Konduktöörin kukkaseppele

Juhannus tuli ja meni. Matkustin junalla Saloon. Konduktöörillä oli päässään kukkaseppele. VR ei osallistunut seppeleen sitomiseen. Nainen oli kuulemma poiminut kukat omalta pihaltaan. Ihailtavaa omatoimisuutta. 

En pidä juhlapyhistä. Varsinkin uran alkuvaiheessa jouduin usein päivystämään silloin. 

Erään kirjailijan julkiseen Face-päivitykseen vastasi moni juhannusta yksin viettänyt. He olivat suorittaneet melko arkisia tehtäviä, laittaneet ruokaa itselleen, lämmittäneet saunaa ja pesseet mattoja. 

Vietin juhannusaattoillan siskoni ja hänen miehensä luona. Kuuntelimme kelamankalta 60- ja 70-luvun musiikkia. Nipsu-koira hyppi sylistä syliin.  Hän aterioi matolta, johon oli ommeltu kangassuikaleita raksujen piilottamista varten. 

Istuin lauantaina viisi tuntia iäkkään isäni seurassa, ja kuuntelin juttuja hänen lukuisista vaivoistaan. Katselimme televisiosta yleisurheilukisoja, jotka järjestettiin Kuortaneella.  Leveäharteiset miehet heittivät kiekkoa ja rotevat naiset työnsivät kuulaa. Saattoi mukana olla joku muunsukupuolinenkin, vaikka heille ei ollut omaa sarjaa. Mitä hyötyä niiden metalliesineiden heittämisestä on kenellekään?  No toisaalta, mitä hyötyä on blogista. Monen mielestä ei senkään vertaa. 

Kävimme palvelutalon ravintolassa syömässä. Tila oli koristeltu koivuilla. Eräs asukas korotti ääntään ja sanoi, ettei siirry mihinkään paikaltaan ja rollaattorikin seisoo siinä mihin hän sen laittoi, vaikka se oli vähän muiden asiakkaiden kulkureitillä. Yleensä tila on hiljainen, kuuluu korkeintaan astioiden kilinää ja muutama yskähdys. 

Kun palasin lauantaina Salosta, Tampereen keskusta vilisi ihmisiä. Kaikki eivät mene mökille vaan viettävät juhannuksen kaupungissa. Keskustassa näytti siivottomalta, pikaruoka-aterioiden kääreitä lojui jalkakäytävillä. Näin yhtenä päivänä, kun nuori mies heitti pitsan palan katukivetykselle ja vielä astui päälle ja musersi juuston, tomaatin ja vehnätaikinan tiukemmin alustaansa.  

Kävin katsomassa uutta Särkänsiltaa, jonka tarpeellisuutta en ymmärrä. Toisaalta täytyyhän siltainsinööreillekin saada töitä ja lyhentäähän kävelysilta huvipuistoreissua muutamalla kymmenellä metrillä. Kyllä maailmaan siltoja mahtuu.

Mältinrannan vesi oli 18 asteista.   

Paikallisuutiset

 

Tamperelainen mies, joka kulki jääkiekon MM-kisojen aikaan huutamassa, että Suomi kärsii Kanadalle rökäletappion, käveli  eilen edelläni. Hän oli pukeutunut sinisiin haalareihin, joita koristivat firmojen logot. Päätä lämmitti keltainen villapipo. Hän työnsi edellään rollaattoria, jossa roikkui tyhjän näköinen kassi ja reppu. Kun olin ohittamassa häntä, hän huusi "Suomi ulos Natosta, saatana!" Sydämeni teki leikkisän kuperkeikan. Kuin joku olisi huutanut korvaani PÖÖ!

Nääshallin työporukka oli tehnyt kyltin, jolla toivotettiin Hyvää juhannusta. Kaksi työntekijää istui lasikopissa syömässä jäätelötuuttia.

Kuntosalin jälkeen lähdin uimaan. 

Iäkäs nainen vietti mielestäni huolestuttavan pitkän ajan kolmetoista-asteisessa vedessä. Kysyin, oliko hän kunnossa. Nainen kertoi, että kardiologi oli kieltänyt häneltä uimisen, joten hän voimisteli vedessä. "Ei Kalkusta asti viitsi kovin lyhyeksi aikaa tänne asti tulla", sydänongelmainen nainen sanoi.  Rollaattori odotti naista rannalla. 

Tampereella avattiin Särkänsilta. Suunnittelin meneväni sitä katsomaan, mutta eiköhän se ole paikallaan vielä lauantainakin.  

Tässä olivat eilisen uutiset. Istun junassa matkalla Saloon.  Turussa on 40 minuutin vaihtoaika, toivottavasti Logomon kahvila on auki (tuskin on). 

Onneksi ei tarvitse enää päivystää.  Älkää hukkuko!

Siilien ravintola

Olen laiminlyönyt blogiani.  Tämä on työ, josta ei makseta palkkaa.  Olen vaativa työnantaja.

Anneli Kanto haastatteli Terhi Rannelaa hänen ensimmäisestä dekkaristaan Kuolema kaivopuistossa Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa. Kirja on saanut inspiraationsa Tyyne Alhrotista, joka ensimmäisenä suomalaisena naisena perusti yksityisetsivätoimiston Helsinkiin 1932. Terhi törmäsi tietoon tehdessään edellisen romaaninsa taustatyötä.  

Kirjailijaa kuulemassa oli kaksitoista kirjailijakollegaa ja jokunen muu kiinnostunut. Meistä otettiin ryhmäkuva. Kerroin, että Lenita Airisto asettui kuvausta varten joukon keskelle, ettei leikkautuisi valokuvasta. Minusta näkyi vain päälaki. 

Kävimme haastattelun jälkeen Torni -hotellin baarissa drinkeillä. 

Lukeminen johtaa yllättäviin löytöihin. Oslossa näin ensimmäistä kertaa portugalilaisen Paula Regon taidetta. Matkan jälkeen luin Oksana Vasjakinan romaanin Ruusu, jossa mainittiin Rego. 

Sara Hildenillä on esillä suomalaisten nuorten naistaiteilijoiden töitä, yksi heistä on Juliana Hyrri, joka on näköjään myös sarjakuvataiteilija, luin eilen loppuun hänen kirjansa Lellikki. 

Tulee ajatus, että kuljen polkua, joka ei lopu koskaan.  Tai tietysti se loppuu.

Perjantaina kävin kylässä. Istuimme viehättävän talon pihalla, joimme viiniä ja seurasimme siilejä, joita ruokitaan iltaisin. Aamulla oli nuhruinen olo. Menin Mältinrantaan uimaan ja Finlaysonille kuuntelemaan kansanmusiikkia.  Shokkihoitoa. 

Päivän Hesarissa on paljon juttua tekoälystä. On hyvinkin todennäköistä, että blogejakin kirjoitetaan tekoälyllä.  Tämä blogi on (teko)älyvapaa. 

Sivistyssana

Luin Simo Frangenista jutun, jossa hän kertoo, että hän kaivaa vanhat ikävät asiat maahan ja peittelee huolellisesti. Hän ei muistele niitä. 

Minulla tuo ei toimi tai sitten en hautaa asioita tarpeeksi syvälle. Muistan kaikki typeryydet, jotka olen tehnyt. Lapsuuden murheet. Ikävät ihmiset. Pettymykset. Ne ilmaantuvat nopeina takaumina silloin kun niitä vähiten odottaa. 

Viimeksi eilen, kun kävelin Tokmannilta ja kannoin selässäni kymmentä litraa kukkamultaa, päähäni pälkähti joku muinainen juhlimisilta, jonka olin mielestäni mokannut. Luultavammin kukaan muu ei sitä muistele. En minäkään haluaisi.

Kun tänään odottelin hauislihasharjoitteiden luppoajan kulumista, eräs mies sanoi minulle "Mitä kontemplimoit?" Menin sanattomaksi, sillä en tiennyt mitä kontemplimointi tarkoittaa. Katsoin sanan merkityksen harjoituksen jälkeen puhelimeltani ja kaipa mies halusi sanoa "Mitä pohdiskelet?" Tai mitä siinä seisoskelet turhanpäiväisenä. 

Nyt Mältinrannan uimahuoneelle pääsee rannekkeella. Ranneke painetaan lukkoa vasten, ja sesam se aukenee. Vesi oli hyvinkin uimalämpöistä (14.8 asteista).  

Rautakauppias

Kylppärin bideesuihku on vuotanut jo jonkin aikaa. Vesipisarat ovat kastelleet kylpyhuoneen nurkkaa.  En ole puuttunut asiaan.

Perjantaina aktivoiduin ottamaan yhteyttä huoltofirmaan ja ilmeni, ettei vian korjaus kuulu taloyhtiölle vaan on asukkaan vastuulla. He voisivat kuitenkin vaihtaa vuotavan bideesuihkun 70 euron hintaan.  En tiedä kuuluuko siihen tarvikkeet.

Muina putkiasentajina ja sukulaisten rohkaisemana tutustuin hanaan ja letkuun. Huomasin, että letkun saa vaivatta kierrettyä irti. Hakeuduin suihkun osat kauppakassissani keskustan rautakauppaan ja sain uudet kiiltävät välineet mukaani neljälläkympillä. Kotona ruuvasin suihkusysteemin paikoilleen ja olin hyvin tyytyväinen itseeni. Hakeudun aina välillä kylppäriin ihailemaan bideesuihkuani, joka kiiltelee kromattua loistoa. Vanha kulahtanut jäi rautakauppaan. 

Tein joitakin vuosia sitten pientä remonttia. Menin samaan rautakauppaan hankkimaan maalia ikkunalautaa varten. Silloinen rautakauppias oli usein kiukkuisen ja väsyneen oloinen. Nykyinen on ystävällinen. Hän on myös nuorempi ja komeampi kuin entinen. Ex-kauppias ei suostunut myymään minulle pyytämääni maalimäärää. Hän sanoi, että pikkupurkillinen riittää. Ei riittänyt.  

Suunnittelen jo suihkun uusimista. Saa nähdä mihin kaikkeen tämä johtaa.

Olen uhkaillut kaktustani biojäteastialla, joten se heläytti maailmaan yhden vaaleanpunaisen kukan.  

Pelottava tulevaisuus

Ennen Kanada-Suomi ottelua eräs mies kiersi kirjaston kahvilassa ja huusi, että Kanada saa Suomesta rökälevoiton. Tänäänkin hän teki kahvilakierroksensa, mutta ei puhunut tappioista tai voitoista vaan huusi, että Parkkonen on maajoukkueen paras maalintekijä. En tiedä kenestä Parkkosesta oli kyse. 

Hyppelehdin taas asiasta toiseen: Uimahuoneella eräs innokkaasti hymyilevä nainen sanoi, että Wille Rydman on ihana.  Olen vahvasti eri mieltä.  

Kävin eilen katsomassa Tampereen yhteiskoulun lukion musikaalin  IAI-Voiko sydämetön rakastaa?Musikaali sijoittuu tulevaisuuteen, jossa tekoälyllä varustetut ja "tavalliset" ihmiset elävät rinnakkain, mutta IAI tyyppejä halveksitaan. Tämä on vähän sellainen Romeo ja Julia -tarina, jossa opiskelija Carum rakastuu IAI tyyppiin Gemmaan, eikä sitä sulateta. 

Nuoret ovat käsikirjoittaneet näytelmän, säveltäneet musiikin, tehneet koreografian, meikit ja puvustuksen. He soittavat, tanssivat, laulavat ja näyttelevät nuoruuden innolla ja taidollakin. Loppukiitokset ovat aina liikuttavat ja nyt ehkä erityisesti. Musikaalia esitetään Tampereen yliopiston teatterimontussa, jonne saa vielä lippuja. 

Lähipiiriini ei kuulu enää lukiolaisia, mutta näytelmän perusteella tulevaisuus pelottaa heitä, enkä  yhtään ihmettele sitä.