Laiskottelua

Vietin reilun vuorokauden lähes yhdeksänkymppisten vanhempieni mökillä heidän passattavanaan. Autoin sen verran kuin sallivat.

Isä siirtää mökin terassin lasitusta lisätäkseen terassin pinta-alaa, tarkoitus on myös vaihtaa terassin lattiamateriaali. Aiemmin vanhempani rakensivat terasseja, nyt terassikiintiö on ilmeisesti täysi.

Isä on kotoisin pientilalta, jossa ei ollut sähköjä eikä vesijohtoa vaan pesuvesi kannettiin järvestä ja juomavesi haettiin lähteestä. Kun talosta löydettiin luteita, koti jätettiin talvipakkasella kylmilleen ja mentiin sukukuloimaan.

Mummo oli siisti ihminen, jonka pihaa koristivat joriinipenkit (joriinit ovat hienommalta nimeltään daalioita). Lapsuuden kesiltä muistan Raidin hajun, sillä mummola myrkytettiin ainakin kerran kesässä. Kaasutuksen jälkeen kärpäsvainajat lakaistiin lattioilta.

Syötin aamulla äidille puolipakolla kananmunan tai itse hän sen kuori ja söi vaikka valitti ettei jaksa. Toinen tarvitsisi proteiinia ja toisen pitäisi sitä rajoittaa. Kyttään myös heidän vedenjuontiaan, eikä nestemäärä ole mielestäni riittävä. 

Mökillä olisi kiva käydä useamminkin, mutta matka kotioveltani mökkiolosuhteisiin vie neljä tuntia. 

Itsekeskeisellä linjalla jatketaan

Kuulun työni puolesta ryhmään, jossa suunnitellaan eräitä valtakunnallisia ohjeita. En tunne suurta intohimoa aihetta kohtaan. Eräs kollega on järjestänyt kaikki kokoukset ja tahtoi järjestää seuraavankin, mikä sopi minulle erinomaisesti. Kollega toivoo, että toimin kokouksissa puheenjohtajana (en haluaisi tehdä sitä). Jokaisessa kokouksessa hän kuitenkin ottaa sen puheenjohtajuuden ilman virallista asemaa. Ehdotin taas puheenjohtajan vaihtoa, mutta hän ei halunnut sitä. En ymmärrä miksi, sillä hänellä on luontaiset puheenjohtajan lahjat.

Istun Turun junassa, tarkastin junan kyljestä monta kertaa, että määränpää on todellakin Turku, sillä viimeksi hyppäsin vahingossa Hesan junaan.

Luen kirjaa, josta pidän paljon (Rachel Cusk, Siirtymä), nautin tästä jopa enemmän kuin kirjasarjan ensimmäisestä osasta (Ääriviivat). Kirjailijalla on loistava taito upottaa tekstiin lukuisia tarinoita ja niin paljon kiinnostavia ajatuksia, että niihin tekee mieli palata. Jos kaipaat monimutkaista ja yllättävää juonta niin nämä eivät ole kirjojasi.

Molempien romaanien päähenkilö on kirjailija, joka muistuttaa Cuskia. Miten monessa kirjassa näkökulma on nimenomaan kirjailijan? Cuskin molemmissa suomennetuissa romaaneissa kirjailija opettaa kirjoittamista. Kirjoituskursseja käyneenä aiheesta on hauska lukea. Sarjan kolmas kirja julkaistaan suomeksi muistaakseni 2020.

Tästä päivityksestä puuttuu yhteinen nimittäjä. Olen siitä pikkuisen pahoillani, mutta ei se päivääni pilaa. Itsekeskeisellä linjalla kuitenkin jatketaan.

Kerrostalotäti

Olen tarkkaillut itseäni ja huomannut huolestuttavia piirteitä. Siirtelen roskapusseja roskasäiliöstä toiseen. Joillakin taloni asukkailla on tapana heittää roskansa täyteen roskasäiliöön vaikka vieressä odottaisi tyhjänä ammottava roskis ja sitten roskat tursuavat rumasti yli.

Roskien lajittelussakin on havaittavissa huolimattomuutta, mutta siihen en ole jaksanut puuttua. Varis ruokaili eilen roskasäiliössä kun tulin paikalle. Lintu ei tuntunut piittaavan saapumisestani vaan jouduin huitomaan ja huutamaan ennen kuin luontokappale leväytti laiskasti siipensä ja siirtyi naapuripihalle kyttäämään.

Kastelin rappukäytävän ikkunalla kituvan kiinanruusun ja annoin sille Substralia. Olen kuulemma henkilö, jota kutsutaan kerrostalotädiksi. Jäin lomalle, joten voin täysipäiväisesti siirellä roskapusseja.

Loma-ahdistus iski jo eilen. Käytänkö lomani oikein? Luen facesta kuinka tutut kehittävät itseään kursseilla, käyvät festivaaleilla ja siirtyvät kiinnostavista kohteista toisiin. Googlailin Mäntän busseja (tarvittava kuvataidekokemus), olen hankkinut Vilna-oppaan kirjastosta (lomamatka) ja laitellut kavereille viestejä (lomaan kuuluvat ystävien tapaamiset ja yhteisselfiet). Eiköhän tästä lomasta saada kasaan riittävät some-päivitykset.

Lapsena vietin kesälomat mummolassa uiden, kasvimaata kitkien ja vanhoja Yhteishyvä-lehtiä lukien. Totean tämän ihan ilman nostalgista haikailua.

Laiska töitään jne.

Olen tällä viikolla poliklinikan ainoa lääkäri ja teen viisipäiväisen viikon kolmen sijaan. Vaikuttaa siltä, että selviän. Tänään sain outoa tyydytystä siitä, että lista oli piiiitkä, minua häirittiin koko ajan ja puhelin soi yhtenään.  Tämä viikko on poliklinikkatyön ultrajuoksu. Olen tarpeellinen!

Huomenna olen luultavammin tyytyväinen, mutta voi tuntua myös tyhjältä. Toisaalta saatan vaipua hengettömänä kulunseurantalaitteen eteen. Tällä viikolla ylityötunteja kertyy lähes yhden työpäivän verran.

Tiistaina päätin, että teen joka päivä töiden jälkeen jotain kivaa. Tiistaina kävin elokuvissa, keskiviikkona söin Tallipihalla jäätelön ja tänään ostin tuosta lähikaupasta valkosuklaakeksijäätelötikun. Sellaisenminäostinjasöinjanytkirjoitansiitä.

Kävin hakemassa kirjastosta tilaamani kirjan ja lainasin samalla Vilna-oppaan.

Laskin askelet ulko-oveltani kirjastoon (273 askelta), sillä eräs ystäväpariskunta pyysi minua tekemään niin, ei aavistustakaan miksi. Laskut meinasivat pariin otteeseen mennä sekaisin, mutta luulen tuon luvun olevan melko lähellä totuutta.

Hey dude

Valitin eilen työkavereille työn paljoutta. Sitä ruikutusta oli inhottava kuunnella. Helvetin valittaja! Mene muualle kiukuttelemaan ja ilmapiiriä pilaamaan. Kyllä ne lomalla olevien kollegojen kirjeet ja soitot tekee siinä täyden listan ohessa. Valittamatta, hymy huulillaan.

Ihan oikeasti inhoan kaikkein eniten omaa ruikutustani, inhoan sitä jopa enemmän kuin heinäkuista poliklinikan ainoana lääkärinä työskentelemistä.

Tänään mietin, että tätähän kestää vain viisi päivää, joka on lopulta lyhyt tuokio ihmisen elämässä.

Neljältä jätin hommat kesken ja päätin, että ehtiihän sitä huomennakin ja polkaisin katsomaan hupsua elokuvaa (Danny Boylen Yesterday). En mennyt elokuviin suurin odotuksin, eikä elokuva ollut mikään mestariteos, mutta sellaisella hömpällä tavalla söpö.

Yesterdayssa joku kummallinen sähkökatko poistaa kaiken Beatles-musiikkiin viittaavan maailmasta. Kähmäisen pubin nurkassa soittanut Jack on ainoa (tai melkein ainoa) ihminen, joka muistaa yhtyeen kappaleet ja alkaa esittää niitä ominaan. Siitähän seuraa sitten mainetta ja sitä maineen nurjaa puoltakin Jack pääsee maistamaan.

Ellie Jackin "mangeri" ja ystävä, haluaisi olla muuta kuin ystävä, mutta koska tämä on romanttinen komedia niin yhteen päädytään vasta loppuviivoilla.

Paljastinko liikaa? Sen verran ilmeinen tämä lopputulos oli, etten varmaankaan sitä tehnyt.  Hyvä mieli tuli. Työstressi hävisi ja palasin kotiin Hey Judea laulellen.

Elokuvassa levy-yhtiö haluaa muuten tehdä Judesta duden.

Nuoruus!

Runopiha on ollut tapahtuma, jossa aloittelevat ruonoilijat lukevat ääni väristen ensimmäistä kertaa omia tuotoksiaan julkisesti. Paperit, joille runot on kirjoitettu irtoilevat vapisevista sormista ja laskeutuvat keoksi runoilijanalun jalkoihin. Lavan vieressä seisoskelee pari heppaa aitauksessa, sillä tilaisuus järjestetään Tallipihalla.

Loppuillasta joku pönäkkkä runoilija lukee viimeisen runokokoelmansa alusta loppuun. Kiva tilaisuus, voi ostaa jäätelöä, olutta ja runoja. Runot ovat halvimpia (niitä saa runokioskista kahdella eurolla kappale).

Täytyy myöntää, että viimeisimmästä runopihakäynnistä on jo aikaa. Nytkin hipsin paikalle myöhässä ja menetin monta esitystä. En kommentoi kaikkea kuulemaani, laiskottaa. Viimeisenä esiintyi Nihkee Akka, jonka räppipoljentoinen räyheä, humoristinen, femisnistinen spokenword -esitys kolahti. Ennen sitä esiintyi kahden nuoren miehen mainio Nykypost. Nihkee Akka (Jonna Nummela) myi kangaskasseja, julkaistakseen runoistaan omakustanteen. Jostain syystä halutaan edelleen nähdä runot paperille painettuna.

Tuli mieleen Arto Mellerin runo, joka alkaa: Nuoruus! Kaiken pitää olla sille siivekästä, siivekästä ja veristä! Tämä täti tykkäsi.