Sano murmeli

Asun vanhassa kerrostalossa, jonka kellari on käyttökiellossa, sillä sen yhdessä seinässä on halkeama. Seinä ei onneksi ole kantava rakenne, joten talo ei ole ihan lähipäivinä luhistumassa (sitäkin ehdin pelätä).  Minun silmiini kellari näyttää olevan totaalisesti vinksallaan, mutta ammattilaiset ovat tutkineet sen ja vakuuttavat talon pysyvän pystyssä. Kotitalooni on sodan aikaan osunut pommikin.

Talossani on paljon pieniä sijoitusasuntoja, joista kahdesta on muodostunut ongelma asukkaiden päihdehuuruisen elämän takia. Nyt asukkaat on saatu pitkän prosessin jälkeen häädettyä. Rappu, jossa nämä asunnot ovat, sijaitsee kaukana porraskäytävästäni. Paljon tuhoja on saatu aikaiseksi. Vakuutusyhtiö on kuulemma sitä mieltä, ettei niitä korvata, sillä vauriot ovat aiheutuneet asukkaiden elämäntavasta.  

Kun olin tulossa kahvakuulasta, tuntematon vanhempi mies kysyi minulta "Oliko rauta kevyttä tänään?" Hieman hämmennyin. Sitten hän kehui minun olevan hyvässä kunnossa, vaikka ei voinut tietää kunnostani mitään.  Joku arveli, että kyse oli kevyestä flirttailusta. 

Pirkkalaiskirjailijat järjestivät kirjailijakuvaukset halukkaille, no pitää niistä kuvista maksaakin, mutta yhdistys maksaa osan. Valokuvausliike sijaitsee uudehkolla asuinalueella, jonka nimi on Vuores. Valokuvaamon yhteydessä toimii myös pukuvuokraamo, jonka vaatteita sai lainata kuvaukseen. Löysin mustan tyllihameen, jota käytettiin joissakin kuvissa. 

Pelkään valokuvausta. Jähmetyn kauhusta kameran nähdessäni.

Kuvaaja oli ihanan rento ja ymmärtäväinen, ensin otettiin kuvia seisten, sitten sain valita tuolin, jolle istua. Nainen käski sanoa murmeli. Vaihdettiin taustaa, kävelin kuvaajaa kohti ja sitten peräännyin. Heiluttelin tylliunelmaani, pyörähdin.  Hän käski iskeä silmää ja sanoin, että olin flirttailun suhteen pahasti kangistunut. Kuvia en ole vielä nähnyt, mutta oli kivaa leikkiä valokuvamallia. 

Suomessa ei elä luonnonvaraisia murmeleita.  Murmeleista tulee mieleen elokuva "Päiväni murmelina", jossa yhteen ja samaan päivään aamuisin heräävää miestä näytteli suosikkini Bill Murray. 

Kuunnelkaa lukuaikapalveluista romaaniani Lääketieteen sanakirja, lainatkaa sitä kirjastosta ja tilatkaa netistä (esim. Booky-kirjakauppa). Ette pety tai ehkä petyttekin, mutta ihmiselle voi tapahtua huomattavasti pahempiakin asioita. 

Kuva Wikipedia Commons, Gilet Laurents 

 

Sukunimi

Olen monesti vuosien mittaan pohtinut sukunimeni vaihtamista. Alkuun en vaihtanut ex-mieheltäni saamaani eksoottista Mäkistä, koska en ollut varma, että oliko kaikki lopullista, vaikka tietysti oli. Olimme kerran aiemminkin muuttaneet eri osoitteisiin, mutta palanneet yhteen. Sitten ajattelin, että olisi kiva, jos lapsilla ja minulla olisi sama sukunimi. Seuraavaksi tein väitöskirjaa ja värkkäsin artikkeleita ja tuntui yksinkertaisemmalta kirjoittaa ne yhdellä samalla nimellä. 

Lopulta olen ollut niin laiska, etten ole saanut nimen vaihtamista aikaiseksi. 

Nyt vaikuttaa siltä, ettei Mäkinen tule valkoisella ratsulla hakemaan minua, joten olen uudelleen päätynyt pohtimaan sukunimiasiaa. Olen ollut Mäkinen kauemmin kuin Pennanen, joka on alkuperäinen nimeni. Olen miettinyt myös Hovia, joka on äitini tyttönimi. Hassu sana tuo tyttönimi. Heidi Hovi näyttäisi hyvältä kirjan kannessa. Ideaalitapauksessa kirjailijan sukunimessä on vain kaksi tavua. Mitäköhän äiti sanoisi? Hän ei sano enää mitään. Lapsille sukunimeni lienee yhdentekevä.  Tämä on jonkinlainen myöhäinen itsenäistymisprojekti, joten en ehkä kuitenkaan halua äitini sukunimeä. 

Mäkinen on suomen kolmanneksi yleisin sukunimi (19 355). Pennasia on huomattavasti vähemmän, 3672 Pennasta. Hovikin on yleinen sukunimi, mutta Hovi-nimisiä on alle puolet Pennasista. 

Luin netistä, että sukunimen vaihtaminen maksaa 105 euroa ja uusi Kela-kortti tulee automaattisesti. Kaikki muu on tehtävä ihan itse. Nopeaa etenemistä tässä projektissa ei ole odotettavissa. Olen edelleen sama saamaton rahjus.

Kuva eiliseltä: Mältinranta, veden lämpörila 3.7 astetta. Puheenaiheet uimahuoneella: vesimaksut ja hyvä iho (luonnollisesti keskusteltiin myös veden lämpötilasta, joka on ehtymätön puheenaihe). 

Sairauspäivä

Torstain kahvakuulajumpassa oli jotenkin kehno olo. Jalat tärisivät enemmän kuin tavallisesti. Vedin perään vielä kehonhuoltojumpan, jossa käytettiin parin kilon painoja. En jaksanut tehdä sinä päivänä mitään muuta. 

Perjantaiaamuna söin kaksi mandariinin viipaletta ja oksensin ne. Joka paikkaa särki ja palelsi. Kuumemittari ei toiminut. Lapseni toi minulle kaupasta appelsiinimehua, kolme raakaa banaania ja eineskeiton. Söin puoli banaania ja laimennettua appelsiinimehua, otin Buranaa. Notkuin somessa. Luin Soili Pohjalaisen "letkeää lukuromaania" (letkeä lukuromaani on painettu kirjan takakanteen) Tukka hyvin. Omat hiukseni muistuttivat kirjosiepon pesää.

Tv-persoona Topi Borg kehui Instassa kanadalaista elokuvaa The Company of Strangers (1990), jossa kahdeksan iäkästä naista jumittuu pariksi vuorokaudeksi korven keskelle lahonneeseen talorahjukseen. Heillä ei ole mitään syötävää, joten he poimivat marjoja, kalastavat sukkahousuista tehdyllä pyydyksellä ja syövät sammakonreisiä. Naiset kertovat toisilleen elämästään ja näytetään kuvia heidän nuoruudestaan. Illalla kaikki ottavat sydä- ja verenpainelääkkeensä. Wikipedia-artikkelissa elokuvaa luonnehditaan sanoilla semi-documentary/semi-fiction. Elokuva löytyi Youtubesta. Nukahdin elokuvaa katsoessani monta kertaa. Ei arvaisi, että kolmekymppinen Borg pitää tästä sympaattisesta vanhuselokuvasta. 

Minun on tosi vaikea arvioida omaa vointiani. Jouduin perumaaan eiliseltä pari juttua, arvoin pitkään, että olenko riittävän kipeä. Onneksi peruin. Nyt mietin, että voinko jo mennä ulos kävelemään vai pitääkö levätä. Muiden vointia on paljon helpompi evaluoida kuin omaansa. Työssä käydessä asia oli vielä ongelmallisempi, sillä potilasaikoja jouduttiin perumaan. 

Kuunnelkaa myös "letkeää lukuromaania" Lääketieteen sanakirja tai lukekaa e-kirjaa.Pyytäkää, että se tilataan kirjastoonne.  

Tupakka tappaa!

Kotini lähellä liikuskelee nainen, joka käyttää nykyään rollaattoria. Hänen toista polveaan peittää näyttävä musta polvituki. Ennen rollaattorin saamista hän pyysi joskus minua taluttamaan itsensä kadun ylitse. Naisen mielestä en tukenut hänen kulkuaan oikealla tavalla.

Eräänä päivänä nainen huusi minulle "Tule juttelemaan", jolloin pakenin paikalta mumisten jotain kiireestä. Naisen nähdessäni yritän kehittää tärkeän ja kiireisen ihmisen habituksen. 

Pari päivää sitten hän huusi perääni "Tule auttamaan". En voinut kuin palata, sillä oli tullut aikoinaan vannottua jonkinlainen Hippokrateen vala. Naisen tupakka-askissa yksi savuke oli katkennut, eikä hän saanut sitä pois askista. Muina eläkeläislääkäreinä vedin rikkoutuneen tupakan askista, ja hän sai kalastettua askista ehjän savukkeen. Olisiko pitänyt sanoa, että tupakka tappaa?

Kävin tänään Mäntässä katsomassa Stiina Saariston retrospektiivin. Minusta hänen työnsä ovat upeita ja jotenkin häiritseviä.  

Katsoin näyttelyssä filmin taiteilijasta. Hän piirsi paljon jo lapsena, kun ei ollut muuta tekemistä ja sitten hän vasta piirsikin, kun joutui vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeelle. Vaikka hän on niin lahjakas, taitava ja menestynytkin, hän harkitsi jossain vaiheessa lähihoitajaksia kouluttautumista. Sittemmin hän löysi keramiikan. Kaikissa hänen töissään näkyy stiinasaaristomainen jälki. Tarkkuus ja yksityiskohtien runsaus.

Melkein joka kerran, kun olen mennyt Mänttään (olen matkustanut sinne eri ihmisten kyydissä), olemme ajaneet Mäntän tienristeyksen ohitse.  Niin tälläkin kerralla.

 

Mikä trendaa tänään?

Instassa huomaa, mikä liikunta milloinkin trendaa. Nyt harrastetaan rentoja ja vauhdikkaita jumppaliikkeitä, jotka ovat kuulemma peräisin Kiinasta. Nämä eivät siis ole yltiörauhallisia liikesarjoja, joita kutsutaan nimellä tai chi. 

Nyt heilutellaan yläraajoja rennosti ja vauhdikkaasti sivulta toiselle, heitetään kädet vuorotellen ylös, mennään kyykkyyn ja ylös noustessa halkaistaan ilmaa molemmilla käsillä, nostetaan polvia jne. Sille, joka näitä jaksaa jatkuvasti noudattaa, luvataan pitkää ikää. Kiinassa liikesarjoja tehdään kuulemma työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. On selvää, että kaikki osallistuvat jumppatuokioihin.  

Instassa liikkeistä löytyy vähän erilaisia versioita. Olemme tehneet vastaavia liikkeitä kahvakuulajumpan alkulämmittelyssä, mutta nyt niitä pitäisi tehdä joka päivä 50-100 kertaa, jotta "lymfanesteet lähtisivät liikkeelle". Somessa kaikilla lymfanesteen liikuttajilla on lihaksikkaat raajat ja rautainen sixback. 

Miksi näitä ei tekisi joka aamu? Siksi, että on laiska, eikä ole ryhmäpainetta jumppaamiseen.  

Lempeästi hymyileva keski-ikäinen nainen vetää Instassa keittiön pöydän ääressä istuen "pimppajumppaa", kuten hän sitä nimittää. Nainen ei vaikuta erityisen lihaksikkaalta tai muutenkaan urheilulliselta. Pitkänä perjantaina nainen veti pitkän pimppajumpan. 

Ajatella, jos olisi pakko seurata kaikkea mikä on somessa muotia? Jumppaharrastuksiakin pitäisi jatkuvasti säätää ja ruokavaliota tietysti. Samaten ihmissuhteita, vaatetusta, poliittisia näkemyksiä ja kirjamakua. 

Jatkokertomus

Näyttää siltä, että Lääketieteen sanakirjalle tulee jatkoa. Sitähän kaikki odottavat (äskeinen oli ironiaa).

En ollut koskaan tehnyt synopsista, joten N. lähetti ystävällisesti minulle pari esimerkkiä omistaan ja minäpä väänsin elämäni ensimmäisen synopsiksen. Kustantamossa tykkäsivät siitä! 

Seuraavassa kässärissäni on jo 735 sanaa. Kirjoitan romaania keksimälläni villapaitametodilla, silmukka kerrallaan ja kerros kerrokselta. Luon silmukat ja etenen tasaisesti kohti loppua. Sillä systeemillä tulee vääjäämättä romaani. Toisaalta villapaidastakin tulee joskus liian pieni tai suuri tai muuten muotopuoli ja joutuu purkamaan. 

Olin eilen Marisha Rasi-Koskisen Mykkien lintujen museo (nuorten)romaanin julkkareissa. Marisha kirjoittelee romaania ensin sieltä täältä ja lopulta yhdistelee kirjaksi. Voisiko sitä kutsua tilkkutäkkimetodiksi? Ei onnistuisi minulta. Marisha onkin moneen kertaan palkittu kirjailija.  

Olen syntynyt Kiuruvedellä ja olen päättänyt, että pistän aina sen Kiuruveden johonkin. Olen käynyt viimeksi paikkakunnalla mummon hautajaisissa, joista on yli kolmekymmentä vuotta. Huomasin ilokseni, että Lääketieteen sanakirja on tilattu Kiuruveden kirjaston kotiseutukokoelmaan.  Odotan, että kutsuvat minut joskus käymään.

Minusta pääsiäiseen liittyy jonkinlainen pohjaton alakulo, vaikka toisista se saattaa olla ilon juhla. Nuoruudessani pitkänä perjantaina ei saanut tai oikeastaan ei voinut tehdä oikein mitään. Satoi räntää ja kaikki paikat olivat kiinni, ei tansseja, ei elokuvia. Ruokaa piti hamstrata kuin pandemian tai sodan varalle, sillä kaupat olivat kiinni.

Nyt minut valtaa tunne, ettei romaanin jatkosta saisi puhua, että se johtaa epäonnistumiseen tai johonkin vielä pahempaan. Häpeään! 

Tämänaamuisessa kahvakuulajumpassa oli käynyt osallistujakato. Ehkä moni oli lähtenyt pääsiäistä pakoon. Mihin sitten pitäisi matkustaa välttyäkseen pääsiäiseltä? Kysyin tekoälyltä ja se vastasi, että esim. Turkissa pääsiäinen ei ole vapaapäivä. Mutta voiko sitä paeta vai tuleeko pääsiäinen mukana, meni mihin tahansa?