Homeinen leipä ei paahtamalla parane

Moni tuntuu remontoivan kotiaan väsymättömästi. Vanhemmillani oli aikoinaan jatkuvasti joku kodinvaihtoprojekti tai pieni pintaremontti meneillään, jolleivat sitten rakentaneet uutta taloa tai mökkiä. 

Olen suunnitellut kylppäriremonttia monta vuotta ja suunnittelen edelleen. Taloon tulee lähivuosina putkiremontti, joten ehkä asialla ei ole kiirettä. Sen sijaan keksin, että olohuoneen voisi tapetoida. 

Kävin tapettikaupassa ja kannoin kotiini tapettimalleja, joita sovittelin seinälleni. Tapetit olivat somia, mutta taulut eivät oikein sovi kirjavalle taustalle. 

Kokeilin tapetin valintaan tekoälyä ja jälkeenpäin koin huonoa omatuntoa. AI kuluttaa suuret määrät energiaa ja pahentaa ilmastonmuutosta, vie työt ja tappaa luovuuden. Rakennetaan digikeskuksia ja kaadetaan metsää energiasyöppöjen laitosten alta.

Tavallaan tekoäyly toimi tässä tapettihommassa, mutta kun katsoin kuvia tarkemmin, se oli siirrellyt huonekalujani, siivonnut sohvapöydältä villapaitaneulomuksen, lisännyt pöydälle maljakon kukkineen ja palavan kynttilän. Se oli heitellyt sohvalle uusia tyynyjä ja kolmen euron kirppislöytöviltti oli vaihtunut shaaliin. Tekoäly oli tuunannut taulujani: lehtipuusta oli tullut kuusi (maalaus oli myös kaventunut ja siitä oli hävinnyt kaksi lintua), Kirsi Neuvosen grafiikanlehden alaston naishahmo oli liuennut näkymättömiin ja uusiakin tauluja tekoäly oli tehnyt. 

N kommentoi, että tekoälykuvat ovat aina kusenkeltaisia. Ainakin toistaiseksi tekoälykuvat erottaa aidoista.

Pelottavaa joka tapauksessa. 

Kuulin eilen uuden sanonnan: Homeinen leipä ei paahtamalla parane.  Aion ottaa sanonnan arkikäyttööni.

Kuva on luotu tekoälyllä, teksti on omaani, eikä siihen ole paljon älyä tarvittu. 

Ompelija

Olen laiminlyönyt blogiani ja keskittynyt ompelemiseen. Oikeasti pitäisi paneutua kaikenlaiseen kirjoittamiseen. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta joku pidättelee minua. Kuiskuttelee korvaani ja kertoo muista tarjolla olevista aktiviteeteista.

Ostin ompelukoneen vältelläkseni kirjoittamista. Ompelukonekaupan nimi on Mansen tikki, sellainen vanhan ajan kivijalkaliike, sekoitus myymälää, huoltoa ja varastoa. Ei siellä varsinaisesti tyrkytetty konetta, ehkä näkivät, että tuo on jo koukussa, tarvitsee vain kiskaista vähän.  Myyjä ei yrittänyt vaikuttaa minuun lipevillä sanoilla. 

Kävin ensin aamupäivällä Mansen tikissä ja sitten ostin ompelukoneen iltapäivällä. Kone painoi 11 kg ja se oli pakattu pahvilaatikkoon. Myyjä veti ympärille nauhaa kuin lahjapakettiin ja sanoi, että saatoin kantaa konetta nauhoista. Huilasin kotimatkalla kymmenisen kertaa. Sisko kysyi, että miksi en tilannut taksia. Niin miksi? Minulle on jo lapsena opetettu, että taksilla kulkeminen on ylellisyyttä, mieluummin kannattaa teloa selkänsä. Naapurin mies kantoi laatikkoni portaita ylös. 

Ostin hamekankaan Eurokankaasta,  viskoosia ja polyesteriä, vaikka periaatteessa välttelen jälkimmäistä. Kangas purkautui leikkauspinnoistaan.  

Katselin kangaskaupassa himoiten villakangaspaloja, ehkä ompelen talvitakin. Tuskin kuitenkaan. 

Ompelu on kivaa, kaavat ovat saatanasta. Pyörittelin niitä ohuita, valtavia paperiarkkeja pitkään. Lopulta kangas päätyi vaatteeseen toisin päin kuin olin suunnitellut. Sain kuitenkin aikaiseksi yksinkertaisen kuminauhavyötäröisen hameen. Tietysti purin kaiken kertaalleen, sillä hameesta meinasi tulla valtava. Burdan kaavan mallinainen on mitoiltaan Barbie-tyyliä, äärimmäisen kapea vyötärö ja leveähkö lantio.  

Ilmoittauduin parin päivän ompelukurssille.  

Ostoksista vielä. Ostin Ratinan Jyskistä tyynyn. Myyjä kysyi onko minulla Y-tunnusta ja kysyin, että "Mitä?" "Oletko yrittäjä?" Mistäköhän nainen sellaista päätteli? Ostin siis yhden tyynyn, enkä kymmentä. 

Myrskyä luvassa

Istun junassa, joka hiljattain pysähtyi asemalle. Pysäkki osoittautui Lempääläksi. Vieressäni istuu mies, joka tuoksahtaa lievästi tupakalta ja voimakkaasti hajusteelta. Juna on puolityhjä. 

Olen pakannut vuorokauden reissulle tarvittavat romppeet pieneen reppuun. Pakkausprojekti oli saavutus, sillä tungin reppuun myös CPAP-laitteen. Toivottavasti säilyy ehjänä. 

Kodin kuvalehdessä kirjoitettiin nukkumisesta. Lehdessä eläkkeellä oleva balettitanssijatar sanoo käyttävänsä CPAP-laitetta vain kaksi tuntia yössä, sillä värkki jättää naamalle painauman, joka oikenee hitaasti ja  tekee hänet rumaksi.  

H on pakastanut pihlajanmarjoja, jotka ovat hänen mielestään hyviä ihan sellaisinaan tai muiden marjojen kanssa nautittuna. Luin Marttojen sivuilta, että marjojen happamuudessa on eroja. Onkohan parhaissa puissa paljon tilhiä tai rastaita? Olen maistanut nyt noin kahdenkymmenen pihlajan marjoja. Makuelämys on  samantapainen kuin vatsataudissa, kun vatsalaukku on typötyhjä, ja joutuu kakomaan pelkästään hapanta mahan sisältöä. 

Pihlajanmarjoissa on paljon kuituja ja C-vitamiinia. 

Olen menossa katsomaan Teatteri Sirkus Suosaloon Shakespearen Myrksyä. Olen nähnyt näytelmän Työviksen versiona 23. maaliskuuta 2019 (Linkki). Olen näköjään kiinnittänyt huomioita henkilöiden nimiin kuten Miranda ja Ariel, jotka olivat ainakin tuolloin potilastietojärjestelmän osia. Näytelmän henkilöiden nimet, Caliban, Sycorax, Trinculo, Ceres ja Juno, sopisivat lääkkeiden tuotenimiksi. 

Vieruskaverini kääri sätkän ja jäi junasta Tikkurilassa.

Kuva ei liity tekstiin, vaan on kuva vastamainoksesta, joita on esillä Metsossa. 

Keksikää nimi!

Näin Karin Pennasen dokumentin Päivien lumo (julisteesssa lumo on kirjoitettu isolla kirjaimella, englanniksi nimi on Days of Wonder), jossa dokumentaristi kertoo setänsä Markku Pennasen elämästä. Minusta Päivien lumo ei ole kovin onnistunut nimi tälle dokkarille. Onkohan nimeä ollut vaikea keksiä. Itse dokumentti on erinomainen. 

Kiinnostuin Päivien lumosta, sillä olin kuullut sitä kehuttavan, ja koska minäkin olen tyttönimeltäni Pennanen. Sana tyttönimi kuulostaa nykyään tunkkaiselta 50-luvun tradwife -hommalta. Meidän Pennaset ovat tuskin sukua elokuvan Pennasille. 

Markku Pennanen oli erikoinen henkilö. Hän oli Mensan testien perusteella huippuälykäs. M. Pennanen jätti lukion kesken, mutta pääsi Sibelius akatemiaan. Senkin hän lopetti. Seuraavaksi hän opiskeli Kuvataideakatemiassa ja hänen töitään valittiin nuorten taiteilijoiden näyttelyyn, josta hän veti jostain syystä taideteoksensa pois. Opiskelukin jäi kesken. 

Mies suunnitteli itselleen talon ja erakoitui omaan kotiinsa. 

Mitä M. Pennasesta olisi tullut, jos hän ei olisi ollut M. Pennanen? Ehkä hän ei olisi jakanut lehtiä aamuyöstä.

Kun Markku-setä kuoli, Karin Pennanen ryhtyi perkaamaan hänen kotiaan, josta löytyi valtava määrä pölyä, kuvataidetta, sävellyksiä, videoita, lehtileikkeitä ja M. Pennasen nauhoittamia puheluita. 

Materiaalista ei tullut pulaa. Seurasin selvitystyötä kun dekkaria.  

Elokuvassa pohditaan sellaisia kysymyksiä kuin miksi M.Pennanen jätti opinnot kesken, miksi hän erakoitui, miksi hän ei näyttänyt töitään kenellekään, miksi veljesten suhde oli ongelmallinen, entä isäsuhde, miksi M. Pennasta ei kutsuttu joulun viettoon K. Pennasen lapsuudenkotiin. 

Onko taiteilija taiteilija, jos kukaan ei pääse kuulemaan tai näkemään hänen töitään?  

Karin Pennanen ei olisi tehnyt tätä mainiota dokkaria ilman erikoista setäänsä, enkä minäkään olisi päässyt sitä näkemään. 

                                                         ------------------- 

Ehdotin Lääketieteen sanakirja -romaanin julkaisun jälkeen Lind&Co -kustantamolle jatko-osaa. Väänsin elämäni ensimmäisen synopsiksen, josta he pitivät. Nyt olen allekirjoittanut kustannussopimuksen e- ja äänikirjasta. En ole keksinyt tälle kirjalle nimeä ja käsikirjoitus on vielä kesken (siinä on tällä hetkellä 25 000 sanaa). Minun pitäisi lähettää käsikirjoitus kustantamoon maaliskuun loppuun mennessä, eikä kustantamossa ole vielä luettu tekstiäni. Jostain syystä he luottavat minuun. En tiedä kannattaisiko. 

Tarkkasilmäinen varmaan huomasi, ettei paperikirjasta ole tehty sopimusta.  Kiva kuitenkin kokeilla sarjakirjoittamista. Tuskin kolmatta osaa kuitenkaan tulee. Kirjoittaminen on ollut hauskaa, ainakin silloin kun se ei ole ollut turhauttavaa ja vaivalloista. 

Ehdottakaapa romaanini jatko-osalle nimeä. Kuunnelkaa tai lukekaa Lääketieteen sanakirja, siitä on sitten hyvä edetä jatko-osaan, joka on tietysti huomattavasti parempi.  

 

Apua, hukun villapaitoihin

Kuulen, kun yläkerran poika juoksee ympäri asuntoa.  Pienten askelten ääni tuntuu turvalliselta. 

Jalkalamppu valaisee olohuoneeni nurkkaa, muuten on hämärää ja sataa ropsahtelee.  Ympärilläni pörrää minihyönteinen, mahdollisesti harsosääski. Viime vuoden joulutähti kukoistaa, vaikka en ole tehnyt sille muuta kuin kastellut. Se kasvattaa pelkästään tummanvihreitä lehtiä. Elävää viherkasvia on vaikea heittää biojätteisiin, se pitää ensin tappaa, eikä tämän yksilön tappaminen ole helppoa. 

Nyt kuuluu polttaa kirjaa ja lukea kynttilöitä, ei kun toisin päin.  Poltetaankohan Venäjällä kirjoja. Monessa autoritaarisessa valtiossa niitä poltetaan. Suomessa myymättömät kirjat usein makuloidaan.

Luen Alia Trabucco Zeránin romaania Puhdas. Minua stressaa sen päähenkilön Estelan puolesta.  Estela työskentelee kotiapulaisena Santiagossa. Olen varma, että romaanissa tapahtuu jotain kamalaa. Pariskunta, jolle Estela työskentelee vaikuttaa epämiellyttävältä (mies on tietysti lääkäri), eikä Estelakaan ole mikään rakastettava hahmo. Tämä ei ole feel good -romaani. 

Olen katsonut Areenasta Le Bureau Vakoojaverkosto -sarjaa ja minusta on kehittymässä paranoidinen. Epäilen kaikkia ihmisiä kaksoisagenteiksi. Onneksi menossa on viimeinen kausi, ja pääsen irti epäilyistäni.

Neulon taas uutta villapaitaa. Jossain vaiheessa tulen hukkumaan neuleisiin. Joku ehdotti, että neulomuksia voi viedä Artteliin, joka tekee työtä mm. asunnottomien hyväksi. Luin Ylen nettisivuilta, että Arttelin työntekijät  on irtisanottu rahoitusepävarmuuden takia.  Kumppanuustalo Arttelin toiminta perustuu suurelta osalta STEA-avustuksiin.  Prkl.

Se mies USA:sta uudistaa nimiä. Ehkä Näsijärvestäkin tulee Lake of America, Pirkkalan lentokentästä President Donald J. Trump International Airport of Pirkkala ja Sara Hildenin taidemuseosta Sara Hilden and President Donald  J. Trump Art Museum. 

Eipä sitten muuta.  Tapaan tänään pitkästä aikaa R:n ja A:n. Suunnittelen meneväni myöhemmin elokuviin. On varmaan ostettava lippu, muuten jää helposti menemättä, sillä sohvan imu on voimakas (nyt sitten hankin lipun).

Kuvassa poseeraan viimeistelemätön villapaita ylläni.  Hihoista roikkuu lankoja.

 

Uuma ja maja

Teimme lapseni kanssa ekologisen ulkomaanmatkan: junalla Vaasaan (Tampereelta noin kaksi ja puoli tuntia), siitä laivalla Uumajaan (Wasalinen laiva mainostaa olevansa hiilineutraali). 

Laivamatka kesti neljä tuntia. Söimme buffet-lounasta laivan kahvilassa, tarjolla olisi ollut myös saaristolaispöytä, mutta P on kalalle allerginen, joten hylkäsimme sen. 

Uumaja on soma vajaan 80 000 asukkaan kaupunki, jossa näkyy paljon opiskelijoita (ylipistossa opiskelee yli 34 000 opiskelijaa) ja eläkeläisiä (eläkeläisten määrästä minulla ei ole tietoa). Minusta kaupungissa kävelläänkin rauhallisemmin kuin Tukholmassa. Turisteja ei tähän aikaan näkynyt. 

Yövyimme siistissä, edullisessa hotellissa, joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Hotellihintaan kuului aamiainen, päivällinen (!) ja ikkunaton huone kylpyhuoneineen. Päivällinen koostui maukkaasta kotiruoasta. Etukäteen ajattelimme, ettei sitä tarvitse välttämättä syödä, mutta söimme kuitenkin.

Yhdessä kokonaisessa ja yhdessä puolikkaassa päivässä ei paljon ehdi: kävimme Umedalenin patsaspuistossa ja P löysi Uumajasta neljä geokätköä. 

Umedaleniin on matkaa noin viisi kilometriä ja sinne pääsee kaupungin liikenteen bussilla nro 1. Bussikuski osoitteli mihin meidän pitää mennä ja kysyi mistä olemme kotoisin. Hän innostui, kun kuuli että olemme suomalaisia. Bussissa saattoi maksaa pankkikortilla, palatessa se ei kuitenkaan onnistunut ja bussikuski vain heilautti kättä ja käski istumaan. Pelkäsin silti lipuntarkastajia.

 

Umedalenin patsaspuistoa varten kannattaa etsiä kartta netistä, sillä patsaat on ripoteltu sinne tänne koulu- ja sairaalarakennusten väleihin. Patsaita löytyy nelisenkymmentä, kuuluisimpia taiteilijoita ovat Anish Kapoor ja Louise Bourgeois. Suomalaistaiteilijoista näimme Kaarina Kaikkosen ja Kari Cavénin teokset. Oli mukava etsiä patsaita, sillä sää oli mainio. 

Varoitus: alueella ei ole yleisövessoja. Tunkeuduimme johonkin terveydenhuollon yksikön toimipaikan vessaan.

Kaupungissa on hieno uusi taidemuseo, mutta taidekiintiö tuli patsaspuistolla täyteen. 

Näimme Uumajassa vaalikojuja ja vaalimainoiksia. Ruotsindemokraatit kaipasivat entistä Ruotsia. Mitäköhän vuosikymmentä he tarkoittavat?  Istuskelimme penkillä ja kahvilaterassilla tarkkailemassa kaupungin laiskaa menoa. Ruotsin jengiuutisointi tuntui yhtä kaukaiselta kuin villit leijonat Suomen metsissä. 

Emme ostaneet nuuskaa, ainoastaan ruotsalaisia karkkeja. Laivasta olisi saanut vadelmaveneitä, mutta emme hankkineet niitäkään. 

S sanoi, että kaupungin suomalaisessa nimessä on kaksi substantiivia, uuma ja maja.