Italian presidentti

Olin kivoilla synttäreillä. Oli ruokaa, juomaa, mukavia ihmisiä ja bändi. 

Pidettiin puuduttavia puheita. Pöydässämme mietittiin, että miten synttäripuheet eroavat hautajaispuheista. Eivät juuri mitenkään. Puheiden viisasta ja lempeää olentoa ei ole olemassakaan, sillä kukaan ei voi olla täydellinen.  

Youtubessa on julkaistu Pirkkalaiskirjailijoiden lyhyitä puheenvuoroja otsikolla Kirjailijavartti. Minun vuoroni on muistaakseni 24.10. En muista, mitä tuli sanottua, sillä videoinnista on jo aikaa. Stressaa. Ei niitä tosin kukaan katso. 

Jostain syystä puhujat näyttävät videoilla siltä kuin heidän hemoglobiininsa olisi neljänkymmenen kieppeissä. Kalmankalpeilta. 

Näin eilen Paolo Sorrentinon elokuvan La Grazia (tarkoittaa suomeksi armoa). Elokuva kertoo kuvitteellisesta Italian presidentistä Mariano de Santiksesta, jota näyttelee loistava Toni Servillo. Presidentillä on puoli vuotta kautta jäljellä ja hänen pitäisi päättää allekirjoittaako hän eutanasialain sekä ratkaista pari armahdusanomusta. 

De Santis kaipaa kuollutta vaimoaan, eikä ole päässyt irti siitä, että vaimo petti häntä neljäkymmentä vuotta sitten. Presidentti käy tyttäreltään salaa tupakalla (toinen keuhko on jo poistettu, ehkä syövän takia). 

Pidän yllätyksistä, mutta vain elokuvissa. La Craziassa musiikki yllättää. Ja välillä presidentti leijuu painottomassa tilassa avaruusasemalla. Tykkään siitäkin, että paavi on musta mies. 

La Grazia on hieno elokuva vanhenemisesta ja vallasta. Elokuvassa on erikoinen kohtaus, jossa iäkäs Portugalin presidentti joutuu hirmumyrskyn riepottelemaksi tullessaan tapaamaan Mariano de Santasta.  Tuuli repii punaista mattoa, sataa vettä ja rakeita. Turvamiehen sateenvarjo kääntyy nurin.

Mietin,  kuka onkaan Italian presidentti (hänen nimensä on Sergio Mattarella). Tuntuu, etten ole koskaan kuullutkaan hänestä.  

 

Ällöttävä koiranpentu

Istuin Metso-kirjaston kahvilassa juomassa teetä ja kirjoittamassa tai teeskentelemässä itselleni, että saan muka jotain aikaiseksi. Kirjoittelen usein Cafe Metsossa, oikeastaan useammin kuin kirjaston hiljaisissa tiloissa.  Tarkkailen asiakastilannetta ja kun pöydät alkavat täyttyä, lähden pois. 

Iäkäs nainen istui viereisessä pöydässä kahvikuppinsa kanssa, kunnes ponkaisi pystyyn ja hävisi jonnekin. Hän oli unohtanut rollaattorinsa tai rollinsa, kuten hän apuvälinettä nimitti, kirjaston lukusaliin. Naisen ystävätär istui samaan pöytään ja kertoi unohtavansa keppinsä milloin mihinkin. Minäkin olen hukannut lukuisia sateenvarjoja. Toivottavasti en tule lähivuosina tarvitsemaan apuvälineitä.

Kaupunki kilpailutti kirjaston kahvilapalvelut ja kilpailutuksen voitti kansainvälinen pörssiyhtiö.  Yli 10 000 ihmistä on allekirjoittanut adressin nykyisen yrittäjän puolesta. Juttelin kahvilan pomon kanssa tilanteesta ja minua alkoi itkettää. Minä kun en itkenyt edes äitini hautajaisissa. 

Kävin eilen G Livelabissa kuuntelemassa yhdysvaltalaista laulajaa Becca Stevensiä ja UMOa. Stevens lauloi säveltämiään ja sanoittamiaan biisejä ja soitti akustista ja sähkökitaraa sekä ukulelea. UMO on melko suuri kokoonpano, jossa soittaa mustiin pukuihin pukeutuneita ilmeettömiä miehiä. Ei yhtään naismuusikkoa. Tykkäsin kyllä keikasta. 

Vieressäni istui mies, joka oli kuullut solistin laulavan Snarky Puppy -nimisen bändin kanssa. Mies oli bändin fani ja hänellä oli Snarky Puppy -paita yllään. Bändin nimi on suomeksi Ällöttävä (koiran)pentu (korjatkaa, jos teillä on parempaa tietoa asiasta).  Ällöttävä koiranpentu soittaa jatsia. 

Kävin G Livelabin vessassa ja eräs mies kuiskasi minulle "Tämä on miesten vessa". Ei muuten ollut, sillä siellä on yhteinen vessa miehille ja naisille. Vessaan kuuluu erillinen pisuaaripuoli, joka oli tällä kertaa suljettu. Miehetkin pääsivät jonottamaan. 

Istuin eturivissä ja pelkäsin kuuloni puolesta. Kävin ostamassa narikasta korvatulpat kahdella eurolla.  

Toisinaan tekee hyvää poistua omasta kodistaan.

Vasemmalla kädellä

Sara Hildenillä on esillä newyorkilaisen  Martha Diamondin (1944-2023) maalauksia. Taiteilija taisi asua koko ikänsä New Yorkin Boweryllä (Bowery on katu Manhattanilla, jos joku ei sitä tiedä). Monet maalaukset kuvaavat pilvenpiirtäjiä. Kookkaat työt ovat värikkäitä, ja maalauksissa voi nähdä liikettä, vaikka pilvenpiirtäjät törröttävät paikoillaan. 

Opin näyttelystä, että oikeakätinen Diamond suti öljyväriä kankaalle vasemmalla kädellään. Minunkin pitäisi kirjoittaa "vasemmalla kädellä", pitäisi uskaltaa epäonnistua. Olen usein onnistunut epäonnistumaan, vaikka pelkään epäonnistumista. Pitäisi lopettaa pelkääminen. Miten se tapahtuu?

Tilasin tapetit olohuoneen seiniä varten. Nyt jännittää. Ehkä olohuoneesta tulee kamala. Tapeteissa on eläinten kuvia. Entä jos menen yöllä olohuoneeseen ja pelästyn pupuja, kettuja ja hirviä. Tapetti ei eläinhahmoista huolimatta näytä lastenhuoneen tapetilta. On tapetissa puitakin. 

Luin Hesarista tuholaistorjujasta, joka toimii välillä lutikkasyöttinä. Nyt toimittaja vietti yön lutikoita houkuttelemassa. Lutikkasyötti nukkuu metallijalkaisesta askeettisessa sängyssä, jonka jalat seisovat kupeissa, joista lutikka ei pääse etenemään syötin kimppuun vaan jää kuppiin. Jos ansoihin ryömii lutikoita, voidaan päätellä, että torjuntatoimia on jatkettava. Ihmissyötti nukkuu makuupussissa, joka ei saa roikkua lattialla. Myöskään latauksessa olevaa puhelinta ei saa ottaa sänkyyn. 

Tuholaistorjuja sanoi, että luteeseen pitää suhtautua kuin hyttyseen, molemmat hyönteiset tarvitsevat veriateriansa. Pyydän anteeksi kauhunsekaista suhtautumistani luteisiin, vaikka hyttyset jotenkin hyväksyn. 

Isäni lapsuudessa perhe lähti talvipakkasella sukulaisreissulle ja talo jätettiin kylmilleen, jolloin epätoivotut eläinasukkaat kuolivat. Sitä voisi kutsua ekologiseksi tuholaistorjunnaksi.

Homeinen leipä ei paahtamalla parane

Moni tuntuu remontoivan kotiaan väsymättömästi. Vanhemmillani oli aikoinaan jatkuvasti joku kodinvaihtoprojekti tai pieni pintaremontti meneillään, jolleivat sitten rakentaneet uutta taloa tai mökkiä. 

Olen suunnitellut kylppäriremonttia monta vuotta ja suunnittelen edelleen. Taloon tulee lähivuosina putkiremontti, joten ehkä asialla ei ole kiirettä. Sen sijaan keksin, että olohuoneen voisi tapetoida. 

Kävin tapettikaupassa ja kannoin kotiini tapettimalleja, joita sovittelin seinälleni. Tapetit olivat somia, mutta taulut eivät oikein sovi kirjavalle taustalle. 

Kokeilin tapetin valintaan tekoälyä ja jälkeenpäin koin huonoa omatuntoa. AI kuluttaa suuret määrät energiaa ja pahentaa ilmastonmuutosta, vie työt ja tappaa luovuuden. Rakennetaan digikeskuksia ja kaadetaan metsää energiasyöppöjen laitosten alta.

Tavallaan tekoäyly toimi tässä tapettihommassa, mutta kun katsoin kuvia tarkemmin, se oli siirrellyt huonekalujani, siivonnut sohvapöydältä villapaitaneulomuksen, lisännyt pöydälle maljakon kukkineen ja palavan kynttilän. Se oli heitellyt sohvalle uusia tyynyjä ja kolmen euron kirppislöytöviltti oli vaihtunut shaaliin. Tekoäly oli tuunannut taulujani: lehtipuusta oli tullut kuusi (maalaus oli myös kaventunut ja siitä oli hävinnyt kaksi lintua), Kirsi Neuvosen grafiikanlehden alaston naishahmo oli liuennut näkymättömiin ja uusiakin tauluja tekoäly oli tehnyt. 

N kommentoi, että tekoälykuvat ovat aina kusenkeltaisia. Ainakin toistaiseksi tekoälykuvat erottaa aidoista.

Pelottavaa joka tapauksessa. 

Kuulin eilen uuden sanonnan: Homeinen leipä ei paahtamalla parane.  Aion ottaa sanonnan arkikäyttööni.

Kuva on luotu tekoälyllä, teksti on omaani, eikä siihen ole paljon älyä tarvittu. 

Ompelija

Olen laiminlyönyt blogiani ja keskittynyt ompelemiseen. Oikeasti pitäisi paneutua kaikenlaiseen kirjoittamiseen. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta joku pidättelee minua. Kuiskuttelee korvaani ja kertoo muista tarjolla olevista aktiviteeteista.

Ostin ompelukoneen vältelläkseni kirjoittamista. Ompelukonekaupan nimi on Mansen tikki, sellainen vanhan ajan kivijalkaliike, sekoitus myymälää, huoltoa ja varastoa. Ei siellä varsinaisesti tyrkytetty konetta, ehkä näkivät, että tuo on jo koukussa, tarvitsee vain kiskaista vähän.  Myyjä ei yrittänyt vaikuttaa minuun lipevillä sanoilla. 

Kävin ensin aamupäivällä Mansen tikissä ja sitten ostin ompelukoneen iltapäivällä. Kone painoi 11 kg ja se oli pakattu pahvilaatikkoon. Myyjä veti ympärille nauhaa kuin lahjapakettiin ja sanoi, että saatoin kantaa konetta nauhoista. Huilasin kotimatkalla kymmenisen kertaa. Sisko kysyi, että miksi en tilannut taksia. Niin miksi? Minulle on jo lapsena opetettu, että taksilla kulkeminen on ylellisyyttä, mieluummin kannattaa teloa selkänsä. Naapurin mies kantoi laatikkoni portaita ylös. 

Ostin hamekankaan Eurokankaasta,  viskoosia ja polyesteriä, vaikka periaatteessa välttelen jälkimmäistä. Kangas purkautui leikkauspinnoistaan.  

Katselin kangaskaupassa himoiten villakangaspaloja, ehkä ompelen talvitakin. Tuskin kuitenkaan. 

Ompelu on kivaa, kaavat ovat saatanasta. Pyörittelin niitä ohuita, valtavia paperiarkkeja pitkään. Lopulta kangas päätyi vaatteeseen toisin päin kuin olin suunnitellut. Sain kuitenkin aikaiseksi yksinkertaisen kuminauhavyötäröisen hameen. Tietysti purin kaiken kertaalleen, sillä hameesta meinasi tulla valtava. Burdan kaavan mallinainen on mitoiltaan Barbie-tyyliä, äärimmäisen kapea vyötärö ja leveähkö lantio.  

Ilmoittauduin parin päivän ompelukurssille.  

Ostoksista vielä. Ostin Ratinan Jyskistä tyynyn. Myyjä kysyi onko minulla Y-tunnusta ja kysyin, että "Mitä?" "Oletko yrittäjä?" Mistäköhän nainen sellaista päätteli? Ostin siis yhden tyynyn, enkä kymmentä. 

Myrskyä luvassa

Istun junassa, joka hiljattain pysähtyi asemalle. Pysäkki osoittautui Lempääläksi. Vieressäni istuu mies, joka tuoksahtaa lievästi tupakalta ja voimakkaasti hajusteelta. Juna on puolityhjä. 

Olen pakannut vuorokauden reissulle tarvittavat romppeet pieneen reppuun. Pakkausprojekti oli saavutus, sillä tungin reppuun myös CPAP-laitteen. Toivottavasti säilyy ehjänä. 

Kodin kuvalehdessä kirjoitettiin nukkumisesta. Lehdessä eläkkeellä oleva balettitanssijatar sanoo käyttävänsä CPAP-laitetta vain kaksi tuntia yössä, sillä värkki jättää naamalle painauman, joka oikenee hitaasti ja  tekee hänet rumaksi.  

H on pakastanut pihlajanmarjoja, jotka ovat hänen mielestään hyviä ihan sellaisinaan tai muiden marjojen kanssa nautittuna. Luin Marttojen sivuilta, että marjojen happamuudessa on eroja. Onkohan parhaissa puissa paljon tilhiä tai rastaita? Olen maistanut nyt noin kahdenkymmenen pihlajan marjoja. Makuelämys on  samantapainen kuin vatsataudissa, kun vatsalaukku on typötyhjä, ja joutuu kakomaan pelkästään hapanta mahan sisältöä. 

Pihlajanmarjoissa on paljon kuituja ja C-vitamiinia. 

Olen menossa katsomaan Teatteri Sirkus Suosaloon Shakespearen Myrksyä. Olen nähnyt näytelmän Työviksen versiona 23. maaliskuuta 2019 (Linkki). Olen näköjään kiinnittänyt huomioita henkilöiden nimiin kuten Miranda ja Ariel, jotka olivat ainakin tuolloin potilastietojärjestelmän osia. Näytelmän henkilöiden nimet, Caliban, Sycorax, Trinculo, Ceres ja Juno, sopisivat lääkkeiden tuotenimiksi. 

Vieruskaverini kääri sätkän ja jäi junasta Tikkurilassa.

Kuva ei liity tekstiin, vaan on kuva vastamainoksesta, joita on esillä Metsossa.