Lääketieteen sanakirjan matka

Olen huvittuneena seurannut romaanini tekijänkappaleiden reissua (lue alhaalta ylöspäin):

11.03.2026 7:54	Matkalla Tuontiskannaus Helsinki, Finland
10.03.2026 20:15	Saapunut toimipaikkaan Helsinki, Finland
10.03.2026 18:00	Lähtenyt toimipaikasta Tampere, Finland
10.03.2026 17:00	Käsittelyssä UPS:n toimipaikassa Tampere, Finland
09.03.2026 13:13	Käsittelyssä UPS:n toimipaikassa Tampere, Finland
09.03.2026 11:30	Käsittelyssä UPS:n toimipaikassa Tampere, Finland
09.03.2026 11:00	Saapunut toimipaikkaan Tampere, Finland
09.03.2026 9:23	Paketti siirretään määränpääkaupungin UPS:n toimipaikkaan. Helsinki, Finland
09.03.2026 9:23	Paketti siirretään määränpääkaupungin UPS:n toimipaikkaan. Tampere, Finland
09.03.2026 9:00	Lähtenyt toimipaikasta Helsinki, Finland
09.03.2026 5:08	Tuontiskannaus Helsinki, Finland
09.03.2026 1:00	Saapunut toimipaikkaan Helsinki, Finland
06.03.2026 23:55	Lähtenyt toimipaikasta Glostrup, Denmark
05.03.2026 16:30	Saapunut toimipaikkaan Glostrup, Denmark
05.03.2026 7:45	Lähtenyt toimipaikasta Langenhagen, Germany
04.03.2026 22:57	Saapunut toimipaikkaan Langenhagen, Germany
04.03.2026 19:08	Lähtenyt toimipaikasta Eichenzell, Germany
04.03.2026 18:08	Pakettisi on meillä Saapunut toimipaikkaan Eichenzell, Germany
04.03.2026 16:00	Rahtikirja luotu Lähettäjä on laatinut rahtikirjan, UPS ei ole vielä vastaanottanut pakettia. Germany

Paketti on matkustanut takaisin Helsinkiin. Ensin tuli ilmoitus, että saan kirjat maanantaina 9.3, myöhemmässä ilmoituksessa saapumispäivä  siirtyi seuraavan viikon maanantaille, tämänaamuisessa sähköpostissa  paketin mainittiin saapuvankin jo tänään. Eiköhän saapumispäivä vielä muutu.  Seuraan jännityksellä.  

Punnitsemattomia ajatuksia

Filkkarit ovat ohitse (virallisesti Tampere Film Festival). Palkituissa elokuvissa oli paljon surullisia aiheita raakuista Palestiinaan ja Altajoen patoamisesta kinkkisiin perhesuhteisiin. 

Kaiken kaikkiaan hieno festivaali, tykkään kovasti siitä ihmisten parveilusta elokuvateatterin tiloissa. Pidän myös siitä, ettei koskaan voi olla ihan varma, mitä seuraavaksi tulee näkemään. Nautin myös hienoista elokuvista. Toisaalta jos elokuva on paska, tietää että kärsimystä kestää korkeintaan parikymmentä minuuttia.

Miksi elokuvissa näytetään niin usein suihkussa seisovaa naista (miestä harvemmin)? Nainen seisoo veden alla, muttei pese hiuksiaan tai peseydy muutenkaan. Hän ei käytä saippuaa, suihkuvaahtoa tai shampoota. 

Minulla on uusi harrastus. Lähi-Lidlissäni myydään usein vihanneksia valmiissa pakkauksissa, joiden päällä lukee tuotteen paino. Vihanneshyllyn viereen on sijoitettu vaaka ja niinpä olen ryhtynyt punnitsemaan pakattuja elintarvikkeita. Niiden paino on aina vähän suurempi kuin pakkauksen päällä ilmoitetaan. 

Ostan kalliita tomaatteja, joiden painoksi on merkitty 300 g, mutta paino voi vaihdella 310-380 g.  Olen saamassa hieman originellin maineen. 

Filkkarit ja ilkeät vanhat naiset

Nyt on filkkariaika eli Tampereella järjestetään Tampere Film Festival -tapahtuma. Lyhytelokuvat kilpailevat kansallisessa ja kansallisessa sarjassa ja festivaalien ohjelmaan kuuluu erilaisia teemanäytöksiä. 

Näin eilen Ulla Heikkilän retrospektiivin ja minua harmitti, sillä en ole nähnyt hänen pitkiä elokuviaan. Pidin huumorista hänen lyhäreissään. Yksi niistä oli feministinen elokuva naistutkijasta, jonka päälle miehet puhuivat, muut kertoivat ystävyydestä ja perheestä. 

Näytöksen jälkeen Saara Särmä haastatteli ohjaajaa. Ulla Heikkilä kertoi, että kun hän oli menossa opiskelemaan elokuvaa, hän oli niin arrogantti, ettei katsonut kotimaisia elokuvia. Eivät katsoneet muutkaan. Kun sitten he pääsivät tekemään omia elokuviaan, he ruinasivat töilleen katsojia. 

Olen jo pitempään miettinyt yhtä asiaa: Somesta saa usein lukea, että keski-ikäiset ja vanhemmat naiset ovat ilkeitä. Me kuulemma ojennamme tuntemattomia nuoria naisia siitä miten he hoitavat lapsiaan, huomauttelemme lastenvaunujen kanssa liikkuville äideille kännykän käytöstä ja pöyristymme nuorten naisten pukeutumisesta. Tönimme muita pois tieltämme. Kai sen pitää sitten olla totta, kun siitä saa niin usein lukea.  

Aika hiljattain ikäistäni vanhempi nainen sanoi bussissa "Miksi nuoret aina seisovat niin lähellä ovea? Eivätkö ne ole maksaneet lippuaan? Jne." Oven lähellä tosiaan seisoskeli nuori mies, joka sai kuulla tätä jaarittelua monen pysäkinvälin ajan.  Nainen piti kyllä huolen, että hänen äänensä kantautui nuoren miehen korviin.

Mistä moinen ilkeys johtuu? Onko se nuoruuden kadehtimista? En tiedä. Teen uuden vuoden lupauksen vaikka onkin jo maaliskuu: Yritän kannustaa nuoria naisia ja miehiä. 

Kuvassa Saara Särmä haastattelee Ulla Heikkilää 

Sitä kutsuttiin huumoriksi

Tänään jalankulkusää oli mielestäni punainen, vaikka sää-äpistä ei löytynyt varoituksia. Mihin voin valittaa? 

Talvella iho kuivuu ja itseään joutuu rasvaamaan. Mitenkä voitelet lapaluiden välisen alueen, jollei sinulla ole  palvelijoita. Tein uuden innovaation: Puristan rasvan tuubista muovisen hiusharjan selkäpuolelle ja lätkin sillä voidetta yläselkääni. Eräs kaverini sanoi käyttävänsä rasvausapuna muovista soppakauhaa. 

Kävin eilen kylässä, jossa olin aiemmin käynyt kastelemassa kukkia ja istunut design-lampun päälle, sillä luulin sitä jakkaraksi. Kaatuessani rikoin kirjahyllyn lasin. Vähän jännitti palata onnettomuuspaikalle. 

M oli ostanut vakuutusrahoilla uuden lampun, jonka hän oli onneksi sijoittanut sohvapöydälle. Jakkaraa muistuttaville esineille kannattaisi ruuvata piikkejä, jotka estävät istumisen. Samaan tapaan kuin kaupungeissa torjutaan lintujen pesimistä. 

Meitä oli kolme naislääkäriä, joista yksi tekee edelleen keikkahommia. Pohdimme mieskollegojen taholta kohtaamaamme seksuaalista häirintää (asiasta on juuri kirjoitettu Lääkärilehdessä). Jos käytetään nykyisiä kriteerejä, kaikki olivat saaneet kokea sitä.  Aikoinaan sitä kutsuttiin ”huumoriksi”.

Keltainen jalankulkusää ja teatteria

Eilen vallitsi keltainen jalankulkusää. Keltainen tarkoittaa liukkaita jalkakäytäviä ja punainen vielä liukkaampia. Kun jalankulkusää on punainen, on jään päälle satanut vettä. Kerran lähdin lenkkeilemään punaisella jalankulkusäällä, enkä pysynyt pystyssä edes nastalenkkareilla. Myöhemmin huomasin, että vain toisessa jalassani oli nastakenkä. 

Kävin lauantaina teatteri Jurkassa katsomassa näytelmän Flamingonpunainen unelma. Istuin eturivissä ja pelkäsin, että näyttelijät kompastuvat jalkohini. Jos joku ei ole käynyt Jurkassa, niin voin kertoa, että teatterisali on suunnilleen olohuoneeni kokoinen. 

Flamingonpunainen unelma kesti vain tunnin ja siinä esiintyi kolme näyttelijää: Mimosa Willamo, Saga Sarkola ja Tobias Zilliacus (Hesarin arvostelussa mainittiin ensimmäisenä Zilliacus, harrastin mikrofeminismiä ja pistin naiset hänen edelleen). Zilliacus vei näyttämöllä suurimman tilan, sillä hän on salskea mies ja naiset taas pienikokoisia. Näytelmän oli käsikirjoittanut Otto Sandqvist ja ohjannut David Sandqvist. Lienevätkö sukulaisia.

Näytelmässä ei ollut perinteistä alkua, keskikohtaa ja loppua. Oli vaikea tietää, milloin näytelmä loppui. Katsomo istuikin pitkään hiljaa, ennen kuin uskalsi taputtaa. Oopperat loppuvat silloin, kun miekka lävistää päähenkilön rintakehän, jonka jälkeen hän vielä laulaa sen viimeisen aarian. 

Oltiin milloin Mersussa, lentokoneessa ja taidegalleriassa, etsittiin kilpikonnaa ja ammuttiin ihmisiä. Hesari vertasi teosta Pulp Fictioniin ja miksikäs ei. Välillä nähtiin unia, näin oletan. Lavasteena toimi valotaulu, jossa ylhäällä luki Dream ja sen alapuolella LIVE, LOVE ja DEATH. 

Tekstissä käytettiin paljon toistoa, ja se kuulosti hauskalta.

 Taas kerran voin sanoa: Paljonkaan en ymmärtänyt, mutta tykkäsin silti. 

 

 

Mikrofeministi

Romaanini Lääketieteen sanakirja on taitettu ja tarkastettu. Pelkään, että olen tehnyt virheitä ja saan vihapostia. Lapseni sanoi, että vihapostia saadakseen pitää olla menestynyt, joten vaara on minimaalinen. Suurin riski on, ettei kukaan huomaa teostani (teki mieli laittaa teos lainausmerkkeihin, mutta en laittanut). Toistan vielä, että e- ja äänikirja julkaistaan 16.3 ja paperikirjan pitäisi tulla samoihin aikoihin. Romaani on luokiteltu kuuluvaksi genreen nimeltä feelgood.  Genrerajat ärsyttävät minua. 

Olen kuunnellut iltakävelyllä podcasteja, lähinnä Saara Särmän ja Virpi Salmen podcastia Särmä ja Salmi- Feministit, jotka laskevat miehiä. Saara Särmä on Wikipedia-artikkelin mukaan suomalainen politiikan tutkija, yhteiskuntatieteen tohtori, taiteilija ja feministi. Hän tuli tunnetuksi julkaistuaan blogissaan kuvia seminaareista ja paneeleista, joissa esiintyi vain miehiä. Virpi Salmi on saman lähteen mukaan toimittaja ja tietokirjailija. Näiden naisten ansiosta tarkastan päivän Hesarin urheilusivuilta, montako juttua löytyy mies- ja montako naisurheilusta. Aiemmin urheilusivut eivät kiinnostaneet minua pätkääkään.

Särmän ja Salmen podcastin viehätys perustuu rentoon jutteluun, toisaalta se on myös podcastin heikkous. Usein faktoja tarkastetaan netistä podcastia äänittäessä tai asia kellumaan, eikä voi olla varma, että oliko asia näin. Alkaa kaivata käsikirjoitettua kuunneltavaa. Kyllä se lenkki kuluu mukavasti näinkin, välillä tekisi mieli sanoa jotakin naisten puheen väliin.

Olen oppinut podcasista uuden termin: mikrofeministiset teot. Ne ovat usein sellaisia, että nainen ei automaattisesti keitä kahvia miesvaltaisessa työyhteisössä, sanoo ääneen olevansa feministi, käyttää esitelmässään ihmisen emojina naista, sanoo tai kirjoittaa dokumentteihin ensimmäisenä naisten nimet jne. 

Mietin olenko viime aikoina tehnyt mikrofeministisiä tekoja ja olenhan minä. Tulevassa romaanissani olen pyrkinyt rikkomaan sukupuolistereotypioita. Ensin tein eräästä vanhasta naisesta siivoojan, jonka jälkeen muutin hänen ammatikseen koulun rehtorin ja tein miehestä kampaajan, koska voin tehdä näin. Annoin arkkitehdille nimen, joka viittaa maahanmuuttajaan.  Tein perheenisästä järkevän huolehtijan ja äidistä vähemmän järkevän. Hyvä minä!