Stolzekleiven

Kiipesin kukkulalle nimeltä Stolzekleiven. Sinne noustiin luonnonkivistä koottuja portataita pitkin. Askelmat olivat vaihtelevan korkuisia ja nousu tarkkaa ja rankkaa. Palatakaan ei voinut, sillä laskeutuminen olisi ollut hankalampaa. Norjalaiset sujahtelivat ohitseni.

Eräs nainen sanoi, että hän nousee Stolzekleivenille kolme kertaa viikossa. Hänellä oli sinä päivänä 78-vuotissynttärit.

Ylhäällä näköalapaikalla ei harmittanut enää. Maisemat olivat komeat. Entä jos asuisi täällä, turtuisiko kauneuteen?

Paluumatkalla laskeuduin jyrkkää kävelytietä 3.5 km. 

Instasta löysin talvisia kuvia Stolzekleivenilta. Ilmankos norjalaiset pärjäävät kilpaurheilussa. 

Kun Airbnb-emäntäni oli eilen lähdössä lähikukkulalle lenkkeilemään, mainitsin korkeuserot, norjalaiset ja urheilumenestyksen, ja hän sanoi olevansa tanskalainen, eikä hän hiihdä. Jos muistatte, Norja oli joskus osa Tanskaa.

Tämä on taas kirjoitettu kännykällä. 

Taideähky

Bergenissä on esillä kuvataidetta neljässä kookkaassa rakennuksessa, joista käytetään yhteisnimeä Kode. Museot seisovat rivissä keskellä kaupunkia. Yksi niistä oli eilen suljettu. Armeliasta, sillä kolmessakin riitti katsomista. Nämä neljä museota ovat jokainen vähintään Tampereen taidemuseon kokoisia.

Ensin katsoin kierrätysmateriaaleista tehtyä kekseliästä  taidetta. Suomalainenkin taiteilija oli mukana: Caroline Slotte. 

Sen jälkeen kävin tällä hetkellä suljetussa museossa, jonka kahvila oli auki. Söin kalakeiton (25 euroa). 

Menin kylläisenä seuraavaan komeaan museorakennukseen (Rasmus Meyer), jossa oli suuri kokoelma Edvard Munchin töitä. Join kahvit toisessa museokahvilassa. 

Viimeisenä oli vuorossa rakennus nimeltä Permanenten, jonka seinille oli ripustettu norjalaisen Frits Kaulowin kauniita maalauksia. En ollut taiteiljasta koskaan kuullut (en ole kuullut monestakaan).  

Museokäyntien saldo: kaksi kahvilaa ja taideähky. 

Toisen huoneen amerikkalainen saapui. Hän sanoi, että hänen äitinsä rakasti nimeä Heidi. Hän ihmetteli, miksi hänelle ei annettu tuota nimeä jne. Hän mainitsi suomalaisten olevan maailman onnellisimpia ja minä sanoin, että me suomalaiset ihmettelemme tutkimuksen tulosta. 

Tässä välissä palohälytin alkoi mölistä (amerikkalainen föönasi hiuksiaan). Onneksi perheen vanhempi poika oli kotona ja tiesi mitä tehdä, että ulina saatiin loppumaan. Tämä puurakennus on 200 vuotta vanha. Tulipalo olisi katastrofi, varsinkin kun toiset samanlaiset puutalot seisovat tosi lähekkäin.

On edelleen tosi hankalaa päivittää blogia kännykällä, joten armoa!

Liiallinen tuulettaminen

Olen edelleen Bergenissä, viivyn täällä perjantahin saakka. Airbnb-väki pitää päivisin ulko-ovea auki, siis ihan apposen auki. Ilman lämpötila ulkona vaihtelee kymmenen ja viidentoista asteen välillä. Onko tällä joku hämärä yhteys Norjan hiihtomenestykseen? 

Kipusin tänään Fløien-kukkulan laelle. Sinne olisi päässyt funikulaarilla, mutta en jaksanut jonottaa. Kävelyreitti eteni serpentiininä ylöspäin. Matkaa kertyi kolme kilometriä, ja se oli jatkuvaa nousua. Perillä odotti ravintola, kahvila, kaksi vessaa ja vuohia. Söin kanelibullan ja join kahvit. 

En ottanut selfietä todisteeksi käynnistäni, moni näytti ottavan. Teidän on vain luotettava minuun. Näköala oli upea. 

Kukkulalta laskeutuessa alaraajat tuntuivat hervottomilta. Norjalainen vanha mies juoksi polulla minua vastaan. 

Kävin lähikaupassa ja nuori mies kassalla katsoi huvittuneena ostoksiani, varsinkin yksinäistä appelsiinia, jota en ollut pussittanut. 

Uskalsin ajaa bussilla! Majapaikkaan ei ole keskustasta edes kahta kilometriä, mutta saman matkan sahaaminen jotenkin kyllästyttää, vaikka teenhän sitä samaa Tampereellakin. 

Junalla Bergeniin

Matkustin Oslosta Bergeniin junalla. Reittiä on kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista. Jos oikein kuulin kävimme 2200 metrissä. Lumi peitti maan ja järvi oli jäässä. 

Juna kiemurteli ja heilui niin, että kahviostoksilta palatessani juomaa roiskui paidalleni.

Maisemat olivat sykähdyttäviä, mutta siinä vaiheessa kun sain kameran esille, tuli esteeksi pusikko tai juna sukelsi tunneliin joita riitti. 

Nyt olen jo Bergenissä Airbnb-kämpässä. Talossa asuu pariskunta, heidän kaksi murkkuikäistä poikaansa ja kaksi kivaa koiraa. Koirat ottivat minut vastaan iloisesti palatessani aamiaistarvikeostoksilta. Täällä on toinenkin Airbnb-asiakas, mutta hän on ensi yön jossakin muualla.

Kävin Bergenin keskustassa, joka oli täynnä kansallispukuihin pukeutuneita humalaisia norjalaisia. 

Anteeksi taas, on vaivalloista kirjoittaa kännykällä, joten tämä on mitä on.

Suurempi olisi tällä kertaa parempi

Oslossa vuorotellen sataa ja paistaa. Useammin sataa. 

Hotellihuoneessani mahtuu tuskin kääntymään. Huoneen seinässä lukee ”Bigger is not always better”. Ei hirveästi lohduta, toisaalta tiesin mitä sain. Aamiaisella näkyi tavallista enemmän yksin matkustavia näiden kopperoiden takia. Pieni kylppäri on ja sänky, kyllä sillä pärjää. 

Ihailn tänään Munch-museota, jossa oli myös Paula Regan näyttely. Portugalilainen taiteilija kuoli 2022, hänen töistään voisi käyttää adjektiivia voimakas. Munchin työt olivat myös vaikuttavia. Taiteilijan aikalaisten joukossa oli Akseli Gallen-Kallelan maalaus. 

Ajoin ratikalla katsomaan Vigelandin patsaspuistoa, enpä ollut ennen nähnyt mitään vastaavaa. Olisiko tuo kuvan patsastoteemi hieman fallinen? 

Tämä oli suuri hetki minulle: uskalsin ajaa ratikalla vieraassa kaupungissa. Pelkään aina nolaavani itseni, onneksi nykyään voi googlata miten matka maksetaan ja katsoa apista, millä ratikalla mennä ja mihin suuntaan. 

Söin take away - kalakeittoa mukista kertakäyttöisellä lusikalla, johon mahtui vain pisara lientä, joten join nesteen. 

Voin vakuuttaa, ettei Oslossa kaikkia tapeta, vaikka siltä Netflix-sarjan perusteella vaikutti. 

En jaksa kirjoittaa kännykällä tätä enempää.

Interrail

Lähdin torstaina Viking Gracella Tukholmaan. Saavuin turhan aikaisin Turun satamaan. Odottaessani sain tarkkailla ihmisiä ja vielä ilmaiseksi. Ehkä kirjoitan heistä joskus.

Tukholmassa meitä odotti siivoojien armeija, joka ryntäsi heti laivaan, kun sinne uimatta pääsi ja meidät potkittiin pois. Kävelin rautatieasemalle, enkä oikein tarkkaan muistanut mitä kautta sinne pääsee. Vikingin Terminaalin ja vanhan kaupungin väliin on tehty mittavia muutoksia.

Jouduin odottamaan junaa lopulta pari tuntia asemarakennuksessa sijaitsevassa kahvilassa. Oslon juna oli täynnä nuoria miehiä, kaikilla oli luultavasti sama parturi ja valtava matkalaukku. Kaikkien hiukset oli leikattu takaa ja sivuilta lyhyeksi, mutta päälaella ja otsalla oli runsaasti hiuksia.

Jossain vaiheessa ennen Osloa kuulutettiin ”ylitimme äsken Ruotsin ja Norjan rajan”. Elämä jatkui ennallaan. Hinnat ehkä nousivat. Minäkin olen nyt Norjassa, enkä juurikaan muuttunut.

Teksti on kirjoitettu kännykällä ja naputettu yhdellä sormella, joten antakaa armoa.

Kuvien lisääminen onnistui Safarin asetuksia muokkaamalla!