Kirjat tuotiin keskiviikkona. Sitä ennen ne ehtivät käydä kertaalleen täällä Tampereella ja siinä välissä Helsingissä.
Jännä, miten sitä odottaa päivää, jolloin saa kirjan käsiinsä, eikä se sitten tunnu oikein miltään, korkeintaan vähän häpeälliseltä. Kuljetuslaatikko oli hieman vahingoittunut ja parin kirjan kansi lievästi tärveltynyt, mutta sehän sopi tunnelmaani erinomaisesti.
Pelottaa, sillä Lääketieteen sanakirjaa eivät ole lukeneet kokonaan muut kuin minä ja kustannustoimittaja, kustantamon väki ja tietysti ne muiden kustantamojen työntekijät, jotka ovat aiemmin sen hylänneet. Voi olla, että he ovat vilkaisseet muutamaa ensimmäistä sivua ja ajatelleet, että v-ttu mitä paskaa. Anteeksi kiroiluni, en oikeastaan kiroile koskaan ääneen tai korkeintaan silloin kun olen yksin ja lyön varpaani kynnykseen. Olen sisäinen kiroilija, ihan kuin romaanihenkilöni Hilppa.
Mieleni tekisi julistaa joka paikassa, että en ole romaanin Hilppa. Nyt sitten joku ajattelee, että minun täytyy olla Hilppa, sillä vakuuttelen, etten ole. Olen Hilppa, Helmi, Usva, Ville, Armi ja Hannu. Olen jopa Hynylä.
Maanantaina tulee äänikirja, jonka lukee Kaija Pakarinen. Tai luultavammin hän on jo lukenut sen. Lisään hänet tuohon lukijoiden listaan.
Paperikirjaa on tilattu muutamaan kirjastoon ja varauksiakin näyttää olevan. Rakkaaseen omaan Piki-kirjastooni sitä ei ole ainakaan vielä tilattu, vaikka poikani laati hankitaehdotuksen. Tuntui, ettei itse voi sellaista tehdä. Rakastan kirjastoja ja siksi haluaisin Lääketieteen sanakirjan jokaiseen niistä.
Kuten huomaatte kärsin työn valmistumiseen liittyvästä pahanlaatuisesta tyhjyydestä, häpeästä ja alakulosta.
