Teeskentelen kevätihmistä

 

Joudun näyttelemään, että kevät on ihana asia. Kuulun siihen pieneen vähän ymmärrystä saavaan ihmisjoukkoon, jolle kevät merkitsee lievää alakuloa. Minäkin sanon ihan varmuuden vuoksi "Ihana auringonpaiste" etten erottuisi joukosta. Teeskentelen kevätihmistä. 

Tilannetta ei helpota kirjan julkaisun jälkeinen tyhjyyden tunne. Se etteivät kaikki huomaa kirjaa ja vaikka huomaisivatkin, eivät sano mitään. Vähän kuin naamassa olisi joku kamala tahra, mutta kukaan ei viitsi huomauttaa siitä. 

Olen saanut ihanaa palautetta, mutta palautteen nostava vaikutus jää lyhytkestoiseksi. Uskon positiiviseen palautteeseen enemmän kuin negatiiviseen. Palkitseminen toimii koirien koulutuksessakin. Sanomalehtikritiikit ovat sitten eri juttu. Huonokin Hesarin kritiikki parantaa kirjan asemaa. En tietenkään edes odota sanomalehtikritiikkejä. Ensimmäisen romaanin kohdalla niitä odotin ja sainkin. 

Kävin eilen Lukulaarissa kuuntelemassa kolmea erilaista runoilijaa, Anna Elina Isoaroa, Pekka Kytömäkeä ja Mikko Nenosta. Kuulijoita oli vain kourallinen. Runoilijat esiintyivät silti täysillä ja tilaisuudesta jäi hyvä mieli. On hienoa, että runoja julkaistaan, vaikka niiden kirjoittaminen ja julkaiseminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. 

Ostin Anna Elina Isoaron ihanan lastenrunokirjan, josta löytyy mm. runo Seitsemästä nettiriippuvaisesta veljeksestä. En jaksanut kopioida sitä, joten tässä tämmöinen pieni runo. Runo on selvästi tarkoitettu minunlaisilleni kännykkäriippuvaisille. Kaikki kirjan runot eivät ole todellakaan opettavaisia, vaikka tämä on:
. 

Kännykän takapuolella / höystetty insinöörin huolella / merkitty pinkillä nuolella: / VAROITUS! /

Jos hiplaat liikaa ruutua / silmät voivat puutua / ja tahmaantua näyttö. / Siis muista kohtuukäyttö! 

P.S. Kuva on otettu runoillasta. Olen saanut lastenrunon julkaisuun runoilijan luvan.  

 

 

 

Vierotus

 

Ruutuaikani on kasvanut yli neljään tuntiin. Tarkastan noin viisikymmentä kertaa päivässä onko Lääketieteen sanakirja saanut lisää arvioita lukuaikapalveluissa. Ei ole saanut. Mökötän. Siihen mökötykseen ei auta mikään järkipuhe.  

Lääketieteen sanakirja laskee Bookbeatin feelgood-kirjojen listalla. En tosin tiedä miten ne listat tehdään. 

Kumpa joku tulisi sulkemaan minulta kaikki nettiyhteydet. 

Kaverini oli bongannnut Lääketieteen sanakirjan Rosebudista, vaikka kustantamoni ei kauppaa kirjoja kirjakauppoihin vaan niitä voi tilata netistä ja lukea tai kuunnella lukuaikapalveluissa. 

Torstaina kuvataan Pirkkalaiskirjailijoiden tilassa Kirjailijavartti ja on minun vuoroni esiintyä. Olen kirjoitellut ylös, mitä haluan sanoa. Harva niitä jaksaa katsoa. Kirjailijavartit löytyvät Youtubesta. Pitäisi keksiä alkuun jotain oikein koukuttavaa. Antelias kaula-aukko ei taida enää tepsiä, voisi tietty kokeilla.

Nuoriso kävi eilen ja keskustelimme tekoälystä. Siskoni teki minulle tekoälyllä matkasuunnitelman ja pyysi karttaa reitistä. Tekoäly sijoitti Oulun Suomen itärajalle. Luottamus tekoälyn taitoihin karisi. Kun pyysin karttaa, Tamperekin oli muuttanut ihan itärajan kylkeen. 

Puhuimme kahvia juodessamme  siitä, että opettajat voivat teettää opiskelijoiden arviot tekoälyllä. Kohta olemme pisteessä, jossa oppilaat tekevät työt tekoälyllä, jotka opettajat puolestaan arvioivat tekoälyllä. 

 

Sano murmeli

Asun vanhassa kerrostalossa, jonka kellari on käyttökiellossa, sillä sen yhdessä seinässä on halkeama. Seinä ei onneksi ole kantava rakenne, joten talo ei ole ihan lähipäivinä luhistumassa (sitäkin ehdin pelätä).  Minun silmiini kellari näyttää olevan totaalisesti vinksallaan, mutta ammattilaiset ovat tutkineet sen ja vakuuttavat talon pysyvän pystyssä. Kotitalooni on sodan aikaan osunut pommikin.

Talossani on paljon pieniä sijoitusasuntoja, joista kahdesta on muodostunut ongelma asukkaiden päihdehuuruisen elämän takia. Nyt asukkaat on saatu pitkän prosessin jälkeen häädettyä. Rappu, jossa nämä asunnot ovat, sijaitsee kaukana porraskäytävästäni. Paljon tuhoja on saatu aikaiseksi. Vakuutusyhtiö on kuulemma sitä mieltä, ettei niitä korvata, sillä vauriot ovat aiheutuneet asukkaiden elämäntavasta.  

Kun olin tulossa kahvakuulasta, tuntematon vanhempi mies kysyi minulta "Oliko rauta kevyttä tänään?" Hieman hämmennyin. Sitten hän kehui minun olevan hyvässä kunnossa, vaikka ei voinut tietää kunnostani mitään.  Joku arveli, että kyse oli kevyestä flirttailusta. 

Pirkkalaiskirjailijat järjestivät kirjailijakuvaukset halukkaille, no pitää niistä kuvista maksaakin, mutta yhdistys maksaa osan. Valokuvausliike sijaitsee uudehkolla asuinalueella, jonka nimi on Vuores. Valokuvaamon yhteydessä toimii myös pukuvuokraamo, jonka vaatteita sai lainata kuvaukseen. Löysin mustan tyllihameen, jota käytettiin joissakin kuvissa. 

Pelkään valokuvausta. Jähmetyn kauhusta kameran nähdessäni.

Kuvaaja oli ihanan rento ja ymmärtäväinen, ensin otettiin kuvia seisten, sitten sain valita tuolin, jolle istua. Nainen käski sanoa murmeli. Vaihdettiin taustaa, kävelin kuvaajaa kohti ja sitten peräännyin. Heiluttelin tylliunelmaani, pyörähdin.  Hän käski iskeä silmää ja sanoin, että olin flirttailun suhteen pahasti kangistunut. Kuvia en ole vielä nähnyt, mutta oli kivaa leikkiä valokuvamallia. 

Suomessa ei elä luonnonvaraisia murmeleita.  Murmeleista tulee mieleen elokuva "Päiväni murmelina", jossa yhteen ja samaan päivään aamuisin heräävää miestä näytteli suosikkini Bill Murray. 

Kuunnelkaa lukuaikapalveluista romaaniani Lääketieteen sanakirja, lainatkaa sitä kirjastosta ja tilatkaa netistä (esim. Booky-kirjakauppa). Ette pety tai ehkä petyttekin, mutta ihmiselle voi tapahtua huomattavasti pahempiakin asioita. 

Kuva Wikipedia Commons, Gilet Laurents 

 

Sukunimi

Olen monesti vuosien mittaan pohtinut sukunimeni vaihtamista. Alkuun en vaihtanut ex-mieheltäni saamaani eksoottista Mäkistä, koska en ollut varma, että oliko kaikki lopullista, vaikka tietysti oli. Olimme kerran aiemminkin muuttaneet eri osoitteisiin, mutta palanneet yhteen. Sitten ajattelin, että olisi kiva, jos lapsilla ja minulla olisi sama sukunimi. Seuraavaksi tein väitöskirjaa ja värkkäsin artikkeleita ja tuntui yksinkertaisemmalta kirjoittaa ne yhdellä samalla nimellä. 

Lopulta olen ollut niin laiska, etten ole saanut nimen vaihtamista aikaiseksi. 

Nyt vaikuttaa siltä, ettei Mäkinen tule valkoisella ratsulla hakemaan minua, joten olen uudelleen päätynyt pohtimaan sukunimiasiaa. Olen ollut Mäkinen kauemmin kuin Pennanen, joka on alkuperäinen nimeni. Olen miettinyt myös Hovia, joka on äitini tyttönimi. Hassu sana tuo tyttönimi. Heidi Hovi näyttäisi hyvältä kirjan kannessa. Ideaalitapauksessa kirjailijan sukunimessä on vain kaksi tavua. Mitäköhän äiti sanoisi? Hän ei sano enää mitään. Lapsille sukunimeni lienee yhdentekevä.  Tämä on jonkinlainen myöhäinen itsenäistymisprojekti, joten en ehkä kuitenkaan halua äitini sukunimeä. 

Mäkinen on suomen kolmanneksi yleisin sukunimi (19 355). Pennasia on huomattavasti vähemmän, 3672 Pennasta. Hovikin on yleinen sukunimi, mutta Hovi-nimisiä on alle puolet Pennasista. 

Luin netistä, että sukunimen vaihtaminen maksaa 105 euroa ja uusi Kela-kortti tulee automaattisesti. Kaikki muu on tehtävä ihan itse. Nopeaa etenemistä tässä projektissa ei ole odotettavissa. Olen edelleen sama saamaton rahjus.

Kuva eiliseltä: Mältinranta, veden lämpörila 3.7 astetta. Puheenaiheet uimahuoneella: vesimaksut ja hyvä iho (luonnollisesti keskusteltiin myös veden lämpötilasta, joka on ehtymätön puheenaihe). 

Sairauspäivä

Torstain kahvakuulajumpassa oli jotenkin kehno olo. Jalat tärisivät enemmän kuin tavallisesti. Vedin perään vielä kehonhuoltojumpan, jossa käytettiin parin kilon painoja. En jaksanut tehdä sinä päivänä mitään muuta. 

Perjantaiaamuna söin kaksi mandariinin viipaletta ja oksensin ne. Joka paikkaa särki ja palelsi. Kuumemittari ei toiminut. Lapseni toi minulle kaupasta appelsiinimehua, kolme raakaa banaania ja eineskeiton. Söin puoli banaania ja laimennettua appelsiinimehua, otin Buranaa. Notkuin somessa. Luin Soili Pohjalaisen "letkeää lukuromaania" (letkeä lukuromaani on painettu kirjan takakanteen) Tukka hyvin. Omat hiukseni muistuttivat kirjosiepon pesää.

Tv-persoona Topi Borg kehui Instassa kanadalaista elokuvaa The Company of Strangers (1990), jossa kahdeksan iäkästä naista jumittuu pariksi vuorokaudeksi korven keskelle lahonneeseen talorahjukseen. Heillä ei ole mitään syötävää, joten he poimivat marjoja, kalastavat sukkahousuista tehdyllä pyydyksellä ja syövät sammakonreisiä. Naiset kertovat toisilleen elämästään ja näytetään kuvia heidän nuoruudestaan. Illalla kaikki ottavat sydä- ja verenpainelääkkeensä. Wikipedia-artikkelissa elokuvaa luonnehditaan sanoilla semi-documentary/semi-fiction. Elokuva löytyi Youtubesta. Nukahdin elokuvaa katsoessani monta kertaa. Ei arvaisi, että kolmekymppinen Borg pitää tästä sympaattisesta vanhuselokuvasta. 

Minun on tosi vaikea arvioida omaa vointiani. Jouduin perumaaan eiliseltä pari juttua, arvoin pitkään, että olenko riittävän kipeä. Onneksi peruin. Nyt mietin, että voinko jo mennä ulos kävelemään vai pitääkö levätä. Muiden vointia on paljon helpompi evaluoida kuin omaansa. Työssä käydessä asia oli vielä ongelmallisempi, sillä potilasaikoja jouduttiin perumaan. 

Kuunnelkaa myös "letkeää lukuromaania" Lääketieteen sanakirja tai lukekaa e-kirjaa.Pyytäkää, että se tilataan kirjastoonne.  

Tupakka tappaa!

Kotini lähellä liikuskelee nainen, joka käyttää nykyään rollaattoria. Hänen toista polveaan peittää näyttävä musta polvituki. Ennen rollaattorin saamista hän pyysi joskus minua taluttamaan itsensä kadun ylitse. Naisen mielestä en tukenut hänen kulkuaan oikealla tavalla.

Eräänä päivänä nainen huusi minulle "Tule juttelemaan", jolloin pakenin paikalta mumisten jotain kiireestä. Naisen nähdessäni yritän kehittää tärkeän ja kiireisen ihmisen habituksen. 

Pari päivää sitten hän huusi perääni "Tule auttamaan". En voinut kuin palata, sillä oli tullut aikoinaan vannottua jonkinlainen Hippokrateen vala. Naisen tupakka-askissa yksi savuke oli katkennut, eikä hän saanut sitä pois askista. Muina eläkeläislääkäreinä vedin rikkoutuneen tupakan askista, ja hän sai kalastettua askista ehjän savukkeen. Olisiko pitänyt sanoa, että tupakka tappaa?

Kävin tänään Mäntässä katsomassa Stiina Saariston retrospektiivin. Minusta hänen työnsä ovat upeita ja jotenkin häiritseviä.  

Katsoin näyttelyssä filmin taiteilijasta. Hän piirsi paljon jo lapsena, kun ei ollut muuta tekemistä ja sitten hän vasta piirsikin, kun joutui vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeelle. Vaikka hän on niin lahjakas, taitava ja menestynytkin, hän harkitsi jossain vaiheessa lähihoitajaksia kouluttautumista. Sittemmin hän löysi keramiikan. Kaikissa hänen töissään näkyy stiinasaaristomainen jälki. Tarkkuus ja yksityiskohtien runsaus.

Melkein joka kerran, kun olen mennyt Mänttään (olen matkustanut sinne eri ihmisten kyydissä), olemme ajaneet Mäntän tienristeyksen ohitse.  Niin tälläkin kerralla.