Solitude

Aamun oraakkelikortissa lukee Solitude ja sen alla Contemplation, Quiet, Clarity ja Renewall. Ystävä Helsingistä tulee käymään. Miten nyt toteutan hiljaisuutta ja mietiskelen? Huomenna varmaan kehotetaan tapaamaan ihmisiä. 

Hesarissa kerrottiin miehestä, joka kävelee työpäivän aikana jopa 60 000 askelta juoksumatolla. Laite näytti sähköllä toimivalta. Eikö olisi järkevää kehittää juoksumatto, joka muuntaisi tuon lihastyön sähköksi? 

Allekirjoitin lastenkirjan kustannussopimuksen. Siihen ei liity mitään kovinkaan juhlallista: tunnistaudutaan pankkitunnuksilla ja täpätään allekirjoituspalkkia, jolloin koneella kirjoitetun nimen alle tulee oma nimi kaunokirjoitusfontilla kirjoitettuna. Allekirjoitus näyttää selkeältä verrattuna oikeaan allekirjoitukseeni, jota lapset sanoivat joskus häpeävänsä. Siitä kiemurasta ei saa mitään tolkkua. 

Lastenkirjan julkaisu on vasta vuoden päästä, joten se ei tunnu vielä kovin todelliselta. Tulen käymään vielä läpi monenlaisia tunteita.

Söpöysvajaus

Hämeenpuiston varrella on toiminut muutaman vuoden ajan liike nimeltään Vihkokauppa. Olen odottanut, milloin kauppa katoaa taidekauppojen ja muiden turhien liikkeiden rivistöstä.

Kävin ensimmäistä kertaa Vihkokaupassa ja sieltä löytyi vihkojen lisäksi muistikirjoja, kyniä, leimasimia, tarroja sekä Tarot- ja oraakkelikortteja. Nuo kortit olivat tosi söpöjä, joten ostin pinkan oraakkelikortteja sillä ajatuksella, että niistä voisi saada kirjoitusinspiraatiota. Vedin tänä aamuna pakasta kortin, jossa lukee Responsibility, Relationships, Construct, Self-care. Tuntuu liian yleisluontoiselta, oraakkelimaiselta. Seuraavaksi ajaudun harrastamaan kiviterapiaa ja katsomaan kaivon paikkaa varvun avulla.

Korttipakka tuntuu kivalta ihan fyysisenä esineenä. Kortit ovat söpöjä. Tykkään salaa söpöydestä, vaikka se onkin aliarvostettua. En myönnä sitä edes itselleni. 

Ehkä alan kaivata söpöä hömppää, sillä maailma tuntuu turvattomalta. Ehkä lapsuudestani ja nuoruudestani on jäänyt söpöysvajausta. Syntymäkunnassani Kiuruvedellä ei söpöyttä edes tunnettu, oli vaan kivisiä peltoja ja lenksottavia navettoja. Nyt mummoni sanoisi, että olihan jorriinipenkit, posliinikannu ja -vati , joiden kylkeen oli maalattu ruusuja.

Aamusta päivä pisin, illasta lyhyin

Aamupäivä tuntuu pitkältä, sillä olen mennyt varttia vailla seitsemäksi vesijumppaan. Oliko vesi kylmempää kuin aiemmin vai kuvittelenko niin? Näin varhain lämmitetään ainoastaan toista saunaa.

Uimahallin äänentoistolaitteet, jotka hiljattain korjattiin, eivät toimineet taas tänään, joten palattiin väliaikaiseen kaiutinviritykseen. Meneeköhän taas puoli vuotta vai ovatkohan korjaushenkilöt tällä kertaa ripeämpiä? Tulevatko varaosat ja piuhat vai odotellaanko niitä loppukausi?

Onneksi olen ollut töissä sairaalassa, joten olen tottunut siihen, että asiat vievät aikaa. Se on luonnonlaki. Vaaditaan kaavakkeita, tietokoneohjelmia ja päätöksiin tarvitaan monen eri tason johtajan hyväksyntä.

Koska olen herännyt aikaisin aamusta, jolloin päivä on pisin ja aikainen lintu madon nappaa, olen ehtinyt lukea Hesarin, Pirkko Saision romaania Passio, kirjoittaa ja katsoa yhden jakson Huippumalli haussa -ohjelmaa. Olen tyytyväinen saavutuksiini. Kohta voinkin jo lähteä lounaalle.

Hyvä Tampereen kaupungin tielaitos

Olen osallistunut ihanalle kirjoituskurssille ja julkaisen tässä eilisen kirjoitusharjoituksen. Muokkasin tekstiä pikkuisen.

En ole seonnut. En avaa kirjoitustehtävää tässä sen tarkemmin.

Hyvä Tampereen kaupungin tielaitos,

 

Ylitän usein Pirkankadun Aleksanterin kirkon kohdalta, jossa on liikennevalot, kuten varmasti jo tiedättekin. Nämä valot ovat toistuvasti jähmeän punaiset ja joudun kipeine jalkoineni törröttämään tien vieressä tuntitolkulla, jumalauta. Se aiheuttaa minulle sydämen tykytystä ja rintakipua. Toki kipu voi liittyä muuhunkin ja onhan minulla stressiä, sillä asumiskuluni ovat nousseet. Ei raha ole ihmiselle onneksi tärkeintä vaan rakkaus. Tie on kuin elämä ja vie kahteen suuntaan, eikä suinkaan aina Roomaan. Pirkankatu on suora ja johtaa Tipotien terveysasemalle tai Hämeenpuistoon, riippuu mihin suuntaan sitä kulkee ja missä iässä.  Kun valo lopulta vaihtuu vihreäksi, nostan käteni kohti taivasta, huudan hallelujaa ja tanssin tien yli. Liikennevaloissa seisominen lisää mielen vakautta. Osaan jo odottaa, enkä tapa ketään. Lämpötila on tänään kaksitoista astetta, mutta se tuntuu kuin kahdeksan, ainakin minusta.

Erityiskallis Sting

Sting esiintyi Nokia-areenalla. Kurssikaverini oli saanut hankittua keikalle erityiskalliit liput eikä päässyt, joten hän tarjosi minulle lippua ja sanoi, ettei tarvitse maksaa mitään. Maksoin kuitenkin osan lipun hinnasta. Minusta istumapaikka oli hyvä, mutta ei ihan sen summan arvoinen. 

Tämä oli jo toinen Sting-kertani. Edellisestä oli niin kauan, että olin unohtanut miten paljon hittejä hepulla on. 

Gordon Matthew Sumner näytti siltä, että treenaa vähintään viisi tuntia päivässä ja jättää oluet ja pullakahvit juomatta. Hän on jo 70-vuotias, jota on ainakin noin kauempaa katsottuna vaikea uskoa. 

Oikealla puolellani istui mies, joka on mahdollisesti opettanut minulle joskus biokemiaa, en muistanut häntä, eikä hän minua. Vasemmalla puolellani keikkaa seurasi nuorempi mies, jonka olen tavannut toimiessani erään kirjoitusyhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirjantarkastajana. Muistin miehen nimen juuri ennen encorea. Meillä oli kurssikaverini, hänen vaimonsa ja ystäväpariskunnan liput.

Nokia-areenan ravintoloissa ei ole tuoleja. Olen käynyt Atlantassa isossa hallissa, jonka ravintoloissa oli normaalit pöydät ja tuolit. Ärsyttävää seisoskella ja nauttia tarjoiluista, jotka olivat mielestäni aika suppeat ja jonot pitkiä.

Bändi oli hyvä ja Sting myös. Hienoja taustalaulajia. 

Syvissä vesissä

Uimahallin saunassa näkee monenlaisia vartaloita. Aniharva täyttää nykyiset kauneusihanteet. Se on jotenkin lohduttavaa.

Tuttu mieskirjailija (näitä mies/naisalkuisia sanoja ei pitäisi käyttää, mutta tässä se lie paikallaan) laittoi viestin, jossa hän kysyi mistä uimahallin naistensaunassa puhutaan. En tiedä. "Saako heittää löylyä?" 

Perjantaina olin juuri nostanut persaukseni peflettinä käyttämältäni pieneltä froteepyyhkeeltä, kun eräs nainen alkoi kertoa treffeistään. En kehdannut palata paikalleni.

Kävin sunnuntaina syvän veden jumpassa. Olihan se ihan tehokasta, mutta ajauduin jatkuvasti muiden reviirille. Vyötärölle kurottu kelluke yritti nousta kainaloihin. Liikkeitä oli vaikeampi pitää kasassa, sillä jalat eivät yltäneet pohjaan. Ohjaajan mikki ei toiminut. Mikin kanssa säätäminen kuuluu melkeinpä asiaan, mutta nyt sitä ei saatu ollenkaan toimimaan.  Jumppa loppui jotenkin yllättäen, jopa liian nopeasti.

Vaikka vesijumppa oli rankka, se tuntui rentouttavalta verrattuna kovalla lattialla jumppaamiseen. Minusta urheilussa on raskainta liikuntasuoritukseen valmistautuminen, jumpan jälkeinen peseytyminen ja vaatteiden vaihtaminen. Vesijumpassa se kaikki tulee melkein itsestään. 

Lähiuimahallini on avattu samana vuonna kun synnyin. Ensin mainittu on museoviraston suojelema rakennus. Minä kuljen Doc Martenseissa ja omistan samanlaisen nahkatakin kuin pääministeri, ostin sen jo vuosia sitten. Olen mukana kaiken maailman nykyaikaisissa kotkotuksissa ja rakastan Aikuiset televisiosarjaa.