tiistai 21. toukokuuta 2019

Se on suoritettu

Esitys on pidetty, encore järjestetään syyskuussa ihotautiklinikassa. Kenraaliharjoituksen pidin Kertulle, joka nukkui ihan ensimmäisestä diasta viimeiseen saakka. Kertussa ei ole tippaakaan lääkäriainesta.

Kun valmistelen esitelmää, yritän imeä itseni täyteen itsevarmuutta. Uskon lopulta valheeseen, jonka mukaan hallitsen asiat vaikka todellisuudessa olen epävarma kaikesta. Jälkeenpäin tulee tyhjä olo ja hävettää vähän.

Suositut luennoitsijat erittävät karismaa, joka lämmittää luentosalin jokaisen nurkan. Ei heidän sanomansa ole välttämättä sen tärkeämpi kuin ankean supattajankaan. Luennoinnoitsijan kuuluu näytellä alansa asiantuntijaa. Mitä parempi näyttelijä sen pidemmät aplodit.

Esitykseen valmistautuessani huomasin taas kerran miten vähän loppujen lopuksi tiedetään vaikka ollaan olevinamme parempia kuin ne jotka parantavat yrteillä ja kuppaussarvilla. Paljon on vielä nuorisolla tutkittavaa. 
 


lauantai 18. toukokuuta 2019

Haku nro 2

Katsoin Areenasta sen pätkän Helsinki Lit -tapahtumaa, jossa virolainen Kai Aarelaid ja suomalainen Joel Haahtela keskustelevat kirjoittamisesta.

Kirjailijoiden kemia toimi niin hyvin, että heidän ajatuksenvaihtoaan oli nautinto kuunnella. Haastattelun päätteeksi Aarelaid luki Korttitalo -romaaninsa lopun, joka oli niin kaunis, että minua itketti. Huomautan vielä, että Kai on nainen.

Tilasin Aarelaidin romaanin kirjastosta ja tällä hetkellä edelläni kököttää vain kolme lukijaa, joten melkein jo saatan nähdä Korttitalon, Haahtelan Adelen kysymys ei vielä edes siinnä, sillä kirjaa odottaa vielä 83 lukuhaluista ennen kuin pääsen kyseisen pienoisromaanin kimppuun.

Käväisin torstaina Telakan terassilla ja näin sattumalta yhden kirjoitusystäväni, joka esitteli minut kaverilleen tähän tapaan "Tämä nainen on kirjoittanut sen Ei saa mennä ulos saunaiholla -romaanin".  Kaveri hämmästeli "Oletko ihan oikeasti kirjoittanut sen? Ihanko totta? Ihana kirja." Minulla on fani.

Olen istunut (liian) suuren osan päivää sisällä ja yrittänyt tehdä vajaan puolen tunnin esitelmää. Poistanut dioja ja lisännyt niitä. Yrittänyt ymmärtää kaavakuvaa verisuonesta ja valkosoluista, jotka näyttävät pannulle levinneiltä kananmunilta. Sen tyyppinen kuva nostaa esityksen tasoa. Esitelmässä pitää aina olla jotain, jota kukaan ei ymmärrä, ei edes esityksen pitäjä. Saattaa kylläkin olla, että joudun poistamaan laatudian, sillä aika ei taida riittää.

Blogissani on käyty tähän mennessä 1 002 405 kertaa. Suosituin teksti on vuodelta 2013 ja nimeltään Haku. Tekstin suosio liittynee siihen, että siinä käsitellään hakusanoja, joilla blogiini on päädytty ja niihin kuuluvat jostain käsittämättömästä syystä  "päiväpano" ja "Ullan serkun nainti saunassa". Viimeisen kuukauden sisällä blogistani on etsitty tietoa Katri Helenan miehestä, serveteistä, joihin on painettu firman nimi ja tänä vuonna palkituista äideistä.


perjantai 17. toukokuuta 2019

Myöhäisaikuisuus

Ihmisen elämä on periaatteessa jatkuvaa ikäkriisiä, jossa harvoin onnistuu olemaan oikean ikäinen. Tämä koskee erityisesti naisia. Työnantajan kannalta ei saisi olla lastentekoiässä, muuten kyllä.

Jos vanhempainvapaat jaettaisiin tasaisesti molemmille vanhemmille ja edellytettäisiin miehen osallistuvan lasten hoitoon samassa määrin kuin naisen, niin miehen riski jäädä lasta hoitamaan olisi jatkuvasti läsnä.

Mies voi venyttää nuoruuttaan hankkimalla nuoremman kumppanin ja mahdollisesti tekemällä lapsia hänen kanssaan. Tämän päivän Hesarissa tosin kerrottiin, että iäkkäiden (yli 45-vuotiaiden) miesten lapsilla on enemmän ongelmia kuin nuorten. Tämä heijastui jo jälkeläisten sikiöaikaan.

Kun ketään ei saa sanoa vanhaksi, pitää ikää kierrellä ja kaarrella. Ikänäöstäkin on tullut aikuisnäkö. Luin aamun lehdestä itseeni sopivan määritelmän: vielä työssä käyvä myöhäisaikuinen.

Eilisessä lehdessä kerrottiin Tampereella aktiivisesti toimivasta ja laajenevasta yhdistyksestä Tampereen entisistä nuorista.  Entiset nuoret näköjään keskustelevat, bilettävät, käyvät elokuvissa ja paljon muuta.

Päätän aamun ikäkriisiraporttini ja lähden suihkuun.  Siellä ei saa viihtyä pitkään, jollei halua maailman tuhoutuvan. Siinä mielessä olen oikean ikäinen, etten tule sitä romahdusta kokemaan. Näin optimistisin toivotuksin siirryn viikonloppuun.




torstai 16. toukokuuta 2019

Elä!

Vedin aamulla jalkaani keltaiset sukkahousut, pian varmaan täräytän päähäni hassun huovutetun hatun. Seuraavassa vaiheessa sanon "En minä enää mitään tarvitse". Nyt onneksi kuljen kohtalaisen huolettomasti keltaiset koivet vilkkuen. Elämä on jatkuvaa ikäkriisiä.

Lapsena Savossa sanoin poikaserkulleni "Elä!" (tämä tarkoitti älä, hän kiusasi minua) ja serkku vastasi "Elänhän minä jos et sinä tapa." Mistäköhän tämäkin tuli mieleeni.

Louis Therouxin dokumentissa "Theroux ja oikeus kuolla" toimittaja matkustaa Yhdysvaltojen länsirannikolle haastattelemaan ihmisiä, jotka haluavat valita miten ja milloin kuolla. Valinnanvapaus on tässäkin valttia.

Ohjelmassa seurataan miestä ja naista, jotka opastava erästä naisihmistä ottamaan hengen itseltään. Hommaan liittyy kumiletkuja, tarkemmin asiaa ei onneksi avata. Kuolemaa toivova nainen liikkuu sähköpyörätuolilla, mutta muuten hän vaikuttaa virkeältä ja hyvävointiselta. Naista kuunnellessa tulee mieleen, että suurimmat motiivit kuolla ovat ehkä kuitenkin yksinäisyys ja taloudelliset vaikeudet.

Theroux tapaa myös kahta perheellistä ihmistä, jotka sairastavat parantumatonta syöpää. He ovat tilanneet tarvittavat myrkyt postitse, näin ainakin ymmärsin. Vanhemman miehen kuolema omaisten ympäröimänä onkin kaunis, mutta hän olisi näin lääkäri silmin kuollut aika pian ilman apuakin. Syöpää sairastava naisen poika säälittää, sillä äiti kertoo pojan kuullen avoimesti kuolemantoiveestaan ja hankkimastaan myrkkykombinaatiosta.

Nämä asiat eivät ole helppoja taloudellisten intressien vuoksi, puhumattakaan monista inhimillisistä tekijöistä. Onhan vanhuksen, vammaisen tai parantumattomasti sairaan varhainen kuolema se kaikkein halvin vaihtoehto.

Theroux kysyy haastateltavilta kovin suoria kysymyksiä, mutta tekee sen ihailtavan kunnioittavasti.

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kuntosalitreeni

Olen merkinnyt kalenteriini tälle viikolle kaksi kuntosalitreeniä. Toivon (mutta en usko), että merkinnät pakottavat minut raahautumaan noiden raudanhajuisten kidutuslaitteiden ääreen.

Keskustelin eilen itseni kanssa:

Olet merkinnyt tälle päivälle kuntosalikäynnin.
Aion maata sohvalla lueskelemassa. Ehkä torkahdan lyhyesti. Liian pitkät päiväunet heikentävät yöunta.
Kuntoilu virkistää.
(Näytin tässä kohtaa itselleni keskaria)
Olet tehnyt sopimuksen. Allekirjoittanut paperit. Olet avioliitossa Fitness-helvetti oy:n kanssa. Vain kuolema teidät erottaa.
Siellä soitetaan paskaa musiikkia. Minulla saattaa olla kuumetta.
Ei sinulla ole koskaan kuumetta. Muista venytellä.

Mieshenkilö pesi naisten pukuhuoneen lattiaa. Veteli huolellisesti lastalla koko lattiapinta-alan. En oikein tiennyt riisuutuisinko vai odottelisinko. Järjestelin huolellisesti treenivaatteitani niin kauan kun mies viipyi huoneessa.  Hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut minusta vaatetettuna, joten tuskin hän olisi innostunut minusta yhtään sen enempää vaikka olisin kirmaillut hänen edessään ilkosillani. Olin hänestä yhtä kiehtova kuin koliseva metallikaappi, johon ripustin vaatteeni.

Kun olin saanut vaatteet päälleni, loikin pälyillen pitkin salin nurkkia, etsimässä tutun näköisiä vimpaimia. Teeskentelin näkymätöntä. Epäilen, että reitti timmiin vartaloon tulee olemaan pitkä ja mutkikas. Kalteva reitti, jota on kuljettava ylämäkeen.

No virkistyinkö? En.



sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Näin hyttysen

Sain kustannustoimittajalta kommentit käsikirjoituksestani: "Sinun ainutlaatuinen kirjoitustyylisi sopii erinomaisesti tällaiseen hieman kolkkoon tarinaan, jossa on huvittavatkin puolensa". Tuo ainutlaatuinen ei välttämättä ole mikään kehu.

Haluaisin heti ryhtyä muokkaamaan tekstiäni, mutta on pakko tehdä esitelmää. Jostain syystä kumpikaan työ ei nyt sitten etene.

Moni kokee saamansa palautteen hankalana. En koe minkäänlaista ristiriitaa käsikirjoituksen kehittämisehdotusten suhteen. Yksikään sana tai tarina ei ole minulle niin pyhä, ettenkö voisi pohtia, olisiko sitä mahdollisuus parantaa (usein on). Ihmiset jotka viitsivät lukea (ilmaiseksi tai työkseen) toisen keskeneräistä tekstiä ja antaa palautetta, ojentavat kirjoittajalle arvokkaan lahjan.

Oi miten paatoksellista.

Kävimme jälkeläiseni P:n ja kahden koiran kanssa retkeilemässä Kintulammilla. Emme olleet siellä yksin. P sanoi, että metsässä hengailu on muotia. P keitti kahvit, paistoimme makkarat ja söimme pullat. Näin hyttysen.

Koen syyllisyyttä siitä, etten ole ollut hyvä äiti. Eräs ihminen sanoi minulle "Ehkä voisit jo luopua tuosta".

Hyvää äitienpäivää hyville äideille, huonoille äideille, keskinkertaisille äideille, lapsettomille (niille, jotka olisivat halunneet lapsia ja niille, jotka eivät koe äitiyttä omaksi jutukseen), tädeille, sedille, kummeille ja kaikille, joilla on ollut äiti!