Jumppatytöt

Perjantaina kahdelta tarkastin netistä, olisiko Työviksen suuren näyttämön katsomossa tyhjiä paikkoja. Siellä esitettiin suosittua näytelmää Jumppatytöt. Löytyi muutama paikka, mutta sivussa ja kaukana estraadilta. Päätin kuitenkin vielä kokeilla onneani teatterin lipputoimistossa. Joku oli peruuttanut lippunsa juuri ennen tuloani ja sain paikan yhdeksännestä rivistä, ihan keskeltä katsomoa. 

Jumppatyttöjen Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki ovat kaikki entisiä joukkuevoimistelijoita ja nykyisiä teatteriammattilaisia. He muistelivat voimistelumenneisyyttään ja tekivät siitä hurmaavan esityksen, jota oli tarkoitus esittää yhdeksän kertaa, mutta nyt esityksiä on kertynyt yli sata. 

Suomihan on joukkuevoimistelun moninkertainen maailmanmestari. Etkö tiennyt? En minäkään. Kukaan ei ole juossut torille iltamyöhällä tai juonut itseään känniin tyttöjen joukkuevoimistelun takia. 

Esityksen alussa hilataan strasseilla koristeltu jumppapuku kattoon. Olen jo jonkin aikaa seurannut Hesarin urheilusivuja ja laskenut mies- ja naisurheilua käsitteleviä juttuja. Kai toimituksessa katsotaan, ettei naisten urheileminen kiinnosta ketään. Ei se minuakaan suuremmin kiinnosta, mutta ei kiinnosta miesten urheilukaan. Toivon tasa-arvoa.

Joukkuevoimistelu aloitetaan usein alle kouluikäisenä. Jokainen pitää harjoituskirjaa, joita Jumppatytöissä luettiin. Koska on kyse esteettisestä lajista kaloreita lasketaan ja riisikakkuja pureskellaan. Karkkeja saa syödä vasta kisojen jälkeen. Lonkkia väännetään epäfysiologisiin ääriasentoihin. Valitaan kisoihin pääsevä joukkue sekä varahenkilö, joka jumppaa maton ulkopuolella. Porukassa esiintyy myös kiusaamista kuten niissä on tapana.

Jumppatyttöjen esityksessä muuten kuullaan hillitön tarina erään tytön ensimmäisestä seksikokemuksesta, minua ainakin nauratti.  Tyttöjä valistetaan tamponien käytöstä ja niistä jaetaan ilmaisnäytteitä.

En ole eläissäni harrastanut kilpaurheilua, en edes kouluaikoihin. Hiihdin kyllä kansanhiihtoa ja osallistuin koulun liikuntatunneille matalalla profiililla. Pesäpallossa sijoitin itseni takarajan tuntumaan ja koripallossa lähinnä teeskentelin pelaavani. Sain ihan hyviä numeroita. Muistan vielä ne tekokuituiset jumppa-asut, joista ei saanut hienhajua millään irti. 

Jumppatytöt oli silti minustakin hauska, vetävä ja liikuttava esitys. Kiitokset tekijöille!  

En löytänyt mediakuvia esityksestä. 

Elämä ei ole huvipuisto

Tänään saimme nauttia kauden viimeisestä 60+ kahvakuula- ja kehonhuoltojumpasta. Molemmat järjestetään Pyynikin uimahallin kiinteistössä. 

Jumppasalin yhden ikkunan yläpuolelta pilkistää linnunpesä ja välillä saattaa nähdä vilauksen sen asukkaastakin. Minä en ole nähnyt, mutta näin minulle on kerrottu. En tunne lintuja. Ystäväpiiriinikään ei kuulu yhtään siivekästä. Ikkunaan on teipattu lappu, jossa lukee: Älä avaa tätä ikkunaa.

Tunnille osallistuvat 60+ henkilöt ovat tulleet tutuiksi, tosin tunnen vain kaksi heistä nimeltä, he ovat R ja S. S haluaisi, että jumpan taustalla luukutettaisiin Rammsteinia. Ei luukuteta, vaan soitetaan jotain Samuli Edelmania. En haluaisi enää koskaan kuulla laulua Peggy. Siinä Samuli väittää, että syy juomiseen on Peggyssä.

Tällä kertaa kahvakuulaa veti nuori mieshenkilö, joka teki kaikki liikkeet yhdessä kanssamme. Hän heilutteli 24 kilon kahvakuulaa. 

Olen aina keväisin alakuloinen. Välillä vähän itkuinenkin. Silti sanon "Ihana ilma", kun niin kuuluu sanoa. Elämä ei ole huvipuisto. Elämä on järkevästi järjestetty roskiskaappi ja kylmävesiuinti.  

On minulla tällä viikolla pari kivaa kyläreissua. Saan myös kirjoittaa. Toivoisin, että joku lukisi niitä kirjoja.

Päivän motto: Jos ei voi elää kasipuolen elämää, niin kuusi miinuskin riittää (tämä on varastettu eräältä kirjailijalta, kaiken on lopulta sanonut/kirjoittanut joku toinenkin).

Kuva: Bussipysäkki Laulasmaalla Virossa 

Laulasmaa

Olen Virossa, Laulasmaalla kylpylähotellissa. En pidä kylpylöistä. Altaiden vesi on liian lämmintä, on liikaa saunoja ja poreita. Suurin osa saunoista on haaleita, ja niin täynnä höyryä, ettei näe eteensä. Tuoksuu yrteiltä. Kivointa on pieni ulkoallas ja puusauna, joka on tosin lämmitetty niin kuumaksi, että on riski, että uikkarit syttyvät palamaan. 

Tässä lähellä sijaitsee Arvo Pärt -keskus, jonka on suunnitellut espanjalainen arkkitehti. Arvo Pärt (s. 1935) on virolainen säveltäjä, jonka sävellykset tunnetaan keskiaikaisista vaikutteistaan. 

Rakennus on ulkoa katsottuna ehkä hieman kolkko,  mutta sisältä kaunis, puulla sisustettu. Keskuksessa on pieni ortodoksinen kappeli. Pärt kääntyi ortodoksiksi, eikä siitä pidetty neuvostoaikaan, joten hän muutti Wieniin ja sittemmin Berliiniin, mutta asuu taas kotimaassaan. Keskuksesta löytyy auditorio, jossa olisi eilen järjestetty konsertti. Talossa toimii pieni musiikkikirjasto ja esillä on säveltäjän kirjoittamia partituureja. 

Arvo Pärt -keskuksen pihassa seisoo torni, jonka hissi ei toiminut. Tornista avautui kaunis näköala. Keskuksessa on mainio ravintola, tuoretta maukasta ruokaa edulliseen hintaan ja hyviä leivonnaisia. 

Kävelimme eilen rantaa myötäilevää merkittyä polkua. Muutamassa paikassa näkyi kyltti, jossa luki ERAMAA, joka tarkoittanee yksityisaluetta. En tiedä onko Virossa jokaisen oikeuksia, en viitsi googlata, sillä läppärini ja puhelimeni ovat ryhtyneet vironkielisiksi. Ne hakevat ehkä piankin Viron kansalaisuutta. 

Matkalla saimme peräämme räksyttävän koiran, joka lopulta luovutti ja palasi omalle tontilleen.  

Kylpylähotellin aamiaisella saattaa nähdä portugalilaisia sotilaita maastopuvuissaan.  He viettävät iltaansa kylpylähotellin aulassa. Tämäkin nyt sitten piti mainita.

Tänään palaamme kotiin Tallinnan vilskeen kautta.  

Jutun juurilla

Osallistuin tiistaina Pirkkalaiskirjailijoiden järjestämään Jutun juurilla-tapahtumaan, jossa parveili kirjailijoita ja toimittajia, pääasiassa kirjailijoita. Molemmat edellä mainitut ammattiryhmät kirjoittavat, mutta ensin mainitut toivoisivat, että jälkimmäiset riipustaisivat nimenomaan kirjailijoista ja kirjoista. Mieluiten vielä niitä kritiikkejä. 

Alkuun järjestettiin paneeli, johon osallistui mm. Aamulehden päätoimittaja Sanna Keskinen. Hän sanoi, että alan digitalisoinnin myötä heille on selvinnyt, etteivät suuret joukot lue (=klikkaa) kirjakritiikkejä. Lukijat pitävät teatteriesitysten kritiikeistä (Tampere on teatterikaupunki, sanotaan) ja arkkitehtuurikin on nousussa (tarkoittanee lähinnä kuvia taloista ja tyylikkäistä sisustuksista), mutta eivät välitä kirjakritiikeistä.

Kirja-arvion vääntäminen vie paljon aikaa: ensin pitää lukea kirja (lukemiseen saattaa tärväytyä monta päivää) ja sitten täytyy vielä kirjoittaa arvio, jota suuret joukot eivät edes lue. Aamulehti ei siis enää julkaise kirjakritiikkejä, vaikka monet maakuntalehdet niitä edelleen tekevät. Turun sanomissakin on kirjakritiikkejä. Eikö Turussa seurata klikkauksia? 

Tapahtuman alussa kirjailijoille jaettiin siniset ja toimittajille keltaiset nimilaput ja kahvitauolla annettiin tehtäväksi puhua niiden kanssa, joiden rinnuksessa roikkui erivärinen nimikyltti. Ajauduin ihan tuokioksi Aamulehden päätoimittajan kanssa saman korkean pöydän ääreen. Hän näytti stressaantuneelta ja sanoin hänelle, että ymmärrän häntä. On pakko ajatella suuria lukijajoukkoja. Jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä menin sanomaan niin. Kuin tehtäväni olisi ollut toimia rauhanvälittäjänä kirjailijoiden ja päätoimittajan välillä. Luulin olevani jonkinlainen amatööritason Martti Ahtisaari. 

Anna Elina Isoaro esitteli ansiokkaasti kaikki tämän kevään Pirkkalaiskirjailijoiden kirjat, joita oli peräti 57, esillä oli myös minun maaliskuussa julkaistu romaanini Lääketieteen sanakirja, jonka suosittelen lukemaan, sillä se on minun kirjoittamani. Ei kai sen kummempaa syytä lukemiseen tarvita. 

Jutun juurilla oli hyvin järjestetty tapahtuma, jolle annan arvosanaksi 9 1/2. Itselleni annan verkostoitumisesta arvosanaksi 6-.  

Messi vai Ronaldo

Lauantaina järjestettiin Kirjailijaliiton kevätkokous ja -juhlat Kulttuurikasarmilla Helsingissä.  'Liiton puheenjohtaja Ville Hytönen piti alkupuheen.

Tilaisuudessa Virpi Hämeen-Anttila ja JP Koskinen saivat liiton kunniajäsenyyden. Kirjailijoissa on muuten yliedustus miehistä, joiden etunimien kirjainlyhenne on JP. Nykyään erotan heidät toisistaan. JP Koskinen (tätä muotoa hänen nimestään usein käytetään) luki Virpi Hämeen-Anttilan puheen, sillä Hämeen-Anttila oli matkoilla. 

Rax Rinnekangas sai Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon. Miehen päätä peitti tyylikäs taiteilijapipo. Olen mieltänyt Rinnekankaan enemmän elokuvaohjaajaksi kuin kirjailijaksi, mutta hän on näköjään julkaissut useita kirjojakin. Rinnekangas on joka tapauksessa oikea taiteilija. Hän puhui pienten kirjakauppojen ja löytämisen puolesta. Ei siis pidä tehdä kuten minä teen, bongaan Hesarista uutuuksia ja lainaan nimenomaan niitä. Hesari päättää mitä luen, jos saa liioitella ja saahan sitä.  

Jukka-Pekka (huomaa JP) Palviainen eli Jukkis palkittiin Tirlittan -palkinnolla hänen työstään lasten- ja nuortenkirjailijana. Jukkis kertoi, että kouluvierailuilla häneltä kysytään aina, että Messi vai Ronaldo. Muistaakseni hän vastaa Messi. Olin tosi iloinen hänen palkinnostaan. Molemmat (raha)palkinnot olivat 10 000 euroa, lisäksi niihin kuuluivat kukat, kunniakirjat ja glooria, ovathan palkitut kirjailijoiden itsensä valitsemia.  Tirlittan -palkintoon kuului myös okariina-soitin. 

Kirjailijoiden puheet ovat tavallista laadukkaampia. Joskus liian pitkiä, mutta ei tällä kertaa.  

Kirjailija Pirkko Arhippa oli testamentannut ihan merkittävän summan Kirjailijaliitolle.  

Saatiin kaksi drinkkilippua, syötiin, juotiin ja tanssittiin. Pöydässä vasemmalla puolellani istui Anita Konkka, joka on Wikipedian mukaan julkaissut 15 romaania, ensimmäisen 1970 ja viimeisimmän 2014. Hänkin on saanut hienoja palkintoja . Päätin heti lainata jonkun Konkan kirjan kirjastosta. Kahvipöydässä Marja-Leena Mikkola kertoili juopoista suomalaisista mieskirjailijoista kuten Pentti Saarikoskesta ja Henrik Tikkasesta. 

Kymmeneltä tamperelaiset riensivät junaan. Kotimatka kului rattoisasti ravintolavaunussa.  

Kolmas elämä

Eilisessä 60+ jumpassa eräs nainen kysyi minulta olenko entinen urheilija. Näytän kuulemma niin urheilulliselta. Eikö monen entisen urheilijan elämä mennyt myöhemmin piloille? 

Olin kouluaikaan huono liikunnassa, en osunut palloon, olin pienikokoinen, enkä halunnut ottaa Cooperin testiä tosissani. Joku antoi kaikkensa ja oksensi testin loputtua. 

Kävin eilen haastattelussa, joka on myöhemmin kuultavissa joissain paikallisradioissa, en tiedä missä ja milloin. On tarkoitus haastatella vuorotellen kaikki halukkaat Pirkkalaiskirjailijat. Jännä, että mietin etukäteen, että mitä en ainakaan sano ja tietenkin sanoin juuri sen. 

Haastattelun jälkeen puhettani ja kuvaani tallennettiin Kirjailijavarttia varten. Istua tönötin ja puhuin kirjoistani. Kuvauksia on tehty vuodesta 2024 ja niitä on kertynyt muistaakseni seitsemisenkymmentä.  Omani tulee Youtubeen vasta elokuussa.  

Menen tänään käymään työpaikallani ja vien sinne muutaman kirjani ja pullaa tietysti (ilman pullaa en uskaltaisi mennä). En usko, että ihmisiä kiinnostavat eläkeläiset. Täytyy olla tosi karismaattinen tai outo tyyppi, että jaksetaan muistella enää läksiäispuheiden jälkeen. Nimeni säilyy korkeintaan sairauskertomusteksteissä ja eikä niissäkään loputtomiin. 

Eläkkeelle jäädessäsi moni unohtaa sinut, ja ei se mitään, eläköityminen on hyvää harjoitusta kuolemaa varten. 

Tällä viikolla ystävä tarjosi minulle Aperol Spritzin tulevien synttäreiden kunniaksi. Tuntui hauskalta istua lähes tyhjässä baarissa keskellä päivää, ja katsoa ikkunasta kun ruuhkavuosi-ihmiset kiirehtivät johonkin. Kyllä tämä kolmas elämä on usein kivaakin.