Bubo bubo

Urheilu on kummallista, toisinaan pronssimitali on maansuru, nyt hypitään suihkulähteeseen ja suhautetaan monta oluttölkkiä, kun juhlitaan sitä että suomalainen joukkue pääsee ihan vaan osallistumaan jalkapallokisoihin (vaihdoin potkupallon jalkapalloksi ja pyydän typeryyttäni käyttämääni sanaa anteeksi ja toivon, etten joudu someraivon kohteeksi).

Googlaamalla Huuhkajat sain 17 200 000 tulosta, jouduin kelaamaan pitkään ennen kuin pääsin lintuihin saakka. Huuhkaja on rauhoitettu pöllölaji, jonka silmien päällä roikkuvat tuuheat korvatupsut, ettäs tiedätte. Sen tieteelinen nimi on vinkeä, Bubo bubo. Otuksen siipiväli on peräti 138-170 cm. Se ei potki palloa.

Juhlin vasta sitten kun huuhkajat voittavat sen kultamitalin. Toisaalta ainahan noita juhlimisen aiheita tarvitaan, joten lupaan juhlia jo pronssiakin.

Kävin eilen kaverin kanssa kädentaitomessuilla. Tungosta riitti, naiset tuuppivat toisiaan silmät villalankahimosta kiillellen. Joka nurkassa myytiin nahkarukkasia. Osallistuja olivat pukeutuneet tunikoihin ja itse neulottuhin huiveihin.

Messujen äärimmäisen takanurkkaan oli pystytetty miehiä varten pöytä, jossa myytiin uistimia.

Puutarhahanskat

Pidin ensimmäistä kertaa yksityisvastaanottoa. Potilaat tulivat konsultaatioon työterveyshuollon lähettämänä, eivätkä ongelmat olleet sen yksinkertaisempia kuin sairaalaan poliklinikallakaan. Potilaita oli kaksi ja käytin hommaan koko aamupäivän, joten mikään rahasampo ei ole kyseessä (aika meni kaikkeen minulle vielä vieraaseen sälään).

Julkisella puolella on lääkärin kannalta (ja potilaan tietysti myös) se hyvä puoli, että minulla oli hoitajapari, jonka kanssa teimme yhteistyötä sekä moniammatillinen tiimi. Kaipaan myös sihteereitä, jotka kirjoittivat tekstit. Tuollakin ne voisi kirjoituttaa, mutta siitä joutuisi maksamaan.

Onneksi minun ei tarvinnut laskuttaa potilasta itseään, sillä se tulee olemaan ongelma.

Jännitin vastaanoton pitämistä ja uusia tietoteknisiä haasteita niin, että nukuin yön kehnosti ja näin unta, jossa minulle tarjottiin steriiliä toimenpidettä varten monta numeroa liian suuria puutarhahanskoja.

Sain kustannustoimittajalta viestin viimeisimmästä käsikirjoitusversiosta ja siteeraan häntä luvatta: "Sain juuri luetuksi maanantaina lähettämäsi uuden käsikirjoitusversion. Se on ihan mahtava, hauska ja surullinen samalla kertaa, täynnä teräviä havaintoja ja kutkuttavan pisteliäitä huomioita." Tämä oli tärkeää, sillä olin melko varma, että koko teksti on sysipaska.

Isoveli valvoo

Olen teknisesti varmennetusti nukkunut viime yönä riittävästi ja hyvälaatuisesti. Hankin kellon, joka nyt herkeämättä tarkkailee jokaista askeltani, untani ja sykettäni. Isoveli valvoo. Ryhdyin hommaan ihan vapaaehtoisesti. Ihminen on kummallinen otus, pelkää vapautta.

Otin vempeleen käyttöön vähän kiireessä, enkä ehtinyt oikein perehtyä ohjekirjaseen vaan tyydyin painelemaan nappuloita aika sattumanvaraisesti, joten laitoin kyllä treenimoodin (pyöräily) päälle, mutta en osannut laittaa sitä pois ilman ohjekirjasta. Olen siis eilen pyöräillyt neljä tuntia, jos tekniseen apuvälineeseeni voi luottaa ja tietysti voi. Tästä se lähti, uusi elämä!

Tietotekniikasta puheenollen, kävin eilen tutustumassa itselleni vieraaseen potilastietojärjestelmään ja pääni on ihan sekaisin. Sain kotilukemiseksi matkalaukullisen ohjeita, joilla pitäisi huomenna pärjätä.

Pirkkalaiskirjailijat järjestävät Kalle Päätalon juhlavuoden kunniaksi projektin, jossa luetaan Päätaloa vuorokauden ympäri, ja tempausta voi seurata Youtubessa. Osallisuin vähäisessä määrin lukutalkoisiin lukemalla romaania "Ihmisiä telineillä" vaivaisen puolen tunnin ajan. Lukemassani pätkässä täytettiin kuoppaa betonilla. Olin kuullut, että romaaneissa on myös noloja seksikohtauksia, joten kun mies tuli kotiin, pelkäsin, että hän ryhtyy vaimonsa kanssa johonkin toimiin ja lopetin lukemisen siihen. Siinä vaiheessa seuraava lukija tulikin jo toisen romaanin kanssa tilalleni.

Seurana naukuva luontokappale

Romaanin kirjoittaminen on järjetöntä puuhaa. Vietät päivän kotona kissan kanssa kahdestaan ja hinkkaat niitä samoja sivuja uudestaan ja uudestaan vaikka tiedät, ettei tämä ole Finlandia-palkintokirjallisuutta, eikä muitakaan pystejä ole tiedossa tai edes Hesarin arvostelua tai rahaa.

Maineen ja (mielen)terveyden menetys korkeintaan.

Kun teet jotain versioita, joissa et enää pysy laskussa, alitajunta heittää sinulle jutun, joka yleensä liittyy jollain nololla tavalla seksiin tai pissavaivoihin ja naurat sille koska muitakaan virikkeitä ei ole tarjolla. Jos jätät sen romaaniin niin näin isänpäivänä tulee mieleen, että todennäköisesti vanhempasikin lukevat sen.

No kaiken lisäksi ne ovat sellaisia naurettavia juttuja, joista ei kahvipöydässä puhuta, eikä niistä kukaan taatusti kiihotu, ellei ole todella säälittävä tapaus. Seksiä tulee olemaan kirjassa vain vähän, mutta pissavaivoja sitäkin enemmän.

Tätä se se tekee kun ainoana seurana ovat omat ajatukset ja naukuva luontokappale. 

Kissan oksennus ja muuta mukavaa

Elämä koostuu toistoista. Meitä on kolme siskosta ja jokaikinen isän- ja äitienpäivä (syntymäpäivä ja joulu) otamme yhteyttä keskimmäiseen siskoon, jotta hän hankkisi yhteislahjan. Nykyinen tekniikka helpottaa toimintaa, sillä meillä siskoksilla on yhteinen WhatsApp-ryhmä. Siskon mies olikin jo tänään sanonut, että kohta ne laittavat viestiä. No laitettiinhan me. Mies varmaan siunaa, että on naimisissa lahjanostajasiskon eikä jomman kumman lusmusiskon kanssa.

Syntymäpäivinä isä laulaa meille puhelimessa vanhan miehen äänellään "Paljon onnea vaan." Se tuntuu kivalta. Isä ei häpeä vaan laulaa reippaasti. Minä olen niin täynnä häpeää, ettei moinen onnistuisi.

Mietin eilen fb-ryhmiä joihin kuulun ja mistä ryhmästä oikeasti pidän. Se ei ole "Lääkärit kierrättää" (ryhmässä myydään vanhoja vaatteita, kenkiä ja huonekaluja ylihintaan), ei "Lääkärit ja kirjallisuus", "Kirjallisuuden ystävät" tai "Rennommat kirjallisuuden ystävät" eikä myöskään "Rennot feministit" vaan "Suomen ragdoll-kissat". Kissakuvia ja -videoita on kiva katsoa, eikä ryhmässä suuremmin riidellä, joten ei ole tarvetta ryhmään "Rennommat Suomen ragdoll-kissat."

Tänään silti mietin, että miksi olen hulluuksissani kissan vastuksekseni hankkinut. Kerttu alkoi raapia makuuhuoneen ovea klo 5 ja raapimisen ohessa se huusi oven läpi minulle kovin vaativaan sävyyn. Kun lopulta nousin ylös se pudotti öljypullon, jonka korkki aukesi ja nestemäinen rasva levisi keittiön lattialle. Viimeistelin aamun ihan itse astumalla kissan oksennukseen. 

Julkisuus

Erään lehden toimittaja soitti minulle tänään ja sanoi, että haluaa tehdä minusta jutun, joka julkaistaisiin sitten tammikuussa. Luulin miestä alkuun lehtimyyjäksi ja odottelin kärsimättömänä, että saan johonkin väliin sanottua, etten tilaa mitään. Kun asian oikea laita alkoi selvitä, kysyin mistä lehdestä hän soittaa (hän kyllä ilmoitti asian heti alkuun, mutta se meni minulta ohitse).

Olen tietysti iloinen siitä, että näin kirjani saa huomiota, sillä huomio on nykyään se kaikkein arvokkain valuutta. Kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi,  olen tietysti stressaantunut ja pelkään, etteivät ajatukseni ja elämäni ole laadullisesti riittäviä.

Kun minua haastateltiin radio-ohjelmaan, eräs toimittajatuttuni sanoi, että on hyvä, ettei naamani tule julkisuuteen. Hän ei todennäköisesti tarkoittanut ulkonäössäni piileviä vikoja vaan sitä, että on kivempi nauttia anonyyminä elämisestä kuin olla vieraiden ihmisten tuijotettavana.

Kirjoittamisen myötä saavutettu vähäinen julkisuus on ollut oikeastaan pelkästään positiivista, mutta se onkin ollut niin pienimuotoista, että eräälle työkaverille paljastui vasta tällä viikolla, että olen kirjoittanut romaanin.