Rautakauppias

Kylppärin bideesuihku on vuotanut jo jonkin aikaa. Vesipisarat ovat kastelleet kylpyhuoneen nurkkaa.  En ole puuttunut asiaan.

Perjantaina aktivoiduin ottamaan yhteyttä huoltofirmaan ja ilmeni, ettei vian korjaus kuulu taloyhtiölle vaan on asukkaan vastuulla. He voisivat kuitenkin vaihtaa vuotavan bideesuihkun 70 euron hintaan.  En tiedä kuuluivatko tarvikkeet hintaan.

Muina putkiasentajina ja sukulaisten rohkaisemana tutustuin hanaan ja letkuun. Huomasin, että letkun saa vaivatta kierrettyä irti. Hakeuduin suihkun osat kauppakassissani keskustan rautakauppaan ja sain uudet kiiltävät välineet mukaani neljälläkympillä. Kotona ruuvasin suihkusysteemin paikoilleen ja olin hyvin tyytyväinen itseeni. Hakeudun aina välillä kylppäriin ihailemaan bideesuihkuani, joka kiiltelee kromattua loistoa. Vanha kulahtanut jäi rautakauppaan. 

Tein joitakin vuosia sitten pientä remonttia. Menin samaan rautakauppaan hankkimaan maalia ikkunalautaa varten. Silloinen rautakauppias oli usein kiukkuisen ja väsyneen oloinen. Nykyinen on ystävällinen. Hän on myös nuorempi ja komeampi kuin entinen. Ex-kauppias ei suostunut myymään minulle pyytämääni maalimäärää. Hän sanoi, että pikkupurkillinen riittää. Ei riittänyt.  

Suunnittelen jo suihkun uusimista. Saa nähdä mihin kaikkeen tämä johtaa.

Olen uhkaillut kaktustani biojäteastialla, joten se heläytti maailmaan yhden vaaleanpunaisen kukan.  

Pelottava tulevaisuus

Ennen Kanada-Suomi ottelua eräs mies kiersi kirjaston kahvilassa ja huusi, että Kanada saa Suomesta rökälevoiton. Tänäänkin hän teki kahvilakierroksensa, mutta ei puhunut tappioista tai voitoista vaan huusi, että Parkkonen on maajoukkueen paras maalintekijä. En tiedä kenestä Parkkosesta oli kyse. 

Hyppelehdin taas asiasta toiseen: Uimahuoneella eräs innokkaasti hymyilevä nainen sanoi, että Wille Rydman on ihana.  Olen vahvasti eri mieltä.  

Kävin eilen katsomassa Tampereen yhteiskoulun lukion musikaalin  IAI-Voiko sydämetön rakastaa?Musikaali sijoittuu tulevaisuuteen, jossa tekoälyllä varustetut ja "tavalliset" ihmiset elävät rinnakkain, mutta IAI tyyppejä halveksitaan. Tämä on vähän sellainen Romeo ja Julia -tarina, jossa opiskelija Carum rakastuu IAI tyyppiin Gemmaan, eikä sitä sulateta. 

Nuoret ovat käsikirjoittaneet näytelmän, säveltäneet musiikin, tehneet koreografian, meikit ja puvustuksen. He soittavat, tanssivat, laulavat ja näyttelevät nuoruuden innolla ja taidollakin. Loppukiitokset ovat aina liikuttavat ja nyt ehkä erityisesti. Musikaalia esitetään Tampereen yliopiston teatterimontussa, jonne saa vielä lippuja. 

Lähipiiriini ei kuulu enää lukiolaisia, mutta näytelmän perusteella tulevaisuus pelottaa heitä, enkä  yhtään ihmettele sitä. 

Kesäahdistus

Puin juhlamekon kun lähdin elokuviin, sillä olen varma, etten koskaan enää pääse juhliin. Tai jos pääsen mekko on jo mennyt muodista. Minulla on tuskin enää asiaa Otavan pihajuhliinkaan. 

Elokuva, jota menin katsomaan juhlamekossani oli nimeltään Urchin –Vapaus on mielentila ja se kertoi asunnottomasta Mikestä ja oli todella ahdistava. Hyvä, mutta raskas. Siinä eivät juhlahepeneet auttaneet. 

Sitten minua alkoi ahdistaa kesäkin. Grillimakkarasta ja marjaämpäreistä tehty seppele laskeutui päälleni.  Hyvä kun selvisin kotiin.

Päätin pari päivää sitten arpoa kaksi romaaniani Instassa. Kokeilin ostaa arvonnalle lisähuomiota kolmeksi päiväksi maksamalla Metalle 7 euroa/ päivä, joku pieni lisämaksu siihen tuli päälle. Mark Zuckerberg on kuulemma panostuksestani kovin iloinen. Tämän rahan ansiosta 5245 henkilöä on nähnyt julkaisuni, sitä on jaettu kolmesti, kommentoitu 134 kertaa ja uusia seuraajia on tullut 81. 

Rahalla saa melkein mitä tahansa. 

Kuva on napattu Tampereen uudehkolta maisemasillalta. 

Gootti laivalla

Luin äsken kännykällä tehdyt Norja-päivitykseni ja häpesin.Tekstit olivat pintapuolisia, epäloogisia ja aikamuoto vaihtui miten sattui. No se ei taida olla uutta.

Olen kotona ja istun omalla sohvallani. Vanha ruma joulukaktukseni on lykännyt herkän vaaleanpunaisen nupun. "Nuoriso" oli kastellut kukkiani runsaalla kädellä. Kaktus taisi tykätä siitä. Ehkä se on kärsinyt janosta jo useamman vuoden. Ihme etteivät huonekasvien suojeluviranomaiset ole ottaneet kaktusta huostaan. 

Matkustin eilen Oslosta Tukholmaan, juna oli myöhässä, mutta ehdin yölaivaan. Terminaalissa huomasin, että suomalaiset näyttävät persoonallisemmilta kuin tasalaatuisemmat norjalaiset. Norjassa en nähnyt yhtään goottia (varmaankin heitä on). Olisi ollut huvittavaa, jos Hurtigruten laivalle olisi ilmaantunut gootti. Laivalla tuntui siltä kuin osallistuisi senioriyhdistyksen kokoukseen.

Kannoin Norjaan urheiluhousut ja keveät kesähousut. Turhaan, sillä vedin joka aamu farkut jalkaani. Mekkokin oli täysin tarpeeton. Rinkka painoi niin paljon, että katsoin aina junavaunusta jonkun kuntosaliharrastajan näköisen nuoren miehen ja sanoin "Näytät vahvalta,  voisitko nostaa rinkkani matkalaukkuhyllylle". Aina onnistui. 

Kaipasin matkalla neuletyötä, olihan paljon junassa istumista. Tykkään tehdä jotain käsilläni. Siskoni sanoi, että olisit ostanut langat ja puikot. En uskaltanut, sillä pelkäsin villalankakerän maksavan sata euroa ja puikkojen viisikymmentä euroa. 

Jos siis lähdette Norjaan, pakatkaa mukaan neuletyö tai puukäsityö, pukekaa päällenne farkut, jättäkää mekko kotiin ja  ottakaa omat eväät, sillä kaikki on kallista.   

Kuvassa oslolaiset liikennevalot. 

Matkustaminen on rentouttavaa

Eilinen tärväytyi matkustamiseen. Aamulla kävelin ajoissa rautatieasemalle. Kävin matkalla kaupassa ja ostin appelsiinin ja jonkun jugurtin näköisen, jonka päällysosassa näkyi mysliä ja puulusikka. Tuote osoittautui kylmäksi kaurapuuroksi, joka oli keitetty kauraryyneistä ja niinhän purkissa lukikin, kun tarkemmin katsoi. 

Olin ajoissa laiturilla odottamassa Osloon menevää junaa. Taulussa luki Oslo S ja kellonaika 9.52. Laiturilla seisoi paljon matkustavaisia. 

Kun juna oli puoli tuntia myöhässä, rautatiefirman edustaja jakoi meille pienestä korista suklaata. Hän sanoi, etteivät junan ovet toimi. Taululla luki ”Prepairing train”.

Oli kylmä. Eräs nuori mies puki lapaset, nuori nainen veti päälleen toisen villapaidan. Lapsiperheet ahtautuivat ”lämmittelykoppeihin”, joita laiturilla oli. 

Kun pari tuntia oli kulunut, meidät lastattiin linja-autoihin. Matkalla pysähdyimme huoltoasemalle, jossa söin elämäni kalleimman huoltoasemaleivän. Olimme Oslossa illalla kahdeksan maissa ja hotellilla olin puoli yhdeksän jälkeen.

Kävin syömässä lähipubissa vegehampurilaisen ja join muina täteinä oluen. 

Aamiaisella viereisissä pöydissä istui neljä iäkästä ranskalaispariskuntaa. Miehillä oli kauluspaidat ja tyylikkäät villapaidat, naisten hiukset olivat kauniisti kammatut. Tuli mieleen joku ranskalaiselokuva, jossa vanha nainen voimaantuu. Yksi mies jäi vielä pöytään, kun muut lähtivät. Kun hän nousi ylös, hän katsoi minua silmiin ja sanoi ”Bonjour”. 

Tänään olisi tarkoitus ehtiä Tukholmaan ja laivalle, jos juna on aikataulussa. Norja on muuten ulkoistanut osan raideliikenteestään ja Trondheim-Oslo reitistä huolehtivat Ruotsin rautatiet. 

Trondheim

Olen päässyt taas tukevalle norjalaiselle maaperälle. Ei tarvitse miettiä millä kannella toimii kahvila ja monennellako kannella voi nauttia universumin kalleimman Sokos-hotelliaamiaisen.

Eilen laiva heitti ankkurin vuonoon ja halukkaat kuljetettiin pienemmällä veneellä kyläseen, jonka nimi on Urke. Kylässä toimi kauppa, josta ostin tummaa suklaata ja kylän keskustassa sijaitsi leirintäalue. Kylän halkaisi innokas koski. 

Kävelin rinnettä ylös ja mietin, miten järjettömän kaunista oli. Miten joku on aikoinaan sinne päässyt (luultavammin veneellä) ja millä hän on itsensä elättänyt. Kalastuksellako. Jotenkin ymmärsin vaikka Jon Fossen romaanien henkilöitä paremmin. 

Pistäydyimme myös Ålesundissa, jota joku sanoi Norjan kauneimmaksi kaupungiksi. Kylmää ja märkää siellä ainakin oli. 

Tänä aamuna jäin laivasta Trondheimissä, jossa satoi kaatamalla, mutta minähän pungersin rinkka selässä tänne hotellille. Näin isoa huonetta minulla ei ole tällä matkalla ollut, tosin huoneen katosta puuttuu yksi sisustuslevy, ja aukosta näkyy putkia. Huoneessani on kuitenkin kolme ikkunaa, nojatuoli, sohvapöytä, kirjoituspöytä ja tietenkin parisänky. 

Trondheim on norjalaiseen tapaan liian sievä. Tosin täältä löytyy ihan pikkuisen rosoakin. Olen kävellyt kaupunkia ristiin rastiin. Söin intialaisessa ravintolassa elämäni parhaan palak paneer -annoksen. Kävelin rautatieasemalle ihan harjoituksen vuoksi, aamulla on sitten helpompaa. 

Yritin vaihtaa blogin yläosaan uuden kuvan siinä onnistumatta.