maanantai 28. marraskuuta 2022

Ei mitään päälle pantavaa

Puhelimeni muistista löytyi ajatus siitä, että nukkumista ei voi ulkoistaa. Onhan se niin, että melkein kaiken muun voi teettää toisilla jos rahaa riittää. 

Minut on kasvatettu siihen, että päivä menee pilalle, jos nukkuu myöhään. Tämän vuoksi ja ehkä sisäisistä, ihan biologisista syistä, olen aamuihminen. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että nukkuminen on tärkeää ja iloitsen, kun sattumalta aukaisen silmäni vasta seitsemältä. 

Nykyään puhutaan siitä, että pitäisi mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Minusta tuntuu välillä, että on vain epämukavuusalueita.  Miten sitten suu pannaan?

Olen tänään lähdössä pienen pienelle matkalle. Jos joku olisi tänä aamuna kysynyt "Lähdetkö?" en olisi lähtenyt, vaikka tiedän, että tulee olemaan kivaa. Nyt nuo välimerkit varmaan menivät päin persettä, mutta menkööt. 

Kaiken lisäksi minulla ei tänään ole mitään päälle pantavaa, vaikka kaapit tursuavat vaatteita. Olen tämänkin kertonut, mutta ei se mitään. Päiväkodissa oli keskusteltu siitä, että aikuisetkin voivat itkeä, ja poikani oli sanonut, että äiti itkee kun sillä ei ole mitään päälle pantavaa.

lauantai 26. marraskuuta 2022

Luostarissa


Vietin muutaman päivän Valamon luostarissa kirjoitusretriitissä. Nettiyhteyttä ei ollut. Säilyin silti hengissä. No olihan minulla sentään puhelin.

Jos käytetään amerikkalaista matkamittaa, niin "Valamo is about five hours from Tampere".  Matka meni yllättävän joutuisasti.

Matkalla söimme ABC:llä vaikka alun perin päätimme, ettemme nauti apetta kyseisessä syöttölässä. Näin tuppaa aina käymään. 

Luostarissa vietettiin joulupaastoa, joten vegaaniruoan saanti ei ollut ongelma. Söimme luostarin ravintolassa aamiaiset, lounaat ja nautimme kertaalleen valamolaisesta teepöydästä kaalipiirakoineen. Iltapalaksi lämmitimme vierasmajan mikrossa eineskeittoa, kunhan ensin lainasimme ravintolasta lusikat. Jokaiselle omat.

Saimme kirjoittaa Valamon luostarin kirjastossa, jonka kirjavalikoima oli hyvä. Ehkä ihan kaikkia uutuuksia ei löytynyt (monia löytyikin), mutta kirjallinen aikajana oli sitäkin pidempi. Kirjastossa oli erinomaisia kirjoitussoppia. Mikä voisikaan olla parempi paikka luovaan työhön kuin täysien kirjahyllyjen välissä.

Huoneeni fasiliteetteihin kuului laveri, kirjoituspöytä, kaappi, pari jakkaraa, hätätie (ikkunan yläpuolella luki hätätie ja tikapuut johtivat ikkunan alta lumihankeen), ikoni ja käytävän päästä löytyi vessa ja suihku. Huoneen lämpötila oli tasainen 24 astetta. 

Kävin kaikissa aamu- ja ehtoopalveluksissa ainakin pistäytymässä. Sytytin tuohuksen konevitslaisen Jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin eteen ja esitin toivomuslistan. Ne kuulemma toteutuvat, mutta eivät välttämättä tänä vuonna. Minut on nyt muutenkin moneen kertaan siunattu. 

Rakastan ortodoksisen kirkon koristeellisuutta, tuoksua ja palveluksiin kuuluvaa mystiikkaa. Äänimaailma on meditatiivinen. Jännä ajatella, että siellä rukoillaan joka päivä vähintään reilu kaksi tuntia. Kaikki viedään läpi, vaikka kukaan ei olisi kuulemassa. 

Kirkkoon saa mennä kesken palveluksen, liikkua vapaasti minne sattuu (no ikonostaasin taakse ei saa mennä) ja pois voi lähteä, kun siltä tuntuu.

Keskustelimme uskonnosta ja S sanoi olevansa uskontojen suhteen aseksuaali.  Hän ei tunne niihin minkäänlaista vetoa. Mietin, että onkohan tutkittu, että hurahtavatko helposti rakastuvat ihmiset helpommin myös uskontoihin. 

Kaikenlaista muutakin pohdittavaa reissusta jäi. Jätän ehkä myöhemmäksi.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Vaviskaa vanhoilliset!

Löysin Hesarista termin haavoittuvuuskrapula, joka tarkoittaa sitä, että kun pikkujouluissa humalassa avautuu työkaverille, niin aamulla kaduttaa. Käyttäisin mieluummin nimitystä haavoittuvuushäpeä. Monta kertaa on tullut hölistyä liikaa viinilasin ääressä. Olen myös silloin tällöin katunut sitä, mitä olen täällä selvin päin julkaissut. Lopulta olen ajatellut, että ketä se kiinnostaa.

Somessa avautuminen on valttia ja tuo sekä seuraajia että vihapostia. Seuraavaksi pitää valita avautuako siitä haavoittuvuudesta. Olen nähnyt Instassa julkista itkua, joka sekin on tietoinen valinta. 

Olen saanut ikävääkin palautetta (en tosin viime aikoina) ja tiedän miltä se tuntuu. Jos seuraajia on kymmenentuhatta, niin ihan varmasti tulee myös vihaviestejä. Olen liian pieni tekijä.

Liityin tänä vuonna kirkkoon, josta erosin kymmeniä vuosia sitten. Järjetön juttu sinänsä, sillä en pysty millään uskomaan siihen, että tapaisin kuolleet sukulaiset "rajan yli siirryttyäni". Eikö se kuoleman jälkeinen elämä ole kirkon perusjuttuja? Pidän kirkkorakennuksista anteeksiannosta ja siitä ajatuksesta, että köyhiä yritetään auttaa. Yleensä kaikki on hyvin kunnes pappi avaa suunsa (on toki niitäkin pappeja, joita kuuntelee mielellään, mutta ne ovat harvassa). Joku turvallisuuden kaipuu tässä on takana. 

Kävin eilen äänestämässä elämäni ensimmäistä kertaa kirkollisvaaleissa. Valitsin ehdokkaan, joka kannatti samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimistä ja vegaaniruoan suosimista seurakunnan tilaisuuksissa. Ajattelin, että vaviskaa vanhoilliset ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunta. Äänestysprosentti taisi olla hulppeat kymmenen prosentin luokkaa.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Nonniin

Huippumalli haussa - kilpailu loppui. Jarrah voitti. Pääsin vihdoin ohjelman ikeestä.

Jarrahilla on hyvä tarina (sitä hyvää tarinaa on kaikkien kilpailijoiden kohdalla korostettu). Jarrah on myös mallimittainen ja valtiotieteen maisteri. 

Ilmoittauduin Otavan takkatuli-iltaan. Onkohan se takkatuli-ilta vai "takkatuli-ilta". Kai siellä paistetaan makkaraa. Toivottavasti tarjolla on myös vegaanista grillimakkaraa. Päätimme kollegan kanssa vaatia rahat takaisin ellemme pääse makkaran paistoon. 

Nyt on meneillään kirkollisvaalit. Sukulaiseni aikoo äänestää tyyppiä, jolla on mielestäni järkyttävät mielipiteet. Katsoin vaalikoneesta. Sukulainen ei ole ehdokkaan kanssa edes samoilla linjoilla, mutta kun tällä miehellä on kuulemma hyvät jutut ja hän asuu samassa talossa.

Tulevalla lastenkirjallani on uusi nimi. En aio kertoa sitä. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Kaikilla pitää olla tarina

Ystävä laittoi minulle viestin samalla kun istui kampaajan käsittelyssä. Hän oli kuvannut naistenlehdestä runon. Henkilön tuntien arvioisin, että hän huikkasi samalla ironisen marraskuuterveisen.

Ihan turhaan tuotakin tuskailet / jos päivä ei pilkota polkusi yllä. / Se valo, jota muualta löydä et, / sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.

Aaro Hellaakoski

En tunne Hellaakosken tuotantoa, mutta tämä runo ei ole kestänyt aikaa. Vierastan tuota "rintani luolaa". 

Kirjailijalla pitää olla tarina, jonka voi kertoa Helsingin Sanomissa ja naistenlehdissä. Kaikilla ihmisillä pitää ehdottomasti olla tarina.

Olen katsonut Huippumalli haussa -ohjelmaa. Onneksi huippumallin titteli ratkaistaan pian, sillä olen kuluttanut kohtuuttomasti aikaa kilpailun seuraamiseen. 

Ei riitä, että malli näyttää hyvältä ja pituutta on kuin koripalloilijalla, vaan mallilla pitää olla tarina, ihan kuten kirjailijallakin. Ehkä meiltä kaikilta aletaan odottaa tarinaa, ja se jolla on paras tarina, pääsee pisimmälle.

Sain pankilta viestin, jossa muistutettiin tapaamisesta. En ole käynyt niin vanhaksi, etten osaisi hoita pankkiasioita netissä, vaan tarkoituksenani on siirtää tilini Keski-Suomesta tänne Tamperelle. Alkaa vaikuttaa siltä, etten muuta takaisin Jyväskylään. Olen elämäni ensimmäistä kertaa velaton ja haluan samalla jättää asuntoni osakekirjat pankkiin säilytettäväksi. Pelkään, että hävitän ne. 

Tässä oli tämän päivän tarina. Ei häävi, mutta oma.

maanantai 14. marraskuuta 2022

Laskeminen

Äidin uurna laskettiin perjantaina. Vielä puolen päivän aikaan oli hämärää ja pilvet riippuivat syyttävinä yllämme. Valkoinen uurna seisoi jonkinlaisen pylvään päässä ja valkoiset puuvillanarut retkottivat kerällä uurnan päällä. 

Suntio kysyi haluaisiko joku kantaa uurnan. Kannoin sen mitä äidistä oli jäänyt jäljelle ja laskin pieneen hautakuoppaan niistä naruista kannatellen. Pidin hetken ajan äitiä sylissäni, vaikka meillä enemmänkin välteltiin fyysistä kontaktia. 

Kävellessämme hautaa kohti suntio varoitti kohta käynnistyvästä kellojen soitosta ja painoi kaukosäädintä. 

Isällä oli kirjava tupsulakki päässään. Teki mieli tönäistä ja komentaa häntä riisumaan se.

Olihan se koskettavaa. Siinä oli ihmisen pitkä elämä yhdessä astiassa. Isä, siskot ja minä lapioimme maata uurnalle ja suntio viimeisteli. Hän asetteli pikkuruiselle kummulle valmiiksi katkottuja havuja. Siinä on ammatti, jossa vaaditaan hienotunteisuutta. 

Sisko oli ostanut haudalle tarkoitetun kynttiläasetelman. Kynttilä sytytettiin, asetelman sijaintia paranneltiin muutaman kerran ja lähdettiin täytekakkukahveille.