Elämä on koettelemus

Luin somalitaustaisen Ujini Ahmedin haastattelua Imagesta ja kun pääsin kohtaan, jossa kerrottiin hänen seinälleen ripustettuun tauluun kirjoitetusta arabiankielisestä aforismista, lopetin lukemisen ja hakeuduin blogin ääreen. 

Aforismi kuului: Elämä on koettelemus. Hyvässä ja pahassa. Suomen kielessä ei hyviä kokemuksia nimitettäisi koettelemuksiksi, joten luultavammin aforismi pitäisi kääntää jollain muulla tavalla. Minua puhuttelee aforismin alku Elämä on koettelemus. Vaivalloinen kokemus. Voisiko aforismi kuulua vaikka: Elämä on kokemus. Hyvässä ja pahassa. Puhutaanhan elämänkokemuksesta, jonka sanotaan viisastavan. Ei pidä paikkaansa.

Viime päivinä päässäni on vilistänyt paljon tunteita, joista en pidä. Jo lapsena visioin ympärilleni samanlaisen pleksilasin, kuin ruokakauppojen kassojen suojaksi on korona-aikana pystytetty. Pelkäsin, että tunteeni karkaavat ja vahingoittavat jotakuta. Ennustin pleksit ennen kuin niitä edes oli! Tunteita on huomattavasti vaikeampi hallita kuin viruksia. 

Pitäisi varmaan hankkia hapanjuuri (Venla Rossi kirjoittaa hapanjuurileivonnasta samaisessa Imagessa). Hapanjuuren ruokkimisesta on moni löytänyt tarkoituksen elämälleen. 

Voisin mielelläni ottaa Image-lehden tilauksen ilmaiseksi. Kiitos. Eivätkös blogistit saa erilaisia etuja?  Ripsivärejä, romaaneja, suihkushampoita, t-paitoja ja meikkipusseja.

Kammoan koronatartuntaa, koska se johtaa yksin asuvalla täydelliseen eristykseen. Täysin epäloogisesti pelkään koronaa nyt enemmän kuin silloin kun ketään ei oltu vielä rokotettu. Olen täysin varma, että virus tavoittaa minut ennen rokotetta.

Nainen pudotteli suustaan perhosia

Vaikka tänään ei ole blogipäivä, on ihan pakko tulla tänne vielä kerran kertomaan, että kirjailija Miki Liukkonen on lutunen televisiosarjassa Miki Liukkonen, sivullinen. Pidän Liukkosen tavasta kohdata haastateltavat. Ohjelmasarja on nähtävissä Areenassa. 

Kerron vielä toisenkin mieltäni painavan asian: Asuntolainani korko laski nollaan prosenttiin. Tuomas Akvinolainen (ja moni muukin) on tulkinnut raamattua niin, ettei rahaa saa lainata korkoa vastaan. Osuuspankki on tullut synnin tuntoon ja on näköjään luopumassa koronkiskonnasta. Todellisuudessa pankit taitavat saada rahaa tällä hetkellä lainaksi negatiivisella korolla.

Miki Liukkosen haastattelema kosmologi Syksy Räsänen laittaa yli puolet yliopistopalkastaan ja kaikki luento- ja kirjoituspalkkionsa erilaisille järjestöille. Räsänen toimii aktiivisesti mm. ilmastoasioissa ja palestinalaisten hyväksi. Räsänen siteeraa japanilaista runoilijaa ja buddhalaista munkkia Yoshida Kenkōa ja minä siteeraan Räsästä: Ihminen, joka tekee roistomaisia tekoja ja esittää roistoa, on roisto ja toisaalta ihminen, joka esittää hyvää ihmistä ja tekee hyviä tekoja, on hyvä ihminen.

Huomasin, että kirjahyllystäni löytyy Miki Liukkosen runokokoelma Valkoisia runoja. Koska haluan esittää hyvää ihmistä, enkä halua rikkoa tekijänoikeuksia, kopioin tähän vain ihan pienen pätkän runosta nimeltään NAINEN:

"Niin kuluivat päivät,/ elämämme,/ ja muuten kaikki olikin aivan tavallisesti,/ mutta oli aivan erityisen ärsyttävää/ kuinka nainen liikaa cembaloa kuunneltuaan/ pudotteli suustaan perhosia."

Istun ja ihmettelen

Kirjoitin kirjailijakaverille kiitos kortista -postikortin, ostan vielä postimerkin, laitan kortin postiin ja alan odottaa kiitos kiitoskortista -korttia. 

Luin Hesarista, että savolaiset ovat huijanneet itselleen koronarokotuksia. Tämä rokotusprojekti etenee kuin television päivittäissarja.

Katsoin Areenasta ohjelman, jossa Miki Liukkonen vierailee Antti Nylenin luona. Olen saanut Nylenistä jonkinlaisen katkeran nälkätaiteilijan kuvan (mies sai hiljattain taiteen valtionpalkinnon). Olen pitänyt Nyleniä hyvin ehdottomana, mutta ohjelman perusteella hän kyseenalaistaa varhempia teoksiaan. 

Antti Nylen oli vegaani jo silloin, kun muut ajattelijoina itseään pitävät ihmiset söivät  jauhelihaa ja tonnikalaa. Nylen näyttää edelleen luonnonlaihalta älyköltä, kun taas Liukkonen poseeraa televisiossa hihattomassa paidassa ja esittelee lihaksiaan ja tatuointejaan katsojille. 

Nylen työskentelee kellaritilassa, jossa on paljon kirjoja, kaikki tavarat ovat melko hyvässä järjestyksessä. Tietotekniikkaa en huoneessa havainnut, erilaisia paperipainoja kyllä. Kirjoittamisen hän mainitsee työksi, valokuvaamista ja levyn kansien tekemistä hän nimittää taideterapiaksi.  

Miten joku kehtaa liittyä katoliseen kirkkoon? Se ei ole missään määrin trendikästä. Suomen tunnetuimmat katolilaiset lienevät Timo Soini ja Antti Nylen, joilla ei taida olla paljonkaan muuta yhteistä. Ihailen ja pelkään ihmisiä, jotka eivät kulje valtavirran mukana, kuten minä teen. Aikoinaan huolena oli se mitä naapurit, sukulaiset ja luokkakaverit ajattelivat, nyt pitää ottaa huomioon myös 353 Facebook-kaveria ja 310 Instagram-seuraajaa. 

Huomasin äsken, että näen opetusajossa kulkevat ratikat ikkunastani. Ne vilahtavat tuolla kahden talon välissä. Näky jotenkin ilahduttaa minua. 

Voisin muuten kuvitella Nylenin lähettävän postikortteja, itse tehtyjä tietenkin.

 

Eliitin puolella

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelin Tampereen teknillisessä korkeakoulussa sähköpuolella. Tapasin äskettäin sen aikaisen opiskelukaverini. Meistä kummastakaan ei tullut diplomi-insinööriä.

Kävelimme Tammelantorilta Rauhaniemeen ja takaisin, emmekä saaneet kaikkea meitä kohdannutta päivitettyä vaikka yritimme parhaamme. 

Rakkauden tunnustaminen on vaarallista, eikä se ole tapanani, silti haluan julkisesti kertoa, että rakastan ihan pikkuisen Ruben Stilleriä. Kuuntelen hänen puheohjelmaansa areenasta kun kävelen Pyynikillä. Ohjelman herättämät ajatukset sopivat askelteni tahtiin. Stiller toimii vähän kuin naiset, tekee itsestään vaarattoman sanomalla "Minähän en tiedä tästä mitään, mutta" tai "tämä on tyhmä kysymys, mutta".  Hänellä ei ole tapana nolata haastateltaviaan.

Kuuntelin Avoin kysymys -podcastia, jossa Olli Seuri haastattelee toimittajia. Noin yleisesti pidän toimittajien haastattelemista vähän tunkkaisena ajatuksena. Nyt arvaatte, että Seuri haastatteli Stilleriä. Moni sanoo inhoavansa Stilleriä, sillä mies huutaa. Hän kertoi alkuun luulleensa, että mikrofoniin pitää huutaa. Minua huutaminen ei häiritse. Ruben Stiller sanoi, että hän lähettää haastateltavilleen etukäteen käsikirjoituksen, jotta he ovat samalla viivalla haastattelijan kanssa.. Stillerin mielestä nykyaikana sivistyneisyys on radikaalia ja hän sanoi olevansa eliitin puolella kansaa vastaan.  Vaikka nuo ajatukset heitettin vähän läpällä, niin piristäviä ne olivat.

 

Professorin kissa

Hesarissa oli pari päivää sitten perhesosiologian emeritaprofessori Riitta Jallinojan haastattelu. Yhdessä valokuvassa Jallinoja lukee papereitaan ja hänen edessään pöydällä, kankaisella tabletilla, makaa Kertun näköinen kissa Totti. Haastattelussa mainitaan, että Totti syö usein samaa ruokaa kuin perheensä ja sille katetaan päivällispöytään oma lautanen. 

Totti on 16-vuotias, Kerttu täytti lokakuussa 12 vuotta. Kerttu makaa kyllä aamukahvipöydässä, mutta ei ole tullut mieleen kattaa sille kahvikuppia. Kantaakohan Kerttu minulle kaunaa, kun se ei ole saanut maitokahvia juodakseen. Tai ehkä se haluaisi mieluummin kauramaitoa kahviinsa.

Kerttu nuolee mielellään vieraiden käsiä ja hiuksia. Se on mieltynyt myös voidepakkauksiin ja yrittää aina livahtaa kylpyhuoneen ovesta sisälle. Hiljattain, kun tulin kotiin, kuulin kylppäristä surkeaa naukumista. Kerttu oli jäänyt pimeään kylpyhuoneeseen suljetun oven taakse. Onneksi sieltä löytyi mieleistä nuoltavaa. 

Välillä kadehdin Kerttua, sillä sen ei tarvitse tehdä muuta kuin maata pöydällä, mennä vieraita vastaan ja nuolla heidän hiuksiaan. Ei Kertulta edes odoteta muuta, eikä sillä taida olla suuria vaatimuksia itsensä suhteen. Harva vieras osaa toisaalta arvostaa hiusten nuolemista.

Tänään on tarkoitus kaverin kanssa vuokrata sähköfatbike. Huomenna makaan Taysin osastolla naama ruvella ja raajat murtuneina.

Surun pyyhin silmistäni

Kuuntelin lenkkeillessäni Vexi Salmen muisto-ohjelmaa. Kun mieheltä kysyttiin, miten hän voi olla niin tuottelias, Salmi vastasi, että kun tekee huonoa, niin ehtii tehdä paljon. 

Pitäsi oppia tekemään huonoa. Moni saattaa olla sitä mieltä, että osaan sen jo ihan luonnostaan ja on siinä oikeassa, mutta jos pyrkii heti täydelliseen lopputulokseen, ei pysty tekemään mitään.

Ohjelmassa soitettiin Salmen sanoittamia iskelmiä. Nuoruudessani iskelmämusiikkia ei voinut kuunnella jos halusi olla tyylikäs ja päästä oikeisiin piireihin. Nyt itkin kuullessani Kirkan laulavan "Surun pyyhit silmistäni".  Pyyhin kyyneleet silmistäni ruttuisella paperinenäliinalla.

Katsoin kahden ystäväni kanssa Tampereen teatterin striimatun näytöksen Saatana saapuu Moskovaan. Näytelmän toteutus oli kerrassaan mainio, näyttävä, humoristinen ja ammattimaisesti kuvattu. Seurasin esitystä sohvalta, jolle heittäydyin pitkäkseni. Nukahdin jälkimmäisen näytöksen aikana ihan lyhyesti, jota en olisi teatterissa tehnyt. 

Näytelmä esitettiin siis suorana ja ainakin yksi vuorosanojen unohtaminen näkyi selvästi (se oli oikeastaan hienoa, sillä samalla saattoi kokea esityksen ainutkertaisuuden), en tiedä olisiko sitä live-esityksessä edes noteerannut. Ihmettelen oikeasti, miten vanhemmat näyttelijät voivat muistaa kaiken. Itse luultavammin eksyisin näyttämölle.