Nieminen

Vietin muutama vuosi sitten viikon kulttuuritalo Päiväkodissa Hailuodossa. Residenssin seinään nojasi pari hienoa polkupyörää, joita sai lainata. Sanottiin, ettei niitä tarvitse lukita, jos pysyttelee saaressa. Nyt tilanne saattaa muuttua, kun on se silta. Tapaamani hailuotolaiset vastustivat sillan rakentamista, moni varmaan kannattikin.  Hailuodosta jäi mieleen tehdas, jossa rakennetaan sisustuselementtejä jäkälästä. Saaren luonto oli myös unohtumaton, samaten suurin näkemäni lintutorni.

Laukontorin kahvilassa myydään munkkeja, joiden nimi on Nieminen. Nieminen on ihan tavallinen rinkulamunkki, mutta pieni kooltaan. Kysyin myyjältä mistä tuo Nieminen tulee ja hän kertoi kuulleensa, että kahvilassa kävi joskus asiakas, joka ei jaksanut syödä kokonaista munkkia ja hänelle ryhdyttiin leipomaan pikkumunkkeja, jotka saivat nimensä hänen mukaansa. Nuori myyjä arveli, ettei Niemistä enää ole.  Jotain hänestä kuitenkin jäi.

Luin kahvilapöydässä iltalehtiä. Lehdissä kirjoitettiin tukalasta helteestä. Käytettiin nimityksiä superhelle, megahelle ja hirmuhelle. Mitä uusia hellettä kuvaavia sanoja vielä keksitäänkään? Jättihelle, kauhuhelle, hyperhelle, helvettihelle, saunahelle. Meteorologi Pekka Pouta lanseerasi aikoinaan termin seksihelle, joka taisi olla sisällöltään positiivinen toisin kuin hirmuhelle.  

P.S. Kuunnelkaa tai lukekaa romaaniani Lääketieteen sanakirja. Sitä saa kirjastoista,  nettikirjakaupoista ja tunnetuista lukuaikapalveluista!

Sulatetut viinerit

Kotini lähiympäristössä vaanii nainen, joka pyytää auttamaan itsensä tien ylitse. Koska nainen kykenee kävelemään rollaattorin kanssa jalkakäytävää pitkin, minulle ei ole ihan selvinnyt miksi hän tarvitsee apua tien ylityksessä. Yritin kerran avustaa häntä ja hän sanoi "Sinä autat väärin." Sen jälkeen olen raukkamaisesti pakoillut häntä.  Se ei ole kiltisti tehty. 

Tänään en katsonut riittävän tarkasti, joten törmäsin naiseen. Hän sanoi minulle "Kaunis ilma. Kaunis huulipuna".

Kun viimeksi kävin isäni luona, saimme palvelutalon kahvilassa jälkiruoaksi mansikkaleivokset. Kun siskoni ja hänen miehensä tulivat heti sen jälkeen kahville, sanoin, etten ota pullaa, eikä siskonikaan halunnut. Isä vetäisi pakastimesta kuusi viineriä sulamaan. Sanoin, että nehän menevät piloille, mutta isä ilmoitti, että hän pakastaa ne uudelleen. Käsittääkseni elintarvikkeiden toistuvaa sulattamista pakastamista ei suositella. 

Isä oli ostanut bluetooth-kaiuttimen asukkaiden lauluiltoja varten. Minulla on samanlainen, mutta pienempi. Isä täyttää elokuussa 96 vuotta. 

Tallipihalla järjestettiin vintage-tapahtuma. Siellä myytävät vaatteet näyttivät joko siivoustakeilta tai ne on tehty niin kapeavyötäröisille naisille, että sellainen vyötärömitta on äärimmäinen harvinaisuus. Kuva on otettu kyseisestä tapahtumasta.  

Kiharapää

Ostin Lidlistä kasvoille tarkoitettua aurinkovoidetta, jossa luki Anti-Ageing Sun Screen for Face and Décolleté.  Jos voiteet olisivat oikeasti tehokkaita, minulla pitäisi edelleen olla parikymppisen iho. 

Kun me neljä samanikäistä ystävystä tapasimme, yksi meistä sanoi, että hänen ylähuulensa on kuin rypytetty karjalanpiirakka. Minun ylähuulessani ei onneksi ole rypytystä. 

Kävin eilen kampaajalla, joka sanoi, että hiukseni ovat alkaneet kihartua. Ostin oitis kiharahiuksiselle tarkoitettua shampoota, joka maksoi kolmekymmentä euroa. Aion löytää kiharahiuksisen itseni.

Hesarissa kirjoitettiin hiuksenpidennyksistä, joihin käytetään intialaisten naisten temppeleihin lahjoittamia hiuksia tai jätehiusta, joita kehitysmaiden naiset puhdistavat mitättömällä palkalla. Niitä sitten solmitaan rikkaiden, turhamaisten ja hentohiuksisten länsimaisten ihmisten kuontaloihin. 

Kynsistudioiden ja hiuksenpidentämishomman tutkimukseen annettuja apurahoja on kritisoitu, sillä moista tutkimusta on pidetty turhuutena. Yllättäen kauneusbisneksestä löytyy paljonkin tärkeää analysoitavaa. Toivon, etteivät poliitikot pääsisi peukaloimaan sitä, mitä yliopistoissa saadaan tutkia.  

Minä vain heiluttelen fiktiivistä kiharapilveäni. 

Kuva on otettu läheltä Mältinrannan uimapaikkaa. Sunnuntaina veden lämpötila oli jo 18 astetta ja amatöörit uskaltautuivat uimaan. Humalainen mies hyppi veteen, vaikka hyppiminen kielletään kylteissä. Hän sanoi elävänsä vaarallisesti.  Ihmiset eivät tajua, miten matalalla vesi välillä on.  Kävelytaidoton pikkulapsi eteni kontaten melkein veteen asti ennen kuin hänen uimassa ollut äitinsä kävi siirtämässä hänet turvallisemmalle etäisyydelle uimapaikasta.

 

Konduktöörin kukkaseppele

Juhannus tuli ja meni. Matkustin junalla Saloon. Konduktöörillä oli päässään kukkaseppele. VR ei osallistunut seppeleen sitomiseen. Nainen oli kuulemma poiminut kukat omalta pihaltaan. Ihailtavaa omatoimisuutta. 

En pidä juhlapyhistä. Varsinkin uran alkuvaiheessa jouduin usein päivystämään silloin. 

Erään kirjailijan julkiseen Face-päivitykseen vastasi moni juhannusta yksin viettänyt. He olivat suorittaneet melko arkisia tehtäviä, laittaneet ruokaa itselleen, lämmittäneet saunaa ja pesseet mattoja. 

Vietin juhannusaattoillan siskoni ja hänen miehensä luona. Kuuntelimme kelamankalta 60- ja 70-luvun musiikkia. Nipsu-koira hyppi sylistä syliin.  Hän aterioi matolta, johon oli ommeltu kangassuikaleita raksujen piilottamista varten. 

Istuin lauantaina viisi tuntia iäkkään isäni seurassa, ja kuuntelin juttuja hänen lukuisista vaivoistaan. Katselimme televisiosta yleisurheilukisoja, jotka järjestettiin Kuortaneella.  Leveäharteiset miehet heittivät kiekkoa ja rotevat naiset työnsivät kuulaa. Saattoi mukana olla joku muunsukupuolinenkin, vaikka heille ei ollut omaa sarjaa. Mitä hyötyä niiden metalliesineiden heittämisestä on kenellekään?  No toisaalta, mitä hyötyä on blogista. Monen mielestä ei senkään vertaa. 

Kävimme palvelutalon ravintolassa syömässä. Tila oli koristeltu koivuilla. Eräs asukas korotti ääntään ja sanoi, ettei siirry mihinkään paikaltaan ja rollaattorikin seisoo siinä mihin hän sen laittoi, vaikka se oli vähän muiden asiakkaiden kulkureitillä. Yleensä tila on hiljainen, kuuluu korkeintaan astioiden kilinää ja muutama yskähdys. 

Kun palasin lauantaina Salosta, Tampereen keskusta vilisi ihmisiä. Kaikki eivät mene mökille vaan viettävät juhannuksen kaupungissa. Keskustassa näytti siivottomalta, pikaruoka-aterioiden kääreitä lojui jalkakäytävillä. Näin yhtenä päivänä, kun nuori mies heitti pitsan palan katukivetykselle ja vielä astui päälle ja musersi juuston, tomaatin ja vehnätaikinan tiukemmin alustaansa.  

Kävin katsomassa uutta Särkänsiltaa, jonka tarpeellisuutta en ymmärrä. Toisaalta täytyyhän siltainsinööreillekin saada töitä ja lyhentäähän kävelysilta huvipuistoreissua muutamalla kymmenellä metrillä. Kyllä maailmaan siltoja mahtuu.

Mältinrannan vesi oli 18 asteista.   

Paikallisuutiset

 

Tamperelainen mies, joka kulki jääkiekon MM-kisojen aikaan huutamassa, että Suomi kärsii Kanadalle rökäletappion, käveli  eilen edelläni. Hän oli pukeutunut sinisiin haalareihin, joita koristivat firmojen logot. Päätä lämmitti keltainen villapipo. Hän työnsi edellään rollaattoria, jossa roikkui tyhjän näköinen kassi ja reppu. Kun olin ohittamassa häntä, hän huusi "Suomi ulos Natosta, saatana!" Sydämeni teki leikkisän kuperkeikan. Kuin joku olisi huutanut korvaani PÖÖ!

Nääshallin työporukka oli tehnyt kyltin, jolla toivotettiin Hyvää juhannusta. Kaksi työntekijää istui lasikopissa syömässä jäätelötuuttia.

Kuntosalin jälkeen lähdin uimaan. 

Iäkäs nainen vietti mielestäni huolestuttavan pitkän ajan kolmetoista-asteisessa vedessä. Kysyin, oliko hän kunnossa. Nainen kertoi, että kardiologi oli kieltänyt häneltä uimisen, joten hän voimisteli vedessä. "Ei Kalkusta asti viitsi kovin lyhyeksi aikaa tänne asti tulla", sydänongelmainen nainen sanoi.  Rollaattori odotti naista rannalla. 

Tampereella avattiin Särkänsilta. Suunnittelin meneväni sitä katsomaan, mutta eiköhän se ole paikallaan vielä lauantainakin.  

Tässä olivat eilisen uutiset. Istun junassa matkalla Saloon.  Turussa on 40 minuutin vaihtoaika, toivottavasti Logomon kahvila on auki (tuskin on). 

Onneksi ei tarvitse enää päivystää.  Älkää hukkuko!

Siilien ravintola

Olen laiminlyönyt blogiani.  Tämä on työ, josta ei makseta palkkaa.  Olen vaativa työnantaja.

Anneli Kanto haastatteli Terhi Rannelaa hänen ensimmäisestä dekkaristaan Kuolema kaivopuistossa Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa. Kirja on saanut inspiraationsa Tyyne Alhrotista, joka ensimmäisenä suomalaisena naisena perusti yksityisetsivätoimiston Helsinkiin 1932. Terhi törmäsi tietoon tehdessään edellisen romaaninsa taustatyötä.  

Kirjailijaa kuulemassa oli kaksitoista kirjailijakollegaa ja jokunen muu kiinnostunut. Meistä otettiin ryhmäkuva. Kerroin, että Lenita Airisto asettui kuvausta varten joukon keskelle, ettei leikkautuisi valokuvasta. Minusta näkyi vain päälaki. 

Kävimme haastattelun jälkeen Torni -hotellin baarissa drinkeillä. 

Lukeminen johtaa yllättäviin löytöihin. Oslossa näin ensimmäistä kertaa portugalilaisen Paula Regon taidetta. Matkan jälkeen luin Oksana Vasjakinan romaanin Ruusu, jossa mainittiin Rego. 

Sara Hildenillä on esillä suomalaisten nuorten naistaiteilijoiden töitä, yksi heistä on Juliana Hyrri, joka on näköjään myös sarjakuvataiteilija, luin eilen loppuun hänen kirjansa Lellikki. 

Tulee ajatus, että kuljen polkua, joka ei lopu koskaan.  Tai tietysti se loppuu.

Perjantaina kävin kylässä. Istuimme viehättävän talon pihalla, joimme viiniä ja seurasimme siilejä, joita ruokitaan iltaisin. Aamulla oli nuhruinen olo. Menin Mältinrantaan uimaan ja Finlaysonille kuuntelemaan kansanmusiikkia.  Shokkihoitoa. 

Päivän Hesarissa on paljon juttua tekoälystä. On hyvinkin todennäköistä, että blogejakin kirjoitetaan tekoälyllä.  Tämä blogi on (teko)älyvapaa.