keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kekkerit

Kävin Helsingissä Avain-kustantamon pippaloissa, joissa juhlittiin syksyn uutuuskirjoja. Sain kutsun sillä kirjoitusryhmämme jäsen julkaisi kyseisessä kustantamossa esikoisromaaninsa Katariina. Häntä haastateltiin juhlissa, eikä tarvinnut hävetä, hyvin hän pärjäsi.

Pöydässä vieressäni istui toimittaja, joka on toinen Voimala-ohjelman juontaja. Aioin kehua hänelle ohjelmaa, sitten aloin epäröidä, jospa nainen olikin Inhimillisen tekijän tekijä. En uskaltanut sanoa mitään. Nainen näytti nuoremmalta ja laihemmalta kuin televisiossa, eikös sitä sanota, että televisio lihottaa, onneksi en joudu esiintymään televisiossa. En kertonut tätäkään hänelle, vaikka minulle avautui monta tilaisuutta häpäistä itseni. Oli siellä muutama muukin tutun näköinen henkilö. Pokkareita sai ilmaiseksi, raahasin niitä kotiin, vaikka ne eivät suuremmin kiinnostaneet, mutta kun ilmaiseksi sai. Ruokaa oli, en sano enempää, onneksi en ollut kovin nälkäinen. Saadakseen baarista juotavaa oli haettava lappu mustamekkoiselta naiselta.

Nuori mies puhui tunteella kaloista: ne tuntevat kuulemma kipua. Hän pohti kalastaisiko monikaan, jos kalat huutaisivat. Entäpä jos kanttarellit valittaisivat ääneen kun ne noukitaan maasta, pikkukanttarellit uikuttaisivat vienosti. Maistuisiko silloin sienikastike?

Kävelin asemalta kotiin. Fat Lady yökerhoon oli pitkä jono. Onneksi ei tarvinnut asettua jonon hännille. Saa mennä nukkumaan, ei ole pakko riekkua kaupungin paheellisessa yössä.

tiistai 30. elokuuta 2011

Luettelo

Samaisessa kirjassa lueteltiin sata (43) asiaa, josta Riina Katajavuori pitää (henkilökohtaisesti). Varastan tämänkin idean. Sataa en jaksa, ei jaksanut Riina Katajavuorikaan. Helpompi olisi luetella mistä en pidä, mutta olen tänään poikkeuksellisesti myönteinen.

1. Villasukat, itse neulotut (ehjät) 2. Mansikat (tuoreet)  3. Junat 4. Junamatkat 5. Lyhyet runot 6. Pitkät runot 7. Kirjat (sekä kirjaston, että omat) 8. Elokuvat, joissa ei tapahdu juuri mitään 9. Ihmiset (jotkut) 10. Neulominen bambupuikoilla 10. Syksy 11. Nuotion haju 12. Savusaunan tuoksu 13. Tyyni järvenpinta 14. Syysmyrsky 15. Syysaamu 16. Polkupyörät 17. Kahvilat 18. Kirjastot 19. Kanttarellipaikat 20. Sumu 21. Islanti 22. Aamukahvin ja sanomalehden yhdistelmä 23. Kirjoittaminen 24. Kävely 25. Silittäminen 26. Puhtaat lakanat (ulkona kuivatut) 27. Rakastelu 28. Kissa nimeltään Kerttu 29. Orkidea 30. Sohva ja torkkupeitto 31. Punaviini 32. Tanssiminen 33. Bloggaus 34. Onnistuminen (harvinaista) 35. Johnny Cashin kappale (en muista nimeä) 36. Koti 37. Nukkuminen (silloin kun nukun hyvin) 38. Torit 39. Kauppahallit 40. Yksinolo 41. Seura (ei mikä tahansa tietenkään) 42. Laulaminen (humalassa) 43. Keittokirjat 44. Terapiassa televisiosarja

En jaksa tänään enempää. Pidän nukkumisesta (36.) ja taidankin mennä pian lepäilemään. En pidä nopeista lähdöistä, huomenna joudun taas sellaisen suorittamaan. Lähden suoraan töistä Hesaan yhteen mielenkiintoiseen tilaisuuteen, joka liittyy kirjoihin.

Reipas tyttö

Vastaanotin tänään työsähköpostiviestin, jossa minua kehuttiin "Reipas tyttö!". Minusta noin sanotaan seitsemänvuotiaalle, joka on oma-aloitteellisesti vienyt roskapussin.

Olin reipas tyttö ja uskaltauduin Runokauppa Kattilaan kuuntelemaan Riina Katajavuorta ja Vilja-Tuulia Huotarista. Kauppaa hoitava runoilija muisti vasta tänään laittaa kutsun, joten yleisömenestys ei ollut huima. Kun menin paikalle vähän ennen kuutta, ei muita kuulijoita vielä ollut. Lopulta meitä runon ystäviä oli noin kymmenen. Ihastuin Riina Katajavuoren ideaan, hän oli piirtänyt itsestään sanoilla päivittäin omakuvan, joista osa nyt julkaistiin.  Projektiin osallistui myös kuvataiteilijoita, teoksista tehtiin näyttely ja ainakin Riina Katajavuoren runokirja, jossa on kuvituksena projektin piirroksia (Omakuvat, Tammi 2011).

OMAKUVA 11.3.2009 KLO 21.41

Leuka luinen, kulmikas. Ilme säikähtänyt, silmät vihreät ja hajamieliset. omenapyjama, tiilinuttu, poninhäntä. Valo tulee takaa, hiukset heiluvat ilmavirrassa heikosti.

Päätin tehdä saman:

Heidin omakuva 30.8.2011 klo 20.00

Naisella on aikuisnäkö, nostaa leukaa jotain nähdäkseen. Silmälasien alaosa, sangoissa kimallusta.Vaaleat hiukset valuvat silmille, tunkee niitä korvien taakse. Pukeutuu nuorekkaasti (liian). Luulee (tänään) osaavansa kirjoittaa. Kasvoilla huonosti nukkuneen ilme. Sanoo silti itselleen (ääneen) "Olet reipas tyttö!"

maanantai 29. elokuuta 2011

Liikutus

Minua pyydettiin jakamaan selvitys hämärästä Fingerporista. Se löytyy täältä.

Aloitin työt. Lomalla en ole ajanut polkupyörällä, se oli tahmea. Pihani puista tippuu klähmää, joka juuttuu tiukasti polkupyörän pintaan. Syyllinen on ilmeisesti lehmus. Pyöräily tuntui kuitenkin hämmästyttävän kevyeltä. Söin aamulla kananmunan leivän päällä, sillä selvisin yhteen saakka, tuolloin söin lounaan (kaalikeitto), aamun ensimmäiset kahvit join klo 13.30. Olen työn sankari.

Lukupiirimme kokoontui eilen. Tapaamme vuorotellen toistemme kodeissa (ihania koteja), emäntä saa valita luettavan kirjan. Kirjat ovat olleet hyvin erilaisia: kotimainen uutuusromaani, kanadalainen novellikokoelma, suomalainen nykydekkari...Olemme olleet hyvin erimielisiä teoksista, juoneet punaviiniä, syöneet hyvin. Sunnuntaina me kuusi naista istuimme tsehovilaisesti pihapuun alla.

Hesarissa kolme naista avautui nuoruuden aborteistaan, yksi teki sen nimettömänä, kaksi omalla nimellään ja kuvallaan. Abortti on lopulta suuri tabu. Yllättävän monesta asiasta ei puhuta, vaikka ne tapahtuvat useille.

Ystäväni, gynekologi kertoi naisesta, joka synnytti ja oli sovittu, että hän luopuu lapsestaan ja se adoptoidaan. Nainen oli virkannut vauvalle vaatteet, jotka halusi pukea vastasyntyneen ylle, ennenkuin lapsi vietiin pois. Lapsen kannalta tuo luopuminen oli suurinta rakkautta mitä saattaa olla. Minua alkaa taas itkettää kun kirjoitan tätä.


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jotkut pitävät runoudesta

Eilen olivat suuren valtiomiehen Harri Holkerin valtiolliset hautajaiset. Ne eivät herättäneet minussa erityisempiä tunteita, vaikka yleensä tuollainen tapahtuma kirjoittaa (tuo oli virhelyönti, mutta niin hieno, että en korjannut) kyyneleen silmäkulmaan. Puheissakin korostettiin miehen velvollisuudentuntoa. Hän  oli etäinen, virheetön, siksi hän ei ollut tunnetasolla kiinnostava. Toki en ole häntä koskaan tavannut, puhun vain julkisesta kuvasta. Seitsemänkymmenluvulla hän edusti taantumuksellisuutta, joka oli edistyksen vastakohta ja tarkoitti samaa kuin oikeistolaisuus. Silloin oli poliittisia virkoja, joita saivat demarit (kokoomus vastusti poliittisia virkoja), nyt niitä saavat kokoomuslaiset, jotka eivät luonnollisestikaan niitä enää vastusta. Minä en ymmärrä mitään politiikasta.

Jenni esitti yleisesti runohaasteen.Olen julkaissut täällä viikonloppuisin runoja, tuleepahan itsekin luettua. Suosikkini on Szymborska. Tämä runo kokoelmasta Sata Szymborskaa sopii haasteeseen erinomaisesti. Eikö kirjasta muuten voisi millään saada uutta painosta?

JOTKUT PITÄVÄT RUNOUDESTA

Jotkut-
eli eivät kaikki.

Ei enemmistö vaan jotkut.
Jos koulut jätetään pois, niissä on pakko,
ja runoilijat,
on heitä ehkä kaksi tuhannesta.

Pitävät-
myös lihaliemestä pidetään,
kohteliaisuuksista ja sinisestä väristä pidetään,
oman tien kulkemisesta pidetään,
koiran silittämisestä pidetään.

Runoudesta-
mutta mitä se oikein on?
Monta epävarmaa vastausta
on jo annettu tuohon kysymykseen.
Mutta minä en tiedä, en tiedä ja kuitenkin pidän
siitä kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.

lauantai 27. elokuuta 2011

Taiteellinen pissa

Kotona ollaan, kissa on oksentanut makuuhuoneen matolle. Oksennus on siivottu, FB päivitetty. Onnistuneet koulutuspäivät, oivat luennot, joista ymmärsin ainakin jotain, näin pitkästä aikaa K:n. K:n kanssa oli inspiroivaa jutella.  Illallisen jälkeen riensimme Taiteiden yöhön. Kadut täyttyivät humalaisesta nuorisosta, jonka miespuolinen osa kuseskeli taiteellisesti jalkakäytävälle. Ehdimme Akateemiseen kirjakauppaan juuri ennen sulkemista, kuulimme kuoroa kahden laulun verran. Istuimme hetken eräässä pubissa ja käväisimme vielä Storyvillessä. Painoin pääni tyynyyn klo 3, herätys oli klo 7.50. Kuuntelin lisää luentoja, sain autokyydin kotiovelle. Laitoin lenkkivaatteet ylleni, mahdollisesti kuritan itseäni hetken lenkkipolulla, kunhan jaksan nousta sohvalta ja kykenen laittamaan lenkkarit jalkaan ja avaamaan ulko-oven.

Olipa virkistävä reissu.

Viikonlopun runot by Kyllikki Villa Ei eilistä, ei huomista ( LIKE)

Kun loittonet
alan nähdä sinut selvemmin
älä puhukaan enää mitään
olen jo kuullut kaiken
mitä et sanonut
-----------------------
Matkalta tultua
kerron puut ja linnut
kerron metsät ja vuoret
junat kerron
ja kadonneet matkatavarat

ikävääni jota raahaan mukanani
joka ei koskaan lakkaa
sitä en kerro
---------------
Vitkaan
avaan tukkani neula neulalta
kyselen peilitä

En ymmärrä ikävuosiani
kaadan lasiin punaviiniä
menen sänkyyn
kirjan kanssa

Vitkaan
toivoisin vanhuuden tulevan
niin että totun.

perjantai 26. elokuuta 2011

Ratikassa

Ratikassa kypsempi (minua vanhempi) nainen tilitti minulle kummipoikansa häistä ja muusta yhtä mielenkiintoisesta. Kuuntelin hänen jorinoitaan kohteliaasti. Me keski-ikäiset naiset olemme vapaata riistaa kun tulee pakottava tarve puhua sukujuhlista. Aloin kaivata aikaa jolloin humalaiset miehet rohkenivat nipistellä takapuoltani.

Liha ei tottele kuria

Teen hiljalleen paluuta arkeen. Altistan itseäni tänään varovasti kollegojen seuralle ja lääketieteelle. Lähden Helsinkiin koulutukseen. Pitäisi keksiä millä junalla lähteä, koulutus alkaa 16.30. Voi tämä olla ihan mukavaakin. Harmittaa, että en ehdi takaisin ajoissa ehtiäkseni Työväen kirjallisuuspäiville, jossa puhuu mm. ihana Claes Andersson. Vaikka menen Helsinkiin, niin en ehdi myöskään Taiteiden yöhön.

Vaikka lenkkeilin illalla, niin nukuin huonosti, alan ilmeisesti jo stressata työhön paluuta. Muutenkin kaikenlaiset asiat häiritsivät yöunta. Liha ei tottele kuria, jota yritän sille pitää. Söin eilen tummaa suklaata, jota olen jemmannut useamman viikon.

Seuraan Miina Supisen blogia Sokeripala niinpä piti käydä kirjastosta lainaamassa hänen kirjansa. Kirjoja ei löytynyt hyllystä, niinpä käytin kirjaston uutta hakuohjelmaa, joka on suoraan sanoen persiistä. Ohjelma jotenkin jumiutui, joten hakeuduin yltiövanhanaikaisesti jouten istuvan kirjastovirkailijan puheille. Hän näpytteli aikansa konetta ja sanoi kirjojen olevan lainassa, mutta ne löytyisivät kirjastoautojen varastosta. Näin on käynyt aiemminkin. Sain siis kirjat Liha tottelee kuria ja Apatosauruksen maa. Olen lukenut ensin mainittua kirjaa sivulle 250, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Tavallaan se on hyvinkin kevyt ja pinnallinen kirja, mutta toisaalta hyvinkin rohkea ja omintakeinen, se käsittelee raskaita asioita huumorilla ikäänkuin ne eivät koskettaisi päähenkilöitä juuri mitenkään. Nimi ilmeisesti viittaa perheen pojan Silmun uuteen intohimoiseen kehonrakennusharrastukseen ja tyttären Astran rajuihin masokistisiin seksileikkeihin. Näinkin voi siis kirjoittaa, mielenkiintoista. Tyypilliseen tapaani kirjoitan lukemastani kirjasta ennenkuin olen päässyt edes loppuun.

torstai 25. elokuuta 2011

Leon uusi elämä

Kuulemma on niin, että kun ihminen kuolee, elämä vilistää hänen silmiensä edestä kuin filminauha. Onko kyseessä laatuelokuva vai yhden tähden taideteos, riippuu siitä, miten ihmispolo on elämänsä elänyt. Viimeisinä hetkinä eteen tupataan pimeä käytävä, jonka päässä siintää valo.
Leo muisti seisoneensa marketin kahvihyllyn edessä, kun menetti tajuntansa. Juhla Mokka oli tarjouksessa. Leo ojensi kätensä kohti edullista kahvipakettia ja kaatui supermarketin kovalle lattialle. Ei seurannut elokuvaesitystä, ei myöskään pimeää eikä valoisaa tunnelia. Seuraava mielikuva oli mannavelli, jota hoitaja juotti Leolle nokkamukista. Leo ei voinut sietää mannavelliä, jota lapsena oli saanut syödä kyllikseen. Hän päätteli, ettei ollut päässyt taivaan iloihin, eikä sen puoleen helvettiinkään. Lieskoja ei näkynyt, silmien edessä siinsi potilashuoneen valkoinen seinä. Rintakehää kivisti, kuin traktori olisi vetäissyt rinnan yli. Myöhemmin Leo sai tietää olevansa onnekas, hänet oli elvytetty kuoleman porteilta tähän valkoseinäiseen huoneeseen.  Nykyaikainen lääketiede oli saanut taas yhden riemuvoiton. Tapahtuman taustalta löytyi sydänveritulppa ja melkein umpeen tukkeutuneet sepelvaltimot. Niissä ei mahtunut veri enää virtaamaan.
                      Leolle tehtiin ohitusleikkaus. Hämmästyksekseen hän selvisi operaatiosta. Taas hän sai herättyään nokkamukin huulilleen. Mukista valui mannavelliä. Rintakehä oli tanakasta kipulääkityksestä huolimatta entistä kipeämpi. Leo oli joutunut huoneeseen, jossa hänen lisäkseen makasi neljä lihavaa piereskelevää ukkoa. Miesten juttuja kuunnellessaan ja auki revittyä ja sen jälkeen kiinni kursittua rintakehää potiessaan, Leosta alkoi tuntua, ettei olisi ollut suurikaan vahinko, vaikka elämä olisi päättynyt sinne tarjouskahvihyllyn eteen. Kyllä Leo siitä toipui, sai aikansa passauttaa itseään vaimollaan, kunnes elämä palasi entisiin uomiinsa. Leo valitti taas pyöräilijöistä, maahanmuuttajista, televisioluvasta, kahvin korkeasta hinnasta ja huonosta eläkkeestä. 
                    Pikku Malla pääsi ukin kanssa vielä kalaan. Ahvenet katiskasta heitettiin takaisin järveen uimaan.
                     

On sanottava, ettei mitään sanottavaa ole

Siteeraan eilistä FB statustani: Ei ole mitään sanottavaa. Silloin yleensä ollaan hiljaa. Minä kuitenkin ilmoitan, ettei mitään sanottavaa ole. V sanoi, että FB on rikastuttanut elämää. Olen samaa mieltä.

Kirjoittaminen ei välttämättä ole rentouttava harrastus. Sain illalla hienon kirjoitusidean. Nukuin huonosti, idea pyöri päässäni. Aamulla se ei tuntunutkaan enää yhtä nerokkaalta. Kirjoitusharrastus johtaa toistuviin pettymyksiin, varsinkin kun ei tahdo riittää se, että itse näkee tekstinsä, tulee halu julkaista niitä, mutta kun ne eivät kuitenkaan ole kyllin hyviä. Yhden kynnyksen olen ylittänyt, pystyn näyttämään omia kirjoituksiani ainakin tietylle rajoitetulle joukolle. Aiheet teksteihin tulevat monesti läheltä, tuolloin on ongemana se, mistä saa kirjoittaa.

Lenkkeilin illalla Pyynikillä. Olen arastellut lenkkeilyä ilta-aikaan. Lenkkipolulla oli kuitenkin tungosta ja tuntui turvalliselta. Munkkeja ei siihen aikaan enää saanut, mikä on edullista linjojeni kannalta.

Tämän aamun Fingerpori aiheutti minulle tulkitsemisvaikeuksia. Apu löytyi FB:sta. FB rikastuttaa elämää.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Enää neljä päivää

Aamulehdessä annettiin neuvoja kesävaatteiden huollosta ja säilytyksestä. Minulla roikkuvat samat ryysyt kaapissa kesät talvet. On olemassa koulukunta (Kotilieden kestotilaajia), jonka mielestä talvivaatteet huolletaan keväällä ja säilytetään kaapissa tai vintillä (mieluiten sellaisessa pukupussissa) puhtaana kevään, kesän ja syksyn ajan. Se on kuitenkin vain yksi koulukunta. Vein pitkän untuvatakin pesulaan, olen siis taas pari vuodenaikaa jäljessä. Olen jo pitkään pessyt takin kauluksia, nyt tuntui, etteivät tämän tyyppiset keinot enää riitä edes talvipimeällä.Pesetys maksaa järjettömän paljon, takki on varmaan viiden euron arvoinen ja pesu 41 euroa. En viitsinyt perääntyä. Jatkossa etsin jonkun tutun, jolla on kuivausrumpu.

Kävin ostamassa lipun TTT:n musikaaliin Anna-Liisa. Talven kulttuuririennot siis alkavat. Lähden teatteriin ystävän ja hänen tyttärensä kanssa tai oikeastaan tuppauduin heidän seuraansa. Olimme sopineet,että ostan lipun heidän viereensä, joten sanoin heidän varausnumeronsa, joka on siis ystäväni puhelinnumero. Lipunmyyjä sanoi, etteivät he oikeastaan saaneet paljastaa asiakkaiden varauksia, mutta jos tällä kertaa (tämä on keski-ikäisyyden etuja, kukaan ei pidä huijarina). Hän kysyi mikä ystäväni nimi on ja sanoin vahingossa hänen tyttönimensä. Sain kuitenkin lipun heidän viereensä.

Kävimme V:n kanssa lounaalla. Hain yhden juhlamekon, jota on vähän korjattu, nyt odottelen sopivia juhlakutsuja.  Luin loppuun Johanna Sinisalon romaanin Lasisilmä, joka oli varsin koukuttava. Päivän raskaat velvollisuudet alkavat olla kasassa. Loppupäivä onkin sitten lepäilyä ja toipumista näistä sangen vaativista ja uuvuttavista toimista.

R

Ostin Runsaudensarvi-nimisestä kaupasta wasabilla maustettuja paahdettuja soijapapuja. Niiden syöminen on venäläistä rulettia. Neljä viidestä maistuu maukkaasti wasabille, viides papu on niin tiukasti maustettu, maistaminen tuntuu tikarin viillolta suussa ja nenässä.

Samaisesta kaupasta saa ostaa soijaa kaikissa mahdollisisssa muodoissa, sitä saa rouheena ja sellaisina kikkaroina, tummempana ja vaaleampana. Olen yrittänyt syödä tufua, mutta en ole oppinut nauttimaan siitä. Pidän kaupasta, sillä sieltä voi ostaa mysliä, linssejä ja luomukaurahiutaleita irtomyynnistä. Koska asun yksin, niin en haluan ostaa edellämainittuja ruokatarvikkeita parin kilon pusseissa.

Henkilöt, joiden nimessä on R-kirjain menestyvät kuulemma paremmin elämässä. Paras esimerkki heistä on Risto Ryti. Voiko enää jämäkämpää nimeä olla? Sopisi hyvin myös kirjailijan nimeksi (vrt. Jari Tervo, Antti Hyry). Olen blogissani käyttänyt ystävistäni vain etunimen ensimmäistä kirjainta. Olen huomannut, että lähes kaikkien nimet alkavat M-kirjaimella, A-kirjainkin on tavallinen, I, U ja V ovat harvinaisia. Omasta nimestäni puuttuu tuo johtajuuteen tarvittava R-kirjan.

Kävin eilen luokkakaverini M:n (huom!) kanssa sellaisella rauhallisella lounaalla ja vielä kahvilla Laukontorilla. M on tiistaisin vapaalla ja tuntee siitä hieman huonoa omaatuntoa. Se huono omatunto on meihin tiukasti istutettu. Se pysyy poissa vain tiukalla raadannalla, apua ei saa pyytää mistään, vaikka se johtaisi ennenaikaiseen hautaan. Jos raadamme töissä niin koti, oma terveys ja ihmissuhteet jäävät retuperälle, jos taas varaamme lisää aikaa noille "pehmeämmille" asioille kärsii työ. Mikään ei ole hyvä. Kärsiä pitää ja jos joku ei suostu kärsimään niin muut kadehtivat.

Käväisin eilen töissä, ei olisi kannattanut. Syksy on edessäni sekavana työteliäänä vyyhtenä. Kaikenlaista matkaa, koulutusta ja kokousta on tiedossa, lisäksi on esitelmiä (kaikki tämä tulee tavallisen päivätyön ja päivystysten päälle) ja KPK. KPK tarkoittaa Kliinispatologista kokousta, jossa joudun julkisesti suuressa luentosalissa (tilaisuus videoidaan muutamaan muuhun sairaalaan) ratkaisemaan potilastapauksen, minulle etukäteen annetuista tiedoista on pimitetty juuri ne tutkimukset, joilla diagnoosiin on päästy. Apua.

tiistai 23. elokuuta 2011

Hilseilevä nainen (häpeämättömän naivi ja romanttinen versio)

Vastasyntyneenä Iiriksen iho oli kuin hienointa samettia, sileää ja vienosti nukkaista. Iiriksen äiti siveli lastaan parhailla voiteilla. Iiriksellä oli kaksi vanhempaa siskoa, kummankaan ihossa ei ollut moitittavaa.

Iiriksen iho alkoi hilseillä vasta kaksikymmenvuotiaana. Alkuun hän ei kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Iho oli ikään kuin kuivempi, se tuntui käden alla vanhalta pehmeältä nyppyiseltä akryylineulepaidalta. Kun Iiris riisui vaatteensa, leijaili vastavalossa hentoja vaaleita höytyviä. Sittemmin mustiin kankaisiin alkoi ilmaantua vaaleita pilkkuja. Hiljalleen kuukausien kuluessa hilseily levisi kokoajan laajemmille ihoalueille.

Lopulta iho hilseili kaikkialta lukuun ottamatta kasvoja ja käsiä. Hilseily loppui siihen, mihin pitkät paidanhihat päättyivät. Ihon kesiminen kiihtyi niin, että irtoilevan ihon vuoksi Iiris joutui imuroimaan asuntonsa kaksi kertaa päivässä, muutoin vaaleaa pölyä kerääntyi lattioille kerrokseksi, jonka alta ruskean laminaattilattian pinta ei erottunut. Kun Iiris liikkui kotinsa ulkopuolella, kertyi hänen peräänsä hento hilsevana. 

Toinen toistaan viisaammat lääkärit yrittivät keksiä syyn hilseilyyn, turhaan. Iholta otettiin lukuisia koepaloja, joiden vastaus oli niin epämääräinen, ettei siitä ollut apua. Hilsettä syynättiin mikroskoopeissa ja se oli vain hilsettä.  Ihosta yritettiin viljellä bakteereita ja sieniä pyöreillä kiiltävillä maljoilla. Niissä ei kasvanut mitään. Hilseilyn syytä ei lukuisista ponnisteluista huolimatta saatu selville. Iiris kävi sairaalan ihotautipoliklinikalla lukuisia kertoja, ihotautilääkärit konsultoivat infektiolääkäreitä, jotka pyysivät monenlaisia vasta-ainetutkimuksia, mitään ei löytynyt. Kun Iiriksen aika näkyi ylilääkärin potilaslistassa, tämä huokaisi syvään. Nainen ei ollut tottunut epäonnistumisiin työssään. Ylilääkäri oli esitellyt Iiriksen tapauksen suuressa kansainvälisessä kongressissa, hän sai useita ehdotuksia diagnoosi- ja hoitovaihtoehdoiksi, jotka kaikki johtivat lopulta umpikujaan.  

Hoitona kokeiltiin kaikkea sienilääkkeistä antibiootteihin, solunsalpaajista valohoitoihin, Iiristä kylvetettiin monissa pahan ja hyvän tuoksuisissa kylvyissä. Iiris kävi jopa psoriasispotilaille tarkoitetulla ilmastomatkalla, hän hilseili enemmän kuin tämän hilseilevän joukon pahin hilseilijä. Monenlaisia luontaishoitojakin yritettiin, ihoa voideltiin milloin tervalla, milloin koivunmahlalla ja hunajalla. Hunajakokeilun aikana Iiris ei voinut liikkua ulkona, sillä mehiläiset ja ampiaiset seurasivat häntä suurina parvina.

Lopulta Iiris kyllästyi näihin hoitokokeiluihin, hän jätti menemättä ihotautipoliklinikalle ja päätti jatkaa omaehtoista hilsehtimistä.  Työpaikalle piti lisätä siivousresursseja. Kyläreissun jälkeen alkoi kyläpaikan imuri laulaa. Iiriksen pölynimuripussi täyttyi nopeasti. Pöytien pinnat ja ikkunalaudat näyttivät jatkuvasti pölyisiltä.

Iiris alkoi vetää polvisukat farkunlahkeiden päälle, hän hankki puseroita, joissa oli tiukat resorit ranteissa. Iltaisin hän tyhjensi sukat ja hihat hilseilevän ihon kappaleista. Kun Iiris meni kylpyyn, nousivat kevyet iholiuskat veden pinnalle: näytti siltä kuin Iiris kylpisi hentoisten valkoisten kukan terälehtien keskellä. Näky oli kaunis.

Heinäkuussa Eero näki Iiriksen. Oli hautovan helteinen päivä. Iiris istui kauppatorin kahvilassa ja söi hillomunkkia. Iiriksen ei tarvinnut pelätä lihomista, hilseily kulutti niin paljon energiaa, että hänen piti syödä jatkuvasti, ettei laihtunut olemattomiin. Naiset kulkivat sinä hiostavana päivänä kevyesti ja paljastavasti vaatetettuina. Eeroa viehätti Iiriksen poikkeava asu. Iiriksellä oli yllään löysät valkoiset pellavahousut (mustaa hän ei voinut käyttää, sillä siinä hilse näkyi selvemmin), leveät lahkeet oli tungettu valkoisiin sukkiin. Pellavahousut oli puettu valkoisen ohuen pellavapaidan päälle, paidassa oli pitkät hihat, jotka olivat pussimaiset ja päättyivät Iiriksen ohuisiin ranteisiin. Kun Iiris heilautti kättään, näytti ikään kuin ilmassa leijailisi valkeaa kimmeltävää pölyä. 

Eero haki suuren mukillisen kermakahvia. Kun hän lähestyi Iiriksen pöytää kahvikuppeineen, niin hän huomasi Iiriksen kadonneen. Tarjoilija pyyhki juuri pöydän päältä sokeria ja valkoista pölyä. Eero jätti kahvikuppinsa pöydälle ja lähti etsimään valkoiseen pellavaan pukeutunutta naista.

Eerolla oli poikkeuksellisen tarkka näkö. Hän huomasi maassa hentoa vaaleaa pölyä. Oli tyyntä, eikä hilse leijaillut tuulen mukana. Eero lähti seuraamaan vaaleaa vaivoin erottuvaa jälkeä. Hän kulki melkein nenä kiinni asfaltissa ja löysi Iiriksen läheisen hallin juustokaupan tiskiltä. 

Iiriksen ympärillä kimalsi. Eero käveli naisen luo ja tarttui tämän käteen. Komea vaalea mies viittoi Iirikselle kaikki kauneimmat tietämänsä viittomat. Iiris ei ymmärtänyt niistä sanaakaan, mutta seurasi miestä meren rantaan. Myöhemmin Iiris yritti opettaa Eerolle miltä lokin kirkaisu kuulostaa.

Viikon kuluttua he istuivat Iiriksen sohvalla, Eero veti Iiriksen lähelleen. Eero laski kätensä Iiriksen käsivarrelle. Nukkumaan mennessä Iiris huomasi käsivarressaan kämmenen kokoisen alueen, joka ei hilseillyt juuri lainkaan.

Iiris hakeutui viittomakielen kurssille työväenopistoon. Kurssille osallistui useita nuoria kauniita naisia. Kurssin alussa osallistujat esittelivät itsensä ja kertoivat motiiveistaan. ”Olen tavannut erään ihmisen, jonka vuoksi haluan oppia viittomaan” sanoivat nämä nuoret naiset. Naiset halusivat heti oppia viittomaan ”Minä rakastan sinua.”

Tunnin jälkeen Eero odotti työväenopiston ulkopuolella. Viisi naista riensi hänen luokseen. Iiris jäi seisoskelemaan ulko-ovelle. Eero katsoi naisia, puisteli päätään ja muodosti huulillaan sanan, ei. Hän käveli Iiriksen luo, katsoi Iiristä tarkasti, nyökkäsi ja otti tiukasti kiinni kädestä.
 
Kotona Iiris heitti kaikki vaatteet yltään. Hän ei ollut aiemmin seissyt ilman vaatteita kuin terveydenhoitohenkilöstön edessä. Puserosta lensi ilmaan hilsettä, rintaliiveistä putoili vaaleaa höytyvää, sukista lehahti ohuita hiutaleita, kuin perhosia, farkuista ja alushousuista hilsettä leijaili vähemmän. Iiris painautui Eeroa vasten, eikä onneksi havainnut Eeron silmissä inhoa. 

Kun he myöhemmin makasivat rinnakkain, otti Eero yöpöydältä lehtiön ja kynän. Lehtiö oli Iiriksen stressilehtiö, johon hän laati listoja tekemättömistä töistään.
                      ”Rakastan” Eero kirjoitti.
Iiris otti kynän ja lehtiön ja kirjoitti.
                      ”Ketä?”
                      ”Minua, ei kun sinua, meitä.”
                      ”ÄYÄÄYÄYÄÄYÄY!”
                      ”?”
                      ”Lokki:”
     
Aamulla Iiris katsoi alastonta vartaloaan peilistä. Kaikkialla mihin Eero oli koskenut, hilsettä oli vähemmän kuin aiemmin.
                      ”Minä rakastan sinua” viittoi Iiris Eeron nukkuvalle selälle. 

(Sorry V, ei pitänyt julkaista täällä. Tämä juttu on viimeistelty tähän muotoon sen jälkeen kun Jyrki Vainonen käski tehdä siitä parantavan rakkaustarinan. Tuskin hän tarkoitti tällaista. Vaikka tämä on hömppää niin tämä on minun, ei saa luvatta lainata.)

maanantai 22. elokuuta 2011

Työ tunkee tajuntaan

Aamulehdessä oli näyttävä juttu Marisha Rasi-Koskisesta ja taas kerran erittäin positiivinen kritiikki Katariinasta. Hän kertoo saaneensa vertaistukea Viidasta. Yleensä olemme voivotelleet siellä kehnouttamme. Ehkä se on sitä tukea.Yksi meistä ei siis enää ole huono vaan monessa lehdykässä kehuttu esikoiskirjailija.

Viimeinen lomaviikko käynnistyi. Työasiat alkavat tunkeutua tajuntaani. T laittoi sähköpostia ja kyseli missä vaiheessa artikkeli on. Syyskuun puolivälissä on esitelmä, kyseessä on kyllä "vain" kongressiraportti, jonka hyväksi en ole tietysti vielä tehnyt mitään. Lokakuussa on kaksi esitelmää. Tällä viikolla on pistäydyttävä töissä ainakin lukaisemassa sähköpostia.

Nyt alkoi ahdistaa.

Yritin etsiä Katariinan arvostelua Aamulehden nettisivuilta linkittääkseni tänne. Nettisivut ovat täynnä pikku-uutisia kaikenlaisista väkivallanteoista. En haluaisi tietää. Sekä netti- että paperiversiossa on kuvauksia chilifestivaalien chilinsyöntikamppailusta ja siihen liittyvästä oksentelusta. Kaikki syömisellä ja juomisella kilpailu on vastenmielistä ja mautonta. Siihen verrattuna eukonkanto ja suojalkapallo ovat raikkaita tuulahduksia. Kaikesta huolimatta tuore chili on raikas, oivallinen mauste.





sunnuntai 21. elokuuta 2011

Päivä jännittävästä elämästäni

Pari ihmistä on sanonut, että elämäni on mielenkiintoista. Onhan se. Tänäänkin olen käynyt lenkillä, matkustanut junalla Jyväskylään, nähnyt poikaani ja hänen avovaimoaan, syönyt kesäkurpitsaruokaa (hyvää), silittänyt neljää kissaa, lukenut kahta sanomalehteä ja kahta kirjaa ja neulonut yhtä villasukkaa.

Päätin taas kerran pudottaa painoani. Tein päätöksen klo 18, sitä ennen oli vahingokseni syönyt jo voisilmäpullan ja Pyynikin munkin. Kävely asemalta kotiin oli koetteleva: aseman karkkikauppa, mäkkäri (Fiesta-salaatti), pari kahvilaa, Siwa ja R-kioski. Vastustin salmiakkiseireenejä ja kuljin päättäväisesti mihinkään poikkeamatta.Tein iltapalaksi vähän salaattia. Tekisi vielä mieleni leipää, katsotaan kumpi voittaa leipä vai minä.

Tampere näytti paremmalta kuin Jyväskylä, vaikka koski on kuivillaan. Jyväskylässä joutui paikallisliikenteen lipusta pulittamaan suolaiset 3.10 e. Olen tehnyt oikean ratkaisun valitessani Tampereen vai valitsiko Tampere sittenkin minut?

Missä on järkeä?

Kävin eilen aamulla jumpassa. Siitä tulee mahtavan hyvä mieli. Endorfiinihumalassa liikuin kaupungilla tukka sotkussa urheilutamineissa. Ostin hallista juustoa ja chiliä (Tampereen chilifestivaalien kunniaksi). Kävin vielä kahvilassa meikitöntä naamaani näyttämässä.

Eräs saamani sähköposti ärsytti. Vastasin siihen spontaanisti suuttuneena, mitä ei tietysti pitäisi tehdä. Viesti tuli takaisin, kyseessä oli tämän henkilön työosoite, olisiko siellä suodatin, joka torpedoi kaiken ikävän.

Soitin U:lle ja houkuttelin ensin syömään, kävimme nepalilaisessa ravintolassa. Oli oikein virkistävää syödä maustettua ruokaa ja puida elämän eri ilmiöitä. U oli nauttinut edellisenä iltana rapuja. Kävimme vielä Mustalahden satamassa kuuntelemassa Marjo Leinosta sekä Funky Kingstonia. En ollut koskaan kuullut Marjo Leinosta livenä. Minusta nainen oli loistava, varsinkin tauon jälkeen, siis keikan loppupuolella. Minusta vaikutti, että artistin janojuomana oli lähes piripintainen lasi punaviiniä. Hän esitti mm. Amy Winehousea sekä Michael Jacksonia omalla tavallaan tulkittuna. Yleisö oli pääasiassa keski-ikäistä, boheemin näköistä porukkaa ja innokasta tanssimaan. Marjo Leinonen näytti liikkuessaan linnulta, joka yritti päästä siivilleen.

Vessajonossa seisoin minä (nykyinen tamperelainen) ja toinen naisihminen (tamperelainen). Vessaan tuli kolmas nainen, joka oli aikansa hiljaa ja sanoi sitten "mikäs tässä on jonottaessa näin puheliaassa joukossa".

Kotiin tultuani laitoin tuon takaisin ponnahtaneen sähköpostin uudelleen. Mahdollisesti alkuperäinenkin oli jo mennyt perille. Ei haittaa. Hyvä. Ei harmita.

Lähden junalla Jyväskylään puolilta päivin, käyn poikani ja hänen kihlattunsa luona syömässä ja tulen illalla takaisin. Ei taida olla mitään järkeä, mutta missä sitten on?

P.S. Kertoisiko joku, miksi lukijaluettelo häviää vähän väliä?

lauantai 20. elokuuta 2011

Käpysydän

Sydän ilmestyy välillä lenkkipolulleni ja sitten katoaa. Alan kehitellä yltiöromanttista tarinaa. Käskettiinhän minun luopua kyynisyydestä ja alkaa naivisti uskoa rakkauteen.

Teen lähtöä jumppaan. Suunnittelin aiemmin matkustavani tänään Jyväskylään poikaani ja hänen kihlattuaan tapaamaan. En lähde kuitenkaan.

Blogger ärsyttää minua, välillä lukijaluettelo näkyy, välillä ei.

Viikonlopun runoja kokoelmasta Uuden runon kauneimmat 2. Yritin etsiä romattisia runoja, en ole ihan varma ovatko nämä sitä.

On yö ja kirsikkapuisto nukkuu,
nurmi ja tyhjät talot,
juna ajaa kylän halki, yli sillan,
padolla istuvat naurisvarkaat, puhuvat vähän.
Jokin asia vain kulkee omaa rataansa,
koski virtaa, yötuuli käy,
jossain kaukana, kenenkään huomaamatta,
hiljaa luhistuu maailma

(ei tainnut olla kovin romanttinen, runoilija on Pekka Haukinen)

Särkyminen

Kun muodot häviävät,
ihmiset, eläimet ja kasvit erkanevat,
järjestelmä sortuu, on laskuveden aika
ja ero tulee,
kaiken tiesit odottaa toisin kuin eläimet.
Jo tänään valitat:
Se on kovaa, se on vaikeata.
Paikkaa vain et tiedä etkä aikaa:
voit kestää kauan tahi
särkyä kuin ruukku, lasi-ikkuna tai sydän.

(Väinö Kirstinä)

Kun on maanantai toivon että olisi sunnuntai.
Kun on sunnuntai toivon että olisi elämä.
Nämä runot ovat totta.

(Jyrki Pellinen)

Lohduta kiveä.
Lohduta kiveä. Ja anna minun suuhuni taikasanat, joilla
kivet avautuvat. Kunnes tämä menee kyyneliin, lohduta
kiveä, lohduta kiveä ja kivi vierii onnellisissa sanoissa,
siirtyy sanasta sanaan niin kuin tyttöjen leikissä.

(Risto Ahti)

perjantai 19. elokuuta 2011

Silta


Välitän taas eteenpäin. Tapasin taiteilijan lentokoneessa ja sain kutsun edelliseen näyttelyyn, jonne en ehtinyt. Nyt on siis vielä näyttely Hämeenlinnassa, sinne aion mennä ja mainostan teillekin.

Minulle tuli tänään ankea olo, se helpotti kun kävelin tuohon muutaman sadan metrin päähän ystäväperheen hellään huomaan. Siellä oivalsin kaksi tapaa nostaa mielialaa: ostan uuden kirjahyllyn ja tilaan Spotyfy premiumin ja hankin sellaisen häkkyrän, johon voin istuttaa puhelimen ja kuunnella kaiuttimista Spotifyta. Kuka vättää, ettei tavara tee onnelliseksi.

Isäni 81-v käyttää Spotifyta. Hän on niin nuorekas, mukana nykyajan kotkotuksisssa. Tulin vanhempieni kyydissä mökiltä Tampereelle ja pelkäsin, sillä isäni ajoi lujaa ja ohitteli jatkuvasti rekkoja. Hän oli saanut ylinopeussakot (nopeuden seuranta oli asetettu erityisen kieroon paikkaan). Isältä on leikattu kaihi molemmista silmistä ja kuulokin on vähän huonontunut, mutta mitään vikaa hän ei aisteissaan myönnä olevan. Autossa oli ilmastointi niin kylmällä, että pelkäsin varpaitteni verenkierron puolesta. Onneksi takapenkiltä löytyi paksu fleece-takki, johon käärin jalkani. Isäni muuten tarvitsee korkean ikänsä vuoksi kahden henkilön todistuksen autonajokyvystään. Todistukset hän on saanut vävyiltään.

Ristiaallokkoa

Olen joutunut vaativan tilanteen eteen: leikin kriitikkoa. Kirjailija Kirsti Ellilä tarjosi blogissaan tilaisuutta arvioida hänen uusinta romaaniaan ja tartuin kiinni tähän tarjoukseen. Luulin jo, että asia oli unohtunut, kunnes kirja eilen tupasahti postiluukustani. Kirja on osa Matleenasta ja Auliksesta kertovaa trilogiaa, aiemmat osat olin lukenut, joten tiesin mitä odottaa, eikä suurempia yllätyksiä tullut. Matleena ja Aulis ovat molemmat pappeja, Aulis vaan sattuu vastustamaan naispappeutta ja kannattaa tiukkaa raamatuntulkintaa. Tässä viimeisimmässsä osassa näkökulma on Auliksen. Ehkä tästä syystä minun oli mahdotonta samaistua päähenkilöön ja lukukokemus jäi vaisummaksi kuin aiemmat. Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita luin jollain työmatkalla ja hihittelinkin itsekseni, tämänkin kirjan luin eilen illalla, mikä kertonee jotain teoksesta.

Kirjan liepeessä lukee, että Kirsti Ellilä on bloginpitäjä, joka on jotensakin uutta, en ole aiemmin sellaista havainnut kirjailijoista mainittavan. Kirjan nimi on mielestäni osuva, kansi on sopusoinnussa kirjan sisällön kanssa. Sisäkannen väristä en pidä. Kirja alkaa oikeaoppisesti konfliktilla, Aulis vihkii nuorta paria, kirkossa joku räjähtää ja tämä johtaa ristiriitoihin henkilöiden väliilä. Kirjan loppu taas jää avoimeksi, mutta niin minusta pitääkin, jotenkin kirjan päätös on lohdullinen.

En puutu tarkemmin kirjan juoneen. Olisin kaivannut enemmänkin huumoria ja terävämpää kuin mitä kirjassa oli. Vaikkapa kirjassa kuvattu retriitti ja miesten retki olisivat tarjonneet siihen oivia mahdollisuuksia.  Auliksen vanhoillista ajatusmaailmaa en vieläkään täysin ymmärrä, mutta ehkä hieman enemmän. Tekstiin on piilotettu kritikkiä Auliksen patriarkaalista maailmankuvaa kohtaan, mutta mielestäni kritiikki olisi saanut olla tiukempaakin.

Sitten tekstinäyte (näyttää kuuluvan blogiarvosteluihin). Pätkä on retriitistä:

"Aulis yllättyi havaitessaan miten äänekästä syöminen oli. Kaaliraasteen pureskeleminen tuntui lähes mahdottomalta, mutta myös pehmeiden lihapullien ja perunoiden nieleminen aiheutti niin monenlaista kurlutusta ja lutkutusta, että hän olisi kaivannut taustamusiikkia kätkemään ääntä.

Pöydän päässä istuva pieni tumma nainen rouskutti äänekkäästi, vaikka hänellä oli lautasella vain pieni annos ruokaa. Jostain syystä Aulis jäi tuijottamaan naista, jossa oli jotain nälkäistä ja nirsoa. Naisella oli puhtaan valkoinen kauluspaita ja ja isot hopeanväriset helmet kaulassa. Aina kun nainen liikahti tarttuakseen juomalasiinsa,helmet kalahtivat toisiaan vasten ja lähellä istuvat käänsivät päätään ja yrittivät paikallistaa äänen."

En kuulu kirkkoon ja siksikin oli mielenkiintoista kurkistaa kirkolliseen maailmaan. Kuten sanottu, siitä olisi voinut saada enemmänkin irtri. Trilogia kokonaisuudessaan on ollut oivaa viihdettä, joka on kiinni monen suomalaisen arjessa ja hymyilyttää lukijaa. 

torstai 18. elokuuta 2011

Mykyrokka

Olen syntynyt Savossa, Kiuruvedellä, paikkakunnalla, jota aiemmin nimitettiin maitopitäjäksi. Tuolloin Kiuruvesi oli kirkonkylä (kirkonkylä oli pienempikuin kauppala ja kauppala taas kaupunkia vähäisempi).

Kiuruveden perinneruokiin kuuluu mykyrokka. Mykyt tehdään verestä ja ruisjauhoista, keitossa on lisäksi kaikenlaisia sisäelimiä ja perunoita. Olin 80-luvun alussa terveyskeskusjaksolla paikkakunnalla ja tätä ruokaa tarjottiin terveyskeskuksen ruokalassa. Todennäköisesti sitä syötettiin myös potilasraukoille.

Kiuruvedellä on syntynyt ainakain yksi kirjailija: Erkki Ahonen. Wikipedian mukaan mies kuoli viime vuonna Turussa (voi kirjailijaparkaa syntyä Kiuruvedelle olisi jo riittävä rangaistus, sittemmin hän on kaiken lisäksi päätynyt Turkuun). Mies on julkaissut proosaa ja runoja. Löysin tänään Lukulaarista aarteen: Delfiinikirjojen Uuden runon kauneimmat 1 ja 2. Kokoelmat on julkaistu 1968 ja 1971. Osassa 2 oli Erkki Ahosen runoja, tässä yksi niistä:

Esineet aamulla

Esineet järjestyvät uudelleen,
tänään on kesä;
ruoho ruosteisia viiloja,
rautalankaa, kuhmuinen keila;
sielun joutavaa romua.

Samaisesta kirjasta löytyi Pekka Kejosta. Runo osoittaa, että downshifting tunnettiin jo 40 vuotta sitten:

Huoneessa on vain vähän kirjoja,
sänky toisella laidalla.
Pöytä, tuhkakuppi ja tämä kone.
Olen kaksinkertaistanut elämäni yksinkertaistamalla sen.

Alan jo ihan tosissani harkita työväenopiston Voimaeläimet kurssille hakeutumista (7t, 14 e). Olisi vinkeää nähdä minkälaista joukkoa sinne kerääntyy. "Kurssilla tutustutaan Voimaeläinten symboliikkaan ja tutkitaan niiden merkitystä oman henkisen kasvun tukena ja välineenä, voimavaroina elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa..."

Töhry

Olen melkoinen töhry. Vaatteissani roikkuu kissankarvoja, joita en saa irti millään keinolla. Olen kokeillut teippirullasysteemiä, siitä on jonkin verran apua, kokonaan sekään ei vaatteita puhdista. Sitäpaitsi ei tarvitse kuin istahtaa sohvalle, niin vaatteita peittää taas vaalea karvakuorrutus. Talvella se toki lämmittää. Kannatta välttää mustia tekstiilejä.  Aamulla roiskahtaa hammastahnaa rinnuksille, lounaalla taas kastiketta. Laitoin eilen aamulla ylleni valkoisen pellavatunikan, kello 13 etumusta kirjaili  jo ruskehtava rasvatahra. Kaupungille lähtiessä kiedoin huivin rennosti kaulaani, sen tarkoituksena oli ruskean läntin peittäminen. Näytin itseasiassa aika tyylikkäältä. jatkossa käytän tuota huivia asun  kanssa. Se on ollutkin aika valjun näköinen.

Kävin illalla Tillikassa sellaisessa kirjoittajien kokouksessa. Olisi mukava kuvata  joukkoamme, mutta se on mahdotonta, sillä joku porukasta saattaa eksyä blogiini. Pöydässämme istui yhdeksän kirjoittajaa, joukossamme oli yksi julkaissut kirjailija, joka pakeni yksinäistä työhuonettaan. Nainen on jo eläkkeellä, mutta  nuoren näköinen ja tyylikäs. Nuoren naisen kasvoja puolestaan koristivat lävistykset. Hän neuloi turkoosia villasukkaa. Miehiä oli vain yksi, hän houkutteli porukkaa jälkeenpäin kaljoille, turhaan. Päädyimme siihen, että perustetaan ainakin yksi tekstipaja ja järjestetään mahdollisesti yleisötilaisuuksia, jossa voisi lukea omia tekstejään. Minä en tosiaankaan aio lukea tekstejäni julkisesti. Olen ylittänyt yhden korkean kynnyksen, antanut oman ryhmäni niitä lukea, enempään en kykene. Sitäpaitsi en pysty tällä hetkellä kirjoittamaan mitään. Kykenenkö siihen koskaan, en tiedä. Puhuimme myös pikkujouluista, taidan vihdoin uskaltautua sinne.

Osallistuin siis elokuun alussa Oriveden opiston järjestämään novellipajaan. Olin kuullut innostuneita kommentteja tuosta viikon kurssista. En ollut itse yhtä haltioitunut. Eräs ystäväni sanoi, että sehän on kuin kävisi vieraissa, sillä Viita on vielä kesken. Vuoden päästä eroan tuosta vakisuhteesta ja teen jo surutyötä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Neptunuksen teemat

Viittaan nyt Dreamerin kommenttiin "Mitä eroa on Jumalalla ja lääkärillä? Jumala ei luule olevansa lääkäri." Kun valmistuin, luulin, että tämä on ammatti, joka perustuu tiukkaan faktatietoon. Hienosti sanottuna pohjana on "evidence based medicine". Viimeksi mainitusta termistä on kyllä alettu puhua vasta viime vuosina. Olen huomannut, että läheskään kaikki tekemämme ei perustu tutkittuun tietoon. Joudumme käyttämään intuitiota, tekemään päätöksiä, jotka koskettavat ihmisten elämää ja kuolemaa. Kaikkivoipaisuuden kokemus saattaa olla vaarallista.

Toisaalta on totta se mitä Merja sanoi. Me lääkärit kuvittelemme, ettemme sairastu kuten muut kuolevaiset. Me emme käytä työterveyshuoltoa, me emme uuvu, emmekä varsinkaan kärsi mistään psyykkisistä oireista. Siinä vaiheessa kun alkaa esiintyä veriripulia, niin juoksemme maratonin. Hoidamme itseämme antibiooteilla, verenpainelääkkeillä, kolesterolilääkkeillä ja muilla käytettävissämme olevilla itsehoitokeinoilla. Moni lääkitsee itseään nukahtamislääkkeillä ja jotkut alkoholilla. Lääkärit eivät nykyisin juurikaan tupakoi, siinä mielessä elämme kuten opetamme. Lepäämisen laita on huonommin, töiden jälkeen moni käy vielä yksityisvastaanotolla, päivystää ja tekee tiedettä.

"Millaisia voisivat olla Neptunus kaudet? Käsitellään Neptunuksen teemoja, erityisesti tietynhetkisiä mahdollisia vaikutuksia eli ohituksia (transiitteja) sekä yleisesti, että kurssilaisten kartoilla ja elävässä elämässä."
"Kurssilla tutkitaan helposti ja hauskasti ihmisen käyttäytymistä ja kohtaamista arjessa Triangles-pelikorttien avulla."
"Sisäelinten ja koko kehon toimintaa sekä elinvoimaa vahvistavat ruoka-aineet, turvotuksia, kosteutta ja limaa muodostavat aineet."
"Sisäelinäänneharjoitus on erinomainen lisä itsehoitoon..."

Mitä nämä ovat? Poimintoja Tampereen työväenopiston ohjelmasta.


Parantava kynä

Mukava taas puuhastella omassa kodissaan. Aamu-uinnille en enää pääse, kaikkea ei voi saada.

Työväenopisto alkaa pian. Katsoin netistä kursseja, kaipaan kuitenkin edelleen paperiversiota, jota minulle ei tullut, sillä olen kieltänyt mainosten jakamisen. Jospa aloittaisin  taas uutukaisen harrastuksen, jonka voisin sitten ennen joulua lopettaa.

Keskustorilla  järjestettiin ranskalaisen ruoan viikko. Patonkijono kiemurteli kymmenien metrien pituisena. Jokaiselle myytiin vain yksi patonki. Eräs asiakas läpsäisi myyjää kun ei saanutkaan haluamaansa määrää tuota himoittua pitkulaista vehnäleipää. Minullahan on loma, olisin voinut mennä patonkijonoon jo illalla makuupussissa nukkumaan, näin olisin saanut taatusti patonkini. Mieleeni tulivat Sinikka Nopolan Eila ja Rampe sekä kaupan tarjoukset, joissa myytiin yksi tarjous Juhla Mokka per talous. Eila ja Rampe kävivät kaupassa hakemassa tarjouskahvinsa, eivätkä olleet tuntevinaan toisiaan. Kun Rampe sitten kaatui sairauskohtauksen saaneena kaupan lattialle, Eila poistui tyynesti kaupasta, ettei olisi kärähtänyt kahvihuijauksesta.

A sanoi, että vanhempieni mökki on kuin kurssikeskus, tontilla seisoo monta hirsirakennusta. Suunnittelimme järjestävämme mökillä kalliita viikonloppukursseja, joiden nimi olisi Parantava kynä, vetäjinä toimisimme me. Kirjoitusryhmissä on kuulemma aina yksi psykopaatti ja yksi terapiakirjoittaja.

Mökillä vietti viikonloppua kolme lääkäriä ja yksi humanisti. Mökillä vieraillut H sanoi, että noin monta lääkäriä yhdessä on liikaa. Meistä kuulemma huokui muiden yläpuolella oleminen. Se on osa hoidon onnistumista, mutta pitäisi tietysti pystyä kytkemään päältä vapaa-aikana. Kun minut tapaa yksin, niin sellaista vaikutelmaa ei kuulemma onneksi tule. Lääkäritiheys muodostui nyt vain liian suureksi.

Alla osa keräämistämme kanttarelleista.



tiistai 16. elokuuta 2011

Kaksi taidemuseota, liikaa elämyksiä yhdelle päivälle (yhdelle tyhmälle)?

Kävin torstaina Hesassa kulttuurimatkalla. Tutustuin Ateneumin Lappi-aiheisen näyttelyn. Näin ensimmäistä kertaa Reidar Särestöniemen töitä. Niitähän rikkaat ainakin tarun mukaan ostivat 70-luvulla innoissaan. Legenda kertoo, että joku ostaja valitti, kun taulun pinta rapisi pois. Signeeraus taitelijalla on varsin suurikokoinen. Yllä kuva Rosa Liksomin työstä Kreisland: Mahtavan maailman alttari. Installaatio toi mieleen yhden ARS 2011 näyttelyn installaation, jonka nimeä en tietenkään muista.

Katsoin myös Ateneumin pysyvän kokoelman. Taiteilijoiden CV:t oli kirjoitettu pylväisiin. Akselin Gallen-Kallelan mainittiin käyneen häämatkalla Itä-Suomessa ja Vienan-Karjalassa.
Jälkeenpäin katsoin vielä ARS 2011 näyttelyn, jossa esiteltiin afrikkalaista taidetta. Valokuva näyttää olevan tällä hetkellä merkittävä ilmaisun muoto. Toinen asia, joka tuli esille, oli kierrätysmateriaalin käyttö. Jätän asian tarkemman vatvomisen niille, jotka taiteesta jotain ymmärtävät. Kolmannen kerroksen kohdalla A soitti ja sanoi odottavansa minua terassilla, joten ylin kerros tuli lähinnä juostua läpi. Söimme Kampissa sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa erinomaista ruokaa ja palasin Tampereelle illalla yhdeksän junalla.

Mannavelli

M elvytettiin menestyksekkäästi, onnistunut resuskitaatio sairaalan ulkopuolella on harvinainen. Hän kertoi, että ensimmäinen muistikuva heräämisen jälkeen oli se, että hoitaja juotti hänelle mannavelliä nokkamukista. Mikään ei koskaan ollut maistunut yhtä hyvältä. Myöhemmin tehtiin onnistunut ohitusleikkaus. M kertoi, että toimenpiteen jälkeen kaikki maistui happamalta. Torikahvilassa munkki ja kahvi olivat pahan makuisia, M katseli muita pöydässä istuvia ja ihmetteli, miksi he näyttivät tyytyväisiltä. Nyt kaikki maistuu taas ihan normaalilta.

Positiivinen ajattelu on muotia. Lehdessä käskettiin kirjaamaan kymmenen positiivista asiaa elämästä. Yhdeksän löytyi kohtalaisen helposti, kymmenettä jouduin jonkun tovin tiristelemään. Sitten keksin, että minulla ei ole jalkasientä, joka on mielestäni ikävä vitsaus. Tarkistin vielä huolellisesti varpaanvälini, jotka hohtivat puhtautta ja terveyttä. Varpaanvälini näyttävät kaksikymmentä vuotta nuoremmalta kuin ikäni edellyttäisi. Olen onnellinen ihminen, sillä minulla on täydelliset varpaanvälit.
Luin Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaanin Katariina. Kirjailija on kirjoitusryhmässämme, joten olen hieman päässyt seuraamaan kirjan syntyä. Hän on tuonut pätkiä kokonaisuudesta luettavaksemme. Olen kokenut ne synkeiksi ja osittain torjunut tekstin, sillä se on ahdistanut minua. Nyt kun luin koko romaanin, niin pidin siitä kovasti. Se mitä koin liian synkeäksi saa merkityksensä kokonaisuudesta, joka on kekseliäs. Mielestäni Katariina on erinomainen esikoisromaani.


maanantai 15. elokuuta 2011

Taivaalta tippuu jotain märkää

Isä pesee mökin hirsien saumakohtia tikkailla seisten. Saumat ovat kuulemma pölyiset. Äiti lenkkeilee vesisateessa, minä istun terassilla ja yritän pitää puhelinta näpyttelemällä yhteyttä ulkomaailmaan. Seuraan aikaani:luen naistenlehdestä Tanja Karpelan uudesta rauhallisemmasta elosta.

FB:ssa kehoitetaan muistelemaan vuotta xxxx. Sain haasteekseni vuoden 1978. Opiskelin toista vuotta ja asustin K:n alivuokralaisena. Kuuntelimme luentoja vanhalla sotilaskodilla Kuopiossa. Tauoilla kävimme kahvilla baarissa, jonka seinässä luki "lämmin ruoka lounaasta". Jonotin tunnin talvipakkasessa Henry's Pubiin. Portsarilla oli tapana päästää jonon ohi ne, jotka palkitsivat hänet setelillä. Lauloimme pubin pöydässä ja olimme koko maailma.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Telttaretki

Katsoimme sympaattisessa Salon taidemuseo Veturitallissa näyttelyn Telttaretki, joka esitteli suomalaista nykysarjakuvaa. Tunnetuimpia taitavat olla Katja Tukiaisen söpöt pinkit työt, joissa seikkailevat hellyttävät isopäiset tyttöset. Kun teoksia katsoo tarkemmin niin heidänkin elonsa on raadollista. Menimme varsinaisesti katsomaan nuorimman mökkivieraan poikaystävän Jarno Latva-Nikkolan sarjakuvataidetta. Hänellä on oma tunnistettava tyylinsä ja teksteihin liittyy musta huumori. Näyttelyssä esiteltiin myös kolmiulotteista "sarjakuvaa".

Mökkiseurani keski-ikä on noussut tuonne kahdeksankymmenen tienoolle.

M oli selostanut pakanatyttärelleen mitä merkitsevät Martta ja Maria. M oli konkretisoinut asian sanomalla, että Heidi on Maria ja P on Martta. P siivosi ennen lähtöään kaiken priimaan kuntoon ja luonnollisesti keräsi sankollisen mustikoita tyttärelleen.

Palaan tiistaina tietotekniikan lämpimään syleilyyn. Kaipaan läppäriäni.

lauantai 13. elokuuta 2011

Saunan lämmitys

Makaan petissä ja luen laiskasti Istvan Örkenyn Minuuttinovelleja. Jäin muka lämmittämään saunaa, muut lähtivät taas kanttarellijahtiin. Saunan kiukaan alle oli valmiiksi ladottu puut ja sytykkeet. Vaativa tehtäväni oli raapaista tulitikku, avata luukku ja sytyttää sanomalehtipaperi. Selviydyin tehtävästä tyydyttävästi. Käyn pian lisäämässä puita. Kärpänen lentelee ympärilläni ja niskassani asuu surullinen hirvikärpänen.

Mustikat

P eksyi kanttarellien perässä juostessaan.Ruotsia puhuva maanviljelijä pelasti hänet. Kaikki ovat vielä hengissä ja tallessa. Tänään keräsimme mustikoita. Varustaduin hatulla ja hupulla. Hirvikärpäset etsivät tietä hiuksiini tunkemalla nenään ja suuhun. Olen uinut kahdesti ja juonut kahdet kahvit, elämäni keskittyy perustarpeisiin.

Makasimme yöllä terassilla ja yritimme nähdä tähdenlennon. Näin yhden ja toivoin . Saattoi se kyllä olla lentokonekin. Päätin, että se oli tähti, joka toteuttaa kaikki toiveeni.

perjantai 12. elokuuta 2011

Kanttarellit

Pari litraa siivottuja kanttarelleja kipossa,parikymmentä hirvikärpästä päänahassa. P juoksee metsässä vielä kanttarellien perässä tai karhu on raadellut raukan. Puhelin on ainoa yhteys ulkomaailmaan.

torstai 11. elokuuta 2011

Turkkilainen parturi 2

Kun luin David Nichollsin romaania Sinä päivänä oivalsin, että saan kirjoittaa kevyesti, eikä kaikkien kirjoittajien tarvitse käyttää runollista kieltä. Kirjoitin pitkää tekstiäni parin tunnin ajan ja minulla oli hauskaa. Tiedän, ettei se ole mitään maailmankirjallisuutta, se ei ehkä koskaan tule valmiiksi ja mahdollisuudet sen julkaisuun ovat olemattomat. Sain silti taas motivaation takaisin. Sivuja on 37, joten en voi kovin pullistella saavutuksellani. Tekstiin on ilmaantunut parin naisen lisäksi yksi mies, pariskunta ja heidän kaksi lastaan, toisen päähenkilön poika, miniä ja lapsenlapsi. Toinen päähenkilö sairastaa rintasyöpää, toinen on sairaanhoitaja, joten saan kirjoittaa terveydenhuoltomme kummallisuuksista.

Aamulehden vieraskynä kirjoittaa lutkamarssista. Nykyajan ihmiset kirjoittajan mukaan vaativat jatkuvasti oikeuksiaan. Hän käyttää muuallakin kerrottua vertausta: keski-ikäiset miehet voisivat puolestaan vaatia oikeutta kulkea hiprakassa lompakko takataskussa ilman, että heitä syyllistetään jos lompakko ryöstetään. Arvelisin, ettei lutkamarssissa ole kyse siitä, ettei saisi käyttää järkeään ja etteikö kannattaisi suojella itseään. Rikoksen uhria ei saisi kuitenkaan syyllistää rikoksesta, rikoksen tekijä on kuitenkin lopulta vastuussa. Onko muuten tutkittu, vaikuttaako pukeutuminen oikeasti siihen, tuleeko nainen raiskatuksi?  Samaisessa jutussa puhuttiin pyöräilijöiden oikeuksista. Jos pyöräilijä pitää kiinni oikeuksistaan kärsii liikenteen joustavuus. Kysyisin kenen kannalta, ei varmaankaan kevyen liikenteen vaan autoliikenteen. Joissakin pyöräilyn sivistysvaltioissa pyöräilijällä on oikeus ajaa yksisuuntaista katua "väärään" suuntaan, se lisäisi kevyen liikenteen joustavuutta.

Blogiini on usein päädytty hakusanalla Turkkilainen parturi. Olen jo jonkin aikaa seurannut huolestuneena kyseistä liikehuoneistoa, sillä sen ikkunat ovat peittyneet sanomalehtiin. Eilen huomasin, että se on noussut entistä ehompana, nyt sen nimi on Turkkilainen parturi High Style. Liikkeen ikkunoita koristavat minareettien siluetit.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Uuni

En ole lukenut Antti Hyryn Finlandia-palkittua romaania, enkä lue, jollei joku lukupiiristäni valitse Uunia luettavammaksemme, epäilen, ettei näin tule käymään. Kaikella kunnioituksella kirjailijaa kohtaan. En aio myöskään käyttää rajallisia elinpäiviäni Volter Kilven Alastalon salissa teoksen lukemiseen. Menetän todennäköisesti hienoja lukukokemuksia.

Itsekseni naureskelin kun kuvasin uuniani: Divine pyysi. Selvennettäköön, etten tunne Divineä, eikä Divine minua. Hän on kuitenkin herrasmies ja yrittää auttaa näin virtuaalisesti teknisesti tumpeloa naista. Jouduin käsittelemään kuvaa, sillä naamani pällisti uunin luukun lasissa. Alhaalla oikealla näkyy luukun irtonainen osio. Saan uunin luukun avattua, joudun tosin toimenpidettä varten pukemaan käsiini kumihanskat, jotta saan näppeihini riittävästi kitkaa. Näin onnistun hieman raottamaan uunin luukkua ja sujauttamaan väliin veitsen. Kiilaan veitsen paikoilleen,  vaihdan käsiini patakintaat ja otan leipomuksen uunista. Toimenpiteen ajan minun on pidettävä toisella kädelläni luukkua auki, jousisysteemi on hajalla niin, ettei luukku pysy avoinna vaan pyrkii sulkeutumaan.

Sinä päivänä viimeinen sirkus

Kävin eilen elokuvissa. Kotiin taapertaessani huomasin, että ilmaan on tullut syksyn hyytävyyttä. Haluaisin kulkea helmat hulmuten paljain säärin, mutta se saattaa pian osoittautua mahdottomaksi.

Elokuva oli espanjalainen Viimeinen sirkus, ohjaaja on Álex de la Iglesia. Luin tänä aamuna, että oli kyse komediasta. En huomannut elokuvassa juurikaan mitään huvittavaa, ellei komediaa ole se, että mies nöyryytetään metsästyskoiraksi ja hän kantaa saalislinnun suussaan ja puree Francon kättä. Kyse oli jonkinlaisesta kolmiodraamasta, joka tapahtuu sirkuksessa, joka on tunnetusti pittoreski ympäristö. Loppu näytellään valtavan ristin päällä, joka on kuulemma Francon muistomerkki. Lopetus on visuaalisesti hieno. Elokuvateatterista lähti kesken kaiken neljä katsojaa, minä sinnittelin loppuun. Kotiin kävellessä oli oksettava olo kaiken sen väkivallan jälkeen (istuin puolet elokuvasta silmät suljetttuina) ja kaiken lisäksi oli kylmä.

Espanjan kieltä on hieno kuunnella. Erotan muutamia sanoja, olenhan kolmeen otteeseen aloittanut ja lopettanut espanjan opiskelut. Viimeisellä viikon intensiivikurssilla opin muutaman sanan espanjaa ja aloin puhua suomea samalla aksentilla kuin argentiinalainen opettajamme. Olen tämän lisäksi kerran aloittanut ranskan opiskelut. En luovuta helposti, yleensä käyn tunnilla pariin otteeseen, sitten joudun jättämään pari kertaa väliin päivystyksen tai muun menon vuoksi, jonka jälkeen olenkin pudonnut kärryiltä. Yleensä alkeiskurssit täyttyvät opiskelijoista, jotka ovat jo opiskelleet kieltä pari vuotta ja loistavat taidoillaan.

Leivoin toissapäivänä teeleipää. Olin ottamassa leipomustani uunista kun uuninluukun ulommainen osa kahvoineen jäi käteeni. Oli työlästä saada uunin luukku auki ilman kahvaa. Teeleipä oli hyvää, mutta uunin luukun ulko-osa puuttuu edelleen. En tiedä mitä asialle teen. Tarvitsisin miehen, siis sellaisen miehen, joka osaisi korjata uunin luukun.
Kirjoitan aina kirjoista siinä vaiheessa kun neljäkymmentä sivua on lukematta. Luen siis David Nichollsin romaania Sinä päivänä. Kirjassa seurataan Dexterin ja Emman suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Heistä tulee lopulta rakastavaisia, mikä on lukijalle selvää jo ensimmäisestä sivusta lähtien. Monta kiemuraa käydään ensin läpi. Kirjassa on yli viisisataa sivua, mutta se on hyvin nopealukuinen. Kirjasta on tulossa elokuva, mikä tuntuu myös itsestäänselvältä. Dialogi on hyvin nokkelaa ja hauskaa. Jotenkin Emmasta tulee mieleen tyttökirjojen sankaritar. Erittäin hyvää ja älykästä viihdettä.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että ostin Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaanin divarista. Kirjoittaja on kirjoitusryhmässämme. Olin menossa kirjakauppaan kirjaa ostamaan, poikkesin matkalla Lukulaarissa, kirja löytyi uutuushyllystä. Romaani on saanut hyvät arvostelut ainakin Turun Sanomissa. Kirjoihin ei kannata sijoittaa, niiden hinta laskee nopeammin kuin vanhan auton. Kirja oli uudenkarhea ja juuri ilmestynyt, siitä huolimatta hinta oli pudonnut jo puoleen. On paljon kirjoja, jotka eivät kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi. Silti ostelen niitä jatkuvasti. Haaveilen kirjahyllystä, joka ulottuisi kattoon saakka, Lundiani alkaa olla täynnä.

Lähden huomenna Hesaan, aikomus on lähteä aamujunalla ja palata illalla. Harrastan kulttuuria ja menen vanhan ystäväni A:n kanssa syömään italialaiseen ravintolaan (A ei ole vanha, mutta ystävyys on, A ei ole tappanut kissanpentua, ei ainakaan tietääkseni, viittaan aiempaan päivitykseeni).

tiistai 9. elokuuta 2011

Hiukset

Aamulehden Hyvä Elämä palstalla kirjoitetaan hiusten hyvinvoinnista. Juttu sisältää uskomattomia "tieteellisiä" väitteitä (väärä ruoka aiheuttaa hilsettä jne.) Asiantuntijana on käytetty hiustutkimukseen erikoistunutta lääkäriä (näin lehti väittää) Annikki Hagros-Koskea. Aloin heti miettiä missä yliopistossa on erikoisala nimeltään hiustutkimus. Googlesta selvisi, että asiantuntijan titteli on LuK. Netistä ilmenee, että hän omistaa kaupallisen hiusten "tutkimiseen" liittyvän yrityksen. Hiukset pitää kuulemma pestä pää alaspäin. Hiuksia pitää pestä harvoin.

Ollessani murrosikäinen oli vallalla käsitys, että hiukset rasvoittuvat nopeasti, jos niitä pesee usein. Kaikki sinnittelivät klähmäisissä hiuksissa mahdollisimman pitkään. Kun tilanne kävi epätoivoiseksi, pestiin pelkkä otsatukka. Myynnissä oli myös kuivashampoita, käytin joskus korvikkeena vehnäjauhoja. Jauho tupruteltiin hiuksiin, annettiin hetki muhia, jauho toivottavasti imi rasvan ja se saatettiin harjata pois. Tällä tavalla saatettiin hiustenpesupäivää siirtää eteenpäin.

Kampaaja laittoi 15-vuotiaana hiuksiini Mini Voguen. En ole koskaan sen jälkeen näyttänyt yhtä keski-ikäiseltä. Permanentti näytti siltä, että papiljotit oli juuri otettu pois hiuksista ja unohdettu kammata. Viikon ajan hiuksissa viipyi voimakas permanenttiaineen haju. Parin viikon kuluttua hiukset olivat ikäänkuin palaneet, kuivat ja elottomat. Eipähän tarvinnut sortua hiustenpesun syntiin.

Äiti kiharsi hiuksensa papiljoteilla, joissa oli pieniä väkäsiä, joihin hiukset tarttuivat. Ne kiinnitettiin muovisilla tikuilla. Äiti nukkuin nuo kidutusvälineet päässään. Saunan jälkeen jouduin kiertämään papiljotit hänen hiuksiinsa.

Aikomuksenani oli oikeastaan jatkaa suurista aiheista ja kirjoittaa kateudesta. Kadehdin aikoinaan ystävän paksuja pitkiä kihartuvia hiuksia. Kadehdin nykyisin ainoastaan ihmisten lahjakkuutta ja elinvoimaa, niitäkin enää harvoin.

Lopetin muuten tänään Aamulehden kestotilauksen. Olen tyytyväinen, että sain sen vihdoin tehdyksi. Lehti tulee minulle vielä pitkään, sillä rahoja ei palauteta.

maanantai 8. elokuuta 2011

Kyynikko tilittää

Valmistaudun hiljalleen päivän vaativaan ja sen täyttävään työtehtävään: olen menossa kampaajalle. Muita velvollisuuksia ei tänään ole. Perjantaina lähden mökille, kaikki muu on avoinna.

Kävelin eilen ystäväperheen kanssa Hämeenpuiston Fiestassa. Kadusta oli tehty elävä, kaikenikäisille oli tarjolla jotain. Kerrankin tapahtuma ei  perustunut oluenmyynnille.

Mielen osoittaminen on karnevalisoitunut.Lutkamarssille en osallistunut, enkä sitä nähnyt. Ajatukset marssin takana ovat hyviä.  Me pohdimme eilen sitä, että me vaadimme täällä oikeutta kävellä rauhassa vaikka alusvaatteissa. Samaan aikaan on maita, joissa naisen on peitettävä itsensä kokonaan, nainen ei saa ajaa autoa, eikä hänellä saa olla omaa pankkitiliä.

Loma tuo suuria ajatuksia näinkin pieniin aivoihin. Kirjoitin tappamisesta, nyt ajattelin kirjoittaa romanttisesta rakkaudesta. Olen pieni kyynikko. Haen syytä asiantilaan menneistä ihmissuhteistani. Vanhempani olivat hyvin nuoria kun synnyin, opiskelijoita. Minut lähetettiin vuoden ikäisenä mummoni (tai oikeastaan kotiapulaisen) hoitoon kauas maalle. Olin matkalla vuoden verran, vanhempani kävivät tuona aikana minua kerran katsomassa. Asiaa ei tuolloin pidetty mitenkään kummallisena, eivätkä vanhempani ole huonoja ihmisiä. Koin kaksi eroa varhain: eron vanhemmistani ja eron mummostani. Myöhemmin olen eronnut kahdesti, tosin samasta miehestä. Sittemmin olen pelännyt liian läheisiä ihmissuhteita ja jätetyksi tulemista. Minusta on tullut pieni kyynikko.

Oriveden opiston kirjoituskurssille sai lähettää ennakkotehtävän. Lähetin sinne pienen tarinan kahdesta jollain tavoin vajavaisesta ihmisestä ja heidän orastavasta ihmissuhteestaan. Jyrki Vaininonen tulkitsi tarinaa pelottavan selvänäköisesti. Hän oli sitä mieltä, että minun tulisi luopua kyynisyydestä ja alkaa naivisti uskoa rakkauteen ja sen parantavaan voimaan. Jälkeenpäin siis vollotin opiston mustaviinimarjapuskien keskellä. Sain kaiken lisäksi viikon aikana torjuvan tekstiviestin. Tai ainakin minä tulkitsin sen niin.

Miksi ottaa riskejä, kun kuitenkin tulee satutetuksi? Kyynisyys on tyylikästä, rakkauteen uskominen naivia ja lapsellista.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kansalaisaktivisti lepäilee sovalla ja ajattelee

Olen päättänyt ryhtyä mitään pelkäämättömäksi kansalaisaktivistiksi. Olen ottanut jo ensimmäisen askeleen radikalismin tiellä. Liityin tänään Tampereen pyöräilijöihin. Kuten ehkä joku tarkkasilmäinen on havainnut, minua kismittää se, että Tampereen liikenne on suunniteltu puhtaasti autoliikenteen ehdoilla. Nuori mies, jolle annoin tietoni, kehoitti minua hakeutumaan yhdistyksen hallitukseen. Tässä kohtaa laiskuuteni voittaa tarpeeni toimia meidän pyöräilijöiden hyväksi.

Olen myös päättänyt lopettaa Aamulehden kestotilauksen. Ikävä kyllä olen maksanut lehden tilauksen ensi heinäkuulle asti. V on jo tämän toimenpiteen tehnyt, viimeinen pisara oli ollut Aamulehden pääkirjoitus,  jossa kannatettiin yliopisto-opiskelun muuttamista maksulliseksi. M suunnitteli, että pitäisi perustaa nettiosoite, johon voisi vaivattomasti ilmoittaa, että aikoo lopettaa lehden tilaamisen, samaan tapaan kuin Eroa kirkosta osoite. Odotan jo huomista, jolloin voin ottaa yhteyttä lehteen ja lopultakin erota rakkaasta inhokistani Aamulehdestä. Koko lehtitalo  todennäköisesti romahtaa tekoni vuoksi.

Tappamisen raja

A kertoi tappaneensa 11-vuotiaana kissanpennun. A eli maalaistalossa, jonka navetassa asusti kissoja, joiden työnä oli rottien hävittäminen. A oli kuullut, että kissanraadon avulla saisi pyydystettyä paljon rapuja. Niinpä hän surmasi kissanpennun ja laittoi sen rapumertaan. Se ei ollut hyvä syötti, kalasyötti tuotti paremman tuloksen. A vaikuttaa lempeältä ihmiseltä, silti hän pystyi poikasena surmaamaan suloisen kissanpennun.

Se minkä olennon tappaminen tuntuu sallitulta, riippuu ainakin tuon otuksen koosta. Hyttysen tappaminen on ihmiskunnan mielestä hyväksyttävää, sitä taitavat vastustaa vain hartaimmat hindut. V pyydystää hyttysiä hyttysimurilla ja tuntee tyydytystä suuresta saaliista ja itikattomasta mökkipihasta. Hindun mielestä kyse olisi mahdollisesti joukkomurhasta. Suurin osa meistä pitää hiirten ja rottien hengiltä ottoa hyödyllisenä, monelle kuitenkin voisi olla vaikeaa tehdä tuota tappamista itse. Eläimiä tapetaan kokoajan syötäväksemme, eläimen hahmo on kuitenkin häivytetty paloittelemalla liha nätisti rasiaan. Syön tyytyväisenä noita siistejä geometrisia lihanpaloja, tappamisen raja kulkee minulla kuitenkin parissa senttimetrissä.

Jos en olisi lääkäri, kannattaisin todennnäköisesti eutanasiaa. Koska olen lääkäri, vastustan ajatusta ehdottomasti. En halua olla tuon armokuoleman toteuttaja. 
Tappamisasia tuli mieleen, sillä luen juuri seuraavaa lukupiirikirjaamme. Alice Munron Liian paljon onnea. Onneksi on lukupiiri, sillä en olisi kenties kirjailijaan muuten tutustunut. Viimeinen novelli on vielä lukematta, se on kuulemma paras, joten vähän säästelen sitä. Alice Munro on erittäin tarkkasilmäinen ihmisluonnon kuvaaja. Novelleissa on yleensä yksi tapahtuma tai asia, joka jotenkin muuttaa henkilöiden elämän. Usein siihen palataan vuosia myöhemmin, novelleissa siis siirrytään ajasta toiseen, mutta onneksi niin, että minäkin pysyn perässä. Inhoan kirjallisuutta, jossa menee aikatasossa sekaisin. Kirjassa on muutama hyvin epämiellyttävä ihmiskohtalo: äiti, jonka lapset on surmattu ja nainen, joka on lapsuudessaan hukuttanut erään jollain tavalla kehitysvammaisen lapsen yhteisymmärryksessä ystävättärensä kanssa. Jotenkin nuo teot kuvataan siten, että ne eivät herätä torjuntaa, joka lopettaisi lukemisen. Kirjailija on jo 80-vuotias. Hienoa, aikaa siis on, jos hengissä säilyy ja aivot pelaavat.

Minä keskeytän lukemisen, jos kirjan maailma on liian inhottava. Miksi pitäisi jatkaa? Maailma on jo  muutenkin tarpeeksi rujo paikka.

lauantai 6. elokuuta 2011

Olut aforistin seurassa

Ajoin kotiin erään kurssilaisen kyydissä ja taisin suoltaa hänelle suunnilleen koko elämänkertani tai olisin kertonut enemmänkin, jollei matkaa olsi ollut vaivaiset 32 km. Tyhjensin laukkuni, latasin koneet, imuroin kaksi huonetta, keittiön ja olohuoneen aion imuroida pienen lepotauon jälkeen. Noudin kirjastosta tilaamani kirjan. Kävin Anttilassa ruokaostoksilla, seisoin vihanneshyllyn edessä kuin juuri avohoitoon siirretty potilas, en osannut päättää mitä tarvitsisin.

Tampere näyttää omituiselta, ihmiset käyvät ostoksilla ja Anttilan edessä mies laulaa venäläisiä iskelmiä taustanauhan päälle.

Keskustelin yhtenä iltana asuntolan keittiössä kypsemmän herrasmiehen kanssa. Mies tarjosi oluen, kaatoi sen anteeksipyydellen kahvimukiin. Hän oli aforismikurssilla ja esitteli aforismikirjaansa, joka oli kirjakauppiaan toimesta painatettu. Kirja oli itseasiassa aika kaunis. Niitä myydään kuulemma ylioppilas- ja rippilahjoiksi. En olisi ilahtunut teoksen saamisesta noihin aikoihin.Sillä ei olisi voinut ostaa Sinisiä enkeleitä kuten rahalla saattoi. Mies myös maalaa, hänellä oli ollut hiljattain näyttely. Hän luonnollisesti ohjaa tämän lisäksi harrastajateatteriryhmiä. Hän kertoi, että olisi halunnut hukuttaa yhden naisen kurssiltaan.

Eilen pidettiin kurssin päätösjuhlat. Mukana oli porukkaa erilaisista kirjoittajaryhmistä mm. meidän novellipajamme, runopaja, afororismien kirjoittajat, elämänkerrallinen ryhmä (ne harmaatukkaisimmat, yksi harmaahapsi sanoi, että oli jo loputtoman kyllästynyt kurssilaisten juttuihin sota-ajasta), filosofinen kirjoittaminen, Natalie Goldberg- kurssi, voi olla, että jotain jäi luettelosta pois. Ohjelma oli yllättävän hauska. Omamme oli tietysti paras ja lyhyin: sairauskertomus henkilöstä, jonka dg oli F451 Omnipotentia Literare gravis. Hoito tähän vaivaan on muuten rajunpuoleinen: Volter Kilven Alastalon salissa 100 sivua x3, James Joycen Odysseus 50 sivua x3, Marcel Proust Kadonnutta aikaa etsimässä osa päivässä ad 6 vrk, unettomuuteen 1/2-1 novellia opettajamme Jyrki Vainosen kirjasta Luutarha.

Kerttu kyhnää kyljessäni, ikäänkuin moottori surisisi. Hän nuolee käsivarsiani, kieli on karhea, tuntuu inhalta. Nojatuolien uusien päällysten repimisprojekti näyttää Kertulla myös mukavasti edistyneen.

torstai 4. elokuuta 2011

Mustia viinimarjoja

Olen nähnyt Oriveden hillittömän yöelämän. Istuimme paikallisen hotellin sisäpihalla sijatsevalla terassilla. Tunnistin kaikki muut ravintolan asiakkaat opiston kesäkurssin osallistujiksi tai opettajiksi. Join kaksi lasia valkoviiniä. Teimme viimeisen illan illanviettoon ohjelman. Tällaiset ohjelmat huvittavat yleensä vain niiden tekijöitä.

Sain Jyrki Vainoselta henkilökohtaisen palautteen etukäteen lähettämästäni tekstistä. Hän tulkitsi sitä kovin psykoanalyyttisesti. Tilaisuuden jälkeen söin mustia viinimarjoja puskasta ja jostain syystä minua itketti. Se ei millään tavalla liittynyt kritiikkiin vaan hänen tulkintaansa tekstistäni. Itku keskellä puskia tuntui jostain syystä hyvältä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kirjoittajan uupumus

Uskomattoman raskasta istua pöydän ääressä ja ruotia tekstejä. Opettajalta saamani palaute oli oikeastaan erinomaista. Mistä johtuu, että silti tuntuu, etten osaa mitään.

Opettajamme mielinovellisti on Roald Dahl. Olen sentään lukenut hänen kirjojaan, mies oli suosittu 70-luvulla. Suomalaisista hän mainitsi ainakin Marja-Liisa Vartion. Omat suosikkini ovat muuten tällä hetkellä Jhumpa Lahiri, Alice Munro ja Petri Tamminen.  Jos jotakuta kiinnostaa ja miksei kiinnostaisi.

Tänään on ollut hämmästyttävän lämmintä, olemme saattaneet syödä kinkkukiusauksemme parvekepöydässä. Lähdemme pian tutustumaan Oriveden hillittömään yöelämään.

tiistai 2. elokuuta 2011

Konflikti, komplikaatio ja haukka

Laadittu novelli, johon sisältyy konflikti, komplikaatio ja haukka. En ole ihan varma, olenko oppinut mitään. Olen tavannut monta toimittajaa, nukkunut huonosti ja käynyt S-marketissa. Mielenkiintoisinta on saada ylihuomenna henkilökohtainen palaute ennakkotehtävästä. Kaikki tämän keskustelun läpikäyneet kokevat tulleensa kehutuksi. Tästä positiivisesta palautteesta tulee paranoidinen olo, kehutaanko siksi, että jatkossakin saadaan opistoon maksavia opiskelijoita.

Olin päättänyt, että en paljasta ammattiani, kaikki muut ovat omansa kertoneet. Lounaalla huomasin asian jo ulos hölöttäneeni. No se ei liene kovin suuri juttu. Huomenna pitäisi tehdä ohjelmaa perjantain viini-illalliselle. Viini-illallinen on jotensakin liikuttava nimitys. Talo tarjoaa jokaiselle tällä jäähyväisillallisella lasilliset viiniä.

maanantai 1. elokuuta 2011

Nälkä 2

Haa! Kävin kaupungilla. Näin kolme kukkakauppaa, kukkaruukut oli levitelty jalkakäytävälle siten, että luulin liikkeiden olevan auki, mutta ne olivat suljettuja. Tarkemmin katsottuna kukkien yläpuolella oli kyltti, jossa ilmoitettiin valvontakameran olemassaolosta. Löysin R-kioskin ja ostin sipsejä (en ole ostanut sipsejä kymmeneen vuoteen). rekisteröin Alkon sijainnin, saattaa olla, että hankin vähän viiniä. Tähän on päädytty.

Paikallinen nuoriso viettää iltaa ajamalla mopolla kaupungin pääväylää edestakaisin. Toinen tapa näyttää olevan autojen parkkeeraaminen niin lähekkäin, ettei iltalehti mahdu väliin, sitten avataan autojen ikkunat ja kommunikoidaan autosta toiseen.

Kurssi sinänsä vaikuttaa hyvin järjestetyltä. Suurimmalla osalla ryhmästämme on vahva kirjoittajatausta, moni kirjoittaa työkseen. Tuttuun tapaan naisia on enemmän (11 / 2). Epäilen, että en tule saamaan täällä mitään novellintapaista aikaiseksi.

Nälkä

Kirjoitan tätä opiston aulassa, olen unohtanut mokkulan PIN-koodin, en ole käyttänyt sitä aikoihin. Tulin tänne Hki-Ähtäri pikavuorolla. Jostain syystä jo bussissa arvasin, ketkä ovat tulossa opistolle (kyllä koira koiran tuntee). Jäin bussista lukion pysäkillä, kysyin muilta bussista hypänneiltä, kuka on menossa opistolle, kaikki olivat (kuka muuten tulee Orivedelle matkalaukun kanssa). Aforismipajan vetäjä oli tällä reissulla kolmatta kertaa ja löysi suoran reitin.

Koko päivän olen kuunnellut opetusta ja nyt pitäisi vielä kirjoittaa kolme erilaista novellin aloitusta. Mitään ei tule mieleen. Sitäpaitsi on nälkä. Lähden etsimään kylältä syötävää ja inspiraatiota. Tuskin löydän kumpaakaan.

Apua postini suljetaan tai sitten ei

Windows Live Team Alert Confirmation®





Dear Account User,

This message is from our data base center to all Windows Live account owners. We are currently upgrading our data base and e-mail account center. We are deleting all unused accounts to create more space for new accounts. To prevent your account from closing, you will have to update it below so we will know that it's a presently used account. To do this, You have to click on your reply button to reply back to this message and then you fill the information below.


* Username : ……………………….. 

* Full Name: ................................
* Password: …………………………. 
* Date of Birth: ……………………… 
* Country Or Territory: ……………


Account owner that fails to verify his/her account after two weeks of receiving this warning will lose his or her account permanently.

Note: YOUR DETAILS WILL NOT BE SHARED.

We'll keep making Windows Live MSN! the best email service around.
Eikös tällaiseen kuulu vastata? Tipahtaa postiini joka päivä.Salasanahan pitää ainakin ilmoittaa.