maanantai 17. lokakuuta 2011

Kops, kops.

Minun pitäisi tehdä ensi keskiviikoksi esitelmä, mutta yritän olla ajattelematta tätä vääjäämätöntä kohtaloa. Tällä tapaa joudun vielä paniikin valtaan. Lopulta teen paniikkiesitelmän, joita en ole enää vuosiin laatinut. Paniikkiesitelmä rykäistään kokoon edellisenä iltana ja yritetään uskotella, ettei kukaan sen surkeaa laatua  huomaa. Vielä voisin tehdä ihan kelvollisenkin esityksen, mutta kun lauantainakin on töitä ja melkein joka illalle on jotain menoa ja nytkin välttelen työtä kirjoittamalla kaikkea tyhjänpäiväistä.

Kävin töiden jälkeen syömässä komean miehen kanssa. Tapaaminen ei ollut mitenkään romanttinen laadultaan, mutta näyttelin hetken naista, joka tapaa rakastajansa, vaihtaa poskisuudelmat, syö lammaslihapullia olutkastikkeessa (se siitä kasvissyönnistä), pyörittelee täyteläistä punaviinä lasissaan ja katsoo kohtalokkaasti miestä. Espresson jälkeen olikin aika halata ja poistua paikalta polkupyörällä. Illuusio ei kestänyt kuin sen hetken kun pyörittelin punaviinilasia kädessäni, espresson kohdalla se oli auttamattomasti ohi.

FB sivullani on pitkään viipynyt mainos, jossa kehoitetaan minua hankkimaan hoikentavat alushousut. Mainoksen ylälaidassa on ruksi, josta sen voi piilottaa. Ohjelma kysyy miksi en enää halua nähdä tuota kaupallista tiedoitetta ja antaa vaihtoehtoja, kuten mainos on epäkiinnostava, näkemysteni vastainen, harhaanjohtava. Minä valitsin kohdan loukkaava.

Orkidean kukat putoilevat ikkunalaudalle, kops, kops. Vielä äsken niin rehevä kasvi alkaa näyttää kukoistuksensa ohittaneelta kaunottarelta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen yksi anonyymeista lukijoistasi, ja haluan vihdoinkin kertoa, että nautin blogisi lukemisesta. Se on kaiken myönteisyyshössötyksen ja tekotärkeilyn keskellä niin ankea ja niin virkistävä. Joka kerta minua naurattaa, ja joka kerta jään miettimään jotakin kirjoittamaasi.
Jatkoa ja onnea esitelmällesi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onnea tarvitaankin. Kiitos! Ankea. Onneksi kuitenkin virkistävän ankea. Olen siis virkistävän ankea ihminen. Pidän tästä! Oikeasti mikään ei ole niin epäkiinnostavaa kuin ylenpalttinen positiivisuus.