Kapitalismin houkutus

Vielä pari mielenkiintoista kysymystä ennen matkaa.

Mitä tapahtuu jääkaappiin jääville kinkkusiivuille kahden viikon aikana?

Onko järkevää jättää näkemättä kun punainen Amaryljikseni viimein aukeaa?

Onko uuden vuoden juhlissa se iso musta mies, joka yritti pari vuotta sitten iskeä minua kuubalaisessa fiestassa? Hänellä oli kolme pientä lasta ja nuori vaimo. Seuraavissa juhlissa vaimo oli mukana. Mies haki minua siitä huolimatta jatkuvasti tanssimaan ja lähetteli lentosuukkoja.

Toivon, että hän ei osallistu juhliin tänä vuonna vaan valaa tinoja kotona.

Matkailu ei enää avarra

Lähden huomenna Kuubaan. Lähden mielelläni, mutta lähdöstä puuttuu jännitys. Olen netin tavoittamattomissa kahden viikon ajan.

17 vuotiaana tein ensimmäisen ulkomaanmatkani ilman vanhempiani. Olin sitä ennen olllut perheen kanssa Pohjois-Norjassa. Meillä oli Interrail-kortit. Kortti maksoi 295 mk. Pakkasin kamat vaarin vanhaan vihreään reppuun. Tarkkoja suunnitelmia ei ollut. Olimme muutaman yön kaverini siskon entisen poikakaverin opiskelijaboksissa Munchenissa. Freiburgissa tutustuimme suomalaiseen lääketieteen opiskelijaan ja asustimme hänen luonaan. Leonard Cohenia laulava taksikuski vei meidät vuorille. Näin ensimmäistä kertaa homoja ja söin ensimmäiset oliivini. Italiassa mies kauppasi rannalla koookospähkinöitä ja mainosti niitä rakkauden vitamiiniksi. Sveitsissä sain näppylöitä. Yhtään tuliaista en ostanut, rahaa ei ollut. Viivyin kuukauden. Kertaakaan en soittanut kotiin, yhden postikortin lähetin.

Uutisia

Vuodesta toiseen toistetaan samoja uutisia. Joulun/juhannuksen menoliikenne sujui rauhallisesti. Joulun/juhannuksen paluuliikenne alkoi. Uudeksi vuodeksi tulee venäläisiä turisteja. He nauttivat Suomen turvallisuudesta ja luonnon rauhasta. He käyvät liottamassa itseään kylpylöissä ja ovat suomalaisen matkailuelinkeinon pelastus.

Aamulehden yleisönosastossa on oltu huolissaan Pirkkalan lentokentän toisen terminaalin surkeudesta. Mitä ulkomaalaiset nyt meistä ajattelevat. Useinhan ajattelemme: mahtava kaupunki, mutta voi miten ankea lentoterminaali.

Avatar

Katsoin 3D elokuvan Avatar. Kuvat ja meteli vyöryivät sellaisella intensiteetilla, että tuskin saan yöllä nukutuksi. Satumaailma oli hieno, sota liian pitkä, kyllästyttävä. Pahista ei meinattu saada hengiltä millään. Mikä on seuraava aisti, joka liitetään elokuvakokemukseen. Onko se kenties haju tai kosketus. Kaipaan elokuvia, joissa ei tapahdu mitään. Puhutaan vain niitä näitä, elokuvista astelee kotiin seesteisenä ja kuulonsa säilyttäneenä.

Vaari

Kesällä vaari nukkuu hetekalla yläkerran porrastasanteella. Vaarilla on huonommat vanhat lakanat. Mummo nukkuu kamarissa, peilipöydällä on posliininen kannu ja vati. Vaari menee aikaisin aamulla navettaan, mummo ei siellä käy. Vaari käärii sätkän, jonka hän laittaa imukkeeseen. Vaari saa polttaa vain ulkona. Vaari syö tiskialtaan reunalla, hänelle jätetään läskinpalat.Hän vetelee ruisleivänpalaan viiltoja puukolla. Leivän päällä on paksulti voita. Kun vaari tulee pellolta hän tuo meille heinänkorsia, joihin on pujoteltu metsämansikoita.

Jouluaivot

Keksin juuri uuden ilmiön: jouluaivot. Suolaiset kalaruoat todennäköisesti turvottavat aivokudosta niin, että kongnitiiviset taidot laskevat merkittävästi. Ihminen pystyy juuri ja juuri makaamaan sohvalla katsellen sarjafilmikimaroita, jotka on nähnyt jo useaan kertaan, keskustelemaan aiheesta onko lanttulaatikko parempaa kuin imelletty perunalaatikko ja lukemaan vanhoja sisustuslehtiä.

Joulupäivä

Lupasin Joulutarinan, sitä ei tule millään. Olen syönyt jouluruokaa niin, että hyppään jatkuvasti juomassa vettä. Peilikuvassa en näytä mitenkään turvonneelta, onneksi. Katsoin aamulla Teemalta "Ylpeys ja ennakkoluulo"-sarjan. Juna lähti klo 15.30, joten viime minuutit jäivät näkemättä. Ei se mitään, olen nähnyt saman jo useaan kertaan. Olen kotona taas. Outo hiljaisuus tuntuu varpaissa asti. Luen lahjakirjaa ja syön suklaata. Kaupungin kadut olivat omituisen tyhjät. Junassa Salo-Turku istui käytävän toisella puolella kuusikymppinen pariskunta. Miehellä oli korvakoru, joka näytti kummalliselta muuten niin konservatiivisessä olemuksessa. Pariskunta joi taskumatista, joka oli päällystetty ruudullisella kankaalla. Olivat varmaan menossa laivalle. Tampereella junasta nousi harmaatukkainen mies, kukaan ei ollut vastassa, mies harppoi musta reppu selässä. Yritin pysyä hänen tahdissaan. Erosimme Aleksanterin kirkon kohdalla.

Kuva on tuttavani ottama. Kuokkalan silta Jyväskylästä.

Joulumarina

Teen lähtöä sukulaisjoulua viettämään. Joka vuosi päätän, että ensi vuonna keksin uuden tavan viettää joulua. Tässä sitä taas ollaan.

Vastustan kaupallista joulua = en keksi mitään kivoja lahjoja ihmisille. Ostin eilen kirkon ulkomaanavun kautta kolme huopaa ja yhden ammatin. Tuli hyvä mieli, samalla tiedän, että voisin antaa paljon enemmän.

Amaryljikseeni on puhjennut valkoinen eksoottinen kukka.

Katsoin eilen Jane Austen filmatisointia Emma. Minua alkoi kyllästyttää se naimakauppojen järjestely. Olen mennyt piloille. Olen nähnyt liian monta versiota samasta teemasta.

Huomiseksi olen päättänyt kirjoittaa joulutarinan ja lopettaa marinan.

Lahjat

Olen tänään herkällä päällä. Luin netistä World Vision lahjoista. Turvallinen synnytys, huopia, koulumaksu, tippa tulee silmäkulmaan. Päätin heti ostaa jotakin edellämainituista. Lahjojen ostaminen omille lapsille, jotka ovat köyhiä opiskelijoita, tuntuu järkevältä, muuten tässä touhussa ei ole mieltä. Olen yöpynyt vanhan ystäväni luona Jyväskylässä, hänellä on vielä viime vuoden joululahjoja sellofaanipakkauksissa, niinpä ostin lahjaksi konserttiliput. Samalla saan mukavaa konserttiseuraa.

Olen yleensä hankkinut itselleni kauniin taidekalenterin seinälle. Nyt se on vielä hankkimatta. Minulla on vain Jätekalenteri, jota Tampereella jaettiin joka kotiin. Tässä vihjeitä jätekalenterin rinnalle: ilmansaastekalenteri, jätevesikalenteri ja biojätekalenteri.

Väistämätön alamäki

Olen käyttänyt tänään 4 tuntia tieteellisen artikkelin arviointiin. Työstä ei makseta mitään. Juttu lähetettiin ensin väitöskirjaohjaajalleni, joka sitten välitti sen minulle. Hän itse lähti uudehkoa rakkauttaan vastaan Tampereelle. Vähän olen katkera. Tuo nainen on oikeasti käsittämätön tehopakkaus.

Väittelin vuosi sitten, alkuun sain olla rauhassa, nyt luentopyyntöjä on alkanut sadella. Olen asiaan niin tottumaton, että imarreltuna pyynnöistä lupaudun sinne ja tänne. Todennäköisesti olen kohta suurissa vaikeuksissa. Homma ratkeaa pian luonnostaan, olen muodikkaan aiheeni melko nopeasti pieneen maahamme levittänyt. Sitäpaitsi ihan kuten vaatetusteollisuudessa, tässäkin muoti muuttuu.

-Aina se noita iänikuisia jorisee, eikös se kohta jää eläkkeelle
-Vielä yli 10 vuotta, ei voi olla totta, tajuaisi jo olla hiljaa

Olen urani huipulla ja edessä on se väistämätön liukas ja jyrkkä alamäki.

Sukkahousujen kosto

Kirjoitin eilen ikävästi ja syyttelevästi sukkahousuista. Laitoin pesukoneellisen valkoista pyykkiä pyörimään. Koneeseen olivat salaa ujuttautuneet yhdet mustat sukkahousut. Alusvaattet ovat nyt entisiä valkoisia.

Onko tämä Tampere?

Istuin junassa. Nuori nainen neljän nyssäkän kanssa hyppäsi junasta Orivedellä, seisoi hetken laiturilla, katseli ympärilleen, vilkaisi pientä asemarakennusta, nousi takaisin junaan ja kysyi oven raosta "Onko tämä Tampere?"

Sukkahousut

Vedin tänä aamuna tavallista paksummat sukkahousut jalkaan. Ne rullautuvat keljusti vyötäröltä. Lapsena minulla oli rumat paksut lököttävät maantienväriset sukkahousut. Mummo laittoi joka joulu lahjaksi lohenpunaiset lahkeelliset alushousut. Ne olivat aika sopivan kokoiset parin vuoden päästä. Kuitenkin niitä täytyi pitää heti. Kerrastoon kuului samanvärinen polviin ulottuva aluspaita. Paita oli pakko tunkea isoihin housuhin rumiksi paakuiksi. Mummolla oli samaa sävyä olevat liivit, joista roikkuivat sukkanauhat. Liivin alle mummo puki laamapaidan. Sukkanauhoista hukkuivat vuosien mittaan nuo napsukat, joilla kiinnitettiin paksut sukat, ne korvattiin pennin kolikolla. Nykyään sukkanauhat mielletään eroottisiksi tamineiksi, mummon liiveillä ei totisesti tavoiteltu seksikkyyttä.

Sanomalehti

Alan taas heti aamusta marmattaa. Olen sattuneesta syystä lukenut tällä viikolla KSML:sta. Minusta on käsittämätöntä, että lehti julkaisee tekstiviestinä lähettettyjä solvauksia nimettöminä. Hesari pitää tasoa yllä, mielipidepalstalla kirjoitukset julkaistaan harvoja poikkeuksia lukuunottamatta kirjoittajan nimellä.

Kokous

Olen Jyväskylässä ja väsynyt. Eilen olin kylässä, nukuin olohuoneen sohvalla. Sohva oli mukava, uni oli siitä huolimatta pinnallista.Kävimme illalla saattamassa toisen vieraan kotiin, oli kylmää, maa kimalsi katulamppujen valossa.

Pian alkaa puhelinkokous. Minulla ei ole mitään handsfree tyyppistä systeemiä. Suunnittelin jo teippaavani puhelimen luurin korvaani ilmastointiteipillä. Voisin tehdä käsitöitä. Teipin tarttuminen hiuksiin pelottaa sen verran, että päätin luopua ajatuksesta.

Talitiaisen Joulu

Talitiainen lensi Finnairin koneella Malagaan. Kuulostaa modernilta joulusadulta.

Koti-ihminen nro 2

Näin teksti elää:

Koti-ihminen
Siitä se alkoi kun Nina osti kotihousut. Jalat sujahtivat niin mukavasti trikoolahkeisiin. Vyötäröllä ei tuntunut tuttua kiristystä. Samalla ikään kuin jotain tuskaista olisi lauennut. Nina askarteli ja lähetti elämänsä ensimmäiset joulukortit. Vastineeksi hän sai pari puhelinsoittoa ja Uudenvuoden korttia. Nina teki karpalohyydykettä pieniin lasipurkkeihin ja koristeli ne pitsinauhoin. Purkit hän kiikutti lahjaksi hämmentyneille naapureille. Vastalahjaksi hän sai seitsemän kynttilälyhtyä. Sellaisia, joita annetaan ihmisille, joille ei keksitä mitään lahjaa.
Kaverit pyysivät Ninaa baarikierrokselle.
-En voi lähteä, olen nykyisin koti-ihminen, sanoi Nina.
Töihin menokin alkoi tuntua vaikealta ja turhalta. Nina anoi vuorotteluvapaata ja saikin sitä puoli vuotta. Sinä aikana hän ompeli suuren perinneryijyn, pesi katot ja seinät ja kutoi kaikille sukulaisille pikkuserkkuja myöten villasukat. Kun puoli vuotta oli kulunut, Nina oli taas valmis palaamaan maailmaan. Virittyneet kotihousut joutivat auton kiillotusräteiksi.

Häpeä

Kirjoittamiskoulussa on puhuttu paljon häpeästä. Siitä, jonka omien tekstien näyttäminen aiheuttaa. Olen kirjoittanut kokonaista kolme kolumnia ammattilehteen, joka leviää laajasti kaikille kollegoille. Osa laittaa sen lukematta paperinkeräykseen. Suurin osa ainakin vilkaisee lehteä. Kolumni on näyttävällä paikalla noin selausta ajatellen (toiseksi viimeinen sivu). Olen joka kerran näyttänyt tekstini ennen lähettämistä tyttärelleni ja yhdelle ystävälleni, molempien mielipidettä arvostan. Juttu julkaistaan ilman että toimitus mitenkään puuttuu tekstiin. Tekstin vieressä on kokovartalokuva kirjoittajasta. Lehti tulee aina perjantaisin. Tavallaan se helpottaa, koska jos homma on fiasko, ehtii häpeä laimeta viikonlopun aikana. Yleensä kuitenkin käy niin, ettei kukaan kommentoi sanallakaan. Toisin sanoen et tiedä munasitko itsesi lopullisesti vai et. Sen kanssa on elettävä. En kyllä itsekään aina lue muiden kolumneja, mutta jos joku tuttu kirjoittaisi niin ehkä lukisin. Yksi positiivinen lukijapalaute on tullut, jonka päätoimittaja ystävällisesti minulle lähetti. Kiitos siitä ja siitä, että saan jatkaa vielä ensi vuonna.

Joulupupun karu kohtalo

Söin lahjaksi ostamani suklaapupun. Liiasta sokerin syönnistä aiheutunut paha olo vaivaa. Syyllisyyttä pahentaa olohuoneen pöydällä lautasella makaava pupun raato.

Keski-ikäiset naiset saavat tehdä mitä vaan

Katsoin eilen Matrixin. Odotan elokuvaa, jossa hieman ylipainoinen keski-ikäinen nainen puhkuisi vihaa, käyttäisi konekivääriä ja uhmaisi painovoimaa. Keski-ikäinen nainen voi tehdä mitä vaan. Kerran jäivät kannettava tietsikkani ja laukkuni tuttavan hotellihuoneeseen. Tämä tapahtui Kööpenhaminassa. Menin hotellin respaan ja kerroin tilanteen, ystävällinen henkilökunta tuli avaamaan minulle huoneen oven, keräsin tavarani ja kiitin. Olimme ystävättären kanssa lenkillä ja halusimme mennä pullakahveille. Huomasimme, että olimme unohtaneet ottaa mukaamme rahaa. Saimme kahvimme ja pullamme kun sanoimme, että käymme sitten myöhemmin maksamassa. Tyttäreni oli sitä mieltä, että häneltä ei sama onnistuisi.

Koti-ihminen

Ostin kotihousut, Henkka Maukasta 9.90.
Päätin ryhtyä koti-ihmiseksi. Tilaan Kotilieden, teen lehden ohjeista karpalohyydykkettä, pakkaan pieniin sieviin purkkeihin ja vien naapurin tupakoivalle opiskelijapojalle. Leivon pipareita, koristelen ne itse valmistamallani sokerikuorrutuksella, askartelen joulukoristeita. Vaihdan keittiön ikkunaan jouluverhot. Teen kukka-asetelman. Siivoan kaapit. Jos joku pyytää minua elokuviin, sanon:
En lähde, olen nykyään koti-ihminen.

Ennen laihdutuskuuria

Haluaisin olla laihempi. Sovitin kaunista mekkoa, se näytti edestä päin hyvältä, vahinko kyllä selässä olevan vetoketjun yhteensovitettavat väkäsrivit olivat viiden cm päässä toisistaan. Mekko oli kokoa 38, eikä kokoa 40 ollut saatavilla. Myyjä otti puhelinnumeroni ja laittaa tekstiviestin jos ns. isoja kokoja tulee. Myyjä kantoi minulle sovituskoppiin melkein koko kaupan varaston, niinpä en kehdannut lähteä kaupasta ostamatta mitään. Minulla on nyt uusi villatakki. Niitä on kaapit pullollaan jo ennestään. Päätin ryhtyä heti laihdutuskuurille. Ensin kuitenkin kävin työkaverin kanssa syömässä ja juomassa viinilasillisen. Koska kohta en saa syödä mitään kävin ostamassa täksi illaksi vähän karkkia.

Kuuntelin tänään alaani liittyvää väitöstä. Kahden tunnin kohdalla olimme sivulla 60. Kirjassa oli sivuja n.120. Hiivin takaovesta ulos. Salin naisista melkein saattoi arvata kuka on menossa karonkkaan. Heillä oli päässän kypärämäinen nuttura. Sellaisen kanssa ei tarvitsisi pyöräilykypärää, kyllä nuttura ainakin pienemmiltä kolhuilta suojelee.

Sininen,Valkoinen, Punainen... ja Musta.

Haluatteko mystisen kokemuksen? Villamyssy ja pyöräilykypärä päähän, MP3 soittimeen soimaan Bachin jouluoratorio ja aamuiseen pimeyteen ajamaan polkupyörällä. Olo on kuin olisi päässyt sisälle Kieslowskin elokuvien maailmaan. Musta märkä jalkakäytävä, hiljalleen leijaileva märkä lumi ja sopraanon taivaalliset säkeet. Kun kuorma-auto jyrää päältä, kuulet vain musiikin etkä edes ehdi tajuta tapahtunutta. Elokuvan lopputekstit alkavat pyöriä.

Tietotekniikka terveydenhuoltomme apuna

Eilen meinasi tietotekniikka vaatia ensimmäisen lääkäriuhrin. Erikoistuva lääkäri laittoi kannettavan koneen johdon töpseliin ja sai sähköiskun, jonka jälkeen käsi oli kipeä. Tuli oikein valokaari ja ne nöpsykät töpselissä mustuivat.

Kun aloitin loistokkaan urani, kiersin osastoa yhdessä kolhon, äkäisen osastonhoitajan kanssa. Hän antoi katseellaan ja äänensävyllään ymmärtää, miten ammattitaidoton olin.
"Reino teki aina niin" totesi tuo nainen yhtenään. Reino oli osastonlääkäri. Hoitaja kirjasi määräykset paperiin, minä tutkin ja haastattelin potilaita. Osastonhoitajalla oli suosikkinsa ja inhokkinsa, olin melko korkeasssa kurssissa sillä tottelin aina tuota hoitajaa. Totuuden nimessä hän oli yleensä oikeassa. Paperille laitetut määräykset käytiin läpi hoitajien raportilla.

Toiset ovat ajat nykyään. Kierrolla on kaksi lääkäriä, toinen toimii sihteerinä ja laittaa kannettavaan tietokoneeseen määräykset. Toinen antaa määräykset. Kone tai yhteys eivät yleensä pelaa. Hoitaja laittaa samat asiat omalle koneelleen, joka ei myöskään toimi.

Näin on työmme helpottunut. Olkaamme siitä kiitollisia.

Pelottava Pepe

Yksi tuttuni pelkäsi lapsena Pepe Wilbergiä niin, että alkoi itkeä kun miehen naama näkyi televisiossa. Toinen pelkäsi hillittömästi lintuja. Minulle on jäänyt mieleen jännityssarja, jossa Ossi Ahlapuron huurteinen ruumis löytyi arkkupakastimesta. Kammosin siitä lähtien pakastimia varsinkin arkkumallisia.

Juhlat

Minä aina liikutun linnan juhlista. En osaa selittää syytä. Olen outo.

Kaksi kynttilää

Isä sanoi, että ne jotka eivät laita itsenäisyyspäivänä ikkunalle kynttilöitä ovat kommunisteja. Sytytin juuri kynttilät.

Eropaperit, Biafran lapset ja runoraati

"Teidät on tuomittu avioeroon". Noilla sanoilla päätös asiasta annettiin. Luen Laura Honkasalon kirjaa Eropaperit. Se tuo ikävästi mieleen oman avioeron ahdistavuuden. Kirjan myötä tulee taas lähelle se avuttomuus ja pelko, jonka ero aiheutti. Vasta myöhemmin tuli viha ja uhma. Jossain vaiheessa päällimmäisenä oli katkeruus lasten kohtelusta. Nyt on saavutettu rauha ja sovitus. Koskaan en voi oikeasti luottaa kehenkään, mutta taustalla ovat myös muiden elämänvaiheiden kokemukset.

Joulun kunniaksi oli Kodin kuvalehdessä Sinikka Nopolan joulunovelli. Jossain vaiheessa aloin minäkin joulupöydässä mesoa Biafran nälkäänäkevien lasten asiaa. Äiti oli yötä myöten viikko tolkulla valmistellut Joulua. Vaikka osoitin sanallisesti vanhemmilleni Joulun irvokkuuden, heidän porvarillisuutensa ja välinpitämättömyytensä kehitysmaiden ahdinkoa kohtaan, söin kuitenkin jouluruokaa. Alentuvasti, vastenmielisyyttä tätä porvarillista hapatusta kohtaan osoittaen. Pienenä koululaisena taas vaadin, että joulupöydässä luettaisiin jouluevankeliumi.

Hyppelen asiasta toiseen. Katsoin eilen Runoraadin. Voittajarunosta en ymmärtänyt mitään. Mitä monimutkaisempi ja vaikeaselkoisempi sen hienompi. Viimeisessä runossa (en muista runoilijan tai runon nimeä), sanottiiin, että matkaa tehdään ajattelemalla, ei kävelemällä. Minusta se oli hienosti sanottu. Raatilaiset pitivät sitä kuluneena sanontana. Sivistymättömyydestäni oli hyötyä, sain kokea oivalluksen.

Bianca ja Sirkku-Liisa

Kävin kylässä poikani ja hänen tyttöystävänsä luona. Heillä on neljä kissaa pienessä kaksiossa. Sirkku-Liisa häiritsee Biancaa kun hän yrittää käydä hiekkalaatikolla, niinpä Bianca pissii päiväpeitolle tai sohvalle. Bianca on kooltaan noin kaksinkertainen Sirkku-Liisaan verrattuna. Minä haaveilen kissasta, sellaisesta, josta ei lähde karvoja, joka viihtyy itsekseen, syö mitä vain, ei raavi huonekaluja, roiku verhoissa ja tekee tarpeensa oikeisiin paikkoihin. Sellaista kissaa ei ole.

Olen unohtanut kissanhiekan raahaamisen kaupasta. Alan unohtaa Harrin, joka makasi tiskialtaassa, suostui syömään vain yhtä merkkiä olevaa kissaruokaa, jonka jäljiltä huonekalut olivat riekaleina ja jota vieraat pelkäsivät. Harri oli löytökissa ja aito saalistaja, saalisti vieraiden varpaita.

Eräs psykiatri sanoi, että kissojen kohdalla patologisen ja normaalin raja kulkee seitsämässä (en ole ihan varma luvusta, kuitenkin selvästi vähemmän kuin kymmenen).

Päivitykset

Luin miehestä, joka alkoi alttarilla päivittää parisuhdestatustaan Facebookiin. Jos menen naimisiin uudelleen, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, lupaan päivittää statukseni koko ajan.

Entäs synnytys:
Supistukset 5 min välein
Supistukset 1 min välein
Lähdemme sairaalaan
Sattuu P-leesti
Kohdunsuu 5 cm auki
Kohdunsuu 8 cm auki
Ponnistuttaa, mutta ei saa ponnistaa s-na
V-n FB
10 pisteen tyttö tuli, ihanaa!
Istukka syntyi
Kätilö ompelee episiotomiahaavaa...

Kuin kala

Ilma on harmaa
vesi on kylmää
lumi on märkää
kuin kala uin kotiin
suomut silmillä makaan sohvalla
en liikauta eväänikään

(Höperö "runo", tänä aamuna bussissa mietitty.)

Valokuvauksesta

En pidä valokuvattavana olemisesta. Jos tiedän, että minua kuvataan väännän naamani teennäiseen virnistykseen. Mielestäni en näytä kuvassa siltä, mitä oikeasti olen. Iän myötä homma vain pahenee. Kuka on tuo keski-ikäinen hieman jo rupsahtunut nainen, joka esiintyy valokuvissa minun vaatteissani. Viiden vuoden kuluttua katson samaa kuvaa ja olen ihan tyytyväinen. Pitäisi siis olla tyytyväinen nyt. Kuvaustilanteissa yritän kiskoa kameran itselleni.
-Mene sinä vaan kuvaan, minä voin kuvata

Hieno valokuvakirja "Maailman ihanin tyttö" on voimaannuttavaa valokuvausta. Siinä on kuvattu lastenkodissa kasvaneita nuoria naisia. Kuvat ovat hyvin kauniita. Toivoisin samantyyppistä projektia keski-ikäisistä eronneista naisista.

Jake

Olen istunut tämän ja eilisen päivän laittamassa tietoja SPSS-ohjelmaan. Suorastaan seesteinen olo. Ei yhtään ajatusta eloani häiritsemässä. Tietoja syöttäessäni olen kuunnellut Ylen Arenan musiikkiohjelmia. Jake Nymanilla on ihanan rauhoittava ääni. Olen tiedostanut vain hänen äänensä, en asiasisältöä.