Säälittävät kirjat

Kuuntelen, vieras

Puitten takaa  kuulee meren

luurankohuutoja

soran ääniä

pudonneiden kukkien puna.

Alan oppia

tässä on valo

pimeyden ydin.

---------------------------------------------

Ladoin eilen kirjat uuteen hyllyyn. Lasin takaa ne kurkkivat säälittävän näköisinä. Olen vanginnut kirjat. Uusi hylly ei kallistu vaarallisesti kohti vierassänkyä kuten vanha teki. Uusi hylly tasapainotettiin pienillä kiiloilla. 

Kerttu on loukkaantunut, kiersi hyllyä pitkään ja naukui, se ei enää pääse juoksemaan kirjojen takana, raukka. Putsasin kirjoista kissankarvat, ladoin ne uuteen kirjahyllyyn ja leikin kirjankansirunoilijaa. 

Terassi

Alahuulestani leikattiin tänään suupolilla mukocele. Hammaslääkäri (erikoistuva luki reseptissä) esitteli jälkeenpäin ylpeänä nesteessä killuvaa lihakappaletta, joka näytti sievältä punaiselta helmeltä.Huulen sisäpinnalla on kolme ommelta, joihin kieli hakeutuu jatkuvasti. Saan syödä vain pehmeää ja  kylmää ravintoa, joten ostin paljon jäätelöä. Ahdoin jäätelöä huuli puuduksissa ja sitä valui puutuneesta suupielestä ulos saman verran kun mätin sitä toisesta sisään. Piti vaihtaa paita, niin pahasti se tuhraantui rinnuksista. Nyt leikkaushaavaa kirveltää vaikka lääkitsin itseäni ohjeiden mukaisesti (Panadol 1g ja Burana 600 mg), lääkitystä pitää jatkaa pari päivää kolme kertaa vuorokaudessa.

Aamulehdessä kirjoitettiin, että Tampereen kaupunki vaatii terassikalusteiden siistimistä. Hyvänä esmerkkinä käytettiin Teerenpelin terassin synkeitä huonekaluja. Ei Tampereesta mitään Pariisia saada, vaikka kaikki terassikalut ostettaisiin Vepsäläiseltä. Kun katsoin Ale-pubin terassia aamulla yhdeksän jälkeen niin päädyin siihen, että kalusteiden sijaan tulisi vaihtaa asiakkaat. Berliinissä terasseilla saattoi olla eriparia olevia sympaattisia vanhoja huonekaluja, tyynyjä ja värikkäitä vilttejä. Näytti kotoisalta, en tosin tiedä miten Ale-pubin porukka istuisi niihin.

Minulla on uusi kirjahylly, jota Kerttu käy naukumassa. Se ei enää voi viettää aikaansa hyllyllä ja kurkistella minua kirjojen takaa, sillä hyllykössä on lasiovet.

Muistisääntö

Olen asunut Tampereella jo viitisen vuotta, mutta siitä huolimatta tuppaavat Näsijärvet ja Pyhäjärvet menemään sekaisin. Muutamat lukijat jo edellisen tekstin virheellisestä järvestä huomauttivatkin. Enää eivät järvet mene sekaisin, sillä sain uuden muistisäännön: se järvi, jonka rannalla on Näsinneula on Näsijärvi ja se toinen on Pyhäjärvi. Tieto on hyvinkin oleellinen, sillä viime talvena Aamulehdessä kehoitettiin varomaan Pyhäjärveä heikon jäätilanteen vuoksi, kun taas Näsijärven jääkansi kesti meikäläisen painon ongelmitta.

Olen tänään takapäivystäjä ja kävin ensiavussa sähläämässä ja häiritsemässä muita päivystäjiä kaikenlaisilla tyhmillä kysymyksillä. Nuori mies otti EKG:n potilaasta, jota olin juuri haastattelemassa. Hän asetteli piuhoja paikoilleen. Ihmettelin, miten hän osaa pistää ne oikeaan järjestykseen. Mies kertoi, että jalkoihin laitetaan musta- ja vihreäpäinen piuha (maan värit) ja käsiin illves ja tappara (väreistä en ole enää varma), kumpi laitetaan vasempaan ja kumpi oikeaan, siinäkin oli joku tamperelaiseen jääkiekkoon liittyvä muistisääntö. Sanoin, etten ymmärrä asiasta mitään, koska olen muuttanut tänne Jypin kaupungista ja asunut sitä ennen Kalpan reviirillä. Nuori mies kertoi olevansa kotoisin Espoosta. Miten Espoosta voi olla kotoisin? Eräs tuttavani asuu juuri Vantaan rajan väärällä puolella, eikä haluaisi sanoa olevansa vantaalainen vaan hesalainen.

Huomenna alahuuleni leikataan kappaleiksi. Ajattelin ajaa leikkaukseen polkupyörällä. Saan huomenna vihdoin kirjahyllyn. Revin äsken seinästä törröttävät naulat irti. Kaikille kavereille tapahtuu jotain, M menee uuteen työpaiikkaan, P löysi miehen ja P:n tytär menee naimisiin, P:stä tuli vaari (eri sukupuolta oleva P kuin tuo miehen löytänyt), J sai lapsen. Minä saan vain kirjahyllyn ja sekin on itse maksettava.

Tankkaus

Ei tämä ole helppoa. Töistä pyöräillessäni pohdin, mistä kirjoittaa. Tuuli keikutti puiden latvoja ja Pyhäjärven vesi velloi. Vastaan reippaili vanhempi pari kävelysauvoinen. Särkänniemestä kantautui kakaroiden kiljuntaa. Delfiinit? Sara Hildenin taidemuseo? Huvipuistot? Kokemukset niissä huvittelusta ovat kaukaisia, viimeksi olen seisoskellut laitteiden liepeillä ja odotellut lasten laskeutumista kamalista härpäkkeistä ja pidellyt oksennusta, joka melkein tulee moista pyörimistä katsellessa. Hattaraa en ole vieläkään syönyt, lapsena en saanut vaikka kinusin ja enää en halua. Ei näistä irtoa mitään.

Päätin eilen työskennellä artikkelin korjausten kimpussa. Asetuin ihan vain hetkeksi sohvalle lepäilemään ja nukahdin. Jossain vaiheessa vedin päälleni torkkupeiton ja suloinen rentous virtasi kehooni. Heräsin seitsemältä, kirjoitin blogiani ja katsoin Ylen Arenalta ohjelman Satuhäät. Työkaverini olivat päivitelleet ohjelman morsion käytöstä. Nuori nainen, jolla oli lapsi edellisestä suhteesta ja yksi tästä nykyisestä, kiroili, oikutteli ja poltti ketjussa tupakkaa. Sulhanen tilitti kameralle rakkauttaan tulevaan morsioon, morsian sanoi kesken häävalssin "et sinä osaa tanssia, minua hävettää, lopetan tanssin NYT". Humalainen sulhanen puuhasteli hääväen edessä pitkään vaimonsa helmojen alla, putkahti ulkoilmaan vaaleanpunaisia alushousuja heilutellen ja heitti pöksyt poikamiesjoukkoon. Ohjelma oli taas tajuntaa laajentava kokonaisuus, siinä oppi elämän pienistä nyansseista enemmän kuin mistään laatuelokuvista. Mietin mikä noissa hääohjelmissa minua koukuttaa ja päädyin siihen, että se on suku, oikeammin sukulaisten suhteet. Silloinkin kun kaikki käyttäytyvät korrektisti, niin häiden valmistelu paljastaa heidän suhteistaan paljon. Loppujen lopuksi häissä sinänsä on harvoin yhtään mitään persoonallista, juhlapaikka näyttää samalta, morsiuspari istuu kukin koristellussa pöydässä kahdestaan,tanssitaan häävalssi, leikataan hääkakku, leikitään noloja leikkejä ja pidetään huonoja puheita. Olen oppinut, että häillä pitää olla teemaväri, nyt se oli fuksia. (Omassa siviilivihkimyksessämme ei teemavärejä ollut.) Tarjoilut ovat  häissä lähes identtiset. Köyhemmät tekevät itse, rikkaammat ostavat, alkoholi noudetaan useinmiten Tallinnasta. Sen hankinta on ainoa sulhasta kiinnostava häävalmistelu.

En siis korjannut artikkeliani, en myöskään kirjoittanut tekstiä, jota minun ehkä kannattaisi kirjoittaa.

Tänään päätin lähteä lenkille. Asetuin taas hetkeksi sohvalle ja heräsin seitsemältä. Nyt naputtelen tänne kaikkea joutavaa ja kohta on mentävä nukkumaan. Aina olisi kilvoiteltava. Joskus tekisi mieli heittää ranttaliksi, juoda kaljaa, ahmia pussillinen sipsejä, syödä sellainen jättimäinen lakupussi, joita kauppojen kassan liepeillä roikkuu. Olen nähnyt näitä sipsipusseja ja sixbageja monen perheen ostoskärryissä. No juonhan minä kaljaa, mutta varmaan liian harvoin.

Palataan ruotuun. Saatan nauttia illemmalla palan tai kaksi tummaa suklaata. En jaksa korjata artikkelia nytkään. Huomenna on päivystys. Perjantai on vapaata,sillä menen leikkaukseen! Alahuulestani poistetaan sellainen tukkeutunut sylkirauhanen ja suukirurgi lupasi  loppupäivän sairaslomaa. Ikävä kyllä, syöminen ei leikkauksen jälkeen hetkeen onnistu. Kannattaa kuulemma hieman tankata etukäteen. Taidan aloittaa heti.

Vastaanotolla

Toimin aikoinaan terveyskeskuslääkärinä. Hämmästelin keski-ikäisiä miehiä, jotka eivät olisi kertomansa mukaan tulleet vastaanotolle, mutta kun "äiti käski". Myöhemmin minulle selvisi, että äiti oli oikeasti vaimo. Toisinaan "äiti" tuppaa nykyäänkin mukaan vastaanotolle.  Tuolloin tuijotan potilasta, enkä vahingossakaan siirrä ärsyyntynyttä katsettani mukana kulkevaan saattajaan. Vaikka yritän kuinka tiukasti kohdistaa sanani potilaalle, niin aviopuoliso vastaa tämän puolesta. Monesti saattaja on kyllä oikeasti tarpeen ja suureksi avuksikin.

Terveyskeskusvuosiltani muistan äitejä, jotka olivat varanneet ajan lapselleen ja toivat mukana pari sisarusta
 "Voisitko katsoa samalla myös Jani-Petterin korvat?".

Kerran uusin paksun nipun potilaan reseptejä ja huomasin pinossa jonkun ihan vieraan nukahtamislääkereseptin.
 "Kenenkähän tämä mahtaa olla?"
 "Naapurin."

Välillä hämmästelen tyttäriä, jotka tuovat vastaanotolle äitiään. He puhuvat iäkkäälle äidilleen nätisti ja silittävät äidin hentoisia harmaita hiuksia lempeästi.  Äidin kuuluu ärsyttää. Miten tuollainen rakkaus ansaitaan?

Vaikeneminen on kultaa

Siskoni kävi Kuopiossa luokkakokouksessa. Koulumme kellarissa toimi aikoinaan valokuvauskerho. Rehtorimme sanoi siskoni luokan pojille, että hänestä tuntui siltä, että kellarissa tuoksahti kilju. "Taidan mennä puolen tunnin kuluttua tarkastamaan kellarin". Pojat kiikuttivat pikaisesti kiljusammiot pois koululta.  Rehtori toimi viisaasti, hänen ei tarvinnut käynnistää laajoja kurinpidollisia toimenpiteitä, pojat eivät leimautuneet heittiöiksi vaan kirjoittivat ylioppilaiksi erinomaisin paperein ja pärjäsivät sittemmin loistavasti elämässään. Tuoksahtava liemi saatiin toimitettua pois koulun tiloista ja nautittua tunnetuin seurauksin. Olisiko nuorten miesten elämä mennyt toisin, jos rehtori olisi heidät käräyttänyt?

Miten vaikeaa onkaan puhua, varsinkin niille, joille pitäisi puhua. Isäni ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, olen arvellut  kuitenkin hänen pitävän minusta, sillä hän on laittanut olohuoneeseeni parketin. Ei äitikään ole sanonut rakastavansa minua, enkä minäkään ole heille moista tunnustanut. Uskalsin vasta 51-vuotiaana kysyä isältäni missä olen syntynyt. Isä ajoi autoa ja minä istuin vieressä, kun tuon kysymyksen vihdoin sain ulos suustani. Autossa tuo kysymys oli helpompi esittää. Tuijotimme molemmat tiukasti maantietä.
"Missä minä olen syntynyt?"
"En minä muista, kai Kirvesvarressa." (nimi muutettu, kylä sijaitsee Pohjois-Savossa)
"Et muista missä lapsesi on syntynyt!" (Isäni ei ole vielä osoittanut dementoitumisen merkkejä ja saa edelleen ajaa autoakin)
"Missä Kirvesvarressa?"
"Siellä koululla kai." (Äidin äiti oli kansakoulunopettaja)
"Olitko silloin siellä?"
"Olin Helsingissä opiskelemassa."
Ei ihme, että minunkin on vaikea puhua. Aihe ei päällisin puolin vaikuta kovin vaaralliselta. Äiti oli nuori, isä opiskeli, avioliitto solmittiin muutama kuukausi ennen syntymääni. Mietin tänään pääni puhki, onko kukaan aikuinen koskaan sanonut rakastavansa minua. Ex-mies osti minulle järjettömän suuren kiekon juustoa, josta pidin, mutta sanoiko rakastavansa? Minä en ainakaan sanonut. Joku mies on ehkä humalapäissään sanonut tietyssä hyötymistarkoituksessa, muttei sitä lasketa.

Katsoin eilen DVD:ltä elokuvan Sideways. Elokuva kertoi opettajasta, joka haaveili turhaan kirjailijan urasta ja poti avioeroaan. Miehen komea näyttelijäystävä oli menossa naimisiin ja he viettivät miehen viimeistä vapaata viikkoa Kaliforniassa. Eläydyin täysillä depressiiviseen, suhteissaan ja uratoiveissaan epäonnistuneeseen mieheen. Miehen ystävä oli infantiili komea naistenmies. Loppu jäi vähän auki, mutta oli positiivinen. Kyseessä oli sellainen elokuva, jonka Aki Kaurismäki varmaan hyväksyisi, sen katsottuaan olin ainakin tuokion hieman onnellisempi kuin sitä ennen. Minä olen ostellut Anttilan ale-korista pinon elokuvia, joka ovat edelleen muovikuorissa. Katsoin lomalla niistä kolme: Sideways, Kesäyön seksikomedia ja Keskiyön Cowboy". Kaikki elokuvat olin nähnyt jo aiemmin ja ostaessani ajatellut, että haluaisin ehkä nähdä ne uudestaan.

Kuuntelin huolimattomasti jotain radio-ohjelmaa, jossa nainen sanoi maailmaa syleillen "Ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua kun lähtee ulos", minä jatkoin ajatusta "voi vaikka jäädä  auton alle". Jostain syystä minua ovat aina hieman ärsyttäneet yltiöoptimistiset ihmiset. Minusta tuntuu, että he ummistavat silmänsä joltain elämän realiteeteilta.  Ehkä minunkin pitäisi. Alan tästä päivästä yltiöoptimistisen elämäntaipaleeni.

Nakkirotsi

Olen kotiutunut ja purkanut mökkinyssäkkäni. Mökkiyöpyminen muuttui telttamajoitukseksi mökki-isännän vatsataudin vuoksi. Heräsin yöllä kotoisaan ropinaan, kun sadepisarat kohtasivat telttakankaan. Vesi pysyi makuuhuoneeni ulkopuolella toisin kun Anttilan tarjousteltassa, jossa yövyin kerran patikkareisulla. Kyseisen teltan sisäseinillä roikkui sateella vesipisaroita, kuin vesitippoja allergisen nenästä. Siinä makuupussissa maatessa tuijottelin kangasta ja odotin, milloin pintajännitys pettää ja pisara kopsahtaa otsaani.

Kävin aamu-uinnilla, mökillä uidaan aina alasti, vaikka joku typerä kalastaja olisi parkkerannut veneensä laiturin päähän.

En ole vielä oksentanut. Odotan milloin alan oksentaa. Kymmenen ihmistä, yksi ulkovessa ja yksi ripulitautinen on haastava asetelma, josta selviydyimme. Tänä aamuna tautinen nousi sairasvuoteeltaan ja söi aamiaista, pakkasi auton ja lähdimme kohti kaupunkia. P vietti siis ns. erilaisen juhannuksen. Mökillä mukana oli jälkikasvua, kolme nuorta miestä, joiden eväänä oli 16 litraa Pepsiä. Yksi nuorukainen on kesätyössä pienessä museossa, jossa ei käy ketään. Joku väitti, että Suomessa on liikaa museoita, asiassa saattaa olla vinha perä.

Aattona teimme piknik-retken Ellivuoreen. Mäeltä aukeni komea järvimaisema. Hotellin pihaan oli pysäköity amerikanrautoja, vilteillä lojui tötterötukkaisia miehiä, naisilla vyötärö oli kurottu kokoon ja helmat heiluivat nurmella astellessa. Illalla olisi ravintolassa voinut kuunnella Rockabillya.

Teimme mökillä Aamulehden kuva-arvoituksia. Mietimme yhtä arvoitusta pitkään, tänä aamuna M  keksi vastauksen: nakkirotsi=rokkinatsi.

Kesätelevisio

Olen ostanut kaksi pulloa kuohuviiniä ja leiponut marjapiirakan, joka ainakin näyttää ja tuoksuu ihan kelvolliselta. Olen siis melkein valmis siirtymään alkeellisiin mökkiolosuhteisiin kunhan noutaja saapuu. Leivonnan aloitin naapureiden iloksi klo 7.30.

Nyt kun olisi aikaa katsoa televisota, niin sieltä ei tule mitään katsottavaa. Seurasin Teemalta ruokaohjelmaa Vanamo ja Kolmonen. Sitä esitettiin televisiossa 70-luvulla. Ohjelman tahti oli käsittämättömän hidas. Ensin kokit tallustivat kansallispuvuissaan metsässä ja keräsivät korvasieniä puhuen rauhallisesti niitä näitä. Kuvakulma siirtyi keittiöön, jossa korvasienet käsiteltiin nykymääräysten vastaisesti. Korvasienimuhennos maustettiin nelimausteella. En muista milloin kyseistä maustetta olisi kehoitettu mihinkään ruokaan lisäämään. Wikipedian mukaan jauhe sisältää inkivääriä, pippuria, neilikkaa ja muskottia.

Eilen surffailin tapojeni vastaisesti kanavalta toiselle. Näin kuinka nuoren naisen ruokailutottumuksia yritettiin muuttaa psykologin ja ravitsemusterapeutin voimalla. Nainen mätti suuhunsa kasapäin roskaruokaa ja kiukutteli asiantuntijoille kuin teini-ikäinen. Lopussa naisen oli puhe valmistaa terveellinen ateria. Nainen joi ateriaa valmistellessaan pullollisen valkkaria ja sammahti keittiön nurkkaan. Lopulta jonkinlainen makaroni ja jauhelihakastike saatiin aikaiseksi ja asiantuntijat kiittelivät. Englantilaisten surkeat ruoat johtunevat huonosta kouluruasta ja kotitaloustuntien puuttumisesta.

Sen jälkeen seurasin hetken ohjelmaa, jossa parikymmentä naista kilpaili yhdestä miehestä. Naiset olivat pukeutuneet kuin juhlapäivällisille ja puhuivat toisistaan pahaa kameralle. Kolmanneksi vilkaisin ohjelmaa,  jossa stailattiin äitiä. Oikeastaan äiti näytti ihan samalta ennen ja jälkeen stailauksen (stailauksessa pulska äiti-ihminen ahdettiin hopeiseen toppiin), mutta toisten huomiosta alkoivat naisen silmät loistaa, joka teki hänestä viehättävämmän. Minäkin tarvitsisin stailauksen.

Mökillä ei ole onneksi televisiota. Viihdykkeenä toimivat mukavat ihmiset, sauna, nuotio, järvi, kuohuviini, kirja ja villasukkaneule.

Kertun päiväkirjasta

21. 6.2012

Tuolla se lojuu nojatuolissa, käynpä vähän tuolin kylkeä taas raapaisemassa. Vihreän kankaan alta pilkistää valkoista nojatuolin sisälmystä. Arvasin, että valkoista siellä sisällä on.

Emäntä pyöri viime yön uudella petauspajallaan, sitä vaivaa taas stressi, sen pitää leipoa kakku. Minulla on semmoinen periaate, että katson ensin lämpimimmän ja korkeimman paikan (sieltä on hyvä tarkkailla ympäristöä, jos vaikka jostain ilmaantusi hiiri tai muu saaliseläin) ja pehmeimmän alustan, asetun siihen sopivasti päin ja laitan silmät kiinni. Olen valinnut nukkumapaikakseni sohvan selkämyksen vasemmanpuoleisen tyynyn, johon on painunut vartalolleni soma kolo. Emäntä yrittää tyynyä leipoa takaisin alkuperäiseen muotoonsa, mutta turhaan.

Emäntä on olevinaan taas niin henkistynyt (on lomalla, joten joutaa). Kirjoittelee FB-päivityksiin umpikuluneita mietelmiä: We make the road by walking. Minulla tuo syvällisyys ja sivistyneisyys on jatkuvasti läsnä. Kyllä siinä syvällistyy kun päivät päästään tuijottaa ulos akkunasta ja odottaa ruokakupin täyttäjää. Joutessani olen kirjoittanut mietelauseita kuten:
Kun katsoo kauas niin näkee lähelle.
Nuolaise ennen kuin tipahtaa.
Jos ei ole varaa autoon on paras ostaa bussikortti.

Ostaisi kakun, kaupoistahan niitä saa. Ja onko sitä pakko lähteä sinne mökille  hyttysten syötäväksi. Onko siellä suihkua ja sisävessaa, kysyn vaan? Emäntä ramppaa vessassakin sen verran tiuhaan, että olettaisi kaupunkioloja arvostavan. Se on sellainen laumasielu, kun kaikki muutkin raahautuvat Juhannuksena maalle, niin sinne senkin on ängettävä. Kukin tyylillään. Hoitajani on kyllä huomattavasti sivistyneempi kuin emäntäni, eipä siis valittamista, pääsen kerrankin vaihtamaan ajatuksia tasoiseni älykön kanssa.

Hyvää Juhannusta siis minultakin. Alkaa se päivä taas onneksi lyhentyä.

Hyvä yöuni, paha yöuni

FB-sivullani tököttävässä mainoksessa luvataan litteä vatsa ennen kesää. Tuote näyttää suklaapatukalta ja on kuulemma EU:n vuoden laihdutustuote. Tarkoitetaanko mahdollisesti ensi kesää? Valitaanko EU:ssa vuoden laihdutustuote?

On vaikeaa ohittaa perhesurmat. Vilkuilin eilen kirpparin kirjatarjontaa, olenhan ostanut uuden kirjahyllyn, jota minulle ei vieläkään ole. Eräs asiakas päivitteli myyjälle suureen ääneen viimeistä tragediaa kaikkine lehdessä kerrottuine yksityiskohtineen. Olisi tehnyt mieli käydä lyömässä naista lättyyn. Naisella ei ollut oikeutta omia tapahtunutta ja banalisoida sitä kauhistelullaan. Poistuin ulos kadulle, myyjän oli pakko jäädä kuuntelemaan, sillä keskustelusta ei ollut kyse. Samasta syystä en halua lukea iltalehtien juttuja. Amerikassa aseiden hallussapitoa perustellaan vapaudella ja mahdollisuudella puolustaa itseään lännenelokuvien malliin. Täällä aseita käytetään kuitenkin eniten itseä ja lähipiiriä vastaan. Aseiden saatavuutta perustellaan sillä, että toisen hengen saa otettua ilman pyssyäkin. Näitä perhesurmia en halua ajatella, enkä tahdo niistä keskustella. Kuitenkin ne väkisin tunkevat tajuntaan kuin typerä iskelmä, joka pyörii päivätolkulla päässäsi vaikka kuinka yrität sitä karkottaa.

Nukuin hyvin, minulla on uusi petauspatja. Nukuin kyllä edellisenkin yön loistavasti. Huono yöuneni ei siis ikävä kyllä johdu sängystäni vaan stressistä.

Lähetin viisi viikkoa sitten artikkelin, jota lienen tehnyt vaihtelevalla intensiteetillä jo pari vuotta, alani ykköslehteen. Eilen tuli vastaus, jonka mukaan he ovat kiinnostuneita, mutta vaaditaan Major revision. Lomailun sijaan on tänään ainakin hiukan työskenneltävä. Ainakin luettava mitä kaikkea vaaditaan.

Suunnistusta

Sain eilen kutsun mukavaan kyläpaikkaan Pirkkalaan. Pyöräilin sinne puhelimen karttaohjelman opastamana. Alku sujui helposti, poljin Arboretumin halki ja lopulta sellaisen suuremman tien laitaan, jota lähdin etenemään vastakkaiseen ilmansuuntaan kuin missä tavoittelemani kohde sijaitsi. Olin niin varma reitistä, etten heti viitsinyt asiaa puhelimen ruudulta tarkistaa. Saavuin perille puoli tuntia suunniteltua myöhemmin. Kotiin pääsin talon nuorison edustajan kyydissä, pyörä kiinnitettiin auton perään. Ehkä niin oli paras, ei tiedä mihin olisin muuten joutunut.

Rakastin lapsena piirtämistä, kuten kaikki lapset tekevät. Piirsin ja maalasin hyvin mielelläni vielä lukiossakin. Miksi lopetin kuvataideharrastuksen? Jostain syystä aikuisen olisi oltava erityisen hyvä maalaamaan, jotta hän voisi jatkaa sitä. Minä kirjoitankin, vaikka en ollut siinä sen parempi kuin kuvaamataidossakaan. En enää myöskään laula, mikä lienee kaikkien kannalta suotuisa asia. Minulla oli koulunäytelmässä yksi repliikki, parkaisin, että kaikki ovat hukkuneet ruispeltoon. Kyseessä oli siis hölmöläisistä kertova näytelmä. Onko joku vielä  tietoinen hölmöläisistä? Tuo repliikki oli menestys, yleisö nauroi. Näyttelin ylioppilasteatterissa erään näytelmän toisen pääosan. En usko, että sain roolin lahjakkuuteni vuoksi. Näytelmää ohjannut harmaaohimoinen herra piti minusta. Moni sanoi tuon näyttelijän viljelevän jatkuvasti samoja maneereita, minkä täytyy olla kateellisten panettelua. Kuten hoksaatte tämän löpinän ajatuksena on, että meillä aikuisilla on vähän mahdollisuustta toteuttaa luovuuttamme, ellei sitten satu olemaan tyystin vailla itsekritiikkiä.

Tänä aamuna olen etsinyt silmälaseja, saanut pari mielestäni loistavaa ideaa, jotka joku järkevä tulee onneksi vielä tyrmäämään, juonut kahvia ja lukenut eilistä sanomalehteä. Ei kaikkea ole välttämätöntä ihan heti tietää. Tänään lähden kaupungille kahville, siinäpä riittävästi askaretta yhdelle päivälle.

Illan tullen

Illan tullen
tässä seison.
Ilman suuria suruja säkenöivät päivät.

(Kyse on uudesta runovillityksestä, johon on pakko osallistua, vaikka kirjat lojuvat lattialla, tuolilla ja ikkunalaudalla.)

Unelmista ja kaloista

Olen kuullut monesti, että puolison voi löytää vaikka lenkkipolulta. Pötypuhetta. Olen jo kolme vuotta höylännyt Pyynikin rinnettä ja eilen ensimmäistä kertaa, eräs lenkkeilevä mies puhutteli minua. Miehen nimettömässä kiilteli vihkisormus.

Käväisimme eilen M:n kanssa katsomassa Lasse Hallströmin romanttisen komedian Rakkaudesta, unelmista ja kaloista. Minusta siitä puuttui romanttisen komedian keskeiset ainekset: kipinöinti pääosan esittäjien kesken sekä nokkela sanailu, josta genren parhaissa elokuvissa saa nauttia. Olen nähnyt elokuvan Kun Harry tapasi Sallyn todennäköisesti kaksikymmentä kertaa ja voisin  katsoa sen heti uudestaan. Tätä elokuvaa taas en jaksaisi katsoa toistamiseen. Ei se kuitenkaan huono ollut. Elokuva kertoo jemeniläisestä sheikistä, jonka intohimona on kalastus ja joka haluaa perustaa autiomaahan lohiapajan. Kalastusprojektiin mukaan joutunut romanttisen tarinan pari on onnettomasti aviossa elävä kalatohtori (Ewan McGregor) ja konsultti (Emily Blunt). En kerro miten siinä käy, mutta tuo aikuisten satu tarjosi hetken todellisuuspaon. Hauskaa kuunnella Ewan McGregorin skottiaksenttia ja muutenkin elokuvan hillittyä tyylikästä brittipuhetta. Elokuvan nimi olisi voinut olla ehkä paremminkin Unemista, kaloista ja rakkaudesta.

Se on nyt sitten viikon loma. Mietityttää päivien nopea kuluminen, toisaalta hirvittää se, että alan kasata lyhyeen tuokioon liikaa ohjelmaa. Pitäisi kirjoittaa kolumni. Pelottaa, ettei ole mitään sanottavaa. Itse kirjoitusprosessi on nopea, lyhyt teksti on kuitenkin pyörinyt päässäni jo monta viikkoa.

Kun vanhenet niin nuorrut

V julkaisi FB:ssa valokuvia karonkastaan. Naurua, hymyä, onnea, mutta kuka on tuo pikkuisen pulskalta näyttävä ei niin nuori vaan pikemminkin vanha nainen, joka suorastaan hyppää silmille valokuvista violetissa koltussaan. Kuvissa nainen ei poseeraa. Hän näyttää vieraalta, ei peilin nuorekkalta Heidiltä, jonka näen joka päivä. Tein kuvien seurauksena tänä aamuna täydet 21 tiibetiläistä riittiä laiskan viiden sijaan. Vanheneminen ei ole kovin vaikeaa, jos ei kiinnitä itseensä huomiota vaan avautuu ulospäin ja välttelee kuvatuksi tulemista.

Olin eilen levoton, mitään fyysisiä jälkiseurauksia ei mukavista juhlista koitunut. Kotini lattiaan piirtyi kolmio, kun siirryin sohvalta jääkaapille, jääkaapilta nojatuoliin ja taas sohvalle.

Luin matkoillani Daniel Glattauerin kepeän rakkausromaanin Kun pohjoistuuli puhaltaa, jonka löysin jostain kirjablogista. Kirja alkoi lupaavasti, kevyen humoristisesti väärään osoitteeseen menneestä sähköpostista ja lähettäjän ja saajan viriävästä suhteesta. Kirja osoittautui ikävä kyllä lopulta tylsäksi ja itseään toistavaksi.

Tällä hetkellä kahlaan Siri Hustvedtin New Yorkin älyköistä ja taiteilijoista kertovaa pienipränttistä paksua pokkaria. Kirjaan on pakko aina välillä ottaa etäisyyttä, niinpä luen myös Pauli Kohelon (Kari Hotakainen?) pientä kirjasta, jossa irvitään Paul Coelholle, mutta myös "Saat sen mistä luovut"- Hellstenille.  Keksin äsken itse lisää.
Kun vanhenet niin nuorrut.
Sairaana olet terve.
Työ on lepoa.
Irrota, saat sen kiinni.
Syömällä hoikistut. (Ai niin tämän on joku toinen jo keksinyt, suurta huijausta)
Kun kutittaa niin raavi.
Hellitä ote, niin saat imuroida lasinsiruja.

Täällä ei saanut tekijänoikeussyistä lainata mitään, eikä ketään, mutta otan riskin. Pauli Kohelo Ohessa tilinumeroni (Siltala 2008)

Tule siksi mikä olet.
Ole se mikä olet.
Pysy sellaisena kuin olet.
Tai tule sellaiseksi kuin minä.
Minä nimittäin olen.
Ole sinäkin.
Tule minun maailmaani, se on eheä.
Mutta älä nyt siihen istu, se on varattu Paulalle.

Taitolaji

Kampaus lättänänä heräsin uuteen aamuun vasta kymmenen aikaan. En tiedä paljonko kello oli, kun menin nukkumaan, sillä en tullut vilkaisseeksi kelloa (olen oppinut, ettei iltapuvun kanssa saa pitää rannekelloa). Väitöskaronkan jatkoilta hakeuduimme vielä väittelijän kotiin, joten lienee ollut jo aika myöhä. Kävelin kotiin pitkässä iltakoltussa ja piikkikoroissa. Kadulla nuori nainen kysyi minulta "Why are you dressed like that?"

Väittelijän mies lauloi juhlakalulle tyttären säestyksellä Katie Meluan kappaleen Nine million bicycles ja yleisö pyyhki märkiä naamojaan lautasliinoihin. Esitys sai paljon syvemmän ja todemman tulkinnan kuin alkuperäinen kepeä rallatus. Viisikymppisen miehen esittämänä kuolemaan saakka rakastaminen on ihan eri juttu kuin nuoren naisen, joka ei vielä edes tiedä, että se loppu joskus oikeasti tulee.

Ehkä minulla on taipumusta ihannoida tuota pariskuntaa. Omassa avioliitossamme olimme jonkinlaisia kilpailijoita, emme toistemme tukijoita. Ihmissuhteet ovat taitolaji. Toiset osaavat, toiset eivät. Minä en.

Väittely

V väitteli tänään. Homma sujui oikein elegantisti, tosin custos oli unohtanut oman kirjansa työhuoneeseensa, joten odottelimme hetken, kun hän kävi sen noutamassa. Väitös tapahtui englanniksi eikä custos meinannut ensin löytää muistilappusistaan oikeita lauseita. Tilaisuus kesti kaksi ja puoli tuntia ja aloin jo huolestua, ehdinkö ollenkaan kakkukahveille. Onneksi ehdin. Väittelijän lapset istuivat salissa tyynen oloisina, myöhemmin huomasin, että he lukivat kirjaa. Nuoremalla näytti olevan meneillään Kirsti Ellilän  Eksyneet näkevät unia.

Kävin kampaajalla hankkimassa iltakampauksen. Kampaaja kielsi minulta sohvalla makaamisen. Takatukka menee piloille. Töytyy ottaa nokoset istuma-asennossa.

Minulla alkoi taas viikon loma. En aio matkustaa mihinkään. Hillittömiin lomasuunnitelmiini kuuluu pyöräily Ikeaan katsomaan petauspatjaa (jos viitsin vaivautua). Saa nähdä ratkeanko syömään lihapulla-annoksen ja ostamaan lautasliinoja. Hankin edellisen paketin muutama vuosi sitten ja nyt ne alkavat loppua. Riittoisuutta on lisännyt liinasten ankea ulkonäkö. Juhannuksena pääsen ystävien mökille ihan Tampereen liepeille. Jos lomalla paistaa aurinko, niin nautin siitä ja jos sataa niin aina parempi. Ei tarvitse edes mennä ulos. Laitoin FB päivitykseeni olevani väsynyt. S kommentoi karusti: pvk, TSH, T4V, Ca, HBA1C, korsol.

Ei asiaa, ei edes nimeksi

Ei ole mitään asiaa. Olen pienessä hiprakassa, huomennakin olen todennäköisesti hiprakassa, sillä pääsen illalla juhliin. Uusi mekko roikkuu komeron ovenkahvassa. Mekko on violetti ja sen pitkässä helmassa on kolme tuhlaavaista kerrosta. Levenevän helman yläpuolella on tekotimantteja.

Olen ihan vähän kateelllinen. En tiedä ketään muuta kateellista ihmistä kuin minä. On ristiriitaista omata suuret tavoitteet ja vähäiset resurssit. Ei kukaan syvällinen ja tasapainoinen ihminen ole kade. En siis ole tasapainoinen enkä varsinkaan syvällinen.

Kerttu makaa sohvan selkämyksellä, Kertun paino on muovannut tyynyyn syvän painanteen. Kerttu kerää voimia ja nukkuu, sillä yöllä se hilluu ja raapii vaativasti makuuhuoneeni ovea.Aamuyöstä naukuminen tunkeutuu korvatulppien läpi. Päästän Kertun ovesta ja se hyppää sängylle ja nuolee hiuksiani.

Mitäpä tässä muuta. Menen maate.

Kesävaatteet

Aamulla seitsemän jälkeen kaksi nuorta naista tallusti paljain varpain kylmällä asfaltilla. Käsissän he roikottivat kevytmielisesti sellaisia paksuja korkkipohjaisia muotikenkiä. Hihitys ja olemus paljasti, että he olivat palaamassa illan reissulta. Se näytti jotenkin ihan sympaattiselta. Jos kaksi ikäistäni naista toimisi samoin, se vaikuttaisi lähinnä säälittävältä.

Tähän aikaan vuodesta aamulla varpaat ovat huurteessa ja kotiin palatessa otsalla kimmeltää hiki. Vaatteita on aina väärä määrä. Vaarini pukeutui lähes samoin kesät talvet. Pakkasella päässä keikkui karvareuhka ja kesällä päälakea suojeli heinäpellolla kangasnenäliina. Istuvuuden parantamiseksi liinan kulmiin oli vetäisty solmut. En nähnyt vaaria koskaan ilman paitaa. Punamullalla sivelty talo seisoi mäen päällä pienen järvipahasen rannalla. Paikallisasukkaat eivät koskaan uineet, eivät ainakaan aikuiset. Mummo kastautui järviveteen kerran kesässä, rivi lapsenlapsia ihmetteli kesän merkittävintä tapahtumaa rannalla.

Aamulla potilaani nimen perässä luki "haluaa välttämättä Heidille". Jouluna mies toi kukkia, jotka hänen vaimonsa oli valinnut. Vaikea suhtautua vihamieliseen potilaaseen, mutta jollain tavalla se on melkein helpompaa kuin sellaiseen, joka pitää itseä jotenkin erikoisena.

FB-kommunikaatio

V väittelee perjantaina. Väitöskirja on ensimmäinen näkemäni, jossa kiitellään FB-ystäviä ja heidän tukeaan. Kävimme V:n kanssa kongressissa seuraavanlaista FB-keskustelua (kongressikeskuksessa vallitsi ilmainen langaton nettiautuus).

H: Mikä sali? (klo 14.30)
H: Kuuntelen XXXXX syndroomaa. Sali 6.2B (klo 14.41)
V: Sama paikka edessä keskellä rivi 8 (klo 14.52)
H: Luennoitsijasta oik. 3. rivi. (klo 15.10)
V: Oo sä oot vielä kunnollisempi. Nähdään tän jälkeen.Jos meinaan hyytyä, häivyn etuajassa, minkä tulen raportoimaan täällä. (klo 15.20)
V: Nyt hiipuu keskittyminen. Pakko nää on kuitenkin jostain lukee, jos tarve tulee. Häivyn kohta, jos et tule niin nähdään jossain. (klo 15.33)
H: Hyydyttää, mutta en taida kehdata lähteä, kun istun näin edessä. Vai kehtaisiko? Luennoitsija ei ole kovin innostava. (klo 15.37)
V: Nyt mennään, odotan sua tossa ulkopuolella. (klo 15.39)
 (Kuivaakin kuivempi luento jostain vasta-aineista, joita tuskin edes sairaalassamme saa tutkittua)

Väittelijälle annetaan lahjoja. Siinä juhlahumussa ei tullut niitä kovin tarkkaan syynättyä. Seuraavana aamuna huomasin omistavani laatikollisen tavaraa, jonka alkuperä oli minulle epäselvä. Löysin mm. lasipurkillisen jotain kuivia ruskeita möykkyjä, joiden arvelin olevan sieniä, tarkempaa lajinmääritystä en osannut tehdä. Kirjahyllyä tyhjentäessäni tuossa pari viikkoa sitten, löysin jonkilaisen pattereilla toimivan hoitolaitteen, johon kuuluivat elektrodit ja virtalähde. Tyttäreni liimasi rohkeasti elektrodit käsivarren iholle ja väänsi virtanappulaa, tuntui kuulemma inhottavalle. Kun virtaa vielä lisättiin namikoista alkoi käsi liikahdella kouristuksenomaisesti.

Lahjat ja kortit kannattaa pitää yhteydessä toisiinsa, muuten ei ole hajuakaan lahjan antajasta, eikä välillä edes lahjan käyttötarkoituksesta.

Asiaa hampaiden vierestä

Avatessani silmäni näin jotain pyöreää, harmaata ja karvaista. Luulin unisen hetken omistavani karvareuhkan, joka oli jostain kumman syystä pudonnut sänkyyni. Siitä ei ollut kyse, vaan Kerttu nukkui tyynylläni.Olen tehnyt perustavanlaatuisen virheen päästäessäni tuon otuksen makuuhuoneeseeni. Kissa herää aina heti vaikka yrittäisin kuinka hiljaa ojentaa kätöseni kohti puhelinta (tarkistan FB:n heti herättyäni).

Lomamatkalla kaikki kehuskelivat FB- vastenmielisyydellään. "Minulla ei ole aikaa" (Minulla on elämä, toisin kuin sinulla) "Soitan mieluummin ihmisille, kuin roikun koneella" (Soitatko ihan oikeasti?) "En halua paljastaa mitään elämästäni" (Minä taas kokeilen sen paljastamisen ja huijaamisen rajoja jatkuvasti).

Töissä minua ilahdutti henkilökunnan spontaani sähköpostimielenosoitus tyystin epäonnistunutta potilastietojärjestelmää kohtaan. Kapina kiellettiin, sillä sähköpostit tukkeutuivat. Ensimmäistä kertaa minua ei harmittanut vaikka postilaatikkoon oli kertynyt kymmeniä vihaista ja ironisia viestejä.

Töiden  jälkeen kävin suuhygienistin vastaanotolla. Istuin suu ammollani, kun mies kertoi  juoksuharrastuksestaan (suuhygienisti on maratonhullu). Päätin, että jos tästä hengissä selviän, niin ostan jäätelön. En kuollut tylsyyteen leuat jäykistyneinä (no ei ne jutut niin tylsiä olleet, mutta kuulen jonkun variaation aiheesta taas puolen vuoden kuluttua). Se metalli-instrumentin repivä ääni suussa on inha. Entä jos se ääni viiltää myös tuon miehen korvia. Jospa mies haluaisi puhua vaikkapa Kai Niemisen runoista, mutta arvelee, etten ole riittävän sivistynyt. Mies siveli hampaitteni pinnalle fluoria. Pitikö hampaat nyt pestä illalla vai ei?

Ostin jäätelön. Istuin tuolille kioskin viereen. Nuori jäätelömyyjä sulki myyntiluukun ja kopperon oven, huusi asiakkaille palaavansa pian, ylitti kadun ja katosi kirjaston ovesta. Pian hän taas juoksi takaisin. Kävi reppana varmaan vessassa.

Miksi muuten on paljon helpompi tietää mitä ei halua kuin mitä haluaa? Kävin kirjastossa ja tiesin oitis, etten halua lainata Pekka Puskan elämänkertaa "Pekka Puska -terveystohtori", mutta vei pitkään ennenkuin osasin päättää minkä kirjan ottaisin. Esimerkiksi Tapani Kiminkisen tuotanto minun on helppo ohittaa. En tosin tiedä mitä kaikkea menetän. Elämäni voisi saada tyystin uuden raikkaan suunnan, jos vaivautuisin lukemaan ansiokkaan teoksen "Pekka Puska -terveystohtori".

Olen saanut yhden uuden lukijan. Lukijalista näkyy joissain selaimissa, toisissa sitten taas ei. Pidin enemmän blogini aiemmasta ulkoasusta, saa nähdä löydänkö vanhan mallin vielä jostain.

Lukijalista

Minua turhauttaa lukijalistan näkymättömyys. Auttakaa hyvät ihmiset tai en saa ensi yönä nukutuksi. Yleensä asiat saa korjatuksi lievää väkivaltaa käyttämällä, tässä Blogger-ongelmassa olen voimaton. Kuten huomaatte olen jotain tehdäkseni muutellut blogin ulkoasuakin. Olen ottanut selvää mitä tarkoitta URL-osoite, sulkenut ja aukonut läppäriäni ja kiroillut. Olen melkoisen vakuuttunut, että Blogger on suuttunut minuun, sillä olen ollut viikon poissa. Blogger on herkkä kuin mimosan kukka. Aloin ylpistyä ja nyt Blogger  nöyryyttää minua. Kai olen tämän ansainnut.  Anna anteeksi Blogger ja palauta lukijat.

Kerttu kirjoittaa kirjeen

Kunnioitettu emäntä,

Sopihan sitä jo vihdoin tulla kotiin. Mitään tuliaisia et tuonut, mutta eihän siinä mitään uutta ole. Itsellesi ostit näemmä laukun, repun ja mekon. Laukun soljessa on käytetty kierrätettyä heijastinta koristeena ja nyt sitä ollaan olevinaan niin ekologista. Sillähän se maailma pelastetaan, kun ensin on suhattu Euroopan taivasta ristiin rastiin ilmaa pilaten. Se mekko on liian nuorekas ja siinä suositellaan käsinpesua. Tunget sen kuitenkin laiskuuksissasi pesukoneeseen ja pilaat koko retaleen.

Unohdit keskeyttää lehtitlaukset. Lehtiä on nyt pitkin ja poikin, tuskin ehdit lukea. Minä en ainakaan Aamulehteä lue: huonot sarjakuvat ja surkea urheiluosasto. Sanomalehtimuste jumiutuu ikävästi tassuihin.

Orkidea tököttää ikkunalla kukkaloistossaan, olen saanut seurata niiden avautumista päivittäin. En ole viitsinyt syödä, orkidea on maultaan kitkerä toisin kuin anopinkieli, jonka maku on pähkinäisen lempeä.

Pura matkalaukku heti, ettei se taas pyöri jaloissa viikkokausia.

Ystävällisesti,
Kerttu

Bloggerin kosto

Blogger kostaa taas poissaoloni nyhtäisemällä lukijalistani näkymättömiin. Se on minulle oikein.

Kun söin tänä aamuna Berlin, Berlin hotellin sinänsä laadukasta aamiaista, päätin, etten enää koskaan poistu kotoani vuorokautta pidemmäksi ajaksi. Olen lentänyt viime aikoina niin tiheästi, että osaan jo ulkoa koneessa näytettävät piilokamerapätkät.

Ehdin siis viettää kotona vajaan vuorokauden Mallorcan matkan jälkeen. Pakkasin taas kerran matkalaukuun puolikuivat vaatteet. Heräsin virkeänä klo neljä aamuyöstä ja noudimme taksilla V:n hänen kotoaan kunhan ensin taksikuskin kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, missä on Näsilinnankadun alapää. Pirkkalassa vartosi potkurikone, joka liidätti meidät Arlandaan, jossa vaidoimme suihkumoottorihirviöön. Hakeuduimme hotelliin, jonka nimi oli Spittelmarkt jotain. Huomasin taas, että Suomessa hotellien hinnat ovat törkeitä.

Mitä kertoa Berliinistä, sellaista, jota siitä ei olisi jo kerrottu. Rakennustöitä kaikkialla, graffitteja melkein joka talon kivijalassa, monumentaalisia rakennuksia ja sieviä boheemeja alueita. (Berlin by night jäi sattuneesta syystä kokematta ja niin moni muukin asia). Kolusimme Kreuzbergin hauskoja putiikkeja, söimme erinomaista nepalilaista ruokaa (maukas lammasateria kuusi euroa), söimme tietysti myös Currywurstia. Pidin eniten Kreuzbergin ja Friedrichshainin kaupunginosista. Aika oli todella lyhyt, pari päivää. Muu aika tuli vietettyä luentosaleissa.

Eilen siis ajoin yksin metrolla Friedrichshainiin. Istahdin terassille ja mietin: "tässä minä nyt istun terassilla Friedrichshainissa". Aloin lähetellä kaikille tekstareita, joissa mainitsin  "Istun täällä Friedrichshainissa terassilla". Join pienen oluen ja kävin vessassa. Kävelin sille jäljelläolevalle muurinpätkälle ja otin valokuvia. Minua alkoi olut pissattaa. Päästäkseni vessaan olisi pitänyt juoda jotain jossain kuppilassa, jolloin olisi taas alkanut pissatta. Ajoin siis metrolla hotellille, jossa on ilmainen vessa ilman juomisvelvoitetta. Ostin matkalta tötterön herkullista italialaista jäätelöä eurolla. Menin hotellihuoneeseeni lepäämään ja pohdin syvällisiä asioita kuten sitä seikkaa, ettei saksalaisissa hotellisängyissä ole petauspatjaa. Mietin miksi, ja mietin edelleen.

Kongressikeskuksessa vessat sijaitsivat aina eri kerroksessa kuin minä. Järjestelmälliset saksalaiset olivat laatineet kongressikeskukseen niin monimutkaisen numerointijärjestelmän, että kävelin jatkuvasti väärään suuntaan luentosalia etsiessäni.

Matkakertomus

Ajoin metrolla Friedrichshainiin, istuin terassilla yksin ja lähettelin tekstareita. Kävelin muurinpätkälle ja otin siitä valokuvia. (Jännittävä matkakertomus jatkuu huomenna mikäli lentokone pysyy taivaalla Berliinistä Helsinkiin vaadittavan ajan)

Matkalaukkukamarin vanki

Kävimme syömässä M:n ja hänen tyttärensä kanssa. Kerroin, että matkalla pariskuntien vaimot ainakin yrittivät rajoittaa miestensä syömistä ja juomista. "Ei me enää oteta viiniä". Miesten tehtävänä oli pieni kapinointi. Lasi viiniä kiellosta huolimatta. J huuteli aikoinaan musiikin volyymiä madaltavalle vaimolleen "Ämmäjarru, ämmäjarru!".Kuuluuko aikuisen ihmisen kontrollointi toiselle?  Huomatkaa, että kommenttini on nykyään ihan teoriatasoinen.

Mallorcalta lähtiessä piti hotellihuone luovuttaa kahteentoista mennessä. Matkalaukut varastoitiin pieneen lukittavaan huoneeseen. Lähtöä tehdessäni hain avaimen, avasin oven ja jätin avaimen roikkumaan lukkoon oven ulkopuolelle. Muutkin hakivat laukkunsa, minä jäin tyypilliseen sekavaan tapaani järjestelemään ja siirtelemään matkatavaroita matkalaukusta käsimatkatavaroihin ja päinvastoin. Siinä kyykkiessäni kuulin, kuinka joku väänsi avainta ja irroitti sen lukosta. Aloin hakata vankilani ovea ja huutaa, mölyämiseni onneksi kuultiin ja pääsin minäkin lähtemään lentokentälle.

Olen käyttänyt tänään huomattavan ajan lukijalistan esille saamiseen tähtäävään toimintaan. Olen turhautunut.

Lähden taas aamuyöstä liikenteeseen ja jatkan nettipaastoa sen vaarallisuudesta huolimatta vielä viikolla. Toivottavasti minulla on vielä senkin jälkeen joku lukija. Hopeoitua porokynttilänjalkaani vartioi edelleenkin petokissa Kerttu ja bodausta harrastava tytär. Sitäpaitsi kynttelikköjä sai Stockmannin hulluilta päiviltä hintaan 27 euroa.

Kuva on otettu hotellin pihan lammikosta, josta nappasin parikymmentä kuvaa odotellessani milloin mitäkin.

Kyläpöllönen

Aloitan loppupäästä. Saavuin aamuyöstä Helsinki-Vantaan lentokentälle norjalaisella heikohkolla töyssähtävällä alastulolla. Tampereelle lähtevä bussi odotti jotakuta, joka ei saapunut, joten raahauduin kotiin aamuneljältä. Vedin alipukeutuneena matkalaukkua humalaisten valkolakkisten joukossa, palelsi ja aurinkoihottumaisia käsivarsia syyhytti.

Vietin viikon Mallorcan saarella patikoiden. Kyseessä oli valmismatka, jollaisella en ole vuosiin käynyt. Lentokoneessa vanhan ystäväni P.n ja minun vieressäni istui keski-ikäinen mies, joka nautti ensimmäistä aperitiiviaan jo ennen koneen rullamista kiitoradalle. Myyntikärrystä hän osti kaksi pikkupulloa punaviiniä ja pari giniä, kaiken kertaostoksena. Niitä hän sitten siemaili ja valitti lasten kitinän haittaavan hänen lentomatkailuaan. Mies kääntyi takanaan istuvan nuoren isän puoleen ja totesi "Etkö saa tuota lasta hiljaiseksi?". "Oletko tosissasi?" kysyi isä. Lapsi oli arviolta alle vuoden ikäinen. Toivoin kahta asiaa, että vieruskaverimme joisi itsensä tajuttomaksi ja ettei hän kuuluisi patikointimatkamme osallistujiin. Jälkimmäinen harras toiveeni kuultiin.

Meitä patikoijia oli 13. Kehittelin mielessäni jotain Agatha Christie dekkaria, jossa yksi kerrallaan me taapertajat putoaisimme kallionkielekkeeltä rotkoon tai nauttisimme retkilounaaksi sormustinkukkaa, jota kasvoi reittimme varrella. Tuollaista hävikkiä ei tapahtunut. Matkalle osallistui kolme kollegaa: P:n ja minun  lisäksi yksi työterveyslääkäri  (yritimme mahdollisimman pitkään peitellä ammattiamme). H taas kertoi elättävänsä itsensä jäsenkorjauksella ja hieronnalla. Hän kertoi ohutsuolivaivojen tuntuvan ylähuulessä, joka riitelee saamani käytännön kokemuksen kanssa, jonka mukaan vaivat useinmiten koetaan sillä alueella, missä vikakin on. H oli tehnyt elämäntyönsä ravintola-alalla (nyt siis kansanparantajana)  ja jäi matkamme aikana eläkkeelle. Hän tarjosi meille vaaleanpunaista kuohuviiniä eläkepäivien alkamisen kunniaksi. Nuorin osallistuja oli M, sairaanhoitaja, jonka iäksi arvelisin vähän päälle kolmekymmentä ja vanhin R, jolla ikää oli kunnioitettavat 81-vuotta. R näytti melkein nuorelta tytöltä ja jalka nousi siinä missä muidenkin. Joukon luonnonlapsi ja ilopilleri T oli kuopiolainen maanmittausinsinööri, joka oli perso makealle. T söi ravitsemusterapeuttivaimolta salaa donitseja.

En jaksa yksityikohtaisesti tehdä tiliä reissusta, mutta päivät alkoivat yhdeksältä, jolloin bussi vei joukkion jonkun kivisen ylös suuntautuvan polun päähän. Nousimme pari tuntia ylöspäin, söimme ihanan retkilounaan, laskeuduimme pari tuntia alaspäin, ihastelimme maisemia, yritimme kulkea varjossa, aina kun se oli mahdollista. Miehillä keikkui päässä lierihatut,jotka oli hankittu parilla eurolla, ja joissa luki isolla fontilla MALLORCA. Parhaassa tapauksessa pääsimme mereen uimaan, huonommassa polskimme hotellin uimalataassa.Hotellille kurvasimme kuuden maissa, ilallinen nautitiin klo 20 ja pää painui tyynyyn kymmeneltä.

Yhden yön yövyimme jonkinlaisessa pyhässä paikassa, ihanassa luostarimaisessa vaatimattomassa majoituksessa, jossa yö oli viileä ja aamulla heräsimme lintujen mekkalaan. Paikassa sijaitsi musta madonna. Olen käynyt palvomassa samantyyppistä madonnaa aiemminkin Monserratin luostarissa Barcelonan läheisyydessä. Tällä kertaa esitin madonnalle  useita toiveita ja sytytin sähkökynttilöitä parilla eurolla. Jos toiveet toteutuvat on minun tehtävä samaan paikkaan kiitosmatka. Toivoin varmuudeksi asioita, jotka eivät todennäköisesti tule toteutumaan.  Ja jos toteutuvat, niin mielelläni käyn kiittämässä.

Olen kuullut kyläpöllösen huhuilun, nähnyt lintukosteikon asukin sulttaanikanan (luulin muovikanisteria linnuksi, mutta sulttanikanan näkivät muutkin), tunnen pallerolaukan ja jacarandapuun. Tiedän jotain Mallorcan historiasta,nykypäivästä ja ruokakulttuurista. Minulla on aurinkoihottuma ja sata valokuvaa. Ostin yhden viinipullon ja juuston, siinä ostokset. Melkein ostin puseron.  Pärjäsin alun vieroitusoireiden mentyä kohtalaisesti ilman nettiä. Huomenna lähden yhdistetylle työ-ja lomamatkalla Berliiniin. Ei siis järjen hiventä. Mutta missä on?

Huomaan, että olen saanut pari uutta lukijaa (ihanaa), jostain syystä lukijaluettelo ei näy. Osaako joku auttaa, lukijalistan paikalla on tällainen teksti: Gadget on määritetty väärin. Vihje verkkovastaavalle: Varmista, että Käyttäjäraadin asetuksisssa oleva Etusivun URL-osoite on sama kuin tämän sivuston URL-osoite.