Olen lukenut Petri Tammisen kirjaa "Mitä onni on?". Pidän Petri Tammisesta. En minä häntä tunne, mutta pidän hänen kirjoistaan. Kannattaa sairastaa flunssaa, jotta voi maata sohvalla ja lukea Petri Tammista. Petri Tammisen kirjat ovat flunssakirjallisuutta, niitä lukiessa voi huoletta välillä niistää nenää.
Petri Tamminen toteaa, että nykyään on paljon helpompi pettää puolisoaan kuin aiemmin. Ennen täytyi sateessa lähteä iltakävelylle, kurkkia ihastuksen kohteen ikkunoita ja soitella puhelinkopeista. Nyt voi laittaa lasten iltatoimien välissä tekstareita tai työjuttujen varjolla lähetellä iltamyöhällä sähköpostia.
Flunssani on sellaisessa suvantovaiheessa, että se joko paranee tai etenee keuhkokuumeksi.
Huomenna on sen yhdistyksen puhelinkokous, jonka puheenjohtaja minusta ensi vuonna tulee. En löydä kokoukseen tarvittavaa materiaalia mistään. Olen kotona perannut kaikki paperipinot. Kasoja on neljä: yksi (matalin) lojuu keittiön pöydällä, toinen lehtitelineessä, kolmas korissa, jonne kerään jätepaperia ja neljäs kasvaa korkeutta makuuhuoneen lipaston päällä. Paperi kertyy epästabiileiksi rakennelmiksi, jotka kasvavat, kunnes eri paksuinen ja kokoinen materiaali ei enää pysy kasassa vaan pino sortuu. Sain paniikinomaisessa etsinnässäni hävitettyä huomattavan osan kasoista, jotka koostuvat muistikirjoista, lehdistä, joiden lukemista suunnittelen, artikkeleista ja tulostetuista kaunokirjallisista yritelmistä. En löytänyt kirjekuorta. Kokousstrategiani on olla hiljaa ja toivoa, ettei kukaan ei huomaa, että olen hieman pihalla.
tiistai 11. joulukuuta 2012
maanantai 10. joulukuuta 2012
Sekalaista sekakäyttöä
Luin Hesarista jutun nuorista sekakäyttäjistä, jotka ottivat päihtymistarkoituksessa kaikkea mahdollista kannabiksesta ja viinasta lääkkeisiin. Heistä ei päällepäin näkynyt tuo lääkkeiden ja viinan huuruinen liitto. Olen päivystäessäni ihan huviksenikin kysynyt nuorehkoilta potilailta huumeiden käytöstä ja saanut hämmästyksekseni listan siitä, mitä kaikkea he viihdekäyttävät. Nämä ihmiset näyttävät ihan tavallisilta, käyvät töissä ja opiskelevat. He korostavat, etteivät he ole mitään narkkareita. Missä kohtaa viihdekäyttö muuttuu koko elämän keskeiseksi sisällöksi?
Jos lääkäri ei kirjoita reseptiä vahvasta kipulääkkeestä, niin syytetään, ettei kipuja hoideta riittävästi. Jos sellaista potilaalle määrää, niin saa syytteen siitä, että joku jää aineesta riippuvaiseksi tai myy tabletteja Keskustorilla. Sain kerran viranomaiselta kirjeen potilaasta, joka oli hakenut eri lääkäreiltä tuhansia tabletteja vahvaa kipulääkettä. Minä olin määrännyt hänelle niitä sata kappaletta muista määräyksistä tietämättä.
Bentsodiatsepiinit ovat hyviä ahdistuksen poistajia. Ikävä kyllä jotkut jäävät niistä riippuvaisiksi ja ovat taipuvaisia lisäämään päivittäisiä annoksiaan. Jotkut saattavat taas myydä noita rohtoja halukkaille hyvään hintaan. Aikoinaan terveyskeskuksessa toimiessani sain kuulla monia tarinoita siitä, miksi lääkettä ei enää ollut jäljellä, vaikka kaikkien merkintöjen mukaan pitäisi olla. Resepti jäi mökille, ulkomaille tms. Tabletit putosivat vessanpyttyyn, lattian rakoon tai ilkeä sukulainen tahi naapuri söi ne.
Kun potilas tietää kaikki kauppanimet ja milligrammamäärät niin homma on selvä. Tavan kansalainenkin voi jäädä koukkuun. Se ensimmäinen resepti pitäisi miettiä tarkkaan, kannattaako se kirjoittaa vai olisiko muita vaihtoehtoja. Kun kaikkeen vaan tietäisi vastauksen.
Flunssa jatkuu. Kissanhiekkaa on kolmekymmentä kiloa. Uusi bussikortti on jonotettu ja silmälasit optikon toimesta oikaistu. Luulin, että oikean silmän ripset ovat kasvaneet vasemman puolen ripsiä pidemmiksi, kun ne raapivat linssin pintaa. Odotin toiveikkaana samaa kehitystä vasemmalle Kyse oli ikävä kyllä vain vääntyneistä kehyksistä. Nyt lasit pysyvät oudon jämerästi päässä ja ripsien ja linssin väliin jää runsaasti tilaa räpsyttelylle.
Jos lääkäri ei kirjoita reseptiä vahvasta kipulääkkeestä, niin syytetään, ettei kipuja hoideta riittävästi. Jos sellaista potilaalle määrää, niin saa syytteen siitä, että joku jää aineesta riippuvaiseksi tai myy tabletteja Keskustorilla. Sain kerran viranomaiselta kirjeen potilaasta, joka oli hakenut eri lääkäreiltä tuhansia tabletteja vahvaa kipulääkettä. Minä olin määrännyt hänelle niitä sata kappaletta muista määräyksistä tietämättä.
Bentsodiatsepiinit ovat hyviä ahdistuksen poistajia. Ikävä kyllä jotkut jäävät niistä riippuvaisiksi ja ovat taipuvaisia lisäämään päivittäisiä annoksiaan. Jotkut saattavat taas myydä noita rohtoja halukkaille hyvään hintaan. Aikoinaan terveyskeskuksessa toimiessani sain kuulla monia tarinoita siitä, miksi lääkettä ei enää ollut jäljellä, vaikka kaikkien merkintöjen mukaan pitäisi olla. Resepti jäi mökille, ulkomaille tms. Tabletit putosivat vessanpyttyyn, lattian rakoon tai ilkeä sukulainen tahi naapuri söi ne.
Kun potilas tietää kaikki kauppanimet ja milligrammamäärät niin homma on selvä. Tavan kansalainenkin voi jäädä koukkuun. Se ensimmäinen resepti pitäisi miettiä tarkkaan, kannattaako se kirjoittaa vai olisiko muita vaihtoehtoja. Kun kaikkeen vaan tietäisi vastauksen.
Flunssa jatkuu. Kissanhiekkaa on kolmekymmentä kiloa. Uusi bussikortti on jonotettu ja silmälasit optikon toimesta oikaistu. Luulin, että oikean silmän ripset ovat kasvaneet vasemman puolen ripsiä pidemmiksi, kun ne raapivat linssin pintaa. Odotin toiveikkaana samaa kehitystä vasemmalle Kyse oli ikävä kyllä vain vääntyneistä kehyksistä. Nyt lasit pysyvät oudon jämerästi päässä ja ripsien ja linssin väliin jää runsaasti tilaa räpsyttelylle.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Pieron vuokralaisena 2
Postimerkkejä myydään tupakkakaupoissa. Tai myydään ja myydään. Jos et osta kortteja niin merkkejä ei ole saatavilla, jos taas ostat Fontana Trevin kuvan niin saat ostaa postimerkin. Entäs jos haluaisin lähettää kirjeen? Olisiko minun pakko ostaa samalla Pietarin kirkko?
Alkaa kuulostaa yksitoikkoiselta: taidemuseon nimi on Galleria d.Arte Antica, Palazzo Barberini. Kattofresko harhauttaa silmiä, katosta työntyy selvästi jalkoja, kyse on kuitenkin vain maalauksesta. Tauluja on taas niin h-vetisti Lippoja ja muita maalareita. Neitsyt Marialla on aina yllään sininen viitta (sininen väri oli arvokkainta).
Käymme kasvieteellisessä puutarhassa, jonka paras sesonki ei liene joulukuussa. Nuori mies lippuluukulla kysyy "Are you from Norway?"
Illalla päätämme nousta kukkulalle ja nähdä Villa Lanten, jos vaikka pääsisimme itsenäisyyspäivän juhliin. Talon löytymisestä tulee L:lle pakkomielle, aluksi päädymme umpikujaan, lopulta löydämme perille. Portti on lukossa ja parista yläkerran ikkunasta kajastaa valo. Näemme kauniin maiseman yli pimeän Roooman. Kukaan ei päästä meitä sisälle. Hesarissa oli juttu naisesta, joka avioitui Eiffel-tornin kanssa. L on eroamassa, joten ehdotan avioliittoa Villa Lanten kanssa, L ei innostu asiasta.
Katsomme pätkiä linnan juhlista kännykästäni.
Käymme Vatikaanissa, ei kai siltä voi välttyä. Kaikki on massiivista. Pienenen entisestäni, kohta katoan kokonaan.
Illalla kuuntelemme King's Singersiä Parco de la Musican salissa. Ihmettelemme lippujamme, joiden paikkanumerot ovat 9 ja 11. Fantasioimme komeasta italialaisesta miehestä, joka istuu välissämme. Sali on kuitenkin jaettu kahteen puoliskoon, toisessa ovat parilliset numerot ja toisessa taas parittomat. Ennen konserttia yleisö keskustelee vilkkaasti, vilkuttelee toisilleen, eikä tahdo asettua paikoilleen. Saliin tullaan palttoot päällä. Kun valot himmenevät alkaa mahdoton huuto, taputus ja vislaus. Lauluyhtye on hieno, ei mitään tingeltangelia. Yhtyeeseen kuuluu kontratenori, kaksi tenoria, kaksi baritonia ja basso. Ennen väliaikaa ohjelmisto on klassista kirkkomusiikkia italiaksi hyvin koruttomasti ilman välispiikkejä esitettynä Loppuosa on enemmän irroittelua. Väliajalla luulemme konsertin jo päättyneen, sillä yhtye huudetaan ja taputetaan viidesti takaisin lavalle, lopussa meteli on kova. Miltähän tuntuisi esiintyä heti jälkeenpäin Suomessa, jossa käytös on niin hillittyä.
Olen jo flunssassa ja sataa kaatamalla, joten ilmoitamme jo ennen konserttia henkilökunnalle tarvitsevamme taksin (tämä näyttää olevan tapana). Menemme konsertin jälkeen taksipaikalle ja saamme nimellämme taksin, nainen tulkkaa vielä osoitteemme taksikuskille.
Piero tulee ovelle klo 7.30. Kuitista ei enää puhuta. Piero on tilannut meille kyydin lentoasemalle (ilman kuittia tietysti).
Hyvä reissu. Yöelämä jäi puuttumaan. Lähellämme olisi ollut mm. jazz-klubi, jossa olisi esitetty bluesia, tilaisuus olisi alkanut klo 23, joten emme laiskuuttamme viitsineet sinne mennä. Italian reissuun olisi tietysti kuulunut ooppera, mutta näinä iltoina tarjontaa ei ollut.
Pieron vuokralaisena
Roskien lajittelu toimii Roomassakin. Keittiön kaapissa on massivi kannellinen roska-astia: yhteen tungetaan paperijäte, yhteen osioon laitetaan muovi ja lasi ja kolmanteen biojäte. Biojätteen keräys on porraskäytävässä, muut roskat heivataan muovipussissa jalkakäytävälle säädettyinä päivinä. Emme ymmärrä, mihin metallijäte kerätään.
Muutaman askeleen päästä asunnostamme löytyy leipomo, vihanneskauppa, pankki, kirkko (kellot herättävät kilkatuksellaan syntiset seitsemältä). Nurkan takana päivystää kerjäläismummo, jolle annamme ropomme. Ravintoloita löytyy myös kylliksi. Historialliseen Rooman keskustaan pääsee nopeimmin ylittämällä sillan.kävellen, jolloin se onnistuu noin kymmenessä minuutissa, ratikalla aikaa kuluu hieman enemmän. Piero on huomaavaisesti kasannut eteiseen sateenvarjoja, joita tarvitaankin lähes päivittäin. Välillä aurinko onneksi möllöttää kirkkaalta taivaalta.
Lähdemme siis kohti nähtävyyksiä. Näemme jo ensimmäisenä päivänä espanjalaiset portaat, Pantheonin, Fontana Trevin. Jostain syystä kaupungilla maleksiessä törmää jatkuvasti Pantheoniin. Käymme galleria Borghesassa. Rakennus on upea ja taidetta niin paljon, että yksikin niistä tauluista olisi kansallisaarre Suomessa. Uskonnolliset aiheet vilisevät silmiemme edessä.
Pääsemme myös ostosten makuun: ostan pitsikoltun ja neulotun olkalaukun, josta roikkuu tupsuja. Huomaamme pian, että tietyissä vaatekaupoissa on se tietty vaatevalikoima ja tietyissä laukkukaupoissa taas tietty laukkuvalikoima. Näihin meillä on varaa.
Käymme Rooman "parhaassa pizzeriassa". Paikka on täpötäynnä, pöydät on aseteltu vierekkäin, joten vieraat ihmiset istuvat meikein kylki kyljessä. Pizzat valmistetaan suorakulmaisen ravintolasalin nurkassa silmiemme alla. Pöytäliinoja ei ole. Pizza on hyvää, omassani on päällä maukasta tomaattikastiketta, munakoisoa ja mozzarellaa.
Käpsyttelemme "San Giovanni in Laterano"-kirkolle. Ihminen tuntee pienuutensa moisessa kirkkorakennuksessa ja se lieneekin tarkoitus. Kirkon kyljessä sijaitsee vanha luostari ja luostarin idyllinen piha. Kirkon taakse on pystytetty riviin kojuja, joista ostan huivin kymmellä eurolla. Kaikki turisteille myytävä krääsä maksaa kympin, niin maksavat myös ns. "turisti menut". Kympissä kulkee ilmeisesti turistin kipuraja. Kympin voi huoleti lomalla heittää huivikauppiaalle.
Illalla emme jaksa lähteä enää mihinkään. Teemme salaattia ja juomme punaviiniä. Piero kolkuttaa oveen ja tuo pussillisen Rooman parhaita pikkuleipiä. En luonnollisesti kehtaa ottaa puheeksi kuittia, jota emme ole vieläkään antamistamme rahoista saaneet.
Kävelemme monen mutkan kautta "Galleria Nationale di Modern e Contemporale" museolle. Museo on taas kerran valtava, siellä on esillä italialaista taidetta, mutta myös muuta uudempaa taidetta. Museossa on juuri Paul Kleen näyttely. Lähdemme "kotiin" ratikalla, joka matelee tunnin verran ja jääkin Piramiden asemalle, josta on melkein yhtä pitkä kävelymatka kuin museolta olisi ollut. Myöhemmin meille selviää, että kolmosen ratikasta olisi pitänyt vaihtaa bussiin 3 B. Kävely on terveellistä. Jalkpohjat ovat hellinä.
Illalla syömme oppaan suosittamassa lähikuppilassa, jonka motto on "no tourist menus". Pöytiä peittävät perinteiset punavalkoruudulliset liinat, kynttilät palavat viinipulloissa, jotka peittyvät steariinin alle. Ruoka on varsin maukasta.
Lisää taidemuseoita: Scuderie del Quirinale, jossa on tungosta, sillä siellä on esillä kuusi Vermeerin taulua, lisäksi seinillä roikkuu aikalaisten teoksia. On ne hienoja ne Vermeerit. Tunnen kulttuuri-ihmisen, joka bongaa Vermeerin tauluja, muistaakseni häneltä puuttuu enää kaksi. Varmoja Vermeerejä on maailmassa 32. Taulujen eteen lattiaan on maalattu katkoviiva, jota lähemmäs tauluja ei saa mennä. Hälyttimet soivat tauotta, sillä roomalaiset eivät tottele vaan tunkevat nenänsä kiinni tauluihin.
Taivaalta alkaa putoilla suuria rakeita, kuuluu jyrinää ja salamat välähtemevät. Jostain maan alta sikiää kymmenittäin miehiä, jotka kauppaavat agressivisesti sateenvarjoja. Emme tietenkään osta niitä vaan kastumme mieluummin.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Pieron vieraana Trasteveressä
1.12.2012
Vedän matkalaukkua kaksin käsin linja-autoasemalle. Toinen sen pyöristä ei suostu pyörimään. Tähtään 12.15 bussiin, joten minulla on runsaasti aikaa. Linja-autoaseman kahvilassa otan kahvin ja riisipiirakan ja istahdan pöytään. Samalla huomaan ikkunasta edellisen bussin , johon en arvellut ehtiväni, yllättäen seisovan laiturilla viisi. Teen nopean päätöksen: kippaan riisipiirakan talvitakin taskuun ja jätän kahvin pöytään. Piirakka on onneksi vielä muovissa. Ehdin bussiin, mutta pohdin koko matkan, otinko matkalaukun kiireissäni mukaan vai jäikö se linja-autoasemalle. Jostain syystä mielikuva asiasta on hatara. Melkein suunnittelen meneväni kuljettajan luo Hämeenlinnassa ja pyytäväni nähdä bussin matkatavaraosaston, sijaitseeko siellä hieman vaivainen matkalaukkuni. Lopulta Keimolanportilla minulle selviää, että kaikki tarvittava on mukana (Keimolanportilla vaihtuu kyyti, kun Tampereelta pyrkii kohti lentoasemaa).
Olen matkalla luokkakaverini L:n kanssa. Muistelemme matkustaneemme viimeksi yhdessä interraililla ollessamme seitsemäntoista vuotiaita, mutta sitten muistamme lyhyen Pietarin pyrähdyksen muutama vuosi sitten.
Lentokoneessa vieressämme istuu nainen, joka kertoo olevansa arkkitehti ja Muu Ry:n taiteilija. Nainen on asunut Roomassa aiemmin kahden vuoden ajan. Hän neuvoo meidät junaan, joka kuljettaa meidät ja laukkumme Terminin asemalle. Saamme aseman edestä taksin kunhan olemme tyrkkineet kimpustamme erinäiset hämäräperäiset kyydin tarjoajat.
Pääsemme turvallisesti Trastevereen, jossa residenssimme sijaitsee. Ulkoapäin kämppä näyttää pittoreskin rähjäiseltä, paljon portaita asuntoon päästäkseen on noustava, viimeiset porrasvälit ovat jostain syystä muita jyrkemmät, joten perillä olemme jo varsin hengästyneitä. Asuntomme omistaja Piero neuvoo meille henkiinjäännin kannalta tärkeimmät koordinaatit: supermarketin sekä Rooman parhaan pitserian. Asuntoon päästäksemme tarvitsemme melkoisen avainipun. Piero perheineen asuu naapurissa. Pyydän Pierolta kuittia rahoista, jotka annamme hänelle käteen. "It is too late", toteaa Piero, emmekä me väitä vastaan, sillä alkaa todellakin olla jo melko myöhä. Asunnon vaatekaapit tuottavat alkuun meille päänvaivaa, sillä tangot, joihin vaatteet pitäisi ripustaa ovat katon rajassa. Löydämme onneksi apuvälineen, jonka päässä on jonkinlainen koukku, jolla henkarit nousevat yläilmoihin vaivattomasti.
Pieron suosittelemaan pitseriaan kiemurtelee kymmenen metrin jono, joten tyydymme toiseen, sillä sieltä löytyy vapaa pöytä ja tottumattomiin suihimme ihan oivalliselta maistuvaa pitsaa.
Yllä näkymä asumuksemme ikkunasta ja alla residenssimme jykevä alaovi.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Lähtö
Näin eilen itseni videolta. Yritän toipua traumasta. Filmattavaan neuvotteluun valittiin neljä henkilöä ja minä olin yksi heistä. Päätin nolata itseni oikein kunnolla ja tarjouduin puheenjohtajaksi. Tästä kokemuksesta on hyötyä ajatellen tulevaa puheenjohtajan tointa. Jälkeenpäin katsoimme filmin skreeniltä. Ihmettelin pöydän ääressä istuvaa naista, joka oli pukeutunut minun vaatteisiini. Nainen muistutti hieman minua, mutta hänen äänensä poikkesi huomattavasti omastani. Hän ei vaikuttanut karismaattiselta vaan jotenkin pieneltä ja hauraalta. Hänen oli selvästi vaikea ottaa valta käsiinsä.
Kävin eilen kampaajalla. Kampaaja sanoi, että tammi-helmikuussa asiakkaat katoavat. Kun rahaa on vähän, ei hiusten laittaminen ole ykkösasia. Minä lupasin tulla. Koen suorastaan huonoa omatuntoa hyväosaisuudestani. Minulla on varaa käydä kampaajalla.
En oikein kehtaa edes tunnustaa, että lähden tänään Roomaan. Lennän sentään halvalla ja asustan asunnossa, en hotellissa, jos onnistumme löytämään asunnon ja sen omistajan Pieron. Elämäni on mennyt sellaiseksi, että minun on lähdettävä johonkin ja erottava läppäristäni, jotta voin irrottautua työstäni. Laitoin illalla yhdentoista jälkeen vielä kommentit yhteen artikkeliin.
Kirjoitan matkalla päiväkirjaa ja jaan kokemuksia kanssanne jälkeenpäin, edellyttäen, että kone pysyy taivaalla. Niitähän putoilee alvariinsa.
Kohta alan pakata (en siis yhtään viime tingassa). Bussi lentokentälle lähtee kahdentoista jälkeen. Ovet ovat taas monessa lukossa ja hopeoitu porokynttilänjalka piilotettu. Muistakaa, ettei rikos lopulta kannata.
Kävin eilen kampaajalla. Kampaaja sanoi, että tammi-helmikuussa asiakkaat katoavat. Kun rahaa on vähän, ei hiusten laittaminen ole ykkösasia. Minä lupasin tulla. Koen suorastaan huonoa omatuntoa hyväosaisuudestani. Minulla on varaa käydä kampaajalla.
En oikein kehtaa edes tunnustaa, että lähden tänään Roomaan. Lennän sentään halvalla ja asustan asunnossa, en hotellissa, jos onnistumme löytämään asunnon ja sen omistajan Pieron. Elämäni on mennyt sellaiseksi, että minun on lähdettävä johonkin ja erottava läppäristäni, jotta voin irrottautua työstäni. Laitoin illalla yhdentoista jälkeen vielä kommentit yhteen artikkeliin.
Kirjoitan matkalla päiväkirjaa ja jaan kokemuksia kanssanne jälkeenpäin, edellyttäen, että kone pysyy taivaalla. Niitähän putoilee alvariinsa.
Kohta alan pakata (en siis yhtään viime tingassa). Bussi lentokentälle lähtee kahdentoista jälkeen. Ovet ovat taas monessa lukossa ja hopeoitu porokynttilänjalka piilotettu. Muistakaa, ettei rikos lopulta kannata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)