sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kirjailija

Kirjoituskoulutusryhmäni jäsen julkaisee siis esikoisteoksensa elokuussa. Luin kirjan ja kirjailijan esittelyn, josta saa hyvin sympaattisen käsityksen: psykologi, joka on kirjoittanut vuosia, lisäksi valokuvaa, on kolmen lapsen äiti, voittanut palkintoja, tehnyt vapaaehtoistyötä siellä ja täällä. Kaikki on sitäpaitsi totta. Mietin itselleni samantyyppistä esittelyä. Aloittanut kirjoittamisen vähää vaille viisikymppisenä, itsekäs, eronnut, asuu yksin, kaksi lasta, joihin suhteet ongelmaiset, lääkäri, väsynyt, selkärangaton, harrastaa sohvailua ja nettisurffailua, neuloo sukkia ja kaulaliinoja, suunnittelee terroristin uraa yksityisautoilua vastaan ja pyöräilyn puolesta, on liian laiska ja pelkuri toteuttaakseen ikuisuusmissionsa. Tähän voi varmaan lisätä: pukeutuu liian nuorekkaasti. Kun kävelin perjantaiaamuna työhuoneeseeni, erikoistuva lääkäri sanoi minulle, että näytin takaapäin katsottuna 16-vuotiaalta. Pitänee lähteä jakkupukuostoksille.

Eilinen Viita aktivoi kirjoittamista, kuitenkin käy niin, ettei kirjoittamiseni ei edisty mihinkään, sillä aloitan aina alusta ja muokkaan jo kirjoittamaani. Tekstiini tunkee lisää henkilöitä ja unohdan minkälaisiksi olen heidät kirjoittanut. Sitäpaitsi nuorennan porukkaa kokoajan pari vuotta kerrallaan. Toinen päähenkilö on vissiin eläkkeellä koska ei käy töissä eikä ole työtön, silti hän käyttäytyy kuin viisikymppinen. Eilen Viidassa jokainen sai/joutui kertomaan mikä on oman kirjoittamisen vahvuus, minulla se ei tosiaankaan ole kaunis lyyrinen kieli. En vaan oikein tiedä mikä se vahvuus sitten on. Toivoisin sen olevan huumori, viime aikoina huumori on kylläkin ollut koetuksella.

5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kun luen kirjoittamaasi, päässäni menee maailma vähän eri asentoon ja näen uusia asioita. Kuin kaleidoskooppi.

Kirsti kirjoitti...

Ei tämä ehkä auta, mutta minun kirjani syntyvät aika samalla tyylillä kuin sinun kässärisi etenee. Koettelevaahan se on, mutta kun ei anna periksi ja kun välillä miettii mitä on tullut tehneeksi, siitä vellomisesta on lopulta kuitenkin aika usein syntynyt kirja. Kirjailijaesittelysi kuulostaa virkistävän erilaiselta. Kuvittelisin markkinoita löytyvän.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitokset kannustuksesta, en ihan vielä vakuutu.

bert kirjoitti...

Kirjoitustyylistä en tiedä, mutta ehdottomasti hankkisin ennemmin luettavaksi teoksen kirjailijalta, jolla olisi sinun esittelysi, kuin joltakulta toiselta joka esittelyn perusteella kuulostaa Täydelliseltä Menestyjältä.

syksyinen kirjoitti...

Jännä kuulla, että näytät nuorelta, koska blogisi tuntuu myös nuoren tai nuorekkaan ihmisen kirjoittamalta (hyvin positiivisessa mielessä, vaikka kuulostaisi, miten epäkorrektilta). Lääkäri, joka kirjoittaa on musta ihan tarpeeksi kiinnostava esittely, puhumattakaan noista muista määreistä ;). Niin kuin se Kosmonautin kirjoittaja Katri Lipson esimerkiksi. Herätti heti mielenkiinnon, että tyyppi osaa sekä kirjoittaa, että tehdä käytännönläheistä työtä.