Olin unohtanut poistaa herätyksen, tuon inhan sävelmän soidessa huomasin, että hartiaseutuni oli kivulias. Kun olin paikallani tyystin liikkumatta, ei ongelmaa ollut, kyljen kääntäminen teki kipeää. Nousin kuitenkin raihnaisen vanhuksen tapaan ylös, latasin erilaiset kodinkoneet ja aloin näin häiriköidä naapuriparkojani.
Olen hämmentynyt tunnustuksellisten lukijoideni kasvaneesta määrästä. Jotta lunastaisin tämän aseman, julkaisen taas oikeaa kirjallisuutta ja pyrin näin paikkaamaan puuttuvaa syvällisyyttäni. Viikonlopun runo on virolaisen Jaan Kaplinskin kokoelmasta Olen Kevät Tartossa (SanaSato 2010). Sen on kääntänyt englannin kielestä runoilija Arto Lappi. Runot on siis alunperin kirjoitettu englanniksi, ei viroksi.
Me kasvamme aina.
Joskus takaisin kohti itseämme,
kuten runkoon kääntyvät oksat.
Joskus poispäin, kohti toisia
ihmisiä, paikkoja, kieliä.
Toisinaan painomme katoaa; kasvusta tulee
kuin vapaata pudotusta. Kuin ajatuksemme
olisi lehti tai peruukki, pyrähtäisi
tiehensä kuin tiainen tai peippo.
Oksa värisee hetken ja seisahtaa taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti