Ihmepelastuminen

Sain tyttäreltäni vapaalipun Särkänniemeen, niinpä menin Sara Hildenin taidemuseoon, joka on keidas huvipuiston hälyn laidalla. Museossa esiteltiin Sara Hildenin museon omaa kokoelmaa. Olin nähnyt monet teokset jo aiemmin, mutta ei se haitannut, useimmat niistä olivat edelleen kiinnostavia. Museoon oli tullut monista museoista tuttu ääniopastus. Ajatus on hyvä, mutta olen niin malttamaton, että opastukset tuntuivat liian pitkiltä. Toisaalta olisi ollut hauska tietää miksi kyseinen taideteos on päätynyt kokoelmiin, yllä olevasta Picasson teoksesta opin, että se on kollaasitekniikkaa. Sanomalehtileikkeen orvokille on piirretty varsi ja vaasi ja orvokki (violet) ja viulu (violin) ovat samantyyppisiä sanoja.

Näin taas kerran teoksen Kalkkiviiva, jossa lattiaan on kauniisti keottu kalkkikiviä, muulloin valkoisia kivenmurikoita säilytetään laatikoissa museon varastossa.

Tämä Wilhelm Sasnalin teos teki taas kerran vaikutuksen. En tiedä miksi, sillä en ymmärrä taiteesta mitään. Hienoja olivat museon uudet hankinnat, pidin varsinkin Jarmo Mäkilän maalauksesta Kärpästen herra, Antero Kahilan sarjasta Leikin varjolla ja Teemu Mäen teoksesta Woodoo Women. Söin ihanaa valkosuklaamasikkakakkua kahvila Sarassa.

Hoitaakseni kuntoani lähdin näyttelyssä käytyäni raahustamaan tietä, joka seurailee Näsijärven rantaa. Ylitin valtatien vaarallisesti tavoitteenani käydä Pispalassa. Nousin sotkuista asfalttia kohti harjua ja päädyn junaradan varteen. En päässyt radan yli ja lopulta vasemmalla puolellani oli junarata ja oikealla aita. Aidan takana seisoi rähjäisiä rakennuksia, joiden seinät peittyivät graffiteihin. Mielikuvitukseni alkoi laukata. Alhaalla oikealla puolellani puiden välistä kurkisti rähjäinen punatiilirakennus, jonka seinässä luki MC Boxers. Olin varma, että talossa sijaitsee moottoripyöräkerhon rikollispesä ja aloin peloissani hölkätä radan viertä. Olin varma, että joku kohta ammuskelee rakennuksen  pihalla. Valmistauduin juoksemaan radan sivua Seinäjoelle (kulkeeko rata sinne?). Onneksi aita kävi matalammaksi, hyppäsin sen yli polulle, jota pitkin pääsin takaisin valtatien viereen. Olin pelastunut lähes varmalta väkivaltaiselta kuolemalta. Ruumiini paloja ei löytyisikään siististi paloiteltuina mustasta jätesäkistä.

Eräs henkilö arvosteli taulujani ja sanoi niitä keskinkertaisiksi. Ajattelin silloin, ettei kenenkään toisen mielipiteillä ole väliä. Olen ostanut taulut rakkaudella ja rajoitetulla budjetilla, joten koin sen kuitenki lähes tulkoon persoonaani kohdistuvana arvosteluna. Eiväthän tauluni ole maailman taiteen huippunimien maalaamia (eivät edes Suomen), mutta tyydyttävät esteettistä silmääni ja ovat minulle rakkaita.