Tulin kotiin vasta aamulla, hiukseni levisivät kampaamattomina muodostaen epäharmonisen kokonaisuuden. En tiennyt siis mitään. Olin jäänyt kylään yöksi, sillä kello oli hyvin paljon. Kerttu katsoi minua paheksuen, ei sanonut mitään. Mietin mitä laittaa illalla päälle, tapaan illalla yhden ystävän, menen hänen kanssaan syömään. En vielä tiennyt mitään. Pesin pyykkiä, vaihdoin imuriin uuden pussin, imuroin, imuri kiskaisi kaiken nojatuolia pienemmän sisäänsä. Minulla oli hiki. En tiennyt mistään. Katsoin osan mielisarjaani Terapiassa. En tiennyt vieläkään mitään. Katsoin Aamulehden etusivua, jossa oli kuva lentokuva saaresta. Katsoin Ylen Areenalta uutiset. Nyt tiedän, mutta en haluaisi tietää.
Viikonlopun runo on Mirkka Rekolan kokoelmasta Ilo ja epäsymmetria (WSOY 1991)
Aina olin menossa
tunsin korvani tuulessa
erottumaton
jokin ruskea sävel
ei ollut laulu
maasta nousi lintuja
minä räpyttelin silmiäni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti