lauantai 9. heinäkuuta 2011

Suuren taiteilijan aamu

Suunnittelin tälle aamulle voimistelua (onko enää voimistelua, on vain body pumpia, body balancea, body stepiä, zumbaa). Ilahduin huomatessani, ettei lauantaiaamun jumppaa ole heinäkuussa. Aion pettää itseäni siirtämällä kuntoni hoitamisen huomiselle. Minulla on mahdollisuus käyttää koko päivä ihan miten haluan.  Minun ei tarvitse edes siivota, sillä imuroin toissapäivänä. Siitä huolimatta poikani löysi eilen nojatuolin alta kuivuneen kissanoksennuksen. Teen siis jo tähän aikaan suunnitelmia kesälauantaille.

Käyn torikahvilassa. Juon kahvia kertakäyttömukista, syön pullan. Katselen kanssaihmisiäni aurinkolasieni läpi, salakuuntelen. Varpuset ja pulut kyttäävät syötäviäni. Ostan mansikoita ja vihanneksia. Käyn kirjastossa. Lainaan runokirjoja ja Alice Munroa. Menen mahdollisesti katsomaan elokuvan Norwegian Wood.

Kuuntelen radiosta kirjallisuusohjelmaa. Pentti Saarikoski lausuu: "Olen tässä aamulla paha olla..."  Saarikoski aloitti päivänsä Koskenkorvalla, minä tuoremehulla. Saarikoski oli suuri taileilija, minä en.

Ei kommentteja: