Aamulehdessä on kirjoituskilpailu, jossa ihmiset kertovat suhteestaan omaan ikäänsä. Kaikki lukemani tarinat ovat olleet naisten kirjoittamia. Onko ikä ja sen käsitteleminen naisten juttu vai eivätkö miehet halua asiaa julkisesta pohtia? Monet naiset ovat olleet viisikymppisiä. Tänään kirjoittaja oli 56-vuotias nainen, joka sairastaa malignia tautia. Hän pohtii mitä kaikkea haluaisi vielä tehdä: hän haluaisi päästä ensi lauantaina Pyynikille katsomaan Rauta-aikaa, elokuun lopussa vaeltamaan Birgitan polun, järjestää tyttären valmistujaisjuhlan ja tehdä sängynpeiton valmiiksi. Hän oli tyytyväinen elettyyn elämäänsä ja työhönsä.
Anna-Stina Nykänen kirjoitti hiljattain Hesarissa iästä ja ikäpäiväkirjan pitämisestä. Eräänä työaamuna ikä tuli vastaan heti aamulla muutaman kerran. Pesin hampaani anti-aging hammstahnalla, vetäisin naamaani anti-aging rasvaa ja pohdin voiko tämän ikäinen polkea töihin polven yläpuolelle päättyvässä mekossa. Päätin, että kyllä voi. Naisen ei onneksi tarvitse pelätä pontenssin menetystä.
Seiska-lehden lööpissä mainostettiin salakuvia Jyrki Kataisen Kyproksen matkalta. Mielestäni hänen perhelomakuvansa ovat tismalleen yhtä mielenkiintoinen ajatus kuin työkavereiden tai naapureiden etelänlomakuvat.
Nuori työntekijämme oli menossa viikonloppuna häihin. Kutsussa oli mainittu "otathan huomiooon, että morsiammen väri on kulta". Mitä tuohon voi sanoa? Ei kai mitään. Onko tämä nykyinen hääkilpavarustelu melkein joka viikkoisten kuninkaallisten häiden ja hääohjelmien syytä? Koskaan en ole häissä nähnyt niin vähän rakkautta kuin Monacon kuninkaallisissa häissä, joissa sulhanen ei vilkaissutkaan morsiota vaan pää pyöri kuin väkkärä ja sulho kurkki hääyleisöä, moikkaili kamujaan ja vanhoja tyttöystäviään.
Loppuun vielä kuva toisesta vimpaimesta, joka on tyttäreni kakkospuhelin. Se toimii edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti