Kissakuume

Olen kissakuumeessa. Olen jo pidempään miettinyt kissan hankkimista. Meillä oli aiemmin löytökissa Harri, jolla oli ollut todennäköisesti traumaattinen lapsuus. Vieraat pelkäsivät sitä. Harrilla oli tapana hyökätä varpaiden kimppuun. Kuljin monta vuotta kotona kengät jalassa. Olen asiaa aiemmin jo tällä foorumilla selvitellyt.

Tyttäreni keksi ilmoituksen Ragdoll kissasta. Kaunokainen on 1 1/2 vuotias. Olen viestitellyt omistajalle sähköpostitse, en vielä tiedä kelpaanko kissan emännäksi. Laitoin tyttäreni ohjeen mukaan kissan nykyiselle omistajalle viestin, jossa kerroin, että minulla on aiemminkin ollut kissa (jonka tapoin, sitä en kylläkään kertonut). En voinut pitää tuota villieläintä koska matkustelin kahden kaupungin väliä. Jotta kissa saatiin kuljetuslaatikkoon sille piti antaa nukahtamislääkettä. Väitöskirjaohjaajani vei sen eläinlääkärille lopetettavaksi. Vastaanottohuoneessa Harri oli päässyt karkuun ja aiheuttanut melkoista tuhoa säntäillessään pitkin ja poikin huonetta. Pitkään näin Harrin haamun vilahtelevan asunnossani.

On varmaankin oikein jos en saa tuota haluamaani kissaa. On toisaalta mukavaa kun verhot pysyvät tangoissa, huonekalut eivät ole suikaleina ja kissanhiekkaa pitkin asuntoa. On mukavaa kulkea sukissa ja maata sohvalla ilman pelkoa, että Harri hyökkaa hiuskuontaloni kimppuun.

Syvällisesti hiuksista taas

Ymmärrän hyvin naisia, jotka vetäisevät päänsä kaljuksi. Olen lotrannut vuosien mittaan hiuksiini kampausnestettä, geeliä, muotovaahtoa, shampoota, hoitoainetta, kuivashampoota, hiuslakkaa ja nyt viimeksi jauhetta, jota ripotellaan suolapurkin näköisestä astiasta hiusten tyveen. Kerran kylään lähtiessä suihkautin päähäni hiuslakkaa, jossa oli voimakas tuoksu. Menin erään miehen kyydissä. Hän oli kovin allerginen ja oli vähällä tukehtua. Jouduimme pitämään koko matkan autossa läpivetoa, talvipakkasella.

Minun piti saada kiharat kevätjuhliin . Hiuksiini laitettiin piikikkäät papiljotit, jotka stabiloitiin muovisilla piikeillä. Nukuin yön sohvalla istuallaan. Papiljotteja päästä repiessä tulivat tuskankyyneleet silmiin. "Mitä ei nainen kauneuden vuoksi kärsisi" oli tapana lohduttaa tuossa piinassa riutuvaa. Myöhemmin kiharoita tehtiin piippausraudoilla. Toimenpiteestä seurasivat ajoittaiset palovammat ja kärventyvistä hiuksista lähtevä käry. Tarrapapiljotit sai onneksi laittaa kuiviin hiuksiin. Kampaajalla laitettiin Mini Vogue, joka vanhensi 15-vuotiaan keski-ikäisen rouvan näköiseksi. Afropermanettia ei tarvinnut onneksi laittaa mitenkään. Hiukset näyttivät sähköiskun saaneilta.

Monta väriä on päähäni huitaistu. Hiuksia on kätevä värjätä itse, tulee halvemmaksi kuin kampaajalla käynti. Koska toimenpiteen aikana ei viitsi puolta tuntia ilkosillaan istuskella, värjäytyvät päällä pidetyt vaatekappleet, samoin käy kylpyhuoneen seinille, lattioille ja kalusteille. Kampaamossa raitoja varten laitettiin aiemmin päähän uimahatun näköinen ja tuntuinen tiukka muovinen myssy. Myssy oli täynnä reikiä, joista kaivettiin hiukset ulos virkkuukoukulla ja nämä pienet tupot vaalennettiin. Näin saavutettiin "luonnollinen" lopputulos. Niin ikävältä tuo toimenpide tuntui, etten kyennyt keskittymään naistenlehtien lukuun. Se on kuitenkin kampaajalla käynnin syvällinen anti.

Työpäivä

Ehdin junaan ja pääsin perille. Sain uudet salasanat. Tutkimusavustaja etsii papereita (kun ehtii). Kannettavaan koneeseeni asennetaan juuri uutta SPSS- ohjelmaa. Olen syönyt lounaan ja juonut kahvia. Olen ottanut valokopioita. Olen ahkera ihminen.

En tiedä

Lähden huomenna Jyväskylään. En tiedä heräänkö ajoissa. En tiedä mitä ottaa mukaan. En tiedä mitä laittaa päälle. En tiedä kulkeeko Pendolino (joskus ei kulje). En muista salasanoja. En muista mihin tiedostoon olen tietoja kerännyt. En tiedä pääsenkö sisälle työhuoneeseen, avaimia ei minulla ole. En tiedä onko tietokoneohjelman lisenssi voimassa ja jos ei ole saanko uuden. En tiedä kerääkö joku minulle potilaspapereita. En ole varma pääsenkö ystäväperheeseen yöksi. En tiedä menemmekö ystävän kanssa Zumba-tunnille. Seuraavaksi yöksi menen toiseen paikkaan. En tiedä mistä saan avaimet. En tiedä milloin tulen kotiin. En tiedä onko tässä mitään järkeä ylipäätään. Ehkä minun ei tarvitse tietää.

Virvon varvon

Olen pahantuulinen. Lenkki tihkusateessa helpotti vähän. Huomenna pitäisi lähteä Jyväskylään. Odottelen noitia. Aikoinaan asuimme omakotitalossa pienellä paikkakunnalla. Monta hienosti puettua noitaa komeiden oksien kanssa kävi virpomassa. Omat lapsetkin saivat melkoisen saaliin. Illalla ovikello soi. Oven takana oli kurainen poika tavallisissa vaatteissa, hän ojensi minulle meidän pihan pensaasta katkotun oksan. "Virvon varvon, palkka mulle" sanoi poika. Annoin karkkia ja poika juoksi tyytyväisenä tiehensä.

Ihmeellisiä sanoja

Kävi runokauppa Kattilassa. Sisään astuessani radiosta kuului "Päivän mietelause", jossa luettiin otteita kauppiaan omasta runokirjasta. Siinä me hartaana kuuntelimme, mies kulki oma runokirja kädessään viereiseen taidegalleriaan ja takaisin. Tuntui ikäänkuin olisin ollut todistamassa jotain merkittävää.

Tunnen liian vähän runoutta. Olin päättänyt ostaa runokirjan, heiluin Wislawa Szymborskan ja Seamus Heaneyn välillä. Molempien nimet olin joskus kuullut. Päädyin Szymborskaan, kirja oli halvempi. Menin kahvilaan ja aloin lukea kirjaa tavallisen Ilta-Sanomien sijaan. Tunsin itseni mahdottoman kultturelliksi (Ilta-Sanomat oli varattu).

Ihmeellisiä sanoja

Kun lausun sanaa Tulevaisuus,
ensimmäinen tavu siirtyy jo menneisyyteen.

Kun lausun sanaa Hiljaisuus,
tuhoan sen.

Kun lausun sanoja Ei Mitään,
luon jotain, joka ei mahdu olemattomuuteen.

Maalarin valkoinen

Istun olohuoneen sohvalla.Katselen seinää, jonka eilen tyttäreni kanssa maalasimme. Huomaan, että on monta eri valkoista, seinät eivät ole ihan saman väriset, joten taidamme maalata vielä yhden seinän kunhan tästä projektista toivumme entisellemme. Aamun olen vaihdellut taulujen paikkoja. Odotan, että tulisi niin myöhä, että olisi säädyllistä hakata nauloja seinään.

Maisa

Maisa oli lukenut, että Suomessa kulki irrallaan 200 000 ihmistä, jotka tietämättään sairastivat 2 tyypin diabetesta, puhumattakaan siitä porukasta, joilla tauti oli jo todettu. Maisan vyötärö oli enemmän kuin optimaaliseksi mainittu 80 cm. Vaikka hän kuinka mittanauhaa kiristi, se näytti lukemaa 85. Vatsan iholle jäivät nauhasta punaiset rannut. Maisa oli varma, että poti sokeritautia tietämättään. Vaikka eihän hän sitä enää tietämättään sairastanut vaan nyt tietoisesti kärsi taudista. Virallinen diagnoosi vain puuttui.

Maisa päätti liittyä diabetesyhdistykseen. Hän alkoi käydä diabetesliiton luennoilla. Maisa kuuli kaiken terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta. Maisa teki luennoitsijoille kysymyksiä:
”Saako syödä rusinoita?”
”Laskeeko sauvakävely verensokereita?”
”Millä voiteella kannattaa jalkoja rasvata?”

Maisa sai paljon uusia tuttavia. Maisan olisi voinut palkata kuntaan kuin kuntaan diabeteshoitajaksi, niin hyvin hän oli asioista perillä, vaikka ei virallista pätevyyttä ollutkaan. Kotona kirjahyllyssä oli metrin verran alan kirjallisuutta.

Kun Maisa vihdoin sai ajan omalääkärille, paljastui, että hänellä oli ihan normaali paastoverensokeri. Sehän ei mitään kerro, tiesi Maisa. Alla voi muhia huonontunut sokerinsieto. Kun sokerirasituskokeestakin tuli normaalitulos, oli Maisan elämältä pohja poissa. Hän ei ikinä oikein toipunut entiselleen.

Maisa ei lopulta koskaan sairastunut diabetekseen. Diabetesystävien kanssa ei ollut enää mitään yhteistä. Maisa menehtyi terveyskeskuksen vuodeosastolle 94-vuotiaana lonkkamurtuman jälkeen sairastamaansa keuhkokuumeeseen.

Yö

Kävin ostamassa maalia, jolla on tarkoitus maalata yksi väärän värinen seinä. Sen jälkeen nukuin päiväunet. Miten normaalioloissa ehdin tehdä mitään kun näin lomalla saan tehtyä yhden asian päivässä.

Heräsin viime yönä klo 3.30 enkä saanut unta. Oli pakko nousta, kävellä jääkaapille, kuoria appelsiini ja syödä se. Sitten luin Juha Hurmeen kirjaa Puupää, johon aina välillä olen kyllästynyt. Osuin onneksi kyllästyttävään kohtaan ja sain nukutuksi. Mietin kuinka moni suomalainen samaan aikaan söi appelsiinia ja luki päälle Juha Hurmeen romaania Puupää.

Hiusten heilutus

Kävin kuuntelemassa Apocalypticaa, olen turmellut kuuloni kenties ikiajoiksi. Yritin konsertissa tunkea korviini paperinenäliinan palasia. Onkohan niillä pojilla huomenna niskat kipeinä siitä hiusten heiluttamisesta (hiuksilla saadaan aikaan sellainen pyörivä liike). Ovat varmaan jo niin tottuneet liikesarjaan, ettei moisia haittoja ilmene.

Kampaaja

Lähden kohta kampaajalle, varasin sen päähänpistosta tuosta lähellä olevasta kampaamosta. Eräs tuttuni sai kaksoset. Elämä oli rankkaa. Hän päätti mennä kampaajalle rentoutumaan. Tämä tapahtui Siilinjärvellä. "En tiiä mitä tästä tulloo, käetkin niin vapisee" sanoi kampaaja. "Leikataan vain ihan vähän" sanoi tuttuni kampaajalle. Rentouttavasta naistenlehtien luvusta ei tullut mitään.

Puupää

Olen lomalla. Tein perinnelenkin, joka päättyy Pyynikin näköalatornin kahvilaan, jossa nautin munkkikahvit.

Kävin elokuvissa ja näin hienon filmin, "A single man". Visuaalisesti taitava toteutus (luin kritiikistä). Kriitikko piti Colin Firthin roolisuoritusta jotenkin kliinisenä. Minusta tarina oli hyvä juuri tuollaisena. Colin Firthiä katsoo aina mielellään. Elokuvassa mainittiin sellaiset hetket elämässä, jolloin kaikki tuntuu hyvin selkeältä. Olen kokenut sen muutamaan kerran, usein se liittyy johonkin taidekokemukseen. Seuraavana päivänä en enää muista tuota loistavaa oivallusta, joka ratkaisee kaiken. Ehkä niin on tarkoitettu, voin jatkaa etsimistä.

Luen Juha Hurmeen romaania Puupää. Siihen liittyy päiväkirjamainen osuus, jonka on n.s. kirjoitettu yhtenä yönä. Klo 3.35 todetaan 1976-1984 ei tapahtunut mitään. Klo 3.36: Vuonna 1988 menin naimisiin Nepin kanssa. Klo 3.37 vuonna 1999 erosimme. Matematiikan kokeista kertomiseen käytetään 4 sivua.

Kirjoittaminen on kuulemma itsensä häpäisemistä.

Kärsivällisyys palkitaan

Ostin kauniin orkidean. Sain ihailla sen kukkia puolen vuoden ajan kunnes ne putoilivat yksi kerrallaan. Lopulta jäljelle jäi neljä lehteä ja kaksi surulllista kukkavanaa. Puoli vuotta olen joka viikko upottanut tuon raajarikon kasvin veteen tunnin ajaksi. Nyt se on päättänyt palkita vaivannäköni. Karuihin rankoihin on ilmaantunut nuppuja.

Kuubalainen viesti

Olen siis pariin otteeseen tavannut yhden kuubalaisen miehen, en kertaakaan kahden kesken. Miehellä on vaimo ja kolme lasta. Hän on päätynyt siihen, että rakastaa minua. Osuutensa lienee maidemme välisellä elintasoerolla. Mies laittoi minulle sähköpostin, jossa sanoi rakastavansa minua. Ensimmäiseen viestiin en vastannut. Pian tuli toinen, jossa anottiin minua kertomaan oliko viesti tavoittanut minut. Vastasin lyhyesti ja kerroin, etten missään olosuhteissa ole kiinnostunut miehestä. Sain vastauksen, jossa oltiin ilahtuneita siitä, että olin vastannut. Suomalainen olisi taatusti ymmärtänyt viestini kohteliaan kylmän sisällön. Tässä tarvittaneen karskimpia keinoja. Asiaa tunteva taho sanoi, että pitää valehdella menneensä naimisiin, muu ei tehoa.

Seitsemän peninkulman saappaat

Minulla oli pari vierasta Jyväskylästä. Jälkeenpäin pohdin naiseutta ja sen ulkoisia tunnusmerkkejä. Kävimme ensin jääkiekko-ottelussa, vieraani ovat JYP faneja. Minäkin välillä tempauduin mukaan jännittävään otteluun. Jääkiekossa on olennaista johonkin joukkoon sulautuminen, seuran kaulahuivi ja paikoitellen runsas alkoholi. Minun on vaikea kuulua JYP- tai Tappara-faneihin. Olen ollut liian kauan poissa Jyväskylästä ja asunut liian vähän aikaa Tampereella.

Vieraani halusivat lähteä tanssiravintolaan. Minä olisin oikeastaan halunnut jo nukkumaan. Ei auttanut muuta kuin laittaa mekko päälle. Vieraani pakottivat vetämään jalkaani virheostoksen, korkeakorkoiset saappaat. Ravintolaan kävely oli haastavaa, ulkomailla valmistettujen saappaiden pohjassa ei ole mitään pitoa. Kuljin P:n ja L:n välissä heistä tukea ottaen. Tanssiravintolakäynti oli suksee. Niinkö pienestä se tanssilattialle pääsy on. Jalkateriä tosin särki, varpaat puutuivat ja olin vähällä kaatua. Jouduin naisellisesti tukeutumaan miehiin. En se ollut minä vaan joku muu, ei minua haeta tanssimaan.

Stereotesti

Luin ystäväni blogia ja muistin radiosta 70-luvulla tulleen stereotestin. Siinä kaijuttimista tuli metronomin tikitystä, jonka perusteella laitteen saattoi säätää oikein ja tarkistaa, että kyseessä todellakin oli stereolaite. Ylen arkistosta löytyi tämä testi (Tämän yksinkertaistetun stereotestin tarkoituksena on ensisijaisesti auttaa kotikuuntelijoita tarkistamaan, että stereovastaanotin toimii asianmukaisesti). Meille ostettiin stereot paljon aiemmin kuin kavereiden perheisiin. Ystäväni Sarin sisko saksalaisine poikaystävineen kävi meillä tuota ihmettä katsomassa ja kuuntelemassa. Myöhemmin huomasin, että stereoissa oli mononappula päällä.

Helene

Olin katsomassa näytelmää Helene Sjerfbeckin elämästä. Meniköhän nimi oikein. Kiinostuin sen verran, että aion lukea kirjan Helene. Sitten joskus kun ehdin. Seuranani oli kollega, joka on julkaissut yhden kaunokirjallisen teoksen. Hän tekee lääkärin työtä kolme päivää viikossa ja kaksi kirjoittaa.

Esitelmä on pidetty ja sain positiivisia kommentteja. Suomessa on niin, että jos esitelä on huono tai ihan ok niin kukaan ei sano mitään. Nyt moni tuli spontaanisti kehumaan, tosin lähinnä hoitajat. Tyhjä olo, alan suorastaan kaivata elämänlaatumittareita.

Uimataidetta

Katsoin eilen Kotikatsomon laadukasta kolmiosaista sarjaa Jälkilämpö. Miksi tällaisissa laatusarjoissa/elokuvissa on usein kohtaus, jossa nainen ui yksin uimahallissa. Koskaan altaassa ei ole kiljuvia vettä pärskytteleviä tenavia tai vierekkäin pää kenossa (etteivät hiukset kastu) uivia naisia, jotka juoruilevat eikä ohi pääse millään. Tai miksi niissä ei näy vesijuoksijoita.

Naisen kosto

Panssarilaiva Potemkin jää taas näkemättä. Olisi kiva aina elokuvakeskusteluissa ottaa esille tuo Sergei Eisensteinin klassikko. Työesteet (takapäivystys) estävät syvällisen kouluttautumisen ja kehittäytymisen. Klassikkoelokuva esitetään tänään elokuvateatteri Niagarassa. Ehkä menen viikon päästä katsomaan Robert Bressonin elokuvan "Naisen kosto" (1945), se sopii mahdollisesti paremmin minulle.

Hollywood

Kirjoitan menestyskirjaa, josta tulee myös Hollywood menestyselokuva. Päähenkilöt ovat Eevi 65 v ja Sini 49 v, rivitalonaapurit. Kaksi sivua on jo melkein valmiina. Ei ehkä kannata vielä irtisanoutua vakaasta kunnallisesta virasta.

Kuubalainen ihailijani lähetti sähköpostia. Hirvittää se rakkauden kukkasten ja kielivirheiden määrä.

Pääsiäisretriitti

Oli hienoa tavata mies, joka on antanut minulle unohtumattoman taide-elämyksen. Joskus 80-luvulla kävin Yövieraat festivaaleilla. Muistan vieläkin vähäpukeiset nokiset miehet, jotka karjuen juoksentelivat ympäri rakennusta. Lyhytfilmissä mies kasvatti Rai-ruohoa kaljullaan. Juha Hurme vieraili Viidassa ja kertoi, että miestä varten piti rakentaa vaatehuoneeseen jonkinlaiset tellingit, jotta hän pystyi nukkumaan niin, etteivät ruohot pudonneet kaljun päältä. Sopisi hyvin Pääsiäisen ajan retriitiksi. Ihmeesti rauhoittaa elämää päästä kasvava ruoho. Juha Hurme totesi turhaan vähätellen, että "no se oli se kausi". Viisas mies, oli pohtinut Kantin ajatuksia muotoon, jotka minäkin ymmärsin. Halusin heti ostaa hänen kirjansa sekä Daniil Harmsia, josta olen niin paljon kuullut. Kumpaakaan ei löytynyt tästä kaupungista.

Kapinaa!

Mietin vielä miksi Alice's Restaurant aikoinaan vaikutti, mutta ei enää. Kapinaksi vanhempia vastaan riitti tuolloin pitkät hiukset pojilla ja ripsiväri tytöillä. Isäni vihasi rock-musiikkia (vihaa vieläkin). Musiikki oli tuolloin sellaista, jota nykyään soitetaan lähinnä kypsässä keski-iässä taivaltaville kuten Beatles, Rollarit, Santana, Procol Harum jne. Elokuvassa pariskunta osti kirkon ja asettui sinne asumaan, ei juuri hetkauta nykyään, kirkkoihin on tehty mm. ravintoloita. Elokuvan "vapaa seksi" sopisi lähinnä lapsikatsojille tähdättyihin päivittäissarjoihin. Elokuvassa nauretaan armeijalle, poikani on sivari ja olen täysillä hänen ratkaisunsa takana. Ei ihme, että elokuva on enää lähinnä sen ajan kuva, ei kosketa enää edes minua kuin pienen haikean ajatuksen verran.

Alice's Restaurant

Katsoin eilen illalla Teemalta nuoruuteni vaikuttavimpiin kuuluvan elokuvan "Alice's Retaurant". Elokuva ei ollut kestänyt aikaa kovin hyvin. Vaikea kuvitella kenenkään nuoren enää kokevan elokuvaa niin voimakkaasti kuin aikoinaan tein. Kuuntelimme elokuvan nähtyämme pitkään Arlo Guthrien LP:tä. Juuso soitti kitaralla ja lauloi "You can get anything you want at Alice's restaurant, exept Alice". Silloin laulettiin ja soitettiin, juotiin halpaa punaviiniä. Luulin olevani kamalan vanha, taisin olla peräti 22-vuotias.

Terveyspervertikko

Tapasin naisen, joka oli kuulunut diabeetikkojen potilasjärjestöön 10 vuoden ajan, vaikka ei sairastanut sokeritautia. "Siltä varalta, että jos siihen sairastuisi" sanoi hän. Nyt yli kahdeksankymppisenä hän päätti erota, koska ei ollut kuitenkaan saanut kyseistä tautia.

Potilasjärjestöt järjestävät luentotilaisuuksia, joihin meitä lääkäreitä pyydetään luennoimaan. Tein kerran sen virheen,että suostuin. Luento meni ihan hyvin. Sen jälkeen pyysin kysymyksiä, luentosali oli täynnä ihmisiä, jotka eivät sairastaneet tautia, josta olin juuri pitänyt luennon vaan muita kremppoja. He esittivät jaaritelleen omia sairaushistorioitaan ja pyysivät ottamaan kantaa hoitoonsa. Sen jälkeen olen kieltäytynyt luennoista viitaten kiireisiini. Eräs kollega sanoi, että moisia luentoja käyvät kuuntelemassa vain terveyspervertikot.

Talviurheilu

Talviurheilu on jäänyt vähäiseksi. Kokeilin kerran porukassa Curlingkia. Hurjasti harjattiin jäätä, en vain ymmärrä miksi. Eräs nainen lensi heti alkumetreillä nenälleen liukkaalla jäällä. Viikon hän kulki naama sinisenä ja sen jälkeen pari viikkoa keltaisena.

Hiihtolenkillä kaverin kanssa eksyttiin, oli pakko hiihtää yhteen taloon hakemaan apua. En saanut itse suksia pois jalasta. Onneksi kaveri sai ja pystyi soittamaan hakijat. Muu porukka jäin katsomaan 50 km hiihtoa, viimeisetkin hiihtäjän olivat tulleet aikapäiviä maaliin kun meidät autolla haettiin.

Avantouinnissa käytin villasukkia. Seisoin märillä sukilla liian kauan laiturilla, ne jäätyivät kiinni laiturin jäiseen pintaan.

Elämäni laadukkuus

Elämänlaatuni on heiketynyt joutuessani tekemään esitelmää elämänlaadun mittaamisesta. Eräällä mittarilla 0 on kuolema ja 1 mahdollisimman hyvä elämänlaatu. Virun jossain 0.1 vaiheilla.

Tekniikka on ihmeellistä

Kaikki luovuus on kadonnut tässä kiireessä. Eilen päivystin. Tänään töissä pitkästä aikaa nauratti ja vielä ihan yksin, mikä lienee aika patologista. Yritin saada tutkimuspetiä alas, se nousi ainoastaan ylös jonnekin kainaloitteni tasolle. Väänsin toisesta vivusta jolloin jalkopää sojotti melkein kohti kattoa. Sain hysteerisen naurukohtauksen. Yritin saada asiallisen ilmeen naamalleni hakeakseni apua. Tuolloin auttaa kun ajattelee lainanlyhennyksiä, ilmaston tilaa ja käsittelyä odottavaa pyykkikasaa. Sama pätee siihen tilanteeseen kun potilaan jutut alkavat huvittaa silloin kun ei pitäisi.

Pyäräilykypärä

Olin ohjaajana erikoistuvalle lääkärille, hän piti tänään isossa meetingissä esitelmän. Valvoin tuntikausia jännittäen esitelmää, jota en joutunut edes itse pitämään. Näin painajaisunia ex-miehestäni. Esitelmä meni hyvin.

Porraskäytävän oven sisäpuolella on lappu, jossa kehoitetaan varomaan katolta tippuvaa lunta ja jäätä. Miten sitä varotaan? Jättäydytään kotiin? Suunnittelin jo eilen laittavani päähäni pyöräilykypärän. Juba oli varastanut ideani tämän päivän Viivi ja Wagner strippiin. Alakerran kirpparilla myydään "pyäräilykypäriä".

Vastasin facebookin "Millainen tamperelainen olet kyselyyn". Tässä vastaus: Sää tairat ollakin semmonen kekkeruusi, vähän niinkus nopi, hirveesti aina ittestäs teet numeroo, mutta kuule haisee se paska komeessakin pytingissä, älä vaan kuvittele liikoja ittestäs perkele!

Fiesta-salaattiaddiktio

En taida olla mikään pelottava auktoriteetti. Parikymppinen sivarimme kantoi sylissään potilaspaperipinoa ja sanoi "avaatko oven Heidiseni". Ehkä olen mieluummin Heidiseni kuin jalustalla arvostettuna pönöttävä nainen.

Kävin Mäkkärissä syömässä Fiesta-salaatin. Ei hyvä, mutta joskus niin himoitsen sitä. Siihen on varmaan laitettu joku pirulllinen addiktiota aiheuttava ainesosa. Jälkeenpäin poden moraalista krapulaa.

En ymmärrä sitä, että ihmiset hamstraavat ruokaa kuljetusalan lakon takia. Jos kukaan ei sitä tekisi kaikille rittäisi einettä. Epäilen muutenkin, että emme vielä nälkään kuole.

Viesti

Sain inhottavan sähköpostiviestin erään potilaan tuttavalta, joka ajaa tämän potilaan asiaa. Viesti oli mennyt ensin väärälle henkilölle. Viesti oli sävyltään loukkaava. Siinä vihjattiin useaan kertaan tietämättömyyteeni tyyliin "Tunteehan H.X. potilasialain" tai jotain vastaavaa. Täytyy kyllä myöntää, että lakitekstit eivät ole vahva puoleni.

Vuosia sitten kiersin eräällä vuodeosastolla. Syvälllä peiton alla makasi mummo huivi tiukasti päässään. Ehdotin hänelle kotiin lähtöä. Tuo viilipyttymäissesti makoileva vaarattoman näköinen nainen huitaisi minua kipeästi nyrkillä. Olin niin hämmästynyt, että en osannut tehdä mitään. Jatkossa pidin häneen turvallista välimatkaa.