perjantai 4. marraskuuta 2011

Mies, jonka jalat kasvavat korvista

Kirjoitan tätä pakkaamisen välissä. Olen kiertänyt vaatteet matkalaukkuun tiukoille rullille (niin lentoemännät kuulemma tekevät), Laukku ei ole iso, silti siellä on vielä runsaasti tilaa. Jotain olennaista lienee unohtunut, Otan matkustamoon repun, jonne olen pakannut aiemmasta jotain oppineena yhden vaatekerran. Matkalaukkua joutuu usein odottamaan vuorokauden verran. Takaisin tullessa matkatavarakapasiteetti ei tahdo riittää, likaiset ryysyt vienevät suuremman tilan kuin puhtaat silitetyt. Työmaani jäi tälle päivälle nuoren kokemattoman naisen hoteisiin (se mitä on pakko tänäänkin tehdä), konsultaatiopuhelin on annettu toisen kollegan riesaksi.

Tänään julkaistaan kolumnini ammattilehdessämme. Se stressaa aina vähän. Kuten olette huomannut minua stressaa moni juttu. Nyt on otettava sellainen hui hai asenne, sitä matkustamisessa tarvitaan.

Koska en pääse julkaisemaan kaikkien vesi kielellä odottamaa viikonloppurunoa, niin teen sen etuajassa. Ihana tekele on taas Miki Liukkosen esikoiskirjasta Valkoisia runoja (WSOY 2011). Tästä voisi aavistella, että nuori runoilija on lukenut Daniil Harmsia.

Olen juuri saamassa selville jotain pilvien salaisuuksia, joita niin usein pyörittelen mielessäni rauhattomina sadeiltoina kun selkäni takaa ryteiköstä alkoi kuulua ähinää. Käännyin ympäri ja näin miehen, muuten aivan tavallisen, mutta jalat olivat keltaiset ja ne tulivat korvista.Yritin näyttää siltä kuin mitään outoa ei seisoisi edessäni etten vaan loukkaisi tuota kummallista miestä. Mutta toisin kävi. Mies nimittäin loukkaantui: Ai enkö minä teistä olekaan mitenkään erikoinen? Yritin selittää, että olettehan te, mutta minä olen tottunut niin moneen. Älkää yrittäkö selittäää minulle mitään, mies sanoi rauhallisesti kesken lauseeni, se on tarpeetonta koska en kuule mitään. Minulla nähkääs kasvaa jalat korvista.

---------------------------------------------------------

Näkemiin siis. Näemme, tai viestittelemme, tai minä yksipuolisesti kirjoitan ja te mahdollisesti kommentoitte minua taas viikon päästä. Olen armoillanne, saatatte unohtaa minut. Minä en unohda, vaan kirjoitan huomioita matkaltani. Mahdollisesti kannattaa tarkistaa ensi viikonloppuna tai sitten ei. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Antoisaa matkaa!

E-S kirjoitti...

Hei, blogisi saa tunnustuksen omassani... :)