0.7

Minut on kutsuttu huomenna häihin. Pari vihitään Helsingin tuomiokirkossa, vihkaisua seuraavat hääjuhlat, joiden mainitaan kestävän puolille öin. Luin häitä  koskevan sähköpostin eilen. Hääjuhlan jälkeen alkavat jatkot samassa talossa sijaitsevissa tiloissa ja jatkuvat aamu neljään. Viestissä kehoitettiin ottamaan uimapuku mukaan, ellei sitten halua uida alasti. Minä kun olen nähnyt lukuisat jaksot Satuhäitä, mutta en ole kuullut hääjuhlista, joissa uidaan. Luulevat reppanat, ettei tällainen täti lähde jatkoille. Siinä erehtyvät raskaasti. Otin jo uimapuvun esiin, että muistan sen pakata.

Sain tänään päähäni, että tarvitsen häihin juhlakengät. Sellaiset oikeat korkokengät, joita naiset televisiosarjoissa käyttävät. Kokeilin useita pareja. Kengät joko puristivat tai kantapää hyppäsi ylös kengästä kun otin muutaman epävarman askeleen. Tulin siihen tulokseen, että ortopedin on muovattava kantapääni uusiksi, ennenkuin voin uskottavasti liikkua korkkareissa. Operaatioon tarvitaan luunsiirrettä ja taitavaa kirurgia.

Pitänee sanoa jotain näistä vanhustenhuollon hoitajamitoituksista (se kuuluisa desimaaliluku 0.7, joka tänään onkin 0.5). Kun hoitajia on liian vähän, niin eihän hoitajamäärää lisätä (ei ole rahaa) vaan vanhusten hoitopaikat vähenevät. Nytkin on vaikeuksia saada mummoja jatkohoitoon. Olen välillä päivystäessäni suunnitellut yhden mummon sijoittamista vierashuoneeseeni. Toistaiseksi ei ole tarvinnut.

Syvä katse

Ripsiäni pidennettiin tänään toista kertaa. Joutavan kaunistautumisen sijaan minun pitäisi lukea  lukea Simone de Beauvioirin teosta Toinen sukupuoli. Nuori nainen askarteli ripsieni parissa ja minä kuuntelin kuulokkeilla Bachin Brandenburgilaisia konserttoja. Edellisen käynnin perusteella ymmärsin, että meillä on hyvin vähän yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Heräsin kun nainen aivasti. Katseeni on nyt syvä.

Naiset ovat kautta aikojen muokanneet kehoaan. H kertoi vyöttävänsä rintansa jeesusteipillä juhlaleninkiä varten. Saa kuulemma olla tarkkana, ettei hopeinen teippi pilkistä kaula-aukosta. Jeesusteippi on yleisemmässäkin käytössä: S:n ystävä lähti juhlimaan jeesusteipeissään ja päätyi jatkoille mukavan miehen luo. Tuo teippi lie jokaiselle miehelle tuttu ja kotoisa tuote.

Suunnittelin tähän perään jotain syvällistä kauneuskirurgiasta, joka on saman asian ääripää. En keksi mitään omaperäistä sanottavaa. Luin naisesta, joka haastatteli plastiikkakirurgin asiakkaita. Hän ei juuri koskaan arvannut mitä kohtaa ulkonäössään nuo naiset halusivat korjata.

Mietin joskus, miltä muista näytän. Todennäköisesti aivan muulta kuin mitä oletan. 

I hate my blog

Sain vielä toisen "post it"- tunnustuksen oma tila omia ajatuksia tyypiltä. Kiitos ja kovin paljonkin!

Keskuksemme vietti kymmenvuotisjuhlia. Sen kunniaksi järjestettiin symposium, jossa pidettiin tuntikausien luentopotpuri.  Luentosalissa oli niin hyytävän kylmä, että varpaani jouduttaneen amputoimaan paleltumien vuoksi. Pidin esityksen, jossa toistin vakiovitsini. Joku ei mahdollisesti ollut niitä vielä kuullut.

Jälkeenpäin söimme illallisen. Tarjoilija kertoi, että kaatoviininä tarjottiin tietttyä viiniä. Mitä tarkoittaa kaatoviini, onko se vastakohta pullon suusta juotavalle viinille? Kaatoviiniä juotuaan hän kaatui. Miksei ravintolassa koskaan valuteta viiniä tölkistä? Illallisella istui oikealla puolellani mies, joka on aina ollut mielestäni rasittava. Jostain syystä minusta oli tänään ihan rentouttavaa kuunnella hänen loputonta puhevirtaansa.

Jos jotakuta tämä tieto kiinnostaa, niin menen nukkumaan. Ja miksei kiinnnostaisi. Huomenna saattaa taas olla uusi päivä. 

I love my blog

Sain Jaanalta tällaisen tunnustuksen. Kiitoksia vaan ja paljon. En jaa eteenpäin, kun se jo melkein kaikilla on. Jos jakaisin niin jakaisin sen Dessulle, Minervalle, Exmelle ja yhdelle mun kaverille, mutta kun en jaa.

Minulle uskottiin tärkeä tehtävä lääketieteen opiskelijan syventävien opintojen ohjaajana. Tämä on ensimmäinen kertani ja kenties viimeiseni. Tyttö lähetti luettavakseni tutkimusssuunnitelman. Kehuin suunnitelmaa erinomaiseksi ja laadin sivun pituisen listan tarvittavista korjauksista. Alitajuisesti kostin kaikki aikojen saatossa itse saamani "ohjaukset". Siitäs saat! Ala korjata. Ei sinusta muuten lääkäriä tule. Ainakaan jos se minusta riippuu. Mielesi tekisi pitää hauskaa. Ei tässä meikäläiselläkään niin kivaa ole. Tänään on takapäivystys ja huomenna esitelmä.

Meille järjestettiin aamulla elvytysharjoitus. Yksi lääkäri jäi "potilaan" viereen. "Maire, Maire herää!!" S töni Mairea, jolla ei ollut käsiä eikä jalkoja ja josta kulki johtoja laitteeseen, joka kertoi tehtiinkö toimet oikein. Maire ei herännyt, joten S alkoi huutaa elvytystä. Me ryntäsimme nurkan takaa apuun. S on niin pienikokoinen, ettei yltänyt antamaan painantaelvytystä, vaikka sänky laskettiin niin alas kuin mahdollista. Elvytysopettajalla oli koroke, josta tuli mieleen aika jolloin lapset eivät vielä ylettyneet vessanpöntölle. Sen avulla homma sujui. Emme saaneet Mairea henkiin, vaikka painalsin ja mielessäni lauloin kappaletta Staying alive, jossa on kuulemma sopiva painallusrytmi. Opettaja pakkasi Mairen ja jatkoi seuraavaan kohteeseen.

Elokuun väliraportti

Hain tutkimusrahaa erääseen projektiin. Käytin anomuksen tekemiseen muutaman päivän. Anomus piti sisällään sellaisia kiehtovia osia kuin tutkimussuunnitelma, rahoitusssuunitelma jne. En saanut rahaa, sen sijaan ehdotettiin, että hakisin projektirahaa. Anomus oli luonnnollisesti vallan toisenlainen kuin tutkimusraha-anomus. Tein siis projektiraha-anomuksen. Sain pienehkön summan rahaa, joka käytettiin sihteerin palkkamiseen kyseiseen projektiin kuukauden ajaksi, itse en saanut euroakaan. Tein projektisuunnitelman, istuin päivän projektikoulutuksessa (jossa neuvottiin, että kannattaa heti alkaa kirjoittaa projektin loppuraporttia), tein projektista esityksen, jonka esitin puoli päivää kestäneessä projektien aloitustilaisuudessa . Tänään tein projektin väliraporttia potilastyön jälkeen (sen pitää olla valmiina perjantaina). Raportissa oli kohta projektin ongelmat. Niiden keksiminen oli hyvin työlästä. Mieleni olisi tehnyt kirjoittaa, että projektin ongelmana on kaikenlaisten joutavien raporttien laatiminen. Nyt kun väliraportti valmistuu on projekti enää loppuraporttia vailla. Projektiin saatu raha on käytetty kuukausia sitten.

Tytttärelläni ei viikon päästä ole enää töitä. Hän joutuu asioimaan työvoimatoimistossa. Tyttäreni ei tiedä ketään, joka olisi saanut töitä kyseisestä virastosta. Mietimme mikä sen funktio on ja päädyimme siihen, että se työllistää kyseisen firman työntekijät. Projektin haku, projektisunnitelma, väli- ja loppuraportti taas pitää työteliäinä projekti-ihmiset. 

Nettiturhauma

En saanut tänä aamuna nettiä toimimaan. Voin kuvitella, miltä viisikymmentä vuotta kaksi askia tupakkaa päivässä röyhyttäneestä tuntuu kun tämän nautintoaineen virta yhtäkkiä katkaistaan. Henkeäni ahdisti, rintaa puristi, kädet vapisivat ja suunnaton eksistentiaalinen kriisi talloi minut alleen. Ongelman taustalla taisi olla asentamani virusohjelma, jonka poikani puhelinkonsultaation jälkeen poistin. Internetasetuksiin laitettiin vielä joitain käsittämättömiä numeroita, jotka poikani puhelimen välityksellä minulle ilmoitti. Tämä toimii taas! Virusohjelmaa ei kylläkään ole. Ei pidä mennä epäilyttäville sivuille. Voisin kuulemma imuroida tähän jonkun Windowsin viruskarkoitussetin, mutta en vielä tiedä uskallanko. Pikku juttu, jos joku kähmii tililtäni valuutat verrattuna siihen, etten pääse päivittämään blogiani.

Mad Men sarjan katselu on kenties sekoittanut rajaa fiktion ja faktan välillä. Surin eilen sitä, ettei sarjan päähenkilö, komea Donald Draper koskaan edes yrittäisi kammeta minua petiinsä. Käytin asian murehtimiseen vähintään tunnin ennenkuin nukahdin. Se on epäreilua.  Donia esittävä näyttelijä Jon Hamm ei minua kiinnosta.

Luin vihdoin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan.  Se suorastaan hyppäsi käsiini kirjastosta. Tuomas Kyrö tekee oikein kun vihdoin hautaa miehen. Kun mielensäpahoittajalle tarjoaa kolesterolilääkereseptiä niin turhaan tarjoaa "Kyllä minä en sellaisia tabletteja syö. Minä syön pottua ja ruskeaa kastiketta. Viemäri-Virtanen söi niitä ja kuoli kun kun putosi likakaivoon. Olisivatko siinä lääketehtaiden pillerit auttaneet"?. (Tämä ei ole poimittu kirjailija Kyrön opuksesta vaan on ihan omaa kuvitelmaani). Toisaalta ei mielensäpahoittaja neuvojani muutenkaan kuuntelisi, sillä hänelle on olemassa vain tohtori Kivinkinen. Olen oikein mielissäni tuosta vakiintuneesta potilas-lääkärisuhteesta.

Aamun Hesarissa pohdittiin kirjailijan oikeutta käyttää sukulaistensa elämää kirjansa materiaalina. Riikka Ala-Harjan siskon lapsi sairastui leukemiaan ja samoin käy Maihinnousu kirjan päähenkilön tyttärelle. Tarinaa on etäännetty sen verran, että kirjan päähenkilö asuu Ranskassa ja hänen lapsensa sukupuoli on vaihdettu pojasta tytöksi. Tässä tapauksessa lapsen sairastuminen on niin tuore ja asiasta loukkaantunut henkilö on niin läheinen (sisko), että suuttumuksen ymmärtää. Toisaalta taitelijat käyttävät aina omaa tai läheistensä elämää materialaalina kirjoissaan ja vaikka eivät käyttäisikään niin kaikki tutut etsivät itseään tekstistä. Kun Hesari omistaa  kokonaisen sivun asialle, niin kirja saa ainakin julkisuutta, mikä ei myynnin kannalta ole huono juttu. Välillä pohdin, onko oikein, että kirjoitan blogissa vaikkapa vanhemmistani. Olen päätynyt siihen, että saan sen tehdä. En ainakaan tietoisesti halua ketään loukata. Potilaista en tietenkään kirjoita.

Nettiturhauman voimalla hölkkäsin Hatanpäälle. Ei sitä hölkkäämistä muuten viitsi. Äkäinen on oltava. Rauha valtasi minut kun saavuin perille, joten kävelin tyynesti kotiin.

Heidi Kohelo

Vaarini veljen nimi oli Seth. Oli hänellä muitakin veljiä, mutta Seth on ainoa, josta minulla on jonkinlainen muistikuva. Miksi savolaiset vanhemmat antoivat pojalleen nimen Seth? Olen sivistymätön ja tunnen huonosti raamattua. Aatamin ja Eevan yhden pojan nimi oli Seth. Hän oli siis Kainin ja Abelin veli. Aatami oli 130 vuotias tullessaan Sethin isäksi. Savolaisten suussa Seth vääntyi tietysti Seetiksi.

Seeti oli jotenkin vajavainen. Hän ei perinyt kaistaletta isänsä maasta, eikä perustanut perhettä vaan asui vuorotellen veljiensä kodeissa. Seeti kääri sätkiä ja sanottiin miehen syövän tupakantumppeja. Pelkäsin Seetiä. Mies hävisi jossain vaiheessa uunin kupeesta.

Kesäiltaisin mummolaan kuului synkeää huutoa. Mummo sanoi, että naapuritalossa asustaa perheen hullu tytär. Ulvonta halkaisi kesäistä iltaa paloiksi. Me istuimme tyynesti rannalla ja ongimme ahvenia.

Vinguimme vaaria veistämään meille pajupillit. Vaari ei sanonut mitään. Hän veti puukon tupesta ja vuoli pillit. Koiranputkeen leikattiin pitkittäinen viilto, putkeen puhkumalla sai aikaan vihellyksen. Heinä aseteltiin kireästi kämmenten väliin, kun kouriin puhalsi oikein, saattoi saada aikaan kimeän äänen.

Syvällinen opettavainen osuus (voi kerätä joululahjakirjaksi): Hävyttömän hieno ilma. Päivystys on takanapäin. Päivystys on myös edessäpäin (tiistaina). Voin ajatella kumminpäin vain. Se on oma valinta.

Komea leukaparta

Olen päivystäjä, joten jouduin hetkeksi ensiapuun asioita sotkemaan. Nyt jo istun kotona ja toivon, ettei puhelin soi.

Erikoistuva lääkärimme sai erikoistumispalvelunsa loppuun. Jos haluaa jo eläessään kuulla muistosanansa niin kannattaa töissä juhlia täysiä vuosia tai jonkun muun rajapyykin saavuttamista. Erikoistuvamme on sekä lääkäri, että pappi. Hän ei juo edes teetä tai kahvia vaan marjamehua. Muistimme häntä lahjoilla ja minä sain häneltä hartauskirjan sekä pokkarin, jossa on hauska kokoelma sairauskertomustekstien helmiä,  sen on koonnut Mervi Marttila. Luen tuota kirjasta ja hytkyn yksikseni. Seuraava lause on suosikkejani, mieleeni tulee  venäläinen romaanitaide.
Potilaan yleistila tyydyttävä, rakenne pitkä ja laiha,  ravitsemustila laihahko. Komea leukaparta.
Terveydenhuollossa on ryhdytty säästötoimiin: Hemoglobiini 95. Annettu yksi punasolu.
Työanamneesi: 23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-marketissa. Työkseen kantelee kaljakoreja.

Vanha ystäväni P soitti innoissaan. Hän oli nähnyt auton ikkunasta entisen mieheni, joka oli kovin vanhentunut ja lihonut. Myös P:n ex-mies on kokenut saman metamorfoosin. Olimme totisesti molemmat hyvin tyytyväisiä tähän kehitykseen. Itse emme ole luonnollisesti vanhentuneet lainkaan.

Sauna

Mummolassa oli kaksi saunaa. Savusauna törrötti järven rannassa. Sauna oli sivelty punamullalla ja kaikki oli siinä vähän vinksallaan. Vaari aloitti saunan lämmittämisen aamupäivällä. Ovesta ja seinänraoista työntyi savua. Serkkujen kanssa kisailtiin siitä kuka kykeni olemaan pisimpään sankassa  savussa. Kyyryssä se oli helpompaa. Pian alkoi silmiä kirvellä ja henki loppua. Oli pakko rynnätä ulos.

Saunan seinät olivat pikimustat, niihin ei passannut kylpiessä nojata tai nokeentui. Teevadilla lilllui vaalean vihreä Sunlight saippua. "Linna shampoo pesee ilman kyyneleitä" lupasi mainos. Se ei pitänyt paikkaansa. Saunasta juostiin järveen ja huudottiin saippuanjäänteet. Uida sai vain rannan suuntaisesti. Mummo ui kerran kesässä. Uinti oli merkittävä tapaus. Mummo purjehti järveen, laskeutui kyykkyyn ja heilutteli käsiä sivuillaan lyhyen tuokion ja palasi saunaan. Me seurasimme tiiviisti tätä merkittävää tapahtumaa. Vaari ei uinut koskaan. Saunasta juostiin pikaisesti sisälle. Saunaiholla ei saanut ulkoilla, se olisi ollut hengenvaarallista. Jälkeenpäin kuunneltiin lauantain toivotut ja kasteltiin mummon tekemiä korppuja teehen. Mummo kertoili tositarinoita onnettomuuksista ja väkivallanteoista, joista oli Iisalmen sanomista lukenut.

Toiseen saunaan laskeuduttiin kylmiä portaita. Portaiden vierustalla hyllyissä seisoi rivissä hillopurkkeja. Saunaa sanottiin kellarisaunaksi ja se oli alempaa saunakastia. Kellarisaunaan juostiin kesällä ukkosta pakoon. Mummo kertoili pallosalamoista ja tulipaloista. Istuimme serkkujen ja mummon kanssa rivissä lauteilla. Kun jyrinä loppui nousimme portaat takaisin keittiöön.

Kellarisaunassa huomasin, että minulla on pömppömaha. Olin tuolloin kuusivuotias. Sittemmin kärsin selluliitista, jota jostain syystä en enää pode. En nykyisin kiinnitä huomiota pikkuvikoihin. Ostin parikymppisenä kaupasta sellaisen muovisen vihreän vimpaimen, jonka sisälle tungettiin selluliittisaippua. Muovisesta pinnasta pullistui nystyröitä, joilla tuli ahkerasti hinkata ongelmakohtia.  Näin häviäisi selluliitti. Jaksoin käydä selluliitin vastaista taistelua parin viikon ajan.

Flamenco

Parina aamuna on aurinko paistanut äkäisesti silmiin. Tänään taivas syyti silmille vettä. Asettelin kypärän sadetakin hupun päälle. Pisarat ropisivat hupun reunaan, jonka vedin katokseksi kasvojeni ylle.

Olen taas ajanut itseni tilanteeseen, jossa töitä on enemmän kuin ehdin tehdä. Joku ulkomaanelävä kävi tutustumassa yksikköömme tuossa viiden maissa. Nähtävänä oli lähinnä valkoisia seiniä. Onneksi minä istuin vielä koneen ääressä. Se teki vierailusta eläväisemmän. Aito suomalainen lääkäri repi hiuksiaan tietokoneen ääressä.

Minulla oli tälle illalle missio. Aikomukseni oli ilmoittautua kansanopiston flamencokurssille. Ilmoittautuminen alkoi seitsemältä. Kun radiossa kajahti seitsemän uutisten tunnus, painoin ilmoittautumisnappulaa. Onnistuin. Flamencoa en ole vielä testannutkaan, sen jälkeen kokeiltavaksi jäävät enää kansantanssit. Eikös flamencoa tanssita kopisevilla jalkineilla? Sellaiset on hankittava. Blondi ei voi olla uskottava flamencotanssija, joten hiukset on värjättävä mustiksi kuin salmiakkilaku ja venytettävä niskaan tyylikkääksi nutturaksi. Selkäni oikenee jo tanssimisen ajattelemisesta.

Suunnittelen vähentäväni blogikirjoittamista ja lisääväni (jos olen rehellinen, niin en ole aikoihin muuta kirjoittanut) tähdellistä kirjoittamista. Tarvitsen tätä, ei voi mitään. Päivitys on kuin iltapesu tai aamukahvi. Aiemmin innosti blogin seuraajiksi kirjoittautuneiden määrän kasvu. Jostain syystä lukijalista on viime aikoina kutistunut ja hävinnee pian kokonaan. Palaan siihen mistä aloitin.

Tämä on pyörätie!

Nuori hieman pulska mies nojaili avoautoonsa. Auto oli pysäköity keskelle pyörätietä. Karjaisin ökyautoa ohittaessani: TÄMÄ ON PYÖRÄTIE! Mies ei reagoinut mitenkään.

Minä huomasin olevani taas vireessä. Pieni ärtymys virkistää ja saa veren kiertämään. Seuraavaksi huudan: JOS ET SIIRRÄ RUMAA AUTOASI PYÖRÄTIELTÄ, NIIN KERTTU TULEE JA REPII SINUT RIEKALEIKSI!

Puutarhakadulle on avattu liike nimeltä Punnitse ja säästä. Nimi on harhaanjohtava. Tuotteet punnitsee myyjä eikä suinkaan asiakas. Kassalle luikertelee pitkä jono. Jokaisella asiakkaalla on viisi pientä pussukkaa. Myyjä näpertää pussin auki "Mitä tää on? Onks tää luomua?". Kun sisällöstä päästään myyjän ja ostajan väliseen yhteisymmärrykseen, myyjä alkaa plarata listaa, johon on merkitty tuotteiden kilohinnat. Myyjä sulkee paperipussin nätisti ja asettelee sen vaa'alle. Hän näpyttelee hinnan kassakoneeseen. Tämä tapahtuu jokaisen asiakkaan kohdalla lukuisia kertoja. Säästökin on aika suhteellista. Sata grammaa melkein mitä vaan maksaa vähintään pari euroa.

Saa nähdä milloin mittani täyttyy ja lähden Puutarhakadun pyörätielle sievän vasarani kanssa. Niinkin vaatimattomalla aseella voi ärtynyt keski-ikäinen nainen saada ihmeitä aikaan.

Kertun pitkä lounas

Arvoisa emäntä,

Mitäköhän eilisessä lukupiirissä puhuttiin? Minulla olisi ollut monta originellia ajatusta siitä pitkäpiimäisestä ruotsalaisesta kirjasarjasta. Sinun ajatuksesi ovat kaikille jo tuttuja. Ketä ne kiinnostavat?

Yöllä kuulin, kuinka kääntyilit vuoteessasi. Töihin meno taisi stressata. Olisit ottanut vaikka nukahtamispillerin. Moinen pyöriminen häiritsi lukurauhaani. Lukaisin viime yönä jonkun venäläisen häiskän kirjoittaman kirjan Rikos ja rangaistus. Ihan kiva kirjanen. Ensi yönä kahlaan Karamazovin veljekset.

Päässäni kytee kirjoitusidea: kissa murhaa emäntänsä. Kissan emäntä ei ole pitkiin lappanut ruokakuppiin sitä tiettyä hinnakasta kanaeinestä. Kissa nautiskelee kurjan murkinansa jälkiruoaksi emäntänsä jäännökset, joten ruumista ei kuunaan löydy. Täydellinen murha! Esitin idean kustantajalle: käsiraha tupsahtaa tililleni huomenna. Älä väännä ovea turvalukkoon, menen lounaalle kustannustoimittajani kanssa. En kerro ravintolan nimeä, mutta pöytiä peittävät valkoiset liinat, eikä salaattia haeta buffet-pöydästä.

Voi mennä lounaalla myöhäänkin. Ei kannata odotella. Meillä taiteilijoilla on  pitkät lounaat.

Kunniottavasti,

Kerttu

Ihana sade!

Piipahdin eilen töissä lukemassa sähköpostini. Aikaa tuhraantui pari tuntia, mutta oli heti jotenkin helpompi hengittää. Palaan huomenna työn ääreen neljän viikon loman jälkeen.

Matkalla töihin pistäydyin Tammelantorilla. Jonotin kahvia ja sain muovikuppini täyteen ruskeaa lientä ja kertakäyttölautaselle sokerisen pullan. Katseeni kiersi täysissä pöydissä. Tilaa olisi riittämiin, jos asiakkaat toimisivat toisin. Kun kolmen seurue saapuu kahvilaan, jää kaksi varaamaan paikkoja ja kolmas hakee kahvin. No varaan minäkin monesti pöydän. "Tyttö istu tähän" sanoi vanhempi mies, joka istui pöydässä ystävänsä kanssa. Mies kuului siihen joukkoon, jolle kaikki naiset ovat tyttöjä. Mies oli pukeutunut valkoiseen silitettyyn paitaan, kankaassa ristelivät vaaleanharmaat ruudut, harmaita housuja kannattelivat saman väriset henkselit. Ulkoasun siisteydestä saattoi päätellä, että miehellä oli vaimo. Henkselimies oli ostanut sekä voileivän, että mehevän viinerin. Hänen tapauksessaan vähempikin olisi riittänyt. Mies söi voileivän. Sen jälkeen hän poimi  nautiskellen lusikalla marjat viinerin päältä suuhunsa ja lopuksi vielä söi rasvaisen viinerin santsikupin kera.

Aamulla heräsin sateen ropinaan, ikkunasta suorastaan ryöppysi hapekasta ilmaa. Noukin sängyn vierestä Maastamuuttajien seitsemännen osan ja kaivauduin peiton alle lukemaan. Ihanaa monen aurinkoisen aamun jälkeen herätä sateeseen. Ei tarvitse rynnistää haalimaan kesän viimeisiä auringonsäteitä.

Tein eilen kaalilaatikkoa. Minun teki sitä niin mieli. Kuuntelen äänikirjana "Saatana saapuu Moskovaan", ensimmäinen levy on kuunneltu. Volyymi on väännettävä kovalle, että teksti kuuluu paistamisessa syntyvän sihisevän äänen yli.Suunnittelin meneväni elokuviin. En mennyt. Katsoin taas kolme osaa Mad Men sarjaa. Nyt alan tosissani siitä nauttia. Meneillään on neljäs tuotantokausi, joten loppu häämöttää. Viides on kuulemma tulossa.

Taitaa sade laantua. Ulos on kiiruhdettava. Kohta. Ihan pian. Kertulla ei näitä huolia ole. Se on asettunut kerälle toiseen nojatuoliini. Häädin sen hetki sitten kylmästi tästä. Nyt se näyttää jo olevan syvässä rentouttavassa kissanunessa.

Mikä on hyvää kirjallisuutta?

Antti Majander kertoo tämän aamun Hesarissa pelanneensa biljardia kovin panoksin. Koska toimittaja hävisi, hän joutui lukemaan Paul Coelhon teoksen Alkemisti. Opiskeluaikoina K suositteli minulle tuota kirjaa, se muistaakseni oli tuolloin käännetty nimellä Santiagon unelmat. Tuon tapaiset korkealentoiset "filosofiset" teokset eivät kuuluneet mielilukemistooni. Koska K on fiksu mies, oletin kirjan olevan hieno. Kun viimeksi K:n kanssa tapasimme, muistutin häntä kirjasuosituksesta. K häpesi silloista kirjallista makuaan. Minä sain vasta kirjoitusryhmän myöstä tietää, että Coelhon kirjoista ei kuulukaan pitää. Ne ovat noloja. Nyt olen lukenut Pauli Kohelon (Kari Hotakainen?) parodian Ohessa tilinumeroni ja hihitellyt. Coelhon sijaan kuuluu lukea Daniil Harmsia ja Arto Salmista. Kuka lopulta päättää, mikä on hyvää kirjallisuutta?

Sunnuntaina meillä on pitkästä aikaa lukupiiritapaaminen. Emäntä valitsi luettavaksemme Mobergin Maastamuuttajat, kahlaan juuri osaa 6/7. Kirja kertoo 1850 Yhdysvaltoihin lähtevistä ruotsalaisista talonpojista ja heidän perheistään. Kirja voisi olla terveellistä lukemistoa niille, jotka uikuttavat sitä että terveyskeskuslääkärin vastaanotolle ei aina pääsekään tunnin varoitusajalla. Kirjassa lapset ja aikuiset kuolevat joukottain kulkutauteihin. Matka Atlantin yli taittuu heppoisessa täyteen tupatussa purjelaivassa. Tilaa kyllä tulee: vainajia viskotaan viikottain ja välillä päivittäinkin meren ikuiseen hautaan. Pakosti tulee mieleen nykyinen muuttoliike Afrikasta Eurooppaan. Afrikkalaiset eivät ole tänne tervetulleita, ruotsalaiset otettiin avosylin vastaan Amerikassa. Ruotsista lähti paljon ihmisiä, joiden uskonnon harjoitusta tiukan luterilainen valtio ei sulattanut. Meren takana jokainen oli vapaa toteuttamaan uskonnollisuuttaa omalla tavallaan. Liekö USA:ssa tästä syystä tälläkin hetkellä niin äärilaitaista uskonnollisuutta.

Äitini isä työskenteli laivalla stuerttina. Hän oli kuulemma hauska mies ja erinomainen kokki. Äitini oli vasta muutaman kuukauden ikäinen, kun hänen isänsä jätti palaamatta Yhdysvalloista ja asettui uudelle mantereelle. Äitini ei lopulta koskaan nähnyt isäänsä. Mummoni jäi yksin kahden tyttärensä kanssa. Minulla on Amerikassa sukulaisia. Lapsuudessani eräs röyhelöhelmainen nainen kävi meillä kylässä. Hän toi äidille lahjaksi paketin alushousuja: jokaiselle viikonpäivälle oli omansa. Housuihin oli kirjailtu Monday, Tuesday... Housut lienevät haihtuneet kirjailuineen, mutta minun olohuoneeni nurkassa seisoo äidinisäni matka-arkku.

Sain kolumistani positiivista lukijapalutetta, joka oli sujahtanut roskaposteihin. Onneksi löysin. Elän kiitoksilla vaikkei saisi. 

Ei saa kurkkia Eiffel-tornia

Kävin uudestaan Mäntän kuvataideviikoilla. Tutustuimme Honkahovin näyttelyyn ja Pekiloon, molemmissa olin siis käynyt jo aiemmin. Pekilosta jäivät mieleen pari videota, varsinkin Hanna Saarikosken See Paris and Die. Teoksessa taiteilija vierailee ensimmäistä kertaa Pariisissa ja pitää matkan ajan silmät tiukasti suljettuina. Hanna Saarikosken silmäluomiin on maalattu "silmät". Hän kulkeen läpi Pariisin turistikliseiden epävarmoin askelin. Louvressa Mona Lisan edessä japanilaiset turistit kuvaavat taiteilijaa. He lienevät ilahtuneita, että saavat jotain persoonallista ikuistettavaa. Näemmekö oikeasti mitään kun matkustamme? Minun Pariisini on pääasiassa juuri se, jossa Hanna Saarikoski kulkee mitään näkemättä. Saman Pariisin voi nähdä jokaisessa turistioppaassa. Silmät kiinni kokemus on taatusti toinen, jääväthän hajut, maut ja äänet. Minä en kykenisi uhrautumaan taiteen vuoksi, vaan kurkistaisin ainakin pikkuisen. Pariisihan on perinteisesti ollut kaupunki, jonne kuvataiteilijat Suomestakin ovat matkustaneet. Yritin eläytyä naiseen, joka nousee varovasti portaita kohti Sacre-Coeurin kirkkoa, kävelee Pere-Lachaisen hautausmaalla ja nakertaa patonkia puistossa, eikä näe näistä mitään. En pystyisi olemaan neljää päivää edes puhumatta vaikka se saattaisi monen mielestä olla siunaus.

Nukuin huonosti. Kahvakuulajumpan jälkeen nukuin hyvin. Urheilu on siis ihmiselle hyväksi, taide pahaksi.

Tartu kuulaan

Kävin eilen kahvakuulajumpassa. Kahvakuula on metallinen pallo, jonka kylkeen on istutettu tarttumista varten kahva. Minut houkuteltiin jumppaan (parin viinilasillisen jälkeen minua on helppo houkutella melkein mihin vain). Pienessä salissa viuhuivat nuo metallipallot vaarallisesti, kenenkään käsi ei onneksi irronnut kuulasta. Miesopettajamme lihakset pullistelivat, ikäänkuin mies olisi tungettu liian pieneen nahkaan. Miehen kahvakuulan kyljessä luki 16 kg. Jumpan jälkeen muistin taas miksi aiemmin rankkaa liikuntaa harrastin: siitä tuli hyvä olo. Nukuin yön onnellista  urheilijan unta. Nyt vaikutus alkaa taas hiipua ja kesken oleva artikkelin korjaus muistuu mieleen.

Vilkaisin kirjastossa psykologien lehteä. Siinä oli nimi ongelmalleni: aikaansaamattomuus. Lähden tänään uudestaan Mänttään taidetta katsomaan, huomenna jatkan kirjallista työtäni. Ai niin, minähän olen lomalla.

Luin Hesarista, että saksalaisille auto ei enää olekaan merkittävä statussymboli. Lehdessä oli juttu miehestä, kolmen lapsen yksinhuoltajasta, joka oli luopunut autosta. Myönnän, että Berliinissä julkinen liikenne on järjestetty paremmin kuin Suomen maaseudulla ja pikkukaupungeissa. Berliini on parempi pyöräilykaupunki kuin Tampere. Kuulen jatkuvasti tuttavilta, että Helsinkiin on edullisempaa ajaa autolla kuin matkustaa junalla. Kun luovuin autosta, elintasoni nousi selvästi: ei autolainaa, ei bensan ostamista, ei huoltokuluja, ei vakuutuksia. Ei huolia. Minusta on kiva liikkua julkisilla kulkuneuvoilla ja polkupyörällä. Sitäpaitsi pummaan mielelläni kyytejä eri tahoilta, tänään lähden ystävän ja hänen tyttärensä kanssa Mänttään. Eräs mies sanoi, että oma auto pitää parkkeerata pihalle nokka menosuuntaan, tuolloin tietää, että voi häipyä koska vain, olla vapaa. Ei siinä jouda busseja odottelemaan.

Minulla on reisilihakset, minulla on vatsalihakset, olkavarteni ovat kipeät ja jäykät. Saatan jopa harkita urheilijanurani jatkamista.

Vaikeneminen on kai kultaa

Päästin jokunen aika sitten suustani asian, jota minun ei olisi pitänyt sanoa. Kun joku asia on sanottu, niin sitä ei enää sanomattomaksi saa, vaikka kuinka toivoisi. Puhe kulkee välillä ennen ajatusta.

Toisinaan toivoisi, että tekstiviestin voisi imaista takaisin, samaten sähköpostin. Olen hiljalleen oppinut, että send-nappia ei kannata painaa vihaisena. Puhetta on vaikeampi hallita, se ryöppyää välillä ilman minkäänkaista kontrollia.

On joitakin ihmisiä, joiden seurassa pitää olla varovainen sanoissaan. Se tekee ihmissuhteesta jotenkin keinotekoisen. Läheisyys puuttuu. Vaikeneminen ei ehkä kuitenkaan ole kultaa.

Kävin eilen mammografiassa. Rintojen vääntely kahden tiukan levyn väliin ei ole miellyttävää.Edellisellä kerralla rtg-hoitaja oli miessukupuolta. Hän teki hommaansa rutiinilla, eikä juuri mitään puhunut. Tällä kertaa hoitaja oli nainen ja kovin empaattinen. Palkitsin itseni jälkeenpäin Hatanpään kahvilassa pullakahveilla.

Taidanpa vielä heittäytyä sohvalle. Tuli valvottua myöhään. Lupasin eilen pienessä hiprakassa lähteä kahvakuulajumppaan. Edellisen kahvakuulakokeilun jälkeen en pystynyt viikkoon kävelemään kivutta.

Dostojevskirock

Kävin eilen katsomassa Kristian Smedsin virolaisten teatterikoululaisten kanssa työstämän teoksen 12 Karamazovia. Sisään mennessä tarjoiltiin korvatulppia, joita en alun jälkeen sitten kuitenkaan korviini tunkenut. Mitään en esityksestä ymmärtänyt, mutta olin myyty nuorten näyttelijöiden energian ja taidon edessä. Etupenkkiin istumista kannattaa harkita vain jos nauttii estradille astumisesta. Pallo hukassa olevien katsojien ja siellä hurjasti riehuvien näyttelijöiden seuraaminen tarjosi hupia. Näytelmässä ei ollut minkäänkaista juonta. Miksi pitäisikään olla? Käsiteltäviä teemoja oli poimittu Dostojevskiltä. Rock, punk ja jopa venäläiset balladit olivat osa näytelmää, jossa puhuttiin viroa, suomea ja englantia. Jokainen näyttelijä näytti soittavan jotain instrumenttia. Näytelmässä yleisö huijattiin "kivittämään" nuorta naista sanomalehttitolloilla, muutenkin esitettiin ihmisen alistamista ja kiduttamista niin, että häijyä teki. Ohjaaja totesi toisen väliajan jälkeen "koskaan ei ole näin vähän porukkaa lähtenyt kesken esityksen pois!". Esitystä olisi kenties voinut hieman lyhentääkin, kestihän se neljä ja puoli tuntia. Astuin ulos lämpimään tummaan iltaan huumaantuneena. Hieno karnevaali!

M:n tytär kysyi aikoinaan, mitä Martta ja Maria tarkoittavat. M vastasi, että P on Martta ja Heidi taas Maria. P on vanha ystäväni, joka kävi mökillä. Hän ei juuri hengähdä, jos muuta tekemistä käsille ei löytynyt, hän hakkasi halkoja, ohimennen hän lakaisi terassin, pyyhkäisi tiskipöydä ja puisteli matot. Marjametsässä poimuri heilui kaaressa ja sanko täyttyi vikkelään. Viimeiseksi P  täytti vielä mustikoilla poimurin piripintaan. Marjat hän siivosi heti, minä puhdistin osan marjosta vasta kotiin tultuani. Jos tapaisimme viisaan miehen, minä istuisin miehen jalkojen juureen ihailemaan, P lämmittäisi miehelle saunan ja vaivaisi sämpylätaikinan. Mies pitäisi todennäköisesti enemmän P:n toimista. Istujia ja höpöttäjiä tässä maailmassa riittää, mutta kuka leipoo makoisat sämpylät?

Kertun mökkireissu

Kunnioitettu emäntäni,

Minut tungettiin kassiin, jonka päätykangas näytti verkkomaiselta, saatoin kurkkia ulos vankilastani. Verkon läpi ei näkynyt mitään tuttua ja turvallista. Minut oli otettu panttivangiksi. Seuraavaksi vankilani siirrettiin moottoriajoneuvoon.  Kukaan ei vaivautunut kertomaan minulle kuinka kauan piina kestäisi. Raavin vankilaani ja huusin apua. Kukaan ei vastannut huutoihini. Lopulta vajosin jonkinlaiseen koomaan. Olin varma, että loppuni oli lähellä.

Perillä odotti varsin mukava asumus: kolme huonetta ja keittiö, sekä tilava eteinen, johon hiekkalaatikkoni sijoitettiin. Ruokahuoltoni toimi näissä väliaikaistiloissa tyydyttävästi. En tosin tiennyt oliko kyse väliaikaisista tiloista vai pysyväisemmästä asunnosta. Kukaan ei sitä minulle kertonut. Löysin pian kaksikin sopivaa oleskelupaikkaa, joista toinen sijatsi sohvan selkänojalla ja toinen kirjahyllyn päällä. Hyllyn päältä saatoin tarkkailla ympäristöäni, takaosaani turvasi paksu hirsiseinä. Tiloissa lenteli pieniä surisevia otuksia, jotka olivat ihan mukavia makupaloja. Ihmiset pysyttelivät pääasiassa ulkotiloissa, joten sain nauttia makupaloista yksikseni.

Puit ylleni vaaleanpunaiset valjaat, minkä minä sille voin, että pidät kaikesta sievästä ja minä totisesti näytin somalta noissa koristeissa. Raahasit minut tilaan, jossa ei ollut kattoa, ei seiniä. Kai minua pelotti moinen avaruus. Halusin takaisin sisälle.

Hirsiseiniä oli sitten mukava raapia. Voisitko järjestää samanlaiset kaupunkiresidenssiini? Puolipanelikin riittäisi. Raapimistuntuma on erilainen kuin nojatuolessa, sellainen mukavan jämäkkä.

Kyllä tuo matkailu väsyttää ja avartaakin jopa liiaksi. Kahta asiaa jään kaipaamaan: hirsiseiniä ja lentäviä makupaloja.

Nyt ramasee mukavasti. Silitä pyykit, se on helpompaa kun vaatteet eivät ole vielä rutikuivia.

Vie roskat.

Ystävällisesti,
Kerttu

Ahneella on paskainen loppu

Kerttu naukui surkeasti puolet mökkimatkasta ja vaikeni vasta tuntia ennen määränpäätä. Pelkäsimme pahinta, mutta hengissä luontokappale kuljetuskassista löytyi.  Paluumatkan Kerttu naukui kokoaikaisesti, joten hänen kunnostaan ei tarvinnut olla huolestunut. Käänsimme autoradion volyymia kovemmalle.

Puin Kertun ylle uuden punaisilla lasihelmillä koristellun kaulapannan  ja vein toiveikkaasti ulos. Kerttu pyrki takaisin sisälle ja vaikutti kauhistuneelta. Ei kattoa, ei seiniä, kaikenlaisia vaaroja. Kerttu nautti mökkielämästä pyydystämällä kärpäsiä sisätiloissa.

Ensin mökillä seuranani oli M: keräsimme mustikoita. Sitten kylään saapui P: keräsimme mustikoita. Nyt ne eivät mahdu pakastimeeni.

Teimme mökkimatkalla ostokset paikallisesta marketista ja Alkosta. Arviomme petti vain oluen määrän suhteen. Hankimme sitä liian vähän. Päätimme lähteä olutostoksille ABC-huoltamolle. M ajoi mateluvautia ja minä tarkkailin tienpientareita kanntarellien varalta. Huomasin ihanan keltaisen sieniryppään ja hihkaisin innoissani. Tosin sienet tunkivat pintaan jonkun mökkitien alussa. Mökki ei kuitenkaan  näkynyt tielle. Mökin numero oli merkattu kuparisin kirjaimin ison kiven kylkeen. Hyppäsin autosta ja aloin kiivaasti poimia sieniä, M laski autolla alas pientä mäennyppylää ja törmäsi kiveen, johon oli kiinnitetty nuo numerot. Auton perään painui lommo ja siihen leikkaantui pieni reikä. Auto oli melkein uusi ja kyseisessä osassa sijaitsee laite, joka piipittää jos yrittää peruuttaa johonkin esteeseen. Kanttarellien litrahinnaksi muodostui noin tuhat euroa. Aloitin jossittelun: jos en olisi nähnyt kanttarelleja, jos olisimme ostaneet riittävästi olutta... Palatessamme mökkitien alussa seisoi auto. Jos auto olisi kurvannut paikalle aiemmin, niin mökin omistaja olisi nähnyt naisen, joka riipii heidän kanttarellejaan ja toisen, joka on peruuttanut heidän kiveensä.

Tapasin vanhempani, siskoni ja hänen miehensä. Saattaisi olla mukavaa asua lähempänä sukua.

Söimme kanttarelleja. Kauneimmat yksilöt kasvoivat mökin alla, enkä niihin ulottunut. Hain liiteristä isän pihtivalikoiman ja tungin niitä lautojen välistä kohti himoitsimiani keltaoransseja valioyksilöitä, ei onnistunut. Suunnittelin jo alalaudoituksen purkamista, mutta luovuin ajatuksesta.

Eilen nautimme kiinalaisista ravuista. P oli hankkinut 4 cl Koskenkorvaa snapsiksi. Makasimme jälkeenpäin mökin edustan penkeillä ja yritimme nähdä tähenlentoja. Liian harvoin on aikaa katsoa taivaalle. Tuijotimme ylös kunnes alkoi liiaksi väsyttää. En päässyt esittämään suunnittelemaani toivetta. Se ei siis toteudu. Sellaista on olla iltauninen. 

Mökille

Teen lähtöä mökille, hakija tulee tuota pikaa. Olen lainaillut lapsilleni suuria kasseja, jotenkin ne eivät ole palautuneet, joten minulla on kymmeniä pieniä nyssäköitä, joihin lisäilen tavaraa sitä myöten kun puutteita havaitsen. Kerttu lähtee ensimmäistä kertaa mukaan. Ostin sille eilen kaulapannan ja hihnan, joiden asetteluun se suhtautui ihailtavalla tyyneydellä. Kaulapanta on vaalenpunainen ja siinä on koristeena punaisia lasihelmiä.

Hopeoitu porokynttiläjalka on varmassa tallessa, ovet monissa säpeissä ja asunto tarkkailun alaisena. En kirjoita muutamaan päivään, mikä ei liene suurikaan vahinko. Kerään kokemuksia, joista kirjoittaa (mustikoista, kanttarelleista, saunomisesta ja syömisestä).

Kerttu summaa kesän toimet

Kunnioitettu emäntä,

Hienot lomasäät on meille tänä kesänä suotu. On opettavaista seurata ikkunalasin läpi (sikäli kun siitepölyroiskeiden takaa näkee) kadulla vesilätäköissä sipsuttelevia ihmisiä. Monelta ovat kumisaappaat unohtuneet eteiseen.

Kaunis turkkini on aina tyylikäs asu, ikävä kyllä kuitenkin helteellä hieman tukala. Onneksi niitä hellepäiviä ei liiaksi ole tälle kesälle siunaantunut.

Alkaa lomasi olla jo puolivälissä. Kävit Porissa ja Iittalassa, riittääkö moisista työpaikan kahvihuoneeseen kehuskeltavaa? Sikäli kun olen touhuasi seurannut, olet lukenut neljä osaa Maasta muutajia (epäilen, että hypit  välillä luontokuvausten yli, nehän ovat kaunokirjallisuuden suola!). Iltaisin tillotat sitä sarjaa, jossa mainosmiehet imevät tupakkia, kittaavat viskiä ja pettävät vaimojaan. On se pääosan esittäjä ihan komea, mutta ihan hävettää miten naiset sille itseään tyrkyttävät. Se on tuo seksi sellaista, että jotkut sen perässä laukkaavat.

Vieraitakin on täällä käynyt. Kiitos siitä, on aina virkistävää saada älykästä seuraa. Sinun seurassasi tuppaa ihan taantumaan. Sivistyksesi on kovin kapea-alaista. Filosofia olisi virkistävä väittelyn aihe, mutta sinulla menevät peripateetikot ja epikurolaiset sekaisin.

Jos nyt joskus minulla sattuu maha olemaan sekaisin ja peräpään sievistä karvoistani roikkuu vähäinen määrä kissanhiekkaa ja erinäisiä kellervänruskehtavia eritteitä, niin ei tarvitse tulla takapuoltani pesemään. Huolehdin itse hygieniastani, se on kunnia-asiani.

Lomaa on jäljellä enää reilu viikko. Mikään ei kestä loputtomiin. Tämä ei tarkoita, että pitäisi terasseille rynnätä. Monella on jäänyt putki päälle kesälomalla ja vieroituksen kautta on tie töihin käynyt. Kevyttä liikuntaa, uintia, marjastusta, sienestystä ja Nietzschen teoksia ehdotan loppuloman askareiksi. Artikkeli pitää olla korjattuna 18. elokuuta. Siihen kahtoen, kuten isäsi tapaa aina sanoa.

Ystävällisesti,

Kerttu

Naivia

Kolumnini julkaistiin ja pahin häpeä alkaa haihtua. Jos olisin töissä niin uskaltautuisin jo ruokalaan ja kahvihuoneeseen. Onneksi olen lomalla, eikä kukaan enää parin viikon kuluttua muista koko asiaa.

Kävin kahden luokkakaverin kanssa Iittalassa naivistien näyttelyssä. Tuo taidesuunta ei ole minulle se kaikkein mieluisin. Miksi en osaa nauttia taulujen söpöstä maailmasta? Suurin osa taitelijoista on itseoppineita ja myynti on siihen nähden huikaisevaa. Melkein joka taulun viereen oli liimattu punainen pylpyrä. Muutama heistä oli kyllä oikeasti hyvin taitava maalari.

M tuntee Tuija Piepposen, jolla on ateljee Iittalan myymälän vieressä. Nainen on siinä mielessä hulvaton, että tuntuu tekevän mitä tahtoo. Hänen maalauksistaan voi olla montaa mieltä, mutta häneltä löytyi itseironiaa. Seinällä roikkui valtava kukkataulu. Joku oli toivonut sellaista ja maalari sanoi tehneensä taatusti riittävän kookkaan ja värikkään ja vieläpä kimaltelevan maalauksen.

Tässä välillä kissa parkkeerasi viereeni haisten tunkiolta, sen sievissä perskarvoissa roikkuin kissanhiekkaa ja ruskeita kakkakikkaroita. Kävimme pesulla. Kerttu suhtautuu toimenpiteeseen hämmästyttävällä tyyneydellä. Se ei tunnu tajuavan, että olisi mahdollista protestoida. Löytökissa Harri vainaata olisi ollut turha yrittää pestä. Ainakin olisi pitänyt varustautua toimeen pukeutumalla vahvatekoiseen koko kropan peittävään haarniskaan.

Kultakutri ja nolla karhua

Heräsin eilen aamulla kahdeksalta, tästä huolimatta jouduin kiiruhtamaan asemalle puolijuoksua. Tavoitteenani oli saavuttaa 12.05 juna. Juna starttaisi raiteelta kolme, painoin oven auki reväyttävää vihreää nappulaa ja olin astumaisillani rautahepan kitaan. Sen verran neuroottinen kuitenkin olen,että peräännyin hiukan ja tarkistin pääteaseman vaunun kyljestä. Siinä luki jostain syystä Helsinki. Laiturillakin luki Helsinki. Aloin uskoa, että jotain oli pielessä. Vilkaisin kelloani, joka näytti aikaa 11.05. Palasin asemahalliin ja join evääksi kahvilasta kiireessä nappaamani kahvin ja leivän.

Söimme poikani kanssa Jyväskylässä ihan hyvää kreikkalaista ruokaa. Kreikassa tosin ei lihan ja perunan kera lautaselle sijoiteltaisi ruskeaksi reunoiltaan muuttuneita salaatinlehtiä ja pikkuruista fetapalaa. Lammas oli maukasta ja pehmeää.

Jyväskylän ilmanala oli vaarallisen testoteronipitoista (rallit), noin lyhyt altistus ei liene kuitenkaan haitaksi. Entisen pomoni eläköitymisseminaari järjestettiin sisävesilaivalla. Minullakin oli 20 minuutin esitelmä, jonka jouduin huutamaan laivan koneen ja veden kohinan yli. Tiedän, ettei ketään voinut juttu vähempää kiinnostaa. Kaikki odottivat ateriaa ja vapaata seurustelua. Yritin puhua pikaisesti. Käväisimme risteilyn jälkeen kaupungilla, mukavaa nähdä vanhoja tuttuja, kaipuuta entiseen en silti koe. Yövyin hotelli Laajavuoressa. Huoneeseeni oli petattu neljä petiä, en kokeillut jokaista petiä, kuten kultakutri. Sängyn päädyn yläpuolella hyllyllä lätkötti pureskeltu purukumi ja vessaan oli jäänyt partahöylä.

Tein nuorena yhden kesän töitä hotellisiivoojana. Laitoksessa kuntoutettiin sotaveteraaneja. Yläkaapeista löytyi viikon kuntoutuksen jäljiltä melkoinen tyhjien viinapullojen varasto. Työtä tehtiin rennolla otteella. Ehdotin johonkin käytäntöön muutosta, joka olisi mielestäni tehnyt työstä helpompaa, se herätti vakituisissa työntekijjöissä agressiota. Työporukkaan kuului kuusikymppinen leski, joka nautti elämästään kun tyrannimainen aviomies oli vihdoin poissa. Nuorena morsiona nainen oli miehensä kanssa menossa kylään. Kyläpaikka olikin saaressa, mies harppoi vetisen jään yli pitkissä saappaissaan, nainen jäin rannalle palelemaan nappaskengissään. Mies joi kyläpaikassa rauhassa kahvit, eikä maininnut rannalla odottelevaa vaimoaan sanallakaan.  Työssä tuo nainen oli rempseä. Kun meille valitettiin, että uima-allasalueen pesuun kului liikaa vettä, nainen alkoi pyöriä ympyrää, puhkui ja huusi: "Kuivapesu, kuivapesu!"

Heidin lista

Heräsin päänsärkyyn, vaikka en eilen nauttinut pisaraakaan alkoholia. Aurinko paistaa vaikka on loma.

Mad Men sarjan nautiskelu on edennyt kolmanteen tuotantokauteen. Päätän aina illalla katsoa yhden jakson, jonka jälkeen otan kuitenkin vielä toisen ja sitten kolmannen. Kenties pääni kärsii Mad Men krapulasta. En pidä sarjan henkilöistä erityisemmin. Päähenkilö Don Draper on vihoviimeinen matchomies, jonka edessä naisia lakoaa ja se tuntuu jopa ihan uskottavalta. Miehessä on imua. Eräs työkaveri totesi, että naiset rakastavat renttuja, niitä ei kuitenkaan riitä kaikille, joten joku joutuu ottamaan kunnon miehenkin. Pohdin sarjan henkilöiden elämää, kun viime yönä pyörin petissäni. Nukuin huonosti, joudunhan tänään lähtemään ihan Jyväskylään asti. Saan tavata poikani ja vanhoja työkavereitani.

Maasta muuttajissa olen saavuttanut osan neljä. Ruotsalaiset talonpojat ovat vihdoin saapuneet uuteen maahan ja alkaneet raivata elintilaa. Ostin divarista sarjan osat 1-3 , osia 4-7 ei tuntunut saavan mistään. Käväisin eilen Laukontorilla, kirpparia torilla pitänyt nainen kokosi juuri romppeitaan. Pöydällä lojuivat vielä Maasta muuttajien osat 3-7. Ostin naiselta itseltäni puuttuneet osat 4-7 yhteishintaan 2 euroa.

Eilisessä Hesarissa julkaistiin brittiläisen Sight and Sound lehden lista kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Ensimmäistä kertaa kyseisen listan ensimmäiseksi oli yltänyt värielokuva, Hitchcockin Vertigo. Tässä kyseinen lista:

1. “Vertigo”
2. “Citizen Kane”
3. “Tokyo Story”
4. “La Regle du jeu” (“The Rules of the Game”)
5. “Sunrise: A Song of Two Humans”
6. “2001: A Space Odyssey”
7. “The Searchers”
8. “Man with a Movie Camera”
9. “The Passion of Joan of Arc”
10. “8 1/2″

Miksi elokuva saa enemmän tähtiä kun se on vanha? Eikö enää tehdä hyviä elokuvia. Kuulun elokuvakerho sukupolveen. Mielestäni elokuvissa ei kuulu syödä, lukea tekstiviestejä eikä keskustella. Olen elämäni aikana katsonut niin monta tylsää taide-elokuvaa, että olen oppinut haukottelemaan sisäänpäin. Voi niitä hidassoutuisia neuvostofilmejä, joita naama peruslukemilla tillotimme. Laitan tähän perään oman listani. Elokuvia, jotka ovat joskus tehneet säväyksen. Ne eivät ole listassa missään paremmuusjärjestyksessä. Monta on varmasti jäänyt pois.

1. Woody Allen  "Annie Hall".  Woody Allenia joko inhoaa tai rakastaa, minä rakastan. Hänen huonoimpiaankin elokuviaan katsoo mielellään. Pakko oli joku valkata.
2. Francis Coppola "Kummisetä" Parhaat taisivat olla osat 1 ja 2. Välillä oli pakko sulkea silmät, en pidä väkivallasta. Kauniita elokuvia, upeita näyttelijöitä.
3. Sofia Coppola "Lost in Translation". Lyhyt irrallisten yksinäisten kohtaaminen. Ei rakkaustarina, tai ehkä vähän, syvällinen kertomus kahdesta erilaisesta ja eri ikäisestä ihmisestä.
4. Aki Kaurismäki "Kauas pilvet karkaavat". Yksi elokuva oli valittava,olkoon se tämä. Melankolista huumoria, siitä pidän.
5. Kieslowsky "Kolme väriä, punainen, valkoinen ja sininen". Niin surullisia niin taiteellisia elokuvia.
6. Rob Rainer "Kun Harry tapasi Sallyn". Pitäähän yksi romanttinen komediakin listassa olla.
7. Paolo ja Vittorio Taviani "Tähtikirkas yö". Teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Vuosiin en ole nähnyt.
8. Charles Chaplin "Kaupungin valot". Pitäähän se Chaplin listasta löytyä. Tämän voi katsoa aina uudestaan.
9. Kaikki jotka eivät listaan mahdu. Uudet dokumentit kuten "Miesten vuoro". Pois jäivät nyt Bergman, Fellini, Coen veljekset ja monia muita.
Tuli kiire. Pitää miettiä myöhemmin lisää.

Tämä lista on heitetty tuosta vaan. Huomenna tekisin kenties erilaisen listan.

Terraferma

Istahdin eilen Hämeenpuistoon lueskelemaan. Romanikerjäläinen tuli luokseni. Olin ärtynyt häirinnästä ja tuijotin kirjaani entistä intensiivisemmin. Nainen polvistui eteeni ja valitti ääneen. Hän tunki minulle kertakäyttömukia, jossa kilisi kolikoita. Kaivoin kukkaroni ja heitin kuppiin muutaman roposen. Jälkeenpäin minulla oli jotenkin paha olo. Köyhyys tuli liian lähelle. Kaupungin järjestyssäännöt todennäköisesti kieltävät noin agressiivisen kerjäämisen. Nainen poistui heti rahat saatuaan.

Kävin illalla Niagarassa katsomassa italialaisen elokuvan Terraferma.  Elokuvan on ohjannut Emanuele Crialese ja sen tapahtumat sijoittuvat Italiaan Linosan saarelle. Saari sijaitsee lähimpänä Afrikan rannikkoa, ihmiset elää ketkuttavat turismilla. Saarelta ovat vanhat elinkeinot kuten kalastus katoamassa. Elokuvan keskiössä on nainen ja hänen poikansa, pojan isä on kuollut muutama vuosi sitten. Elokuva asettaa vastakkain tyhjänpäiväisen turismin ja saareen henkihieverissä pyrkivät Afrikasta saapuvat pakolaiset. Äiti ja poika piilottavat pakolaisnaisen, jota näyttelee lehtikirjoitusten mukaan oikeastikin lautalla Italiaan saapunut pakolainen (hienosti hän sen tekeekin). Elokuvassa kuvataan pitkiä pätkiä veden alla: sinisen sävyisiä kalaverkkoja, turistien hyppyä veneestä mereen ja roskaista merenpohjaa. Nuo pätkät ovat jotenkin mystisiä, runollisia. Teemat ovat osittain samoja kuin Aki Kaurismäen Le Havressa, tämä elokuva on jotenkin rankempi ja lohduttomampikin.

Lähden huomenna pistäytymään Jyväskylässä, pidän pienen esitelmän entisen pomoni eläkeellejäämisjuhlissa. Huomasin, että kaupungissa on juuri tänä viikonloppuna rallit. Kaupunki on siis täynnä kännisiä kadulle kuseskelevia miesporukoita. Monella roikkuu kaulassa VIP-kortti. Ehkä siihen sisältyy oikeus vapaaseen kuseskeluun.

Käynyt kalassa. Saanut komean kuhan.

Nappasin eilen Aamulehden sitä mainostavalta hepulta. Luin eilisen aviisin vasta tänä aamuna ja virkistyin kivasti. Kuninkaankadun yrittäjien suulla Aamulehti ajaa autoja takaisin kyseiselle  kadulle. Autoilla saataisiin kadulla roikkuvat laitapuolenkulkijat pois. Samaa sakkiahan istuu ja nautiskelee juomistaan myös Stockmannin vierustan kävelykadulla. Keskustorin nurkalle kokoontuu nuorempi päihteillä itseään ammatikseen viihdyttävä joukko. Yhteistä kaikille näille paikoille ovat istuimet ja autottomuus. Penkit pois ja autoja joka paikkaan, niin kadut pysyvät siisteinä!

Eilisessä Hesarissa mielenkiintoni herätti juttu naisesta, joka tekee väitöskirjaa kuolintodistusten kielestä. Todistuksessa on lyhyt vapaamuotoinen osa, jossa kuvataan kuolemaa edeltäneet tapahtumat. En enää löydä kyseistä artikkelia, mutta siinä kerrottiin, että tuossa tekstissä vaihdellaan vapaasti aikamuotoa. Kaunokirjallisuudessa yhdessä ainoassa kappaleessa moista harvoin tehdään. On dramaattista puhua edesmenneestä sekä imperfektissä että preesensissä.

Olin aikoinaan työssä eräässä sairaalassa, jonka johtaja ei ollut terveydenhuollon ammattilainen. Hän sai mielestään loistavan idean: sairauskertomustekstien laatua oli nostettava. Hän kutsui äidinkielenopettajan meitä kouluttamaan. Opettaja alkoi inttää, että lauseessa on oltava mm. verbi. Kun siis tähän asti oli röntgenpyyntöihin vuosia saneltu P.k. Thorax (keuhkokuva siis). Hänen mukaansa olisi pitänyt sanella "Minä pyydän teitä kohteliaimmin ottamaan potillaasta XX Thorax-kuvan". Emme muuttaneet vanhaa käytäntöä. Lääketieteen kieli ei ole kaunokirjallisuutta, sen on oltava selkeää hoitoa jatkavalle lääkärille. Ikävä kyllä potilas ei välttämättä tekstiä ymmärrä.

Nykyään papereihin ei (onneksi) saa sanella mitä lystää. Ei ainakaan mitään loukkaavaa. Joskus niissä saattoi nähdä ilmauksia kuten psyyke +. Erään kollegan tekstejä on ollut välillä hauska lukea. Nämä ovat lainauksia hänen teksteistään: "Käynyt kalassa. Saanut komean kuhan" ja "Kerännyt kaksi sankollista karpaloita".