En saanut tänä aamuna nettiä toimimaan. Voin kuvitella, miltä viisikymmentä vuotta kaksi askia tupakkaa päivässä röyhyttäneestä tuntuu kun tämän nautintoaineen virta yhtäkkiä katkaistaan. Henkeäni ahdisti, rintaa puristi, kädet vapisivat ja suunnaton eksistentiaalinen kriisi talloi minut alleen. Ongelman taustalla taisi olla asentamani virusohjelma, jonka poikani puhelinkonsultaation jälkeen poistin. Internetasetuksiin laitettiin vielä joitain käsittämättömiä numeroita, jotka poikani puhelimen välityksellä minulle ilmoitti. Tämä toimii taas! Virusohjelmaa ei kylläkään ole. Ei pidä mennä epäilyttäville sivuille. Voisin kuulemma imuroida tähän jonkun Windowsin viruskarkoitussetin, mutta en vielä tiedä uskallanko. Pikku juttu, jos joku kähmii tililtäni valuutat verrattuna siihen, etten pääse päivittämään blogiani.
Mad Men sarjan katselu on kenties sekoittanut rajaa fiktion ja faktan välillä. Surin eilen sitä, ettei sarjan päähenkilö, komea Donald Draper koskaan edes yrittäisi kammeta minua petiinsä. Käytin asian murehtimiseen vähintään tunnin ennenkuin nukahdin. Se on epäreilua. Donia esittävä näyttelijä Jon Hamm ei minua kiinnosta.
Luin vihdoin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se suorastaan hyppäsi käsiini kirjastosta. Tuomas Kyrö tekee oikein kun vihdoin hautaa miehen. Kun mielensäpahoittajalle tarjoaa kolesterolilääkereseptiä niin turhaan tarjoaa "Kyllä minä en sellaisia tabletteja syö. Minä syön pottua ja ruskeaa kastiketta. Viemäri-Virtanen söi niitä ja kuoli kun kun putosi likakaivoon. Olisivatko siinä lääketehtaiden pillerit auttaneet"?. (Tämä ei ole poimittu kirjailija Kyrön opuksesta vaan on ihan omaa kuvitelmaani). Toisaalta ei mielensäpahoittaja neuvojani muutenkaan kuuntelisi, sillä hänelle on olemassa vain tohtori Kivinkinen. Olen oikein mielissäni tuosta vakiintuneesta potilas-lääkärisuhteesta.
Aamun Hesarissa pohdittiin kirjailijan oikeutta käyttää sukulaistensa elämää kirjansa materiaalina. Riikka Ala-Harjan siskon lapsi sairastui leukemiaan ja samoin käy Maihinnousu kirjan päähenkilön tyttärelle. Tarinaa on etäännetty sen verran, että kirjan päähenkilö asuu Ranskassa ja hänen lapsensa sukupuoli on vaihdettu pojasta tytöksi. Tässä tapauksessa lapsen sairastuminen on niin tuore ja asiasta loukkaantunut henkilö on niin läheinen (sisko), että suuttumuksen ymmärtää. Toisaalta taitelijat käyttävät aina omaa tai läheistensä elämää materialaalina kirjoissaan ja vaikka eivät käyttäisikään niin kaikki tutut etsivät itseään tekstistä. Kun Hesari omistaa kokonaisen sivun asialle, niin kirja saa ainakin julkisuutta, mikä ei myynnin kannalta ole huono juttu. Välillä pohdin, onko oikein, että kirjoitan blogissa vaikkapa vanhemmistani. Olen päätynyt siihen, että saan sen tehdä. En ainakaan tietoisesti halua ketään loukata. Potilaista en tietenkään kirjoita.
Nettiturhauman voimalla hölkkäsin Hatanpäälle. Ei sitä hölkkäämistä muuten viitsi. Äkäinen on oltava. Rauha valtasi minut kun saavuin perille, joten kävelin tyynesti kotiin.
5 kommenttia:
Lenkki auttaa monesti. Jos töissä alko hermo kirrata tai ongelma ei ratkennu, kävelin teatterin ulkokautta ympäri. Monesti jo kahden minuutin lenkki piisas.
Nyt olen onnellinen, kun ekaa kertaa kymmeneen vuoteen oon pystynny ajamaan fillarilla. Eilen sain pyöräiltyä melkein 2 km ja olin hurjan mielissäni!! Ja juu, ostin minä sen naurettavan näkösen hökötyksen, mitä pyöräilykypäräks kutsutaan. Mut ihan hyvä se on, kunhan ei katto peiliin. Näyteikkunoita täällä korvessa ei oo. 12 kilsan päässä olis, mutta niin pitkälle en vielä (onneks) pääse.
Mukavaa päivänjatkoo sulle sinne!!
Kypärä on tärkeä, en koskaan aja ilman sitä. Olen niin tottunut, että kypärätön ajo on turvattoman oloista puuhaa. Kuvitemissani kyrärä suojaa muutakin kuin pääparkaani.
Mun ex työkaveri huols (vuosia sitte) keväällä fillarisa ja päätti ajaa pihassa koelenkin. Hän kaatusi ja on nykyään kolmiraajahalvaantuneena. Toisen käden sormet toimii, että pystyy sähkärillä huristeleen.
Kypärä olis pelastannu.
Kuulemma on ihan tutkittu juttu, että liikunta helpottaa tupakantuskaa, miksei sitten nettiriippuvuuttakin.
Tämä Ala-Harjan tapaus on kuohuttanut kulttuurista vesilasia ja Hesari hämmentää myrskyä siinä välissä julkaisemalla jutun sisarusriidasta. Ja kirjan myynti sen kuin lisääntyy.
On niitä herneitä ennenkin osattu vetää nenuun kirjailijoiden lähipiirissä. Muistaakseni ainakin Helvi Hämäläinen eli pitkään varsin yksinäistä elämää kirjoitettuaan Säädyllisen murhenäytelmän. Tosin HS ei tainnut silloin kirjoittaa myynninedistämisartikkeleita. Enkä osaa sanoa Säädyllisen murhenäytelmänkään myyntiluvuista mitään.
Luin kirjan ennen tätä kohua. En ymmärrä, minusta leukemian ja sen hoidon ym. kuvaus on täysin sellaista, jonka jokainen saa tietoonsa hiukan kuukkeloimalla (tai utsimalla lääkäriltä / terveydenhoitohenkilökunnalta). Myrsky vesiklasissa siis, ihan turhaa minusta. Perhe muutenkin on pahin, joten se siitä.
Nimimerkki Suvun(kin) Musta Lampas
Lähetä kommentti