Paluu

Otan asuntoani haltuun pala palalta: käyn läpi postit, tyhjennän laukun, pesen pyykkiä, irroittelen kissankarvoja huonekaluista juuresharjalla (Knausgårdin kirjan myötä tulee himo tehdä luetteloita). Kerttu makaa aina siellä, minne haluaisin istahtaa. Valtaan tilan takapuolellani, jolloin Kerttu viisaasti pakenee.

Knausgårdin kirja palauttaa mieleen linja-autot, joilla kuljin kouluun. Minulle ostettiin lippuvihko, jonka oli lävistetty oikean hinnan kohdalta. Lippu kelpasi vain, jos siihen liittyivät lippuvihkon kannet. Bussinkuljettaja karjui penkeille valuville murrosikäisille "Minä olen tämän laivan kapteeni!"

Nyt on pakko kohta lähteä ulos. Sillä uloshan on pakko mennä. Isäni sanoi kerran töistä tullessaan "Lenkille on mentävä, vaikka väsyttää niin, että vapisuttaa.

Laistostuminen

Ehdin laitostua Orivedellä siinä määrin, etten osaa ryhtyä oikein mihinkään. Hämmästelen Pirkanmaalaisen suurkaupungin ihmispaljoutta.

Päädyin toteuttamaan itseäni kuluttajana. Ilahduin vaatekauppojen olemassaolosta siinä määrin, että ostin mekon. Hankin kirjoituskurssilla saamani vihjeen perusteella Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäisen ja toisen kirjan. Olen vielä "kirjallisuus on kaikkein tärkeintä"- harhan vallassa. 

Tällaisten kirjoituskurssien ongelma on liiankin positiivinen palaute. On tietysti mukavaa kuulla olevansa hyvä, mutta kun kuulee huonojenkin tekstien saavan positiivista palautetta, niin omaan palautteeseen alkaa suhtautua väheksyen. Kurssin hienot puolet olivat opettajan innostava ote, laaja kaunokirjallisuuden tuntemus, kiinnostavat kirjoitustehtävät ja hyvät vinkit oman tekstin suhteen.

Yritän muistella mitä kotioloissa yleensä tehdään ja kenties ryhdynkin joihinkin normaaleihin toimiin.

Metamorfoosi 2

Tammikuussa 2002 iholleni alkoi ilmaantua harmahtavia, melkein valkoisia karvoja. En tuolloin kiinnittänyt asiaan paljonkaan huomiota. Ajoin kylläkin karvoja näkyvimmiltä alueilta. Kasvoihin niitä ei aluksi kasvanut. 

Tilasin ajan gynekologille, joka arveli ihan kuten minäkin, kyseessä olevan lieväasteisen hormonihäiriön. Nainen määräsi minulle kokeeksi estrogeenia. Maaliskuussa huomasin korvalehdissäni uudenlaista suippoutta, mutta se ei haitannut elämääni

.

Minun oli selvästi aiempaa helpompi hienontaa hampaillani liharuokaa, johon minulle tulikin ennennäkemätön himo. Kasvikset jätin lautaselle, vaikka olin vuosia ollut kasvissyöjä ja viimeaikoinakin syönyt lihaa vain vähäisessä määrin lähinnä käytännön syistä.

Minun oli aiempaa hankalampi pysyä pystyssä ja huomasin liikkuvani vaivattomammin ottamalla yläraajani avuksi. Kun olohuoneen verhon nipsu oli irronnut ja verhon repsottaminen häiritsi minua, havaitsin kiipeäväni vaivattomasti verhoja pitkin korjaamaan asian. Televisiota katsellessani tavakseni tuli upottaa kynteni sohvan himottavan tiiviiseen verhoiluun.

Lopetin suihkussa käynnit ja sen sijaan puhdistin itseni nuolemalla ja säästin näin vesilaskuissa. Minulla olikin lieviä likviditeettiongelmia jouduttuani irtisanotuksi asunnonvälittäjän työstä. 

Aloin kytätä pikkulintuja, jotka söivät marjoja puutarhastani ja huomasin lopulta niiden lihan miedon makuiseksi ja raakanakin varsin herkulliseksi.

Metamorfoosi

Opettajamme kertoi tänään noin yleisemminkin tunnetun tosiasian. Kun kaksi ihmistä keskustelee, molemmat pitävät omaa tarinaansa tärkeämpänä ja kiinnostavampana kuin toisen. Molemmat ovat siis toisistaan tietämättään saman hypen vallassa.

Säälin ensin opettajaa, joka joutuu kuuntelemaan ja lukemaan nerokkaita tekstejämme. Sitten tajusin, että kuuntelenhan minäkin päivästä toiseen ihmisten melko samantyyppisiä valituksia vaivoistaan. Suhtautumiseni vaihtelee mielenkiinnosta tylsistymiseen ja myötätunnosta vaivoin peiteltyyn ärtymykseen. Meitä auttaa varmasti sama asia: pitää yrittää ahtautua toisen nahan alle. Välillä se onnistuu hyvin ja toisinaan taas huonosti.

Kävimme eilen hotellilla. Kaikki täällä tietävät mitä se tarkoittaa.

Nyt alan kirjoittaa tehtävää metamorfoosista.

Naiskauneutta Orivedellä

Kirjoituskoulutustakin kannattaa arvioida vasta hyvin nukutun yön jälkeen. Tänään sujui eilistä paremmin: kannattaa ehkä sittenkin kirjoittaa.

Työpuhelu ja sähköposti luikertelivat kierosti elämääni.Jätin ne yksinkertaisesti huomioimatta.Kuvittelen, että tällä metodilla ne häviävät. Niinhän jotkut tekevät havaitessaan vakavaan sairauteen viittaavia oireita: kun niitä ei ole huomaavinaan, niitä ei ole.

Orivedellä osataan arvostaa kypsää naiskauneutta. Kun kävelin S-marketille hankkimaan keskioluttölkkiä ja mansikoita, huusi mies minulle pyörän selästä: "Voi kun sinä olet kaunis!". Oliko mies selvin päin? Ei tietenkään. Habituksen perusteella mies ei ollut nähnyt selvää päivää muutamaan vuoteen.

Opisto

Kirjoituskurssin tarkoitus ei liene se, että kirjoittaminen tuntuukin yhtäkkiä täysin hyödyttömältä puuhalta. Maailmassa on liikaa hyviä kirjoja. Toinen syy kirjoitusvaikeuteen on outo ryhmä ja sen vieraat tavat. Kolmas syy se tuttu ja turvallinen uskonpuute.

Jo nimi Kansanvalistusseura henkii mennyttä maailmaa, jossa katsottiin suomalaisten tarvitsevan sivistystä. Oriveden opisto on vähän nuhjuinen. Olisi pitänyt ottaa mukaan lankaa ja neula, jotta olisin voinut ommella repsottavat pyyhkeiden lenksut.

Kirjoituskurssille osallistuu nainen, joka on sokeutunut aikuisiällä. Olen kuvitellut sokeiden "näkevän" pelkkää mustaa pimeyttä. Nainen kertoi näkevänsä valkoisella pohjalla mustia kuvioita ja värillisen virran. Näön menetyksen jälkeen hänen oli vaikea nukkua. Naisen musta labradorinnoutaja on mitä suloisin. Se kuorsaa tyytyväisenä luokan lattialla.

Edelweiss

Eilinen musikaalinen pistäytyminen alppimaisemissa vei pahan mennessään, puhdisti pään raikkaalla vuoristoilmalla ja puhtailla perhearvoilla. Kävin ennen elokuvaa nuorison kanssa syömässä. Tytär välillä ärsyyntyy sanomisistani. Minä ärsyynnyn omasta äidistäni ja hän taas aikoinaan omastaan. Miksi en ärsyynny omien lasteni puheista?

Silloin kun lapset vielä asuivat saman katon alla, ja olivat riippuvaisia minusta, monesti huusin ja raivosin otsasuonet pullistellen. En todellakaan ollut kypsä aikuinen. Usein suuttumuksen laukaisi pieni atrappi kuten margariinirasia keittiön pöydällä. Murrosikäisten lasten myötä aikuisella on mahdollisuus taantua. Nyt ei ole ketään jolle huutaa. Kukaan ei jätä pilaantuvia ruokatarvikkeita keittiön pöydälle. Tavoitan pian zeniläisen tilan ja voin heittäyttyä jonkinlaiseksi kotiguruksi.

Siirrän tänään itseni ja laukullisen vaatteita Oriveden opistolle. En ole varma onko tässä järkeä. Tuleepahan kirjoitettua (ei ehkä blogia). Joten saattaa tulla tauko. Ilmoitan vaan, ettei joku luule, etten enää ole hengissä. Kyllä olen.

Oksettava kirja

Käyn melko usein taidenäyttelyissä. En kuitenkaan ole mikään taiteiden tuntija. Hienoin taideanalyysini kuuluu: "minä tykkään tästä". Sen verran snobi kuitenkin olen, että kaihdan usein käytettyä arvostelua "Tätä en laittaisi omalle seinälleni!" Monia teoksia ei voisi ripustaakaan tavalliseen kotiin niiden massiivisen koon vuoksi. Silti niistä voi nauttia tai ne saattavat jollain tapaa koskettaa.

Kirjoitan taas kerran kirjasta ennen kuin olen lukenut sitä loppuun saakka. Kirja on Lionel Shriverin Poikani Kevin. Olen edennyt sivulle 245 ja minua ahdistaa jatkaminen. En voi lopettaakaan. Kirja koostuu naisen kirjeistä entiselle aviomiehelle. Jo alkuun paljastuu, että pariskunnan lapsi on tehnyt kamalan teon. Kirjassa tulee pohtineeksi, voiko olla synnynnäistä pahuutta vai onko kaikki aina vanhempien tai siis käytännössä äidin syytä. Kirjassa heitetään mielenkiintoinen ajatus: amerikkalaiset luovat aina itse elämänsä kun eurooppaiset kokevat olevansa osa menneitä sukupolvia. Jos itse on oman onnensa seppä, ei voi syyttää vanhempiaan. Amerikkalaiset luovat oman elämänsä vaikka ottamalla hengen mahdollisimman monelta koulutoverilta ja ovat jopa ylpeitä saavutuksestaan. Nykyään nuo teot ovat levinneet Eurooppaankin. Kuten sanottu oksettaa, mutta ei auta, on pakko lukea romaani loppuun. Kirjasta on tehty myös kiitelty elokuva, jota en aio koskaan katsoa.

Ajan pahan (mutta niin hyvän, ei se muuten tuntuisi tältä) kirjan päästäni lenkillä ja Sound of Musicilla, joka tulee tänään Teemalta. Mitään niin pahaa ei voi olla, ettei sitä saisi ainakin hetkeksi  karkoitettua kyseisellä musikaalilla.

Poikkeustila

Tänään varroimme vesisadetta, ei satanut. Edes säätiedoituksiin ei voi luottaa. 

Vietimme rennon ja rauhallisen Juhannuksen: saunoimme, uimme, soutelimme ja joimme hyvin kohtuullisen määrän alkoholijuomia.Soudimme ensimmäistä kertaa katsomaan sillan kupeeseen sytytettävää kokkoa. Se näytti suurelta liian siististi kootulta nuotiolta. Savolaiset kokot näyttävät sattumanvaraisemmilta.

Kukaan ei hukkunut. Yhtään ei joutunut sairaalaan saati terveyskeskukseen. Olen jo turvallisessa, tyhjässä ja ovensa sulkeneessa kaupungissa ja seuraan uutisia, joissa kerrotaan kuinka moni menehtyy tässä Juhannukseksi nimetyssä poikkeustilassa.

Juhannus herttainen

Teen lähtöä kavereiden mökille. Juhannus kuuluu viettää alkeellisisssa oloissa. Pakkasin reppuun uimapuvun (jota mökillä ei koskaan käytetä), pokkarin, muistikirjan, käsityön ja kulahtaneen vaatekerran, Mökkeilyn etikettiin kuuluu laittaa päälle asu, joka on kaupunkikäyttönsä päässä. Uimapuku voi olla uusi, sillä sitä ei käytetä. Mökkinaapurit katsovat  loiskahduksia kuullessaan hienotunteisesti toiseen suuntaan.

Juhannus on siitä poikkeava pohjoismainen juhla, ettei ole kovin kylmä. Muuten juhlan sisältö on sama kuin muidenkin juhlien: juodaan alkoholia. Lapsuudessani kokko oli juhlan kohokohta. Pohjois-savolaisen pikkujärven rantaan kerättiin pitkin kevättä risuja, joita ei meinattu sitten lopulta millään saada syttymään. Risut paloivat vain hetken. Sitten mentiin nukkumaan.

Sain ihanan sähköpostin (niitäkin on joskus). Minua kehotettiin ottamaan oppia Kertusta, joka ei totisesti vertaile itseään toisiin kissoihin. Itseasiassa se ei edes tapaile lajitovereitaan. Yksi syy miksi Kertun aiempi emäntä luopui Kertusta oli se, että Kerttu kuulemma pomotti muita kotieläimiä. Kerttu tuskin potee huonoutta, eri asia johtuuko se kissoille ominaisesta itsetunnosta vai vaatiiko itsensä väheksyminen sellaista älyllistä toimintaa, joka saattaa kissoilta puuttua, mutta joka on meidän ihmisten riesana.

Hyvää Juhannusta. Huomenna olen jo tietotekniikan ääressä.

Hyvä suomityttö!

Päiväuneni siirtyivät päivystysvelvollisuuksista pitkittyneen työpäivän vuoksi eteenpäin, joka taas työnsi blogin päivityksen tavallista myöhemmäksi.

Aiemmin vallitsi sellainen kirjoittamaton sääntö, ettei loman alkuun laitettu päivystystä, nyt ei mitään pyhiä arvoja enää ole. Moni luulee, että lääkärit päivystävät silkkaa ahneuttaan. Tunnen päyvystäjiä, joille päivystäminen on samanlainen osa elämää kuin viikkosiivous, ei se niin kivaa ole, mutta jonkunhan se on tehtävä. Yksi ryhmä ovat päivystysriippuvaiset, he eivät osaa lopettaa silloinkaan kun olisi jo syytä se tehdä. Jotkut pakenevat sukujuhlia, joillakin on vaan liian pramea asunto. Aika pieni osa erikoislääkäreistä pitää päivystämisestä. Minä en tee tätä rahasta vaan pakosta. Välillä mietin, paljonko olisin valmis maksamaan, siitä, että joku muu tekisi tämän puolestani. Esitän suurta julkisen terveydenhuollon marttyyria. Kun laahustin kohti lyhyttä ensiaputyöpyrähdystäni, vastaani tuli ikäiseni anestesialääkäri, joka päivystää perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Oma suoritukseni alkoi tuntua mitättömältä näpertelyltä.

Joku kommentoi blogiani hyvin positiivisesti, mutta sanoi samojen teemojen toistuvan. Kaikki toistavat samoja asioita. Joillakin skaala on hieman laveampi toisilla kapeampi. Joillekin riittää sää, joidenkin mieli kiitää filosofisissa sfääreissä. Minun keskeinen teemani on yksinäisyys. Fiktiivisissä teksteissäni kaikki elävät yksin.

Minulla oli aikoinaan potilas, jonka aikuinen poika oli  kävellyt junan alle. Joka ikinen kerta, kun nainen tuli vastaanotolleni, hän kaivoi esille valokuvan, jossa hän piteli kuolleen poikansa kättä. Käsi ojentui lakanan alta, jossa pojan ruhjoutunut ruumis makasi. Mitään muuta ehjää ei ollut jäljellä. Nainen kantoi aina kuvaa mukanaan. Aloin jo melkein pelätä naisen kohtaamista.Nytkin ahdistaa ja itkettää kun tuota iäkästä äitiä muistelen.

Potilaat monesti tarjoavat tarinaansa. Kun kysyy miten on mennyt, he vastaavat, että sairauden suhteen on mennyt hyvin. Jos asian ohittaa, niin siinä se on. Jos taas kysyy "Onko jotain muuta tapahtunut? Haluatko puhua siitä?" niin kaikki haluavat. Sitten ovat aikataulut sekaisin.

Nyt ovat omat voimavarani olleet vähissä. Tämä päivä on ollut kuin maratonin kaksi viimeistä kilometriä. Kukaan ei edes huutanut reitin varrella "Hyvä suomityttö!".

Huomenna alkaa kahden viikon loma.

Pyörätieindeksi

Mielialaani ja rasittuneisuusastettani voi hyvin mitata pyörätieindeksillä. Tänään pyörätieindeksini on noin 9 (skaalalla 0-10). Ihan tarkka mittausmenetelmä ei ole. Puutarhakadun pyörätielle oli pysäköity auto siten, ettei siitä päässyt ohitse väistämättä jalankulkijoiden alueelle. Autotielle ei voinut siirtyä korkean rotwallin vuoksi (olen vasta Tampereella kuullut rotwallista). Koska pyörätieindeksini sattui tänään olemaan korkea, huusin eteeni pysäköityyn autoon nojailevalle nuorelle miehelle: "Sorrry, tämä on pyörätie!". Johon nuori mies vastasi, "Voithan sinä kiertää".Auto oli aseteltu sillä tavalla vinottain, että se taatusti täytti koko pyörätien. Koen tämän asian henkilökohtaisena loukkauksena, varsinkin kun pyörätieindeksini sattui juuri tänään olemaan yläkanttinen. FB:ssa on vertaistukiryhmä kaltaisilleni. Sinne saa lähettää kuvia pyärätielle pysäköidyistä moottoriajoneuvoista.

Kävimme pitkästä aikaa kuntosalilla. Lihaskuntoni ei ollut varsinaisesti noussut, jaksoin hädintuskin nostaa ne painot, joilla puolisen vuotta sitten aloitin. S sanoi, että olen laihtunut selästä. Olin hyvin tyytyvänen, sillä haluan laihtua nimenomaan selkäpuolelta.

Madridin kongressiin osallistui nainen, joka aikoo mennä fitness-kisoihin. Hän raotti matkalaukkuaan, joka oli täynnä proteinivalmisteita. Naisesta tulivat mieleen jotkut Aldomovarin elokuvien hahmot. Hän oli hyvin lihaksikas ja silmiä ympäröivät keinotekoisesti tuuhennetut silmäripset. En usko proteinijauhoihin.

Ammattiväsynyt

Istuimme kirjoitusryhmän kanssa tänään Näsinpuistossa ruotimassa tekstejä. Olin keittänyt meille teetä termoskannuun. Jatkoin Viidassa ottamaani roolia. Yritän ansaita paikkani yhteisössä valmistamalla kuumia juomia.

Mietin välillä mitä minä kirjoittajien ryhmässä teen. En osaa edes kirjoittaa kymmentä sivua lattialankuista. En ole runollinen. Olen sulanut jäätelö, pesukoneeseen viikoksi unohtunut lakanapyykki ja vääntynyt pyörän takarengas.

Olen väsynyt. Nyt ei ole muotia valittaa väsymystä ja työuupumusta kun monet käyvät läpi YT-neuvotteluita. Tekisikö työpaikan menettämisen pelko ja työn yllättävä säilyminen ahkeroinnista silmissäni tavoiteltavampaa?

Munasin, sillä arvelin saavani vapaan juhannuksen ilmoittamalla epätoivotuiksi päivystyspäiviksi perjantain, lauantain ja sunnuntain. Unohdin merkitä torstain, joten sain torstain. Ystävät joutuvat hakemaan minut ihan erikseen aattoaamuna hyttysten syötäväksi.

Mitä se valittaa.Juurihan se kävi Madridissa. Elitistinen valittaja, on työtä, on hiivaleipää, vesi tulee ja menee ja telkkarista tulee kesäuusintoja, joita ei ole talvella nähnyt. Ryhdistäydy!

Hampaaton flamencotanssija

13.6

Tästä päivästä minulla ei juurikaan ole kirjoitettavaa: istun, nuokun ja yritän välttää pään kolauttamista edessä istuvan takaraivoon. Ärsyynnyn diojen valokuvaamisesta. Ensin nostetaan hehtaarin kokoinen iPad toisten näkökentän eteen, sitten levitellään kuvaa sormilla ja lopulta napsautetaan kuva, salamalla tietenkin. Sama toistuu kaikilla luennoilla. Katsooko niitä kukaan jälkeenpäin vai onko tarkoitus esitellä uusia hienoja vempeleitä? Jaksan istua seuraamassa tuota tekniikan riemukulkua liian kauan (klo 8.15-19.00).

14.6

Edellisestä päivästä ryytyneenä päätän, ettei tärkeintä elämässä olekaan tiede vaan taide ja pinnaan hieman luennolta, varsinkin kun saan yhtä holtitonta seuraa. Pujahdamme salaa Reina Sofian museoon, jossa on erinomainen Dali näyttely. Dali on totisesti tehnyt pitkän ja mielenkiintoisen uran. Yllä Dalin luoma vähän pelottava hummeripuhelin. Kun vielä näen museokaupassa Picasson mietelauseen, jonka mukaan hyvä maku on luovuuden vihollinen, niin päädyin luovassa seurassa drinkille keskellä päivää. Päiväjuopottelu on hauskaa, se on paheellista ja hiprakka haihtuu mukavasti illaksi.

Käymme katsomassa flamencoa. Kolme mustiin pukeutunutta miestä laulaa ikäänkuin sormi olisi vahingossa jäänyt oven väliin, saranapuolelle. Kaksi miestä soittaa kitaraa, nainen ja mies kopisuttavat kenkiään lattiaan  niin suuren tunnekuohun vallassa, ettei sellaista täällä Pirkanmaalla  kuunaan näe. Ylimääräisenä numerona kuusivuotias etuhampaansa tiputtanut poika esittää lavalla aikuisten tunteita valkoisessa pikkuruisessa miesten puvussa, pitkät flamencohiukset hulmuten. Tuntuu hieman ristiriitaiselta, vaikka tuo etuhampaaton pikkumies tuntuu nauttivan esiintymisestä. Kello oli tuolloin jo yli yhden aamuyöstä. Salissa keikkuu valveilla myös pieni vauva, joka saattaa olla tähden sisar.

15.6

Mitäpä muuta kerrottavaa olisi? Lentokone ei pudonnut, joka hämmästyttää minua taas kerran suuresti.

Nyt minulle kostetaan täydellä listalla ja kahdella päivystyksellä, toinen on torstaina, jolloin olisin mielelläni jo nauttinut hyttysten ininästä kavereiden mökillä. Ei voi mitään. Kaikesta on maksettava.

Carpe Diem

Olen palannut rakkaaseen nojatuoliini ja sohvalleni Madridista. Haluanko muualla ollakaan. Muu on vaivalloista ja vaatii hengenvaarallisia lentomatkoja. Reissu koostui parista vuosilomapäivästä ystäväni ja työkaverini V:n kanssa sekä alani kongressista.

10.6.

Aikainen herätys ja taksimatka Pirkkalaan. V on suunnitellut tiukat juosten suoritettavat koneenvaihdot Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Kone seisoskelee harmiksemme kymmenen minuuttia Tukholman lentoasemalla, joten odottelemme kärsimättöminä ulospääsyä. Luemme Ilta-Sanomista traagisen tarinan siitä, miten hauki puraisi lasta. Alamme kehitellä iltalehtityylisiä otsikoita: "Suomalaisturistien kauhunhetket  -kone seisoi kymmenen minuuttia Tukholman lentoasemalla." "Olimme nälissämme  -ulkoministeriö ei ruokkinut meitä." "Erkki Tuomioja vaikenee." Hämmästyttävää, mutta ehdimme ajoissa ja koemme lämpimän jälleennäkemisen laukkujemme kanssa Madridissa.

Nappaamme taksin ja ilmoitamme osoitteen, jolloin taksikuski ajaa tien sivuun ja alkaa plarata paksua manuaalia. Lopulta ajamme Plaza Callaon nurkille, josta löydämme oikean kävelykadun. Kämppä on neljännessä kerroksessa, portaat ovat jyrkät eikä hissiä tietenkään ole. Asunto ei näytä ihan samalta kuin kuvassa, mutta on kuitenkin varsin kiva. Makuubuduaarini on erotettu olohuoneesta paksuilla punaisilla samettiverhoilla. Alakerran kahvilan nimi on Carpe Diem.

Kävelemme kaupungilla ja havaitsemme, että majapaikkamme sijainti on keskeinen. Sen läheisyydessä sijaitsee hälyttävän paljon vaatekauppoja. Isäntämme on varannut meille pullolliset valko- ja punaviiniä. Maistamme ennen illalliselle lähtöä valkoviiniä ja pohdimme sen laatua. Totean viiniarvostelussani "On sitä pahempiakin tärpättejä juotu." V kopioi someliertasoisen kritiikkini sellaisenaan FB:iin.

Eksymme syömään ravintolaan, jossa tarjoilijan suosittelema tonnikala on jätetty liian punaiseksi ja ateria on tietysti ylihintainen. Katusoittajat pyrkivät häiritsemään siinä määrin, että heidän hiljentämisestää olisimme valmiita maksamaankin. Seuraavat ateriat ovatkin sitten edullisia. Olemme oppimiskykyisiä.

11.6

Aamu alkaa läheisessä kahvilassa laadukkaalla churros- maitokahviaamiaisella. Jostain syystä museot ovat kiinni tiistaisin, joten shoppailemme hieman (noin viisi tuntia). Käymme Retiron puistossa, jossa olisi mahdollista soudella pienessä neliskanttisessa altaassa. 

Illalla naapurikadulla huorat kauppaavat itseään, minihameisten naisten ohitse kulkevat perheet illalliselle. Kauppa näyttää käyvän kehnosti.

12.6

Siirryn taksilla seuraavaan majoituspaikkaani, joka sijaitsee lähempänä kongressikeskusta. Taksi on helppo napata suoraan kadulta ja sillä ajaminen on halpaa. Hotelli on ruma betonimöhkäle lähellä jalkapallostadionia.

Kuulun maani delegaatteihin, joten käyn äänestämässä erilaisista eurooppalaisen järjestön toimijoista. Äänestäminen on hyvin helppoa, sillä ehdokkaita on yleensä vain yksi, rasti ruutuun vaan ja liput kerätään kassiin. Henkilö valitaan komealla 99 prosentin ääniosuudella, joku on ilmeisesti jättänyt tyhjän äänestyslipun.

Istun luennolla. Pohdin ohjeita tällaisissa kokouksissa kävijöille:
1. Ulkona on kuuma, mutta sisällä paleltaa, ota tämä huomioon pukeutumisessasi.
2. Siitä jäykästä jakkupukurouvasta ja harmaasta pukumiehestä kehkeytyy julma metsästäjä kun lounastarjoilu noutopöydästä alkaa. Siellä ei kohteliaisuudella pitkälle pötkitä.
3. Olet aina väärässä salissa, viereisessä on parempi luento.
4. Lähde luennolta ennen sen loppusanoja, muuten joudut satojen metrien vessajonoon.
5. Näyttelykahvit kannattaa etsiä salin takaosasta, eikä jäädä ensimmäiselle firman kioskille jonottamaan.


Jatkuu....

Runoilijat pihalla

Osallistuin eilen Annikin runofestivaaleille. Tilaisuus järjestettiin pittoreskin Annikin puutalokorttelin pihamaalla. Pihalla vallitsi suuri runoilija- ja "wanna be"- runoilijapitoisuus ja hieman pienempi vastaava prosaistipitoisuus. Näin kolme Viitaryhmäläistämme, se nuorimmainen kertoi voittaneensa lavarunouden suomenmestaruuden ja saaneensa kunniamaininnan Erkon kilpailussa.

Festivaaleilla esiintyivät mm. erään viitalaiseni jumala Kai Nieminen, jota säesti Kai Nieminen. Jumala hymyili minulle. Myös musiikkia esitettiin (kuka jaksaa koko päivän runoja kuunnella): Niillas Holmberg lauloi saameksi ja Taru Nyman esitti Kaj Chydeniuksen sävellyksiä eri runoilijoiden teksteihin.

Illan tähti oli amerikkalainen beat-runoilija Anne Waldman. Esiintymistä oli hauska seurata, vaikka sitä en täysin ymmärtänytkään. Kyllä amerikkalaiset kehtaavat. Nainen heilutteli käsiään, kiersi mikrofonia, kiekui ja lauloi. Festivaaleilla piti omaa showtaan se pakollinen häirilö, joka festivaaleille luonnollisesti aina kuuluu (ilman heitä festivaalit eivät olisi festivaalit). Anne Waldmanin esityksen aikana mies huuteli "puhukaa suomee!" ja "lukekaa Leinoo!".

Kirjoitin yhden jutun yhteen lehteen ja sain tutuilta ihan positiivista palautetta. Parhaan viestin sain eilen: olet luonnossa paljon kauniimpi kuin kuvassa (= et ole ihan niin ruma miltä kuvassa näytät).

Lähden huomenna Madridiin yhdistetylle työ- ja lomamatkalle, joten joudutte tulemaan toimeen viikon ilman minua. En yhtään epäile ettekö tulisi, mutta minulle saattaa tulla vieroitusoireita.

Pissaviesti

V ulkoilutti Bonsai-koiraansa. Hauva pyrki kohti  edellisiltana jättämäänsä pissaviestiä. V vertasi tilannetta FB-kommunikaatioon, sillä miniatyyriotus kävi toiveikkaana haistamassa, olisiko kukaan mahdollisesti kommentoinut hänen lurauttamaansa viestiä, tai mikä vielä parempaa, olisiko kommentteja tullut paljon.

Tämä bloggaaminen perustuu vastaavaan kommunikaatioon, lukijoiden jättämiin pissajälkiin tilastoissa. Vaikka kukaan ei reagoi, niin tieto siitä, että joku lukee, riittää. Lähes kaikessa kirjoittamisessa on kyse samasta, tosin asiaa ei tule välttämättä kirjoittamishetkellä ajatelleeksi. Minä harrastelen kirjoittamista. Siitä huolimatta kirjoitan tekstiä nimenomaan muiden luettavaksi. Samalla häpeän ja pelkään mitä muut ajattelevat, sillä sitä on vähintään yhtä vaikeata arvata kuin juhannussäätä.

Vanhetessa kirjoittaminen on paras keino tehdä itsestään näkyvä.

Marinadi

Kävimme eilen ystävän kanssa syömässä Gastropub Tuulensuussa. Tarjolla oli mielenkiintoinen alkuruolka: "Humalassa marinoituja artisokansydämiä". Ensin joku keittiöhenkilökunnasta juotetaan kunnolla känniin, jonka jälkeen tämä alkaa heitellä marinadiin mausteita, mitä nyt kulloinkin mieleen juolahtaa. Sikäli kun ravintolahenkilökuntaa yhtään tiedän niin kyseisen ruokalajin valmistukseen saattaa olla tunkua.

Tänään kävin vielä nuorison kanssa syömässä nepalilaista ruokaa. Minut huolitaan mukaan, sillä minulla on katetta pankkikortilla. Silti minä voitan, sillä saan maailman parasta seuraa.

Lempi nimi

Minä olisin aina halunnut itselleni lempinimen. Heidistä on vaikea sellaista vääntää. Entinen mieheni, joka muuten täyttää tänään 58-vuotta, soi minulle paljon lempinimiä, kuten Heidi Höyst tai Heitaus. Niin mihin tämä nyt sitten liittyi? Ei mihinkään.

Kävin ystävän kanssa kuuntelemassa Claes Anderssonia Tulenkantajien kirjakaupassa (olen kenties kuunnellut häntä jo melkein riittämiin). Mieheltä on julkaistu uusi runokirja. Joukko keski-ikäisiä naisia kuunteli häntä hartaana. Mies on edelleen sympaattinen. Eräs naiskollega, joka kuoli vuosia sitten sanoi Anderssonin olleen nuorena miehenä todella komea (vaikka kollega oli kokoomuksen kaupunginvaltuutettu hän selvästi herkistyi kurssikaveriaan muistellessaan).

Claes Anderssonista kuulee, että hän on psykiatri. Anderssonin äiti maalaili mielessään erilaisia kauhuvisioita siitä mitkä onnettomuudet voisivat lapsia kohdata: kun menee laiturille niin hukkuu, jos menee kaivolle niin sinnepäs putoaa. Andersson tulkitsi edellä mainitut piilotetuiksi agressioiksi lapsukaisia kohtaan. Äiti oli kiltti ihminen, joka otti ne huonoimmat palat aterioista. Kilttiä uhrautuvaa ihmistä vastaan on vaikeampi kapinoida kuin tyrannia.

Jälkeenpäin söimme varsin hyvää ruokaa  ja minä join kaksi lasia viiniä, ystäväni joi olutta ja calvadosta. Calvados maistui hänestä chililtä. Andersson tuli samaan ravintolaan, muttei jostain syystä istunut pöytäämme. Ehkäpä minulla olisi enemmän kerrottavaa, jos hän olisi sen tehnyt.

Uimarantahaave

Pakkasin mukaani töihin :
-uimapuku
-pyyhe
-aurinkolasit
-virkkuutyö
-romaani
-aurinkovoide
En pakannut (kuukauden verran olin kyllä kuljettanut mukanani):
-sadetakki
Sateen jäljiltä oli kuuma, lätäköistä kohosi lämmin höyry. Tavallisesti sade jäähdyttää ilman ja saa alkaa kaivella toppatakkia varastosta.

Työhuoneessani kävi pari päivää sitten työfysioterapeutti. Nainen oli asiantuntijaksi liian rento. Jäykkä käytös on rasittavaa, mutta liiallinen rentous syö uskottavuutta. Tuli vaikutelma siitä, että nainen heitti lonkalta mielipiteitä työtuolista ja näyttöjen asemista työpöydällä. Ne asetellaan niskaani ajatellen jatkossa niin, että potilas näkee noiden näköesteiden takaa vähän päälakeani.

Eräs potilas puhui lääkäreistään tähän tapaan: Jykä sanoi, Pena kirjoitti, Eki tutki... Miehellä on paljon lääkäreitä. Kukaan noista kollegoista ei ole minulle "Jykä", "Pena" tai "Eki" eikä tule olemaankaan.

Maailman suurin huivi

Postitin tänään ne ylioppilaslahjat, joita en saanut työesteiden vuoksi vietyä perille henkilökohtaisesti. Saan tehtyä päivittäin yhden asian, siis työn lisäksi.

Tämän kymmensormijärjestelmän käyttö on toistaiseksi yhtä näppärää kuin yrittäisi kirjoittaa varpailla.

Kävin syömässä ravintolassa, keskustelin työasioista ja kaikesta kivasta myös ja nukuin päälle päiväunet ja tulen hillumaan täten puolille öin. Odotin oikeastaan ravintolassa kiihkeästi, että pääsisin virkkaamaan, joka onkin tällä hetkellä suurin intohimoni. Huivi päätynee keskenjääneiden asioiden valtavaan varastohalliin siitäkin huolimatta, että himoitsen sitä tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.Haaveilen siitä töissä, nukkuessa ja tätä kirjoittaessani. Haaveilisin valkoisen huivin näpräämisestä rakkaani sylissä, jos sellainen minulla olisi. Muistan kun opin virkkaamaan ketjusilmukoita ja päätin virkata maailman pisimmän jonon niitä. Se ulottuisi maailman ympäri. Ei se lopulta ihan siihen riittänyt.

Installaatio

Takanani Lidlin kassajonossa seisoo  kaksi nuorta miestä. He asettavat hihnalle vähäiset ostoksensa: kaksi banaania ja kaksi Lidlin olutta.
-V-ttu kun tarttee jonottaa. Mä oon jonottanu v-ttu jo pankissa ja Kelassa v-ttu.
Pidän vaistonvaraisesti tiukasti kiinni kukkarostani. Samalla toinen heistä (ei se v-ttumies) lähtee etenemään takanani. Myyjä käskee hänen avata pullean reppunsa. Nuori mies roikottaa tyhjää muovikassia, jonka sanoo laittavansa roskiin. Samassa miestä ei näy enää missään, jälkeen jää vain hento vanhan viinan haju.

Kävin eilen Tampereen taidemuseossa katsomassa vuoden nuoren taiteilijan Jarno Vesalan näyttelyn. Näyttely koostui installaatioista, jotka oli rakennettu äänistä, videoista ja ihmisnukeista. Ikkunan takana seisoo pieni tyttö punaisissa kumisaappaissaan ja katsoo sisään, vesi valuu ikkunruutua pitkin. Nurkassa itkee pitkähiuksinen nuori mies. Vanha nainen seuraa hissin kulkua. Kosminen yksinäisyys käy päälle ja alkaa itkettää. Yksinäisyyttä korostavat pimennetty viileä tila ja se, että museossa on lisäkseni vain pari japanilaista turistia, jotka penkovat muumikrääsää. Minua itkettää, mutta en tietenkään itke.Olen jo samana päivänä itkenyt kuultuani radiosta suvivirren ja Katri-Helenan laulaman Silta yli synkän virran, mikä kuvannee hyvin eilistä yleismelankolista mielialaani. Normaalisti Katri-Helena ei saa minua liikutuksen tilaan vaikka laulaisi  kuinka antaumuksella kuolemasta, menetetystä rakkaudesta ja nuoruudesta.

Kirjoitin äskeisen oikeaoppisesti kymmensormijärjestelmällä näppäimistöä vilkuilematta, mikä on toistaiseksi erinomaisen hidasta, joten päätän raporttini tähän.

Kertun paluu

Kunnioitettu emäntäni,

Näyttää blogisi vetävän viimeisiään. Vuorokauden mittaan on jo kaksi lukijaa karannut. Ei se uhkailuviestien lähettely auta, lähteneet mitkä lähteneet. Syitä voit etsiä hyvinkin läheltä: itsestäsi. Blogistasi puuttuu aikuisviihde ja väkivalta. Mikä nyt myy? Katso kirjamyyntitilastoja: dekkarit ja naisille suunnatut erotiikkapläjäykset.

Minulla ei ole aikaa pelastaa onnetonta blogiasi, sillä minulla on oma blogi päivitettävänä. Blogillani on reippaat satatuhatta lukijaa ja mainostulojakin tulee ihan kivasti. Kirjoitan englanniksi, jotta saavutan massiivisen lukijakunnan pikkunäpertelyn sijaan. Toisin kuin keski-ikäiset naiset, kissat ovat söpöjä.

Sain kiitolliselta lukijakunnalta lahjaksi Louis Vuittonin kaulapannan ja Diorin ruokakupin. Mainostuloja olen sijoittanut muutamiin vakavaraisiin kohteisiin. Aion hankkia talon Pyynikiltä. Saat muuttaa talooni. Keittiön takana sijaitseva rauhallinen palvelijanhuone laitetaan kuntoon ihan sinua varten. Nykyään kun ei rahallakaan saa kunnon palvelusväkeä

Vie metalli- ja lasiroskat keräykseen, niitä on sitten hankala kuljettaa kun kertyy liikaa, Kierrättäminen on sydämenasiani. Älä kilisytä, sillä käyn hieman lepäämään.

Huomenna karanneet lukijat palaavat, jos eivät hyvällä niin on minulla keinoni, joista ei sen enempää.

Ystävällisesti,
Kerttu

Kallista

Kävin eilen Berthassa syömässä yhden kaverini kanssa. Ravintolan ruokalistassa kerrottiin vain aterioiden raaka-aineet, alkuruoan kohdalla luki muistaakseni parsaa, kananmunaa, tomaattia, majoneesia ja pestoa. Yksi ruokalaji maksoi 27  ja kolme 42 euroa. Tarkoitus oli siis nauttia koko menu. Kovin halpaa syöminen ei ole. Jokaisen annoksen kohdalla tarjoilija piti pitkän posmatuksen. Ensin tuotiin leipää, joka oli leivottu ihan itse luomuspelttijauhoista. Kirnuvoi tuli Peltolan meijeristä ja sen suolapitoisuus oli tarjoilijan makuun ihanteelliset (Pekka Puskan mielestä myrkylliset) kolme prosenttia. Viini oli kasvatettu italialaisen entisen laulajan ja näyttelijän viinitilalla. Välillä meni koomisuuden puolelle. Me maksoimme erityisyyden ja laadun mielikuvasta. Oliko hyvää? Alkuruoka oli herkullista, samaten jälkiruoka, pääruoka taas  ei ollut, mutta sitä oli onneksi hyvin vähän. Voissa paistetun varhaiskaalin päälle oli tällätty jollain jauholla päällystetty golf-pallon kokoinen lihakikkara ja viereen oli taiteellisesti heitetty 3 cm pituinen keskisormeni paksuinen verimakkara.

Tänään tein töitä. Töiden jälkeen käväisin kaupungilla, jossa liikkui polvenkorkuisia natiaisia oluttölkit käsissään. Keskustorilla hillui Elastinen. Olisi tehnyt mieli tanssia.

Puutun terveydenhuollon nykytilaan ihan pikkuisen, vaikken siitä mitään tiedä. Töissä esiteltiin potilastapausta: kyseessä oli nuori nainen, joka sairastaa hyvin harvinaista tautia. Tautiin on hiljattain kehitetty hoito, jolla ei sitä suinkaan paranneta, mutta lääkkeen avulla on mahdollista elää normaalipituinen elämä. Ainoa mutta asiassa on hoidon hinta, joka oli noin 20 000 euroa kerta (pienemmälläkin annoksella saatetaan pärjätä, mutta kallista se on jokatapauksessa). Tuo hinta ei ole vuoden lääkekustannus vaan yksi lääkeinfuusio, joka on toistettava 2 viikon välein.

Nykyisin vaikkapa pahanlaatuisiin veritauteihin kehitellään hyvin kalliita hoitoja, jotka eivät paranna vaan pitävät potilaan elossa vuosia. Tällaiseen kehittelyyn lääkefirmoilla on ymmärrettävästi suuri motivaatio. Tai ajatellaanpa vaikka HIV:n hoitoa, joka on kallista, mutta järkevää: potilaat tekevät töitä ja hankkivat lapsia. Nyt joku ajattelee, HIV-infektion olevan potilaan omaa syytä. Kannattaa pohtia rehellisesti, eikö kertaakaan elämänsä aikana ole harrastanut suojaamatonta seksiä.

Kun aloitin ensimmäisen sairaalatyöjaksoni, sydäninfarkti liuotettiin vain alle kuusikymmenvuotiailta, nyt lähes kaikkien koronaarit kuvataan, pallolaajennetaan ja stentataan. Nyt sitten syytetään erikoissairaanhoitoa: me tuhlaamme kaikki rahat. Kuitenkaan ei saisi priorisoida iän eikä oikein minkään muunkaan mukaan. Minusta jonkinlaista priorisointia on tulevaisuudessa pakko tehdä.

Minä aiheutan toiminnallani yhteiskunnalle niin suuret kulut, että minut kannattaisi laittaa pois töistä ja jatkaa tyynesti palkanmaksua.