sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Runoilijat pihalla

Osallistuin eilen Annikin runofestivaaleille. Tilaisuus järjestettiin pittoreskin Annikin puutalokorttelin pihamaalla. Pihalla vallitsi suuri runoilija- ja "wanna be"- runoilijapitoisuus ja hieman pienempi vastaava prosaistipitoisuus. Näin kolme Viitaryhmäläistämme, se nuorimmainen kertoi voittaneensa lavarunouden suomenmestaruuden ja saaneensa kunniamaininnan Erkon kilpailussa.

Festivaaleilla esiintyivät mm. erään viitalaiseni jumala Kai Nieminen, jota säesti Kai Nieminen. Jumala hymyili minulle. Myös musiikkia esitettiin (kuka jaksaa koko päivän runoja kuunnella): Niillas Holmberg lauloi saameksi ja Taru Nyman esitti Kaj Chydeniuksen sävellyksiä eri runoilijoiden teksteihin.

Illan tähti oli amerikkalainen beat-runoilija Anne Waldman. Esiintymistä oli hauska seurata, vaikka sitä en täysin ymmärtänytkään. Kyllä amerikkalaiset kehtaavat. Nainen heilutteli käsiään, kiersi mikrofonia, kiekui ja lauloi. Festivaaleilla piti omaa showtaan se pakollinen häirilö, joka festivaaleille luonnollisesti aina kuuluu (ilman heitä festivaalit eivät olisi festivaalit). Anne Waldmanin esityksen aikana mies huuteli "puhukaa suomee!" ja "lukekaa Leinoo!".

Kirjoitin yhden jutun yhteen lehteen ja sain tutuilta ihan positiivista palautetta. Parhaan viestin sain eilen: olet luonnossa paljon kauniimpi kuin kuvassa (= et ole ihan niin ruma miltä kuvassa näytät).

Lähden huomenna Madridiin yhdistetylle työ- ja lomamatkalle, joten joudutte tulemaan toimeen viikon ilman minua. En yhtään epäile ettekö tulisi, mutta minulle saattaa tulla vieroitusoireita.

2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

...Tässä kohtaa huoleni herää: onko kynttelikkö varmassa tallessa?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Varmassa tallessa on.