Burning Doors (Belarus Free Theather)

Tampereen teatterikesässä esiintyi tänään valkovenäläinen teatteriryhmä, Belarus Free Theatre, joka toimii kotimaassaan maan alla sekä Britanniasta käsin, jossa ryhmän ohjaajat elävät poliittisina pakolaisina. Valko-Venäjällä ryhmä esiintyy salaisissa paikoissa, näyttelijöitä ja jopa katsojia on pidätetty.

Burning Doors oli vaikuttava,  hyvin fyysinen, lähes akrobaattinen. Ryhmässä esiintyi mm. aktivisti Maria Alyokhina (Pussy Riot), jolle sai yllättäen kesken kaiken esittää kysymyksiä. Meni pitkään, ennen kuin yleisö ymmärsi, että tämä tarkoitti ihan sitä mitä sanottiin ja muutama arka kysymyskin saatiin. Mietin, montako kertaa nainen oli istunut erilaisissa lehdistötilaisuuksissa.

Näytelmän tekstit olivat peräisin Dostojevskiltä, Focaultilta, luettiin kuulusteluasiakirjoja ja seurattiin rikkaita bisnesmiehiä, poliittisia vaikuttajia.  Mies puvussaan toteaa, että Picasso pilasi taiteen kulmikkailla kuvillaan ja sen jälkeen hän mainitsee omistavansa kaksi taiteilijan työtä. Dostojevskin Idioottia lainataan ja kerrotaan miten kuolemaantuomittu käyttää viimeiset viisi minuuttia: Kolme minuuttia lähimmäisten hyvästelyyn ja kaksi minuuttia itselleen. Nuo minuutit ovat ikuisuus.

Näyttelijät näyttivät aktiiviurheilijoilta, keikkuivat köysissä ja tappelivat itsensä hikeen.

Saimme kuulla venäläisestä performanssitaiteilijasta Pjotr Pavlenskystä, joka naulasi kivespussinsa Punaiseen toriin ja ompeli huulensa kiinni protestoidakseen valtion sensuuria vastaan. Mies tuomittiin vankeuteen. Ukrainalainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Oleg Sentsov vastusti Krimin valtausta ja hänet julistettiin terroristiksi ja tuomittiin vankilaan 20 vuodeksi. Hän ei edes tappanut ketään vaan suurin väkivallanteko oli oven polttaminen (en nyt ikävä kyllä muista minkä oven ja mm. tästä erottaa minut ja ammattioimittajan).

Lopussa siteerattiin Bulgakovia, jonka mukaan suurin synti on pelkuruus. Jos minua roikotettaisiin katosta vaikka pari minuuttia tai laitettaisiin huppu päähän ja vähän hakattaisiin, olisin valmis tunnustamaan kaiken. Sellaisiakin asioita mitä en ole koskaan edes tehnyt. Vasikoimaan koko Tampereen.

Suunnittelin ihan hetken ajan ryhtyväni aktivistiksi, mutta sitten muistin, että minusta on niin kiva maata sohvalla ja pelkään kuulusteluja.

Olimme niin rohkeita, että osoitimme suosiotamme nousemalla seisomaan ja taputtamaan. Olen iloinen, että sain nähdä tämän vaikka elämä olisi helpompaa jos ei tarvitsisi tätä kaikkea tietää.

Kuva Alex Brenner Tampereen  teatterikesä