Kirjeet

Luin kirjeet, jotka isäni oli lähettänyt äidilleen 50- ja 60-luvun taitteessa. Ensin jokaisen kirjeen alussa käsiteltiin säätila, jonka jälkeen isäni kertoi paljonko mikäkin maksoi ja lopuksi isäni pyysi lähettämään perunoita.

Isovanhempani asuivat Pohjois-Savossa ja isäni opiskeli Helsingissä, josta ei isäni mielestä saanut riittävän laadukkaita perunoita, toki opiskelijalla oli pulaa rahastakin.

Kirjekuoriin isoäidin titteliksi on kirjattu rouva. Hänen kirjeitään ei ole säästetty. Mummoni talletti kaiken, sotkuiset piirrustukseni, postikortit, hautajaiskutsut, meijeritilin nauhat ja lääkepurkkeihin liimatut annosteluohjeet.

Kuolinsiivous on muotia, eivätkä jälkipolvet pääse lukemaan säätilan kuvauksia tai seitanin hintaa. Ihmisten välinen kommunikaatio liukenee muutenkin jonnekin bittiavaruuteen. Mummolassa ei ollut sähköjä saati puhelinta, joten kirjeen kirjoittaminen oli ainoa tapa kertoa voinnistaan, kysyä kuulumisia tai sopia vierailusta.

Kävin Samuli Putron keikalla Teatteri Provinssissa Salossa. Siskoni ja hänen miehensä ovat artistin faneja ja minustakin on pikku hiljaa tulossa Putron ihailija. Jälkikasvuni pyöritteli silmiään kun kuuli, ketä olen menossa kuuntelemaan. Putron pitkähköt välispiikit ylittivät juuri ja juuri näkymättömän rajan, jonka alle pudotessaan ne olisivat saattaneet kuulostaa teennäisiltä. Tykkäsin (voi miten viiltävä analyysi taas kerran).

Siskon tilavassa residenssissä hulavanteen pyöritys onnistui lopulta minultakin hyvin.