Viinakortti

Eilisessä dagen efter tunnelmassa luin kirjan. Minusta ei olisi kirjablogistiksi, sillä en jaksa kovin syvällisesti kommentoida lukemaani. En ole syvällinen kirjallisuusihminen. Minä senkun lukaisen kirjoja ja unohdan ne yleensä hyvin pian. Nyt luin Sami Hilvon esikoisromaanin Viinakortti. Kirjoitusopettajamme kehui teosta ja satuin vielä löytämään miehen blogin. Kirjailija päivittää sitä kovin harvoin ja todennäköisesti keskittyy kirjan kirjoittamiseen toisin kuin minä, (joka ei ole kirjoittanut yhtään kirjaa),ja  joka viime aikoina on ainoastaan kirjoittanut blogiinsa. Viinakortissa juotiin paljon konjakkia, joka etoi minua (olin edellisenä iltana nauttinut liikaa viiniä). Kirja oli mukaansatempaava ja kaunis tarina kahden miehen Urhon ja Toivon salaisesta rakkaudesta ja monen sukupolven vaikenemisesta. Rakkaustarina alkoi sodassa rintamalla ja jatkui jossain muodossa, vaikka molemmilla miehillä oli perheet. Miesten kohtaamiset saattoi suorastaan haistaa ja maistaa, kuvitella kivun ja nautinnon. Toinen puoli on homomiesten tapaamiset yleisen vessan nurkilla silloin kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos (Urho oli nimismies). Säälitti molempien vaimot, jotka jäivät kirjassa ja omassa elämässään jostain paitsi.  Kirja on  myös Mikaelin, Urhon pojanpojan tarina. Viinakortti on hyvä esikoisromaani ja ymmärtääkseni Sami Hilvolta on pian tulossa toinenkin kirja.

Tuoksukynttilä aivoissa

Kärsin eilen nautitun alkoholin aiheuttamasta päänsärystä. Minulla oli vieraita, joista yksi vielä makaa vierashuoneessani. Vierashuone on suurellinen nimitys huoneelle, jossa sijatsee tarjotin, joka sisältää kissanruoan, kissan WC:nä käyttämän kissanhiekkaan sisältävän astilon, silityslaudan ja raudan sekä kirjahyllyn ja poikani vanhan sängyn. Käväisimme eilen jopa tanssiravintolassa, mutta säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta. Tanssiravintolaa edeltävästi nautimme oivallisen aterian, viiniä, kävimme kahdessa pubissa ja katsoimme Aurinkobaletin esityksen Cat Walk. Kenties päänsärky on nykybaletin vaiettu sivuvaikutus.


Eilen mainitsemani runoilija on hyvin nuori mies Miki Liukkonen, joka voitti J.H. Erkon runokilpailun 2009 ja näyttää olevan ehdolla Hesarin esikoiskirjapalkinnnon saajaksi. Kokoelman nimi on Valkoisia runoja. Minä olen innoissani kirjan humoristisista runoista.

MATEMATIIKAN ULKOPUOLISIA YHTÄLÖITÄ III

Ahdistus: Istut saunassa, nielet villaa

Väsymys: kannettavaksi annetaan säkillinen lämmintä lunta.
Korvista roikkuvat sateiset taivaat.

Raivo: makaat mahallasi kuumalla hiekalla,
nokkoset kasvavat sieraimiin.

Ilo: Rypäleet eivät lopu!

Rakkaus: kaukonäön heikkeneminen.
Tuoksukynttilä aivoissa.

En osaa kirjoittaa runoja ja siksi kirjoitin yhden

Ystäväni

Kävin vaatekaupassa.
"Minulla on jo tuhat villatakkia" sanoin
"mutta ei juuri tällaista villatakkia"
(takista roikkui hirvenvasa)
se oli kallis villatakki
myyjä oli oikeassa
harvoin myyjät ovat.

Vierailin antikvariaatissa.
"Olet todellinen kirjanystävä"
sanoi kauppias, ei päästänyt irti kirjasta
"En ole" totesin.
Kauppiaat ovat harvoin oikeassa.

Ostin runokirjan
luin sitä salaa kahvilassa
(siellä saa lukea vain iltalehtiä)
kirja oli ystäväni.

Se oli runokirja ja joi ehkä siksi espressoa
halvempi kahvi ei kelvannut.

-------------------------

En todellakaan osaa kirjoitta runoja, mutta innostuin yhdestä runokirjasta niin, että päätin heti kokeilla. Esittelen huomenna sitä innostuskirjaa.

Hirvenvasa

Näin unessa hirvenvasan. Se oli täydellinen unihirvi pienoiskoossa, hirven sarvet kasvoivat pehmeää karvaa, kuin harmaata sammalta. Kaikkia ilman muuta kiinnostavat uneni. Olen viime aikoina nukkunut huonosti, en ihmettele asiaa , onhan (työ)elämäni ollut hektistä. En tahdo ehtiä tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Eilen puhuin puhelimessa siskoni kanssa. Sisko kysyi mitä teen, sillä luurista kuului kummaa suhinaa. Puhdistin puhuessani kissankarvoja matoilta  juuresharjalla (en enää käytä juuresharjaa juureksiin).

Blogillani on tähän saakka ollut tilaston mukaan noin 150  lukijaa. Yhtäkkiä lukijoita onkin 300, suuri osa lukijoista on Yhdysvalloista. Todellisia lukijoita he eivät taatusti ole. Mistä on kyse? Onko tietokoneeni kaapattu?

Kuuntelen radiosta Kirjakerhoa, jossa käsitellään esikoiskirjoja. Ei riitä, että saa kirjansa julkaistuksi, sille on saatava myös julkisuutta. Hesarin esikoiskirjapalkinto (tai vähintäänkin ehdokkuus) on tärkeä juttu. Toimittaja puhuu innostuneen oloisesti kirjoituskurssilaiseni Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaanista Katariina. Se on oikeasti hyvä kirja.

Tuttuni toimii suuressa yrityksessä, jossa ovat meneillään YT-neuvottelut. Hän kertoi, että kaikkien ikävien vaiheiden jälkeen on työpaikalla mahtava yhteishenki. Hirtehishuumori kukoistaa. Kun työpaikka on vaakalaudalla, firman amerikkalaistyylinen letkeä toimintatapa jaksaa huvittaa. Vähän sama kuin sota-aikana, jolloin kaiken kurjuuden keskellä tehtiin lähinnä komedioita ja rintamalla käytiin sotilaita viihdyttämässä.

Viikonlopun runon on kirjoittanut Pekka Haukinen

Tämä on kertomus itsestäni, ja veljestäni,
viisaasta, jota minusta ei erota edes nimi,
hän oppi, hän, jakaantui,
täytti maailman omilla kuvillaan, ja se oli valmis,
mutta minua ei pelasta ei mikään:
piirsin järven hukuttautuakseni,
se levisi yli paperin,kasteli lattian,
kun tahdoin kuivata lätäkön,
siinä kasvoi tiheä ruoho.
----------------------

ja vielä Jarkko Lainetta

Myyn mustaa valoa.
Runoniekka. Sierain tukossa
ja nuttu asfaltin tomussa;

rikkaitten elämä on tällaista,
ken ei uskalla varastaa, ahmii silmillään.
--------------------------------------

Tuli siitä hyvää, mehevästä amerikkalaisesta kurpitsapiirakasta. Perkeleen kurpitsa.

Perkeleen kurpitsa

Mehevä amerikkalainen kurpitsapiirakka

Nypi voi nopeasti, miten nopeasti? Lisää tarvittaessa vettä, milloin sitä tarvitaan?. Painelen taikinan vuokaan, jostain syystä se ei halua tarttua vuoan pintaan vaan sormiini. Asettelen taikinan päälle leivinpaperin ja painoksi kuivattuja herneitä, joita vartavasten haen iltamyöhällä kaupasta (muut ostavat keskaria, minä kuivattuja herneitä). Otan leivinpaperin ja painona olleet herneet pois 15 minuutin kuluttua, takina tarttuu leivinpaperiin. Heitän herneet biojätteisiin. Mietin, olisiko niistä pitänyt loihtia jotain. Ohjeessa käsketään ostaa 500 g kurpitsaa (punnittu kuorineen). Kurpitsa paistetaan uunissa "irrota kurpitsan liha kuorista lusikalla, soseuta sauvasekoittimella" ja "laita 5 dl sosetta täytteeseen", minulla sosetta on jostain syystä vain vähän reilu 2 dl. "Esipaista pohjaa 15 minuuttia ja lisää täyte. Kun piiras on paistunut 40 minuuttia" (alusta vai siitä kun täyte lisättiin?).

Otan piirakan uunista. Näyttää mehevältä ja tummanruskealta (jos tarkkoja ollaan niin mustalta).

Oi ihana kurpitsa

Ostin ihania talvikurpitsoja. Ne näyttävät söpöiltä koriste-esineiltä. Huomenna tulee vieraita, joten päätin leipoa (tämä vimma iskee pari kertaa vuodessa). Halusin kokeilla Hesarin ruokasivujen talvikurpitsaohjeita. Tapoin kauneimman kurpitsan, siihen pystyi vain suuri lihaveitsi. Nyt kypsennän kovakuorista talvikurpitsaa uunissa pienellä lämmöllä. Sen jälkeen kaunottaresta pitäisi tehdä sosetta, johon sekoitetaan kuohukermaa, tummaa rommia (minulla on vain vaaleaa) ja fariinisokeria. Pohjan paistamiseen pitäisi käyttää piiraspainoa (mikä se on?). Jos menee vituralleen niin voin mennä huomenna leipomoon. Aion valmistaa salaattia butternut-kurpitsasta. Vähän minä olen hyvä. Tosin olen vasta pilkkonut piirakkaan tulevat kurpitsan palat ja työntänyt ne uuniin. Palohälytin ei mekkaloi, sillä poistin patterin.

Olen aina inhonnut sitä etikkasäilykettä, jota Suomessa tavataan kurpitsasta valmistaa. Olen jopa antanut työpaikan ruokalaan palautetta, kun he eräänä talvena roiskivat joka salaattiin tuota pirteän keltaista hirvitystä.

Kävin tässä välillä ottamassa kurpitsan palat uunista, ne ovat kutistuneet.

Pari ravitsemusterapeuttia, ravitsemustieteen professori sekä vähähiilihydraattista ravintoa käyttävä nainen keskustelivat eilen A-talk ohjelmassa .Tämän tyyppiset keskustelut eivät johda mihinkään: maallikko ja professori puhuivat eri kieltä. Professori edusti tieteellistä ajattelutapaa, jossa asiat on selviteltävä laajoissa tutkimuksissa, joissa on vertailuryhmä. Maallikko taas sanoi, että ruokavalioni on hyvä, sillä voin hyvin ja yksi tuttunikin syö samoin ja hänkin on onnellinen. Keskustelun seurauksena alkaa professori näyttää idiootilta, onhan vieressä nainen, joka hehkuu hyvää oloaan.

Karppaaminen on epäekologinen tapa. Hämmästyttävästi se on levinnyt. Ohjelmassa haastateltu kauppias sanoi, että leivän myynti on vähentynyt, lihan myynti kasvanut ja voi loppunut. Pohjois-Karjala projekti kääntyilee haudassaan.