Näin myydään kirjoja

Taija Tuominen haastatteli minua kirjamessuilla.  Hän lopetti edellisen haastattelunsa samaan aikaan kun minun haastatteluni alkoi. Taija juoksi kuitenkin korkokengissään punaiset helmat hulmuten  ajoissa paikalle.

Haastattelijan on tarkoitus näyttää kirjailija ja hänen teoksensa mahdollisimman positiivisessa valossa, viihdyttää kirjamessujen maksavia asiakkaita ja houkutella kuulijoita ostamaan kirjoja kun samalla rahalla voisi ostaa uuden paidan tai pari pullollista viiniä.

Taija Tuominen toimi ammattitaitoisesti ja tyylikkäästi. Kotiin tultuani ryhdyin miettimään mitä tulikaan sanottua.

Haastattelija: "Sinä pidät suosittua blogia..."
Minä: "No ei se nyt niin kovin suosittu ole..."
Haastattelija: "Kirjasi on saanut positiivista palautetta..."
Minä: "Yksikään lehti ei ole arvostellut ja blogeissa on ollut LIIAN hyvää palautetta..."

Kenen idiootin mielestä oma teos saa liian hyvää palautetta?

Yleisökysymys: "Mitä kirjoja itse luet?"
Minä: "Sellaista taidekirjallisuutta (yhtäkkiä ei tule oikein mitään mieleen), en naistenviihdettä" ja sen jälkeen jotain sekavaa höpinää siitä, että naisten huumoria pidetään viihteenä, mutta miesten ei.

Näin myydään kirjoja.

Messut

Varasin kirjamessuviikonlopulle hotellihuoneen. "Yhden hengen huone" oli erittäin halpa. Sen lattia-alaa peittävät sängyt, joita on huoneessa neljä. Olisin voinut kokeilla kaikkia, mutta nukuin vain yhdessä.

Kävin eilen A:n kanssa lounaalla nepalilaisessa ravintolassa. A:n mielestä romaanini on suoranainen mestariteos. Käväisimme vielä viinilasillisella tai A joi olutta. Hän halusi tarjota viinin ja menin piripintaisen valkoviinilasillisen jälkeen iloisessa viinihiprakassa messuille. Löysin Kirjakahvilan, jossa tänään esiinnyn. Eksyin Kariston osastolle, jossa kirjani on kuulemma mennyt ihan hyvin kaupaksi. Markkinointipäällikkö epäili syyksi samannimistä blogiani, mainostuksesta tai lehtien huomiosta se ei ainakaan johdu.

Ilalla hotellilla huomasin, että minullahan on nälkä, eikä mukanaani tullut savolaisten vakioevästä, muikkukukkoa. En jaksanut lähteä mihinkään kauas, joten valitsin hotellin ravintolan, jossa minut istutettiin keskelle ravintolasalia. Söin halvimman annoksen (kantarellikeitto) ja luin iltalehteä siinä samalla.  Aamiaisen söin Hesarin kera. Nyt pitää miettiä mitä siellä messuilla sanoo. V neuvoi, että tekstinäytteet pitää lukea ylpeästi ja hitaasti. Siihen tuskin kuitenkaan kykenen.

Luin aamiaisella Suomen aseviennistä, jonka leikkaushallituksemme siunaa. Politiikkamme edustaa EU-maiden keskitasoa. Keskitaso on mitätön sana. Häpeän maani toimintaa.  Voi tietysti sanoa, että jos Suomi ei myy noita aseita niin sen tekee joku muu, mutta sitten se on jonkun muun häpeä, ei meidän. Haluaisin Suomen olevan tunnettu eettisyydestä, tasa-arvosta, turvallisuudesta, hyvästä terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Saahan sitä kaikkea haluta.

Luotettava ystävä

Minulla on täysin epätieteellinen teoria siitä, että voin itse päättää sairastunko flunssaan vai en. Päätös on tehtävä melko nopeasti ensioireiden ilmaannuttua. Sanoin tänä aamuna flunssalle jämäkästi "Ei". Niistelen nenääni ihan muuten vaan, huvikseni.

Olen oppinut, että romaanilla pitää olla joku teema. Olen miettinyt jo seuraavan kirjan teeman valmiiksi. En ole romaania kirjoittanut, mutta teema on. Olen pohtinut asiaa pitkään. Nyt pitää vain näpytellä koneelle parisataa liuskaa tekstiä. Koska olen profiloitunut kotieläimiin, niin päätin, että kirjassa pitää olla lisko. Lisko, joka ei kuitenkaan puhu sanaakaan. Perehdyn juuri gekkoihin.

Olen kirjoittanut tässä ainoassa romaanissani yksinäisistä ihmisistä. En olisi koskaan aloittanut kirjoittamista, jollen asuisi yksin.

Luin Laura Honkasalon kirjan "Pöytä yhdelle", jossa ei ollut minulle paljonkaan uutta. Hyvä, että yksinäisyys voidaan nähdä myös voimavarana, eikä häpeänä.  Jokaisella ihmisellä on riski joutua jossain vaiheessa elämäänsä yksin. Ihanaa, ettei enää tarvitse pelätä yksinäisyyttä. Yksinäisyys on luotettava ystävä. On minulla onneksi muitakin ystäviä, muttei yhtä luotettavia.

Olen saanut sähköpostiini tietoja residenssipaikoista, joihin kirjailijat voivat hakea. Voiko niihin anoa yhden romaanin kirjoittanut, hyväpalkkainen lääkäri? Monista residenssipaikoista on maksettava ihan kohtuullinen vuokra, jonka voi kylläkin vähentää verotuksessa.

Hypin taas asiasta toiseen. Saan tehdä niin, sillä jaan ilmaisia ajatuksia. Miika Nousiainen Imagessa sanoo, ettei kerro ilmaisia vitsejä. Olen kateellinen Miika Nousiaiselle, joka osaa kirjoittaa viihteellisesti, mutta niin, että häntä arvostetaan ja hänen kirjoistaan kirjoitetaan sanomalehtikritiikkejä. 

Tämänkin jälkeen

Mia Hansen-Loven "Tämän jälkeen" (L'Avenir) on perin ranskalainen elokuva. Se kertoo pariskunnasta, jonka koti pursuaa sivistystä, olohuoneessa poltetaan tupakkaa ja kun mies kertoo löytäneensä toisen naisen, vaimo kysyy "Miksi kerrot sen minulle?"

Elokuvan naispääosaa esittävällä Isabelle Huppertilla on avioeron lisäksi riesanaan sairas äiti ja äidin kissa, Pandora. Nainen työskentelee filosofian opettajana ja kirjoittaa aiheesta. Komea fiksu väitöskirjan tekijä toimii onneksi älyllisenä innoittajana ja Huppert pääsee välillä maalle miehen kommuuniin hippeilemään.

Mielelläänhän näiden ranskalaisten tyylikkäitä, filosofisia keskusteluja seuraa, mutta entä sitten? Elokuva ei kosketa sen syvemmin. Ranskaan on juurtunut jotain ruotsalaista: Huppert vie miehensä antaman kauniin kukkapuskan roskikseen Ikean kassiin sullottuna. Heittää roskalootaan, kävelee takaisin kotiovelle ja palaa roskasäiliön luo hakeakseen ikeansinisen kassinsa takaisin.

Isabelle Huppert on jotain niin ranskalaista, että ehdotan hänen naamansa kirjailua Ranskan lippuun ja vaakunaan.

Iloitse suurista asioista

Ihminen ei ole perustaltaan vähään tyytyväinen otus vaan aina pitäisi saada enemmän kuin mihin ylettyy. Hesarin kritiikin mukaan Antti Nylen kehottaakin uusimmassa esseekokoelmassaan "Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet" iloitsemaan suurista eikä pienistä asioista.

Antti Majander kirjoittaa samassa lehdessä, että tänä vuonna on julkaistu 75 esikoisteosta (suurin osa proosaa ja loput lähinnä pienkustantamojen runoutta). Niistä vähän alle puolet on saanut kritiikin Hesarin palstoilla. Kirjani ei ole päässyt tuohon joukkoon. "Moni vallan kohtuullinen debyytti ei ole päässyt palstoille" kirjoittaa Majander. Yritän hyväksyä sen.

Taija Tuominen haastattelee minua kirjamessuilla sunnnuntaina klo 13 Kirjakahvilassa. Samaan aikaan esiintyy Tapani Bagge, Panu Rajala, Kaari Utrio, Tuula-Liina Varis, Jukka Kekkonen, Maaretta Tukiainen, Noora ja Jenna Kunnas, Mikko-Pekka Heikkinen, Claes Andersson, Yrsa Stenius ja Ann-Helen Attianese (på svenska) ja samanaikaisesti järjestetään kakunkoristelun SM-kisa.

Kakunkoristelukisasta muodostuu pahin kilpailijani.

Join aamukahvin keinoauringon valossa. Maa on edelleen musta. "Ensitreffit alttarilla"- pariskunnat riitelevät jo. Tytär kokosi minulle Ikean porrasjakkaran, joten yletyn melkein mihin vain.

Lääkerahaa lainaamassa

Tänä aamuna ovikello soi. Muistaakseni toinen kerta kun joku soittaa nykyisen kotini ovikelloa. Alaovi on lukossa, joten on ensin soitettava puhelimeeni, jonka jälkeen painan asunnon ulko-oven viereiselle seinälle liimattua nappia ja alaovi aukeaa. Nappi on nimenomaan liimattu ja olen suorittanut vaativan liimaustoimenpiteen ihan itse.

Oven takana seisoi arviolta seitsemänkymppinen nainen, joka sanoi asuvansa talossa (en ollut nähnyt häntä koskaan, mutta saattoi hyvinkin asua, en tunne kaikkia naapureitani edes ulkonäöltä). Hän pyysi 40 euroa lainaksi, jotta voisi ostaa lääkkeitä. Sanoi maksavansa lainan takaisin marraskuun 2. päivänä. Valehtelin, ettei minulla ole kyseistä summaa kukkarossa.

Olen mainostanut kaikille rehellisyyttäni ja sitä, etten edes osaa valehdella. Olen ilmeisimmin kehittynyt valehtelun jalossa taidossa. Huomannut, että joissain tilanteessa pieni valhe helpottaa elämää. On helpompi huijata, ettei rahaa ole kuin sanoa, etten halua antaa rahaa sinulle. En luota sinuun. Ajattelin itsekkäästi, että jos nyt annan ja vaikka nainen maksaisi takaisin niin tuleeko sitten joka kuun lopussa rahaa ruinaamaan.

Entä jos nainen nyt kuolee lääkkeen puutteeseen? Saa epileptisen kohtauksen, aivoinfarktin tai keuhkoembolian. Verensokerit nousevat taivaisiin. Jalat amputoidaan.Eikös lääkärin kuulu auttaa ihmisiä? Olen huono ihminen ja surkea lääkäri.

Kävin eilen papa-kokeessa. Olin varannut ajan etukäteen, mutta pessimistisen luonteeni mukaisesti varasin mukaan tiiliskiviromaanin. Tasan klo 12 nimeäni huudettiin jossain odotushuoneen perukoilla. Ehdin odottaessani lukea kaksi sivua Joyce Carol Oatesin romaania Blondi. Nimeäni huudellut nainen vaikutti jo tehneen päätelmän, etten tule paikalle ennen kuin sain romaanini pakattua reppuun.

Laboratoriokäynti on hyvää harjoitusta tulevien vuosien varalle, jolloin päivät todennäköisesti kuluvat laboratoriossa ja lääkärin vastaanotolle pääsyä odottaessa.

Palaan vielä rahaa lainanneeseen naiseen. Näin jälkeenpäin mietin, että naisella taisi olla kädessään vanhanaikainen resepti. Miksi? Miksei sähköinen?  Kuulin kun hän eteni rappuja ylöspäin rahaa etsien. Miksei naisella ollut ketään ystävää tai sukulaista jolta lainata? Vaatii melkoista pokkaa kulkea ovelta ovelle rahaa anomassa.