Jodlaten

Facebook on labyrintti, jota pitkin voi edetä menneisyyteen. Etenin ystäväni ystävävän ystävään. Huolettomaan veikkoon nuoruudestani, joka kävi Neuvostoliitossa jääkiekkokisoissa ja rikkoi silmälasinsa. Hän hankki sieltä tilalle paikalliset paksut mustat peruskommunistikehykset. Näin hänen luonaan pätkän elämäni ensimmäistä pornovideota, sitä kutsuttaisiin varmaan nykyään pehmopornoksi. Filmin nimi oli "Pannaanpa jodlaten". Siinä kirmaili nahkahousuisia miehiä ja tirolilaispukuisia naisia. Sen jälkeen en ole voinut hymyilemättä katsoa alppimaiden kansallisasuja.

Kärpäsen kakka

Lapsena päätin, että en koskaan tule sanomaan, että lapsuus on huoletonta aikaa. Olen pitänyt sanani. Silloin pelotti ajatus suuresta avaruudesta, jonka pieni osa maapallo on. Tuolla pallolla istui pieni ei edes kärpäsen kakan kokoinen piste. Tuon totuuden kanssa oli vaikea elää. Varsinkin kun avaruus oli täynnä taivaankappaleita, jotka saattoivat törmätä tuohon pikkuruiseen pisteeseen koska tahansa.

Lapsuuden jälkeen elämästä on tullut helpompaa. Varsinkin viidenkymmenen vuoden pelätyn rajan ylittäminen helpotti. Hienoa olla kärpäsen eritettä pienempi. Elämä ei ole enää niin vakavaa.

Suorat kustannukset

Oman alani koulutuksissa puhutaan yhä enemmän rahasta. Hoitojen hyötyjä lasketaan euroissa. Suoria ja epäsuoria kustannuksia. Tämä ei johdu lääkäreistä vaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ja hoidot ovat yhä kalliimpia. Raha saadaan takaisin siten, että potilas saadaan työkuntoiseksi. Entä työelämän ulkopuolella olevat. Kalliita hoitoja ja kuntoutustoimenpiteitä voi perustella sillä, että he pidempään selviävät kotona, eivätkä joudu laitokseen. Mikä taas on kallista kuin mikä vaikka vaippojen vaihdossa säästeltäisiin. En haluaisi ajatella kustannuksia. Minut pakotetaan siihen.

Taas on löytynyt valelääkäreitä. Osa heistä oli sellaisia, jotka eivät ole saaneet tutkintoa tehdyksi. Kurssikavereissanikin oli sellaisia, jotka opiskeluaikoina tekivät niin paljon lääkärin töitä, etteivät saaneet opiskeltua loppuun (nyt todennäköisesti ovat jo saaneet). Se ei tarkoita sitä etteivät he osaisi työtään. Tiedän myös arkkitehteja, jotka eivät ole koskaan saaneet valmiiksi diplomityötään. Ovatko he valearkkitehteja?

Kootut selitykset

Olen viettänyt rankan viikon ja päälle tein vielä päivystyksen. Töitä oli tavallista enemmän ja ongelmat vaikeampia kuin yleensä. Väsytti niin, että hyppäsin sairaalan pihassa taksiin. Aloin tietysti selittää kuljettajalle, että yleensä kävelen tai pyöräilen. Korostin, ettei minulla ole autoa ja, että minulla on kiire (sohvalle torkkupeiton alle). Mitäköhän se sille kuljettajalle oikeasti kuuluu. Saan vaikka ajaa parin sadan matkan lähikauppaan. Mistä tulee tarve selittää moista asiaa. Täytyy jotenkin todistaa olevansa rationaalinen henkilö, eikä mikään tuhlaileva taksilla suhaava laiskuri. Mies juoksi kohteliaasti avaamaan minulle oven. Loikin tehokkaan näköisesti sisälle, riisuin ulkovaatteet ja asetuin sohvalle suklaalevyn kera.

Sosiaalinen elämä

Olen elänyt oikeaa sosiaalista elämää niin intensiivisesti pari päivää, että en ole ehtinyt kirjoitaa. Huomenna päivystän. Aion sen jälkeen elää taas epäsosiaalisesti, joten tekstiä mahdollisesti syntyy.

Valetamperelainen

Lehtitietojen mukaan Mika Jokinen on valelääkäri. Minä olen valetamperelainen. Olen asustanut täällä päätoimisemmin pari vuotta. En osaa luontevasti sanoa erotessa son moro. En tiedä kannatanko Ilvestä vai Tapparaa. Ymmärrän vain yksinkertaisia lauseita tampereeksi. Kun olen hiljaa ja kuuntelen niin menen kuitenkin tamperelaisesta kuin väärä raha.

Jimmy Scot(t)

Mahtava tuo Spotify. Pari iltaa on mennyt sen parissa. Ensin mietin jotain nuoruuden artistia. Oliko nimi Jackson Brown? Did You mean Jackson Browne? Kysyy tuo ihana Spotify. Kävin Jazz tunnilla, siellä kuulin mahtavan kappaleen, artisti oli mielestäni Jimmy Scot (kysyin ohjaajalta). Did You mean Jimmy Scott kysyy siunattu ohjelma. Nyt kuuntelen Jimmyn hunajaista Jazz-ääntä.

Olen tehnyt neljä kuuukautta aamuisin tiibetiläiset riitit. Tänä aamuna kaikki ikäänkuin loksahti paikalleen, tein ne kevyesti ja nautinnolla. Niihin menee 10-15 min aamustani, mikä on paljon. Herään heti kuuden jälkeen. Mieleeni tuli, että sitä voisi oppia mitä vain kun viitsisi harjoitella joka ikinen päivä. Tämäkin liikesarja tuntui alkuun hankalalta ja työläältä. Olen alkanut inhota aerobicia, jota harrastin vuosia. Tanssi on nautinto.

Dynastia

Meillä olisi ollut kolmena perättäisenä päivänä koulutusta. Sotkin asiat jotenkin ja olen huomenna töissä kun muut rentoutuvat luentosalissa. Olen demetti tai työuupunut. -kele! Eräs potilas kysyi huolestuneena "onkohan minulla se dynastia?"

Hienoa olla nainen

Naisen ei tarvitse käyttää fyysistä voimaa. Ei tarvitse mennä armeijaan, eikä osallistua poikien urheilutunneille. Koulussa huhuttiin, että poikien jumppaopen käteen oli tatuoitu natsimerkki.Ei tarvitse kiinnostua urheilusta mennäkseen normaalista, toisaalta saa olla innostunut siitä. Naisella on enemmän vaihtoehtoja.

Naisen sielu on usein monimutkaisempi kuin miehen. Nainen saa olla heikko ja tällä iällä myös vahva.

Naisen ei tarvitse osoittaa sukupuolista kyvykkyyttä hautaan saakka vaikka pillerien voimalla. Nainen voi kuitenkin nauttia kehostaan fertiilin iän jälkeenkin. Nainen ei voi saada lapsia vanhalla iälllä.

Naiseus on tuonut mahdollisuuden raskauteen. Se oli niin uskomattoman hienoa. Kuin odottaisi haaveiden matkaa, ei vielä tiedä mitä vastoinkäymisiä on edessä. Synnyttäminen oli upeaa. Olin siinä vahva ja hyvä. Äitiys on vaikea asia, tuo pintaan oman lapsuuden ja suhteen äitiin. Tekee ihmisestä niin haavoittuvan, se pelko lasten puolesta.

Nainen saa pitää kaikesta turhasta, hyvän tuoksuisista voiteista, pitsialusvaatteista. Toisaalta niistä ei tarvitse pitää.

Tämä tuli mieleen sukupuolineutraalista kasvatuksesta. On varmaan hienoa olla mies. Voi olla, en saa koskaan todella tietää.

Joutsenten avioero

Kirjoituskoulutuksessa mietimme kuinka huonoja äitejä olemme. En ole tehnyt lapsilleni sellaista lapsuuden muistolootaa. (Olen ollut muutenkin surkea äiti, mutta se on jo pidempi juttu) Jotkut kuulemma säilövät positiivisen raskaustestinkin. Rupesimme kehittelemään juttua pidemmälle. Kannattaa laittaa talteen rikkonainen kortsu,sekä yökerhon pääsylippu. USA:ssa on joillakin on tapana antaa lapselle nimi sen mukaan, missä lapsi on pantu alulle (Brooklyn). Entäs Suomessa: Jakomäki, Töölö, Atala, Sumiainen...Tiedän kyllä Sohvin, jonka vanhemmat ovat tavanneet Sohvi nimisessä ravintolassa.

Luin tänään eronneesta joutsenpariskunnasta (niitä on aiemmin pidetty "yksiavioisina") Molemmilla on uudet puolisot, eivätkä he ole näkevinään toisiaan.

Nykyaikainen

Käyttelen tässä sitä Spotify-jutskaa. Pännii nuo mainokset. Pilaavat koko homman. Kohta huomaan tilaavani sen maksullisen version. Sitä on oltava mukana kaikissa nytkyajan kotkotuksissa.

Marjatta

Marjatan kunnianhimona on ollut saada joka kesä vähintään sataviisikymmentä litraa mustikoita pakkaseen. Hyvämarjaisena kesänä se ei ole ollut ongelma. Kuivina kesinä ja silloin kun mustikan kukat ovat paleltuneet, meidän on pitänyt herätä aamukuudelta joka Herran lauantai ja sunnuntai marjaan. Yhdessä on poljettu jo kolmekymmentä vuotta mustikkametsälle muoviset marja-astiat pyörän sangoissa heiluen. Kotiin ei ole ollut tulemista ennen kuin on kaksi piripintaista sangollista sinisiä marjoja kerätty. Metsässä Marjatta kauhoo pitkävartisissa kumisaappaissaan ja poimuri kampaa laajasti mustikanvarpuja. Seisaallaan juomme kupit kahvia ja syömme eväsleivät. Metsässä saattaa huonoina kesinä mennä puolille öin. Kotiin tultua marjat on vielä siivottava ja pakastettava. Yhtään marjaa ei saa suuhun laittaa. Koko syksyn marjoja syödään säästellen, keväällä pakastimet on saatava tyhjäksi seuraavaa satoa varten, mustikoita on ahmittava kaksin käsin. Kun sukulaiset kysyvät, paljonko mustikoita tänä vuonna tuli, vastaa Marjatta muka vaatimattomasti, että korkeintaan sataviisikymmentä litraa.

Miten välttää työn aloittaminen

Olen kirjoittanut stressin vallassa yhtä lääketieteellistä artikkelia. Dead line lähestyy uhkaavasti. Meitä on kolme kirjoittajaa. Arvelin, etttä muut odottavat osuuteni valmistumista ja homma junnaa paikallaan minun takiani. Laitoin tänään postia toiselle kirjoittajalle. Mies ei ollut edes aloittanut.

Kyyninen nainen

Kerroin kuubalaisesta miehestä, ystäväni aviomiehen sukulaisesta, joka toi minulle kukkakimpun ja vakuutti rakkauttaan, kun odotimme kyytiä Havannan lentoasemalle. Tapasimme parissa juhlassa kaksi vuotta sitten ja nyt uudestaan Casa de la Musicassa ja Danin kotona pikaisesti. Koskaan emme ole tavanneet kahden kesken. Nyt hän sanoo ystävälleni, joka on edelleen Kuubassa, rakastavansa minua. Siinä eivät vaimo ja lapset paina ja voihan sitä lähettää rahaa Kuubaan. Yritys on kova, koska mies osti minulle jopa oluen. Olut maksoi kyseisessä paikassa n. 0.8 euroa. Keskipalkka on maassa 15 e. Ehkä hän katsoi, että sijoitus kannatti. Voi miten kyyninen olenkaan. Elintasoero tekee paranoidiseksi.

Väärän värinen seinä

Uusi kaunis maalaus roikkuu vihdoin seinällä. Ihanaa.

Yksi olohuoneen seinä näyttää nyt tietysti väärän väriseltä.

Miksi niin harvoin kaikki on täydellistä? Onko täydellisyys kaunista?

Makuasioita

Kuubalainen ja pohjoismaalainen maku poikkeavat toisistaan suuresti. Kuubalaisen mielestä T-paidassa on luettava suurella Dolge et Gabbana ja mitä enemmän paita kimaltaa sen parempi. Miehet laittavat kaulaansa paksut kultakäädyt jos niitä vain on. Muovisessa joulukuusessa vilkkuvat kaikki sateenkaaren värit. Hyllyt ovat täynnä pehmoleluja, niitä roikkuu muovissa imukuppikoukuissa peiliin kiinnitettyinä. Seinillä riippuvat komeat värivalokuvat sukulaisista. Tämä kaikki koskee siis parempiosaisia kuubalaisia. Lattioilla ei ole mattoja, siivous käy kätevästi, kivilattialle voi viskata sangollisen vettä.

Brigitte Bardot sai lapsen

Eräänä aamuna luin Hesarista iloisen uutisen, että Brigitte Bardot on saanut lapsen. Hetken mietin, miten se voi olla mahdollista, onko tuo entinen kaunotar edes hengissä. Vasta myöhemmin huomasin, että palstan otsikko oli HS 50 vuotta sitten.

Kulttuuria

Ilta oli mukava. Kivaa olla rakastuneen parin seurassa, ikäänkuin saisi itsekin pienen onnen ripauksen. E kehui seuraamme, söimme hyvää ruokaa ja näimme viihdyttävän esityksen. Kävelin saappailla, joissa on todella korkeat korot. Jalkateräni puutuivat, pohkeita kiristi ja käveleminen oli tuskaa. Selvisin onneksi ilman nenälleni kaatumista. Saan ostaa kenkiä, joilla ei voi kävellä, koska minulla ei ole autoa. Ostin kerran sandaalit, joilla kävelin 20 m, sen jälkeen varpaat olivat verillä. 20 m kävelylle tuli hintaa. Toisaalta minulla ei siis ole autoa.

Ostin öljymaalauksen. Olen käynyt taulua katsomassa jo moneen kertaan. Ajattelen, että velvollisuuteni ja iloni on tukea taidetta edes vähän. Minulla on ennestään grafiikkaa, mutta olen pitkään miettinyt oikean maalauksen hankkimista. Kriteerinä on ollut, että taitelija on nainen, nuori ja sellainen ei muodikas. Tietysti taideteoksen on myös kosketettava jotenkin minua. Niin ja minulla siis ei ole autoa. Perustelen kaikkia hankintojani autottomuudellani.

Tiristin esityksessä pari pakollista kyyneltäkin, on tietysti mahdollista, että osuutensa oli kiristävillä saapikkailla.

Musikaali

Menen tänään katsomaan "Sound of Music"-musikaalia Tampere-talolle. Etukäteen olo on hieman epäileväinen. Seurakseni tulee suomalais-sveitsiläinen pariskunta. He ovat melko vastarakastuneita, pukeutuvat samanlaisiin paitoihin. T on langanlaiha nainen ja E pientä vatsaa kantava mies. T hiihtää ennen Tampereelle tuloa kolmisenkymmentä kilometriä. T syö vain kasvisruokaa, lisäksi hänellä on keliakiaruokavalio. Alkuun heidän oli puhe syödä luonani, nyt menemmekin ravintolaan syömään, mikä kieltämättä helpottaa oloani.

Inspiration

Pitäisi kirjoittaa artikkelia. Työn aloittaminen on vaikeaa. Ostin USA:sta kalenterin, jossa on joka päivälle joku naisen kirjoittama aforismi. Madeleine L'Engle sanoo: Inspiration usually comes during work, rather than before it. Toivotaan, että näin on.

Kuuba

30.12.
Helsinki-Pariisi välillä minut sijoitetaan bisnesluokkaan, kone on ilmeisesti niin täysi. Siemailen samppanjaa ja luen Torsti Lehtisen kirjaa ”Sika vai Sokrates”. Tunnen itseni kansainvälisen tason tyypiksi. Vieressäni istuu nainen, tekstiilitaiteilija, joka on matkalla Beniniin tarkoituksenaan avioitua paikallisen miehen kanssa. He tutustuivat 4 vuotta sitten kun nainen oli stipendiaattina Villa Karossa. Mies kuulemma osaa mitä vain.
Bisnesilo loppuu lyhyeen. 11 tuntia sullottuna pieneen tilaan ei ole kaksista, varsinkin kun olen varma, että kone putoaa ja minä hukun, allahan on merta.
Casa Particulare on sama kuin 2 vuotta sitten. Hissin nappulat repsottavat entiseen tapaan. Emäntäni osaa yhtä paljon englantia kuin minä espanjaa, käytämme siis elekieltä. Huone on siisti, ikkunalaseja tosin ei ole, mutta mitä niillä, puiset kaihtimet avautuvat ja sulkeutuvat kahvasta.
31.12.
Aamiainen on toisessa yksityismajoituksessa: paljon hedelmiä, mehua, hyvää maitokahvia, sämpylää ja paistettua kananmunaa.
Illalla on fiesta. Kuubalaiseen tapaan puolilta öin heitetään vanha vuosi ulos. Ovesta heitetään sangollinen vettä. Hieno konkreettinen tapa unohtaa menneet. Rommipullosta kaadetaan aina ensin tilkka maahan tai ravintolassa lattialle, pyhimyksiä varten. Tanssin koko illan uskomattoman komean miehen kanssa. Lähtiessä mies kysyy koska tapaamme uudelleen. En tiedä. Tuskin koskaan.
2.1.
Olen jo oppinut käyttämään hissiä ja avaamaan ovet. Huoneessani on 20 pehmolelua. Käymme päivittäin salsatunneilla. Tanssimme Ruedaa, sellaista piiritanssia ja nauramme. Tanssipartnerimme ovat nuoria kuubalaisia miehiä. Tunnit ovat jonkun olohuoneessa, vähäiset huonekalut on kannettu pois. Tanssipaikkaan on helppo suunnistaa roskakasojen mukaan. Kaupunki on lievästi sanottuna pittoreskin rähjäinen.
3.1
Casa de la Musicassa päivämatineassa. Sopivaa bailausta tässä iässä: alkaa klo 17 ja loppuu n. 21. Kuubalainen mies sanoo rakastavansa minua. Nuoriso jää vielä kaupungille. Heidän kanssaan olleet kuubalaiset viedään käsiraudoissa poliisiasemalle. Ovat kuulemma vaarallisia nuorille naisille. Kuubalaiset kertoivat, että sama tapahtuu yhtenään. Poliiseille pitää antaa rahaa ja tuolloin pääsee heti pois. Kuubalaiset saavat muuten nykyään myös yöpyä hotelleissa. Kuitenkaan ystäväni kuubalainen aviomies ei saanut käydä hänen huoneessaan.
Illalla perhemajoituksessa on bileet. Minulle annetaan oluttölkki käteen. Vieraat tanssivat 70-luvun diskohittejä hassuilla kuvioilla.
Saan kuumeisen vatsataudin, sen saa myös 8 muuta matkalaista, kolme säilyy jostain syystä terveenä. Ulkoa kuuluu karmea huuto kuin sikaa tapettaisiin, ikkunasta näen, että sikaa todella tapetaan terassilla keskellä Havannaa.
5.1.
Olemme Varaderossa all included hotellissa. On niin kylmä, ettei uimista voi ajatella. Vatsatauti jatkuu. En pysty syömään mitään. Onneksi hotellissa on lääkäri, saan nestettä suoneen, sekä kaksi tuntematonta ainetta sisältävää ampullia. Ciproxin kuurin olen jo aloittanut. Infuusio suoritetaan hotellihuoneessani. Sairaanhoitajamies kiinnittää nestepussin seinälamppuun sideharsolla. Lääkäri tuohtuu kun en välillä ymmärrä häntä: ”I speak exellent English”. Ampullat auttavat, olo on kohtalainen, hotellin vaaka näyttää 2 kg vähemmän kuin kotoa lähtiessä.
Aamuyöstä tulee sähkökatko, tuolloin ei luonnollisesti tule myöskään vettä. Aamiainen tarjotaan kynttilän valossa. Jostain syystä ruoka ei maistu.
6.1.
Kävin lääkärin kontrollissa, yritin näyttää pirteältä, etteivät laita uudelleen nestettä suoneen. Lääkäri korosti dietin tärkeyttä. Kävelin rannalla, meri on kaunis, rantaan on ajautunut sinisiä pulleita meduusoja.
7.1.
Aamut aloitamme keskustelemalla suolen toiminnasta. Edelleenkään en pysty juomaan kahvia, vaikka normaalisti juon sitä vähintään 5 kuppia päivässä. Pöydän notkuvat herkkuja ja pystyn syömään vain perunaa.
8.1.
Havannassa taas. Hotellissa ei tule lämmintä vettä. Vessa ei toimi. Täytän vessan roskiksen vedellä ja kaadan pönttöön. Toimii se näinkin. Suihku on iso mokkula, josta tulee vettä kuin hanasta. Ei pidä valittaa yhdessä huoneessa vesi tulee vain vaakasuorina suihkuina, joiden keskellä ei kastu ollenkaan. Hiusten pesu vaatii akrobaattisia suorituksia. Salsatunnit ovat edelleen ihania.
10.1.
Käymme Miramarissa Casa de la Musicassa kuuntelemassa Bamboleoa. Tanssimme salsaa ja reggaetonia. Kuubalaiset lähtevät kaupunkiin vanhalla amerikanraudalla, me suomalaiset iänikuisella Ladalla. Rengas puhkeaa matkalla, saamme uuden rähjäisen Ladan. Nämä eivät menisi meillä läpi minkään sortin katsastuksista. Vanhat amerikanraudat ovat kauniita ainakin kauempaa katsottuna.


11.1.
Osmel antaa vielä yksityisen salsatunnin kotinsa keittiössä. Huikeaa tanssin iloa. Maria käy välillä näyttämässä naisten askelia, asunnossa pyörii useampi nainen, mummot kurkkivat ovesta kun tanssimme. Talo on kaatumaisillaan oleva rötiskö.
Odotamme lentokentälle lähtöä. Eräs mies tuo minulle ruusukimpun ja sanoo rakastavansa minua. Emme ole siis edes kertaakaan tavanneet kahden kesken. Katson kohtausta kuin romanttista elokuvaa. Annan kukat kuubalaiselle naiselle, joka on mukana bussinrotiskossa joka vie meidän lentokentälle. Mukana on aina ylimääräistä porukkaa matkalla johonkin. Nainen ilahtuu kukista.

Matkalaukku

Ei vieläkään matkalaukkua, joten en voi kirjoittaa päiväkirjamerkintöjäni. Sain lentoaseman tiskistä lapun, jossa oli yllätyksekseni Air Francen palvelunumero. Soitin ja sepustin asiani englanniksi, matkalaukusta ei ole mitään havaintoa, soittakaa illalla uudelleen. Soitin uudelleen, arvioitu virkailijan puheille pääsy 7 min. Finnairin puhelin ei vastannut ollenkaan. Netistä voi seurata matkalaukun liikkeitä lentoliikenteessä. Ei mitään havaintoa sijainnista. Kohta kännykän akku loppuu ja laturi on tietysti matkalaukussa. Siellä on myös hiusharjani, föönini, meikkini, hammasraudat, joita pitäisi ajoittain pitää yöllä.

Havannasta lähtiessä lentoemännät kulkivat pitkin käytäviä ja suihkuttivat kaikki kahdesta aerosolipullosta jotain tuntematonta kemikaalia matkustamoon. Hyönteismyrkkyä?

Habana

Kirjoitan tarkemmin Havannasta kun saan matkalaukkuni, jossa on värkkäämäni matkapäiväkirja. Muutamia hajahuomioita:

Hiljaisuus huutaa, en saa todennäköisesti nukuttua ilman äänekästä musiikkia, huutoa, autojen melua, kukkojen kieuntaa ja tapettavan sian kiljuntaa. Miten täällä voi olla näin siistiä, paikat eivät repsota, ikkunalasi ja karmit ovat samaa paria, tulee lämmintä vettä, vessan nuppi ei jää käteen ja "suihkukaapin" ovet mene jengoiltaan. Miehet eivät huuda perään, taksiin ei tunge sekalaista sakkia, tuntemattomat eivät pyydä juhliin. Kirjoitin matkaa edeltävästi tuosta yhdestä miehestä. Näin hänet pari kertaa, enkä todellakaan kahden kesken. Tämä on kuin elokuvista: odottelimme autonrotiskoa, jonka oli määrä viedä meidät lentokentälle. Istuin hotellin aulassa. Yhtäkkiä mies oli edessäni kauniin ruusukimpun kanssa ja sanoi kaikkien kuullen, "I love you" ja suuteli poskelle.

Tarina jatkuu kun/jos saan matkatavarani. Nyt menen LÄMPIMÄÄN suihkuun. Selkää on sitten hankala pestä kylmällä vedellä. Miksi se tuntuu tuolla ihoalueella erityisen hyytävältä?