Sara Hildenin taidemuseossa

Hienoa oli nähdä puolalaisen Sasnalin töitä (en ole kuullut hänestä ennen tätä, olen sivistymätön). Kyseessä on 72-syntynyt taidemaalari ja elokuvaohjaaja. Hänen tyylinsä on julistemaista. Monien töiden pohjana on valokuva. Teokset kertovat usein Puolan lähihistoriasta. Teos 1977 liittyi kuitenkin Elviksen kuolemaan (en olisi tiennyt ilman opaskierrosta). Katsoin ensin näyttelyn ja sen jälkeen osallistuin siis opastetulle kierrokselle. Opas toi uusia puolia, tulkintoja töihin, joita en olisi millään keksinyt. Taitelija on nyt kuulemma innostunut vihreästä väristä.

Säväyksen teki myös museon omat kokoelmat, lähinnä IKEAn henkareista koottu veistos. Hieno oli myös suuri surrealistinen maalaus, maalarin nimen olen unohtanut sekä veistos, jolla oli kolme jalkaa noin säärestä alaspäin. Oli siellä myös pari metamorfoosista kertovaa veistosta, tuttu aihe kirjallisuudesta.

Aika kultaa muistot vai kultaako

Minun on pakko vielä kirjoittaa aiheesta, josta luin ystäväni blogista: huonekasveista. Monta olen tappanut. Työkaverini oli tädiltään oppinut lauseen "muista kukat maanantaina, kukat muistaa sinut aina". Nyt minulla on kaksi anopinkieltä, joihin olen soveltanut tuota kuolematonta lausetta. Kasvit ovat säilyneet hengissä, kastelen ne kylläkin sunnuntaisin, mutta ne eivät todennäköisesti asiasta piittaa. Lapsena minusta anopinkieli oli rumin kasvi minkä tiesin.

Lehden luin

Luin aamun lehden ja vasta nyt minulle selvisi, miksi eräs ystäväni oli niin tyytyväinen päästyään Chilestä Argentiinaan. Maa järisi juuri kun hän oli lennolla.

Olen tänä aamuna perehtynyt yleisönosastokirjoituksiin. Taidan aloittaa tupakoinnin, niin ahtaalle tupakoivat ihmiset on ajettu. Seuraavaksi vainon kohteeksi voitaisiin ottaa ylipainoiset ja kahvinjuojat. Miten paljon työaikaa meneekään kahvipöydän ääressä. Omaperäisimmät ideat syntyvät kahvipöydässä (tupakkatauolla?) eivät kokouksissa. Me suomalaiset olemme niin kriittisiä ja auktoriteettiuskoisia, että emme uskalla ehdottaa virallisella foorumilla mitään uutta.

Toinen tunteita herättävä asia tuntuu olevan koulujen kasvisruokapäivä. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla koulussamme tarjottiin vain lusikkaruokia eli puuroja ja keittoja. Lihaa en muista niissä juurikaan olleen. Joka torstai tarjoiltiin hernekeittoa, jonka kera sai porkkanan, muita ruokia oli mm. ruispuuro, joka oli inhottavan kokkareista. Paras päivä oli hernekeittopäivä, mikä kertonee ruoan yleisestä tasosta. Olimme kaikki laihoja emmekä aiheuttaneet tietämättämme mitään ekologista katastrofia. Myöhemmin tein koulussa esitelmän saastumisesta, enkä olisi koskaan uskonut, että vielä tallaamme täällä. Kaiken piti tuhoutua jo aikoja sitten.

Pakkotoimet

Kävin Joensuussa. Ihmisten puhe tuntui kotoisalta, niin itä-suomalaiselta. Ikäänkuin olisi saapunut kotiin. Kävin vanhan miespuolisen ystävän kanssa viinilasillisella teatterirakennuksessa sijaitsevassa ravintolassa. Miehen piti onneksi mennä ajoissa kotiin, niinpä menin itsekin säädylliseen aikaan hotelliin nukkumaan.

Lentokoneessa vieressäni istui mieskansanedustaja, jonka mielestä lääkärit tulisi lailla pakottaa töihin kunnalliselle sektorille. Muuten meidän pitäisi maksaa valtiolle takaisin koulutukseemme uhrattu raha. Yhtä hyvin ekonomien olisi pakko perustaa yrityksensä alueille, jossa on korkein työttömyys. Jos yhteiskunnan etu vaatii, kuten tämä mies sanoi.

Ruotsi

En ymmärrä miksi on niin hienoa, että Ruotsi hävisi jääkiekossa. Taidan olla kummallinen poikkeusyksilö Suomessa. Mitä vikaa ruotsalaisissa on? Mukavaa sakkia.

Hidas, liian hidas

Minulla on kaksi kirjoitusideaa, ensimmäisen kirjoittamisen olen jo aloittanutkin. Ei tahdo vaan ehtiä. Ensimmäinen kertoo siis 65-vuotiaasta naisesta, joka kas vaan alkaa suunnitella hautajaisiaan, siitä tulee niin suuri elämänsisältö, ettei nainen jouda kuolemaan. Toinen kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka on aina haaveillut sellaisista satuhäistä ja alkaa valmistella asiaa vaikka sulhasesta ei ole tietoakaan. Toisaalta pitäisi valmistella esitelmä toimintakyvyn ja elämänlaadun mittaamisesta eräässä kroonisessa sairaudessa. Elämä ei ole reilua. En tahdo ehtiä tehdä asioita, joita tahtoisin enkä asioita, joita en tahtoisi, mutta kun on pakko. Minusta on tullut hidas.

Nekrologi

Tiedän henkilön, joka on käynyt valmiiksi hautajaiskuvassa. Kyseessä on kuva, joka sijoitetaan hautajaisissa lipaston päälle ja molemmille puolille asetetaan palavat kynttilät. Sitä voivat hautajaisvieraat katsella samalla kun syövät karjalanpaistia. Huolestuin siitä, että minulla ei ole säädyllistä vakavailmeistä mustavalkoista hautajaiskuvaa. Saman kuvan voisi laittaa nekrologiin. Sovimme eilen ystävän kanssa, että kirjoitamme toisistamme nekrologit lääkärilehteen. Olimme hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn kunnes tajusimme, että toinen meistä lähtee ensin, eikä taida olla sopivaa kirjoittaa nekrologia etukäteen. Ikävää, ettei voi olla lukemassa tuota tekstiä: loistava ammattilainen, hyvä kokki, ihana ystävä, lehtemme pitkäaikainen pidetty kolumnisti (kolme kolumnia ja yksi kiittävä kommentti), seksikäs nainen, ai niin ei voi tässä yhteydessä ehkä kuitenkaan sanoa. Voi sitäpaitsi kuulostaa irvokkaalta jos sattumoisin elää 95-vuotiaaksi ja viettää 10 viimeistä vuotta terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Tilatarve

Nyt pitäisi tehdä tilatarvesuunnitelma. Pitäisi vain tietää mikä se on, jotta voisi sellaisen tehdä. Sairaalassa on nykyään lystiä työskennellä, juuri kun on johonkin asetuttu, pitää siirtyä johonkin toiseen paikkaan kun joku toinen sattuu tarvitsemaan sitä tilaa, jossa satut olemaan ja joka on mahdollisesti pari vuotta sitten tähän tiettyyn tarkoitukseen remontoitu. Sitten porukka siirtyy väistötilaan, jona aikana on tarkoitus remontoida edellinen tila, joka sitten remontoidaankin jollekulle toiselle. Kunnes tämä toinen siirtyy mahdollisesti uudisrakennukseen ja kierros käynnistyy uudelleen. Väliin mahtuvat erilaiset home yms.remontit. Kokouksia pidetään ja suunnitelmia tehdään ja sitten ne taas muutetaan. Ensin päätetään tehdä osaamiskeskus, sitten ei sitä ehkä tarvitakaan ja se pirstotaan palasiksi. Ainahan keskuksesta voidaan sitten tehdä liikelaitos. Mitä se sitten kunnallisella ja valtiollisellla sektorilla tarkoittaneekaan. Toimintoja voidaan ulkoistaa. Se vasta hienoa on. Sitten ovat nämä kesäsulut, joiden aikana pyöritetään toimintoja silleen niinkuin pienimuotoisemmin. Että saadaan olla lomalla ja eivät ne potilaatkaan halua tulla lääkäriin. Turhaa on silloin niitä isompia tiloja käyttää, kannattaa siirtyä pienempiin. Niin ja sitten on väliaikaistilat, joita käytetään 20 vuotta. Ne pyörät sänkyjen alla eivät ole sitä varten, että potilaat kärrätään leikkaussaliin tai röntgeniin, ne tekevät muutoista helpompia. Huomatkaa, että tämä kaikki on ihan yleistä löpinää ja mielikuvitusta. Ei koske mitään todellista suomalaista sairaalaa.

Uranus urallani

Olen tänään edennyt urallani avaruudelliselle tasolle. Aloitin Efficasta jota seurasi Miranda ja olen vihdoin saavuttanut Uranuksen, lähes taivaallisen sähköisen potilastietojärjestelmän. Yritän hiljalleen oppia tulemaan toimeen sen vikojen kanssa niinkuin olen oppinut aiempienkin kommellukset. Mihin sfääreihin vielä yletynkään ennen eläkeikääni.

Kirjailijaelämää

"Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja" kertoo ihana Jörn Donner rakkaudestaan Hesarissa. Minä olen tänään saanut kuunnella Johanna Sinisaloa, jolla oli hyvin itsevarma tyyli. "Vanhemmat huomasivat, että osasin lukea 2,5 vuotiaana", "Kirjoitin romaanin ja sain Finlandia-palkinnon". Tosin käsikirjoitus tuli hylkynä ensimmäisestä kustantamosta ja kirjailija joi suruunsa pullon pöytäviinaa. Kirjailijoita on erilaisia, mielenkiintoista kuulla heidän tavoistaan työskennellä. Kirjoituskurssille tulee tänä keväänä muistaakseni vielä Juha Hurme ja Jyrki Vainonen. Kirsi Kunnasta en lomamatkan takia tavannut. Harmittaa.

Ornitologiaa

Punapäänarsku on ehdottomasti keski-ikäinen nainen, jolla alkava hiusten harmaantuminen on peitetty värikartan räikeimmällä punaisella värillä. Punapäänarskulla on mielipide joka asiasta eikä se yleensä ole positiivinen. Uivelolla ei taas ole omaa mielipidettä mistään. Häviää töistä heti kun on mahdollista. Virta-alli ostaa vaatteensa isojen tyttöjen mallistosta. Laittaa oivallista karjalanpaistia ja tuo töihin loman jälkeen maukkaan mustikkapiirakan. Hän on kaikkien rakastama.Keltanokkakiitäjä on nuori mies, joka ei tiedä mistään mitään, mutta pääsee urallaan pitkälle. Hänen isänsä on pomon golfkaveri. Morsiosorsa puhuu töissä pelkästään tulevista häistään. Kirkko on valittu heti ensitreffien jälkeen, hääkarkit ovat valmiita vuosi ennen suurta tapahtumaa. Kaikki välttelevät morsiosorsan seuraa. Joku perverssi ehkä jaksaa lounaalla kuunnella loputonta hääpukujaarittelua. Varjele joutumasta samaan kahvipöytään Suulan kanssa. Suunvuoroa et taatusti saa.

Punapäänarsku

Suula, keltanokkakiitäjä, riskilä, uivelo, lapasotka, morsiosorsa, virta-alli, punapäänarsku. Miltä kuulostaa? Lintujen nimiä. Kirjoituskurssilla opettaja ehdotti juttujeni nimiksi vaikkapa sienien nimiä. Mitä sanotte näistä, aika inhimillisiä.

Ulkonäkö

"Olet laihtunut" sanoo äitini minulle melkein joka kerta tavatessamme. Jos hän ei sano, päättelen lihoneeni. Tapaamme melko harvoin. Hän muistaa minut jotenkin lihavampana kuin olen. En ole koskaan ylittänyt painoindeksiltäni normaalin rajaa. Mikä taakka noin konkreettisestikin on oikeasti lihavilla ihmisillä kun jo pieni ylipaino on murheen aihe.

Sanon välillä vahingissa tuon saman kommentin tyttärelleni. Aikoinaan otin pulttia hänen ulkonäöstään, joka kieltämättä oli välillä huomiota herättävä, milloin hän oli kalju, milloin korvalehdet oli venytetty erilaisiin muotoihin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei sillä ole väliä. Toki ulkomuotokin on muuttunut konservatiivisempaan suuntaan. Aina sisällä on kuitenkin ollut sama hieno ihminen.

Suolaa nenään

Nyt on kovat piipussa flunssaa vastaan, ostin sellaisen nenähuuhtelusydeemin. Sinne pitäisi laittaa suolavettä (joditonta suolaa). Minulla on vain gourmet sormisuolaa ja jotain terveyssuolaa, en ole vielä päättänyt kumpaa laitan.

Kuivapesu

Nyt lienee penkkariaika. Minun kuuluu päivitellä nykymenoa, vaikkapa koulun vanhojen päivää. Laitoin tuohon tilaisuuteen äidin vanhan paidan, hameen ja hatun sekä naapurin rouvan turkin. Ei puhettakaan kampaajista, meikkajista tai iltapuvuista. Penkkareissa päälläni oli flanellipaita ja vanhat työhaalarit. Ylioppilasjuhlissa käytin samettimekkoa, hiukset laitoin itse. Poikakaverilla oli nahkainen bleiseri ja leveä solmio. Oli ulkonäöllä silloinkin merkitystä, mutta nyt se tuntuu korostuvan. Ei olisi tullut mieleenkään urheilla kauniimman vartalon toivossa. Kukaan kiinnostava ihminen ei urheillut. Meillä oli amerikkalainen vaihto-oppilas, joka lenkkeili päivittäin. Hän myös pesi hiuksensa joka päivä. Pidimme käytöstä omituisena. Hiuksia piti pestä harvoin, että ne eivät rasvoittuisi. Ainahan niihin saattoi laittaa pölyävää kuivashampoota tai jos sitä ei ollut saatavilla niin korvaavana tuotteena saattoi käyttää vehnäjauhoja. Jauhot muhivat hetken hiuksissa, jonka jälkeen ne harjattiin. Siistiltä näytti eikä kamalaa vaaraa hiusten ylettömästä rasvoittumistaipumuksesta ollut. Opiskeluaikanakin oli kunnia-asia pukeutua juhlatilaisuuksiin mahdollisimman epämuodollisesti.

Soinissa kummituksia ilman asuntoa

Sanomalehdestä luettua: Soinissa on poltettu Talo koska siellä kummitteli. Mihin kummitukset nyt siirtyivät? Kaipa niiden on jossain asustettava. Niitä tuskin saa polttamalla hävitettyä. Soinissa siis kummitukset etsivät uuttaa asuinsijaa.

Kyyneleitä ja niiskutusta teatterissa

Pokka petti, aloitin vanhanajan antibiootin (doksisykliiniä 4 e kuuri) vaikka todennäköiseti kyseessä on edelleen virustauti. Heti ensimmäisen pillerin nielaistuani tunsin oloni terveemmäksi. Otin tosin myös Duactia, suihkutin nenään Nasolinia ja Nasonexia. Näin lääkittynä kävin tyttären kanssa teatterissa. Näyttelijät olivat varmasti innoissaan kun näkivät kuinka eturivissa istuva nainen eläytyi näytelmään. Niiskutin ja pyyhin silmiäni. Näytelmä oli Sirkku Peltolan "Pieni raha". Päähenkilö toi jotenkin mieleen Steibeckin kirjan "Hiiriä ja ihmisiä". Räsäsen Ami on hyvä näyttelijä. Olin nuorena samoissa juhlissa Kuopiossa hänen kanssaan. Tuskin hän muistaa minua, mutta häntä on vaikea unohtaa.

Firenze

Makaan kotona kamalassa flunssassa. Kärsin kuitenkin huonosta omatunnosta, olisiko pitänyt yrittää töihin.

Olin viikonloppuna kongressissa Firenzessä. Menimme sinne Frankfurtin kautta. Hesassa istuimme yli tunnin koneessa, koska Franfurtissa oli "lumimyrsky" ja vain osa kiitoradoista käytössä. Lunta oli ainakin 1 cm. Myöhästyimme siis jatkolennolta ja seuraavaan koneeseen pääsi vain osa meidän porukastamme, kolme jäi Frankfurttiin. He joutuivat yöpymään siellä, eikä seuraavanakaan päivänä järjestynyt lentoa, joten he lähtivät takaisin Suomeen. Me istuimme luennoilla aamu kahdeksasta ilta kuuteen, välillä kävin vähän kävelyllä kaupungilla. Viehättävältä näytti. Ilallaiselle lähdimme aina kahdeksan aikaan ja hotellilla olimme laikkien antipastojen, pastojen, pääruokien ja jälkiruokien jälkeen vasta puolilta öin. Yöunet olivat siis 6-7 tuntiset. Kotiinpaluu oli sunnuntaina klo 5 hotellilta, luonnollisesti koneet olivat taas myöhässä, joten olin kotona 22.30. Yön pärskin ja niistin nenääni ja nyt siis jatkan samaa ja mietin, että olisiko kuitenkin pitänyt kokeilla töihin menoa.

UFF niminen taidemuseo

Lähden huomenna Turkuun, mikä on meille tamperelaisille aina raskas kokemus. Pidän siellä esitelmän. Ajan illalla bussilla Helsinkiin lentoasemalle ja nukun yön hotellissa lentoaseman kyljessä ja sitten suuntaan Firenzeen. Siellä on taidemuseo, jonka nimen kuulin väärin UFF, ilmeisesti nimi onkin toinen, eikä sillä ole tekemistä käytettyjen vaatteiden kanssa. Kyseessä se on työmatka, joten turistilliset odotukset ovat matalalla.

Sairaana

Nukuin huonosti viime yönä. Nenä oli tukossa. Heräsin viideltä päänsärkyyn. Jomotus oli niin vaativaa, että oli noustava ja haettava särkylääkettä. Otin jonkun ruskean pillerin, jonka olin saanut jostain näytteeksi. Asetuin odottamaan kivun loppumista. Se loppui samalla hetkellä kun kännykkä vaati minua nousemaan. Huono olo. Päätin, että en ehkä lähde töihin. Kokeilin varovaisesti pystyasentoa. Se toimi jotenkuten. Menin suihkuun. Samantienhän sitä pukee vaatteet ylle. Laitoin kahvin tippumaan söin palan ruisleipää. Vaivalloista soittaa pomolle olevansa sairaana. Laitoin kokeeksi saappaat jalkaan ja takin päälle. Menihän se homma jotenkuten. Kävelin pysäkille, bussi tuli heti. Kollegan lapsi oli sairastunut. Nukuin äsken päiväunet, kaveri toi Kuuban kuvia, mietin julkaisisinko ihailijani kuvan. Ei kuitenkaan. Tulisitte kateellisiksi. Onneksi lähdin töihin...

Simon Boccanegra

Elokuvateatterissa katsomassa Verdin Simon Boccanegraa suoraan Metropolitan oopperasta. Hieno esitys, kapelimestari näytti puutarhatontulta. Lopussa Simon myrkytettiin, kuolemaa tehtiin pitkään oopperamaiseen tapaan. Simonin roolissa suuri tenori Placido Domingo vaikka ääniala oli nyt toinen (baritoni?).

Kuusikymmenlukulaisuus

"Oi Isä tule siunaamaan tää lapsi elon aamunaan, se ota omaksi. Se pidä luonasi." Kirjoitti ystävä runokirjaani 1966.

Värssyjä

Löysin vuodelta 1966 kirjan, jossa oli minulle osoitettuja värssyjä.

Kyllä myrtti kaunis on'vaan ruusu kaunehimpi.
Kyl' isä,äiti rakas on
vaan Jeesus rakkahampi.

(Kirjoittanut opettaja, niin ainakin luulen.)

Heidi, Heidi varovasti
poimi elon ruusuja.
Kauneimmankin ruusun alla
piilee piikki pistävä.

(Äiti tietysti, hän on kirjoittanut alle koko nimensä sukunimeä myöten, itse olen alle selventänyt:äiti)

Onnen polku poloinen, kivinen ja
koloinen, kun joudut sitä kulkemaan,
niin luota aina Jumalaan.

(Paras ystävä)

Ruusun sulle antaisin
mutt' mistäs sen nyt saan
kun halla vei jo kukkaset
ja lumi peitti maan.

(Serkku)

Etsi aina elämässäs
kaunista ja hyvää.
Silloin hyvä sydämmessäs
kasvaa kultajyvää.

(Ystävä)

Olen kopioinut nämä suoraan, mitään muuttamatta. Suomi on erilainen, lapsuus on muuttunut. Pahoista asioista tai tunteista ei saanut puhua. Piti vaan ajatella hyvää ja uskoa Jumalaan ja kaikki oli hyvin. Ei tullut minusta kunnon uskovaista, vaikka sitä joskus halusin ja välillä pelkäsin.

Aika

Olen vanhanajan ihminen. Pidän rannekelloa. Hihna meni rikki ja nyt toistuvasti katson paljasta rannettani. Miksi katson sitä niin usein. Jospa alkaisin elää auringon valon mukaan. Työhuoneen verhot ovat niin tiukasti kiinni, ettei valon kajastustakaan näy. Olen kellon orja.

Sekalaista

Miksi en osaa/pysty kirjoittamaan surkeista ihmiskohtaloista, perheväkivallasta huumeaddikteista. Kaikille pitää olla tarjolla jotain hyvää tässä elämässä.

Kuuntelen Marvin Gayen ja Diana Rossin duettoa "You are everything". Niin makeaa, että hampaita vihloo. Olen saanut tänään tekstiviestin kesken työpäivän ystävältä, joka sanoi, että hänellä oli eilen ikävä minua (hänellä oli surkeaa seuraa). Sain sähköpostia kaverilta, joka on vuorotteluvapaalla ja tällä hetkellä Chilessä. Hän on käynyt myös Ekvadorissa, Argentiinassa ja Galapagossaarilla. Melkein kuin itse saisi matkustaa.

Tänään on takapäivystys, huomenna ja ylihuomenna Viita ja huomenna oopperaa Metropolitanista elokuvatetterissa. Keskiviikkona Turkuun pitämään esitelmää (en ole vielä tehnyt), torstaina Italiaan yhteen kongressiin. Flunssa jatkuu.

Vihreä lintu

Tässä on tauluni.

Nuha

Nenän alus on punainen ja kirveltää. Silmistä valuu vettä. Potilaat ovat varmaan luulleet minua ääriherkäksi ja umpiempaattiseksi. Tai ajatelleet mitä tuo töissä tekee. Tartuttamassa muita. Nenäliinat loppuivat kesken, jouduin käyttämään niitä inhoittavia käsipyyhkeitä. Kokouksessakin tihrustin. Makoilen sohvalla. Käden ulottuvilla on säästöpakkaus Pirkka-nenäliinoja.

Koti-ihminen nro 3

(Julkaisen huvikseni täällä jutun, jota olen taas muokannut. Hömppää)
Siitä se alkoi kun Nina osti kotihousut. Jalat sujahtivat niin mukavasti trikoolahkeisiin. Vyötäröllä ei tuntunut tuttua kiristystä. Samalla ikään kuin jotain tuskaista olisi lauennut. Nina askarteli ja lähetti elämänsä ensimmäiset joulukortit. Vastineeksi hän sai pari puhelinsoittoa ja Uudenvuoden korttia. Nina teki karpalohyydykettä pieniin lasipurkkeihin ja koristeli ne pitsinauhoin. Purkit hän kiikutti lahjaksi hämmentyneille naapureille. Vastalahjaksi hän sai seitsemän kynttilälyhtyä. Sellaisia, joita annetaan ihmisille, joille ei keksitä mitään lahjaa.
Kaverit pyysivät Ninaa baarikierrokselle.

Olen nykyisin koti-ihminen, sanoi Nina.

Töihin meno alkoi tuntua vaikealta ja turhalta. Nina anoi vuorotteluvapaata ja sai sitä puoli vuotta. Sinä aikana hän ompeli suuren perinneryijyn, pesi katot ja seinät ja kutoi kaikille sukulaisille pikkuserkkuja myöten villasukat.

Kun puoli vuotta oli kulunut, joutui Nina palaamaan töihin. Hän leipoi töihinpaluujuustokakun. Runebergin päivänä hän kantoi toimistoon itse leipomiaan torttuja. Ne oli luonnollisesti tehty alkuperäisreseptillä. Laskiaiseksi hän vaivasi pullat sekä hillolla että mantelimassalla. Toimiston naisten leukoja pitkin valui rasvainen kermavaahto. Alkuun kaikki olivat tyytyväisiä. Sitten muille työtekijöille tuli huono omatunto. Leipomisesta kehkeytyi suoranaista kilpavarustelua: Sacher-kakkua, Ellen Svinhuvud- kakkua, lusikkaleipiä ja suklaamuffinsseja. Kaikki kyräilivät toisiaan. Ystävän päivänä pöydässä oli kolme kakkua ja yksi kääretorttu. Osastopäällikön mielestä naiset viettivät liikaa aikaa kahvihuoneessa.

Nina kaatoi muka vahingossa leipomansa suklaakakun tärkeilevän osastopäällikön puvun villakankaisille housuille. Suklaakuorrutus ei koskaan lähtenyt tummansinisestä kankaasta. Seuraavissa YT neuvotteluissa Nina sai lähteä. Nyt Nina lienee sikatilan emäntänä jossain Pohjois-Suomessa.

Kaksi naista

Hienoa, miten lahjakkaat ihmiset pystyvät tekemään elämästään taidetta, johon on helppo samaistua. Olimme katsomassa kahta kuusikymppistä naista KOM-teatterin estyksessä Odotus. Näyttämöllä on vain Marja Packalen, Pirkko Saisio ja takkeja. Vaikeillekin asioille saa nauraa, katkeruutta ei näy.

Ihan sama. Mikä vain käy. Ei minua varten tarvitse. No jos itse otat niin voin ottaa vähän. Kaikki haluavat kuitenkin jotain. Voi kuulostaa epäselvältä. Liittyy näytelmään.

Kuolema, seksuaalisuus, hylätyksi tuleminen, lapsuus ja rakkaus. Ne koskettavat kaikkia.