sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Sara Hildenin taidemuseossa

Hienoa oli nähdä puolalaisen Sasnalin töitä (en ole kuullut hänestä ennen tätä, olen sivistymätön). Kyseessä on 72-syntynyt taidemaalari ja elokuvaohjaaja. Hänen tyylinsä on julistemaista. Monien töiden pohjana on valokuva. Teokset kertovat usein Puolan lähihistoriasta. Teos 1977 liittyi kuitenkin Elviksen kuolemaan (en olisi tiennyt ilman opaskierrosta). Katsoin ensin näyttelyn ja sen jälkeen osallistuin siis opastetulle kierrokselle. Opas toi uusia puolia, tulkintoja töihin, joita en olisi millään keksinyt. Taitelija on nyt kuulemma innostunut vihreästä väristä.

Säväyksen teki myös museon omat kokoelmat, lähinnä IKEAn henkareista koottu veistos. Hieno oli myös suuri surrealistinen maalaus, maalarin nimen olen unohtanut sekä veistos, jolla oli kolme jalkaa noin säärestä alaspäin. Oli siellä myös pari metamorfoosista kertovaa veistosta, tuttu aihe kirjallisuudesta.

Ei kommentteja: