Plie uima-altaan reunalla

Lähden kohta Espanjaan, joten en kirjoittele tänne muutamaan päivään, mikä ei liene suuri vahinko. Tyttäreni, joka on harrastanut potkunyrkkeilyä tulee hoitamaan naukuvaa kisua, joten ei maksa vaivaa yrittää murtautua asuntooni. Pidän pientä matkapäiväkirjaa, joten palaan asiaan jos hyvin käy.

Jostain syystä aina kun olen lähdössä tuntuu, että olisi tärkeämpää olla kotona. Syksyinen viimeisiään vetelevä aurinko valaisee vastapäisen kerrostalon seinän. Niagarassa esitetään Rakkautta ja Anarkiaa festivaalien elokuvia ja tiistaina olisi baletti.

Plie uima-altaan reunalla.

Ei ihan p-ka viikonloppu

Kävin Hesassa tyttäreni kanssa kuuntelemassa Katriina Honkasta, joka on siskoni hyvä ystävä. Katriina täytti 50 vuotta. Hän lauloi vuosia sitten pihajuhlissamme. Vieraita oli viitisenkymmentä, talo oli juhlan jälkeen järkyttävässä siivossa ja kannoimme pulloja Alkoon useaan otteeseen. Tarjosimme rosvolammasta, joka oli hyvää, tosin hiekka narskui hampaissa. Juhlat olivat hauskimmat, joissa olen ollut.

Konsertti oli kiva, tosin hieman sisäänlämpiävä. Eri artistit esittivät Katriinan lauluja mm. Edu Kettunen ja Ninni Poijärvi.Konsertti loppui perinteiseen tapaan kaikkien esiintyjien ja yleisön yhteislaulantaan. Liikutuin niin, että ripsivärit valuivat poskille. Tyttäreni hämmästeli röyhkeyttäni takkijonossa ja taitoani löytää oikotie naistenvessaan. Söimme konsertin jälkeen Kappelissa vanhojen tuttujen kanssa. Aamulla kävimme Kiasmassa. Taideteos, johon oli muovaltu värikkäitä lääketabletteja ja kapseleita oli jostain kumman syystä varsin kaunis.

Nuori mies, joka opiskelee tuotantotaloutta haastatteli minua harrastuksistani opiskeluaan varten. Hän oli söpö, tarjosi kahvilassa kahvit ja ehdotti, että voisi tulla asentamaan minulle yhden tietokoneohjelman. Kahvilan kassanainen katsoi minuun kun sanoi kahvien hinnan. En hennonut ottaa pullaa vaikka nuori mies sitä ehdotti. Säälin hänen kukkaroaan, joka pullisteli kuitteja, ei seteleitä.

Taisteluni

Olen aamun riehunut imurin kanssa, kissa juoksee pakoon pitkin sängynalusia. Taistelu kissankarvoja vastaan on hävitty: näppäinten välissä on vaaleita haituvia. Lähden Hesaan. Siinäpä viimeiset päivitykset kiehtovasta elämästäni.

Olen nainen, olen suomalainen

Olen lähdössä yhdysvaltoihin kongressiin. Kaupungin nimi on Atlanta, kuvaavaa on, että kaupungin suurimpiin nähtävyyksiin kuluu Coca-Cola museo. Turistillisia odotuksia ei siis ole. Tästä työmatkasta kukaan ei tunnu olevan kateellinen.

Matkan järjestäjältä tuli eilen viesti, jossa kysyttiin mm. passin numeroa, mutta muitakin tietoja. Kirjoitin viestiin: olen nainen, olen suomalainen. Kuulostaa iskelmältä.

Laatuaika

Vietän laatuaikaa kissani kanssa. Kävin ostamassa kisulle hiekkaa ja lelun. Itselleni ostin pihvin, jonka kanssa laitoin punaviinikastiketta.

Eräs mies sanoi minua elinvoimaisen näköiseksi. Minusta se oli kaunis kohteliaisuus. Tai sitten se tarkoitti sitä, että en ole laiha ja että 54-vuotias ei kumma kyllä näytäkään ihan hautaan kaatuvalta.

Muutamien hoitajien ripset räpsyttelevät aiempaa tuuheampina ja pidempinä. Ripsiin liitetään jatkokappaleet, toimenpide vie kuulemma kaksi tuntia. Räpsyttimiä on huollettava vähintään 4 viikon välein. En enää viitsisi. Jos en kelpaa näillä ripsillä niin olkoot.

Sydänvikainen pilotti

Lappeenranta on nähty, tai oikeastaan hotelli, kaupungintalo, kasino ja ranta. Kävelimme kasinolle illalliselle parijonossa kuin koululaiset. Kun jonon ensimmäiset pysähtyivät ihailemaan järvenrantaa koko pitkä letka seisahtui.

Nyt alkaa loma (otin kaikki lomarahat vapaana). Lähden maanantaina Espanjaan, lennän Ryan Airilla Malagaan. Ystäväperheeni on vuokrannut lähistöltä talon ja vietämme siellä syntymäpäiviä. Alan pelätä, että he tulevat sieltä jo pois. He ovat lomailleet jo viikon. Nyt saan viestejä tyyliin: Tuotko sanomalehtiä, tuotko levyjä...

Ryan Air on siis suunnitellut toisen vessan poistamista koneesta. He haaveilevat myös luvasta tehdä lennot yhdellä lentäjällä. Hintoja voisi halventaa palkkaamalla eläkkeellä oleva sydänvaivainen pilotti. Lentoemännän voisi poikkeuskouluttaa lentäjän tuuraajaksi, mikäli tämä onnistuu saamaan sairauskohtauksen. Poistetaan lisäksi koneesta molemmat vessat niin saadaan lisää paikkoja. Lennoille etsitään kovahermoisia seurapiirirakon omistavia matkustajia.

Tänään oli Lääkärilehdessä haastatteluni, tosin ilman kuvaa (onneksi). Minun syvällisiä mielipiteitäni Prinsessa elokuvasta haluttiin kuulla. Eräs nuori mies laittoi minulle tekstarin, hän haluaa haastatella minua opiskeluaan varten. Hän on yhden kaverini poika. Tapaamme sunnuntaina. Alan jo kuvitella, että olen jotenkin tärkeä henkilö.

Huomautan täten, että asuntoani ei kannata ryövätä: voimakas tyttäreni tulee kissavahdiksi.

Humppa

Eilen taas muistin, ettei ilmaista ravintola-ateriaa ole. Olen osallistunut erääseen lääketutkimukseen. Firman edustaja ehdotti, että kokoontuisimme keskustelemaan hyvän ruoan ääressä. Mukana olivat tutkimukseen osallistuneet lääkärit ja hoitajat. Firman mies jaaritteli koko aterian ajan heidän tuotteestaan. Ruoasta lähti maku. Miksi tuhlasin ainutkertaista elämääni moiseen. Olisi tehnyt mieli laukaista jotain asiaan kuulumatonta ja vetäistä pullollinen punaviiniä suoraan pullonsuusta. Ei kiitos. Maksan itse ruokani ja valitsen seurani ja puheenaiheet, ei sen puoleen saavat toisetkin valita mistä puhutaan. Ja toisaalta ei minun seuraani nyt niin kummoista rynnäkköä ole. Tässä tavataan sanoa, ei se määrä vaan se laatu.

Lähden huomenna Lappeenrantaan. Päässäni on soinut pari päivää "Lähden Lappeenrantaan humppa siellä soi". En ole humppaihmisiä.

Pientä piinaa

Ajoin kesken työpäivän vesisateessa polkupyörällä neljä kilometriä mammografiaan ja saman takaisin. Sain siis onneksi palkkaa siltä ajalta, jonka seisoin siellä tissit litistettynä. Miten paljon elämään liittyykään sellaista epämiellyttävää, joka ei ole ihan sietämätöntä, mutta jota ilman mieluummin olisi. Näihin asioihin kuuluvat mammografia ja gynekologikäynnit, mutta ei siitä enempää.

Kuulin tänään, että eräs tuttuni on kuollut. Hän ei missään nimessä ollut aina miellyttävä ihminen, mutta kuka olisi. En voi enää koskaan tavata häntä. Hän oli mies, joka lähti kerran kävelylle ja viipyi pari viikkoa. Ensi yönä muistelen häntä ja ajattelen hänen omaisiaan, jotka ovat minulle tärkeitä.

Harmaahapsi

Hesarissa oli juttu 80-kymppisestä naisesta, joka on kulttuurin suurkuluttaja. Hänellä on viikossa yksi vapaapäivä, muu aika kuluu teatterissa ja erilaisissa kirjallisuus- yms. kulttuurikerhoissa. Suorastaan alan odottaa vanhuutta. Aion juosta harmaa permanentti heiluen kulttuuririennoista toiseen. Eläkeläiset pääsevät niihin halvemmalla ja aikaa riittää. Väliajalle tilaamme muiden samanikäisten ystävien kanssa portviiniä, leivoksia ja kahvia. Sinfoniakonsertteihin hankin kausikortin ja parhaimmalta paikalta. Kirjamessuilla teen kirjailijoille noloja kysymyksiä. Julkaisen omakustannekirjan, jota annan joululahjaksi sukulaisille.

Kuollut näätä ja kaksi kuivaa kuhan päätä

Kaksi päivää Viitaa ja tutkimussuunnitelman väkertämistä. Olen ihan puhki, tunnen itseni tyhmäksi ja huonoksi. En osaa sanoa,mistä tuntemus tulee, olenhan sama kesät talvet.

Yhdessä tekstissä oli sana Vankilaukko, luin sen Vanki-laukko ja luulin sukunimeksi. Tekstin ymmärrys hieman kärsi. Eräs kurssilainen kirjoittaa pitkää tarinaa näädästä ja hän toi mukanaan täytetyn näädän, tuijottelin sen pistäviä silmiä. Kirjoitin kalastajatarinan ja opettajamme toi näytille kaksi kuivattua kuhan päätä. Uusi ilmaus on: silmät kuin kuivatulla kuhalla. Lauri viita kurkkii kuolleiden elikoiden takaa.

Kiire

Olen tässä rinnalla kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa. Pitäisi saada rahaa, että voisin tehdä yhden artikkelin, jonka idea on jo kristallinkirkas. Hommaa ei jaksa enää iltaisin vääntää, joten haluan rahaa, jotta voisin olla vapaalla ja saisin lisäksi palkkarahat statistikolle. Vetäisin suunnitelman ihan löysin rantein, saa nähdä kelpaako. Nyt pitäisi löytää vanha CV-pohja ja päivittää ja tehdä luettelo julkaisuista. Inhoan tätä touhua. Anomus on toimitettava perille huomiseen klo 15.30 mennessä. Lähden ensi viikon loppupuolella sekä Lappeenrantaan että Hesaan. Tiistaina pitäisi kesken työpäivän käydä seulontamammografiassa.

Kisu nukkuu sohvalla vieressäni pienenä rentona keränä.

Listat

Teimme Viidassa harjoituksen, johon kuului sellaisten asioiden ja ihmisten listaaminen, joita lapsuudenympäristössä arvostettiin ja joihin taas suhtauduttiin kielteisesti. Meille luettiin Juha Hurmeen lista, jonka olisin melkein voinut kopioida. Lienemme olleet lapsia ja nuoria samoihin aikoihin.

Arvostetut: Väinö Linna, Lasse Viren, urheilu, ahkeruus, oma rauha, hiljaisuus, terveys, isänmaa, klassinen musiikki, säästäväisyys, opiskelu, korkea asema yhteiskunnassa

Kielteiset: kommunistit, Neuvostoliitto, Kaisa Korhonen, Repo-radio, Kristiina Halkola,Agit Prop, mopopojat, rock-musiikki

Sitten pikaisesti kirjoitettuja "muistoja" murkkuiästä. Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä näkökulma on kovin yksipuolinen ja subjektiivinen:

Mopopojat ajavat kävelytietä, joka sivuaa tonttiamme. Isä rakentaa pihalle korkean lauta-aidan. Se muistuttaa moottoritien meluaitaa.

"Väsyttää niin, että vapisuttaa", sanoo isä ja lähtee juoksulenkille. Sillä aikaa huudatan mankkaa.

Istumme ruokapöydässä. "Voita", sanoo isä. Äiti on unohtanut laittaa voin pöytää. Hän hakee sen jääkaapista. Margariini on tehty kissanraadoista.

Radiosta kuuluu Neuvostoneljännes. "Valhevartti sanoo isä". Radiossa ylistetään Neuvostoliiton maanviljelyksen saavutuksia. Pelloilla kulkee parikymmentä puimuria rinnakkain.

Ikea-linkki

http://www.wulffmorgenthaler.com/default.aspx?id=98af319c-4d06-42b5-a38e-de6fc722e665
Seuraavassa tekstissä olevaan runoon sopiva linkki.

IKEA-runo

Harjoitusmielessä kokeilin kirjallisuuden eri lajeja. Aiheeni oli sytyttävä:IKEA. (Vrt. aiempien tekstien tappajakulho)

Kaupungin laitamilla seisoo ruma laatikko
pyörivät ovet
halvalla hankittu sievä elämä
kaksi lasta ja luomulihapullat
tähän meillä on varaa

Olen pyhä nainen: puuseppä
kokoan nojatuolin
ohje on yhtä epäselvä kaikilla kielillä.

Tuolista uupuu toinen käsinoja,
en valita
minäkään en ole täydellinen

Minäkään en ole täydellinen lopetuksen sijaan suositeltiin Viidassa jotain muuta, jotain, josta lukija voisi itse päätellä tuon epätäydellisyyden. Mietin vaihtoehtoja: minulla ei ole toista kättä/ minulla on psoriasis/ virtsankarkailua/ ADHD. Jos joku keksii jotain parempaa niin otan idean mielelläni vastaan.

Piiri

Olen kadehtinut ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin lukupiiriin. He ovat sellaista fiksumpaa väkeä, juovat punaviiniä ja käyttävät sivistyssanoja eikä niiltä sukkahousujen vyötäröresorit valu. Nyt olen löytänyt porukan, jolla alamme kokoontua. Ensimmäinen kerta on luonani 31.10 ja olen valinnut kirjaksi Riikka Pulkkisen uuden teoksen Totta. Olen siis kultturelli, ajan hermolla ja tunnen Tampereelta niin monta ihmistä, että kykenen käyttämään sanaa piiri.

Viisaudenhammas

Viisaudenhammas leikattiin, epäilyistäni huolimatta en tukehtunut omaan sylkeeni. Taivas näyttää kirkkaalta, näen kaiken kovia kokeneen henkilön uusin silmin.

1985

Tänään tulee vieraita Jyväskylästä. Lähdemme katsomaan tamperelaismusikaalin 1985 Remix. Näen taideteoksen jo kolmatta kertaa. Teen tässä oman ennätykseni, en ole koskaan nähnyt mitään näytelmää näin monta kertaa. Tämä ei hipoile läheltäkään todellisten 1985-friikkejen ennätyksiä, jotka lienevät kolmenkymmenen käyntikerran luokkaa. Katson kuitenkin näytelmän taas uudelleen ihan mielelläni. Se ei johdu musikaalin taiteellisista ansioista, mutta viihteenä se on hyvinkin kelvollista.

1985 odotin toista lastani ja oli juuri valmistunut ammattiin. Kahdeksankymmenluku on päässäni kovin hatara, johtunee jatkuvasta unen puutteesta.

Olotila OK!

Kävin eilen Sara Hildenin taidemuseossa näyttelyssä Olotila OK! Ja muuta uutta taidetta. 12 nuorta suomalaista taiteilijaa. Mieleen jäivät varsinkin suuret intiimit muotokuvat tavallisista perheistä. Niistä oli kaikki sievistely riisuttu. Taiteilijan nimeä en tietysti muista.

Hartaita säveliä

Kuuntelen hartaita säveliä radiosta (Bachia) ja löhöilen. Ulkona sataa mikä on minulle tänään mieleen. Tähän en nuorena olisi kyennyt. Nyt olen sopivasti laiskistunut.

Katsoin netistä keitä oli valittu Viitaan. Muistelen viime vuotta, sitä kuinka iloinen olin, että tällainen reppana oli valittu kaikenlaisten fiksujen kirjoittajien joukkoon. Välillä on sitten tultu alas pohjamutiin. Onneksi saan vielä kaksi vuotta olla Viidassa. Jos jotakuta siis kiinnosta luovan kirjoittamisen opiskelu niin suosittelen.

Tappajakulho2

Koska todennäköisesti en koskaan pääse julkaisemaan korkealentoista syvällistä kirjallista tuotantoani muilla foorumeilla niin teen sen täällä. Jos joku tätä tuotantoa luvatta lainaa niin lyön. Ikea inspiroi minua suuresti:

Tappajakulho

Eila asusti pikkuruisessa yksiössä, jossa oli miniatyyrikeittiö. Pieni tilaihme sanottaisiin ilmoituksessa jos asunto olisi myytävänä. Eila kääntyili onnellisena keittiössään laittaessaan ruokaa itselleen. Kaikki oli helposti ulottuvilla. Lattiaa peitti räsymatto ja ikkunan edessä seisoi ruokapöytä, jonka molemmin puolin oli aseteltu pinnatuolit. Ikkunan ääressä Eila siemaili kahviaan ja katseli kadulle, jossa ihmiset kiirehtivät kuka minnekin. Eila sai katsoa ihmisten menoa oman kotinsa turvallisesta lämmöstä.

Eila luki Aamulehdestä, että Tampereelle oli avattu Ikea. Työkaveritkin siitä jatkuvasti puhuivat ”Menin ostamaan lautasliinoja ja rahaa meni satanen.” Eila ei kyennyt osallistumaan keskusteluun koska ei ollut mainitussa liikkeessä vieraillut. Eila tunsi muutenkin itsensä vähän ulkopuoliseksi kun ei ollut syntynyt Tampereella vaan Suonenjoella.

Seuraavana lauantaina Eila otti mukaansa viidenkymmenen euron setelin ja käveli Keskustorille, josta kulki bussi numero kolme. Sillä pääsi Ikeaan, bussin kyljessä oli kookas Ikean mainos. Eila hyppäsi bussiin ja leimautti bussikortin. Bussi mutkitteli vieraita reittejä ja pysähtyi laatikkomaisen rakennuksen eteen. Laatikkoon Eila kulki valtavan pyöröoven kautta. Suurehkosta hallista Eila nousi ylös liukuportaita. Liikkeessä liikkui paljon lapsiperheitä. Heti oikealla ylhäällä oli ravintola, joka mainosti luomulihapullia. Vanhemmat lapsineen kääntyivät ravintolan suuntaan. Eila ei ravintoloissa syönyt. Niinpä hän reippaasti astui kauppaan, jonne oli aseteltu huonekaluja, ikään kuin kyse olisi oikeista kodeista.

Eilalle alkoi tulla hätä, sillä mitään ostettavaa ei löytynyt. Eila ei uusia kalusteita tarvinnut. Vihdoin löytyi suuri neliskulmainen loota, joka oli täytetty lautasliinapaketeilla. Liinat olivat kooltaan valtavia. Eila tiesi, ettei niille olisi käyttöä. Hän osti kuitenkin paketin myrkynvihreitä paperiliinoja, jotta voisi töissä asiasta mainita. Aika köyhät olivat vielä ostokset.

Eila siirtyi takaisin pohjakerrokseen. Kauppa oli rakennettu niin, että melkein pakosta oli tietyt kiemurat tehtävä. Alakerrassa oli astioita. Yhdellä pöydällä myytiin leivontakulhoja. Kulhoja oli kaksi sisäkkäin. Ulompi oli melkoinen saavi. Hinta oli kuitenkin ällistyttävän halpa. Eila otti kulhot toiseen kainaloonsa. Eila vaelsi kassoille kulhoineen ja liinoineen. Ihmiset työnsivät kassoille ylikuormattuja ostoskärryjä. Eila maksoi ostoksensa ja ajoi kotiin bussilla. Kulhot eivät mahtuneet kassiin, Eila istui ikkunapaikalle, kulhot hän asetteli viereensä käytäväpaikalle. Onneksi vain vähän väkeä oli liikkeellä. Kaikki kävivät ostoksilla omilla autoillaan.

Lautasliinat Eila laittoi makuuhuoneen senkin päälle. Niitä voisi käyttää nenäliinoina. Suurempi leivontakulho ei oikein mahtunut mihinkään. Eila ei edes leiponut kuin korkeintaan kerran vuodessa ja tuolloinkin lähinnä itselleen ja joskus sisarelleen. Sisko asui Suonenjoella, eikä siksi vieraillut usein.
Eila tunki kulhon keittiön kaappiin, ylähyllylle. Hän tarvitsi tuolia ulottuakseen niin ylös. Kun Eila avasi kaapin oven, saattoi kulho yllättäen pudota. Näin ei tapahtunut suinkaan joka kerta. Kulho on paksua kovaa muovia ja kolahti päälakeen ilkeästi. Ei sitä kuitenkaan voinut poiskaan heittää. Eila haki taas kerran tuolin ja viritteli valkoisen astian ylähyllylle.

Eräänä lauantaina Eila avasi kaapin oven ottaakseen sieltä lautasen. Varoittamatta kulho kieri Eilan päälle. Eila säikähti ja yritti väistää kulhoa. Samalla hänen jalkansa lipesi ja hän kaatua rojahti keittiön lattialle. Eilan pää osui hellan kulmaan, takaraivoon raapiutui syvä haava. Eila sai iskusta kallonmurtuman ja kallon sisäisen verenvuodon. Eilan elämä ei vilissyt hänen silmiensä ohitse vaan sumeiden aivojen viimeinen ajatus oli, että kulho pitäisi nostaa takaisin ylähyllylle. Ei Eilan elämästä olisi kaksista filminauhaa saanutkaan.

Eilaa jäivät kaipaamaan sisko ja siskon neljä lasta Suonenjoelta. Kyseinen leivontakulho pääsi vihdoin sille tarkoitettuun käyttöön. Perjantaisin Eilan sisko vaivasi kulhossa suuren hiivaleipätaikinan ja tirautti aina samalla taikinan joukkoon muutaman kyyneleen.

Alkeisaikuisballeriina

Leikin taas balleriinaa. Pyöriminen huippasi niin etten meinannut pystyssä pysyä. Harjoitusta siis vielä tarvitaan. En ole vielä valmis suurille estradeille.

Pavlov

Tilasin viimeiselle lomapäivälle ajan viisaudenhampaan poistoon. Hammas on hyvin takana ja siitä näkyy vain kulma. Olen kuin Pavlovin koirat, jo odotushuoneessa alkaa sylki valua valtoimenaan. Tässä tapauksessa syljen eritystä ei käynnistä ruoka tai kellon soitto. Kun minut kipataan pitkälleni tuoliin tämä sylki valuu suoraan kurkkuuni, nieleskelen henkeni hädässä, jotta en tukehtuisi sylkeen. Kun kirjoitan tätä niin pelkästä ajatuksesta alkaa nieluun valua limaa.

Mukava viettää lomaviikko omaan sylkeensä tukehtumista odotellen.

Haastattelu

Kävin pienellä "lomamatkalla" Hesassa, samalla Lääkärilehden toimittaja haastatteli minua lyhyesti Prinsessa- elokuvasta. Minulla ei sinänsä ole filmin kanssa mitään tekemistä, jotain lääkäriä vain haluttiin haastatella. Toimittaja oli jo haastatellut psykiatria. Toimittaja oli oikein fiksu ja mukava. Minulle tuli vaan jälkeenpäin jotenkin inhottava olo. Pitikö minun niin paljon puhua ja kaikenlaista joutavaa. Olo on kuin kamalassa krapulassa ja siihen liittyvässä morkkiksessa, tila on vaan saavutettu ilman alkoholia. Miten julkkikset tätä kestävät. Minusta ei ole edes valokuvaa ja juttu on pienen pieni ja lehti leviää hyvin rajatulle lukijakunnalle. Tähänkin siis pystyn. Kehittämään ongelman tyhjästä. Siis jos ei ole ongelmia niin kyllä minä niitä teen.

Synkkä suomalainen

"Suomessa synkkyys on tietyissä piireissä synonyymi syvällisyydelle,iloisuus tai hauskuus pinnallisuudelle. Synkkyyden ihannointi on yhtä salakavalaa kuin Kekkosen palvonta" sanoo Kari Hotakainen eilisessä Hesarissa. Olen Karin kanssa samaa mieltä. Olen muuten nuoruudessani tavannut hänet muutaman kerran, silloin hän oli hiljainen mies Rautalammilta.

Kuten huomaatte luen maanantaina sunnuntain lehteä. Minulle tulee sekä Aamulehti että Hesari. Olen koko ajan vähän myöhässä, uutta lehteä pukkaa postiluukusta ennen kuin olen ehtinyt edelliset lukea. Nyt olen taas lomalla ja saan kirittyä uutiset oikea-aikaisiksi. Miksi minulla on jatkuvasti loma saattaisi joku kysyä. Otin kaikki lomarahapäivät vapaana ja minulta jäin ns. säästövapaita viime vuodelta. Melkein huono omatunto tästä löhöilystä, aion siten anoa viikon aikana tutkimusrahaa ja suorittaa sen 15-kohtaisen tekemättömien hommien luettelon. Syyskuun lopussa minulla on sitten oikea loma. Lähden viettämään ystävän 50-vuotis juhlia Espanjaan.

Tappajakulho

Minä, joka asun yksin ja leivon kaksi kertaa vuodessa, ostin Ikeasta hlvtin suuren leivontakulhon,se kuului sellaiseen halpaan settiin. Kulho ei mahdu mihinkään pienessä keittiössäni ja tuo tappajakulho putoilee arvaamatta niskaani eri ylähyllyiltä.

Kosmetiikka onnellisuuden lähteenä.

Olen hankkinut tuotteen "Lip Maximizer". Luulin kulkevani jatkossa huulet törröllään ja tavoittavani onnellisen törröhuulisen elämän. Huulikiilto tuntuu ainoastaan hieman kirveltältä. Eilen laitoin roskikseen kohottavan kasvonaamion, joka teki kasvoille inhottavan kiristävän tunteen ja jonka peseminen kasvoista oli työlästä, hiusrajoihin jäi harmaata töhkää. Kasvot eivät kohoneet mihinkään.

En ole luovuttanut, löydän vielä kosmeettisen tuotteen, jonka avulla minusta tulee kaunis, nuori, mutta silti kypsä ja onnellinen.

Rinsessa Anna Lappalainen

Menen siis maanantaina keskustelemaan Lääkärilehden toimittajan kanssa elokuvasta Prinsessa. Niinpä minun oli käytävä se katsomassa. Varustauduin asiaan ottamalla mukaani kaksi fiksua nuorta naista, joista toinen on tyttäreni. Elokuvan jälkeen keskustelimme meksikolaisen ruoan ääressä.

Prinsessa on siis Arto Halosen elokuva, joka perustuu tositapahtumiin. Elokuva alkaa vuodesta 1945, kohtauksesta, jossa naista tuodaan väkipakolla Kellokosken sairaalaan. Nainen ei alkuun suostu puhumaan mitään ja kun vihdoin aukaisee suunsa niin kertoo olevansa prinsessa. Elokuva on esteettisesti mukava katsoa ja sen ajan maailma on luotu uskottavan tuntuisesti. Kuitenkin elokuva, henkilöt ja heidän suhteensa jäävät pinnallisiksi. Päähenkilön taustasta elokuvan perusteella saamme tietää, että äiti on hylännyt hänet ja että hän on toiminut hierojana. Olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän. Potilas Christina von Heyroth, prinsessan "kamarineito on jollain tavoin todellisimman tuntuinen hahmo. Prinsessa jää ehkä etäisemmäksi prinsessaroolissaan. Kunnollista draamaa ei tahdota saada aikaiseksi, pelkästään perättäisiä irrallisia kohtauksia. Ei voi olla vertaamatta elokuvaan "Yksi lensi yli käenpesän", joka aikoinaan vavahdutti.

Elokuvassa keskityttiin kovasti esittelemään aikakauden hoitomuotoja insuliinishokkeineen ja lobotomioineen. Vasta loppupuolen dramaattisetkin tapahtumat saivat elokuvan kulkemaan. Se loppui melkein kuin kesken.

Mietin noita silloisia psykiatrian hoitomuotoja ja niiden epäinhimillisyyttä. Muuta ei juuri ollut tarjolla. Lääkkeet ovat mullistaneet hoidon. Näin on muussakin lääketieteessä. Ei ole lopulta kauan siitä kun tuberkuloosia hoidettiin ilmarinnalla, tai sydämen vajaatoimintaa liittyvää alaraajojen turvotusta tekemällä sääriin reikiä, joista nestettä valutettiin pois. Tehtiin lukuisia nyttemmin haitallisiksi todettuja toimenpiteitä. Lääkärit tekivät niitä luullen niiden auttavan potilasta.

Miksi niin usein näissä mielisairaalaelokuvissa lääkäri on se paha. Ehkä on vaikea tehdä draamaa, jossa ahdistunut potilas tuodaan sairaalaan, kiltti henkilökunta hoitaa häntä ja potilas paranee. Elokuvan on sanottu kertovan erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Lääkärille se voisi opettaa, että on hyväksyttävä, että kaikki potilaat eivät halua totella ohjeita, eivätkä ottaa vastaan hoitoa. Kaikki eivät edes välttämättä halua parantua. Heillä on siihen oikeus, vaikka he toimisivatkin meidän näkökulmastamme järjettömästi.

Seksiä ja väkivaltaa

Seuraan välillä blogilistaa. Sieltä saa lukea tilastoa siitä kuinka paljon lukijota viikossa blogillani on. En tiedä miten tuo luettelo muodostuu, kirjautuuko saman henkilön käynnit useiksi lukijoiksi, kirjautuvatko kaikki lukijat sinne vai onko tilasto ihan todellinen. Bolgini viikkolukijamäärä oli välillä jopa 150, nyt se on romahtanut 70 paikkeille. Alan huolestua. Tarvitaan seksiä ja väkivaltaa.

Karpolla on asiaa, mutta ei minulle

Olen pitänyt blogia niin kauan,että en enää muista mistä kaikesta olen kirjoittanut. Seuraan pienellä epäluulolla juttuja, joissa ihmiset kertovat kuinka viranomaiset ovat heitä kaltoinkohdelleet. Ilman muuta sellaista tapahtuu.

Poikani ystävä kertoi aikoinaan perheestä, joka asui samassa talossa heidän kanssaan. Perhe oli toistuvasti häiriöksi. Perheriitoja ratkaisemaan tarvittiin viikottain poliisia, jompikumpi vanhemmista vietiin putkaan. He varastivat naapurin kotiviinipönikän kellarista. "Karpolla on asiaa" ohjelmassa samainen perhe sitten valitti kuinka rauhallinen lapsiperhe kehdattiin taloyhtiön toimesta törkeästi häätää.

Mitenköhän minulle käy. Heräsin seitsemältä jumppaamaan ja juomaan aamukahvia. Nyt astianpesukone jo pyörii. Minulla on huima suunnitelma tälle päivälle:jospa lähtisin Ikeaan. Se on vielä näkemättä. Pitäisi vain selvittää miten sinne pääsee.

Tein eilen luettelon asioista mitä pitää toimittaa ja tehdä. Luettelossa on 15 kohtaa. Kotityöt puuttuvat listasta. Heti helpotti kun sain se riipustettua. Mihinkähän sen piilotin?

Popcorn

Pidin eilen esitelmän lentokenttähotellissa. Minulla on tarve sanoa jotain näppärää, luoda uusi näkökulma. Näissä hommissa se on kyllä aika toivotonta. Sain narsistista tyydytystä kun pari tyyppiä kävi kehumassa esitystä jälkeenpäin. Olin taas kotona puolilta öin. Sen jälkeen ei tullut uni. Aamulla töissä lääkärin tärkein työkalu tietokone näkyi ikäänkuin sumuverhon läpi. Onnettoman ohjeman onneton lääkeosio poistettiin keväällä käytöstä koska se herätti niin paljon kritiikkiä, syksyllä se sitten otettiin pokkana käyttöön samoine virheineen. Kukaan ei jaksa enää vastustaa. Oivaa psykologiaa.

Töistä tullessa sain spontaanin idean mennä teatteriin. Katsoin Ben Eltonin näytelmän Popcorn. Olisin pitänyt siitä enemmän jos en olisi nähnyt kesällä Espoon teatterin loistavaa esitystä näytelmästä Esitystalous. Molemmissa näytelmissä käytettiin videopätkiä, toteutus Esitystaloudessa oli vaan niin paljon parempi. Ei tämäkään huono ollut, käsitteli nykyajan ilmiöitä väkivaltaviihdettä ja tositelevisiota. Farssin olisi voinut vetää vielä enemmän överiksi. Esa Latva-Äijö oli kyllä uskottava psykopaatti ja Niina Koponen oivallinen komedienne. Lopussa hymy hyytyi. Heti näytelmän jälkeen tuli ajatus, että amerikkalaiset ovat hulluja kunnes tajusin, että olemme ihan yhtä kahjoja.

Huomenna pitäisi mennä katsomaan elokuva Prinsessa. Lääkärilehden toimittaja haluaa haastatella minua elokuvasta. Vastasin, että en kykene mihinkään syvällisiin analyyseihin. Olisivat kuulemma pyytäneet Peter von Baghin apua jos olisivat sellaista tarvinneet.

Mitä mietit?

"Mitä mietit?", kysyy FB. Mitä se FB:lle kuuluu? Pidän sen tänään omana tietonani, mitä mietin vai mietinkö mitään. Saatan kyllä kertoa myöhemmin,jos en keksi parempaa tekemistä. Luultavammin keksin, mutta en viitsi tehdä sitä mitä minun pitäisi vaan kerron netissä ihmisille joutavista ajatuksistani ja luen merkittäviä uutisia kuten että Kolumbiasta löytyi maailman lyhyin mies tai että lääkäri imi potilaan rintaa ihan diagnostisessa mielessä.

Yksi hyvä vaihtoehto loppuelämälle olisi aloittaa arkeologiset kaivaukset omalla pihamaallaan kuten Jouko Turkka. Alkaisinko kaivaa pyörätelineen vai roskisten vierestä? Viittaan tämän suhteen päivän Aamulehteen.

Ruokajono

Työpaikkani ruokalassa on neljä linjastoa: kaksi kevytaterialle ja kaksi sille raskaammalle. Toivoisin, että perustettaisiin oma linjasto niille, jotka valitsevat tarkkaan perunat ja lihapullat. Molemmissa on niin monenlaisia yksilöitä, saattavat kooltaan hieman erota toisistaan kun oikein tarkkaan katsoo ja jotkut katsovat. He miettivät pitkään ottaako kolme vai neljä lihapullaa, kaksi vai kolme perunaa. He ottavat toiseen lasiin piimää ja toiseen maitoa, sulkevat sen jälkeen tölkit huolellisesti. Meillä voi jälkiruoan ottaa mukaan, sitä varten on kertakäyttöiset muoviset rasiat. Nämä samaiset henkilöt täyttävät ja sulkevat rasiat suurella kiireettömällä hartaudella. Lisäksi he vaihtavat kuulumisia ruokajonossa.

Minä kuljen perässä hampaitani kiristellen.

Ateena

Työpäivä neljän tunnin virkistävien kauneusunien jälkeen ei ole herkkua. Olin kotona klo 1. Annoin kisulle ruokaa ja vääntäydyin petiin. Sydän tykytti ja oli levoton olo. Kun vihdoin vajosin uneen alkoi kisu naukua vaativaan tapaansa.

Minulta oli pimitetty, että lensimme Ateenasta Budabestin kautta kotiin Malevilla. Vaikka unkarilaiset ovat musikaalista mainiota väkeä ja Budabest kaunis kaupunki niin en luota heihin lentokoneen ohjaimissa. Sama juttu pätee ranskalaisiin. Ateena-Budabest välillä tarjottiin sämpylä ja tuoremehu, Budabest-Helsinki lennolla sämpylä ja viinilasi. Jälkimmäinen sämpylä oli siis illallinen.

Ateenassa on lämmintä ja aurinkoista, luentosalissa kylmää ja pimeää. Opetuksessa "käytettiin" myös oikeita potilaita, kaikki olivat naisia ja kotirouvia. Heitä tutkiva italialainen professori kysyi samat kysymykset kolmeen kertaan ja naureskeli omille jutuilleen.

Akropolis oli kaunis auringonlaskun aikaan. Kreikkalaisilla on komea menneisyys, hieno uusi metro ja suuret velat.

Ateenasta

Onneksi sukunimeni ei ole Viachoyiannopoulos.

Ilmailu

Ilmailuasiantuntijat ovat epäilyttäviä lentoyhtiöiden narussa kulkevia korruptoituneita kansalaisia, jotka manipuloivat onnettomuustilastoja ja piilottavat totuuden. Lentäminen on äärimmäisen vaarallista.

Lentäminen on luonnotonta

Ikävä takaisku, Ateenassa on kesä, lämmintä piisaa 27 astetta. Nyt menee suunnitelmat pienen matkalaukun sisällöstä uusiksi. Vaikea orientoitua kun on juuri oppinut käyttämään sukkia ja takkia.

Kiroilen torstain esitelmää. Olen unohtanut kieltäytymisharjoitukset: kolme ystävällisen topakkaa eitä peilin edessä. Kymmenen vuden päästä osaan sen, vahinko kyllä taidolla ei enää tuolloin ole mitään käyttöä.

Pitäisi jostain saada jotain rauhoittavaa. Pelkään lentämistä. Voisin itse kirjoittaa itselleni Diapamia, mutta hirvittää, että minua luullaan lääkkeiden väärinkäyttäjäksi vaikka käyttäisin lääkettä oikein: turruttaisin itseni mahdollisen lentokoneen putoamisen varalta. Sanokoot insinöörit mitä vain, lentäminen on rajusti ihmisluonnon vastaista.

Valas

I rakastaa kalastamista. Vesi on muutenkin hänen elementtinsä. Jos I olisi vesieläin, hän olisi valas, siivilöisi ravinnokseen planktonia merestä. Aiemmin I harrasti sukellusta, enää hän ei mahdu märkäpukuunsa. I:llä on kalju, jota kehystävät kihartuvat vaaleat hiukset. Kasvoilla on ystävällinen ilme ja kainalosta pilkistää päivän lehti. Lehden I levittää työpaikan kahvihuoneen pöydälle. Työhuoneessaan hänellä on kalastusvälineitä ja puukko, jolla hän taitavasti kuorii hedelmät. Pöydillä lojuu omenanraatoja.

Keväisin I ottaa lomaa pohjoisen kalastusreissua varten. Matkalla päälaki palaa kevätauringossa rakoille. Myöhemmin iho hilseilee pitkään. Kevään viimeiset verkot nostetaan riskillä. Joka kevät I putoaa jäihin. Kalastukseen tulee lyhyt tauko kunnes vedet ovat taas jäästä vapaat.

I tulee taas kerran kahvihuoneeseen, levittää lehden pöydälle ja kaataa kahvia valkoiseen mukiin. Hän hörppii kahvia ja silmäilee kiireettömästi lehteään. Sitten hän alkaa valittaa, että ei enää näe kunnolla. Katson hänen silmälasejaan. Niihin on takertunut kalansuomuja.

Lost

Voitin esitelmäntekoesteen ja luin artikkeleita kirjaston lukusalissa. Selvästi helpotti ahdistusta. Yksi henkilö on ilmoittanut mahdollisesti tulevansa Helsinki-Vantaan lentoaseman viereisessä hotellissa pidettävään tilaisuuteen, jossa puhun. Minun lisäkseni siellä on kaksi huomattavasti ansioituneempaa luennoitsijaa. Vielä seitsemän päivää aikaa, niistä kolme olen Ateenassa. Alkoi taas ahdistaa.

Menen siis Ateenaan erääseen koulutustilaisuuteen, luennot (joita riittää aamusta iltaan), yöpyminen ja ruokailu ovat samassa hotellissa. Koulutusesitteen kannessa on Acropolis, tuskin sitä siellä näkeekään.

Varmaankin matkaan liittyen lensin viime yönä, unessa iso matkustajakone pysähtyi ilmassa. Tuumin, että tästä täytyy seurata koneen rysähtäminen maahan. Se on menoa nyt. Kone teki pysähdyksen jälkeen hallitun käännöksen ja laskun jollekin trooppiselle saarelle. Hiekkarantaa siellä ainakin oli.