Ylevä olo

"Carolus Enckell (tai hänen maalauksensa) Sara Hildenillä. Kuva otettu näyttelykirjasta, sillä teoksia ei saanut kuvata. Pala aprikoositorttua Cafe Sarassa ja kulttuuri-ihmisen ylevä olo."

Näin pöyhkeästi päivitin eilen facebookissa. Facebook välineenä tekee ihmisestä itsekeskeisen ja vastenmielisen. Todellinen minäni istuu nojatuolissa, lukee oman päivityksensä ja tuntee itsensä luuseriksi vertaillessaan itseään Fb-kaimaansa.

Carolus Encell maalaa raitoja. Niitä katsoo pää kalleellaan ja alkaa nähdä raidallisissa väripinnoissa vaikka mitä jujuja. Näyttelyssä on esillä marokkolainen (?) matto, josta taiteilija on ominut raidat. Varhaisissa maisemamaalauksissa loistavat raidalliset peltot. Eräs työ (tai oikeastaan ryhmä teoksia) näyttää Mensan tehtävältä (en ole käynyt kokeissa, en uskaltaisi).

Museoon on kerätty vanhoja filmejä taitelijasta, ensimmäisissä uutispätkissä hän näyttää Kaurismäen elokuvista irroitetulta ja liikehtii levottomasti. Viimeisissä kuvissa hän istuu rauhallisesti paikoillaan ja vaikuttaa porvarilliselta ja värittömältä. Vanhemmiten ihmisen värit haalenevat, ainakin miehillä, jotka eivät taistele värittömyyttä vastaan kosmetiikan keinoin.

Pidän Hesarin Tiede-sivujen palstasta, jossa lapset kysyvät ja tiedemiehet ja -naiset vastaavat. Kysymykset kuuluvat jotensakin näin: Teemu 3 v kysyy "Miksi pimeäsää näkee vain mustaa?" ja saa asiallisen vastauksen, jonka jokainen ymmärtää. Epäilen kysymysten olevan tiedepalstan toimittajien keksimiä.

Yritin miettiä palstalle sopivia kysymyksiä, kuten "Miten kynsille kävi silloin kun ei ollut vielä keksitty kynsiviilaa, -saksia tai leikkuria?"

Pohdin esi-isemme pitkiä mustia kynsiä ja minulle tuli huono olo.