Käymme tiistaisin S:n kanssa lenkillä. Keskuskustelimme kevyesti ihmissuhteista, kun puhelimeni soi ja siellä kerrottiin, että minun olisi pitänyt olla ihmettelemässä potilaiden akuutteja vaivoja jo kolmelta ja kello oli viisi. Päivystäjiä on monta, joten minua ei osattu heti kaivata. He vaan ajattelivat, että nyhvään vielä kopissani.
Hävetti. Olin onneksi metsässä, joka sijaitsee lähellä työpaikkaani. Ryntäsin pukukopille, vedin hikiselle iholleni vaatetta, pyyhin ripsivärilaikut silmien alta ja riensin pyytelemään anteeksi. Tutkin potilaita.
Olenko lopultakin ryhtynyt rennoksi työntekijäksi, joka ei stressaa työtehtäviään etukäteen?
Olen löytänyt hienon kirjan: John Williamsin romaanin Stoner, joka kertoo yliopistomaailman vaatimattomasta ahertajasta Stonerista niin, ettei kirjaa haluaisi heittää käsistään. Hän havainnoi läheistensä heikkouksia tarkkasilmäisesti, mutta ei ole ilkeä. Mies tulee vaatimattomista oloista maatilalta ja löytää sattumalta rakkauden (kirjat). Avioliitosta se puuttuu. Olen edennyt vasta kirjan puoliväliin, joten saattaahan rakkaus löytyä vielä muualtakin kuin kansien välistä.
Stoner muuten vaihtaa maatalousopintojen tilalle kirjallisuuden kuultuaan englantilaisen kirjallisuuden pakollisella alkeiskurssilla Shakespearen sonetin:
Minussa havaitset sen vuodenajan,
kun harva valju lehti oksistoissa
puu seisoo, ravistama pakkasen,
rauniokuori paljas, laulu poissa.
Minussa katsot siihen hämärään,
kun länteen riutuu päivänlaskun valo
ja musta yö sen verkkaan sammuttaa,
lukiten levon, toinen kuolemamme.
Minussa näet liekin kytevän
tuhkaksi tulleen nuoruutensa päällä,
kun sama syö kuolinvuoteellaan,
mikä on ennen suonut ravinnon.
Lujittuu rakkaus, kun näet sen,
kun tiedät: aikamme on vähäinen.
3 kommenttia:
Hei! Kirjoitit, että "olenko lopultakin ryhtynyt rennoksi työntekijäksi, joka ei stressaa työtehtäviään etukäteen? "
Minä olen alkanut rennoksi työntekijäksi palattuani vuorotteluvapaalta. Turha stressata työtehtäviä yhtään etukäteen. Asiat tulevat sitten vastaan yksi kerrallaan (harvemmin kuitenkaan niin, vaan välillä kaikki kaatuu päälle) ja silloin niihin voi sitten paneutua...
Oliko sinullakin tämä tullut vuorotteluvapaan jälkeen?
Ihan blogi sinulla. Tykkään tyylistäsi :)
T. Helena
Kiitos taas kirjavinkistä! :)
Hei, hienoa, että on muitakin Stonerin löytäneitä. Kirja oli kummallisen kiehtova, olin kuin jossain muualla koko ajan lukiessani. Tavallisessa ja nuhjuisessakin on arvonsa, kun sen oikein ilmaisee.
Samanlaisia tuntoja sain Elizabethin Stroutin Olive Kitteridgestä. Tavallisuus kunniaan.
Luin viime vuonna blogiasi, mutta jostain syystä se jämähti padissani syyskuun Tupperware-postaukseen ja koko syksyn luulin, että olit lopettanut. Onneksi jatko löytyi tänään .
Arkiset aiheet ja sujuva kynä ovat mukava yhdistelmä.
Irene
Lähetä kommentti