Käy lattialle selällesi ja levitä kätesi suorina sivuille kämmenet kohti kattoa. Vedä lapaluita yhteen ja nosta takaraivosi puoli senttiä lattiasta. Pidä nuppisi vaakasuorassa niin huomaat, miten painava pääsi onkaan. Liikkeessä kuulemma nostetaan päätä kaulan syvillä lihaksilla. Minulla ne ovat niin heikot, että on hämmästyttävää, että pääni pysyy pystyssä eikä heilahtele holtittomasti puolelta toiselle.
Ostin Merete Mazzarellan kirjan "Elämän tarkoitus". Olen tosissani pohtinut mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa on. Jos ihan rehellisesti miettii niin ei juuri mitään.
Pohdin lapsena avaruutta. Minua ahdisti kovasti oma pienuuteni jossain käsittämättömän suuressa. En hyväksynyt sellaisesta käsittettä kuin äärettömyys. Pitäähän jossain tulla seinä vastaan.
Mietin elämäni rajallisuutta ja sitä, että kaikki vain jatkuu jälkeeni kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Se ei tuntunut reilulta.
Joulun aikaan televisiossa näytetään Frank Capran elokuvaa "It's a Wonderful Life", jossa enkeli näyttää epätoivoiselle George Baileylle (James Stewart), minkälainen maailma olisi jos miesparka ei olisi koskaan syntynyt. Georgelle selviää, että koko kaupunki olisi ihan heitteillä ilman häntä. Hyvin siinä lopulta käy. Onnistun aina tiristämään pari joulukyyneltä loppuratkaisun kohdalla.
Meistä monesta ei jää maailmaan kuin elektroniikkaromua, jalkasieni, hyvällä onnella pari lasta ja joku hassu sukutarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti