Kun ei ole mitään kirjoitettavaa, voi klassisesti kirjoittaa siitä, ettei asiaa ole. Sain tästä jo seitsemäntoista sanaa.
Kävelen usein kaupan ohitse, jossa myydään söpöjä kyniä, muistikirjoja, tarroja ja Tarot-kortteja. Ikkunan somistuksena seisoo kaksi muovista bambia. Liikehuoneisto on melko tilava, eikä siellä juurikaan näy asiakkaita. Epäilen, että liikettä käytetään rahanpesuun.
Valitin ystävälle, etten saanut edellisestä työpaikastani teelusikoita täyttäessäni tasavuosia. Ylihoitaja ojensi syntymäpäiväteelusikat saman klinikan hoitajalle, mutta ei minulle. Syyksi hän sanoi puuttuvan virkasuhteeni. Hoitaja on nauttinut alpakkalusikoistaan (epäilen, etteivät teelusikat olleet hopeaa) nyt kahdeksantoista vuoden ajan. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Tämmöinen trauma löytyy menneisyydestäni. Ehkä se ei ole suuri, mutta pieni lisätaakka kuitenkin.
Pitäisi kirjoittaa Aleksei Navalnyistä, joka oli käsittämättömän rohkea mies, eikä tämmöinen nynnypelkuri kuten minä, joka olen harkinnut tatuoinnin ottamista kahdenkymmenen vuoden ajan (en ole vieläkään ottanut) ja jännitän juhliin menemistä. Mitään juhlia ei tällä hetkellä ole edes tiedossa. Jännitän valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti