Uskoni kävelemisen uudistavaan voimaan on vankkumaton. Voisin perustaa kävelyuskonnon. Kukaan ei ole vielä oikein keksinyt miten kävelyn voisi kaupallistaa, onhan se ikävästi ihan ilmaista.
Luin muuten jostain, että jokamiehenoikeudet ovat kaksiteräinen miekka. Metsänomistajat voivat surutta parturoida omistamansa metsikön, kun tietävät, että voihan sitä kävellä jossain toisessa metsässä.
Kävelin eilen yhteen kirjoitusjuttuun ja matkalla keksin mielestäni erinomaisen kirjaidean. Tänä aamuna heräsin nuhjuisena ja alakuloisena, mutta vedin jalkoihini nastalenkkarit ja lähdin Pyhäjärven rantamille kävelemään. Siitä koitui ihan välitöntä hyötyä sekä ruumiille että sielulle . Matkalla mietin yhden ihmisen tekstiä ja sitä miten kävisi, jos kyseisen tarinan henkilö olisi miehen sijaan nainen. Innostuin asiasta, joka ei kuulu minulle tippaakaan. Sitten keksin kaikenlaista uutta omaan käsikirjoitukseeni, jota nyt muokkaan. Sitä tuskin koskaan julkaistaan. Tähän pessimistiseen ajatukseen ei edes kävely auttanut.
Illalla kotiin palatessani näin Hämeensillalla Aleksei Navalnyin muistokukat ja -kynttilät ja liikutuin.
Yksi viherkasvini kasvatti käärmemäisen kaljun varren, joka päästä sojotti kaksi vihreää lehteä. Olin kasvutavasta kasvin kanssa eri mieltä. Varresta putosivat kaikki lehdet ja tilalla törröttivät nekroosiin menneet tyngät. Repäisin kasvin juurineen mullasta, leikkasin varresta kaksikymmentä senttiä ja tökkäsin loput takaisin multaan. Nyt hän on alkanut pukata uusia vetreitä lehtiä. Kiitän kasvia ymmärryksestä ja luottamuksesta.
5 kommenttia:
Henkensä uhraaminen on kova juttu (Navalnyi). Ehtoolliskirkossa, sielläkin uhripoika, saati sitten Ukrainan sodassa tai Gazassa.
Moni nuori ihminen uhraa henkensä. Onhan se todella epäreilua ja surullista. Samalla maailma militarisoituu ja rahat menevät aseisiin vaikka niitä tarvittaisiin toisaalla.
Muistan, kun 90-luvulla oli muotia flaneeraus - tai ainakin siitä puhuminen. Luettiin Baudelairea ja oltiin kovasti sivistyneitä maleksijoita urbaanissa ympäristössä.
Mutta epäilen, että sinun kävelysi on toisenlaista. Ehkä rivakampaa ja etenevämpää? Ja nastat kengänpohjassa, ettei kaadu. Sellainen kävely on minullekin tuttu tapa saada ajatukset liikkumaan, paitsi että minun kengissäni ei ole nastoja.
Luin blogiasi joskus viitisentoista vuotta sitten säännöllisesti. Sitten tuli pitkä tauko, mutta nyt taas luen. Jostain syystä ajattelen usein, että olisit loistava romaanihenkilö. Varmaan olet kirjailijana itsekin tietoinen siitä, kuinka henkilösi rakentuu täällä blogissa. Jostain syystä pidän erityisesti siitä, miten tämän romaanihenkilön koulutustausta ilmenee vaivihkaa havaintojen sanallistamisten kautta. Hänen viherkasvinsa menevät nekroosiin. Jonkun toisen viherkasveiselle kävisi köppäisesti ihan toisella sanalla.
Kiinnitin huomiota ihan samaan. Nekroosi on kuitenkin kasvifysiologisestikin just se oikea termi: solukuolema.
Laitoin sen nekroosin ihan tahallani. Blogien merkitys on vähentynyt ja lukijamäärät kutistuneet. Toisaalta tämä blogin päivittäminen on stressitöntä kirjoittamista. Kunhan on vähän sinnepäin. Tämä ei tunnu työltä, eikä tästä saa palkkaa.
Lähetä kommentti