Tänään tuli tasan neljä viikkoa leikkauksesta ja sain luvallisesti osallistua kahvakuulajumppaan. Pienin kahvakuula oli väriltään kirkkaanvihreä, muut miehekkään mustia möhkäleitä. Käytin vihreää.
Kahvakuulajumpan ohjasi nainen, joka kertoi jääneensä kuusi vuotta sitten eläkkeelle. Hän sijaisti luultavasti jotain kolmekymppistä timmiä naista, jolla on ripsenpidennykset.
Sijainen näytti henkilöltä, joka voisi helposti keittää ohjaamisen ohessa kymmenen litran kattilallisen sosekeittoa ja leipoa sämpylät (huomaa uudet ravitsemussuositukset). Nainen järjestäisi sadan hengen pidot tuosta vaan ja pesisi sen jälkeen ikkunat.
Jumpan päätyttyä hän kertoi, että ohjasi kahvakuulaa ensimmäistä kertaa. Emme huomanneet mitään moiseen kokemattomuuteen viittaavaa. Nuorena lääkärinä piti teeskennellä kokenutta. Se oli raskasta.
Kaupungin liikunnanohjaajat, yksityisten salien ohjaajat ja personal trainerit ovat aina nuoria. Onko ammatti niin raskas, ettei sitä jaksa enää viisikymppisenä?
Finlandia-voittajat julkistettiin eilen. Minua alkoi itkettää jo siinä vaiheessa kun Pekka Haavisto onnitteli tietokirjallisuuden Finlandian voittajan Suuri valhe vammaisuudesta kirjoittajia Sofia Tawastia ja Riikka Leinosta. Aihe on tärkeä, vammaisuus, josta kerrankin kirjoitti kaksi naista, joita itseään asia koskee. Tämän aion lukea.
Moni varmaan arveli, että palkinto menisi kirjalle Tunturikettu, mutta eipä mennytkään. Tai minä arvelin.
Olin lukenut ehdokkaista vain Sanna Nyqvistin kirjan Rannalla-Miten kirjailijat löysivät meren. Se kuuluu kirjoihin, jotka johtavat uusiin kirjoihin, jotka johtavat kymmeniin kirjavarauksiin, jotka tulevat kirjastoon yhtä aikaa, eikä niitä ehdi lukea.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajan kohdalla pyyhin silmiäni, olihan voittaja tamperelaisen Päivi Lukkarilan Nuortenromaani Skutsi. Teos on kirjoittajan oman pienen kustantamon Nokkahiiren tuotantoa. Tilasin kirjastosta.
Vaikka jokainen palkinto on saman suuruinen, saa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut kirja eniten huomiota. Rohkean Pajtim Statovcin romaani Lehmä synnyttää yöllä voitti kisan. Statovci puhutteli kirjakustantajia aika tiukasti puhuessaan kustantamojen ja lukuaikapalveluiden välisistä sopimuksista. Suurimmalle osalle kirjailijoista äänikirjoista on jäänyt vain tyhjät taskut.
Tilaisuuden puhujat näyttivät keskaria hallitukselle, joka leikkaa kulttuurista. Kirjojen ALV nousee ensi vuoden alusta 40 prosenttia (10 prosentista 14 prosenttiin). Kirjat elättävät kirjailijoita (ainakin joitakin kirjailijoita), kustannustoimittajia, kustantamojen työntekijöitä, kirjapainon työntekijöitä, kirjakauppiaita, graafikoita, kääntäjiä jne.
Aion tänään luovuttaa itselleni kaunokirjallisuuden vuosittaisen Ananaskonvehti-palkinnon. Saa nähdä kuka sen saa ensi vuonna.
2 kommenttia:
Itseäni ilahdutti kovin aivan oikean kirjallisuustieteilijän ehdokkuus ja se, että kirjansa on vieläpä perinteisen kustantajan (Tammi) valikoimissa. Kuinka uskalsivatkin ottaa kustannusohjelmaansa jotain näin potentiaalisen epäkaupallista!
(ehdokkuuden myötä myyntiluvut tosin noussevat sentään ihan ok-tasolle)
Timo Miettisen "Demokratian ajan" jääminen listalta pois oli sen sijaan pettymys. Naali on toki sympaattinen olento ja merkittävä osa tunturialueen ekosysteemiä, mutta demokratia on osa joka ikisen suomalaisen elämänpiiriä. Olisi voinut kuvitella näin perustavaa laatua olevasta aiheesta näin hyvin kirjoitetun kirjan nousevan ns. viiden kärkeen! Mutta ehkä se vaan ilmestyi ehdokasasettelua ajatellen liian myöhään?
Joka tapauksessa vahva suositus (kuten nykyään on tapana sanoa).
Tänä vuonna oli Finlandioiden jaossa upeita puheita. Täyttä asiaa!
Palkinnot menivät myös hyvin ansaitusti, luulisin. En ole kyllä lukenut palkituista muita kuin Statovcin romaanin, mutta aion lukea myös muut.
Lähetä kommentti