Minun mottoni on pitkään ollut Häpeällähän siitä selviää. Varastin sen ystävältäni. Kannattaa pitää tiukasti kiinni omasta motostaan, ettei kirjailija sitä vie.
Nyt olen päätynyt siihen, että on aika vaihtaa mottoa. Häpeän määräkin on vähentynyt huolestuttavasti. Vaikea tehdä mitään hävettävää, kun viettää niin paljon aikaa kotisohvalla. Blogiakin päivitän harvemmin kuin alkuaikoina. Ei ole oikein tarvetta.
Julkistan uuden mottoni tänään. Järjestän myöhemmin tiedoitustilaisuuden asiasta. Mottoni tai oivallukseni kuuluu: Se oli sellainen elämä (tämä ei siis tarkoita, että olisin tässä juuri kuolemassa). En aio selittää mottoani tarkemmin. Motto tuo minulle lohtua kuten toi häpeämottokin. Juhlin uuden moton valintaa pullakahveilla.
Kävin aamulla kävelemässä Pyhäjärven rantaa ja siellähän ne isät (?) istuivat laiturilla pohjaongella (näin oletan). Miehet näyttivät harmailta linnuilta.
Onnea kaikille isille! Myötätuntoa niille, jotka olisivat halunneet tulla isäksi, mutta eivät ole jostain syystä onnistuneet. Myötätuntoni isille, jotka ovat menettäneet lapsensa.
Miksi muuten syntyvyyden vähenemistä pidetään naisten vikana? Miettikääpä kuinka monta nuorta naista on jäänyt ja edelleen jää toiseksi virkaa hakiessa, sillä nainen on potentiaalinen synnyttäjä. Lasten hankkiminen on hyvin henkilökohtainen asia. Lasteni isällä on neljä lasta, minulla kaksi. Rakastan nykyään lapsiani juuri sellaisina kuin he ovat.
4 kommenttia:
Molemmat motot heti kovassa käytössä omassa elämässäni, ja tosiaankin tuovat lohtua. Suuresti ihmettelen aina niitä ihmisiä jotka julistavat että "eivät kadu mitään" ja että "päivääkään eivät vaihtaisi pois". Minä vaihtaisin, mutta se nyt oli kumminkin sellainen elämä.
Nämä motot ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
Olen varastanut tuon "häpeällä siitä selviää" -moton blogisi kautta ystävältäsi, ja käyttänyt sitä onnistuneesti pari kertaa työhaastattelussakin.
Hyvä!
Lähetä kommentti