Lika

Kävin kaverin kanssa katsomassa Teatteri Telakan näytelmän Lika. Esitys oli monikielinen ja monitaiteellinen. Sitä saattoi seurata ongelmitta ainakin kahdella kielellä, suomella ja englannilla. Näyttelijöitä oli kolme.  Teatterin sivulla näytelmän tekijäksi mainitaan työryhmä, jossa on kahdeksan jäsentä. Esitys kesti tunnin ja 40 minuuttia väliaikoineen, väliaika oli 20 minuuttia. Haluatteko vielä lisää lukuja?

Näytelmässä ei ollut perinteistä juonta ja esityksen ensimmäiset varsinaiset vuorosanat lausuttiin siinä vaiheessa, kun aloin jo epäillä, ettei niitä ole ollenkaan.  Mikä huojennus, kun alettiin puhua.

Esitys koostui lyhyehköistä osasista, joita liimasi yhteen lika. Välillä kaiveltiin sormella pöylypussin sisältöä ja välillä tungettiin haarukka kylpyhuoneen lattian vesilukkoon. Käveltiin nuoralla ja meikattiin vainajaa.  

Liittyykö inhomme likaan lapsuuden siisteyskasvatukseen, vai siihen että huonoon hygieniaan yhdistetäänt tarttuvat taudit ja niiden leviäminen? En osaa vastata.

Esityksessä käytettiin kerrassaan ihanan luovia ratkaisuja.  Välillä tuli sellainen olo, että pitäisi mennä sanomaan, ettei likaa saa levitellä ympäriinsä.

Minä tykkäsin, mutta voin kuvitella, että Lika aiheuttaisi närää Tampereen teatterin päänäyttämöllä.

Esityksen päälle olisi ollut keskustelu esityksen teemoista (liasta?), mutta emme jääneet sitä odottamaan. 

Tänään kävelin Sara Hildenille katsomaan Heikki Marilan maalauksia. Ovathan ne hienoja. Pidin enemmän kukkamaalauksista kuin rynnäkkökiväärin lippaita kuvaavista tauluista. Näyttelyn yhteydessä näytettiin videolta taiteilijan haastattelu. Hän maalaa ne hienot kukka-asetelmat kertakäyttöhanskojen peittämillä sormillaan ilman sivellintä. 

Tähän perään kaupallista pikkusälää:

Ostin korealaista ripsiväriä ja se on ainut väri, joka edes jossain määrin pysyy ripsissäni. 

Keskustan viimeinen kivijalkalankakauppa lopetti. Sitä piti nainen, joka oli aina yhtä töykeän oloinen. Ehkä hänen kommunikaatiotapansa oli vain sellainen.  Hän on varmasti herttainen ihminen. Minulle tuli aina tarve mielistellä häntä, saada hänet puolelleni, joten lankaostosten tekeminen oli uuvuttavaa. 

Kuva: Teatteri Telakka, Petteri Aartolahti, kukkakuva on meikäläisen, joten siitä ei voi syyttää Aartolahtea

Sekundaihminen

Minulle järjestetään tänään läksiäiset ja sehän stressaa. Toisaalta nautin huomiosta ja toisaalta kaihdan sitä. En voi perua osallistumistani, sehän olisi kuin jättäytyisi pois omista häistään.

Telakalla esitetään poliittista näytelmää Homo Secundus-sekundaihminen. Aioin kirjoittaa, että se oli liian pitkä ja varsinkin tanssiosuuksia olisi voinut lyhentää ja nyt vasta huomasin, että näytelmä oli Teatteri telakan, tanssiteatteri Tsuumin ja Minimin yhteistuotanto. Ilmankos ne sitten tanssivat niin paljon ja jotkut jopa osasivat tanssia.

Homo Secundusta ei voisi kuvitella suureen laitosteatteriin, sen verran räävitön ja kantaaottava se oli. Käsiteltiin maahanmuuttoa, ilmastonmuutosta, muoviroskaa ja työttömyyttä. Ihmisyyttä ja rakkautta.

Näytelmä oli hauska ja siinä oli ripaus amatöörimäisyyttä, en tiedä oikein mistä se tuli, ehkä lavasteista, tanssista (kaikki eivät olleet tanssijoita kuitenkaan), lauluista,  hypyistä intiimeihin pieniin kohtauksiin ja taas TE-keskuksen joukkokohtauksiin. Vai innosta, jota oli näyttämöllä havaitsevinani. Vai siitä kuuluisasta rosoisuudesta.