Emme ole pahiksia

Hesarissa mainitaan, että Suomessa kuolee enemmän ihmisiä hoitohenkilökunnan töppäysten vuoksi kuin liikennekuolemien takia. Artikkelista käy kuitenkin ilmi, ettei asiaa ole edes Suomessa selvitelty vaan luku perustuu Suomen "kaltaisissa" maissa tehtyihin tutkimuksiin. "Se on järkyttävä luku" arvioi kuitenkin emeritusprofessori Hesarin jutun mukaan. Sen jälkeen luvuista puhutaan kokoajan täytenä totena. Tokihan sairaalassa työskentelee ihmisiä ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Nykyisin kaikki vähältä pitää vahingotkin on ilmoitetttava ja ilmoituksen voi tehdä kuka työntekijä tahansa. Haluaisin, että joku tutkisi huonosti pelaavien potilastietojärjestelmien aiheuttamia ongelmia. Yksi murhe on  huono tiedonkulku, mikä ei ole ihme sillä eri järjestelmät toimi yhteen, eli terveyskeskuksessa ei henkilökunta välttämättä tiedä mitä sairaalassa on tapahtunut ja toisinpäin. Kyllä me siis kaikkemme yritetään. Ei olla pahoja, eikä hutiluksia, mutta ihmisiä kuitenkin.

Rautasydän

"Nuori yksinhuoltajaäiti Sari Martikainen elää suomalaisessa pikkukaupungissa eräänlaisessa idyllissä. Sarin maailman keskipisteenä ovat hänen lapsensa Milla ja Mike, sydämellinen anoppi Maria, teollisuusvartijaystävä Koikkis ja maailman laiskin koira Rontti. Sari asuu perheineen ikivanhassa, ränsistyneessä makasiinissa, jonka takaa löytyy kirkontornimainen viljasiilo. Sari jatkaa Matti-miehensä perustaman rautakaupan pitämistä. Elämä on seesteistä, ja suurin huolenaihe Sarin elämässä on lähinnä sopivan miehen löytäminen. Eräänä päivänä Sari saa rautakauppaan erikoisia vieraita; seksikkään nuoren miehen, jonka salkku pursuaa alastonkuvia, ja liskonaamaisen miehen, jossa vastenmielistä ei ole vain ulkonäkö. Kun vielä näkyvä paikallinen kunnallispoliitikko tapetaan, huomaa Sari käärmeen todellakin luikerrelleen paratiisiin... Kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinosen sekä toimittaja-kirjailija Miina Supisen Rautasydän on viihdyttävä ja romanttinen romaani, joka kertoo rikoksesta, rakkauden löytämisestä ja tunteiden sokeudesta. Leinosen ja Supisen kerronta on vauhdikasta ja hauskaa, Ja kuten kunnon huvipuistoajelussa, mukana on myös jännitystä"

Leikin taas kriitikkoa, sain arvostelukappaleen Rautasydämestä postissa ja luin sen jo itseasiassa viikko sitten. En ole vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa, voisihan tämän hienosti sanoa niin, että olen sulatellut lukemaani. Ylläoleva teksti on kirjan takakannesta, joten pääsen kertomasta juonesta, joka onkin aina vaivalloista.

Kirja kiinnosti minua, sillä olen lukenut toisen kirjoittajan Miina Supisen blogia, sitäpaitsi luin hänen kirjansa Liha tottelee kuria. Edellä mainittu kirja oli omassa genressään raikas ja omintakeinen. Tästä syystä minun on ollut vaikea kirjoittaa Rautasydämestä, sillä minusta se on tavanomaisempi, ehkä aika tyypillinen naisten viihdekirja. Toisaalta en viime vuosina ole sen lajin kirjoja juurikaan lukenut, joten tuo tuohon tyypillisyysmääritelmään minulla ei mahdollisesti ole oikeutta. Kirjasta tulee mieleen kakkosteeveen maalaissarjat (tämän taisin lukea jostain muustakin blogiarvostelusta). Niistähän pitävät miljoonat suomalaiset, en siis epäile, etteikö tästäkin kirjasta pitäisi moni. Juoni sisältä tiukkoja käänteitä ja vaarallisia tilanteita ehkä liikaakin. Henkilöt jäävät pakosta vähän pinnallisiksi. Kirjasta taas kerran näkee, että rakastelukohtauksia on vaikea kirjoittaa ilman, että ne kuulostavat noloilta.

Kenelle kirja sopii? Väsyneelle yksinhuoltajanaiselle (lukijakuntaa riittää), joka haluaa hetken elää haaveissa. Sille, joka kaipaa sujuvasti kirjoitettua viihdettä, hyvä vaihtoehto naistenlehdelle tai television töllöttämiselle.

Retki

Istuin kahvilassa, edessäni oli laadukas kahvikupillinen ja ylihintainen keksi. Vanhempi mies vähän kulahtaneissa vaatteissa istui viereiseen pöytään. Mies näytti siltä, että oli viime vuosina ollut tasaisesti pienessä maistissa, nyt veren alkoholipitoisuus oli todennäköisesti kohtalaisen matala,  naama punoitti ja tukka hapsotti. Mies sopi tyylikkääseen kahvilaan yhtä hyvin kuin pörssiyhtiön johtaja lähiöbaariin. Pöydässä, johon mies istahti istui jo musta hyvinpukeutunut nuori mies. Mies alkoi tankkaamisensa "Mistä oot tullu?". "Kaikki on jostain tullu?" Nämä lauseet mies toisti kovalla äänellä parikymmentä kertaa. Istuin vaivautuneena vieressä, mietin asiaan puuttumista, mutta silloin olisin voinut joutua miehen huomion kohteeksi. Onneksi tarjoilija hääti miehen ulkoterassille juomaan kahviaan. "Kaikki tykkää mun jutuista" jupisi mies kahvikuppia kantaessaan. Mustan miehen seuraksi tuli toinen tummaihoinen mies lapsineen. Lapsella oli hienot rattaat ja miehellä digijärjestelmäkamera. Nyt kuuluu ajatella, että tuotteet oli hankittu sossusta.

Kävin vaatekaupassa. Olen seurannut muotia liian kauan, sillä saan toistuvasti de ja vu tuntemuksia. Kauppoihin on ilmaantunut kasaribleisereitä (olkatopingit, kirkkaanvärinen raidallinen vuori, hihat käännetään niin, että vuori näkyy).

Olin kerran elämässäni käynyt Hämeenlinnassa, sekin tapahtui viimeisen vuoden aikana. Kävelin asemalta teatteriin ja takaisin. Nyt matkustin junalla tuohon pikkukaupunkiin, suosittelen. Vierailin verkatehtaan alueella., Kävin ARXissa, jossa oli beniniläisen Victor Amassoun hienoja batiikkimaalauksia ja uniikkitekstiilejä. Sieltä sujahdin läheiseen Hämeenlinnan taidemuseoon, jossa sijaitsi ARS 2011 "etäosasto" ja mm. Paul Amarin uskomattomia simpukkaveistoksia. Hämeenlinna taidelainaamossa on hyvät kokoelmat, matkamuistoksi tarttui yksi maalaus, josta nyt sitten pulitan aikani 26 e/kk. Samaan aikaan alueella järjestettiin Vintage-tapahtuma, josta hankin 60-luvun käsilaukun sekä hiuskoristeen, jota en kehtaa koskaan käyttää.

Perjantaina töissä hoitaja H oli tosi sairaan näköinen. Hänellä oli edellisenä iltana noussut kuume, töihin hän tuli lääkkeiden voimalla. Olin vähän sitä mieltä, että hänen olisi kannattanut jäädä kotiin (minä olen paraskin sanoja). H sanoi, että ei ollut järjestänyt poissaoloaan, joten ei voinut jäädä kotiin sairastamaan. Siis jos meillä joku saa vaikkapa keuhkoveritulpan, niin hän ensin järjestelee poliklinikan tai tekee työpäivän, peruu seuraavan päivän työt tai järjestää sijaisen ja vasta sen jälkeen siirtyy ensiapuun ja mahdollisesti teho-osastolle. 

Kunnioitettu kuninkaamme Jari Tervo

Ensiksi on sanottava, etten ole lukenut Jari Tervon uutta teosta Laylaa. Aihe on nyt erityisen kiinnostava (kiinnostavampi kuin rovaniemeläisten ryyppyporukoiden touhut). Kirja kertoo kurdinaisesta, en puhu enempää kirjan sisällöstä, sillä en ole siis sitä vielä lukenut, aion kyllä lukea. Aamulehden arvostelu oli vähän nihkeä, tapahtumia ja kuvauksia pidettiin kliseisinäkin. Hesari taas julistaa Jari Tervon Suomen näkyvimpiin feministeihin kuuluvaksi. Niinpä hyvinkin. Minusta alkaa tuntua, että Suomi on Tervojen kirjallinen kuningaskunta. Kuningas on tietysti Jari Tervo, joka hallitsee osaa tiedoitusvälineistäkin Uutisvuodon kautta. Kuningatar on tietysti Kati Tervo, joka kertoo Jari Tervosta ja kuninkaallisesta perheestä kahdessa kirjassaan (taas täytyy myöntää, että en ole niitäkään lukenut). Nyt kirjallinen prinssi Kalle Tervo on käsikirjoittanut Aku Ankan yhdessä kuninkaan kanssa.

Sain eilen esimieheltäni pyyhkeitä. Ei kyse ei ollut potilaan hoidosta vaan siitä, että en ollut anonut yhtä koulutusvapaapäivää ajoissa. Pidän Helsingissä esitelmän 6.10 ja anomus oli unohtunut. Kritiikki oli tietysti aiheellista, sitä en kiellä. Syyskuun puoliväliin mennessä olisi anottava kaikki vapaat joulukuun loppuun saakka. Moni ei ymmärrä, miten paljon aikaa lääkärillä menee muuhun kuin potilastyöhön (laskutusten merkitseminen, vapaiden anominen, rahan anominen, matkalaskut vihoviimeisellä ohjelmalla...). Jos oikeasti haluttaisiin toimintaa tehostaa hankittaisiin lisää sihteerityövoimaa, sen sijaan sitä vähennetään. Jokainen ymmärtää, että sihteeri on pienempipalkkainen kuin lääkäri. En saisi varmaankaan puhua täällä moisia.

Riina Katajavuori kirjoittaa runokirjassaan Omakuvat luetteloa asioista, joista pitää. Luettelot ovat ihania sanoo Minerva. Viikonlopun runo on jonkinlainen luettelo kokoelmasta Sata Szymborskaa:

MAHDOLLISUUKSIA

Ennemmin elokuvat.
Ennemmin kissat.
Ennemmin Wartan rantojen tammet.
Ennemmin Dickens kuin Dostojevski.
Ennemmin pidän ihmisistä
kuin ihmiskunnasta.
Ennemmin neula ja lanka kaiken varalta.
Ennemmin vihreä väri.
Ennemmin pidän kiinni siitä että järki on syypää kaikkeen.
Ennemmin poikkeukset.
Ennemmin poistun aikaisin.
Ennemmiin puhun lääkärille jostain muusta.
Ennemmin vanhat ohutviivaiset piirrokset.
Ennemmin hulluus että kirjoittaa runoja
kuin että ei kirjoita.
Ennemmin rakkauden merkittömät tapaukset
joita voi juhlia joka päivä.
Ennemmin moralistit
jotka eivät lupaa minulle mitään.
Ennemmin viekas hyvyys kuin liian sinisilmäinen.
Ennemmin valloitetut maat kuin valloittajamaat.
Ennemmin pidän varaukseni.
Ennemmin kaaos helvetissä kuin järjestys.
Ennemmin Grimmin sadut kuin sanomalehtien etusivut.
Ennemmin lehdet ilman kukkia kuin kukat ilman lehtiä.
Ennemmin koirat joiden häntää ei ole typistetty.
Ennemmin vaaleat silmät sillä omani ovat tummat.
Ennemmin piironginlaatikot.
Ennemmin monet asiat, joita en ole maininnut tässä
kuin ne, jotka olen jättänyt mainitsematta.
Ennemmin irralliset nollat
kuin riviin numeron taakse piirretyt.
Ennemmin hyönteisaika kuin tähtiaika.
Ennemmin koputan puuta.
Ennemmin olen kysymättä kuinka kauan ja koska.
Ennemmin pidän kiinni mahdollisuudesta
että olemassaololla on tarkoituksensa.

(Runossa välimerkkien käyttö ei ole oikein loogista. Kopioin kuitenkin suoraan kirjasta.)

Huuma

Tavallisesti röhjötän perjantai-iltana sohvalla puolikuolleena väsymyksestä ja sokerihumalasta (karkkipäivä). Tapasin eilen Pyynikillä tuttavani T:n ja sovimme urheilevamme yhdessä. Vääntäydyin silmät ristissä heidän kotiinsa kello seitsemäksi ja kiersimme hyvin reippasti tunnin verran Pyynikkiä. Sain siitä niin paljon enrgiaa, että imuroin huonekalujen aluset (yleensä tyydyn keskilattiaan). Kisu ryntäili pitkin asuntoa häntä suorana ja kauhun ilme viattomissa sinisissä silmissään. Kerttu ei ole vieläkään ilmaantunut kolostaan.

Mielenkiintoinen lenkki, T nimittäin soittaa työkseen patarumpuja, muusikon työ on niin erilaista ja vierasta, vai onko sittenkään. T oli saanut vihdoin vuosien jälkeen patarummut soimaan niin, että oli sointiin tyytyväinen.

Olen seurannut hyvin kaukaa erästä draamaa. Pariskuntaa, jolla on lapsia neljä, pienin vielä alle kouluikäinen. Mies on huomannut rakastavansa toista. Hän on sellaisessa huumassa, jota on vaikea käsittää, onnellisempikuin koskaan elämässän. Hän olettaa, että vaimo ja lapsetkin ovat yhtä onnellisia hänen suuremmoisesta onnestaan. Hän ei ymmärrä miten tämä hullaantuminen voisi olla ongelma kenellekään. Hän rakastaa koko maailmaa ja maailma häntä (niin hän luulee) ja samalla myös lapsiaan enemmän kuin koskaan. Nyt tajuan mitä tarkoitetaan kun sanotaan rakkauden olevan sokea.

Huonekaveri

Kävelin ja hölkkäsin Pyynikillä. Lähteminen oli taas tahmeaa, selän irrottaminen sohvasta vaati lähes ylivoimaisia ponnistuksia, mutta onnistui suureksi hämmästyksekseni.

Osallistun lukupiiriin. Ruokalassa M kysyi, mitä viimeksi luimme. Vastasin, että joimme...Siitäpä keksimmekin uuden idean: juomapiirin. Valitaan joku juoma (sanotaan nyt vaikka Koskenkorva tai jos ollaan fiinimpiä niin joku arvokas punaviini), jota kaikki sitten kotona antaumuksella kittaavat ja yhdessä käydään sitten myöhemmin läpi tuon nesteen jaloja tai karvaita ominaisuuksia sekä tuntemuksia juoman ääressä.

Sairaalassa on hyvin vähän työpaikkaromansseja, sairaalasarjat lupaavat tässä suhteessa liikoja. Työajalla ei jouda juuri ihmissuhdesotkuja pohtimaan. Koulutustilaisuudetkin ovat varsin köyhiä. Ystäväni ja kollegani oli jollain luentopäivillä. Osallistujat oli majoitettu kahden hengen huoneisiin. Ystäväni ei nähnyt huonekaveriaan, mutta huomasi hotellihuoneeseen mennessään, että siellä oli jonkun laukku. Luentojen päälle syötiin illallinen, jonka jälkeen ystäväni kävi nukkumaan. Yöllä hän heräsi siihen kun humalainen pariskunta kaatui viereiselle sängylle. Ystäväni käski lempiväisiä poistumaan ja vähän äkkiä. Hän ei koskaan nähnyt huonekaveriaan (yöllä oli sen verran pimeää), laukku oli noudettu aamuluentojen aikana.