Yhden asian nainen

Ehdin tehdä yhden asian päivässä. V väitti, ettei se pidä paikkaansa, sillä päivitin samana päivänä FB:n kahdesti.

Maanantain vaativa "yksi asia" oli kevätakin haku korjausompelimosta (en omista ompelukonetta, eikä  käsinompelu onnistunut). Takin tasku repsotti irvokkaasti neljän sentin matkalta. Takkia hakiessani huomasin kauluksessa meikkivoidetta ja minua hävetti. Maksoin neljästä sentistä suoraa ommelta11 euroa, 2.75 euroa senttimetriltä.  Kotona ruikin takin kaulukseen sappisaippualiuosta ja pesin sen pesukoneessa.

Tälle päivälle oli työlistassani yksi vaativa tehtävä, kissahiekan hankinta. Haen hiekkaa eläinkaupasta ja se painaa kuin (tähän mietin vielä sopivaa sanaa), siksi kuljetan sen Pariisista ostamallani mummokärryllä. Töistä lähtiessäni aurinko mollotti taivaalta ja iski minulle silmää ja kuiskasi "ehtii sitä huomennakin, ei sitä hiekkaa tarvitse sillä katilla niin paksusti olla". Päädyin siihen, että siirrän työtehtäväni torstaille ja ulkoilin töistä kotiin metsän ja järvenjään poikki. Kotiovella jalkani olivat jo niin raskaat, että juuri ja juuri jaksoin nostaa ne 3 cm kynnyksen yli. Joudun kuitenkin tekemään yhden asian, laatimaan kymmenen minuutin esityksen eräästä projektista. Tein sen itseasiassa jo sunnuntaina, mutta luin vasta tänään ohjeen, jossa luki, että esityksessä saa olla korkeitaan viisi diaa, esityksessäni niitä on 16. Onneksi en siis ostanut kissanhiekkaa, silloin olisinkin tehnyt kaksi tehtävää samana päivänä ja teoriani siitä, että jaksan tehdän vain yhden asian päivässä, olisi ikävästi romuttunut.

Torstaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jolloin minua (olen nainen) saa palkita kuohuviinillä. Työskentelen naisvaltaisessa työyhteisössä, miehiä osastolla on kaksi: nuori salskea sivaripoika ja piirun verran vähemmän salskea kuusikymppinen pomomme. Kahvipöydässä eräs naispuoleinen työtoveri sisar herkkä valkoinen  käyttää toistuvasti entisen miehensä nykyisestä vaimosta nimitystä, eksäni panopuu. Kukaan ei kuitenkaan yleensä huuda kenellekään,  ei vähättele, eikä kiusaa. Kaipa se sitten on ihan hyvä työyhteisö.

Muotisairaus

Kilpirauhasairaudet ovat tulleet muotiin (Hesarissa oli niistä näyttävä juttu). Muotisairaudet vaihtelevat sen mukaan, miten aktiivisia potilasjärjestöt tai sitten lääkefirmat ovat.  Olen toiminut pian 30 vuotta lääkärinä (järkyttävää) ja pyytänyt sadoista väsyneistä henkilöistä kilpirauhaskokeet, hyötysuhde on ollut onnettoman pieni. Väsymys vaan sattuu olemaan niin yleinen vaiva: minuakin väsyttää niin turkasesti ja kilpirauhanen pukkaa hormonia ihan normaaliin malliin.Usein onnistuminen tällä kilpirauhassairauksien saralla on ollut sattumaa. Kun melkein kaikista jotain tiettyä tutkii, niin joskus osuu oikeaan. Aina kun töissä kuullaan innostava esitelmä jostain vähän unohtuneestakin sairaudesta niin sitä etsitään kaikista kiihkeästi jonkin aikaa, kunnes homma taas tasaantuu. Kilpirauhasta on aina tutkittu innokkaasti, sillä sen toiminnan tutkiminen on niin helppoa.

Toinen yleinen ongelma on lihominen. Ei se mitään, jos kuluttaa vähemmän kuin syö niin lihoo. Ongelma ovatkin ihmiset, jotka kertomansa mukaan nauttivat ruokaa kuin lintuset, sen vähänkin he syövät tyystin rasvatonta ja makeanhimoonsa rouskuttavat porkkanan. Kaiken vapaa-aikansa he kävelevät ja vesijuoksevat ja silti lihovat.

Kolmas viheliäinen vaiva on keski-ikäisen naisen kinttujen turpoaminen tai sitten sellainen yleinen turpoaminen, joka ei näy kenenkään muun kuin asianomaisen silmään.

Kun olen selittänyt, että kaikki tutkimustulokset ovat normaaleja, niin sitten tulee se odotettu kysymys: mutta mistä se sitten johtuu?  Minä en tiedä. Siksi onkin puhuttava potilas pyörryksiin, ihasteltava laveasti sitä seikkaa, ettei mitään vaarallista tällä kertaa todettu. Avattava ovi ja tungettava potilas ulos ja sytytettävä ovenpieleen punainen valo. Joskus on käynyt niin,että ovelta kuuluu kaiken tämän jälkeen vielä ujo koputus ja jo ulos onnistuneesti ohjattu asiakas palaa huoneeseen ja kysyy: mutta mistä se sitten johtuu?

P.S. Nyt menee vakavaksi, mutta krooninen kipu on suuri inhimillinen ongelma, vaikka siihen ei löytyisikään syytä. Lisää kivunhoidon asiantuntemusta ja kipupoliklinikoita tarvittaisiin!

P.S. Taidan jatkossa keskittyä blogissani kirjeenvaihtoon kissan kanssa. Ammattiasioissa on niin suuri väärinkäsitysten mahdollisuus.

Kerttu kirjailijana

Parahin Emäntäni,

Kävit taas ilmeisesti Anttilassa ja ostit monenmoisia kissanruoka-annospusseja. Minulle riittää se yksi laatu, jossa on kanaa kastikkeessa. Muille nyrpistän jatkossakin nenääni. Turhaan niitä tänne raahaat. Hiekkalaatikossani on hiekkaa hieman liian ohuesti, kun peitän sievää ulostekekoani, niin kynteni raapivat inhasti muovia. Laiskuuttasi et viitsinyt hankkia lisää hiekkaa.

Miksi muuten valmistit niin hervottoman saavin sitä makoronilaatikkoa? Muistelet varmaan aikaa, jolloin laitoit apetta neljälle hengelle. Syytä itseäsi kun saat sitä samaa sotkua mättää monta päivää. Ostit luomujauhelihaa, teeskentelyä. On sinulla laatikon pohjalla soijakikkaroitakin, mikset käyttänyt niitä.  Leivoit myös sämpylöitä, niistä tulee kiva haju. 

Lukupiiritapaamisesi lähestyy ja sinulla on vielä 400 sivua Svejkiä kahlaamatta. Luet kuitenkin salaa sitä Liksomin kirjaa. Mokoma ohut läpyskä on oikein palkittu. Minäkin osaisin kirjoitaa kuten Rosa:

"Heräsin ja hyppäsin sänkyysi ja asetuin viereesi kuin anteeksi pyydellen. Sinusta huokui peiton lämpö. Kurkistin ikkunasta, maidonvalkealta taivaalta hohkava valo kirkasti lumen. Pöyhkeä aurinko lämmitti jo ujosti ikkunanpieliä. Talojen keltainen muuri kasvoi pihan ympärillä. Yksinäisen pyöräkatoksen alla lojui väsyneitä polkupyöriä. Nousit viipyillen ylös. Avasit tympeän jääkaapin oven ja vedit esille puolityhjän jähmettyneen margariinirasian ja levitit eltaantunutta rasvaa pullealle sämpylälle, jonka pinnalla kiemurtelivat matomaiset juustoraastejuovat. Naapurin hetekka natisi kehräykseni tahtiin."

Mitä sanot? On suuri vääryys, ettei Kissa Finlandiaa jaeta, vaikka on kaikenlaista jonniinjoutavaa Iskelmä Finlandiaa.

Ja lenkille siitä. Ei maailma laiskoja elätä (poissulkien kissat, mutta meillä onkin sellaisia jaloja ominaisuuksia, joita ihmisillä ei ole, kuten terävät terhakat kynnet, jotka on luotu huonekalujen pilkkomiseen). Saat ne munkkikahvit, mutta vähintään tunti on ensin reippailtava, niin, että hiki tulee pintaan, ei siis mitään laahustamista ja turhaa haaveilua!

Kunniottavasti

Kerttu

Laitan Kertun kirjeen perään oikean runon. Kertusta alkaa tulla turhan ylimielinen.

Gunnar Ekelöf Epätasaiset runot (Delfiinikirjat Otava 1981)suomentanut Pentti Saarikoskii

Runousoppi

Hiljaisuutta sinun on kuunneltava
hiljaisuutta tuollapuolen viitteiden, vihjeiden
hiljaisuutta retoriikassa
tai niin sanotussa muodoltaan viimeistellyssä
Tämä on mielettömän etsimistä
mielekkäästä
ja kääntäen
Ja kaikki minun taidokkaat runoyritykseni
ovat vastakohtaisesti taidottomia
ja koko täyteys tyhjä
Minkä olen kirjoittanut
se on kirjoitettu rivien väliin

Päivystämisen syvällinen merkitys

Päivystämisen syvällinen merkitys on se, että elämä päivystyksen jälkeen tuntuu kirkkaalta, ruoka maistuu hyvältä, ihmiset hymyilevät, sanomalehdissä on mielenkiintoisempia juttuja, televisiossa parempaa ohjelmaa ja kissasta lähtee vähemmän karvoja.

Heräsin taas ajoissa kolisuttelemaan kattiloita. Lapset olivat aikoinaan sitä mieltä, että tein sen heidän kiusakseen. Tytär demonstroi asiaa paukuttamalla kahta kattilankantta yhteen. Nyt naapurit todennäköisesti arvelevat minun tekevän heille kiusaa.

Minulla on edelleen kaksi joulukukkaa: amaryllis, jonka kehitys on pysähtynyt kukkavarteen, jonka päässä tököttää nuppu ja valkoinen joulutähti, joka tuntuu luulevan, että on edelleen joulunaika.

Taiteilijat käyttävät materiaalinaan omaa elämäänsä. Olen työmatkoja taapertaessani kuunnellut Daniel Katzin kirjaa Berberileijonan rakkaus. Kirjan tarinat ovat faabeleita ja kuvitteellisen kirjailija Kufin jäämistöä. Kuf muistuttaa jossain määrin Katzia (on juutalainen mm.). Tarinat ovat erittäin viihdyttäviä. Daniel Katzin arvelisi olevan suositumpikin kirjailija kuin hän on.

Selvemmin omaa elämäänsä on hyödyntänyt ranskalainen Sophie Calle, joka on käyttänyt taiteessaan sähköpostiviestiä, jossa hänen miesystävänsä kertoo lopettavansa suhteen. Installaatio nimeltään Take Care of Yourself sisältää videoita, valokuvia ja tekstiä. Taitelija antoi entiseltä miesystävältään saamansa viestin 107:lle eri alojen naisille, joiden ammattiin kuuluu tulkinta.  Tulkinnat on koottu kirjaksi ja naisia on myös kuvattu taideteokseen. Kiinnostavaa, on varmaan lähdettävä Emmaan. Eri asia sitten on, saako omaa ja muiden elämää käyttää näin suorasti, mitenkään sitä todellisuudesta etäännyttämättä. Tässä tapauksessa mies kuulemma hyväksyy projektin.

Kuka nyt ei olisi saanut vastaavaa viestiä. Tapailin viime kesänä erästä miestä muutaman kerran. Pyysin häntä erääseen kulttuuritapahtumaan. Mies lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän luetteli hyvin yksityiskohtaisesti kiireitään. Vastaus loukkasi älyäni, mitään suurempaa tunnesidettä välillemme ei ollut syntynyt. Pari viikkoa myöhemmin mies tuli kaupungilla vastaani, käsipuolessa kulki vaalea nainen.

Nainen barrikaadeilla

Nyt saattoi joku jo luulla, että nyt se tajusi, ettei aina tarvitse kirjoittaa jotain, varsinkin kun sitä asiaakaan ei yleensä ole kuin nimeksi. Tajuamisesta ei ole nyt kyse. En ole myöskään löytänyt rakkautta, niinkuin eräs blogisti. Minut on pakotettu työskentelemään päivystyksessä klo 15-18 päivystyspäivinä. Kotiin tullessa olin niin väsynyt, että nukahdin sohvalle. En ole enää iskussa. Miten olen kyennyt joskus työskentelemään 24 tuntia putkeen?

H on yksinhuoltaja, myöhemmin M muutti H:n asuntoon. M ei siis ole lasten isä, eikä osallistu taloudellisesti lasten huoltoon. Nyt KELA on keksinyt, että H ja M ovat avoliitossa (lain tulkinta on sellainen, että kun kaksi eri sukupuolta olevaa kansalaista asuu yhdessä, niin he ovat avoliitossa) ja vaatii lapsilisän yksinhuoltajalisän palauttamista. Jos H kuolisi, niin M:llä ei kuitenkaan olisi mitään oikeuksia tai velvollisuuksia H:n lasten suhteen. M ei olisi enää olemassa heidän elämässään. Kuitenkin M:n myötä H menettää yksinhuoltajastatuksensa. H on tuohtunut asiasta, eikä ole jäänyt asiaa vetistelemään. Hän on ottanut yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun, tasa-arvoministeriin ja moneen naiskansanedustajaan. H on valmis barrikaadeille. Vavise KELA! En voi kuin ihailla H:n tarmoa, vaikka arvaan lopputuloksen.

Viikonlopun runo on runoilijalta, joka on kirjoittanut runon Olen kommunisti. Noloa. Tämä runo ei ole nolo, se on totta. Se kertoo ihmisten enemmistöstä, ihmisten enemmistö asuu kehitysmaissa, eikä sillä ole mitään muuta kuin toivoa. Runoilija on Nazim Hikmet, kokoelman nimi Puut kasvavat vielä (Tammi 1981)

IHMISTEN ENEMMISTÖ

Ihmisten enemmistö matkustaa välikannella,
              matkustaa kolmannessa luokassa,
              jalkaisin kulkee maanteitä
              ihmisten enemmistö.

Ihmisten enemmistö menee töihin kahdeksanvuotiaana,
             menee naimisiin kaksikymmenvuotiaana,
             ja nelikymmenvuotiaana kuolee
             ihmisten enemmistö.

Lukuun ottamatta  ihmisten enemmistöä
             leipää riittää kaikille,
     ja riisiä
     ja sokeria
     ja kangasta
     ja voita
kaikkea tätä riittää kaikille
             paitsi ihmisten enemmistölle.

Ihmisten enemmistölle ei löydy maailmassa suojaa,
             ei lyhtyä tielle,
             ei ruutua ikkunaan,
vain toivoa on annettu ihmisten enemmistölle,
              ilman toivoa se ei voi elää.
           

Taksilappu

Jari Sarasvuon mielestä suomalaiset ovat liikaa sairaslomilla. Harva tietoisesti huijaa lääkäreitä, mutta työuupumus ja väsymys saattaa saada nivelkivun, vatsavaivojen tai päänsäryn ilmiasun. Välillä ihmettelee, miten joku ikumyrtsi henkilö saapuu vastaanotolle hymy huulillaan. Sitten selviää, että tämä henkilö on vihdoin päässyt eläkkeelle. Toisinaan taas näkee, että ihminen on yksinkertaisesti romu, ei pysty töihin, mutta et saa KELAa millään uskomaan tuota totuutta. KELA kaipaa näyttöä, poikkeavia laboratorioarvoja ja rtg-tutkimuksia.

Työskentelin vuosia sitten lyhyen aikaa eräällä neurologisella tutkimusosastolla, jossa tehtiin työkykyselvityksiä. Tutkittavat olivat kerrassaan toimintakyvyttömiä kun oli kyse työstä. Kun samoja ihmisiä arvioitiin ajolupa-asioissa, niin heillä ei ollut sitten minkäänlaisia ongelmia (tässä vähän yleistän, mutta saahan niin tehdä?).

Aikoinaan vuodeosastoa kiertäessä, kuului jokaisesta sängystä vuorollaan tärkeä kysymys "Saanko taksilapun?". Lappu luvattiin, siitä huolimatta sama kysymys toistui joka ikinen aamu. Lähtöpäivänä korostettiin, ettei sitä kotikylän taksia saa tilata ennenkuin reseptit ja muut tilpehöörit on annettu. Tästä huolimatta osaston käytävä kuhisi levottomia taksikuskeja viimeistään puolilta päivin.

Entäs se invalidipysäköintilupa. Sellainen tuntuu olevan jokaisen huomattavasti itseä parempikuntoisella naapurilla.