Erikoistuessani työskentelin jonkin aikaa erään yliopistosairaalan ensiavun ylilääkärin sijaisena. Oli rauhaisa joulunaika. Paikallinen lehti kärsi ilmeisesti pahemman laatuisesta uutispulasta. Toimittaja soitti minulle ja kysyi "Mitä pitää tehdä jos syö liikaa kinkkua?" Mietin hetken ja huomasin, etten tiennyt, miten tuollaisessa hätätilanteessa tulisi toimia. Kiersin kysymyksen sanomalla "Pitää syödä kinkkua kohtuullisesti". Olin varsin tyytyväinen vastaukseeni. Sitten toimittaja uteli "Kauanko kinkku säilyy jääkaapissa?". Mistä minä tiedän. Aika monta päiväähän sitä syödään, voisin jopa sanoa, että ihan liian monta päivää. Kehoitin kysymään asiaa jostain muualta. Seuraavan päivän lehdessä mustalla kehystettynä oli kehoitukseni noudattaa kinkun syönnissä kohtuullisuutta. Minua hävetti, mikä ihmeen kohtuullisuuden apostoli minusta oli tehty.
Miten julkisuuden henkilöt tulevat toimeen tiedoitusvälineden kanssa? Nyt saamme seurata jatkokertomusta erään ammattiliiton virkailijoista. Viimeksi Hesari väitti, että kahakan osapuolilla on ollut läheinen suhde, nyt lehti pyytää asiaa anteeksi, mutta samalla kertoo kuulleensa suhteesta usealta lähteeltä.
Onneksi oman elämäni pimeistä puolista ei lehdistö ole kiinnostunut (kaikilla jotain pimeää löytyy). Jotkut julkisuuden henkilöt halajavat kertoa yökastelustaan, jälki-istunnoistaan, äitisuhteestaan, rakkauksistaan ja eroistaan lehdissä. Jos joku toimittaja sattuisi olemaan kiinnostunut elämästäni ja kuuntelisi juttujani pää empaattisesti kallellaan, niin todennäköisesti hyvinkin pian suoltaisin kaiken suoraan hänen syliinsä. Onneksi siis asiani eivät ketään kiinnosta. Blogissani saan sopivasti paljastaa ja peittää, valehdella ja puhua totta.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Veden oppii janosta
Merete Mazzarella mainitsee viimeisessä kirjassaan, että muuton jälkeen on etsittävä uusi lempikahvila. En ole tehnyt lempikahvilani suhteen lopullista päätöstä. Pidän kahvila Runosta, joka sijaitsee Ojakadulla. Katu on runollinen, sen varrella asusti aikoinaan Eeva-Liisa Manner. Sympaattinen kahvila on kannaltani hieman syrjässä. Istun usein Keskus-Torin läheisyydessä sijaitsevassa Waynes Coffeessa, mutta periaattessa en pidä ketjukahviloista vaikka tämä onkin viihtyisä ja ystävällinen, riittävästi päivän lehtiä on saatavilla. Kahvila Valon sijainti on hyvä, osa leivonnaisista itse leipaistuja, myynnissä on myös erikoiskahveja ja laaja valikoima teetä. Alan kalllistua Valon puoleen. Istuimme siellä eilen tunnin verran luokkakaverini M:n kanssa. M on palannut elämääni vuosien jälkeen, sillä olemme vahingossa joutuneet samalle paikkakunnalle.
Kahvilasta siirryin suorittamaan päivän urakkaa, lyhytelokuvien katselua. Ensimmäinen työrupeama alkoi klo 14, otsikkona Petollinen on ihmissydän. Elokuvia ei ollut helppo katsoa, vaikeaksi sen teki se, että ahdistavia aiheita oli käsitelty ammattitaidolla. Australialainen Tethered sijoittui teurastamoon, eikä eläinten tappamisen ja suolistamisen seuraaminen ole koskaan ollut mielipuuhaani. Elokuva oli lohduton ja loppu vailla toivoa. Unkarilainen Peto taas kertoi sadistisesta perheenisästä, romanialainen Ystävien kesken ihmiskaupan uhrista. Bosnia Herzegovinasta näytettiin lyhytfilmi aikuisesta pojasta, joka etsii kuolleiden vanhempiensa jäännöksiä. Kerron tämän, jotta ymmärtäisitte, ettei mielialani ollut kovin riemukas jälkeenpäin.
Kävin kotona syömässä, sikäli kun ruoka enää maistui, ja palasin elokuvateatteriin. Se oli täynnä nuoria, näytettiinhän animaatiofilmejä. Ne olivat ihania. Moxie, pyromaanikarhu ikävöi äitiään. Mistään lastenelokuvasta ei ollut kyse, sillä karhu välillä lohduttautui masturboimalla. Slovakialaisessa filmissä eläimet pakenevat metsästäjiä bussilla, eläimet on inhimillistetty pukemalla heidät vanhahtaviin vaatteisiin ja pakottamalla heidät kulkemaan kahdella jalalla. Abuelas on kaunis itkettävä tarina Argentiinasta, isoäidistä, jonka vasemmistolainen tytär siepattiin ja tapettiin, ja lopulta lapsenlapsen löytymisestä. Ruotsalainen räyhäturismia kuvaava Las Palmas sai yleisön nauramaan kyyneleet silmissä.Turistin osassa nukkehahmojen joukossa riehuu vauva vyölaukkuinen. Katja Ketun ja Jan Anderssonin Mankeli oli sekin liikuttava.
Lähden ensi vuonnakin. Vaikka välillä ahdistuin.
Kerttu ilkkuu runotyttöyttäni. Väittää, että vääntää nykyrunon tuosta vaan, vaikka vasemmalla tassullaan. Vaatimalla vaatii minua julkaisemaan runonsa, jossa ei ole järkeä. Jostain syystä Kerttu on runossaan jossain määrin pyrkinyt riimillisyyteen. Tässä se nyt sitten on:
Uni on ääretön avaruus
planeetat ja tähdet
kiidän kuuhun
kuu on juustoa
leikkaan siitä palan
pistän sen suuhun
vatsani on pinkeä
mieleni vinkeä
en löydä kotiin.
Ei se haittaa
niin kauan
kuin juusto maittaa.
Kissa kulkee nokka pystyssä ja on olevinaan suuri runoilija. Sanoo lähettäneensä tekeleensä jo kustantamoihin. Sieltä kisu on saanut positiivista palautetta. Vastaukset ovat läiskähtäneet kisun sähköpostiin ennätysvauhdilla. Kerttu käy puhelimellani tiukkoja neuvotteluja, kilpailuttaa paria kustantamoa, pienkustantamoille se nyrpistää nenäänsä.Kokoelmaa pukataan jo äitienpäivämarkkinoille.
Tähän päälle Emily Dickinsonia (1830-1886) Golgatan kuningatar (Tammi 2004) suomentaja on Merja Virolainen.
Veden oppii janosta
ja maan merenkäynnistä,
liidon kivusta,
rauhan pistinraudasta,
rakkauden haudasta,
linnut lumesta.
--------------
Se oli jumalaista hulluutta.
Jos vaivun vielä joskus uudestaan
surkeaan tervejärkisyyteen,
parannus siihen on lukea
taas järkäleittäin sulaa noituutta.
Tietäjät vaipuivat jo uneen,
vaan lumous on kuin Jumala:
se kestää iäisestä iäiseen.
Kahvilasta siirryin suorittamaan päivän urakkaa, lyhytelokuvien katselua. Ensimmäinen työrupeama alkoi klo 14, otsikkona Petollinen on ihmissydän. Elokuvia ei ollut helppo katsoa, vaikeaksi sen teki se, että ahdistavia aiheita oli käsitelty ammattitaidolla. Australialainen Tethered sijoittui teurastamoon, eikä eläinten tappamisen ja suolistamisen seuraaminen ole koskaan ollut mielipuuhaani. Elokuva oli lohduton ja loppu vailla toivoa. Unkarilainen Peto taas kertoi sadistisesta perheenisästä, romanialainen Ystävien kesken ihmiskaupan uhrista. Bosnia Herzegovinasta näytettiin lyhytfilmi aikuisesta pojasta, joka etsii kuolleiden vanhempiensa jäännöksiä. Kerron tämän, jotta ymmärtäisitte, ettei mielialani ollut kovin riemukas jälkeenpäin.
Kävin kotona syömässä, sikäli kun ruoka enää maistui, ja palasin elokuvateatteriin. Se oli täynnä nuoria, näytettiinhän animaatiofilmejä. Ne olivat ihania. Moxie, pyromaanikarhu ikävöi äitiään. Mistään lastenelokuvasta ei ollut kyse, sillä karhu välillä lohduttautui masturboimalla. Slovakialaisessa filmissä eläimet pakenevat metsästäjiä bussilla, eläimet on inhimillistetty pukemalla heidät vanhahtaviin vaatteisiin ja pakottamalla heidät kulkemaan kahdella jalalla. Abuelas on kaunis itkettävä tarina Argentiinasta, isoäidistä, jonka vasemmistolainen tytär siepattiin ja tapettiin, ja lopulta lapsenlapsen löytymisestä. Ruotsalainen räyhäturismia kuvaava Las Palmas sai yleisön nauramaan kyyneleet silmissä.Turistin osassa nukkehahmojen joukossa riehuu vauva vyölaukkuinen. Katja Ketun ja Jan Anderssonin Mankeli oli sekin liikuttava.
Lähden ensi vuonnakin. Vaikka välillä ahdistuin.
Kerttu ilkkuu runotyttöyttäni. Väittää, että vääntää nykyrunon tuosta vaan, vaikka vasemmalla tassullaan. Vaatimalla vaatii minua julkaisemaan runonsa, jossa ei ole järkeä. Jostain syystä Kerttu on runossaan jossain määrin pyrkinyt riimillisyyteen. Tässä se nyt sitten on:
Uni on ääretön avaruus
planeetat ja tähdet
kiidän kuuhun
kuu on juustoa
leikkaan siitä palan
pistän sen suuhun
vatsani on pinkeä
mieleni vinkeä
en löydä kotiin.
Ei se haittaa
niin kauan
kuin juusto maittaa.
Kissa kulkee nokka pystyssä ja on olevinaan suuri runoilija. Sanoo lähettäneensä tekeleensä jo kustantamoihin. Sieltä kisu on saanut positiivista palautetta. Vastaukset ovat läiskähtäneet kisun sähköpostiin ennätysvauhdilla. Kerttu käy puhelimellani tiukkoja neuvotteluja, kilpailuttaa paria kustantamoa, pienkustantamoille se nyrpistää nenäänsä.Kokoelmaa pukataan jo äitienpäivämarkkinoille.
Tähän päälle Emily Dickinsonia (1830-1886) Golgatan kuningatar (Tammi 2004) suomentaja on Merja Virolainen.
Veden oppii janosta
ja maan merenkäynnistä,
liidon kivusta,
rauhan pistinraudasta,
rakkauden haudasta,
linnut lumesta.
--------------
Se oli jumalaista hulluutta.
Jos vaivun vielä joskus uudestaan
surkeaan tervejärkisyyteen,
parannus siihen on lukea
taas järkäleittäin sulaa noituutta.
Tietäjät vaipuivat jo uneen,
vaan lumous on kuin Jumala:
se kestää iäisestä iäiseen.
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Kerttu pohtii uskonasioita
Parahin Emäntäni,
Kun saavuit töistä ruokatarvikkeita raahaten, osasin jo ounastella viikonlopun koittavan. Kritisoit minua siitä, että olen kranttu syömisieni suhteen. Minulle kuitenkin kelpaa se yksi pusseissa myytävä kissanruoka, joka sisältää kanaa ja kastiketta. Latkin siitä liemen, niljakkaisiin lihapaloihin en juuri koske. Päälle rouskutan raksuja, ne ovat mukavan rapeita. Sinä tarvitset salaattia, vihanneksia, vähän lihaa ynnä muuta sörsseliä, joita keittelet välillä tuntitolkulla. Kumpi meistä on ronkeli ruoan suhteen? Ottaisit sinäkin vaan kanaa kastikkeessa ja valuttaisit lautaselle, siinä on kaikki proteiinit ja vitamiinit, eikä uuneja ja kaiken maailman balsamicoja tarvita.
Näyttää se olevan vapaa lauantai sinullakin. Hipsuttelet villasukissa, ryystät kahvia ja luet lehtiä. Kuljet tuossa iänikuisessa aamutakissa, voisit hankkia jotain sievempää. Radiossa mies lukee Välskärin kertomuksia, mutta et sinä niitä kuuntele. Minä kuuntelen. Mielenkiintoinen teos.
Aamuhartaudesta en piittaa, en ole kovin uskonnollinen. En arvele kissojen kuitenkaan pääsevän taivaaseen. En kylläkään ole noista taivaskysymyksistä kovin hyvin perillä. Kissoilla pitäisi olla suora pääsy taivaan kullalla asfaltoiduille kaduille ja viheriäisille niityille. Meidän syntimme ovat mitättömiä sikäli kun niitä ihmisten pahoihin tekoihin vertaa, sen verran olen televisiosta uutisia seurannut.Ainakin meidän sisäkissojen, sillä näissä tiloissa ei mahdu suuria syntejä tekemään.
Jos vielä kerran hiiren saisi. Sellaisen pienen, eikä kovin vikkelää. Taidan ottaa pienet torkut. Kovin kävi ramaisemaan tuo aamupala.
Kunnioittavasti,
Kerttu
Kun saavuit töistä ruokatarvikkeita raahaten, osasin jo ounastella viikonlopun koittavan. Kritisoit minua siitä, että olen kranttu syömisieni suhteen. Minulle kuitenkin kelpaa se yksi pusseissa myytävä kissanruoka, joka sisältää kanaa ja kastiketta. Latkin siitä liemen, niljakkaisiin lihapaloihin en juuri koske. Päälle rouskutan raksuja, ne ovat mukavan rapeita. Sinä tarvitset salaattia, vihanneksia, vähän lihaa ynnä muuta sörsseliä, joita keittelet välillä tuntitolkulla. Kumpi meistä on ronkeli ruoan suhteen? Ottaisit sinäkin vaan kanaa kastikkeessa ja valuttaisit lautaselle, siinä on kaikki proteiinit ja vitamiinit, eikä uuneja ja kaiken maailman balsamicoja tarvita.
Näyttää se olevan vapaa lauantai sinullakin. Hipsuttelet villasukissa, ryystät kahvia ja luet lehtiä. Kuljet tuossa iänikuisessa aamutakissa, voisit hankkia jotain sievempää. Radiossa mies lukee Välskärin kertomuksia, mutta et sinä niitä kuuntele. Minä kuuntelen. Mielenkiintoinen teos.
Aamuhartaudesta en piittaa, en ole kovin uskonnollinen. En arvele kissojen kuitenkaan pääsevän taivaaseen. En kylläkään ole noista taivaskysymyksistä kovin hyvin perillä. Kissoilla pitäisi olla suora pääsy taivaan kullalla asfaltoiduille kaduille ja viheriäisille niityille. Meidän syntimme ovat mitättömiä sikäli kun niitä ihmisten pahoihin tekoihin vertaa, sen verran olen televisiosta uutisia seurannut.Ainakin meidän sisäkissojen, sillä näissä tiloissa ei mahdu suuria syntejä tekemään.
Jos vielä kerran hiiren saisi. Sellaisen pienen, eikä kovin vikkelää. Taidan ottaa pienet torkut. Kovin kävi ramaisemaan tuo aamupala.
Kunnioittavasti,
Kerttu
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Kotiseutunostalgiaa
Sain ilokseni tarjota illallisen lapsilleni ja tyttäreni tyttöystävälle. Poikani oli vaikuttunut, kun kerroin aikoinani hoitaneeni hypnotisoija Oliver Hawkin lasta. Hawk järjesti hypnotisointinäytöksiä ympäri Suomen. Mies oli suuri sensaatio, Hymy-lehden vakioaineistoa. Jatkoaika- nimisessä viihdeohjelmassa tuo luihun näköinen mies muutti veden viinaksi ja heitti sen nieluunsa ennenkuin muut ehtivät apajalle. Pätkä löytyy Ylen elävästä arkistosta, en jaksanut katsoa sitä veden viinaksi muuttamiseen saakka. Ohjelmassa Aarre Elon ja Oliver Hawkin lisäksi sohvalla istuu joukko ihmisiä, joiden funktio jää minulle epäselväksi. Yksi nainen istuu sohvalla, tuijottaa eteensä ja polttaa ketjussa ja eräs mies imeskelee piippuaan.
Talossamme asui hotelli Atlaksen portieeri. Kun Hawk tuli Kuopioon, mies pyysi minua ja ystävääni Saria tuohon hotelliin kaitsemaan hypnotisoijan lasta näytöksen ajaksi. Kummastelimme, miksei mies yksinkertaisesti hypnotisoinut lapsukaista. Olen siis tavannut herra Hawkin. Meitä jännitti miehen tapaaminen, muistan kohtaamisesta ainoastaan siistin puvun ja huolletut viikset.
Kuopiosta kertoo myös Aapelin (Simo Puupponen) Pikku Pietarin piha. Vanhaa kuopiolaista puutaloa ja sen asukkaita katsotaan pienen Pietarin silmin. Ihmisten heikkoudet nähdään lempeän huumorin läpi. Olen kuunnellut kirjaa töihin taapertaessani. Äänikirjan lukijana toimiin Kauko Helovirta, joka on loistava valinta lukijaksi.
Tuo kyseinen puutalo oli jo purettu, kun muutimme Kuopioon. Uudessa rakennuksessa taisi jossain vaiheessa sijaita Valion baari. Teekupin ääressä sai istua vain säädetyn ajan ja kahvia keitettiin yhtä laatua. Baari tarkoitti kahvilaa, saatavilla ei ollut edes keskiolutta. Baarissa työskenteli Kuopion ainoa italialainen, jonka kaikki tietysti tunsivat nimeltä.
Yhdellä torin nurkalla, puutalossa myytiin savuvahinkoisia kankaita alennuksella vuosikausia. Kaipa liikkeessä oli joskus riehunut tulipalo.Siitä missä törröttää ruma betoni-Anttila, purettiiin puutalo, jossa hienot rouvat kävivät kahvilla ja paakelsilla. Kahvilan nimi oli Trube.Sataman ja torin välisellä alueella risteilivät rännikadut, sittemmin puutalot on revitty irti juurineen. Savon Sanomat järjesti kilpailun, jossa lukijat saivat ehdottaa Kuopion ihmettä. T lähetti kilpailuun ehdotuksensa "ihme on yksi purkamatta jäänyt puutalo". T voitti arvonnassa mustavalkoisen matkatelevision. Voittajaa ei lehdessä mainittu.
Talossamme asui hotelli Atlaksen portieeri. Kun Hawk tuli Kuopioon, mies pyysi minua ja ystävääni Saria tuohon hotelliin kaitsemaan hypnotisoijan lasta näytöksen ajaksi. Kummastelimme, miksei mies yksinkertaisesti hypnotisoinut lapsukaista. Olen siis tavannut herra Hawkin. Meitä jännitti miehen tapaaminen, muistan kohtaamisesta ainoastaan siistin puvun ja huolletut viikset.
Kuopiosta kertoo myös Aapelin (Simo Puupponen) Pikku Pietarin piha. Vanhaa kuopiolaista puutaloa ja sen asukkaita katsotaan pienen Pietarin silmin. Ihmisten heikkoudet nähdään lempeän huumorin läpi. Olen kuunnellut kirjaa töihin taapertaessani. Äänikirjan lukijana toimiin Kauko Helovirta, joka on loistava valinta lukijaksi.
Tuo kyseinen puutalo oli jo purettu, kun muutimme Kuopioon. Uudessa rakennuksessa taisi jossain vaiheessa sijaita Valion baari. Teekupin ääressä sai istua vain säädetyn ajan ja kahvia keitettiin yhtä laatua. Baari tarkoitti kahvilaa, saatavilla ei ollut edes keskiolutta. Baarissa työskenteli Kuopion ainoa italialainen, jonka kaikki tietysti tunsivat nimeltä.
Yhdellä torin nurkalla, puutalossa myytiin savuvahinkoisia kankaita alennuksella vuosikausia. Kaipa liikkeessä oli joskus riehunut tulipalo.Siitä missä törröttää ruma betoni-Anttila, purettiiin puutalo, jossa hienot rouvat kävivät kahvilla ja paakelsilla. Kahvilan nimi oli Trube.Sataman ja torin välisellä alueella risteilivät rännikadut, sittemmin puutalot on revitty irti juurineen. Savon Sanomat järjesti kilpailun, jossa lukijat saivat ehdottaa Kuopion ihmettä. T lähetti kilpailuun ehdotuksensa "ihme on yksi purkamatta jäänyt puutalo". T voitti arvonnassa mustavalkoisen matkatelevision. Voittajaa ei lehdessä mainittu.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Festivaaleilla
Saimme tänään yllätysvoiton. Projektimme palkittiin sairaalan viime vuoden parhaana projektina. Hienoa voittaa yllättäen jotain, josta ei edes tiennyt kilpailevansa. Mukavaa voittaa porukalla, sillä saatoimme iloita yhdessä ykkössijastamme (Mietitte varmaan montako kilpailevaa projektia oli? Kokonaista seitsemän). Jos yksi ihminen voittaa, hän jää yksin, muiden yläpuolelle, nyt ei niin käynyt. Saimme kunniakirjat, ruusut ja lippupalvelun lahjakortit.
Dessu kirjoitti hiljattain ekakerrasta (nuorekkaan miehen eläkeläislipun ostosta, turha haikailla intiimejä paljastuksia). Minäkään en aio kertoa siitä mistä kaikki tietysti mieluiten lukisivat, vaan siitä kuinka kävin ekakertaa Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla (kansaivälinen kilpasarja). Olen todennäköisesti saanut valoyliannostuksen, koska vaihdoin kotisohvan Hällän kapoisampaan ja kovempaan penkkiin. Festivaalivieras pukeutuu farkkuihin, mustaan ja maiharinvihreään. Hän suhtautuu elokuvaan vakavasti. Jokaisen filminpätkän jälkeen hän taputtaa coolisti.
Paikalla olivat kolmen elokuvan ohjaajat (filmejä esitettiin kuusi). Tätä harvoin elokuvissa tapahtuu. Otsikkona oli muistaakseni "Pojat ovat poikia". Elokuvissa käsiteltiin miehistä uhoa (miten muuten yksikään nuori mies selviää hengissä aikuisikään asti?), mieheksi kasvamista, seksiä, katulasten elämää. Jos pitkä elokuva on romaani niin lyhytelokuva lienee novelli tai runo. Kaikki elokuvat kertoivat pojista tai nuorista miehistä hyvin erilaisissa kulttuureissa. Osa näistä kansainvälisen kilpailusarjan filmeistä oli hyvin ammatimaisia, osa rosoisempia, keskeneräisempiä. Ohjaajille olisi saanut tehdä kysymyksiä jälkeenpäin. Minulla ei ollut mitään kysyttävää.
Kun kynnys on ylitetty ja Hällän portaat ylös kivuttu, niin on helppo jatkaa tällä lyhytjännitteisellä lyhytelokuvan tiellä.Nautinko elokuvista? Ei niistä kuulu nauttia, niille annetaan pisteitä lappuseen, joka sisään mennessä kouraan tyrkätään.
Dessu kirjoitti hiljattain ekakerrasta (nuorekkaan miehen eläkeläislipun ostosta, turha haikailla intiimejä paljastuksia). Minäkään en aio kertoa siitä mistä kaikki tietysti mieluiten lukisivat, vaan siitä kuinka kävin ekakertaa Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla (kansaivälinen kilpasarja). Olen todennäköisesti saanut valoyliannostuksen, koska vaihdoin kotisohvan Hällän kapoisampaan ja kovempaan penkkiin. Festivaalivieras pukeutuu farkkuihin, mustaan ja maiharinvihreään. Hän suhtautuu elokuvaan vakavasti. Jokaisen filminpätkän jälkeen hän taputtaa coolisti.
Paikalla olivat kolmen elokuvan ohjaajat (filmejä esitettiin kuusi). Tätä harvoin elokuvissa tapahtuu. Otsikkona oli muistaakseni "Pojat ovat poikia". Elokuvissa käsiteltiin miehistä uhoa (miten muuten yksikään nuori mies selviää hengissä aikuisikään asti?), mieheksi kasvamista, seksiä, katulasten elämää. Jos pitkä elokuva on romaani niin lyhytelokuva lienee novelli tai runo. Kaikki elokuvat kertoivat pojista tai nuorista miehistä hyvin erilaisissa kulttuureissa. Osa näistä kansainvälisen kilpailusarjan filmeistä oli hyvin ammatimaisia, osa rosoisempia, keskeneräisempiä. Ohjaajille olisi saanut tehdä kysymyksiä jälkeenpäin. Minulla ei ollut mitään kysyttävää.
Kun kynnys on ylitetty ja Hällän portaat ylös kivuttu, niin on helppo jatkaa tällä lyhytjännitteisellä lyhytelokuvan tiellä.Nautinko elokuvista? Ei niistä kuulu nauttia, niille annetaan pisteitä lappuseen, joka sisään mennessä kouraan tyrkätään.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Kissanhiekkaa
Rakas Kerttu,
Et arvosta minua, olen huoneen nurkassa seisova raapimapuu, jota et viitsi enää kaluta, Rainbow kissanruoka, jolle käännät selkäsi.
Raahasin tänään residenssiimme kärryllä 30 kiloa tyyristä laventelin tuoksuista kissanhiekkaa ja puhdistin eriösi. Kuulinko yhtään kiitoksen sanaa? Se 30 kiloa on paljon, vaikka pyörät on alla. Kannoin moskan ylös portaita pussi kerrallaan. Passaa siihen jätöksensä tehdä.
Työkaverin asunnossa on remontti, eikä vessaa voi käyttää viikkoon. Suositin ostamaan laventelin tuoksuista kissanhiekkaa. Arvelisin, että 30 kiloa riittää viikoksi, sillä nainen asuu yksin. Kun ei vaan mene kutsumaan vieraita. Kynnen aluset kannattaa puhdistaa huolellisesti sen jälkeen kun on riipinyt hiekat tuotosten ylle.
Sinä et alkoholista piittaa. Nyt on noussut häly eräästä saha-alan yrittäjästä, joka on myös työteliäs kansamme edustaja. Kutsukaamme häntä nimellä herra H. Herra H on yösydäntä myöten tavannut kansalaisia, osa työstä on tapahtunut hänen henkensä kaupalla moottoripyöräjengin tiloissa. Siellä tämä jalo herra H jakeli köyhille satasia. Jos hän vähäisenä vapaa-aikanaan (siinä aloitteiden rustaamisen ja muun aherruksen ja asioihin perehtymisen sivussa) on hiukan nauttinut alkoholia, niin siitäpä on nyt mekkala noussut.
Kyllä valo piristää. Ostin lippuja Tampereen lyhytelokuvafestivaaleille. Kun asuin pienessä kaupungissa junamatkan päässä, haaveilin sinne pääseväni. Nyt olen asunut jo useamman vuoden ihan tapahtuman vieressä, mutta vasta nyt ostin festivaaleille lippuja. Ei siellä kissaelokuvia ole, ainakaan toivottavasti.
Ystävällisesti,
emäntäsi Heidi
Et arvosta minua, olen huoneen nurkassa seisova raapimapuu, jota et viitsi enää kaluta, Rainbow kissanruoka, jolle käännät selkäsi.
Raahasin tänään residenssiimme kärryllä 30 kiloa tyyristä laventelin tuoksuista kissanhiekkaa ja puhdistin eriösi. Kuulinko yhtään kiitoksen sanaa? Se 30 kiloa on paljon, vaikka pyörät on alla. Kannoin moskan ylös portaita pussi kerrallaan. Passaa siihen jätöksensä tehdä.
Työkaverin asunnossa on remontti, eikä vessaa voi käyttää viikkoon. Suositin ostamaan laventelin tuoksuista kissanhiekkaa. Arvelisin, että 30 kiloa riittää viikoksi, sillä nainen asuu yksin. Kun ei vaan mene kutsumaan vieraita. Kynnen aluset kannattaa puhdistaa huolellisesti sen jälkeen kun on riipinyt hiekat tuotosten ylle.
Sinä et alkoholista piittaa. Nyt on noussut häly eräästä saha-alan yrittäjästä, joka on myös työteliäs kansamme edustaja. Kutsukaamme häntä nimellä herra H. Herra H on yösydäntä myöten tavannut kansalaisia, osa työstä on tapahtunut hänen henkensä kaupalla moottoripyöräjengin tiloissa. Siellä tämä jalo herra H jakeli köyhille satasia. Jos hän vähäisenä vapaa-aikanaan (siinä aloitteiden rustaamisen ja muun aherruksen ja asioihin perehtymisen sivussa) on hiukan nauttinut alkoholia, niin siitäpä on nyt mekkala noussut.
Kyllä valo piristää. Ostin lippuja Tampereen lyhytelokuvafestivaaleille. Kun asuin pienessä kaupungissa junamatkan päässä, haaveilin sinne pääseväni. Nyt olen asunut jo useamman vuoden ihan tapahtuman vieressä, mutta vasta nyt ostin festivaaleille lippuja. Ei siellä kissaelokuvia ole, ainakaan toivottavasti.
Ystävällisesti,
emäntäsi Heidi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)