Kampaus

Työkaverit olivat alkaneet huomautella Helenalle hänen kampauksestaan tähän tapaan: ”Sinulla se on aina sama hiustyyli”. Helena kysyi lapsiltaan, pitäisikö hänen vaihtaa kampaustaan. Lasten mielestä muutos ei olisi pahasta.

Helenalla oli ollut sama kampaaja jo kaksikymmentä vuotta. He tiesivät toisistaan lähes kaiken. Kun Helena istahti kampaamon tuoliin, alkoi Riikka mitään kysymättä sekoitella hiusväriä. Hän veti hiuksiin jakauksia ja siveli jakauksen ympärille muodostuneet harmahtavat alueet piiloon. Helena luki Annaa ja Me Naisia, välillä artikkeleita kommentoiden. Riikka kertoili lapsistaan ja remonteistaan, Helena puhui vähemmän. Pesupaikalla Helena sulki silmänsä ja nautti kun Riikka hieroi päänahkaa vahvoilla sormillaan. Riikka leikkasi hiukset, aina samaan tapaan. Hän suihkutti hedelmiltä tuoksuvaa nestettä hiuksiin ja föönasi ne paksulla pyöröharjalla. Helena maksoi palvelusta ja varasi uuden ajan viiden viikon päähän.

Helena päätti muuttaa tyyliään. Seuraavalla kerralla hän pyysi Riikkaa tekemään hiuksille jotain uutta. Riikka oli kuitenkin ehtinyt jo sekoittaa värin, ja muutokset leikkauksessa olivat tuskin havaittavia. Kun viiden viikon kuluttua sama toistui, päätti Helena kokeilla toista kampaajaa. Kampaamosta lähtiessään hän totesi, ettei voinut kiireittensä vuoksi vielä varata uutta aikaa, vaan soittelisi myöhemmin.

Kaupunkiin oli avattu uusi muodikas hiussalonki. Sen sisustus oli valkoinen ja tyylikäs, ei huonekasveja kuten Riikan liikkeessä. Kampaamossa soi jonkun naislaulajan yksinkertainen hiottu musiikki, ei Iskelmäradio. Helena käveli kassalle, johon nojaili mies mustassa paidassa ja rikkinäisissä farkuissa. Mieshellä oli korvakorut ja tatuointeja. Helena varasi itselleen ajan parin viikon päähän. Ruokakaupan lihatiskillä hän näki Riikan ja piiloutui jauhohyllyn taakse.

Uuden kampaajan nimi oli Marco. Pöydällä oli pinossa paksuja kiiltäviä kansainvälisiä naistenlehtiä. ”Mä nään sut enemmän vaaleena ja veistoksellisena tyyppinä” totesi Marco päätään kallistellen. Marco ei ollut kampaaja vaan hiustaitelija. Hän pyöritteli Helenan hiuksia hyppysissään kuin arvokkainta silkkiä. Marco suti päähän väriä, joka hiljalleen muuttui Helenan istuessa ja odotellessa violetiksi. Helenaa alkoi pelottaa. Hän ei pystynyt keskittymään hienoihin aikakauslehtiin, ne olisivatkin vaatineet enemmän vaivaa vieraan kielensä vuoksi. Helena katseli koreita kuvia. Marco ohjasi Helenan pesupaikalle, lämmin vesi hyväili päänahkaa.

Kampaamon peilistä katsoi nainen, jonka hiukset olivat tyylikkään tuhkanvaaleat. Marco loihti hiuksiin uuden veistoksellisen mallin. Helena tunsi itsensä vieraaksi. Kotipihalla naapuri ei tunnistanut häntä, vaan käveli ohi tervehtimättä.

Vanhat vaatteet ja silmälasit eivät sopineet kampaukseen, joten Helena käytti säästönsä uusien ostamiseen. Töissä veistoksellinen kampaus herätti ihastusta, lapset sanoivat äitiään tyylikkääksi. Helenasta alkoi tuntua, että hänen työnsä, kotinsa ja ystävänsä eivät enää sopineet yhteen hänen ulkonäkönsä kanssa. Hän oli alkanut katsella kaikkea uusien kriittisten design-silmälasiensa läpi ja näki vain mauttomuutta. Helena joutui jatkuvasti piileskelemään vanhaa kampaajaansa. Riikka oli jopa laittanut hänelle pari tekstiviestiä: ”Varaa uusi aika!”.

Pääkaupungista avautui firmaan Helenalle uusi uramahdollisuus, jonka hän päätti käyttää. Hän laittoi Riikalle viestin: ”Muutan Helsinkiin, kiitos näistä vuosista!”. Helsingissä vihdoin Helenan kampaus ja ympäristö olivat sopusoinnussa.

Epävappu

Kaupunkikevään herkät merkit ovat jo aistittavissa: heräsin aamuyöstä pihalta kantautuvaan rakastavaisten humalaiseen välienselvittelyyn. Aamuisin Koskipuistossa kukkivat pitsalaatikot ja Mäyräkoirien kuoret.

Minulla ei ole suurempia Vappu-suunnitelmia. Eräs ystävä laulaa Työväen naislaulajissa, aion kuunnella heitä huomenna Minna Canthin patsaan juurella. En voi pukeutua ylioppilaslakkiin, sillä koira söi sen vuosia sitten. En ole koiralle katkera, lätsä ei pukenut minua. Olen viettänyt kerran teekkarivapun ja minut on kastettu Tammerkoskeen. Lääkiksen ajan Vaput olivat myös hauskoja. Olimme köyhiä, muuta meillä oli yhteisö, jossa pitää hauskaa. Viime vuonna olin ystävien kanssa piknikillä, tänä vuonna sitä ei ole, enkä itse viitsi mitään järjestää.

Hyvä ystäväni P ottaa aina Vappupäivälle päivystyksen. Tunnollisen ihmisen tapa välttyä juhlimiselta.

Kuninkaallista rakkautta

Sain yllättäen itseltäni kukkia.

Kävelin sairaalan röntgenosaston ja parin muun osaston läpi. Henkilökunta seisoi muurina television edessä. En nähnyt kuninkaallisten häiden kliimaksia. Kun katsahdin ruutuun, morsiuspari kuunteli musiikkiesitystä. Sulhanen näytti olevan nukahtamaisillaan, morsian vaikutti kyllästyneeltä. He eivät vilkaiseetkaan toisiaan, ehkä sellainen on kylmänkalseassa englantilaisessa protokollassa kiellettyä.

Katsoin illalla televisiosta ohjelmaa, jossa esiintyi mm. PS:n H-A. Sanon tämän nyt ihan yksityishenkilönä, että pidän miestä hyvin epämiellyttävänä. H-A oli käyttänyt Jani Toivolasta nimitystä "homoneekeri" (hän teki sen kuitenkin yksityishenkilönä, jota hän piti lieventävänä asiana). H-A sanoi, että nimittelyä ei saa irrottaa asiayhteydestä. Mikäköhän asiayhteys on sopiva edellä mainitulle tavalle puhua kansanedustaja Toivolasta. Olen tavannut kerran Jani Toivolan ja pidin hänestä kovasti, joten olen erityisen loukkaantunut hänen nimittelystään.

Pygmin kenkähuolet

Täytän tänään 55 vuotta. Sen kunniaksi pitäisi varmaan tehdä jotain dramaattista, mutta kun kaikki tyhmyydet on jo tehty. Vastaranta alkaa häämöttää. Vanhempani ovat urheilullisia ja terveitä, joten onhan se mahdollista, että tallaan täällä vielä pitkäänkin. Tai sitten en. Tämä on yhtä hieno oivallus kuin tämän päivän Aamulehden etusivun Nokia-analyysi: "Nokialle käy hyvin tai huonosti". Aamulehti tulee taatusti olemaan oikeassa.

Ostimme vanhempieni ja siskoni kanssa toiselle siskolleni syntymäpäivälahjaksi lahjakortin golfkauppaan. En ole maksanut lahjaa vielä äidilleni. Kyselin häneltä tilinumeroa, jotta voisin laittaa rahan hänen tililleen. Hän kehoitti olemaan maksamatta ja ostamaan sillä rahalla itselleni syntymäpäivälahjan. Entä kun tulee äitienpäivä, siirränkö taas rahan hänelle, hän voi sitten antaa sen toiselle siskolleni kun hänen syntymäpäivänsä tulee. Voisimme yhtä hyvin askarrella leikkirahan, jota sitten siirtelisimme edestakaisin.

Olen alkanut kutistua. Käytin ennen kenkiä numero 37, nyt tuo koko on minulle liian suuri. Löysin kivat sandaalit, pienin hyllyssä oleva koko oli 37. Kysyin myyjältä olisiko sandaaleja numeroa 36.
- Se koko loppuu heti. Niitä tulee vain kahdet.
Nyt en ymmärrä, en ole mikään kaupallisen alan asiantuntija, mutta jos jollekin on kysyntää niin eikö sitä sitten tilata? Lunta on paikoitellen vielä maassa, eikä sandaaleja enää saa. Me pygmitkin olemme varteenotettavia asiakkaita.

Treffit, joita ei onneksi ole

Luin eräästä blogista, kuinka sen kirjoittajaa oli pyydetty treffeille. Miksi ei kukaan pyydä minua treffeille? Jos joku pyytäisi niin pyytäjä olisi tietysti väärä ihminen. En kuitenkaan kehtaisi kieltäytyä. Monta iltaa menisi piloille: illat, jolloin odottelisin epämieluisaa tapaamista, treffi-ilta, joka olisi katastrofi sekä monta iltaa sen jälkeen, jolloin soimaisin itseäni siitä, että en kyennyt kieltäytymään. Kun tästä olisin selvinnyt alkaisin ihmetellä, miksi treffiseurani ei enää otakaan yhteyttä, mikä minussa on vialla. Jos hän kaikesta huolimatta ottaisi yhteyttä, olisi kiusallista keksiä joku tekosyy, jolla säästyä tapaamiselta.

Voi miten iloinen olenkaan, että minua ei ole pyydetty treffeille. Saan rauhassa viettää iltaa itseni seurassa.

Kirjailijan vastaanotolla

Kävin tänään kirjoitusopettajamme vastaanotolla. Olin päivän viimeinen asiakas. Aloin heti keittää kahvia. N ei sitten kehdannut haukkua tekstejäni, olisihan se ollut epäkohteliasta. Ostin vielä ABC:ltä suklaapatukan ja vein tuliaisiksi. Kehumista on vaikea ottaa vastaan. Jälkikäteen aloin tulkita sanoja omaan tapaani. Annan yhden esimerkin: "tätä oli kiva lukea, vaikka olin väsynyt niin luin mielelläni". Mitätöntä pinnallista höpinää, lukee vaikka puoliunessa.

Olen työssäni joutunut tekemisiin erään naisen kanssa, joka organisoi tutkimustoimintaa sairaalassamme (lupa yms. seikkoja). Tajusin eilen, että en ymmärrä hänen puhettaan. Hän taitaa suomen kieltä, lähes kaikki sanat ovat minulle tuttuja, silti en oivalla mitä hän tarkoittaa. Hän pitää minua todennäköisesti hidasälysenä ja vähälahjaisena ihmisenä.

Kaksi totuutta ikkunanpesusta

Pesin eilen keittiön ikkunan, tein sen melko nopeasti ja huolimattomasti välittämättä ikkunaan mahdollisesti muodostuvista raidoista. Pesen muut ikkunat mahdollisesti joskus myöhemmin, kun saan oikean hengen päälle.

Kun olin lapsi äiti kuivasi pestyn ikkunan sanomalehtipaperilla, en ymmärrä miksi. Siitä tuli inhottava vinkuva ääni. Sisareni asui vuosia Hollannissa. Siellä on kiva katsella ikkunoista ihmisten koteihin. Naisten viikkosiivoukseen kuului ikkunoiden pesu, sisareni pesi sielläkin ikkunat kerran vuoteen. Häntä ei heitetty ulos maasta vaikka hän ei elänytkään maassa maan tavalla vaan asusti likaisten ikkunoiden takana samalla kun naapurin rouvien ikkunat kiilsivät puhtauttaan.

Ystäväni P, joka on kodinhoidon ja -puhdistuksen auktoriteetteja ja tietää milloin kuuluu pestä katot ja säilöä karviaismarjat, sanoi, ettei tähän aikaan kuulu pestä ikkunoita, kohta on pahin siitepölyaika ja sitten ikkunat ovat taas likaiset.

Luutanainen

Kävin kampaajalla. Hiukseni ovat vaaleat, oikealle puolelle on värjätty muutama harmahtava raita. Näytän tänään hiusteni puolesta naiselta, joka pukeutuu mustaan ja yksinkertaiseen asuun, hyvää materiaalia oleviin taitavasti leikattuihin persoonallisiin vatteisiin. Hiusteni puolesta voisin olla arkkitehti, suunnitella lasia tai myydä Alessin esineitä kalliissa myymälässä (ikävä kyllä vain hiusteni puolesta). Saa nähdä alanko kulkea hiusteni viitoittamaa tietä, hankinko itselleni hiuksiini paremmin sopivan ammatin. Nämä hiukset sopisivat melko hyvin myös tyylikkään, rikkaan miehen edustusrouvalle.

Kampaamoni läheisyydessä on galleria Rajatila. Siirryin naisellisuutta ja kauneutta korostavasta kulttuurista suoraan räävittömään naiseuteen, näyttelyn nimi oli MediaPyhät – Tissit -tapahtuma. Seuraava lause on kopioitu näyttelyn esitteestä: "Iiu Susiraja romuttaa omalaatuisella huumorillaan nais-stereotypioita kuvissaan. Teoksissa on vahva omakohtainen ja omaleimainen ote joka kaappaa katsojan huomion." Olen nähnyt naisen valokuvia aiemmin NYT-liitteen sivuilla. Minusta kuvia oli vaikea katsoa. Kuinka joku kehtaa esittää itseään noin? Kuinka joku on noin rohkea. Kontrasti kampaamon naiskuvan ja näyttelyn välillä oli liikaa. Vaihdoin suoraan Gloria-lehden kuvamaailman luutanaiseen.

Iiu rakentaa valokuviinsa itsestään ison "ruman" kuvan, kampaajani muokkasi minusta desing-naisen. Se mitä toinen rakentaa, vaikka se olisi kuinka tyylikästä, ei pysy vaan vääjäämättä kulkee kohti sitä ominta olemusta. Siksi en voisi antaa kotiani sisustusarkkitehdin sisustettavaksi enkä ulkonäköäni toisen muokattavaksi.

Kun ne heräävät

Melkein unohdin viikonlopun runon. Se on kreikkalaisen Konstantinos Kavafisin (1863-1933) runo, suomentaja on Aapo Junkola:

Kun ne heräävät

Yritä säilyttää ne, runoilija,
vaikka kuinka vähän olisi tallennettavaa.
Rakkauden antamat näkysi.
Kätke ne puolisalaa lauseisiisi.
Koeta pitää ne hallussasi, runoilija,
kun ne heräävät ajatuksiisi
yöllä tai keskipäivän kirkkaudessa.

Elämä on pannukakku

Loputtoman pitkiltä tuntuvat neljä vapaapäivää ovat pian ohi. Ei tunnu ollenkaan pahalta mennä töihin. Oikea hartiani on edelleen kipeä. Jumppasin eilen käyttäen kylpyhuoneen lattiankuivainta jumppakeppinä, nostelin pitkästä aikaa myös käsipainoja. Heräsin yöllä, hartiaa kivisti, otin särkylääkettä ja luin romaania, nukahdin uudelleen ja heräsin vasta puoli yhdeksältä. Hartiakipu johtunee siitä, että olen kirjoittanut läppärillä sohvalla istuen. Viidan henkilökohtainen palaute on ensi viikolla. Välillä koko kirjoittaminen tuntuu mellko järjettömältä puuhalta.

Tein eilen pannaria, en muista milloin olen sitä edellisen kerran tehnyt, kai silloin kun lapset vielä asuivat kotona. Nyt sitä tietysti tuli tehtyä liikaa,yhdelle ihmiselle.

On aikaa ajatella. Olen tavannut toisen lapseni viimeksi 7.1, hän ei halua tavata minua. Olen siis huono ihminen tai ainakin epäkelpo äiti. Sen kyllä auliisti myönnän. Minulla on ikävä aikuista lastani. Ihan oikein minulle.

Koska minulla ei ole pihaa niin ulkoilemaan on lähdettävä oikein vartavasten. Eilen lenkkeilin Hatanpäälle. Jännitin, onko kahvila auki. Oli se. Istuin ulkona kahvilla ja luin iltalehteä. Kökötin vielä aikani rannassa penkillä. Tänään pitänee ottaa vielä romaani mukaan, tuntuu hölmöltä istua penkillä pitkään ilman järkevää puuhaa. Mitä ihmisetkin ajattelevat. Tuossa se istuu vaikka ikkunat ovat pesemättä ja talvivaatteet huoltamatta.

Ratinassa mainostettiin sinne valmistuvia asuntoja lauseella "Nopeaa asumista". Minkälaista on nopea ja mitä taas hidas asuminen?

Turvallisuus ennen kaikkea

Kävin eilen ystävien luona syömässä ihanaa lammaspaistia kaikkine tykötarpeineen. Kuljin junalla. Pikkulapsi keskusteli kännykällä isovanhempiensa kanssa, kaiutin oli päällä.
- montako minuuttua ennenkuin juna lähtee?
-neljä minuuttia
-montako sekuntia
Ukki ei osannut heti vastata.

Toijalan asemalla seisoi yllättäen lappeenrantalainen kurssikaveri vaimonsa kanssa. Heillä on kuulemma mökki lähiseudulla. H on ihminen, jota aina silloin tällöin kaipaan. H hankki opiskelurahaa Alkon myyjänä. Siihen aikaan Alkot eivät olleet itsepalvelumyymälöitä vaan ostettava piti pyytää myyjältä. Ostin pullon punaviiniä.
-Ota kaksi, sanoi H
Kun ostokset tehtyäni kävelin ovea kohti huusi H perääni
-Perseet olalle!
H:n paksut tummat hiukset ovat muisto vain, mutta silmissä on sama pilke kuin Alkon tiskillä muinoin.

M kertoi kuinka joku oli saanut virpomalla suuren saavin täyteen karkkia ja kaupan päälle vielä 50 euroa. Suunnittelimme ensi Pääsiäiselle virpomisreissua. Aikoivat laittaa minut eturiviin kun olen pienikokoisin.

Ystäväpariskunta kävi hiljattain New Yorkissa. Matkalaukut oli avattu. Kotona laukusta löytyi yllä kuvattu esine. Siinä lukee SECURITY, päässä on selvät kolot pattereille, sen saa yllänäkyvään tapaan auki, "ottimien" päissä on tarrat. Tämäkö on Yhdysvaltain salainen ase terrorismia vastaan, vai mistä lienee kyse? Onko ehdotuksia. Tupakka-aski vempeleen vieressä kuvaa perinteiseen tapaan laitteen kokoa.

Marjatta

Kesä tulee kohta. En ole varma olenko tämän jo täällä "julkaissut". Muisti pettää..

Marjatta

Marjatan kunnianhimona on ollut saada joka kesä vähintään sataviisikymmentä litraa mustikoita pakkaseen. Hyvämarjaisena kesänä se ei ole ollut ongelma. Kuivina kesinä ja silloin kun mustikan kukat ovat paleltuneet, meidän on pitänyt herätä aamukuudelta joka Herran lauantai ja sunnuntai marjaan. Yhdessä on poljettu jo kolmekymmentä vuotta mustikkametsälle muoviset marja-astiat pyörän sangoissa heiluen. Kotiin ei ole ollut tulemista ennen kuin on kaksi piripintaista sangollista sinisiä marjoja kerätty.

Metsässä Marjatta kauhoo pitkävartisissa kumisaappaissaan ja poimuri kampaa laajasti mustikanvarpuja. Seisaallaan juomme kupit kahvia ja syömme eväsleivät. Metsässä saattaa huonoina kesinä mennä puolille öin.

Kotiin tultua marjat on vielä siivottava ja pakastettava. Yhtään marjaa ei saa suuhun laittaa. Koko syksyn marjoja syödään säästellen, keväällä pakastimet on saatava tyhjäksi seuraavaa satoa varten, mustikoita on ahmittava kaksin käsin.

Kun sukulaiset kysyvät, paljonko mustikoita tänä vuonna tuli, vastaa Marjatta muka vaatimattomasti, että korkeintaan sataviisikymmentä litraa.

Elävien kirjoihin

Luin tänä aamuna loppuun Marko Kilven dekkarin "Elävien kirjoihin". Oikeampi nimitys kirjan kohdalla lienee rikosromaani. Mistään vetävästä jännityskirjasta tyyliin Stieg Larsson ei ole kyse. Mielenkiintoisin hahmo kirjassa on taparikollinen Pike, joka saa lapsen vankilassa ja päättää lopettaa rikollisen ja huumehuuruisen elämän. Kirjan kautta tajuaa miten vaikeaa se on, entinen elämä puskee ovista ja ikkunoista sekä poliisien että vanhojen rikostovereiden hahmossa. Miten vaikeaa onkaan pukeutua oikein, laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja siivousvälineitä varastamisen sijaan.

Kirjailija on poliisi, joten kirjan tarina tuntuu kohtalaisen uskottavalta. Kirjan loppu pistää pohtimaan erilaisia moraalisia kysymyksiä ja sitä, mikä meidät saa tekemään tiettyjä valintoja. Kirja vei sen verran mukanaan, että välillä unohdin tarkkailla sen kieltä tyyliin: tuollaisenkin lauseen kirjailija on tuohon keksinyt. Kirjan lopun luin ahmimalla, asiat selkisivät lukijalle riittävästi. On inhottavaa, jos joku osa tarinaa jää vaille selitystä. Lukemiskokemukseni on mennyt Viidassa piloille. Voinen kuitenkin sanoa, että pidin Marko Kilven kielestä. Etsin aina huumoria kaunokirjallisuudesta, tästä kirjasta sitä ei juurikaan löydä, eikä sitä edes tarvita.

Tähänkään kirjaan en olisi tutustunut ilman lukupiiriä. Mahdollisesti luen vielä Kilven edellisen teoksen Kadotetut, joka oli jopa Finlandia-palkinto ehdokkaana.

Toimii

Pääsiäiseen kuuluu kärsimys, minun koettelemukseni on ohi. Puhelin toimii.

Feng shui

Puhelimessani pyörii edelleen se hyrrä: odottelen, että akku loppuu. Ei soita kukaan, ei.

Kuuntelin eilen pyöräillessä Sinikka Nopolan teosta "Kyä tässä jotain häkkää o". Siinä likka perehtyy Feng Shui aatteesen: jos makuuhuoneessa on taulu, jossa on vain yksi ihminen, asiantila alkaa toteutaa itseään myös tosielämässä. Makuuhuoneessa tulee nukkumaan vain yksi henkilö. Tarkistin taulujeni henkilömäärät. Kaikissa tauluissani on vain yksi ihminen, tosin yhdessä on puu ja kaksi lintua ja yhdessä kolme tuolia. Eräässä taulussa on nainen ja koira, yhdessä huilua soittava mies, muissa tauluissa on yksinäinen nainen. Ei ihme, että asun yksin. On pikaisesti hankittava pariskuntia esittäviä tauluja.

Toisinaan potilaat ovat niin huonokuuloisia, että on huudettava kurkku suorana, siitä huolimatta he kuulevat väärin. Mietimme eilen M:n kanssa, miten kävisi jos lääkäristä tulisi vanhuuttaan huonokuuloinen. Nyt kun työuria olisi tarkoitus pidentää niin on selvää, etteivät aistit enää pelaa niinkuin nuorena. Potilaat puolestaan joutuisivat huutamaan naama punaisena ja siitä huolimatta lääkäri kuulisi väärin.

Mayday!

Mayday, mayday! Iphonessani pyörii sellainen pallo, puhelin ei aukea, eikä mene kiinni. Jos en siis vastaa puhelimeen niin en kuitenkaan ole kuollut. En osaa aukaista tuota amerikanihmettä, jotta voisin kokeilla ottaa akun hetkeksi irti. Pyhä on tulossa. Pitää mennä lennättimeen tai puhelinkoppiin soittamaan sukulaisille, ettei kukaan ole kaapannut minua. Onko enää puhelinkoppeja, toisaalta numerot ovat puhelimessa, jota en saa auki.

Olin Tampereen sinfonian konsertissa: Mozartia, Bachia ja Haydinia. Kanadalaisen kapelimestarin tahtipuikko lensi kaaressa, Jännitin, yrittääkö mies poimia tikun lattialta. Ei yrittänyt, huitoi pelkillä käsillä. Oli hienoa kuulla Anna-kristiina Kaappolan laulavan Exultate, jubilaten.

Leijailin korkeammalle tasolle, josta pudota rysähdin, kun huomasin, ettei puhelin toimi. En ole järin syvällinen ihminen. Minun ihmispolon maailma kaatui puhelimen näytöllä pyörivään hyrrään. Olenko edes olemassa? Mistä sen voi tietää jos puhelin ei toimi. Kuka herättää minut tiistaina töihin? En voi nukkua, elämäni lähtee onnettomaan luisuun. Menetän työni ja terveyteni, joudun ulos asunnostani, koska en pysty maksamaan lainaani.

Nyt kun kontaktini ympäröivään maailmaan on katkennut näin traagisesti voin lähetellä kortteja ja kirjeitä.

Tatuointi

Näin tänään miehen, jonka hartioihin oli tatuoitu MADE IN FINLAND. Vissiin se mies oli sitten tehty Suomessa. Suomalaiselta se näytti ja puhuikin sujuvaa suomea. Täytyykö tällaisen merkinnän saamiseksi siitämisen tapahtua Suomessa vai riittääkö täällä syntyminen. Ansaitseeko somalivanhempien Suomessa syntynyt lapsukainen merkinnän MADE IN FINLAND?

Minua pyydettiin tänään hommaan, joka on mielestäni kunnia, mutta teettää runsaasti ilmaista työtä. Olin hyvin imarreltu pyynnöstä. Kerrankin tajusin pyytää miettimisaikaa.

Istun sohvalla, loputtoman pitkä neljän päivän vapaa on edessä. Oikeaan hartiaan pistää. Heiluttelen ja venyttelen kättäni.

Mietin sopivaa tatuointia, keskelle otsaa.

Ihmisiä, jotka saatat tuntea. Näin FB tarjoaa minulle ex-miestäni. Juu saatan tuntea.

Synkeää Pääsiäistä

Odotan innolla Pääsiäistä, saan rauhassa kuunnella synkeää musiikkia ja syödä suklaamunia. Pääsiäisenä ei onneksi anneta lahjoja, eikä ole ihan pakko sukuloida. Ikävä kyllä on tulossa kaunis ilma, mikä vaatii suurisuuntaisempia ulkoiluaktiviteetteja. Olen huomenna menossa konserttiin ja lauantaina Toijalaan syömään lammasta, muuta ohjelmaa ei ole. Toijala edustaa minulle kulinarismin huippua.

Nuorena Pääsiäinen oli loputtoman pitkäpiimäinen pyhien rivi. Pitkänä perjantaina ei saanut järjestää tansseja, eikä näyttää elokuvia, ravintolat olivat kiinni. Kaikki tuollainen syntinen toiminta keskeytyi ainakin vuorokaudeksi. Televisiosta tuli kahdelta kanavalta harrasta ohjelmaa, samaa tuli radiosta. Suklaamunat olivat tummaa suklaata, josta en lapsena pitänyt, nyt pääsiäismunat ovat ällöttävän makeaa vaaleaa suklaata. Ennen munista sai sormuksen, jossa oli komea kivi, nyt muovitötterön sisällä on koottava muovivempele. Suklaamunien koko on kasvanut. En osaa sanoa ovatko asiast nyt paremmin tai huonommin kuin ennen. On vain erilaista.

Puolueohjelma

Teen kevään viimeistä ihan varsinaista esitelmää. Olen käyttänyt huomattavasti aikaa kuvituksen etsimiseen. Esitelmässä on tipujen kuvia, pääsiäistipujen.

Välillä sivistän itseäni tutustumalla perussuomalaisten mieltä ylentävään puolueohjelmaan. En ole ehtinyt kiireistäni johtuen vielä opetella sitä ulkoa. Vaikka eihän toki mikään saisi mennä perussuomalaisen kohottavan aatteen edelle.

Kekkonen ja YYA-sopimus takaisin!

Kun astuin aamulla osaston henkilökunnan taukotiloihin, siellä keskusteltiin äänestämisestä. Puhuttiin jostain nolosta violettipaitaisesta, minulta meni hetki ennenkuin ymmärsin, että puhe oli Idols äänestyksestä. Puhuttiin sitten niistä toisistakin vaaleista. Mietin, minkälaista lie persujen terveyspolitiikka.

Olemme töissä hämmästelleet uutta terveydenhuoltolakia, joka astuu voimaan ihan pian, kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän mistä on kyse. Poliitikot voivat helposti luvata, että hoitopaikan saa valita ja että hoitooon tulee päästä tuossa tuokiossa, lisää resursseja sen sijaan ei anneta.

Muutosvaalit. Mikä muutos se on, että sen jälkeen kuin meistä tuli kansainvälisempiä ja suvaitsevaisempia on tarkoitus taantua taas sulkeutuneeksi ja umpi-isänmaalliseksi valtioksi. Suomalainen kaipaa karismaattista johtajaa: (mies)johtajan on oltava pönökkä, puhua kansanomaisesti, ei saa käyttää sivistyssanoja eikä pukeutua hienommin kuin äänestäjät. Kuten jo arvaattekin minuun ei Soinin viehätys pure. Halla-Aho muuten kuulemma haluaa maahanmuutto- ja eurooppaministeriksi.

Vaalit

Tästä lähtien asioistamme sitten päättää mm. Kike Elomaa. Hiljaiseksi vetää. Kaikki haastatellut persut korostivat sitä,että Timo Soini puhuu kieltä, jota he ymmärtävät. Suomalaiset saavat sitä mitä ansaitsevat, siihen ei ole mitään sanottavaa. Masentaa. Menen nukkumaan.

Puolimieli

Kävin autokoulun vasta kolmekymppisenä, olin tuolloin viimeisilläni raskaana. Opettajani Into Itsenäinen (muutin sukunimen korrektiuden nimissä) ei sanonut mitään vaikka mennä jyryytin liian pienellä vaihteella, opettamisen sijaan hän kertoili sappikivistään. En päässyt inssiajoa läpi, itkin ja häpesin. Otin yhden tunnin, jonka jälkeen sain ajokokeen läpi ongelmitta. Yhden kaverin autokoulunopettaja käski hänen aina ajaa erään omakotitalon pihaan, mies viipyi sisällä 15 minuuttia, jonka jälkeen A ajoi hänet takaisin autokoululle. En ole ajanut autoa kymmeneen vuoteen.

Valmistimme eilen porukalla sushia, nautimme sen ja matkustimme aterian jälkeen junalla Hämeenlinnaan. Katsoimme Martti Suosalon "Mielipuolen päiväkirjan". Gogolin teksti on huima, taide-elämystämme häiritsi hieman paikkamme sijainti parven viimeisellä rivillä.

Esityksen jälkeen matkustimme takaisin Tampereelle junalla, M:n oli tarkoitus jäädä Toijalaan, jonne pikajuna ei jostain syystä sitten pysähtynytkään vaikka niin luulimme. M joutui tekemään ylimääräisen reissun Tampereelle. Jätimme hänet keskellä yötä nakkikioskille, mutta hän kuulemma kaikesta huolimatta selvisi kotiin ravittuna ja hyväkuntoisena seuraavalla junalla.

Äänestin.

Sulkasato

Sulkasato

Ensimmäisen kerran Mikko huomasi kaksi mustaa hieman kihartuvaa hiusta tyynyllään marraskuun ensimmäisenä maanantaina. Hiukset lepäsivät sievästi vierekkäin pellavaisella tyynyliinalla. Mikko haki apteekista monivitamiinitabletteja. Hän alkoi ottaa niitä päivittäin. Hän hankki myös hilseshampoota, vaikka ei ollut hilsettä havainnutkaan.

Joulukuun alussa, kun Mikko kävi suihkussa hän huomasi viemäriritilässä muutaman hiuksen, mutta ei laskenut niiden määrää. Tässä vaiheessa hän ei vielä ollut kovin huolestunut. Pari päivää myöhemmin Mikko löysi herätessään sängystään kuusi mustaa ja yhden hieman harmaantuneen hiuksen. Lieväasteinen paniikki hiipi Mikon mieleen. Mikko kävi luontaistuotemyymälässä hankkimassa kuivattuja Goji-marjoja, ne maistuivat happamilta.

Tammikuussa kampaan tarttui kahdeksan mustaa ja kaksi harmahtavaa hiusta, kaikki kauniisti kihartuvia. Mikkoa alkoi heikottaa, sydän tykytti ja hiukan ehkä huimasikin. Mikko oli aina ollut ylpeä paksuista hiuksistaan, jotka olivat tummat kuin salmiakkimatto ja taipuivat kauniille laineille. Mikko osti lähikaupasta 2.5 desin MiniGrip-pusseja, laittoi irronneet hiukset pussiin ja lisäsi päivämäärän 2.1.2010, hän sulki pussin huolellisesti. Seuraavana aamuna petistä Mikon vierestä löytyi kymmenen hiusta, Mikko haki muovipussin, kirjoitti lappuun 3.1.2010.

Mikko alkoi olla jo todella huolissaan. Vaimo lohdutteli miestä ja osti hiusten tehoravinnetta oikein kampaamoliikkeestä. Huolestuttava hiusten irtoaminen jatkui uhkaavasti kiihtyen. Mikko jatkoi hiusten säilömistä muovipusseihin. Hiljalleen niitä kertyi parikymmentä, hiusten harventumista ei vielä huomannut, olivathan hiukset vahvat ja epäsuomalaisen karheat.

Mikko tilasi ajan omalle lääkärilleen. Hän pakkasi mukaansa MiniGrip-pussit päivämäärineen. Hän heitti muovipussit lääkärin työpöydälle, kerrankin tuo omahyväinen mies näytti hämmästyneeltä. Lääkäri kysyi, minkälaiset hiukset Mikon jo edesmenneellä isällä oli ollut. Mikko muisti isänsä nuoruudenkuvat, joissa miehellä oli tummat paksut hiukset. Myöhemmin isän pää hohti paljaana, säännöllisenä ja virheettömänä kuin muna.

Mikko keräili leijailevia hiuksia olkapäiltään, kylpyhuoneen viemäriritilästä ja tyynyltään. Hän osti puolen litran MiniGrip-pusseja. Viimeisessä pussissa oli päivämäärä 15.12.2010. Siihen loppui nuoruus ja alkoi aikuinen elämä. Vaimo hiveli usein Mikon päälakea, pää hohti paljaana, säännöllisenä ja virheettömänä kuin muna. Aina silloin tällöin Mikko kaivoi esiin pahvilaatikon, jossa säilytti nuoruuttaan, tummaa paksua ja laineilevaa kuin salmiakkimatto.

Karma

Tapaan tänään opiskeluaikaisia ystäviäni (he ovat myös nykyisiä ystäviäni).Teemme sushia ja katsomme Hämeenlinnassa Martti Suosalon esittämän "Mielipuolen päiväkirjan".

Kirjoitin eilen itsestäni "oma valju itseni", kirjoitin saman FB:n sivulle, sain palautetta, jossa kiistettiin minun valjuuteni.

Katselin opiskeuaikaisia valokuviani. Melkein kaikki on otettu erilaisissa juhlissa ja kaikilla on niissä tupakat hampaissa. Kukaan noista henkilöistä ei enää polta, tupakasta on siis mahdollista päästä eroon. S, joka joi alkoholin loputtua partavettä on kunnollinen perheenisä ja viranhaltija. J ja T, jotka joivat Malvitonaa ja joutuivat putkaan ovat menestyneitä kansalaisia. Eräissä pippaloissa oli yhdellä pariskunnalla vauva mukana kopassa, palasimme kaupunkiin tilausbussilla, parin sadan metrin ajomatkan jälkeen huomasimme, että vauva oli unohtunut. Bussi peruutti ja vauva haettiin matkaan. Lasta ei huostaanotettu ja lienee jo aikuinen.

Viikonlopun runo, tai onko kyseessä runo, ostin kirjan jokatapauksessa divarin runohyllystä: Markku Envall "Samurai nukkuu"

Ensin rakastin hänen täydellisyyttään.

Sitten häntä virheistä huolimatta.

Seuraavaksi virheiden takia.

Ja lopuksi hänen virheitään.

Ne ovat ihminen itse, joita vailla hän ei olisi maan päällä

Darwinin opin mukaan, tuo onnekkaiden virheiden elävä museo,

ja Buddhan opin mukaan, tuo karmaansa selvittämään tänne lähetetty.

Valo

Valo on saanut minut sekaisin, minusta ruokakaupan vihannesosastolla oli sympaattisen näköisiä miehiä. Vaihdoin kahden kanssa katseita, en tiedä katsoivatko he minua, ainakin minusta tuntui siltä tai sitten he ihmettelivät, mitä tuo nainen oikein tuijottaa. Miehet todennäköisesti valitsivat vihanneksia vaimon laatiman ostoslistan mukaisesti. Ei kai vapaa mies salaattia osta. Kevään huuma kesti yhtä kauan kuin kurkun valitseminen ja punnitseminen. Leipäosastolla olin jo oma valju itseni.

Tähän aikaan kuuluu kuunnella Tavaramarkkinoiden levyä Kevät. Sitä, jossa lauletaan "On siis kevät kuljen Hakaniemen rantaa" ja "sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö pistin peliin koko elämän".

Muistelin tänään ex-mieheni ja minun ensimmäistä yhteistä kotia. Se sijaitsi omakotitalon yläkerrassa. Suihku oli kellarissa, jonne laskeuduttiin kylmiä betoniportaita. Olohuoneen olimme kalustaneet kahdella patjalla sekä hyllyillä, jotka oli kasattu puulevyistä ja tiilistä. Seinää koristi vanha koulun opetustaulu, johon oli maalattu kuva Aleksis Kiven kuolinmökistä. Olohuoneen lattiaa peitti kokolattiamatto. Pienen keittiön ikkunoissa roikkuivat punavalkoruudulliset puuvillaverhot, minusta ne edustivat mitä suurinta kodikkuutta.

Kulttuuri

Tähän ei ole mitään lisäämistä. Jostain syystä minulle tulee kylmät väreet ja alkaa oksettaa.

Perussuomalaisten kulttuuriohjelma lähtee siinä, että kansalaisten kansallisylpeyttä pitää poliittisin keinoin kohentaa.

"Perussuomalaiset näkevät, että itsenäinen ja vauras Suomi on globaalistikin tarkastellen koko maapallomme ihmeellisimpiä saavutuksia."

Vaaliohjelmassa korostetaan Kalevalan merkitystä ja pahoitellaan, että Edelfeltin ja Gallen-Kallelan maalausten ja Sibeliuksen sävellysten merkitys suomalaisten yleissivistyksessä on vähentynyt.

"Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle", ohjelmassa lukee.

Päivä paimenena

Tulin vasta äsken työreissultani. Kissa niminen luontokappale naukuu niin, että saan pian häädön.

Töissä jouduin paimentamaan ulkomaalaistaustaista kollegaa. Suomalainen tietämätön ja taitamaton henkilö on yleensä nöyrä ja pyytää apua, varsinkin jos sattuu olemaan naissukupuolta. Tämä ulkomaanelävä on täysin sairaudentunnoton. Kun kysyin mistä hän on kotoisin, nainen hämmästeli kuinka arvasin, ettei hän ole suomalainen. Hän kuuluu vielä ryhmään ahkera ja innostunut, joten valvomattomana hän saattaa saada paljonkin vahinkoa aikaan.

Kävin töiden jälkeen syömässä salaatin Stockmannilla, viereisen pöydän naiset keskustelivat Kai Niemisen runoudesta. Join kahvit kirjaston kuppilassa ja luin kolme artikkelia lukusalissa. Kirjaston sinivaloisen vessan seinään oli liimattu lappu, johon oli piirretty hymy. Lapussa kehotettiin ottamaan hymy vastaan ja välittämään se eteenpäin. En ole vielä päättänyt kenelle tulen hymyilemään. Kuka kiinnitti lapun: nuori nainen (nainen oletettavasti kun kyseessä oli naistenvessa), kulttuuri-ihminen (kirjasto), juo teetä, lukee Tommy Tabermania, käyttää hymiöitä, ostaa vaatteet kirpparilta ja antaa lahjaksi immateriaalisia juttuja.

Keskiviikkona on taas esitelmä, tällä kertaa ihan omalle porukalle. Joudun syksyllä kuulemma ratkomaan KPK tapausta. Tämä tarkoittaa sitä,että jostakin potilaasta annetaan rajattu määrä tietoa, tähän materiaaliin saan perehtyä rauhassa ja sen jälkeen joudun esittelemään tapauksen, ratkaisemaan sen ja esittelemään pohdinnat, jotka tähän ratkaisuun johtivat. Tämä kaikki tapahtuu suuressa luentosalissa kollegoiden silmien alla, hommaa katsovat etänä muutamat pienemmät sairaalat. Tapaus on aina joku todella kinkkinen juttu. On siis mahdollisuus loistaa tai sitten mokata itsensä sillä tavalla sopivasti.

Kirjoitan taas sellaista pientä tarinaa miehestä, joka säilöö putoavia hiuksiaan Mini Grip pusseihin. En ole vielä keksinyt miten tarina loppuu. Huonostihan siinä tietysti käy, mies kaljuuntuu, mutta tuleeko menetettyjen hiusten tilalle jotain muuta. En tiedä vielä.

Sivari seurustelee

Entinen sivarimme V vieraili luonamme. V oli pukeutunut bändipaitaan, vaaleat hiukset olivat poninhännällä. Hän oli tehnyt meille upean sitruunasalmiakkikakun. Utelin mitä hänelle kuului "Minä seurustelen" sanoi V. Hän vaikutti liikuttavan tyytyväiseltä. V varmaan tahtoi tulla näyttämään meille onnensa.

Pidin laboratorioväelle luennon. Porukka istui luentosalissa jotensakin torjuvan näköisenä. Olin yrittänyt parhaani ja ujuttanut esitelmään jonkilaista huumoriakin, kukaan ei hymyillyt. Kaikki nököttivät jäykkinä suupielet halvaantuneina, myötähäpeän ilme kasvoillaan. Ymmärrän, miltä epäonnistuneesta Stand Up koomikosta tuntuu. Minua tietysti kiitettiin hyvästä esityksestä, mutta silkasta kohteliaisuudesta. Kysyivät vielä pari kysymystä, joiden vastauksista minulla ei ollut aavistustakaan.

Tästä syystä en ole erityisen motivoitunut seuraavan esitelmän valmistelemiseen, se onkin vasta viikon kuluttua.

Esitelmä

Esitemä valmistettu. Huomenna voin tehdä jo seuraavaa, joka onkin viikon päästä. Prkl.

Tässä yllä esitelmäni kuvitusta.

Työn vieroksunta

Kevät on jossain määrin saapunut Tampereelle. Pyöräily on taas kevyttä, ei enää ole lumikinoksia eikä tarvita nastarenkaita. Se on liian helppoa. Kaiken tulisi olla raskasta. Kestotyytyväiset kanssaihmiset ovat pinnallisia, eivät näe, miten vaikea on elää. Hetkellisesti on lupa kokea onnea, välillä on aurattava pohjamudissa. Nyt kun aurinko taas paistaa tulisi olla hilpeällä päällä, muuten saa turhanvalittajan maineen.

Savolaiset seisovat liukuportaissa vasemmalla puolella niin etteivät kiireiset pääse ohi. Tämän on minulle kertonut pääkaupunkiseudulla asuva siskoni, joka onkin tässä asiassa oikeassa.

Työpaikan vessaan on ilmaantunut uusi ilmanraikastussuihke. Seinällä lukee: suihkuta ilmaan, älä seinään. Suhautin ainetta ilmaan. Painovoiman ansiosta pisarat leijailivat päälleni. Tuoksuin koko päivän WC-raikastimelta.

Huomenna pidän esitelmän, yritän siis vältellä työnteon aloittamista. Kirjoitan, vaikka mitään asiaa ei ole. Ei kerrassaan mitään sanottavaa. Sanon silti, että välttyisin siltä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä: viimeistellä esitelmää. Olen jo käynyt kahvilassa, kaupassa, imuroinut ja tarkistanut sähköpostin. Taidan vielä pyyhkiä pölyt ja pestä koneellisen pyykkiä. Minultahan tämä sujuu.

Baarikaappityhjentäjä

Sinikka Nopolan poika oli ottanut limsapullon hotellihuoneen baarikaapista. Nopola oli kauhuissaan. Minullekin on opetettu, että kyseiset juomat ovat tähtitieteellisen kalliita. Ennen kännykkäaikaa suhtauduin epäillen hotellihuoneesta soittamiseen, se oli tunnetusti järkyttävän tyyristä. Olen juossut väsymyksestä sekaisin etsimässä kauppaa, josta ostaa vesipullo, juonut hanasta vettä, jota ei saa juoda, ettei minulta sitten lähtiessä laskuteta tuosta kultaakin kalliimmasta tuotteesta. Kun lähtiessä kysytään "otitteko mitään baarikaapista?" sanon kuuluvasti ja suoraselkäisesti "en". En kuulu tuohon tuhlaavaiseen kevytkenkäiseen baarikaapintyhjentäjien joukkoon. Eräs tuttavani asui Itävallassa hienossa hotellissa. Hän hankki lähtöä edeltävänä päivänä tuliaisiksi Sacher-kakun ja laittoi baarikaappiin. Hän joutui siirtämään juomapulloja ulos kaapista, jotta kakku mahtui sisälle. Jääkaapissa oli sensorit, jotka laskuttivat jokaisesta siirretystä pullosta, ei auttanut vaikka hän oli laittanut ne lähtiessään takaisin kaappiin. En enää uskalla edes ihailla baarikaapin sisältöä laskun pelossa.

Kun hotellin kylpyhuoneessa lukee "älä vie pyyhettä uimarannalle" niin ei tule mieleenkään tehdä sitä. Tosin vien kylppäristä shampoo- ja suihkuvaahto yms. pullot. Mutta sehän onkin sallittua.

Nopolat

Sinikka Nopola vieraili Viidassa Ensimmäiseksi hän kaivoi laukustaan Stockmannin hullujen päivien kirkkaankeltaisen esitteen. Sivujen väliin oli liimattu sinisiä teippejä: tuotteita, joita hän aikoi ostaa. Hänestä Hullut päivät ovat ihana sosiaalinen tapahtuma. Hauska itseironinen nainen. Hän kertoi opiskeluajoistaan, jolloin hän oli sitä mieltä, että lapset eivät ole mielenkiintoisia. Lopulta hän päätyi kirjoittamaan lastenkirjoja siskonsa Tiinan kanssa, joka oli nähnyt lapsia, koska työskenteli päiväkodissa. Nopolasta tuli ensimmäisen kirjan (Teepussit) julkaisemisen jälkeen suuri intellektuelli taiteilija, joka seurusteli runoilijoiden kanssa.

Nopolan ensimmäinen toimittajanpaikka oli Lempäälän lehdessä, jonne hän kertoi päässeensä suhteilla. Seuraavaksi hän pääsikin Hesariin. Kuukausiliitteeseen hän kirjoitti aikoinaan loistavia pakinoita, tai tai miksi niitä voisi nimittää. Kirjoittaminen on laajentunut elokuvakäsikirjoituksiin ja näytelmiin. Hauska tyyppi, ehdottomasti, pidän hänen kirjoistaan myös.

Sataa hamstereita

En osaa kirjoittaa runoja. Kaiken itsekritiikin menettäneenä julkaisen täällä Viidassa tekemämme runoharjoituksen. Runon oli alettava metaforalla, sen tuli sisältää vähintää 12 määrättyä asiaa, mm. vieraskielisiä sanoja, asioita, joita oikeasti ei voisi tapahtua jne. Päätin näin vaalien kunniaksi tehdä siitä polliittisen runon.

Postmoderni sunnuntai

Timo Soini on runo

Linja-auto sukeltaa lätäkköön
täynnä työmatkaharmaita kasvoja

Haistan puheen
kompastun väitteeseen
kuulen Timo Soinin kravatin lepatuksen
paita on irronnut housunkauluksesta
roikkuu nyt puristuksesta vapaana

Timo Soini ei ole runo
Timo Soini on traktori

Insomia
olen selvinpäin humalassa
irtokarkkeja syömällä minusta tulee rohkea
kauniin inhon voima

Timo Soini nostaa linja-auton lätäköstä
vasemman käden pikkusormella

Tulee pitkä vuosi
sataa hamstereita
pieniä pehmoisia hamstereita

Hedelmäpeli

Koska en usko koskaan ylittäväni julkaisukynnystä niin julkaisen taas täällä.

Hedelmäpeli

Saimi ja Martta olivat ystävykset, olivat tunteneet toisensa yli seitsemänkymmenen vuoden ajan, siinä ehtii jo toiseen tutustua. He tapasivat ensimmäistä kertaa kansakoulussa. He olivat samalla luokalla vaikka toinen aloitti koulun vuotta aiemmin. Opettaja opetti ja kuritti kahta luokkatasoa samaan aikaan, eikä kukaan asiasta valittanut. Kansakoulussa oli ulkovessat, tyttöjen vessassa oli 4 reikää vierekkäin. Opettaja veti virsiä urkuharmonilla. Ei puhettakaan mistään monikulttuurisesta moniarvoisesta kouluopetuksesta. Opetuksen perustana oli koti, uskonto, isänmaa, ulkoa oppiminen ja totteleminen. Jos ei oppinut tuli isku sormille ja jälki-istuntoa. Saimi ja Martta kulkivat yhdessä koulumatkat.

Koulun loputtua Saimi ja Martta muuttivat läheiseen pieneen kaupunkiin, ensin piikomaan, sittemmin he molemmat pääsivät myyjiksi kauppaliikkeisiin: Saimi maitokauppaan ja Martta kangaskauppaan. Martta oli taitava ompelija ja vapaa-aikoinaan ompeli leninkejä rouville. Työväentalon tansseista molemmat löysivät miehet, kirvesmiehiä olivat sattumoisin kumpikin. Kovia olivat tupakkia polttamaan, joutuivat jo varhain sairaseläkkeelle ja molemmat ennenaikaiseen hautaan.

Siinä sitä piti penniä venyttää, että saivat Saimi ja Martta lapset kasvatettua ja koulutettua. Molemmilla oli kaksi lasta tyttö ja poika. Hyvin ovat maailmassa pärjänneet, lapsenlapsia on molemmilla nyt kaksi. Saimi ja Martta ovat nyt hyväkuntoisia virkeitä eläkeläisiä, kävivät eläkeläisten jumpassa ja harrastivat käsitöitä ja avantouintia. Tapasivat toisiaan vähintäänkin kerran viikossa.

Saimi ja Martta kävivät suuressa automarketissa keskiviikkoisin. Eivät he sieltä mitään ostaneet, sellaisesta kaupasta tarttui aina kaikenlaista turhaa mukaan. He pelasivat hedelmäpeliä viidellä eurolla. Peli jatkui niin kauan kuin rahaa piisasi. Päättävät aina mokoman törsäämisen lopettaa, mutta niin riippuvaisia he olivat tästä tuhlaavaisesta harrastuksestaan, että taas seuraavana keskiviikkona lankesivat uhkapeliä harrastamaan.

Maaliskuun ensimmäinen keskiviikko he taas tulla touhottivat markettiin. Asettautuivat pelien eteen tottuneesti. Pelejä seisoi rivissä kuusi ja kaikissa pelasi eläkeläinen. Saimi laittoi ensimmäisen euronsa pelin kitaan ja paineli tarvittavia nappuloita. Samalla alkoi niin mahdoton kilinä. Kolikoita pursuili koneen sisälmyksistä ryöppyämällä. Voittosumma oli kaksisataa euroa. He lopettivat pelaamisen siihen paikkaan. Kaikki tuijottivat heitä. Naiset keräsivät kolikoita taskujen pohjille ja mustiin käsilaukkuihinsa. Laukut painoivat melkoisesti. Rosvoja peläten he kiiruhtivat koteihinsa.

Mihin tuollaisen summan voi sijoittaa? Yhdessä oli pelattu vuosia joten voittokin kuului molemmille. He päättivät lähteä laivaristeilylle. Kumpikaan ei ollut koskaan laivassa. He tutuistuvat mainoksiin ”salsa-risteily Itämerellä”, Antti Tuisku aalloilla, he ottivat risteilyn, jossa ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa. Lähtö oli arkipäivänä ja kesto vuorokauden. Hintaan kuului hytti, päivällinen ja aamiainen.

Kaupungista oli bussikuljetus satamaan. Bussi kiersi monet linja-autoasemat. Laivalla he asettuivat pieneen ikkunattomaan hyttiin. Ennen kuin laiva oli irronnut laiturista, he jo jonottivat seisovaan pöytään. Jonossa seisoi keppeihinsä nojaten jo yksi eläkeläispariskunta ja kaksi rollaattoreihin tukeutuvaa rouvaa. Oven auetessa he kiiruhtivat suoraan notkuvien pöytien ääreen. He kasasivat lautaset täyteen himottuja herkkuja. Viiniäkin sai hanasta ihan ilmaiseksi. He mättivät sisuksiinsa valtavat määrät herkkuja, suolaista ja makeaa. Saimille tuli huono olo ja niin he palasivat pikkuruiseen hyttiinsä. Laiva keinahteli ja Saimia alkoi oksettaa. Hän ehti täpärästi hytin pikkuruiseen vessaan. Pian oli Martallakin oksettava olo. Siinä se yö sitten kului yökkäillessä. Käytävältä kuului humalaisten hoilausta. Aamiaispöydän antimet eivät ystävyksiä enää kiinnostaneet: he nauttivat ainoastaan teetä ja voileipäkeksiä. Risteilybussissa kaverukset istuivat hiljaisina vierekkäin nenät valkoisena oksennuspusseja käsissään puristaen.

Usein he risteilyään muistelivat, kun pelasivat. Tuskin enää toista samanlaista voittoa tulisi, eikä ollut väliksikään.