sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Taistolle morsian

Taas hömppätarina:

Taisto ajoi reteästi myymäläautolle. Pappa-Tunturin takarengas suti tyhjää. Mopo oli isän perintöä, hyvin hoidettu ja huollettu. Taisto korkkasi pilsnerin ja joi ahnaasti, aataminomena nousi ja laski kulauksien tahtiin. Taisto oli pukeutunut kumisaappaisiin, farkkuihin ja Turkin Alaniasta kymmenen vuotta aiemmin hankittuun lyhyeen nahkapusakkaan. Taisto sai sen veljeltään Leolta, joka kävi siellä seuramatkalla. Kauppias oli puhunut Leon pään pyörryksiin ja niin takki siirtyi tähän pieneen savolaiseen kyläpahaseen.

Taisto oli kylän harvoja nuoria miehiä, ikää vajaa 40 vuotta. Taisto oli ainoa kyläläinen, jonka kuva oli ollut molemmissa iltalehdissä ja Seiskassa. Taisto asui sikatilaa äitinsä kanssa. Isä oli kuollut jo parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen elämä oli ollut yhtä puurtamista ja selviämistaistelua. Vieno sikalan haju oli piintynyt Taistoon pysyvästi.

Kylässä ei ollut yhtään naimatonta naista, kouluaikainen tyttöystäväkin oli saanut lopulta Taiston raatamisesta tarpeekseen ja muuttanut Helsinkiin. Ei Taistolla olisi ollut aikaakaan seurustella. Nuoria naisia Taisto näki lähinnä televisiossa sekä Anttilan ja Elloksen kuvastoissa. Taistolle ei ehtinyt kehittyä tottumusta siitä miten naisten kanssa tuli olla ja puhua. Äidin kanssa ei juuri sanoja tarvittu. Äiti oli elämän koulima työteliäs nainen.

Televisiosta se ajatus Taistolle tuli. Siellä haettiin naimattomia maanviljelijöitä ohjelmaan, jossa heille sitten etsittiin morsianta. Taistosta alkoi tuntua, että tässä olisi se viimeinen mahdollisuus. Taisto ei virkannut äidille mitään, ilmoittautui ohjelmaan ja tuli siihen hyväksytyksi. Pakkohan se oli sitten äidille kertoa. Äiti ei sanonut mitään, kolisutteli astioita tarpeettoman kovaäänisesti, paukutteli ovia ja teki suursiivouksen.

Ensimmäinen filmaus tapahtui jossain kylpylässä. Naiset olivat niin kauniita, että Taiston silmiä häikäisi. Ravintolassa syötiin ja viiniä juotiin. Välillä Taisto muisti porsaat, jotka jäivät naapurin Markun hoiviin. Taistoa miellytti Kirsi, tummatukkainen ihana nainen. Kirsi poltti tupakkaa, siitä Taisto ei erityisemmin pitänyt.

Kotiin tullessa Taisto huomasi olevansa jonkin sortin julkkis. Agrimarketissa kassaneiti tuijotti pitkään ja katsoi silmiin. ABC:llä jätkät heittivät Taistolle herjaa. Ilta-Sanomissa esiteltiin kaikki ”Maajussille morsian”- ohjelman osallistujat. Taistolle tarjottiin olutta ja hän joutui moneen kertaan kertomaan kokemuksistaan.

Lopulta koitti ohjelman viimeinen osio, jossa kaksi naista tuli asustamaan Taiston luo. Äiti tuhahteli äkäisesti, mutta petasi naisille petit vinttikammariin. Taisto keräsi kukkia maljakkoon. Vihdoin saapui filmausryhmä ja kaksi naista: tumma Kirsi ja vaalea Leila. Taiston tehtävänä oli valita heistä toinen tämän viikon aikana. Taisto oli jo etukäteen päätynyt Kirsiin. Ohjelman palkkiona olisi yhteinen Mallorcan matka. Taisto ei ollut koskaan käynyt ulkomailla. Taisto vei naiset Agrimarkettiin, ABC:lle, soutelemaan ja lavatansseihin, vaikka sinne oli matkaa 50 kilometriä. Taisto ei osannut tanssia, televisioon kuvattiin onneton pätkä Kirsin ja Taiston tanssia. Naiset tanssivat muiden miesten kanssa. Taisto tunsi mustasukkaisuuden piston.

Suurimman osan viikosta Taisto teki töitä sikalassa, naiset uivat, ottivat aurinkoa ja lukivat naistenlehtiä. Illalla Taistoa väsytti, naiset valvoivat myöhään ja heräsivät puolilta päivin.

Ohjelman formaattiin kuului iltakävely kummankin morsianehdokkaan kanssa. Kirsi suostui vain pitämään kiinni kädestä, ei myöntynyt edes suudelmaan. Taistosta se oli liikuttavaa. Leila työnsi suudellessaan kielensä syvälle Taiston kurkkuun.

Viikon loputtua Taiston tuli kertoa valinnastaan kummallekin ehdokkaalle televisiokameran edessä. Taisto tapasi ensin Leilan, joka tirautti pari kyyneltä tultuaan hylätyksi. Kirsi suostui kevyeen suudelmaan kun Taisto sanoi, että halusi elää loppuelämänsä Kirsin kanssa. Molemmat naiset lähtivät ja rauha palasi sikatilalle. Äitikin alkoi hiljalleen leppyä ja leipoi taas korvapuusteja Taistolle.

Kirsi ei pitänyt Taistoon mitään yhteyttä, mutta eipä tuo haitannut, Taisto odotteli innolla yhteistä Mallorcan matkaa.

Matkan aika koitti vihdoin toukokuussa. Taisto pakkasi laukkuun shortseja ja teepaitoja ja osti mukaan jopa sandaalit. Taisto ei ollut koskaan lentänyt. Kirsillä ja taistolla oli koneessa viereiset paikat, nousun aikana Taisto yritti pitää Kirsiä kädestä, tämä veti kätensä pois. Taisto sai tarjota lennolla Kirsille kaksi Gin and Tonicia. Seuraavan kerran Taisto näki Kirsin lentokentällä paluulentoa odotellessa. Kirsiä saattamassa oli tumma mies. He seisoivat toisiinsa kietoutuneena kunnes Kirsin oli pakko lähteä turvatarkastukseen. Jonosta Kirsi heitteli miehelle lentosuukkoja.

Kotiin tultua Taisto oli vaitonainen matkastaan. Mitäpä sen yksityiskohdat kenellekään kuuluivat. Ei Taistoa kaduttanut homman ryhtyminen. Olisi kuitenkin pitänyt valita Leila.