torstai 8. syyskuuta 2011

Uskoa vai ei uskoa

Tämä ei pyri loukkaamaan minkään uskontokunnan jäsentä, mutta miksi Suomessa uskonto tunkee joka paikkaan. Kun kirjoituskurssini jäsen aloitti opiskelut ammattikorkeassa, luokassa kävi esittäytymässä opiskelijapastori.

Uskonnoista tietäminen on yleissivistystä, mutta kuuluuko kouluihin tunnustuksellinen uskonnonopetus? Minulle opetti uskontoa ensin Saara, jonka mielestä otsatukka naispuoleisilla henkilöillä oli syntiä. Sain tuolloin elämäni ainoan kuutosen todistukseen (minulla oli otsatukka). Pojat levittelivät nastoja luokan lattialle, tarkkailimme, kuinka ne upposivat Saaran terveyskenkien pohjiin. Seuraava uskonnonopettaja taisi olla lempinimeltään kumihuuli, jossain vaiheessa uskontoa opetti fiksu nainen, jonka olen unohtanut. Aamuhartaudet järjestettiin koulun ala-aulassa, kopina vaan kävi kun tytöt pyörtyilivät. Kuvaamataidon tunnilla maalattiin uskonnollisia aiiheita. Äidin äidin isäni oli pappi.

Murrosiässä rukoilin, ettei minusta tulisi uskovaista. En halunnut kuulua tuohon meikitttömään, raittiiseen  joukkoon. Heillä ei ollut mielestäni mitään hauskaa. Myöhemmin yritin löytää ortodoksisen uskon. Kävin Valamossakin pari kertaa ja ortodoksisissa palveluksissa ómalla paikkakunnallani. Jossain pääsiäiajan hartaudessa seurakuntalaiset heittäytyivät välillä rähmälleen kirkon lattialle, minusta se oli kiusallista. Valamossa eräs julkkis kävi näyttävästi suutelemassa ikonia huivi päähänsä sidottuna ja kumarteli nöyrästi muita syvempään. Ei tullut minusta ortodoksia. Valamo on rauhoittava paikka ja palvelukset ovat meditatiivisia, samaa lausetta toistetaan loputtomiin. En ole vieläkään tehnyt valintaani, uskoa vai ei, mutta kannatan kirkon ja valtion erottamista toisistaan.

Useita urheilijoita menehtyi lento-onnettomuudessa Venäjällä. Lentäminen ON vaarallista. Kuuntelin viime viikonloppuna, kun radiossa haastateltiin Kari Hotakaista. Hän puhui urheilijoiden urheilunjälkeisestä elämästä. Hän totesi, että kun ihmisen urana on ollut lentää 2.5 sekunntia suksilla, ei hän kykene työskentelemään 8 tuntia Lidlin kassalla tai kun hän on tottunut hiihtämään mustikkasopat rinnuksilla 50 kilometriä niin ei hän saa tyydytystä urheilukentän auraamisesta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siinä viidentoista hujakoilla alkoi luokan tytöt hurahdella uskoon. Se tuntui olevan muotia. Painiskelin itse asian kanssa, uskominen kun tuntui suorastaan velvollisuudelta. Prosessi päättyi helpotukseen ja elämäniloiseen oivallukseen - minun ei tarvitse! Samalla vapautuneisuudella olen myöhemminkin riemulla valinnut valtavirrasta poikkeavan polun.

Kirsti kirjoitti...

Siitä on kyllä mielestäni tosi kauan, kun ihmisen voimakas uskonnollinen kokemus ja sen esillä pitäminen on ollut minkäänlaista valtavirtaa.

Minäkin kannatan valtion ja uskonnon pitämistä erillään, noin periaatteessa, kunhan sitten päätetään että mitä tehdään hautuumaille jne. Mutta samalla ihmettelen suomalaisten äärimmäistä yliherkkyyttä ns. uskonnollista tuputusta kohtaan. Miksi suomalaiset esim vihaavat jehovantodistajia sen vuoksi, että nämä käyvät rimputtelemassa ovikelloja. Olen itse aika epäsosiaalinen, en aio kääntyä jehovantodistajaksi, ja silti en rasitu heidän ulospäinsuuntautuvasta julistustoiminnastaan. No ei ehkä liittynyt asiaan, tuli vain mieleeni.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olet oikeassa, voimakas uskonnollisuus ei ole valtavirtaa. Omassa lapsuudessani kaikki kävivät pyhäkoulussa ja osallistuivat uskonnontunneille.

Norjan tapahtumien ja nyt kun nuori tyttö löytyi kuolleena lammesta, minulle tuli mieleen, että onko meillä mitään muuta tapaa käsitellä tällaisia asioita kuin uskonnollinen tai muuta paikkaa surra yhdessä kuin kirkko.

Lasse kirjoitti...

Siitähän ei kirkon aikajanalla ole kuin tovi, kun itsemurhan tekijät opin puolesta passitettiin pannuhuoneen puolelle. Nyt lammesta löytynyttä kuollutta tyttöä tituleerataan eri yhteyksissä enkeliksi yms. (Voi toki hyvinkin olla, ettei tytön kuolema ollut itsemurha.)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tytön kuolema taisi olla onneton vahinko.