sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Matkalaukkukamarin vanki


Kävimme syömässä M:n ja hänen tyttärensä kanssa. Kerroin, että matkalla pariskuntien vaimot ainakin yrittivät rajoittaa miestensä syömistä ja juomista. "Ei me enää oteta viiniä". Miesten tehtävänä oli pieni kapinointi. Lasi viiniä kiellosta huolimatta. J huuteli aikoinaan musiikin volyymiä madaltavalle vaimolleen "Ämmäjarru, ämmäjarru!".Kuuluuko aikuisen ihmisen kontrollointi toiselle?  Huomatkaa, että kommenttini on nykyään ihan teoriatasoinen.

Mallorcalta lähtiessä piti hotellihuone luovuttaa kahteentoista mennessä. Matkalaukut varastoitiin pieneen lukittavaan huoneeseen. Lähtöä tehdessäni hain avaimen, avasin oven ja jätin avaimen roikkumaan lukkoon oven ulkopuolelle. Muutkin hakivat laukkunsa, minä jäin tyypilliseen sekavaan tapaani järjestelemään ja siirtelemään matkatavaroita matkalaukusta käsimatkatavaroihin ja päinvastoin. Siinä kyykkiessäni kuulin, kuinka joku väänsi avainta ja irroitti sen lukosta. Aloin hakata vankilani ovea ja huutaa, mölyämiseni onneksi kuultiin ja pääsin minäkin lähtemään lentokentälle.

Olen käyttänyt tänään huomattavan ajan lukijalistan esille saamiseen tähtäävään toimintaan. Olen turhautunut.

Lähden taas aamuyöstä liikenteeseen ja jatkan nettipaastoa sen vaarallisuudesta huolimatta vielä viikolla. Toivottavasti minulla on vielä senkin jälkeen joku lukija. Hopeoitua porokynttilänjalkaani vartioi edelleenkin petokissa Kerttu ja bodausta harrastava tytär. Sitäpaitsi kynttelikköjä sai Stockmannin hulluilta päiviltä hintaan 27 euroa.

Kuva on otettu hotellin pihan lammikosta, josta nappasin parikymmentä kuvaa odotellessani milloin mitäkin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisen ihmisen kontrollointi mielestäni on aiheellista silloin, kun sen kontrolloitavan toiminta aiheuttaa kärsimystä. Esim. olen itse huonokuuloinen ja huudattaisin televisiota ilmeisesti tosi lujalla, mikä puolestaan rasittaa hyväkuuloista puolisoa. Siksi olen siirtynyt käyttämään kuulokkeita.

Unknown kirjoitti...

Mun mielestä aikusen ihmisen kontrollointi. Mä en koskaan kiellä Vaimooni tekemästä mitää. Hän on aikunen ihminen, ei holhouksen alanen, ei mulla oo mitää oikeutta määrätä hänen tekemisiään, enkä myöskään salli itte muitten kontrolloida itteeni.

Paitsi se mutta. On asioita joita pyytää toista vahtimaa. Niiku esim. sitä, et en lähe kalsarit päällä kaupoille... ;D

No mä nyt oonki pikkasen vahittava jo.

Merja kirjoitti...

Entä jos tuo sammakko olikin prinssi? Etkä pussannut?