lauantai 2. marraskuuta 2013

Raha

Mitä muuta voisikaan ajatella tänä aamuna kuin rahaa kun lehdet pursuavat verotietoja. Palkkatuloja verotetaan progressiivisesti, pääomatuloja taas ei. Hesarissa nuori mies kertoo hulppean asuntonsa sohvalta maksaneensa veroja pääomatuloista viime vuonna peräti 777 000 euroa, aika kivasti on rahaa jäänytkin. En ole kateellinen. Monet eniten rahaa hankkineet ovat tehneet sitä terveydenhoidon alan yrityksillä.

Maalaislääkäri Kiminkinen kirjoitti Hesarissa monikansallisista julkiselle terveydenhuollolle palvelujaan myyvistä yhtiöistä. Kiminkisen mukaan lääkärin palkkaaminen terveyskeskukseen tällaisen firman kautta saattaa maksaa kunnalle 27 000 euroa kuussa, josta lääkäri saa jopa 12 000 euroa. Nämä ovat siis Kiminkisen mainitsemia lukuja. Kaikkein köyhimmät ja syrjäisimmät kunnat joutuvat turvautumaan useimmin näihin yhtiöihin.

Kiminkinen siteeraa Attendon esitettä "Tarjoaa laajat työsuhde-edut, helpon motivoivan tavan työskennellä, hallita talouttaan ja kerätä varallisuutta." Luin Hesarin nettisivuilta erään tällaisen firman toiminnasta. Se tarjoaa lääkäreille "veroneuvontaa" ja ottaa veroparatiiseiksi tunnetulta Jerseyn saarelta lainaa, jonka korko on 15 prosenttia. En ymmärrä taloudesta mitään, mutta kuulostaa melko epäilyttävältä. Kaikki on tietysti täysin laillista.

Kyseiset monikansalliset terveyspalveluita tarjoavat yhtiöt syöttävät ja juottavat lääketieteen opiskelijoita ja houkuttelevat juuri valmistuneita lääkäreitä palkoilla, joita eivät saa edes sairaalan ylilääkärit.  Sieltä on vaikea taas laskeutua erikoistuvan lääkärin työhön, joka tarkoittaa suurta työsidonnaisuutta ja romahtavia tuloja.

En valita palkkaani, olen siihen täysin tyytyväinen. Ihmettelen vain tätä vapaan valinnan ja kilpailun ihannoimmista, varsinkin kun käytetään verovaroja. Firman sivuilla mainitaan, että kilpailu nostaa laatua. Onko näin, kun firmojen lääkärit ovat usein kokemattomia ja viipyvät yhdessä toimipisteessä vain lyhyen ajan. Ehkäpä kuntien pitäisi myös käydä houkuttelemassa nuoria lääkäreitä ja tarjota ainakin joustavaa työaikaa ja mentorointia.

Määrään työssäni kalliita lääkkeitä. Suomessa jokainen joutuu maksamaan niistä ns. omavastuuosuuden, jota vuosittain lasketaan ja sitten taas nostetaan muutamalla kympillä. Tapasin eurooppalaisia kollegoja, ja sain kuulla etteivät potilaat muualla joudu noista lääkkeistä itse maksamaan. Vajaa seitsemänsataa euroa on monelle kova summa, kun sen joutuu jostain yhtäkkiä haalimaan. Nyt onkin se aika vuodesta, jolloin hoidon aloitukset siirretään tammikuulle. 

Ylllä joku laskeutuu Pyynikin näkötornista. Pudottautuminen maksaa 20 e, kaupan päälle saa munkkikahvit. Laskeutumista varten on laitettava kypärä päähän. Voiko pää kenties paukahtaa torniin? Jos putoaa maahan, niin kypärästä ei lie paljon iloa. Olen toistaiseksi tyytynyt pelkkiin munkkikahveihin.


4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Sinäkö se tuolta tornista laskeudut?

Se on se ihmisen luonne, pohjaton ahneus. Joillekin se raha ja omaisuus on ainoa tärkeä asia elämässä ja sitten kun varallisuus liian ison riskin takia katoaa, ihmetellään että minne se valtava kaveripiiri katosi.

Korkeelle nostan lippalakkiani heille lääkäreille, jotka virkahenkilönä jaksavat vuodesta toiseen puurtaa vaativassa ammatissaan, saaden monesti vaan haukut päälle. Kiitosta nyt harvemmin. He vielä muistavat, ketkä koulutuksen ovat maksaneet. :)
@--}-------
(= ruusu sulle)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kuntien ylilääkärit käy kaikissa mahdollisissa rekrytointitilaisuuksissa nuoria anomassa töihin. Joustava työaika ja tutorointi on lähes joka tk:ssa hyvin järjestetty. Sitä massia ei vaan ole tarjota sellaista summaa kuin noilla yksityisillä firmoilla on. Nuorille raha on tärkeää.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Näin se varmaan on. En ole Kiminkisen fani, mutta tällä kertaa hän on oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Miten minusta tuntuu, että tänä syksynä on erityisen rienaavaa repostella lehtien etusivuilla ylettömästi yli oman tarpeensa ansanneiden henkilöiden verotietoja. Kun lehdistä saa lukea samaan aikaan yhä uusista toiminnan supistamisista ja sitä kautta ilman omaa syytään työttömäksi jäävistä ihmisstä. Groteskia!