Surullinen uutinen

Sain viikko sitten tiedon, että ahkera blogikommentoija, Ict-ukkeli on menehtynyt. Tuntui surulliselta, sillä hän oli tullut tutuksi, vaikka kontaktimme rajoittui tänne blogiin. Hänen siskonsa (joka ilmoitti suru-uutisen), kirjoitti lukeneensa Ict-ukkelille yhden blogitekstin ääneen vielä sairaalassa.

Tässä eräänä päivänä ovikelloni soi ja oven takana seisoi pieni mummo, joka sanoi, ettei hänen kännykkänsä toimi, että voisinko auttaa. Sanoin, että saatanhan kokeilla, vaikka en ole varsinaisesti mikään kännykkäguru. 

Nousimme portaita mummon pikkuruiseen yksiöön, jossa oli kovin siistiä ja paljon koriste-esineitä (myös kissa-aiheisia). Televisiossa oli meneillään joku vanha suomifilmi. En ole koskaan nähnyt niin pientä asuntoa. Ahtauden tuntua lisäsi tummanvihreä tapetti. Ovesta vasemmalla roikkui ruskea verho, jonka takana sijaitsi todennäköisesti keittokomero. Asunnon olisi voinut siirtää suoraan museoon. 

Kännykkä osoittautui vanhaksi Nokia-kännykäksi, josta en ymmärtänyt mitään. Nainen antoi minulle avaamiseen tarvittavan pin-koodin, joka oli tietenkin 1234, mutta eihän se auttanut, kun ei saatu sellaista paikkaa näkyviin, johon koodin olisi voinut näpytellä. Asunnossa näytti olevan myös lankapuhelin. 

Mummo joutui kilauttelemaan useita ovikelloja. Kuulin kyllä sen oven läpi.