Miksi en kirjoittaisi?

Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi (Avain 2019), ei ole niinkään kirjoitusopas vaan innoituskirja, joka tyrkkää lukemaan ja kirjoittamaan. Kotona, kahviloissa, liikennevälineissä (kirjassa kerrotaan naisesta, joka asettelee kirjan polkupyörän koriin ja lukee pyöräillessään, en suosittele), matkoilla, ruokaa tehdessä. Kirjasta voi nauttia eri formaateissa.

Kirjoittaa voi päiväkirjaa, kirjeitä, blogia, historiallisen romaanin, runoja, artikkelin, postikortin, sähköpostia, WhatsApp-viestin. Kirjoittamiseen saattaa kehittyä riippuvuus (tämä on oma havaintoni).

Terhi Rannela päivittää blogiaan pari kertaa kuussa ja tekee sen yhtä huolellisesti kuin lehtikolumnin. Luetuttaa esilukijalla, ennen kuin julkaisee. Minä sutaisen ihan tuosta vaan, sen kummemmin miettimättä mihin sormet näppäimillä osuvat. Toisinaan kirjoitan vaikka mitään kirjoitettavaa ei ole. Niistä tulee parhaita. Välillä joudun sitten häpeämään ja korjailemaan virheitä jälkeenpäin.

Innostuin Päivi Haanpään ajatuksesta pitää lukupaasto, jona aikana luovutaan somesta ja sanomalehdistä ja luetaan pelkästään runoja. Pidän ehkä tunnin mittaisen lukupaaston joku päivä, sillä olen vain heikko ihminen.

Kirjassa kerrotaan Kirje tuntemattomalle -vapaaehtoistyöstä, jossa lähetetään käsin kirjoitettuja kirjeitä yksinäisille. Kaivelin lootistani sekalaiset postikorttini ja lupasin Facessa lähettää kortit kaikille halukkaille, joita on tässä vaiheessa ilmaantunut peräti yhdeksän, joten mikään hitti tämä ei ole ollut.

Oli hauskaa kirjoittaa kortteja, lähetin mm. kortin Rondasta, jossa olen viitisen vuotta sitten käynyt. Kortissa mainitsin bussikuskin, paellan, jäätelön ja maisemat tietenkin. En minä siellä paellaa syönyt. Alle pistin Heidi-tädin. 

Kortteja on edelleen, joten jos joku haluaa minulta postikortin, voi kirjoittaa viestin osoitteeseen saunaiho@luukku.com, lähettelen niin kauan kuin niitä riittää.  Pelastan postilaitoksen.

Menkää itseenne

Koronavirus on virkistänyt suomalaisia. Jostain Helsingin seudun Prismasta on hamstrattu kaikki vessapaperit. Hitaimmat saattavat jäädä ilman ja ne joilla paperia on, lukittautuvat  koteihinsa yhdessä vessapaperirullakonttiensa kanssa.

Ajatukseni pyörivät romaanini vastaanoton ympärillä. Googlaan kirjaa sanoilla "Ei saa elvyttää Karisto", "Ei saa elvyttää arvostelu" ja tietysti googlaan omaa nimeäni ja saan tulokseksi "Ratsutalli Heidi Mäkinen" tai "Suomen uusi Master of Wine". Helmet -kirjastoissa romaanini on luokiteltu jännityskirjallisuudeksi ja se huolettaa minua. Aiheutan ikävän pettymyksen dekkarijuonta odottaville.

R laittoi WhtsApp -viestin ja kirjoitti, että minut on laitettava vieroitukseen, sillä kärsin erittäin vaikeasta googlaus-riippuvuudesta.

Menen ensi kuussa puhumaan romaanistani senioreille. Eivät he minua ensisijaisesti halunneet, mutta Anneli Kanto ei päässyt ja kysyi minua (oli ehkä kysynyt sitä ennen jo jotakuta toistakin). Palkkiota ei ole tiedossa.

Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan kirjasta "Miksi en kirjoittaisi?" löytyy Rainer Maria Rilken ohje nuorelle runoilijalle, joka sopinee myös vähän vanhemmalle prosaistille: "Te kysytte ovatko runonne hyviä. Te kysytte sitä minulta. Lähettelette runoja lehtiin. Vertaatte niitä toisiin runoihin, ja hermostutte jos toimitukset hylkäävät tarjouksenne. Nyt (kun kerran sallitte minun Teitä opastavan) pyydän Teitä luopumaan kaikesta tuollaisesta. Sehän on katseen suuntaamista ulospäin, ja sitä nimenomaan Teidän tulisi nyt välttää. On vain yksi menettelytapa. Menkää itseenne."