maanantai 10. elokuuta 2026

My Dinner with Putin (Tampereen teatterikesä)


Kate Pendryn
(s. 1965) upea monologi My Dinner with Putin kertoo naisesta, joka on haaveillut elokuvaroolista oikeastaan aina. Lopulta haave olisi toteutumassa, ja elokuvan ohjaisi palkittu ohjaaja. 

On vain yksi ongelma: Elokuvaohjaaja on Putinin ystävä. 

My Dinner with Putin on yhdistelmä teatteria ja live-kuvaamista. Näyttelijää kuvataan "hotellissa", eli Teatteri Montun käytävillä. Hän käy pihalla tupakalla, ja filmikamera seuraa häntä. 

Teksti on hauska, älykäs ja katsoja pystyy samaistumaan naisen moraaliseen ongelmaan. Mukava kuunnella Pendryn selkeää artikuloimista ja katsoa hänen ilmeitään ja kasvojen juonteita videolta. 

Tarina on jännittävä ja totisesti kuulemisen arvoinen.  Tai parempi ehkä sanoa kokemisen arvoinen.

Näytelmän on kirjoittanut sen esittäjä ja ohjannut Mads Sjøgård Pettersen. Ymmärsin, että tekstin pohjana on tositarina.

Vieressäni istui mies, joka harrasti manspreadingia ja vei puolet jalkatilastani. Tekisi mieli ottaa seuraavalla kerralla injektioneula mukaan ja tökätä neula levittelijän reiteen. 

Tampereen teatterikesä on ohitse. Suosikkejani olivat Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis ja Q-teatterin ja Teakin yhteistyö Kolme sisarta. My Dinner with Putin oli suosikkimonologini. Virolaisten Rahamaata en nähnyt. Vähän harmittaa. 

Hieno viikko taas kerran! 

Kuva: Tormod Lindgren

 

Ei kommentteja: