Kuulin englanninkielisen vastineen jenkkakahvoille: love handles. Rakkauskahvat kuulostavat suorastaan tavoiteltavilta, kukapa ei niitä vyötärölleen haluaisi. Plus-koon valokuvamallit ovat muuten kokoa 40-42, joka lienee meidän kuolevaisten tavallisin vaatekoko. Jos muotilehden kanteen painetaan normaalipainoisen naisen kuva, lehti ei mene kaupaksi.
Käytän 40-kokoa olevia vaatteita, enkä halua laihtua. Olen tällä hetkellä täysin tyytyväinen painooni. En kyllä haluaisi lihoakaan. Haluaisin kehoni toimivan vaivattomasti.
Lapsuudenkodissani on aina puhuttu painosta. Mikä ruoka lihottaa ja mikä on terveellistä. Kakkua syödessä pitää mainita, miten lihottavaa se on. Juhla-aterian jälkeen kuuluu voivotella syödyn ruoan määrää. Eikös näin tehdä kaikkialla? Isäni tavoitteli aikoinaan Lasse Virenin painoa, jota piti ihanteellisena juoksupainona.
Lapsena kuulin, että paahtoleipä aiheuttaa syöpää ja olin hetken ajan syömättä sitä, vaikka pidin paahdetusta leivästä. Leivänpaahdin on siinäkin mielessä saatanasta, että se saattaa houkutella syömään leipää enemmän kuin oli tarpeen.
Ensimmäinen kotiimme ostettu leivänpaahdin ei toiminut automaattisesti, vaan se piti sammuttaa kun leivät olivat sopivasti paahtuneet. Kun sitten erään kerran paahdoin leipää, paahtimesta nousivat liekit. Onneksi tiesin, että tuli pitää tukahduttaa, joten painoin palopesäkkeen päälle sohvatyynyn. Tyynyn kankaaseen paloi musta läikkä.
Olen tykännyt lenkkeillä niin, että lenkin päätepisteessä voi juoda pullakahvit, siitä olen joutunut nyt luopumaan. Toivottavasti vain väliaikaisesti.
