tiistai 12. lokakuuta 2010

Terveydeksi

Vanhemmiten silmät alkavat vuotaa. Luin lehdestä silmälääkärin ohjeen: silmälihaksia voi treenata. Silmät suljetaan tiukasti useita kertoja päivässä. Mihinkään asiaa koskevaan tieteelliseen artikkeliin en ole perehtynyt. Kuorsaaminen liittyy kuulemma jotenkin löysiin nielun lihaksiin ja arvaatte jo varmaan: niitä voi treenata. Virtsan karkailutaipumuksen estämiseksi pitäisi harjoittaa alapään lihaksia. Ehkä kaiken voi tehdä samalla kertaa. Lehdet ovat pullollaan ohjeita. Vähemmästäkin pää menee sekaisin. Olen yrittänyt harjoittaa keskivartaloani monimutkaisella liikesarjalla, liikesarjan osat joutuu toistuvasti tarkastamaan epämääräisestä kaavakuvasta.

Duodecimin jäsenille tulee Hyvä Terveys lehti "ilmaiseksi". Minua ärsyttää siinä jatkuvasti kirjoittava Tommy Hellsten, koen hänet falskiksi. Totta puhuen ärsyynnyn hänen naamstaan niin, että en lue koko kolumnia. Luultavasti ne ovat loistavia syvällisiä kirjallisia tuotoksia. Olen päättänyt, ettei miehestä ole mihinkään. Nyt lehdessä oli näyttävä juttu hänen pojastaan, joka on psykologi. Poika luonnollisesti työskentelee isänsä yrityksessä. Poika on varmasti hieno ihminen. En osaa mitenkään perustella heidän sukuunsa kohdistamaani antipatiaa.

Olen mustavalkoinen ihminen. Jaan maailman ihmiset kolmeen ryhmään:

1. Huumorintajuiset (samanlainen huumorintaju kuin minulla, nauravat jutuilleni ja minä nauran heidän jutuilleen)

2. Väliryhmä (nauravat minun jutuilleni, mutta eivät osaa kertoa minua naurattavia juttuja)

3. Alkeelliset huumorintajuttomat ihmiset. Nauravat vain joukossa, etteivät erottuisi liikaa muista. Yrittävät peitellä puutettaan. Ei mitään ironiantajua, jos he ovat kuulemassa on jutun perään lisättävä kommentti "se oli vitsi". Muuten he pitävät mitä käsittämättömimpiä tarinoita tosina. Jos heille sanoo "äitini oli trapetsitaitelija" niin he kysyvät "missä sirkuksessa?". Tokihan jonkun äiti on trapetsitaiteilija.

Hieman olen narsistinen, mutta vain hieman.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Sattumalta syntynyt

Matkoilla katselen kerrostaloja suurissa kaupungeissa, junassa matkustaessani radanvarren pieniä tönöjä ja mietin olisinko toisenlainen ihminen jos olisin syntynyt tuossa rakennuksessa tuossa kylässä, kaupungissa, maassa. Satuin syntymään pienessä kylässä, pitäjässä, jossa asui körttejä ja jonka pääelinkeino oli karjanhoito (lienee vieläkin). Isälläni sattui olemaan sairaus, jonka vuoksi hänestä ei näyttänyt olevan maanviljelijäksi ja hän lähti Helsinkiin opiskelemaan kuten äitinikin kunhan oli ensin minut synnyttänyt kylän koulussa. Äidinäiti oli siellä opettajana, polki tarmolla matkaharmonia, lapset lauloivat virsiä. Koulukirjat oli päällystetty sanomalehtipaperilla ja koulussa oli ulkovessat. En jäänyt siihen pitäjään vaan jouduin tuolloin vanhempieni perässä Helsingin kivierämaahan kuten paikkakuntalaiset säälien virkkoivat. Isän vanhemmat jäivät pientä maapläntttiään viljelemään. Kivisiä savolaisia peltoja. Talvella sahattiin jääkimpaleita järven jäästä ja laitettiin kuoppaan sahajauhoihin. Kesällä jäitä käytettiin maidon jäähdyttämiseen. Jollakin tavalla se syntymäpaikka on kuitenkin minussa. Perusperiaate oli jonkilainen kohtuus. Ei pidä luulla liikaa itsestään, ahneella on paskainen loppu, itku pitkästä ilosta (mistä ilosta?), toiset eivät meidän marjapaikoille tule (asiaa ei saa sanoa suoraan vaan pitää mennä viereen marja-astian kera kyykkimään), mitä muut meistä ajattelevat ja toisaalta rantakoivusta ei saa taittaa oksaakaan, radiota ei saa soittaa ulkona, ei saa metelöidä, ääni kantaa vettä pitkin, täydellä vatsalla ei saa uida ja ei saa mennä ulos saunaiholla. Saa kuolemantaudin jos tätä selkeää sääntöä uhmaa.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Vaarallinen teepaita

Ihmisten järjettömällä bakteerikammolla tehdään rahaa. Hämmästyneenä katsoin mainosta tuotteesta nimeltään Vanish Oxi Action Hygiene. Aine tappaa bakteerit vaatteista. Tavallisella pesuaineella pestyt teepaidat ovatkin aina olleet kamalia bakteeripesiä ja täten vaarallisia ihmisen terveydelle. Enää ei siis riitä, että koti jynssätään antibakteerisilla aineilla, käsiin tuikataan käsidesiä, nyt pitää myös vaatteista saada pois niissä villisti temmeltävät katalat pöpöt.

Nainen istuu sohvalla

Nainen istuu sohvalla, kuuntelee kaunista musiikkia. Kissa kehrää vieressä. On mukava olla tässä. "Jos lähdet ulos saat munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa" lahjoo nainen itseään. Kohta hän laiskasti vetää lenkkivaatteet päälle. Hän kävelee Hämeenpuistoa pitkin. Kurkkii runokauppa Kattilan ikkunat. "Mitkä kirjat ikkunasta ottaisit jos saisit", hän sanoo itselleen. "Otan kaikki", nainen on ahne. Nainen tutkii gallerioiden ikkunoiden taulut, sovittelee mielessään seinilleen. Nainen sujahtaa Pyhäjärven rantaan. Tarkkailee lintuja ja koiranulkoiluttajia. Ei tunne lintuja. Päättää opetella lajit, mutta ei sitä koskaan tee. Nainen nousee portaat Harjulle, laskee portaita: yksi, kaksi, kolme, kymmeneen asti ja sitten taas alusta. Kahvilassa hän ottaa munkin ja lukee Aamulehden, vaikka on sen kotiinsa kovaan hintaan tilannut. Kahvin juotuaan nainen vielä tekee sellaisen itsensäkurituslenkin. Katsoo maiseman, nousee jyrkän mäen. Nainen tutkii "Pienen huonekalukaupan" ikkunat, mittailee mööpeleitä ja toteaa, etteivät mahdu kotiin. Kotona hän menee suihkuun. Itseensä tyytyväisenä lukee Hesarin. Ei vielä ahdistu tulevan viikon kiireistä.

Purnu


Muistan ensimmäisen käyntini Purnussa, paikka teki vaikutuksen. Oli varmaankin ensimmäinen kesänäyttely jonka näin, en ollut nähnyt sitä ennen edes kovin monta taidenäyttelyä, kävimme muutamissa koulun kuvaamataidon tunnilla. Purnu-ryhmän (Pentti Melanen, Taisto Ahtola,Tuulikki Pietilä, Aimo Tukiainen,Unto Koistinen, Ernst Mether-Borgström ja Erik Enroth) taitelijoiden töitä on esillä Tampereen taidemuseossa. Kaikki heistä syntyivät samana vuonna 1917. Minua jotenkin liikuttaa ajatus siitä, että he ovat "uhranneet" elämänsä taiteelle. Miten he ovat uskoneet itseensä niin, että ovat tähän kyenneet. Ex-apellani oli Erik Enrothin öljyvärityö. Hän taisi saada sen Sara Hildeniltä, joka oli aikoinan Enrothin aviomies. Appeni oli ammatiltaan mallimestari ja hän oli ikänsä harrastajamaalari. Yllä olevassa kuvassa ei ole tuo työ vaan taulu Tampereen taidemuseon näyttelystä.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Miesten vessa


Onneksi en ole mies, joutuisin käymään miesten vessassa. Olen kuullut,että ne ovat siivottomia, kusilaikkuja lattialla. Siellä on kamalia pahanhajuisia kouruja, joihin virtsataan. Tämä tapahtuu kaiken lisäksi yhteisöllisesti. Kun sain pojan niin säälin häntä kahdesta syystä: hän joutuu käyttämään miestenvessoja ja käymään poikien liikuntatunneilla. Ainakin meidän koulussamme huhuttiin, että poikien jumppamaikalla oli natsitatuointi. Toisaalta miestenvessoihin ei ole jonoja ja miehillä on suurempi rakko. Lienee kehittynyt evoluution myötä: miehet voivat juoda enemmän olutta käymättä vessassa.