Väärän käden hanska

Taistelen flunssaa vastaan, aseenani ovat tahdonvoima, Duact, Burana ja ystävien sauna, pelitilanne on 3-3.

Kärsin morkkiksesta, ostin perjantaina IPhonen. Maksan sitä seuraavat kaksi vuotta. Lieventävänä asiana tässä on aiemman puhelimen rikkoutuminen.

Tänään jatkuu kirjoituskoulutus. Minulla alkaa olla sellainen humoristin leima, että ihmisiä alkaa naurattaa, vaikka kirjoittaisin kuolemasta, raiskauksista ja pedofiliasta. En todellakaan ole mikään kaunista kieltä suoltava lyyrinen kirjoittaja. Enemmän lakoninen humoristi. Siinäkin hommassa alkutekijöissään. Saa nähdä tuleeko hommasta koskaan mitään. Vaikka ei tulisi niin Viidassa on ollut erittäin mielenkiintoista.

Tänään Viitaan tulee vierailemaan Kristiina Wallin. Tässä ovat siis viikonlopun pakolliset runot häneltä:

isoäiti

minä nostan sinut korkealle pääni yläpuolelle
ja pyöritän kuten pyöritetään lasta

sinä naurat ja luusi ovat tuhkaa, iho, hiukset, kesakot, kaikki

mahtuu kämmenten väliin
häpeämättömästi sinä leijut

nurmikolle, tomupilvi
ruohon kupeille ja silmäluomille niin että näen:

tuhka ottaa sinun muotosi lanteet keinuen
kuljet katukahvilaan

sytytät pikkusikarin
vihreän markiisin varjossa, ympäri, ympäri, ympäri

kädet levitettynä pyörit, siiveniskujen
hento aavistus puuvillapaidan alla.

Ja toinen, proosaruno:

Laborantti istuu lattialla ja tuijottaa koeputkien ja mittapullojen läpi. Hän imee pipetistä vierasta sylkeä, erittelee entsyymit ja kemialliset prosessit. Laborantti raaputtaa objektilasista jonkun toisen soluja, koskettaa. Kerran laborantti istui kahvilassa ja katseli, kuinka valo laskeutui vastapäätä istuvan miehen käsille. Kahvi oli kanelinmakuista, korvapuustissa lapsuuden haju. Nyt laborantti tietää, että valo on sähkömagneettisen spektrin osa. Laborantti nojaa päätään laboratorion seinään, kiskoo oikean käden hanskan vasempaan käteen.

Totta vai valhetta

Kuuntelen radiosta Kirjakerhoa. Ohjelmassa käsiteltiin Riikka Pulkkisen romaania Totta. Eräs keskustelija sanoi, että kyse on siitä miten me näemme lapsuutemme ja mikä sitten lopulta on totta. Muistan elävästi, että lapsena päätin, että en koskaan tule sanomaan, että lapsuus on onnellista ja huoletonta aikaa. Olin usein huolissani ja peloissani vaikka elin kaikin puolin kunnollisessa perheessä. Erikoista oli se, että vasta aikuisena sain tietää, että olin vuoden verran mummoni ja kotiapulaisen hoidossa kaukana maalla. En ole koskaan pystynyt puhumaan äidilleni tunteistani ja sama taitaa toistua seuraavassa sukupolvessa. Olen päättänyt antaa anteeksi itselleni ja äidilleni puutteemme.

Olen menossa tänään kirjoituskoulutukseen. Sain idean noista katoavista lajeista pieneen juttuun ja kirjoittelin sitä eilen illalla. Kyse on nuoresta miehestä, joka ylioppilaskirjoitusten jälkeen vahingossa humalassa pettää tyttöystäväänsä ja vaikka kukaan ei saa asiasta tietää niin ikäänkuin korvaukseksi kihlaa ja nai tämän petetyn tyttöystävän. Huonossa omatunnossaan hän opiskelee itsensä ekonomiksi, vaikka olisi aina halunnut käsityöläisammattiin. Mies menee töihin Nokialle johonkin kummalliseen hommaan. Kun Nokialta tarjotaan erorahoja vapaaehtoisesti lähteville mies aloittaa surkean uran kyläseppänä. No jutusta ei kyllä oikein tahdo tulla mitään. Huomasin muuten, että kirjoitan aina yksinäisistä ihmisistä. He asuvat yksin tai sitten toisten kanssa, mutta kuitenkin ovat yksinäisiä. Kunhan sepustelen.

Entinen mies FB:ssa

Ensin sosiaalisessa mediassa oli tytär, sitten minä, sen jälkeen poika.Sitten sinne ilmestyi entisen miehen uusi vaimo (laiha ja nuori), entisen miehen lapsi ja nyt siellä pällistää entinen mies. Onneksi FB ei ollut olemassa eron aikaan. Olisin syytänyt entiselle miehelleni ja hänen uudelle vaimolleen (laiha ja nuori) sellaisia herjauksia, että nyt saisin hävetä.

Ripsisiippa

Helolantiainen, kastanjakääpä, haisunahikas, halavasepikkä, ripsisiippa, punavalkku???

Tiedättekö mistä on kyse? Ne ovat suomalaisia uhanalaisia lajeja. Mitä noista otuksista, mutta samalla katoavat noin hienot nimet. Kuvassa on tietysti haisunahikas, mutta senhän te jo varmaan tiesittekin.

Helolantiainen on maanläheinen harteikas tyyppi, harrastaa ravihevosia. Kastanjakääpä on innostunut vanhoista kirjoista varsinkin ensipainoksista. Haisunahikas viestittää olemuksellaan: älä vain huomaa minua. Hikoilee helposti. Halavasepikkä on ekonomi, joka on tehnyt elämänmuutoksen ja opiskellut oppisopimuksella sepäksi, pitää omaa yritystä, joka pysyy pystyssä säälivien sukulaisten ja aiemmin hankittujen bonusten ansiosta. Ripsisiippa, epäluotettava aviopuoliso, vilkuilee aidan toiselle puolelle ja saa yleensä vastakaikua. Punavalkku on entinen taistolainen, nykyinen vihreiden aktiivijäsen.

Ketä kiinnostaa?

En taida oikein olla orientoitunut aikaan enkä ehkä paikkaankaan. Eilen kampaaja mainosti minulle maanantaista vapaapäiväänsä. Ärsytti, mitä se sillä kehuskelee.Sitten hän alkoi jorista jotain itsenäisyyspäivästä. Annoin naiselle anteeksi hänen pitkäpiimäiset juttunsa taloremontista ja lähdin rallattaen kotiin. Olin saanut ylimääräisen vapaapäivän.

Tilaan Aamulehteä, tärkein syy on etusivun sääkuva, sen ansiosta tiedän mitä pukea päälle. Tiedän myös, että Vesa Keskisen kaunis nuori tyttöystävä haluaa mennä Vesa Keskisen kanssa kihloihin. Puutarhakadusta (miksi nimi on Puutarhakatu, eihän kadulla ole puutarhaa eikä mitään siihen viittavaa, ruma katu) halutaan tehdä Marsalkankatu. Kulttuurisivut ovat surkeat. Lehdestä puuttuvat laajat perusteelliset jutut vaikkapa kirjallisuudesta. Hesarissa saattaa runokirjasta olla puolen sivun arvostelu, Aamulehdessä kirja-arvostelut ovat postimerkin kokoisia. Ruokasivut ovat ihan kivat. En ymmärrä niitä Sunnuntai-ihmiset lisälehtiä perhepotretteineen ja juhlakuvineen. Ketä ne kiinnostavat?

Taas minä känisen. Ketä kiinnostaa.

Iltahartaus

En kuulu kirkkoon. Erosin siitä vihaisena nuorena naisena, koska naisista ei voinut tulla pappeja. Nyt olen vihainen keski-ikäinen nainen ja nyt naisesta voi tulla jopa piispa, en ole kuitenkaan liittynyt takaisin kansankirkkoomme. Toki nyt ärsyttää, että tyttäreni ei voi mennä naimisiin kirkossa, tosin hänkään ei kirkkoon kuulu.

Aikoinaan kirkosta ei erottu netissä vaan usein vaadittiin tapaaminen papin kanssa. Kun siskoni oli menossa eroamaan samaisesta laitoksesta, hän näki edellisenä yönä unta ystävästään, joka oli unimaailmassa menettänyt näkönsä. Kylmät väreet kulkivat siskoni pintaa pitkin kun hän tapasi seurakunnan palvelijan: pappi oli sokea.

Aikoinaan naapurissamme asui seurakuntamme pappi. Kutsuimme häntä nimellä biskop Pirskanen. Mies kiillotteli autoaan kaikki vapaa-aikansa.

En ole tehnyt lopullista päätöstä uskonnon suhteen. Olisi hienoa uskoa ja nojata johonkin. Älyn tasolla uskonnot ovat kuitenkin kestämättömiä. Olen pariin otteeseen ollut Valamossa ja yrittänyt oikein tosissani henkistyä onnistumatta. Kokemus on ollut rauhoittava ja juhlava, mutta ei muuta.

Kuulin äsken sattumalta radiosta Torsti Lehtisen pitämän iltahartauden. Arvostan ja pidän suuresti hänestä. Minulla on ollut ilo tavata hänet muutaman kerran ja hän on yksi viisaimmista miehistä joita olen kohdannut ja kaiken lisäksi huumorintajuinen. Iltahartauden päätösvirsi oli Kulkurin valssi. Jos iltahartaudet olisivat aina sellaisia, jonka Torsti piti alkaisin kuunnella niitä säännöllisesti.