Paasto

Huomenna alkaa Suuri paasto, joka kestää 40 päivää. En kuulu kirkkoon, en ortodoksiseen enkä luterilaiseen, mutta paasto ei olisi pahaksi. Kuulemma voisi luopua jostakin, taidan tänään pohtia tuota luopumista. Voi asiassa olla näin maallisestikin ajatellen joku juju. Kun jostain vähän aikaa tinkii niin osaa taas nauttia tuosta hyvästä. Nykyään meille on kokoajan niin yltäkylläisesti tarjolla kaikkea. Kaikki nuo synnit itsestäni löydän:


Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous
Herra, elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden,
velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden,
nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi, Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna,
etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.
Aamen.

tgif

Lähdin töistä jo puolilta päivin kotiin pärskimään. Kivampi aivastella kodin suojassa.

Thank God It's Friday.

Oli pakko laittaa tuo äskettäin oppimani lyhenne vielä perjantain puolelle. Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna olla sosiaalinen.

Sulkapallovuoro, tarina Sallasta ja Pertistä

Olen taas kirjoittanut tällaisen pienen jutun. Niistä tulee kokoajan surullisempia. En voi mitään. Kumpikaan päähenkilö ei toimi ihan oikein. No en tiedä onko tämä mitenkään kiinnostava

Sulkapallovuoro

Siitä on nyt neljä vuotta. Salla asetteli juuri pesuainepulloja viivasuoraan järjestykseen, kohta avautuisivat siivousmessut. Hän katseli ihaillen tuoterivejä, hän oli järjestellyt ne värin mukaan: vasemmalle kylmät värit kuten sininen ja oikealle taas lämpimät värit päätyen punaiseen. Pomo tuli paikalle ja komensi muuttamaan kaunista asetelmaa lattianpuhdistusaineet vierekkäin, ikkunanpesuaineet yhdeksi ryhmäksi ja niin edelleen. Kaunis värien harmonia rikkoutuisi.

Salla seisoi katselemassa turhan työnsä tulosta, kun mies kosketti hänen olkapäätään. Mies tarttui hänen käteensä ja hipaisi oikeaa kämmenselkää huulillaan. Hän esittäytyi Pertiksi ja tarjosi apuaan. Yhdessä he siirtelivät putelit pomon vaatimaan järjestykseen. Pertti halusi tarjota kahvit. He kävelivät messukeskuksen nuhruiseen kahvilaan. Pertti ohjasi Sallaa selästä kuin omaansa. Pöydässä hän katsoi laskiaispullan ja kahvin yli ja kehui kauniiksi. Salla oli 36-vuotias, eikä kukaan ollut koskaan sanonut häntä kauniiksi. Joku oli sanonut silmiä näteiksi, mutta kukaan ei ollut kehunut kokonaisuutta. Salla kellui omassa kauneudessani. He puhuivat ensin säästä ja työstä. Salla kertoi itsestään, kuinka oli pari vuotta elänyt yksin. Sitä ennen Salla oli asunut avoliitossa Laurin kanssa, joka oli lähtenyt toisen matkaan. Salla valehteli viihtyvänsä erinomaisesti yksin. Pertti eli kylmässä avioliitossa, hänellä oli kaksi lasta, molemmat koululaisia. Hän taas valehteli, että suunnitteli lähtevänsä avioliitostaan, kun lapset lopettaisivat koulunsa. Hän uskoi itse valheeseensa, siksi Sallankin oli helppo uskoa siihen. Pertti pyysi Sallan käyntikorttia, Salla ojensi sen hänelle; Salla tunsi olevansa kohtalokas kaunotar.

Viikkoa myöhemmin Pertti soitti. Hän kysyi keittäisinkö Salla hänelle kahvit jos hän tulisi käymään. Sanna kieltäytyi. Viikon päästä Pertti soitti uudelleen, kertoi, ettei saanut nukutuksi koska ajatteli Sallaa. Salla suli tuon unettomuuden edessä ja he sopivat, että Pertti tulisi seuraavana päivänä.

Salla siivosi, leipoi, puunasi itsensä, puki päälleen parhaat alusvaatteensa. Hän osti varmuudeksi punaviinipullonkin. Pertti tuli komeana urheiluvaatteissaan. Raikkaan viileän syysilman lisäksi huoneeseen tuli jotain touhukasta ja eläväistä. Hänellä oli kainalossaan sulkapallomaila ja kädessään musta urheilukassi. He halasivat toisiaan eteisessä. Kaikki tuntui helpolta ja oikealta. Pertin piti kuitenkin melko pian lähteä kotiin, hän lauleskeli suihkussa. Pertillä oli hyvä lauluääni.

Siitä päivästä Pertti saapui joka keskiviikko sulkapallomailoineen ja urheilukasseineen. Toi mukanaan elämän. Hän lauloi suihkussa ja käytti omaa pyyhettään vaikka Salla tarjosi paksua froteista. Pertti peseytyi omalla suihkuvaahdollaan. Kylpyhuone tuoksui pari päivää Pertiltä.

Salla keskusteli Pertin kanssa suhteen tulevaisuudesta silloin tällöin, oikeastaan Salla keskusteli yksin, Pertti ei vastannut. Lopulta Salla aina huusi ja Pertti karkasi kotiinsa. Aina hän kuitenkin palasi ja toi kimpun ruusuja.

Kun Salla täytti 38 vuotta, hän lopetti pillerien syömisen. Niistä tuli päänsärkyä. Salla ei maininnut asiasta mitään. Vuotta myöhemmin häntä alkoi kahvin haju kuvottaa.

Eräänä keskiviikkona, kun Pertti hoilasi suihkussa, Salla laittoi Pertin urheilukassiin pikkuhousunsa, housut olivat mustaa pitsiä. Hän asetteli pitsisen vaatekappaleen sulkapallotossujen ja juomapullon päälle. Seuraavana keskiviikkona Pertti ei enää tullut. Kun Pertistä ei enää kuulunut mitään, niin Salla soitti ja kertoi raskaudestaan. Pertti kiroili ja huusi hänelle puhelimessa. Sanoi, että Salla oli tuhonnut hänen elämänsä. Ei enää kehunut kauniiksi.

Pertti vaati isyystutkimuksen, nyt hän maksaa kuukausittain elatusapua. Salla katsoi Annan ansainneen nuo rahat; isää hänellä ei ole.

Pertin vaimo heitti kalliin hiilikuituisen sulkapallomailan roskikseen ja osti molemmille kävelysauvat. Kesällä Pertti ja vaimo menevät yhdessä avioliittoleirille.

Taistelu paikasta

Heräsin yöllä aivasteluun, jolle ei tahtonut tulla loppua. Paatuneena koululääketieteen edustajana aloin lääkitä itseäni. Suihkutin nenääni Nasolinia, otin Duactia sekä jonkun särkytabletin, jonka merkistä en ole ihan varma, ruskea pieni pilleri. Otin nenäliinapaketin viereeni petiin, katsoin kännykän kelloa, joka näytti kahta. Asetuin odottelemaan lääkecoktailin vaikutusta. Siiinä odotellessani vilkaisin blogiani ja ilokseni havaitsin saaneeni uuden lukijan. Ei tuntunut enää yhtä pahalta.

Töistä en viitsinyt jäädä pois, sillä se aiheuttaa kamalasti harmia ja sotkua. Eräs potilas oli pyytänyt hoitajalta käsidesiä, "kun tuo lääkäri oli niin flunssainen". Kaikista sisääni mättämistäni rohdoista huolimatta nenä ja silmät valuvat niin ettei eteensä näe.

Työhuoneeni ikkunasta näkyy hiihtolatu. Sieltä korkeuksista vilkaisen välillä ladulla kiitäviä reippaan näköisiä hiihtäjiä. Eräs kollega alkoi tänään vaahdota jostain naisten hiihtoviestistä. Penkkiurheilu-urani päättyi johonkin lapsuuteen, jolloin isän kanssa riitelin, kumpaa televisiokanavaa katsotaan. Isä sanoi: nämä kisat ovat vain kerran neljässä vuodessa, Naapurilähiö tulee joka viikko. Minun harrastukseni jäi puusuksien kaudelle, mieleeni jäi nimiä kuten Helena Takalo tai Eero Mäntyranta. Mistä tällainen Matti Heikkinen oikein putkahti?

Päätin kauan sitten, ettei kiinnosta. Kollegan houkuttelemana seisahdin hetkeksi katsomaan naisten viestiä. Jännitys tarttui, kiinnostus kuitenkin loppui siihen kun Ruotsi näytti menevän menojaan.

Käymme kissan kanssa päivittäistä taistoa paikasta sohvalla. Kissa makaa sohvalla, kyttään tilannetta. Kissa menee ruokakupille, heittäydyn sohvalle. Kissa hyppää sohvan selkänojalle väijymään, kun käyn vessassa on kissa varannut paikkani. Näin jatkamme kunnes menen nukkumaan.

Viikonloppuna tulee vieraita Kuopiosta, ohjelmassa on teatteria ja ateriointia Tillikassa. Äsken vanha hyvä ystäväni soitti ja kysyi voisiko tulla kylään lauantaina. Välillä tuntuu, että ei näe ketään ja sitten olisi yhtäaikaa kaikkea kivaa.

Minulla on vasara

Kummastelin tänään töissä, miksi reppuni oli niin painava. Olin kantanut vasaran töihin. Unohdin kerran pekonipaketin laukun pohjalle pariksi viikoksi, laukkkua penkoessa jotain pehmeää osui käteeni. Ostin vasaran Puutarhakadulla sijaitsevasta liikkeestä nimeltään Super-myynti. Vasara maksoi 2 euroa. Pieneen myymälään on ahdettu tavaraa lattiasta kattoon, hyllyjen väleisissä luikertelevat kapeat käytävät. Sieltä olen aina löytänyt tarvitsemani: polkupyörän lampun, keraamisen lieden puhdistusaineen,uunin lampun, vasaran ja pattereita. Tuollaiset myymälät tekevät kaupungista kaupungin. Tampereen keskustasta löytyy myös rautakauppa.

Kaikki eivät asu keskustassa ja ole autottomia kuten minä. Kaupunki tarkoittaa asukkaita, kauppoja, elokuvateattereita, kahviloita, ravintoloita, räkälöitä, teattereita, museoita, ruokakauppoja, taidegallerioita, suutareita, kampaamoja... Ilman niitä ei ole elävää kaupunkimiljöötä vaan kuolleita hallinto- ja toimistokeräytymiä kuten monessa Yhdysvaltojen kaupungeissa. Kaupungin ulkopuolella asuvakin haluaa tulla silloin tällöin kaupunkiin aistimaan urbaania sykettä, sitä ei ole jos kaikki liikkeet kootaan keskelle ei mitään ideaparkeiksi. Kun tuo kaikki siirretään pois keskustasta niin on turhaa enää tulla itkemään kaupungin perään.

Eilen listasin päivän kolme hyvää asiaa, teen tänään saman. Ystäväni ehdotti tämän päivän ilonaiheista kaksi: 1. hammaslääkäri on ohi ja 2. minulla ei ole kuppaa, tämä on omani 3. minulla on vasara. Tässä vielä bonusilonaihe: tänään en päivystä.

Kolme hyvää asiaa

Päivystän ja ketuttaa, ketuttaa ja päivystän. Huomenna on hammaslääkäri.

Jos minut kutsutaan töihin niin ilta on pilalla, jos taas ei kutsuta niin se on kuitenkin pilalla. Kyllä minä päivätyön teen ja usein peräti mielelläni, mutta illalla töihin meno ei kiinnosta. Eilen illalla oli huomattu, että ensiavusta puuttui yöpäivystäjä. Kukapas sen homman teki: takapäivystäjä. Jos minun pitäisi suorittaa moinen homma, heittäytyisin pitkin ensiavun lattiaa ja alkaisin parkua: en osaa, en osaa! Eivätköhän jostain jonkun toisen siihen hankkisi.

Hyvä Tervaus lehdessä kehoitettiin illalla nukkumaan mennessä miettimään päivästä kolme hyvää asiaa:
1. en kaatunut pyörällä
2. minulla ei ole syyhyä
3. tänään ei ole hammaslääkäri se on vasta huomenna