Lahjotut juhlijat

Kirjoitusryhmäläiset olivat eilen luonani viettämässä pikkujouluja. Vieraat viipyvät aina vähintään neljä tuntia, nyt viimeiset poistuivat puoli yhdeksän aikaan. On hyvä aika lopettaa juhliminen kun iltauutiset alkavat.  Annoimme perinteiseen tapaan toisillemme lahjaksi vanhat kirjat. Teippasin oman kirjani kääreen maalarinteipillä. Joudun joka juhlakausi ostamaan uuden teippirullan.

Lasten synttäreillä jaetaan nykyään kuulemma vieraillekin lahjat. Nämä lahjat saattavat olla yhtä arvokkaita tai jopa kalliimpia kuin päivänsankarille ojennetut tavarat. Saman voisi tehdä viisikymppisillä. Näin pääsisi keski-ikäinen juhlittava eroon turhasta krääsästä. Tarpeettomiin esineisiin voitaisiin kiinnittä "Post it"- lappuset. Säästyisi kirpparille tai kaatopaikalle kuljettamisen vaivalta.

Jostain syystä turhan tavaran arvo nousee, kun sen antaa toiselle. Ankea vanha pusero ja hame alkaa siskon päällä näyttää Pradan tämän syksyn mallistolta, vaikka onkin ostettu muutamalla eurolla Henkka Maukasta.

Pohdimme viikonloppuna puheliaita kampaajia. Kampaamossa voisi olla kori, josta asiakas saisi ottaa numerolapun: yksi (en halua puhua, v-tuttaa, luen Seiskaa, ei saa häiritä), kaksi (voisin kertoa muutaman sanan työkavereistani ja surkeasta avioliitostani) ja kolme (tahdon kuulla kaiken kampaajan keittiörempasta).

Sido ensin kengännauhasi

Minulla on 115 FB-ystävää, määrä on siis melko maltillinen, tunnen henkilöitä, joilla "ystäviä" on satoja. Tälläkin ystävämäärällä syntymäpäiväonnitteluita joutuu jakamaan n. joka kolmas päivä. Alkuun kirjoittelin jokaiselle henkilökohtaisen, omasta mielestäni persoonallisen viestin. Enää en vaivaudu, onnittelen vain. FB:n kautta tutustuu myös ihmisten oikeisiin murheisiin ja iloihin, pitää vaan lukea rivinvälit, joista kaiken epätäydellisyys kuultaa aina välillä vahingossa läpi.

Pohdin blogissa hiljattain ajatusta, jonka mukaan jokaisella pitäisi olla vähintään kuusi läheistä ihmistä. Mietin riittäisikö kuolivuoteelleni ihmisiä päivystämään ympärivuorokautisesti. Suunnittelin jo vuorojen kohtuullisia pituuksia. Se on siinä ja siinä. Olisiko FB-ystävistä apua? Monesti lopussa ihmiset kaipaavat kädestä pitelijää, siihen ei taida FB-ystävyydestä olla hyötyä, jollei siihen mennessä kehitetä virtuaalista empaattista kättä.

Törmäsin eilen syntymäpaikkakuntaani, joka on yhdeksäntuhannen asukkaan kunta Iisalmen takana.  Syntymäni jälkeen vietin siellä vielä toisen elinvuoteni, asuin äidinäitini ja kotiapulaisen huomissa. Isä ja äiti kävivät kerran minua katsomassa, jouluna. Arvelen asialla olevan kauaskantoiset vaikutukset elämääni. Olen unohtanut tuon paikkakunnan, vaikka siellä asuu serkkujani. Miten erilaista onkaan niillä, jotka elävät elämänsä samalla paikkakunnalla, pitävät yhteyden kaikkiin sukulaisiinsa ja koulukavereihinsa. Olen lapsena muuttanut lukuisia kertoja, aina on saanut (joutunut) aloittaa kaiken alusta. Kannattaa siis etsiä vain pintapuolisia ihmissuhteita, niistä joutuu joka tapauksessa luopumaan. Siskoni kanssa pohdimme meissä asustavaa levottomuutta. Lapsuuden kodissani suunniteltiin jatkuvasti muuuttoa parempaan kortteeriin. Jos ei muuta niin siirreltiin huonekaluja. Seuraan edelleen säännöllisesti sivuja, joissa asuntoja kaupataan.

On pakko vielä uudestaan kopioida tuo Arto Mellerin runo, jonka eilen mainitsin:

Nuoruus! Kaiken pitää olla sille siivekästä,
siivekästä ja veristä!
Sillä on niin kiire muuttamaan maailmaa
että se on valmis siihen heti kun on käynyt
eteisessä ja nähnyt avaimenreiästä sisään...
"Maailma! kyllä se tiedetään! se on avaimenreiän
muotoinen!" niin se huutaa, Nuoruus, kuulee korvissaan oman sydämensä lyönnit:
"Maailman sydän lyö! ettekö te kuule?"
Kaiken pitää olla siivekästä!
Siivekästä ja veristä! ja se joutuu aina petetyksi
tai pettää itse itsensä, kumpaankin se on valmis,
ja kaikkeen
Kun kompastut omiin jalkoihisi älä sano sitä
Kohtaloksi, sido ensin kengännauhasi

Nuoruus, suloista vai siivekästä ja veristä?

Eiliset juhlat olivat hauskat. Olin ostanut uudet huikean korkeakorkoiset juhlakengät. Jo alun seisoallaan suoritettu maljojen kohottelu sai varpaani polttelemaan. Kun hain ruokaa noutopöydästä huomasin kävelemistä helpottavan, kun kulkee nöyrästi polvet koukussa. Ruoan jälkeen siirryimme kuuntelemaan musiikkinumeroita seisaallaan. Ensimmäisen esityksen jälkeen vaihdoin talvisaappaisiin. Niillä tanssin ja hypin yhtäjaksoisesti kahteen saakka. Juhlissa soitti taitava, hauska nuorten muusikoidan bändi. Matkalla jatkopaikkaan tein yhdeksänkymmenen asteen käännöksen kohti kotiani. Aamulla tuo yhdeksänkymmentä astetta ei harmittanut lainkaan.

Tänään juhlin erään nuoren naisen valmistujaisia Toijalassa. Samaan junaan kanssani tuli tutun näköinen mies vuosien takaa. Tuijottelin miehen nenää asemalaiturilla. Kun mies jäi junasta Toijalassa, rohkenin lähestyä häntä. Kävi ilmi, että olimme matkalla samoihin pippaloihin. Mies on samanikäinen kuin minä ja toisessa avioliitossaan. Kolme lasta on jo aikuisia, nyt tämä nuorin nelivuotias. K oli muuttanut naisen perässä samalle pienelle paikkakunnalle Iisalmen taakse, jossa olen aikoinaan syntynyt. Tämä on outoa, sillä ei sinne muuteta, sieltä muutetaan pois. K kertoi, että sinne pääsee junalla kaksi kertaa päivässä (9000 asukkaan kaupungin sivuilla kehutaan hyviä liikenneyhteyksiä). K:n juna lähti aamulla neljältä. Tänään hän ei enää pääse takaisin kotiin. K riiputti kädessään pientä mustaa kangaskassia, johon oli pakattu hänen vähäiset matkatavaransa.

Samaisella paikkakunnalla asui mummoni, joka puhui aina eläinlääkäri K:sta ja tohtori M:stä (kunnanlääkäri). Hän ei koskaan jättänyt noita titteleitä mainitsematta, vaikka toki tiesimme, että yksi serkkuni oli naimisissa tohtori M:n tyttären kanssa ja toinen eläinlääkäri K:n tyttären kanssa. Eivät muuten enää ole. Sitä mummoni ei onneksi joutunut näkemään.

Samoissa juhlissa oli sattumalta lisäkseni kaksi muuta vierasta, jotka olivat syntyneet tuolla samalla Pohjois-Savolaisella paikkakunnalla. Aikoinaan niitä kutsuttiin kirkonkyliksi. Syntymäkuntani invaasio noin voimakkaana yhtäkkisesti tuntui suorastaan pelottavalta. Menneisyyttä ei pääse pakoon.

Juhlakalu esitti runojaan nuoren suloisen miehen säestäessä. Sellaista se nuoruus on, suloista tai sitten siivekästä ja veristä kuten Arto Melleri runossaan kirjoittaa.

Joulunpunaiset korvalehdet

Olen lähdössä illalla väitöskaronkan jatkoille, jonne on pukeuduttava pitkään kolttuun. Väittelin itse neljä vuotta sitten ja  yritin eilen ahtautautua silloiseen juhla-asuuni. Kuin olisi tunkenut nojatuolia iltalaukkuun.  Minulla on kaksi muutakin asua, molemmat kiristivät, mutta mahtuivat kylläkin kiinni. Läski kiilautui kipeästi vetoketjun väliin, mikä tuntui nöyryyttävältä. Tämän pyöreähkön keski-ikäisen naisen sisällä asuu varpumaisen hoikka nuori nainen.

Suunnittelin aamulla lähteväni Pyynikin uimahallin saunan lauteille istumaan ja hikoilemaan. Aamulehden mukaan lauteet polttavat uimareiden persaukset. Mielummin palanut takalisto ja ohut uuma. En kuitenkaan toteuttanut suunnitelmaani. En ehtinyt. Kävin kampaajalla ja tuijotin tympääntyneenä naamaani ja hiuksieni kimpussa hyörivää kampaajaa.

Jostain syystä kotiin tultuani sujahdin mekkooni kuin Kuopion juna Pönttövuoren tunneliin. En viitsi istua juhlakostyymissa paria tuntia, joten otin riskin ja riisuin iltapuvun. Jospa se mahtuu päälleni vielä parin tunnin kuluttua, jos en tässä välillä syö tai juo mitään.

Korvalehteni kutisevat (tungin niihin roikkuvat korvakorut) . Jos näette jonkun naisen pyörtyvän, sillä henki ei kulje kireässä leningissä ja jos naisella on joulunpunaiset korvalehdet, niin kyllä minä se olen.

Kymmenen käskyä

Downton Abbeyn jälkeen televisiosta on tullut ohjelma Kymmenen uutta käskyä, jossa "ajattelijat" ovat nuotion ääressä pohtineet meidän ihmispolojen eloa. Porukka on koostunut pääasiassa teologeista, mutta mukana ovat olleet myös kirurgi ja kirjailija. Näihin käskyhin he päätyivät:

1. Älä pelkää
2. Pidä huoli perheestäsi
3. Tee hyvin
4. Kilpaile vastuullisesti
5. Tunnista riippuvuutesi
6. Ole avoin totuudelle
7. Ole läsnä
8. Harkitse tarpeesi
9. Pelasta  maa
10. Älä jätä yksin

Viimeisessä ohjelmassa todettiin, että kuolemassa kaikki ovat yksin. Jokaisella pitäisi olla vähintään kuusi läheistä. Aloin pohtia, löytyykö kuolinvuoteelle kuutta henkilöä päivivystämään. Siinä tarvitaan varahenkilöitä, jotta saadaan ympärivuorokautinen päivystys aikaan. Tiukkaa tekee, vanhemmat voi varmaan jättää laskuista, he ovat kuitenkin sen verran iäkkäitä, vaikka hyväkuntoisia ovatkin. Pitää laittaa toivo lapsiin, siskoihin ja pariin läheiseen ystävään. Kuuden tunnin vuorot olisivat kohtuulliset. Arkun kantoon tarvitaan myös kuusi.

Tein vielä omat kymmenen käskyä (ketä muuta voi oikeasti käskyttää):

1. Ole rohkea
2. Yritä ymmärtää toisia, vaikka he olisivat miten hulluja
3. Rakasta (kuulostaa ylevältä, voi kai rakastaa vaikka kirjastoja)
4. Vältä ikäviä ihmisiä
5. Älä katso telkkarista p-kaa, sillä elämä on lyhyt. (Huippumalli haussa on poikkeus)
6. Juo vain kaksi alkoholiannosta (jos on oikein hauskaa niin viisi)
7. Liiku
8. Älä lannistu
9. Ota selvää, tee työsi hyvin
10. Nauti

My name is Bond

Piti kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta pakko kirjoittaa lyhyesti James Bondista. Uusi Skyfall palautti mieleen lapsuuden Bond -kokemukset. Yleensä pidän elokuvista, joissa juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa. Silti Skyfallin alun takaa-ajo oli loistava. Daniel Graig on Bondina naisen toiveuni: miehekäs, karski, herkkä, tunteellinen ja ritarillinen. Ei sellaista kukaan oikeasti kestäisi, mutta on se silti ihana. Ja bonuksena miehelle on kirjoitettu muutamia repliikkejä, joiden kuivaa huumoria maistelee pitkään. Siinä unohtui puhelinkokous ja muu jonniinjoutava. Tässä ei käyty läpi esityslistaa kohta kohdalta vaan käytössä olivat harmaata työdectä järeämmät aseet. Nyt lopetan, ennenkuin nolaan itseni lopullisesti.

Olen mahdollisesti vähän erikoinen. Pukukopilla suihkutin nuhaiseen nenääni Nasolinia. Apulaisosastonhoitaja tuli ovesta ja sanoin hänelle "kokaiinia". "Kohta nenä tippuu" lisäsin vielä varmuudeksi perään.